Browsing by Title

Background and aims Shift work and especially night work has been linked to increased risk for several chronic diseases. In addition to increased disease risk shift work may cause problems with well-being at work and civilian life. The well-being of the shift worker is affected by several areas of life, such as sleep, nutrition, physical activity, social life and stress. The disruption of circadian rhythm is a major factor associated with problems in shift work. The disruption has an impact on body’s physiological responses and it might cause e.g. gastrointestinal and sleep problems. In the future, the meals provided by food services are more important for public health as service hours of the society will be extended and more people are attached to shift and night work. A number of research has been conducted to compare the shift and dayworkers diets. However, very little is known about the nutritional quality of the shift workers diets or about the foods that would be suitable to consume at night time. The aim of this study was to investigate the effect of meals created according to the Finnish nutrition recommendations and the regular meal pattern on the well-being at night shift. The well-being was examined from the perspective of alertness, mood and experienced symptoms. Methods The intervention research was conducted as a cross-over trial. There were 19 men (aged between 23 to 61 years old (mean 43 years), BMI between 19,4 to 30,0 kg/m2 (mean 25,9 kg/m2)) participating the study which consisted of two research periods taking four 24-hour periods; the control and the intervention periods. In the two night shifts (12 hours in length) of the intervention period the participants had study meals, which covered out the whole night shift, according to two alternative meal patterns. Food intake was controlled only in the night shifts of the intervention period. Food intake and the amount of sleep was measured by food and sleep diary. The effect of food intake was measured by objective measurements of sleepiness, mood and gastrointestinal and appetite related symptoms. Statistical analyses were performed with the Wilcoxon signed-rank test and the paired samples T-test using IBM SPSS Statistics -program. Results The nutritional quality of the night shifts diet improved at the intervention period compared to the control period. The intakes of energy (p<0,001), dietary fibre (p<0,001) and vitamin C (p<0,001) were greater, the portion of polyunsaturated fatty acids (p=0,033) from the total energy intake was higher and the portion of saturated fatty acids was lower in the intervention period than in the control period. The intake of salt (p=0,003) was greater but compared to the total energy intake there were no differences in salt intakes between research periods night shifts. No differences were observed in the proportions of protein, carbohydrate and monounsaturated fatty acids from the total energy intake or sucrose intakes. Alertness (measured by sleepiness): No differences were observed between the study periods in the sleepiness of the night shifts. Mood: No differences were observed between study periods in the night shifts moods of vigour, tension, fatigue, forgetfulness, depressive, anger, inertia and confusion. Experienced symptoms: An increased flatulence (p=0,017) was observed in the intervention period, which might be caused by the great amount of dietary fibre in the study meals. No differences were observed between research periods in the night shift symptoms of bloating, abdominal pain, nausea, heartburn, lack of appetite, hunger, thoughts of food, fullness and urge to eat. Conclusion The nutritional quality of the diet improved significantly at the intervention period’s night shifts. Respectively, the nutritional composition of the study meals improved the nutritional quality of the entire intervention period compared to the control period. Meals provided by food services can improve the shift working men’s nutritional quality of the diet. In the long term there might be positive effects on health of the employee. The short intervention study did not influence alertness, mood or experienced symptoms at the night shift. In the future the effect of food on alertness and mood could be studied for longer periods. It is important to discover how changing circadian rhythm of a shift worker should be acknowledged at shift work and dining at night. In addition to subjective methods, effects of eating on shift workers well-being should be studied by objective methods, such as cognitive tests or actigraphy.

1980-luvun lopulta lähtien monet tuottajaosuuskunnat ovat yhtiöittäneet liiketoimintaansa. Näitä yrityksiä ovat esimerkiksi Atria, HK Ruokatalo, Valio, Metsäliitto, Munakunta, Apetit ja Faba. Tuottajaosuuskunnan ja maksimaalista voittoa tavoittelevan yrityksen perusperiaatteet eroavat selvästi toisistaan ja tästä syystä alkuperäisten jäsenien ja ulkopuolisten sijoittajien näkemykset ovat usein ristiriidassa. Bijmanin ja Bekkumin (2005, 13) tutkimuksessa painotettiin, että on tärkeää tutkia osuustoiminnan yhtiöittämistä yhden maan sisällä. Osuustoiminnan yhtiöittämistä ei ole tutkittu Suomessa. Se on tuonut maatalousyrittäjille mahdollisuuden osallistua oman tuottajaosuuskunnan päätöksentekoon ja edesauttanut maatalouden kehitystä Suomessa. Osuustoiminta on todella merkittävä osa Suomen maatalouden historiaa ja myös nykypäivää. Tutkimus tuo lisää ymmärrystä kyseisestä suomalaisesta ilmiöstä ja hyödyntää varmasti niin käytännön toimijoita kuin tiedeyhteisöä. Pro gradu -tutkielman aiheena on suomalaisten tuottajaosuuskuntien toiminnan yhtiöittämisen syyt ja tavoitellut edut. Varsinaisena tutkimusongelmana on seuraava kysymys: Miksi suomalainen tuottajaosuuskunta yhtiöittää toimintansa? Jatkokysymyksiä ovat: Onko yhtiöittäminen tuonut tuottajaosuuskunnille tavoiteltuja hyötyjä tai haittoja? Löytyykö yhteisiä tekijöitä? Tukevatko haastattelutulokset kirjallista aineistoa? Onko eroja aiempaan tutkimukseen? Tutkimusaihe on tärkeä, sillä osuustoiminnalla on iso merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa, tuottajaosuuskuntien markkinalähtöisyys on kasvanut (Juliá-Igual, Meliá-Martí & García-Martinez 2011, 41, 42) sekä aihetta on tutkittu niukasti. Tutkimusaineisto koostuu joulukuussa 2018 tehdyistä haastatteluista sekä kirjallisesta aineistosta, joka koostuu tuottajaosuuskuntien historiikeistä. Tutkimuksessa oli kolme yritystä, Valio, Atria sekä HKScan. Tutkimuksen haastattelurunko lähetettiin haastateltaville noin viikkoa ennen haastattelua. Haastattelut nauhoitettiin älypuhelimella ja nauhoitteet tallennettiin tietokoneelle. Haastattelun litterointi tehtiin tammikuussa. Litterointia ei tehty pikkutarkasti, vaan se on kirjoitettu yleiskielelle, jotta haastateltavien henkilöllisyys ei tule esiin haastatteluista. Haastatteluissa kävi ilmi, että maidontuotantosektorilla tärkein syy yhtiöittämiselle oli markkinoilta tuleva paine. Lihantuotantosektorilla tärkeimmät syyt olivat markkinoilta tuleva paine sekä osuuskunnan sisäiset kysymykset. Maidontuotantosektorilla yhtiöittämisellä saavutettu hyöty oli kilpailukyvyn parantaminen tehostuneella tuotannolla. Lihantuotantosektorilla yhtiöittäminen mahdollisti ulkoisten pääomien saamisen, rakennemuutoksen loppuun viemisen sekä osuuskunnan selviytymisen haastavista EU -jäsenyyden alkuvuosista. Maidontuotantosektorilla yhtiöittämisen haittana nähtiin paikallisen meijeritoiminnan lakkauttaminen. Lihantuotantosektorilla yhtiöittämisen haittana nähtiin osuuskunnan kaksoisluonne. Lihantuotantosektorin yhtiöittämisen syinä korostuivat pääoma ja rahoitus, kun taas maidontuotantosektorilla korostuivat yrityksen kehittäminen ja kilpailukyvyn parantaminen. Maidontuotantosektorin ja lihantuotantosektorin eroja selittänee se, että lihantuotanto on pääomavaltaisempaa kuin maidontuotanto. Tutkimuksessa haluttiin lisäksi selvittää, onko yhtiöittämiselle olemassa muita syitä, joita ei ole tuotu julkisuuteen. Yksi haastateltavista mainitsi muuksi syyksi Tuottajain Lihakeskuskunnan purkamisen, tätä syytä ei ole mainittu aiemmassa tutkimuksessa.

Suomen nykyinen suopinta-ala on 8,7 miljoonaa hehtaaria. Näistä ojitettuja soita on 4,7 miljoona hehtaaria ja ojittamattomia noin 4 miljoonaa hehtaaria. Ojituksen jälkeen metsäojitetut suot kehittyvät kohti turvekankaita, joka tarkoittaa tilaa, missä kasvillisuus muuttuu suokasvillisuudesta metsäisien lajien vallitsemaksi. Kuitenkaan kaikki metsäojitetut suot eivät ole muuttuneet turvekankaiksi. Metsäojituksen tarkoituksena on ollut parantaa alueiden puuntuotantokykyä. Voimakkainta muutos on ojituksen jälkeen rehevillä soilla, joissa puuston kasvu on nopeinta. Suomessa soiden ennallistamisella on yleisesti pyritty palauttamaan soiden rakenne ja toiminta luonnontilaiseksi, joka mahdollistaa suotuisan elinympäristön niiden eliöstölle. Perinteisesti soiden ennallistaminen tehdään palauttamalla niiden luonnontilainen vesitalous esimerkiksi tukkimalla ojia, patoamalla ja harventamalla suon puusto ennen ojitusta vallinneeseen tilaan. Suomalaisista yksityisistä metsänomistajista on tehty vuosikymmenten varrella paljon tutkimuksia, jotka ovat aikaisemmin paneutuneet enemmän metsänomistajien puunmyyntikäyttäytymiseen ja taloudellisiin aiheisiin. Viime vuosina painotus on vaihtunut metsänomistajien halukkuuteen tehdä päätöksiä metsänhoidollisista toimenpiteistä hiilensidonnan, luonnon monimuotoisuuden ja ilmastonmuutoksen kannalta. Tämän työn tavoitteena on tutkia, onko metsänomistajien sosioekonomisilla- ja demografisilla piirteillä, talouteen vaikuttavavilla tekijöillä ja arvoilla vaikutusta siihen kokevatko he ennallistamisen kannatettavaksi ja ovat he kiinnostuneita tekemään ennallistamistoimia omistamillaan rehevillä metsäojitetuilla soilla. Kiinnostusta ja kannatettavuuden kokemusta rehevien metsäojitettujen soiden ennallistamista kohtaan tutkittiin käyttäen tutkimusmenetelminä lineaarista ja logistista regressioanalyysia. Tutkimusaineisto muodostui kyselytutkimusaineistosta, johon vastasi yhteensä 1010 suomalaista metsänomistajaa 18 eri maakunnasta. Tulosten mukaan suomalaisilla yksityismetsänomistajilla suurin vaikutus ennallistamisen kiinnostukseen ja sen kokemukseen kannatettavaksi ei ole niinkään heidän sosioekonomiset- demografiset tekijät vaan heidän talouteensa vaikuttavat tekijät. Negatiivisia ennallistamisen kiinnostukseen ja kannatettavuuden kokemukseen vaikuttavina tekijöitä ovat puunmyynnistä saatavien tulojen menetyksen kokemus ja korvausmuotona nykyisten ja tulevaisuuden hakkuutulojen korvaus. Positiivisia tekijöitä puolestaan ovat yhteiskunnallisen tuen tai avustuksen saamisen tärkeys ja korvausmuotona se, ettei korvausta haluta. Tämän työn tuloksissa saadaan tietää metsänomistajien asenteita ennallistamista kohtaan. Niiden avulla voidaan pohtia esimerkiksi sitä, millaiset metsäpolitiikkatoimet voisivat vaikuttaa metsänomistajien halukkuuteen ennallistaa omistamiaan reheviä metsänojitettuja soita.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli arvioida suomenajokoirien ajo-ominaisuuksien (ajo-, haku-, haukku-, hakulöysyys- ja ajolöysyyspisteet) periytymisasteet, ominaisuuksien väliset geneettiset korrelaatiot ja perinnöllinen edistyminen. Koetulokset saatiin Suomen Ajokoirajärjestöltä ja sukupuutiedot Kennelliitolta. Koetuloksia aineistossa oli yhteensä 144 225kpl erirotuisilta koirilta vuosilta 1987-2017. Tulokset olivat koetilanteesta ja sisälsivät tiedot koeajankohdasta, palkintosijasta, koeolosuhteista sekä varsinaisista koetuloksista (ajo-, haku-, haukku-, hakulöysyys- ja ajolöysyyspisteet). Sukupuuaineisto sisälsi 159 569 koiran rekisterinumeron, sukupuolen, syntymäajan sekä emän ja isän rekisterinumerot. Erilaisten käsittelyjen ja yhdistämisen jälkeen tilastollisia analyysejä varten oli 14 521 suomenajokoiralta yhteensä 115 482 koetulosta. Periytymisasteiden arvioinnissa käytetty lineaarinen malli sisälsi sukupuolen, kelin, ikäluokan ja alue*kausi*kuukausi -tekijän kiinteinä luokiteltuina tekijöinä sekä tuomarin, eläimen pysyvän ympäristötekijän ja eläimen jalostusarvon satunnaisina tekijöinä. Varianssikomponenttien arviointi suoritettiin AI-REML -menetelmää hyödyntäen DMU-ohjelmalla. Ajo-ominaisuuksien periytymisasteen arviot olivat verrattain matalia (0,02-0,11). Geneettinen korrelaatio oli voimakasta ajopisteiden ja muiden ajo-ominaisuuksien välillä (0,41-0,69). Myös haku- ja ajolöysyyden välillä oli vahva geneettinen korrelaatio (0,53). Ainoa negatiivinen geneettinen korrelaatio (-0,17) oli haun ja ajolöysyyden välillä. Tulosten perusteella geneettiset korrelaatiot olivat selvästi fenotyyppisiä korrelaatioita voimakkaampia. Tulokset ovat samansuuntaisia kuin aikaisemmin Liinamon ym:n (1997) ja Liinamon (2004) tekemissä tutkimuksissa aiheesta. Ainoastaan haku- ja ajolöysyyden periytymisasteissa löytyi isompia eroja. Perinnöllinen edistyminen suomenajokoiran ajo-ominaisuuksissa on ollut voimakasta viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Haku ja haukku ovat kehittyneet myös hyvin. Haku- ja ajolöysyyden trendi on puolestaan sahannut edestakaisin ja havaittavissa on pientä laskua. Tulosten perusteella voidaan todeta, että suomenajokoiran jalostuksessa on tehty oikeanlaista eläinvalintaa. Potentiaalia olisi kuitenkin nopeampaankin edistymiseen, jos BLUP-perusteisia jalostusarvoja käytettäisiin enemmän jalostuseläinten valinnassa.

Ilmastonmuutos on globaali ongelma, jonka torjunta vaatii merkittäviä päästövähennyksiä. Energiantuotanto on yksi merkittävä ilmastolle haitallisia päästöjä aiheuttava sektori. Samaan aikaan globaali energiankysyntä kasvaa jatkuvasti väestönkasvun ja teollistumisen seurauksena. Energiantuotannon päästöjä voidaan vähentää energiateknologialla, uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden avulla. Tieteelliset teoriat, joista yksi tunnetuimmista on Porterin hypoteesi, näkevät tiukan ympäristöregulaation vaikuttavan positiivisesti teknologiseen kehitykseen. Ympäristösääntelyn ollessa korkealla tasolla sekä Suomessa että EU:ssa, on Suomella Porterin teorian mukaan hyvät edellytykset kehittää energiateknologiaa ulkomaanvientiin asti. Myös Suomen valtio on panostanut viimevuosina energiateknologian kehitykseen ja maan tavoitteena on hyötyä energiateknologian kehityksestä kotimaisten päästövähennysten lisäksi energiateknologiaviennin kasvattamisen avulla. Tutkielmassani selvitän Suomen energiateknologiaviennin kehitystä ja sen piirteitä vuosina 2010–2018. Olen määrittänyt 457 energiateknologian tuotetta, jotka kuvaavat Suomen energiateknologiaviennin kokonaisuutta. Tutkin tarkemmin Suomen vuoden 2018 energiateknologiavientiä sekä tuulivoimateknologiavientiä vuosina 2010–2018. Suomen energiateknologiavienti on pysynyt melko tasaisena tarkastelujakson ajan. Suomen vuotuinen energiateknologiavienti liikkui viiden miljardin euron tuntumassa vuodesta 2010 vuoteen 2018. Sen sijaan Suomen tuulivoimateknologiavienti on aaltoilevaa, mutta siitä oli havaittavissa kehittyvä kasvutrendi vuodesta 2010 vuoteen 2018. Global climate change is a major issue. Limiting the rise in global temperature below a critical point requires big emission reductions. Globally, energy production causes emissions harmful to the climate. Demand for energy is constantly growing because of population growth and industrialization. However, advances in renewable energy technology can help reduce the levels of emissions. Energy technology can also reduce the final consumption levels of energy by improving energy efficiency. In Finland and EU, environmental regulation is on high level and some theories suggest that this advances technological development. A well-known theory supporting this is Porter’s hypothesis. Regarding these theories, Finland has a good opportunity to develop its energy technology. The government of Finland is investing in low-carbon energy technology and it aims is to gain some benefits by exporting these technologies. In this paper, I will study the exportation of energy technology of Finland in 2010–2018 in general, but also focusing on the exportation of wind power technology. I have defined 457 energy technology products that form the export of energy technology of Finland. The energy technology of Finland has been stable in 2010–2018. The value of this trade in euros has remained stable, approximately five billion euros. While the share of energy technology exports from the total value of exports in Finland has slowly reduced in 2010-2018. Wind power technology export of Finland have been fluctuating, but they have increased more clearly than the total energy technology export of Finland.

The Finnhorse is the only native horse breed in Finland. Finnhorse has faced several genetic bottlenecks that have reduced the breed’s genetic diversity. The aim of this study was to analyse breed’s genetic diversity using pedigree data, focusing on the level of genetic variation and relatedness of the current population (individuals born between 2000 and 2021). In addition to the changes in the inbreeding rate, relatedness, effective population size and generation interval, the study investigated the individuals that have had the greatest genetic impact on the current population, as well as the relationship coefficients of currently used breeding stallions to the current population. Data, including 88 782 animals, was received from Suomen Hippos ry. The average inbreeding coefficient of the horses born between 2000 and 2021 was 4,5 %. The average inbreeding coefficients have increased during the last decades, but the annual growth has been moderate. The mean generation interval was 12,5 years. The growth of the inbreeding coefficient over the past 13 years was 0,97 %. The average relationship of the latest age group to each other was 10,5 %. Relationship between stallions and mares has been increasing throughout the 21st century. After 2013, the average coefficient of relationship between sexes has remained above 11 %. In this study, the effective population size was 93,5 for those born between 2000 and 2021. The effective population size has decreased from 108,6 individuals of the age group born in 2000 to 94,6 individuals born in 2021. However, the effective population size has remained above 50 individuals, which is considered the limit for the occurrence of problems caused by inbreeding at the population level. Current Finnhorse population can be traced back to five founder stallions: Murto, Eri-Aaroni, Suikku, Vokker and Vieteri. Out of those, Murto has the most remarkable contribution on the population born between 2000 and 2021: around 14,2 %. The five founder stallions are all connected by their lineage. The most used breeding stallions of the 21st century were all from trotter breeding direction and their relationship to the mares of the current population ranged from 10,1 to 18,4 %. The lowest relatedness of all breeding stallions to the mares of the current population was 4,0 %. Eight stallions had less than 6,0 % relatedness. None of them were from trotter breeding direction. The genetic diversity of the Finnhorse has remained at a reasonable level, but it is worth noting that the close relationship of breeding stallions in the trotting direction will probably increase rate of relationship in the future. A wider use of genetically divers stallions and a more even number of mares per stallion could slow down the rate of relationship of the breed and increase the effective population size.

Finnhorse is a native Finnish horse breed and its studbook has four different sections: riding horse, trotting horse, pony-sized horse and working horse. Most of the Finnhorses are registered as trotters. The Finnish trotting and breeding association Suomen Hippos ry is responsible of the breeding value estimation. The official breeding value estimation includes earnings, racing time, time difference at finish, disqualifications and career starting age. The objective of this study was to update variance components for earnings and racing time and to estimate variance components for the racing career length and first year earnings as new traits. Data was received from The Finnish trotting and breeding association Suomen Hippos ry and it contained racing results from years 1984 to 2018. For this study, the data was limited to competition years 2000-2018 for earnings and racing time. For the career length and the first year earnings the data were limited to birth years 1990-2004. The data included trotting race starts from stallions, geldings, and mares. Geldings and stallions competed approximately 60% of the starts. Age was grouped annually from 3 years old to 8 years and older horses. Finnhorse can start racing on September 1st of the year when it turns three years of age and it can race till end of the year when it turns 15 years old. In addition to gender and age, the year of race was included as a fixed factor in the estimation of variance components. The data was processed with RStudio-program. The pedigree file was processed with RelaX2-program and DMU-program’s REML was used for the variance component estimation. The repeatability model was used for the earnings and racing time, since there were multiple observations per animal per year. For the career length and the first year earnings, there were one observation per animal. Heritability estimate for earnings (0,26±0,01) and racing time (0,40±0,02) were moderate. Heritability estimates are similar to those used in the official breeding value 0,30 and 0,35, respectively. The heritability of the career length was low 0,09±0,01 and the first year earnings was moderate 0,26±0,04 which was the same as the earnings trait that included all competition years. The genetic trends were positive for all the studied traits. The genetic correlation between the earnings and the racing time was high -0,94±0,01. This was expected since these two traits illustrates quite the similar features. The genetic correlation between the career length and the earnings of the first year was also high 0,65±0,08. This predicts that moneywise well performing trotter is likely to do a longer career compared to a horse that does not earn that much. The results show that if earnings is used in selection also the length of the career improves genetically.

The breeding of dairy cattle has changed due to genomic evaluation. Breeding values can be evaluated for young animals who don’t yet have phenotypic data or offspring. However, achieving a high reliability for genomic breeding values requires a large reference population. In the case of rarer breeds, such as Finncattle, acquiring a large reference population can be difficult. In a small population genomic evaluation can thus lead to results with poor reliabilities. The aim of this study was to find out if adding genomic data to the breeding evaluation of Western Finncattle would increase the reliability of the breeding values. The phenotype used in this study was the energy corrected 305-day milk yield of the first lactation and the observations were fixed to the environment factors. Phenotypic data had observations for 26 258 Finncattle cows. Genomic data had the imputed genotypes of 728 Western Finncattle. Estimated breeding values (EBV) were obtained using a single trait BLUP-animal model and genomic estimated breeding values (GEBV) were obtained using a single trait genomic ssGBLUP animal model. The results were standardised, and a validation was carried out. The milk yield of Western Finncattle was better than the yield of the other Finncattle breeds and the yield had also steadily increased. Likewise, the genetic trend of Western Finncattle had been increasing. The breeding values of bulls were lower than those of the cows and the genetic trend of bulls was uneven due to the small number of bulls in the study. In addition, the correlation between EBV and GEBV was lower in bulls than in cows. The correlations were higher in older animals than in younger ones. Cows with an observation had a higher correlation than those without an observation. Similarly, the non-genotyped animals had higher correlations than the genotyped individuals. For genotyped bulls, the correlation increased with the number of offspring. The addition of genomic data to the evaluation increased the reliability of the values in the validation. Despite the small population of Western Finncattle, the reliability of breeding values can be increased by adding genomic data to the evaluation. This reliability can be further increased by increasing the size of the reference population. The limited number of bulls in the population of Western Finncattle resulted in unreliable results in this study and acquiring enough genomic data from bulls can prove to be difficult. Therefore, it could be reasonable to focus on cows in the genomic evaluation of Western Finncattle

Suomenlampaalle on kartoitettu alun perin 73 eri isälinjaa, mutta pässejä on tällä hetkellä elossa 44 eri linjasta. Hollolassa on 1980–1990-luvuilla pakastettu vanhoja siemenannoksia, joiden rodut ja polveutumistiedot ovat vajavaiset eivätkä niiden isälinjat ole tiedossa, minkä takia niitä ei ole käytetty. Tavoitteena oli selvittää genotyypityksen avulla, eroavatko nykyiset suomenlampaan isä-linjojen edustajat geneettisesti toisistaan sekä ovatko vanhat pakastetut siemenannokset mahdollisesti suomenlampaita ja voisiko niitä käyttää vanhojen kadonneiden isälinjojen palauttamiseen tai uusien isälinjojen luomiseen suomenlampaalle. Käytettävä aineisto koostui 80 genotyypistä, joista 43 oli kerätty eläviltä suomenlammaspässeiltä ja 37 vanhoista siemennäytteistä. Näytteet genotyypitettiin NeoGen GGp Ovine 50K -sirulla ja niiden genotyypitys onnistui hyvin. Moniulotteisen skaalauksen (MDS) perusteella osa vanhoista siemennäytteistä osoittautui olevan muita kuin suomenlampaita. Eri isälinjoja edustavat pässit painottuivat löyhästi kolmeen eri ryhmään, mutta kokonaisuudessaan eri isälinjojen pässit eivät geneettisesti eronneet paljoa toisistaan. Pässien välillä havaitut geneettiset erot johtuivat isälinjojen sijaan todennäköisesti eniten siitä, kuinka paljon yhteisiä esivanhempia tutkielmaan mukaan valituilla pässeillä oli. Vanhojen siemennäytepässien yhdistäminen luotettavasti elossa oleviin tai jo kadonneisiin isälinjoihin genomiaineiston perusteella osoittautui mahdottomaksi, koska pässeihin sekoittuu emien kautta kaikkia muita isälinjoja. Siemennäytepässit ovat kuitenkin pääasiassa geneettisesti etäisempiä suurimpaan osaan yleisimmistä isälinjoista, minkä takia niitä voitaisiin hyödyntää siemennyksen kautta lisäämään nykyisen suomenlammaspopulaation geneettistä monimuotoisuutta. Pässien genomiaineistoon perustuvien sukulaisuuksien (G-matriisi) ja sukupuuaineistoon perustuvien sukulaisuuksien (A-matriisi) väliset korrelaatiot olivat pääasiassa korkeita. Neljällä pässillä korrelaatio oli matala. Muilla pässeillä korrelaatiot vaihtelivat 0,35 ja 0,95 välillä keskiarvon ollessa 0,71. Matala korrelaatio kertoo todennäköisesti siitä, että näiden neljän pässin sukupuutiedoissa on virheitä, näytteet on otettu vääristä eläimistä tai näytteet ovat menneet sekaisin genotyypityksessä. Tämän perusteella suomenlampailla genotyypitystä kannattaisi aluksi hyödyntää ainakin sukulaisuuksien tarkistamisessa, sillä kirjaamisvirheitä voi tulla helposti korkean sikiävyyden takia. Samalla saataisiin kerättyä genomiaineistoa, mitä voitaisiin tulevaisuudessa hyödyntää, jos suomenlampaalle halutaan alkaa tekemään genomista valintaa. Isälinjojen alkuperäinen tarkoitus paritusvalintojen tekemisen helpottamiseksi on menettänyt merkitystään, kun lampaiden tuotosseurantaohjelma mahdollistaa sukulaisuuksien tarkistamisen kuuden sukupolven perusteella. Tutkielman tulosten perusteella suomenlampaan jalostuksessa tärkeintä olisi eri isälinjojen säilyttämisen sijaan pyrkiä ylläpitämään mahdollisimman monipuolisesti eri sukuja ja hillitsemään sukusiitosasteen kasvua populaatiotasolla.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia suomenlampaiden sekä texel-rotuisten karitsoiden kasvuominaisuuksia, eläviltä eläimiltä arvioituja teuraslaatua kuvaavia ominaisuuksia sekä teuras-ominaisuuksia ja selvittää näiden ominaisuuksien perinnöllisiä tunnuslukuja sekä erityisesti ominaisuusryhmien välisiä perinnöllisiä yhteyksiä. Tutkimuksessa käytetyt aineistot saatiin ProAgrian yhtymän luvalla ProAgria Maatalouden Laskentakeskuksen ylläpitämästä lampaiden tuotosseurantarekisteristä. Havainnot punnituksista sekä teurasominaisuuksista poimittiin eläimille, jotka olivat syntyneet vuosina 1995–2009. Aineiston esikäsittelyyn, rajauksiin, alustaviin analyyseihin sekä kiinteiden tekijöiden vaikutusten testaamiseen käytettiin WSYS- ja WSYS-L-ohjelmistoja ja LS-analyysimenetelmää. Varianssikomponenttien laskemiseen käytettiin REML-menetelmää ja VCE6-ohjelmistoa. Suomenlampaiden kasvu- ja teurasominaisuuksien periytymisasteiden arviot vaihtelivat välillä 0,16–0,38. Korkeimmat periytymisasteiden arviot saatiin elopainoille (0,32–0,38) sekä teuraspainolle (0,32). Alhaisimmat arviot olivat elävä europ -arvostelun, ultraäänimitatun rasvakudoksen paksuuden ja ruhon EUROP-luokituksen periytymisasteilla. Texel-rotuisten karitsojen periytymisasteiden arviot vaihtelivat välillä 0,10–0,29. Korkeimmat periytymisasteet olivat teurasprosentilla (0,27) ja neljän kuukauden ja teurastuksen välisellä päiväkasvulla (0,29). Kaikkien periytymisasteiden keskivirheet olivat alhaisia. Suomenlampaiden kasvu- ja teurasominaisuuksien geneettiset korrelaatiot olivat lähes kaikki positiivisia. Korrelaatiot vaihtelivat melko alhaisesta korkeaan. Korkeimpia geneettisiä korrelaatioita olivat teuraspainon korrelaatiot ruhonpainon (0,88) ja neljän kuukauden painon (0,76) kanssa sekä neljän kuukauden painon korrelaatio kuuden viikon painon (0,65) kanssa. Texel-rotuisten karitsojen geneettisten korrelaatioiden arviot olivat suomenlampaiden vastaavia arvioita useammin negatiivisia. Negatiiviset korrelaatiot olivat kuitenkin melko alhaisia, ja monilla niistä oli korkea keskivirhe. Positiiviset geneettiset korrelaatiot vaihtelivat alhaisesta korkeaan. Korkeimpia geneettisiä korrelaatioita olivat teuraspainon korrelaatiot ruhonpainon (0,78) ja neljän kuukauden painon (0,78) kanssa ja neljän kuukauden painon sekä kuuden viikon painon välinen korrelaatio (0,76). Geneettisistä korrelaatioista voidaan todeta, että kasvu- ja teurasominaisuuksien taustalla on samoja geneettisiä vaikutuksia. Valitsemalla eläimiä, joilla on parempi kasvukyky, saadaan jalostuseläimiä, jotka periyttävät myös korkeampia teuras- ja ruhonpainoja. Teurasluokituk-siin elopainoilla ei näytä olevan selviä geneettisiä yhteyksiä. Tällä hetkellä ultraäänimittauksia tehdään vain pienelle osalle karitsoja, ja myös tiedot teuraspainoista sekä -luokituksista jäävät saamatta suurelta osalta teurastetuista eläimistä. Elopainojen positiiviset geneettiset yhteydet teuras- ja ruhonpainon kanssa kuten myös ultraäänimittausten geneettiset yhteydet teurasluokitusten kanssa ovat siksi hyödyllisiä jalostusvalinnoissa. Olisi kuitenkin tärkeää saada yhä useammilta eläimiltä teurastiedot talteen.