Browsing by Subject "factor Xa inhibitors"

Syvän laskimotukoksen ja keuhkoembolian verenohennushoito toteutetaan nykyisin ensisijaisesti suorilla antikoagulanteilla (direct oral anticoagulant, DOAC). Suurissa kliinisissä tutkimuksissa DOAC-hoidon on todettu epäonnistuvan 2-3 prosentissa, koska tukos on uusiutunut. Tämän monitapaustutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miksi syvä laskimotukos tai keuhkoembolia uusiutuu tai ei liukene käytettäessä suoriin antikoagulantteihin kuuluvia hyytymistekijä Xa:n estäjiä (FXaI) apiksabaania tai rivaroksabaania. Kymmentä FXaI-hoidon epäonnistumiseen johtanutta potilaskonsultaatiota tarkasteltiin takautuvasti potilastiedoista. Potilaista määritettiin useita eri laskimotukosriskipisteytyksiä. Lisäksi tutkittiin potilaiden tukostaipumus, veren hyytymisaktiivisuus eri ajankohtina sekä yksilöllisen jatkohoidon toteutus. Potilaat olivat keskimäärin nuoria (37,5 vuotta) ja heistä kuusi oli naisia. Kaikilla potilailla todettiin merkittäviä laskimotukoksen riskitekijöitä, vaikka alun perin usean potilaan indeksitukos vaikutti syntyneen ilman ilmeistä syytä. Seitsemällä potilaalla todettiin pitkäaikainen laskimoahtauma. Viidellä potilaalla se oli solislaskimossa (rintakehän yläaukileen oireyhtymä, TOS), yhdellä yhteisessä lonkkalaskimossa sekä yksi oli potilas pitkäaikaisesti alaraajahalvautunut. Useiden laskimotukoksen riskitekijöiden ja todettujen tukostaipumusten takia puolet potilasta saivat korkeita laskimotukoksen riskipisteitä, kun taas TOS-potilailla riskipisteet olivat matalia. FXaI-hoidon epäonnistuminen todettiin keskimäärin 97 päivän kuluttua hoidon aloituksesta ilman viitteitä lääkehoidon laiminlyömisestä. FXaI-hoidon epäonnistuessa fibriinin D-dimeeripitoisuudet todettiin mataliksi ja seuraavien hoidossa käytettyjen verenohennuslääkkeiden vasteet jäivät yhtä lailla vähäisiksi. Kahdeksalla potilaalla indeksitukos oli keuhkoembolia ja heistä kuudella diagnosoitiin krooninen tromboembolinen pulmonaalihypertensio FXaI-hoidon epäonnistumisen jälkeen. Yhteensä kahdeksan potilasta tarvitsi mekaanisia toimenpiteitä tukoksensa hoitoon. Hoitojen jälkeen kaikki potilaat ovat elossa ja hoito jatkuu henkilökohtaisesti suunnitellulla verenohennuslääkityksellä. Tulosten perusteella pitkäaikaista laskimoahtaumaa tulee osata epäillä nuorten potilaiden embolisten komplikaatioiden aiheuttajana. Lisäksi potilaan laskimotukoksen riskitekijät tulee kartoittaa perusteellisesti ennen syvän laskimotukoksen tai keuhkoembolian hoidon valintaa. Uusiutuneet tukokset vaativat verenohennushoidon yksilöllistä suunnittelua sekä tarkkaa seurantaa.