Browsing by Subject "odontogeeniset kasvaimet"

Odontogeeniset eli hammasperäiset kasvaimet ovat leukaluissa esiintyviä muutoksia, jotka koostuvat hammasta muodostavasta kudoksesta. Odontogeeniset kasvaimet eivät välttämättä aiheuta potilaalle oireita. Näissä tapauksissa nämä kasvaimet havaitaan sattumalöydöksinä rutiininomaisesta kuvantamistutkimuksesta. Osassa tapauksissa ilmenee oireilua, kuten särkyä, hampaiden liikkumista ja leukaluun laajenemista. Odontogeeniset kasvaimet jaotellaan pahanlaatuisiin eli maligneihin sekä hyvänlaatuisiin eli benigneihin kasvaimiin, joista benignit kasvaimet ovat huomattavasti yleisempiä kuin malignit. Benignit kasvaimet jaotellaan kolmeen eri ryhmään niiden kudosalkuperän mukaan; Epiteliaaliset, mesenkymaaliset ja sekamuotoiset kasvaimet. Syventävä tutkielma toteutettiin kirjallisuuskatsauksena. Tutkielmassa käsitellään vain benignejä odontogeenisiä kasvaimia ja panoraama-, tietokonetomografia-, kartiokeilatomografia-, magneetti- sekä ultraäänitutkimusten hyötyä kasvaimien diagnostiikassa. Kirjallisuuskatsauksen aineisto kerättiin PubMed-tietokannasta kesällä 2021. Lisäksi lähteenä käytettiin alan kirjallisuutta, lähinnä teoksia Pharoah, M, White, S. Oral Radiology (2009) sekä El-Naggar, AK. et al. WHO Classification of Head and Neck Tumours (2017). PubMed-haussa rajattiin aineisto vuosien 2016–2021 katsausartikkeleihin, tapausraportteihin sekä vuosina 2000–2021 julkaistuihin kuviin. Kirjallisuuskatsauksen tutkimuskysymyksinä ovat 1) Miten eri benignit odontogeeniset kasvaimet ilmentyvät eri kuvantamismenetelmin 2) Miten eri kuvantamismenetelmiä voi hyödyntää diagnosoidessa odontogeenisia kasvaimia. Katsauksen tuloksena todetaan, että hammaslääketieteessä hyödynnettäviä kuvausmenetelmiä on nykypäivänä monia, mutta edelleen valtaosa diagnostiikasta toteutetaan perinteisin röntgentutkimuksin kuten panoraama- tai intraoraalikuvauksin. Täten monien harvinaisten kasvaimien osalta muiden kuvantamismenetelmien hyödystä diagnostiikassa ei ole näyttöä. Useat odontogeeniset kasvaimet kuvautuvat hyvin samankaltaisesti, joten erotusdiagnostisia vaihtoehtoja on useita. Lopulliseen diagnoosiin tarvitaankin aina histologinen tutkimus muutoksesta.