Browsing by study line "Husdjursvetenskap"

Vitamin B12 is crucial for human well-being, and its intake from diet primarily comes from animal-derived products. Cow's milk is a good source of B12 for humans due to its high B12 content, and it is essential to investigate whether the vitamin concentration can be influenced, for example, by the animal's diet. The aim of the thesis was to determine the nutritional and metabolic factors influencing the B12 concentration in cow's milk. The meta-analysis dataset consisted of three experiments conducted in the Viikki Research Farm from 2019 to 2022. The study subjects were primiparous and multiparous Ayrshire cows. The average days in milk was 149 days. Proportion of concentrate in the cows' diets varied from 40 to 45 %. The dataset consisted of individual observations and contained 166 different variables, with number of observations ranging from 64 to 97. Variables included dry matter intake, nutrient intakes and digestibilities, concentrations of plasma metabolites and insulin, milk yield, and composition of milk, including fatty acids. The average vitamin B12 content of milk was 3.34 ng/g (1.33–6.77 ng/g). Relationships between the studied variables were analyzed using SAS software, employing correlation and regression analysis. The results indicated that the factors with highest correlation coefficient with milk B12 concentration were the stage of lactation, plasma insulin concentration, and milk protein, fat, and dry matter concentration. The best explanatory power (R2=0.597) was achieved with a regression model where milk B12 concentration was explained by milk fat content, plasma insulin concentration, and the stage of lactation. Contrary to the hypothesis, no significant relationships were observed between dietary fiber and starch contents and milk B12 vitamin concentration. Results might have been influenced by the small size of the dataset and relatively small variation in the compositions of the diets. Due to the limited variation in diet compositions, the dataset might not have been ideally suited for the study of nutritional factors. The meta-analysis did not reveal clear nutritional strategies to increase the B12 vitamin concentration in milk. However, the study highlighted the plasma insulin concentration, which positively correlated with the milk B12 vitamin concentration. The relationship between plasma insulin and milk B12 vitamin concentration presents an interesting subject for further research.

Härkäpavun (Vicia faba) viljely ja käyttö rehuna lisää tilan valkuaisomavaraisuutta. Biologisen typensidonnan ansiosta härkäpapu sitoo ilmakehän typpeä maaperään ja, sitä kautta sillä on hyvä esikasviarvo viljelykierrossa. Se on kiinnostava vaihtoehto nautojen ruokintaan suuren biomassantuottopotentiaalin ja suuren raakavalkuaispitoisuuden ansiosta. Härkäpavun puutteita märehtijöiden rehukäytössä ovat valkuaisen suuri pötsihajoavuus ja valkuaisen niukka metioniinipitoisuus. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää nurmisäilörehun osittaista korvaamista härkäpapusäilörehulla, ja sen vaikutuksia maitotuotokseen, maitorauhasen aminohappoaineenvaihduntaan sekä rehuvalkuaisen hyväksikäyttöön. Lisäksi tutkittiin voiko pötsisuojattu metioniinilisä parantaa härkäpapuvalkuaisen hyväksikäyttöä maidontuotannossa. Tutkimus toteutettiin toistettuna 4 x 4 latinalaisena neliönä Helsingin yliopiston Viikin opetus- ja tutkimustilan navetassa 28.9.-20.12.2019. Kokeessa oli 8 ayrshire -rotuista lypsylehmää. Tutkimuksessa oli faktoriaalinen 2 x 2 koeasetelma, jonka tutkittavina tekijöinä olivat säilörehun kasvilaji ja härkäpapuvalkuaisen täydennys pötsisuojatulla metioniinilla. Koeruokinnat pohjautuivat 1. sadon timotei-nurminatasäilörehuun (Phleum pratense ja Schedonorus pratensis, Nurmi, D-arvo 664 g/kg ka) ja seokseen, jossa 2/3 timotei-nurminatasäilörehun kuiva-aineesta korvattiin härkäpapusäilörehulla (HP, D-arvo 593 g/kg ka). Väkirehun osuus koeseosrehujen kuiva-aineesta oli 40 % ja se koostui ohrasta, kaurasta, härkäpavusta sekä kivennäisestä. Seosrehuruokinta oli vapaata. Ohutsuolesta imeytyvän metioniinilisän määrä oli koeruokinnoissa 0 tai 20 g/vrk. Metioniini annettiin yhdessä melassileikkeen (1 kg/vrk) kanssa lypsyjen yhteydessä. Kuiva-aineen syönti lisääntyi HP-ruokinnassa verrattuna Nurmi-ruokintaan. Pötsisuojattu metioniini ei vaikuttanut kuiva-aineen syöntiin. Pötsisuojattu metioniinilisä vähensi maitotuotosta Nurmi-ruokinnassa lähes 2 kg/vrk, mutta HP-ruokinnassa maitotuotos pysyi samana. Metioniinilisän vaikutuksesta maidon laktoosipitoisuus väheni ja valkuaispitoisuus (sekä suuntaa-antavasti rasvapitoisuus) lisääntyi säilörehun kasvilajista riippumatta. Energiakorjattu maitotuotos lisääntyikin HP-ruokinnassa metioniinilisän vaikutuksesta, mutta väheni Nurmi-ruokinnassa. Maidon ureapitoisuus oli HP-ruokinnoissa suurempi kuin Nurmi-ruokinnoissa. Metioniinilisä tehosti rehutypen hyväksikäyttöä maitovalkuaiseksi HP-ruokinnassa ja heikensi sitä Nurmi-ruokinnassa. Valtimoplasman glukoosipitoisuus väheni Nurmi-ruokinnassa ja lisääntyi HP-ruokinnassa metioniinilisän myötä. Metioniinilisä lisäsi rikkipitoisten aminohappojen (Met, Cys) ja tauriinin pitoisuutta plasmassa. Rikkipitoisten aminohappojen pitoisuus oli suurempi Nurmi-ruokinnoissa verrattuna HP-ruokintoihin. Tutkimuksen perusteella osa nurmisäilörehusta voidaan korvata härkäpapusäilörehulla ilman, että maitotuotos heikkenee. Metioniinilisä oli tarpeeton Nurmi-ruokinnassa ja aiheutti negatiivisia tuotosvasteita. Metioniinilisällä voi kuitenkin olla positiivisia vaikutuksia maidon koostumukseen ja rehuvalkuaisen hyväksikäyttöön ruokinnassa, joka sisältää härkäpapua sekä säilörehuna että valkuaisrehuna.

Kotieläimille on viime vuosina alettu kehittämään vaihtoehtoisia rehuja. Vaihtoehtoiset rehut voivat vähentää esimerkiksi kotieläintuotannon rehuviljelyyn käytettävän maa-alan sekä veden tarvetta ja muuttaa näin kotieläintuotantoa kestävämpään suuntaan. Vaihtoehtoiset rehut sisältävät usein paljon kuitua. Sikojen rehuissa on lähtökohtaisestikin kuitua ja kuidulla on monia terveyttä edistäviä vaikutuksia, mutta rehun korkeiden kuitupitoisuuksien on aiemmissa tutkimuksissa todettu vaikuttavan negatiivisesti mm. sikojen kasvuun. Kuidun antiravitsemukselliset ominaisuudet johtuvat siitä, että sika ei yksimahaisena eläimenä pysty kunnolla sulattamaan ravintokuitua ja hyödyntämään sitä energianlähteenä. Ravintokuitu voi myös vähentää muiden ravintoaineiden imeytymistä. Ravintokuiduksi luokitellaan mm. selluloosa, hemiselluloosa, β-glukaanit ja arabinoksylaanit. Mikrokiteinen selluloosa (microcrystalline cellulose, MCC) on jauhemaisessa muodossa olevaa selluloosaa, mikä on valmistettu voimakkaan happohydrolyysin avulla. Happohydrolyysin seurauksena syntyy mikrokiteitä. Patentoidussa AaltoCell- menetelmässä MCC:tä valmistetaan pehmeästä havupuusellusta rikkihapon avulla. Mikrokiteisellä selluloosalla on laajat käyttömahdollisuudet eri teollisuudenaloilla, kuten lääketeollisuudessa. Viime vuosina mikrokiteisen selluloosan käyttömahdollisuuksia on alettu tutkimaan myös rehuteollisuudessa. Tutkimuksessa halutiin selvittää mikrokiteisen selluloosan vaikutusta lihasikojen kasvuun sekä rehunkulutukseen ja rehuhyötysuhteeseen. Tutkimuksen taustalla oli aiemmin tehdyistä broilerikokeista saadut positiiviset tutkimustulokset. Broileritutkimusten perusteella haluttiin selvittää, olisiko mikrokiteisellä selluloosalla mahdollisesti positiivisia vaikutuksia myös sikojen tuotantotuloksiin. Tutkimuksessa oli kaksi erillistä, keskenään samanlaista osakoetta, joissa neljä koostumukseltaan hieman poikkeavaa rehua. Molemmat osakokeet kestivät 42 päivää. Yksi rehuista oli kontrollirehu ilman mikrokiteistä selluloosaa, muut rehut sisälsivät MCC:tä joko 5 kg/t, 10 kg/t tai 20 kg/t rehun koostumuksen pysyessä muuten samana. Sioilla oli molempien osakokeiden aikana jatkuvasti vettä sekä rehua tarjolla. Tutkimus toteutettiin yhdessä Alimetrics Oy:n kanssa ja tutkimus tehtiin Alimetrics Oy:n yhteistyösikalassa Koski TL:ssä kevään ja kesän 2020 aikana. Mikrokiteisellä selluloosalla oli tutkimuksen aikana vain vähän merkitsevää vaikutusta sikojen kokonaiskasvuun ja -rehunkulutukseen. Rehuhyötysuhteeseen MCC:llä ei ollut vaikutusta. Rehulla oli merkitsevää vaikutusta sikojen rehunkulutukseen, päiväkasvuun (g) sekä kasvukiloihin (kg) päivien 21-42 aikana, mutta ei koko tutkimuksen ajanjaksolta mitattuna. Tässä tutkimuksessa oli viitteitä siitä, että siat kasvoivat paremmin, mutta söivät myös rehua enemmän, kun MCC:tä oli rehussa. Tulokset eivät olleet kovin merkitseviä, mutta toisaalta MCC:tä ei todettu olevan sioille haittaakaan.

Nautakarjatalous on monesti nostettu esille ilmastonmuutoskeskustelussa metaanipäästöjen takia. Metaani on voimakkaasti ilmastoa lämmittävä kasvihuonekaasu, jonka muodostumiseen pötsissä voidaan kuitenkin vaikuttaa ruokinnallisin keinoin. Yksi keino on lisätä nautojen ruokintaan lipidejä. Tässä tutkimuksessa oli tavoitteena vähentää lypsylehmien metaanintuotantoa lisäämällä niiden ruokintaan murskattua rypsinsiementä. Samalla tutkittiin muutoksia maidon rasvahappokoostumuksessa, tavoitteena ihmisravitsemuksen kannalta suotuisa suunta. Ruokintakoe toteutettiin Helsingin yliopiston Viikin opetus- ja tutkimustilan navetassa. Kokeessa olivat mukana kaikki karjan lypsyssä olevat ayrshirelehmät, noin 50-60 eläintä. Metaanin mittaus röyhtäilyistä ja uloshengityksestä lehmän ollessa lypsyrobotilla mahdollisti tutkimuksen teon maatilamittakaavassa. Koeruokintoina oli kaksi erilaista seosrehua, toinen oli kontrollirehu ja toinen sisälsi murskattua rypsinsiementä (ruokinnan lipidilisän suuruus 50 g/kg ka). Karkearehuna oli ensimmäisen sadon nurmisäilörehu, ja sen osuus seosrehun kuiva-aineesta oli 60 %. Kontrolliruokinnassa väkirehu koostui pääosin ohrasta ja rypsirouheesta. Murskattua rypsinsiementä sisältävässä ruokinnassa ohran tärkkelyksestä peräisin olevaa energiaa korvattiin rypsilipidien energialla. Lisäksi väkirehuseoksessa kaura korvasi ohran. Eläimet saivat lypsyrobotilta täydennysrehua 3, 4 tai 5 kg/pv maitotuotostason mukaan. Tutkimus järjestettiin switch-back -kokeena, jolloin karja sai ensimmäisellä jaksolla kontrollirehua, sen jälkeen toisella jaksolla murskattua rypsinsiementä sisältävää rehua ja lopuksi eläimet palasivat kolmannen jakson ajaksi kontrolliruokinnalle. Murskattu rypsinsiemen vähensi lehmäkohtaista (g/pv) metaanituotosta pötsissä 18 % kontrolliruokintaan verrattuna. Kuiva-aineen syönti väheni 0,9 kg, mutta EKM-tuotoksessa ei havaittu muutosta. Maitorasvassa tyydyttyneiden rasvahappojen osuus väheni 16 %. Palmitiinihapon 16:0 osuus väheni 34 % ja merkittävissä määrin se korvaantui steariinihapolla 18:0 ja öljyhapolla cis-9 18:1. Kertatyydyttymättömien rasvahappojen osuus lisääntyi 48 %. Tutkimuksen perusteella murskattu rypsinsiemen vähentää metaanintuotantoa ilman negatiivista vaikutusta maitotuotokseen ja maidon peruskoostumukseen. Lisäksi se muuttaa maitorasvaa pehmeämpään ja mahdollisesti ihmisravitsemuksellisesti suotuisaan suuntaan.

Puna-apila (Trifolium pratense) on yksi tärkeimmistä nurmipalkokasveista Pohjois-Euroopassa. Puna-apilan viljelyssä kiinnostusta herättää sen juuriston bakteerien kyky sitoa ilmakehän typpeä kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Puna-apila sisältää tyypillisesti heinäkasveja vähemmän kuitua, mikä saattaa vähentää pötsin metaanin tuotantoa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella puna-apilan vaikutusta lypsylehmien metaanintuotantoon, maitotuotokseen ja maidon koostumukseen. Tutkimus tehtiin Helsingin yliopiston Viikin tutkimustilan pihattonavetassa keväällä 2022. Tutkimukseen osallistui 19 ayshirelehmää, joista 11 lehmää oli intensiivisemmässä näytteenotossa. Intensiivilehmiltä kerättiin sontanäytteitä, joista määritettiin ravintoaineiden sulavuus, lisäksi niiltä määritettiin maidon rasvahappojen koostumus. Tutkimus toteutettiin käyttäen switchback -mallia. Lehmät ruokittiin ensimmäiset neljä viikkoa nurmisäilörehuun (Phleum pratense – Festuca pratensis, 1. sato, D-arvo 675 g/kg ka) pohjautuvalla seosrehulla, seuraavat neljä viikkoa puna-apila-nurmipohjaisella seosrehulla, jossa puna-apilasäilörehun osuus oli 2/3 karkearehun kuiva-aineesta. Puna-apila-nurmisäilörehuseos oli sekoitus ensimmäisen koejakson puhdasta nurmisäilörehua, puna-apila-nurmisäilörehua (2. sato, D-arvo 602 g/kg ka) ja puhdasta puna-apilasäilörehua (2. sato D-arvo 619 g/kg ka). Tämän jälkeen syötettiin vielä neljä viikkoa nurmisäilörehupohjaista seosrehua. Seosrehun karkearehun ja väkirehun suhde kuiva-aineessa oli 73:27. Lisäksi lehmät saivat robotilta väkirehua (useamman kerran poikineet lehmät 5,5 kg/pv ja ensikot 4,5 kg/pv) lypsyjen yhteydessä. Kokonaisruokinnassa karkearehun ja väkirehun suhde oli kuiva-aineessa 60:40. Säilörehun kasvilajilla ei ollut vaikutusta pötsin metaanintuotantoon. Kuiva-aineen syönti lisääntyi keskimäärin 0,8 kg/pv puna-apilapitoisella säilörehuruokinnalla verrattuna nurmisäilörehuruokintaan. Nurmirehun korvaaminen osittain puna-apilalla lisäsi maitotuotosta keskimäärin 1,5 kg/pv. Maidon valkuais- ja rasvapitoisuudet pienenivät puna-apilapitoisessa ruokinnassa verrattuna nurmiruokintaan. Säilörehun kasvilaji ei vaikuttanut rasva- ja valkuaistuotoksiin. Puna-apilan lisääminen ruokintaan lisäsi maitorasvan monityydyttyneiden rasvahappojen osuutta. Monityydyttymättömistä rasvahapoista erityisesti alfalinoleenihapon ja linolihapon osuus maitorasvassa lisääntyi. Puna-apilan lisäämisellä lypsylehmien ruokintaan voidaan saavuttaa suurempi maitotuotos, mutta maidon rasva- ja valkuaispitoisuudet olivat pienemmät. Puna-apila parantaa maidon rasvahappokoostumusta ihmisterveyden kannalta parempaan suuntaan. Sen sijaan sillä ei näyttäisi olevan ympäristön kannalta merkittäviä vaikutuksia metaanipäästöjen vähentämisessä.

Including feed efficiency in a selection index and its estimation on farms cannot be done by dry matter intake, because it’s not possible to measure dry matter intake on farms. It could be possible to evaluate dry matter intake by using rumination time as an indicator trait. Many farms already have devices to observe rumination. To be a useful candidate trait in selective breeding, rumination time needs to be heritable. The aim of this study was to evaluate genetic parameters of daily rumination time in first three lactations in Finnish Ayrshire. The data was received from FABA co-op and it contained production-, insemination-, calving- and herd data as well as pedigree data of Finnish Ayrshire cows. In addition, rumination data collected by Heatime and SenseHub equipments, were included in the study with the permission of SCR Engineers Ltd. The data was edited into the form to be processed and examined with RStudio, pedigree data was processed with RelaX2 and variance components for daily rumination time and daily milk production were computed by REML method with DMU. Tables and graphs were made in their final form with Excel spreadsheet software. Two separate materials were made from the data: the data of first-time calved cows and the data of 1 to 3 times calved cows. The data was studied as two-trait repeatability model in which observations of rumination time were from all lactation stages. The heritability of rumination time was 0,14 (SE 0,05) for primiparous cows and 0,19 (SE 0,02) for cows having 1 to 3 lactations. The genetic correlation between rumination time and milk production was 0,05 (SE 0,21) for primiparous cows and 0,31 (SE 0,06) for cows having 1 to 3 lactations. Daily rumination time is a heritable trait and hence it can be used as a direct or indicator trait in selective breeding. Further studies of the genetic correlations between rumination time and dry matter intake should be done to evaluate the usability of rumination time as an indicator of dry matter intake.

Sikojen hännänpurenta on Suomessa osalla tuotantotiloista ongelma ja se aiheuttaa tuotantotappioita tilalle. Hännänpurenta heikentää sikojen kasvua, aiheuttaa terveysongelmia, lisää lääkityksien tarvetta ja kuolleisuutta sioilla. Tutkimuksessani arvioin, onko porsaan syntymäkoolla vaikutusta hännänpurentaan tai hännänpurentaan liittyvään käyttäytymiseen tekijänä, ja onko syntymäkoolla vaikutusta lääkityksen antamiseen. Tutkimusaineistoni koostui yhden suomalaisen tuotantotilan 2019 syksyllä syntyneistä porsaista. Kaksi porsasta, suuri ja pieni porsas, valittiin käyttäytymisten analysointiin karsinoittain normitetun syntymäpainon perusteella. Normitettu syntymäpaino ilmaisi pahnueen keskiarvon ja keskihajonnan vaikutuksen porsaan syntymäpainoon suhteessa muihin pahnueen porsaisiin. Vieroitettujen porsaiden käyttäytymiset havainnoitiin jatkuvana seurantana kahtena päivänä 15 minuutin ajan. Videointien aikana porsaat olivat 6–7 viikon ikäisiä. Lääkitykset kerättiin porsaiden koko elinajalta videointien loppuun asti ja ne kirjattiin eläintenhoitajien toimesta. Käyttäytymiset analysoitiin lineaarisella sekamallilla ja Spearmanin korrelaatiotestillä. Lääkitykset analysoitiin khiin neliö testillä ja t-testillä. Tutkimuksessa ei havaittu merkitsevästi hännänpurentaa valituilla porsailla, vaikka viitteitä hännänpurennasta näkyi karsinoissa. Porsaan syntymäkoko ei vaikuttanut hännänpurennan tekijäksi ryhtymiseen. Suurilla porsailla pahnueen keskipaino, syntymäpaino ja ikä korreloivat ympäristön manipuloinnin kanssa. Pienillä porsailla negatiivinen korrelaatio ilmeni normitetun syntymäpainon ja hännän manipuloinnin kesken. Suurilla porsailla havaittiin aggressiivisen käyttäytymisen yhteys hännän, korvien ja muuhun manipulointiin. Pienillä porsailla muiden porsaiden astuminen korreloi aggressiiviseen käyttäytymiseen ja korvien manipulointiin. Lääkityksien saaminen ei eronnut pienillä tai suurilla porsailla. Porsaista 37 % oltiin lääkitty jollain lääkkeellä ensimmäisen 7 viikon aikana. Mahdollisesti aineiston pienuudesta johtuen ja tilan hyvien käytäntöjen takia ei tutkimuksessa havaittu hännänpurentaa tarkastelussa olleilla porsailla. Lääkityksien antamiseen ei ensimmäisen 7 viikon aikana vaikuta porsaan syntymäkoko. Ottamatta huomioon porsaan syntymäkokoa lääkitään porsaita ennen vieroitusta ja vieroitusiässä suhteellisen paljon. Porsaiden hännänpurentaan ja lääkityksien antamiseen vaikuttavat muut tekijät kuin porsaan syntymäkoko. Näiden taustatekijöiden selvittäminen jää tutkittavaksi tulevaisuuden tutkimuksissa.

Rypsirouhetta käytetään lypsylehmien ruokinnassa valkuaislisänä. Valkuaislisän tarkoitus on täydentää lypsylehmien ruokintaa niin, että korkeatuottoisten lehmien tuotospotentiaali saadaan täytettyä. Erilaisilla kemiallisilla ja fysikaalisilla käsittelyillä on mahdollista lisätä valkuaisrehujen pötsissä hajoamatonta osuutta, jolloin valkuaisen aminohapot ohittavat pötsihajotuksen ja imeytyvät ohutsuolesta. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli vertailla pötsisuojatun testirehun ja suojaamattoman perusrehun vaikutuksia lypsylehmien maitotuotokseen ja maidon koostumukseen. Molemmat valkuaisrehut olivat rypsirouhetta, mutta ne oli käsitelty eri tavoilla. Molemmat rehut oli hygienisoitu kuumennuskäsittelyllä. Testirehu oli tämän lisäksi suojattu pötsihajotusta vastaan vesi-etanoli-uutolla, jossa vesiliukoiset hiilihydraatit oli liuotettu. Käsittelyn tarkoitus oli lisätä rehun ohitusvalkuaisen osuutta ja sitä kautta maitotuotosta. Kokeessa oli 12 ayrshire-rotuista lehmää, jotka olivat kokeen ajan vapaalla seosrehuruokinnalla. Koe toteutettiin cyclic change over -mallin mukaisesti. Kokeessa oli kuusi erilaista ruokintaa, kaksi kuuden lehmän blokkia ja kolme 21 vuorokauden jaksoa. Lehmät oli jaettu blokkeihin kokeen alussa olevan tuotostason mukaan. Kokeessa verrattiin matalan ja korkean valkuaistason vaikutuksia, sekä perusrehun ja testirehun ja näiden seoksen vaikutuksia maitotuotokseen ja maidon pitoisuuksiin. Tutkimuksessa mitattiin kuiva-aineen syönti ja ravintoaineiden saanti ja näennäinen kokonaissulavuus, maitotuotokset ja maidon pitoisuudet sekä valkuaisrehujen typpifraktiot. Korkea valkuaistaso lisäsi kuiva-aineen syöntiä 0,9 kg/pv ja energiakorjattua maitotuotosta 1,4 kg/pv verrattuna matalaan valkuaistasoon, jolla kuiva-aineen syönti oli 23,2 kg/pv ja energiakorjattu maitotuotos 35,1 kg/pv. Korkea valkuaistaso lisäsi myös raakavalkuaisen, neutraalidetergenttikuidun ja tärkkelyksen saantia. Perusrehun korvaaminen testirehulla ei lisännyt maitotuotosta. Rypsirouhe on hyvä valkuaisrehu lypsylehmien ruokinnassa, mutta sen pötsisuojaus ei välttämättä lisää maitotuotosta ja maidon valkuaispitoisuutta.

Nykyaikaisilla isoilla sikatiloilla eläinten ja ihmisten välinen vuorovaikutus on vähentynyt automaation, kuten koneellistuneen ruokinnan myötä ja se rajoittuu usein eläintä stressaaviin toimenpiteisiin, kuten lääkitsemiseen tai eri eläinryhmien yhdistämiseen. Stressaavat käsittelyt lisäävät eläinten kokemaa ihmispelkoa ja laskevat eläinten hyvinvointia ja tuottavuutta. Tutkimuksen hypoteesina on, että eri käsittelyt; rehun antaminen merkinnän yhteydessä, porsaiden merkitseminen ja lähestymistestien toistot vähentävät porsaiden pelokkuutta ihmistä kohtaan kokeen aikana. Koe tehtiin länsisuomalaisella sikatilalla syksyllä 2019. Kokeessa oli mukana 345 6–7 viikon ikäistä vieroitettua porsasta. Koe tehtiin kahdessa osastossa, joissa molemmissa oli 12 karsinaa. Ensimmäisessä osastossa lähestymistestit tehtiin neljänä testipäivänä ja toisessa osastossa vain viimeisenä testipäivänä. Testejä teki kaksi eri testaajaa. Jotta porsaat pystyttiin tunnistamaan yksilöinä, niille laitettiin yksilölliset värimerkit, jotka vahvistettiin viidesti kokeen aikana. Merkinnät tehtiin eri päivinä kuin lähestymistestit. Osastoissa oli koko koejakson ajan kamerat, jotka tallensivat tapahtumat videoille. Jälkeen päin videoilta kerättiin porsaille yksilöllisiä testaajan lähestymis- ja kosketusaikoja sekä karsinakohtaiset ajat testaajille etogrammin mukaisesti. Saaduista ajoista laskettiin aikakestoja, joiden avulla pystyttiin määrittämään aikaviiveitä eri lähestymiskäyttäytymisille eri testipäivinä. Eri käsittelyiden vaikutukset analysoitiin lineaarisella sekamalilla. Tutkimuksen tuloksista nähdään, että toistuvan lähestymistestauksen myötä porsaat lähestyivät ja koskettivat testaajaa huomattavasti nopeammin ensimmäisessä osastossa viimeisenä kuin ensimmäisenä testipäivänä. Merkinnän yhteydessä annetun rehun merkitys porsaiden lähestymis- ja kosketusnopeuteen jäi tutkimuksessa hieman epäselväksi. Tulokset kuitenkin osoittavat rehukäsittelyllä olevan positiivista vaikutusta porsaiden pelokkuuden vähenemiseen, mikä näkyi tuloksissa rehun tilastollisina merkitsevyyksinä joidenkin lähestymiskäyttäytymisten kohdalla. Tuloksista nähdään myös, että porsaat, joille oli tehty lähestymistestejä useammin, olivat huomattavasti rohkeampia lähestymään ja koskettamaan ihmistä viimeisenä testipäivänä kuin porsaat, joille ei ollut aiemmin testejä tehty. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että porsaat voivat tottua ihmiseen ja niiden pelkotaso ihmistä kohtaan voi laskea, kun ihminen on säännöllisesti positiivisessa vuorovaikutuksessa porsaiden kanssa. Lisäksi muut positiiviset käsittelyt, kuten rehun antaminen pelokkuutta herättävän käsittelyn yhteydessä voi vaikuttaa positiivisesti porsaiden kokemukseen ihmisestä. Hyvän ihmis- eläin suhteen luominen ottaa kuitenkin paljon aikaa ja vaatii hoitajalta eläimen käyttäytymisen ja tarpeiden tuntemista oikeiden ja toimivien toimintatapojen ja kestävän luottamuksen luomiseksi.

Puna-apila on typpeä sitova nurmipalkokasvi, jolla on edullisia vaikutuksia lypsylehmien ruokinnassa. Sen on todettu lisäävän maitotuotosta ja syöntiä useissa ruokintakokeissa. Toinen kotimainen lypsylehmien ruokintaan soveltuva palkokasvi on härkäpapu, jonka käyttöä kuitenkin rajoittaa pieni viljelyala, valkuaisen suuri pötsihajoavuus ja alhainen metioniinipitoisuus. Kotimaisten palkokasvien käyttö lypsylehmien ruokinnassa voisi vähentää arvokkaiden ostopanosten käyttöä. Tämän ruokintakokeen tarkoituksena oli tutkia lypsylehmien maitotuotosta ja typen hyväksikäyttöä puna-apilapohjaisessa ruokinnassa sellaisenaan tai valkuaisrehulla ja pötsisuojatulla metioniinillä täydennettynä. Ruokintakoe tehtiin 5.2.-28.5.2022 Helsingin yliopiston tutkimus- ja koetilan navetassa kaksi kertaa toistettuna 4x4 latinalaisena neliönä, jossa oli 8 ay-lehmää ja neljä eri ruokintaa. Koeruokinnat olivat valkuaisrehuton ilman metioniinilisää (PROT-), valkuaisrehuton ja metioniinilisä (PROT-MET), valkuaisrehullinen ilman metioniinilisää (PROT+) ja valkuaisrehullinen metioniinilisän kanssa (PROT+MET). Kokeessa oli seosrehuruokinta, jonka karkearehusta 2/3 oli puna-apilasäilörehua ja loput timotei-nurminatasäilörehua. Väkirehun osuus oli noin 40 %. Väkirehuna käytettiin ohraa ja kauraa. Valkuaisrehullisissa ruokinnoissa käytetty härkäpapujauho korvasi viljaa seosrehun väkirehuosuuden pysyessä samana. PROT- ruokinnan raakavalkuaispitoisuus oli 162 g/kg ka ja PROT+ ruokinnan 188 g/kg ka. Kaikille lehmille annettiin lisäksi melassileikettä 1 kg/vrk, johon metioniinilisää saaville lehmille sekoitettiin pötsisuojattua metioniinia 24 g/vrk. Tulokset analysoitiin SAS Mixed-mallilla. Kuiva-aineen syönti oli 23,8 kg/vrk ja ruokinnalla ei ollut vaikutusta siihen. Valkuaisrehu lisäsi tuhkan, raakavalkuaisen ja kaikkien muiden aminohappojen paitsi metioniinin saantia. Tärkkelyksen ja rasvan saannit olivat suuremmat PROT- ruokinnoilla. Näennäisessä kokonaissulavuudessa ei ollut eroa ruokintojen välillä. Metioniinilisällä ei ollut vaikutusta ravintoaineiden saantiin tai sulavuuteen lukuun ottamatta metioniininsaantia. Maitotuotos oli 32,6 kg/vrk (EKM 35,5 kg/vrk) ja koeruokinnat eivät vaikuttaneet siihen. Metioniinilisä lisäsi maidon valkuais- ja kuiva-ainepitoisuutta. Valkuaislisä lisäsi maidon ureapitoisuutta huomattavasti (25,1 vs. 37,1 mg/dl), mikä johtui lisääntyneestä pötsissä hajoavasta valkuaisesta. Typen hyväksikäyttö oli suurempi PROT- ruokinnalla (30,2 vs. 26,4 %). Härkäpapu tai metioniinilisä eivät lisänneet maitotuotosta. Korkeampi rehuannoksen raakavalkuaispitoisuus heikensi typen hyväksikäyttöä, koska lisätyppi erittyi virtsaan ja sontaan maidon valkuaisen sijaan. Metioniinilisä ei parantanut typen hyväksikäyttöä. Tämän tutkimuksen perusteella puna-apila soveltuu lypsylehmien karkearehuksi nurmiheinien kanssa ilman härkäpapuvalkuaislisää.