Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "lääketiede"

Sort by: Order: Results:

  • Itseään ranteeseen viiltänyt potilas - käsikirurgian ja psykiatrian rajapinnassa 
    Näreaho, Roope (2023)
    Itsetuhoiset potilaat ovat suuri potilasryhmä päivystyspoliklinikoilla. Itsemurhien ilmaantuvuus oli Suomessa vuonna 2020 13.0 / 100 000 asukasta. Itsemurhaan liittyvien ajatusten ja yritysten määrä on huomattavasti suurempi. Osa itseaiheutetuista vammoista aiheutetaan ilman itsemurhatarkoitusta, joskaan suomalaisessa väestössä näiden vammojen yleisyyttä ei tarkkaan tunneta. Vammojen vaikeusaste ei korreloi itsemurhatarkoituksen kanssa itseään ranteeseen viiltäneillä potilailla. Ranteiden viiltely on yleinen tapa vahingoittaa itseään. Itseaiheutetuissa vammoissa yläraaja on yleisin vamma-alue. Toisaalta käsikirurgisista syvän rannevamman saaneista potilaista itsetuhoisessa tarkoituksessa tehtyjä oli erään tutkimuksen mukaan 20 %. Ranteiden viiltely johtaa harvoin kuolemaan, mutta ranteen hermojen, jänteiden ja verisuonten vaurioituminen voi johtaa vaikeaan käden toimintakyvyn häiriöön. Syvässä rannevammassa vaurioituu hermoja, jänteitä ja/tai verisuonia, joiden korjaaminen vaatii kirurgista hoitoa. Somaattinen toipuminen on aikaavievää ja vaatii kuntoutusta etenkin jännevammojen osalta. Itseään vahingoittaneiden potilaiden itsemurhariski on merkittävästi muuta väestöä suurempi. Taustalla on usein psykiatrisia häiriöitä, kuten mieliala-, ahdistuneisuus-, päihde- ja persoonallisuushäiriöitä. Kirurgisen hoidon lisäksi on tärkeää huomioida psykiatrisen hoidon tarve. Itseään vahingoittaneiden potilaiden psykososiaalisen arvion toteutumisessa on merkittäviä puutteita, eikä vakiintunutta hoitopolkua ole. Itseaiheutettujen ja muiden vammojen välillä ei ole nykykirjallisuudessa havaittu eroa objektiivisesti mitattuna motorisen ja sensorisen toipumisen osalta. Potilaiden kokemat oireet ja subjektiivinen haitta saattavat olla itseaiheutetuissa vammoissa vakavampia. Vertailevaa tutkimusnäyttöä itseaiheutettujen ja tapaturmaisten rannevammojen ennusteesta sekä hoidon ja kuntoutumisen onnistumisesta on kuitenkin hyvin vähän.
  • Virtuaalitodellisuus lääketieteen opetuksessa 
    Saramo, Kalle (2023)
    Virtuaalitodellisuus on tietokoneella luotu keinotekoinen tai todellisuutta mallintava kolmiulotteinen audiovisuaalinen ympäristö. Ensimmäinen virtuaalitodellisuuteen johtava keksintö – stereoskooppi – tehtiin jo vuonna 1838, mutta varsinaiset nykyaikaiset virtuaalitodellisuuslasit tulivat markkinoille 2010-luvulla. Realistisen virtuaalitodellisuuden tulee välittää tietoa usealle eri aistille käyttöliittymän kautta, ja tämä vaatii hyvin suorituskykyisiä tietokoneita. Virtuaalitodellisuutta voidaan hyödyntää lääketieteessä muun muassa kuntoutuksessa, psykoterapiassa, kirurgiassa, sekä lääketieteen perusopinnoissa. Virtuaalitodellisuussimulaattorit mahdollistavat kolmiulotteisessa ympäristössä harjoittelun ja asioiden tarkastelun, joka esimerkiksi tutustuttaa leikkaukseen, mahdollistaa toistuvan harjoittelun, ja virheiden tekemisen ilman eettisiä komplikaatioita. Mitä realistisempi virtuaalitodellisuusympäristöstä halutaan tehdä, sitä enemmän laskentatehoa se vaatii tietokoneelta. Edelleen on kuitenkin myös asioita, joiden realistinen mallintaminen on vielä hyvin haastavaa tai mahdotonta, kuten oikeanlainen tuntoaistipalaute virtuaalimaailman manipuloinnista, tai nesteiden ja kudosten luonnollinen käyttäytyminen. Tätä tutkielmaa varten haastattelin kahta alan asiantuntijaa. Heidän näkemysten mukaan virtuaalitodellisuus soveltuu hyvin kolmiulotteisen anatomian opetteluun, sekä leikkauksien suunnitteluun. Motoristen taitojen oppimisen haasteena on kuitenkin sekä virtuaalisten mallien että liikkeen seurannan tarkkuus, sekä haptisen palautteen luomisen vaikeus. Fyysisten simulaatioiden yhdistäminen virtuaalitodellisuuteen lisätyn todellisuuden avulla tuottaa tällä hetkellä realistisimman leikkauskokemuksen. Nykyisissä virtuaalitodellisuuslaitteistoissa realismi ei ole vielä riittävän korkealla tasolla, jotta ne korvaisivat reaalimaailman harjoittelua sekä vainajilla että oikeilla potilailla. Kuitenkin virtuaalitodellisuuden avulla saadaan tutkimusnäytön puitteissa usein vähintään yhtä hyvä oppimisen taso, kuin perinteisillä harjoitusmenetelmillä.

Yhteystiedot

HELSINGIN YLIOPISTO