Browsing by discipline "Kotieläintiede"

Nurmipalkokasvit kiinnostavat valkuaislähteinä ja niistä yleisin on puna-apila. Puna-apila on haastava säilöä sen korkean valkuaispitoisuuden ja puskurikapasiteetin sekä alhaisen sokeri- ja kuiva-ainepitoisuuden vuoksi. Klostridit tulevat rehuun usein maaperästä ja sel-viävät melko happamissa olosuhteissa. Klostridit tuottavat säilörehuun voihappoa. Kas-veissa luonnollisesti oleva nitraatti hajoaa säilönnässä ammoniakiksi, nitriitiksi ja typen oksideiksi. Nitriitti ja typpioksidi vaikuttavat ehkäisevästi klostridien kasvuun. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää natriumnitriitin soveltuvuutta puna-apilasäilörehun säilöntään verrattuna muurahaishappoon tai painorehuun. Koe tehtiin kahdella erilaisella rehun kuiva-ainepitoisuudella (KA1 ja KA2). Lisäksi tehtiin klostrideilla kontaminoituja rehuja, jolla pyrittiin varmistamaan riittävä klostridien määrä rehussa. Rehu korjattiin Viikin opetus- ja tutkimustilan pellolta ja se oli 66 %:sti puna-apilaa ja 31 %:sti nurmiheiniä, timoteita ja nurminataa. Raaka-aineesta määriteltiin kuiva-ainepitoisuus, tuhka, raakavalkuainen, liukoinen typpi, NDF (kuitu), orgaanisen aineen in vitro -sulavuus ja D-arvo, vesiliukoiset hiilihydraatit, nitraatti, puskurikapasiteetti, fermentaatiokerroin ja klostridien määrä. Säilörehuista määriteltiin kuiva-ainepitoisuus, pH, ammoniumtyppi, sokeri, maitohappo, haihtuvat ras-vahapot, etanoli, klostridit ja aerobinen stabiilisuus. Kuiva-ainepitoisuus oli KA1 –rehussa 200 g/kg ja KA2-rehussa 314 g/kg. Sokeripitoisuuksien ja fementaatiokertoimien perus-teella KA2–rehu oli melko helppoa säilöä, KA1–rehu taas haastava. Klostrideja oli raaka-aineessa oletettua enemmän, joten lisätyllä klostridikontaminaa-tiolla ei ollut vaikutusta tuloksiin. KA2–rehuissa luontainen nitraattipitoisuus oli todennä-köisesti riittävä estämään voihappokäymistä kaikissa rehuissa. KA1-rehuissa muurahais-hapon annostelu oli mahdollisesti liian alhainen suhteessa kuiva-ainepitoisuuteen, mistä seurasi voihappokäymistä ja etanolia. Natriumnitriitillä säilöttäessä etanolin määrä oli alhainen ja voihappoa ei esiintynyt. Painorehussa ei ollut voihappoa. Aerobinen stabiilisuus oli kaikissa rehuissa hyvä. Tutkimuksen mukaan natriumnitriitti soveltuu säilörehun säilöntään ehkäisten klostridien tuottaman voihapon muodostumista.

Kehittyäkseen tuottavaksi ja terveeksi lypsylehmäksi vasikat tarvitsevat maidon rinnalle laadukasta karkea- ja väkirehua jo pikkuvasikasta lähtien. Nupouttaminen tehdään yleensä nuorille vasikoille ja Suomessa nupoutetaan suurin osa lypsylehmien vasikoista. Nupouttamisella tarkoitetaan kudostuhoa, joka aiheutetaan sarvenaiheen ympärille ja jolla estetään sarven kasvu. Nupoutus tehdään, koska sarvettomat naudat ovat turvallisempia toisilleen ja niitä hoitaville ihmisille. Nupouttaminen voidaan tehdä eri tavoilla, mutta joka tapauksessa nupouttamisesta aiheutuu kipua vasikalle. Nupoutuskipua pyritään lieventämään paikallispuudutuksella ja tulehduskipulääkkeellä. Tässä tutkielmassa tarkasteltiin kahden erilaisen nupoutustavan ja kahden eri kipulääkityksen keston vaikutusta sekä niiden yhdysvaikutusta vasikoiden syöntikäyttäytymiseen nupoutuksen jälkeen. Kokeessa oli mukana 37 eri-ikäistä vasikkaa ja koemalli oli 2x2 faktoriaalinen. Vasikat tulivat kokeeseen neljässä eri ryhmässä. Kaikki ryhmät käsiteltiin samalla tavalla. Puolet kunkin ryhmän vasikoista nupoutettiin nupoutuskolvilla ja puolet emäksisellä pastalla. Nupoutetuista vasikoista valittiin satunnaisesti puolet, joille annettiin yhden päivän kipulääkitys, lopuille annettiin viiden päivän kipulääkitys. Vasikoiden syöntikäyttäytymistä eli karkearehu- ja väkirehukäyntien määrää ja käyntien kestoa seurattiin videolta. Jokaista vasikkaa seurattiin valenupoutuspäivänä, valenupoutuksen jälkeisenä päivänä, varsinaisena nupoutuspäivänä, sekä yksi, kaksi, viisi ja seitsemän päivää nupoutuksen jälkeen. Videoista otettiin otanta, jossa seurattiin vasikoita jokaisen päivän jokaisen alkavan tunnin ensimmäisen kymmenen minuutin ajan. Rauhoitus vähensi vasikoiden karkea- ja väkirehun syöntikertoja, sillä vasikat söivät harvemmin sekä valenupoutuspäivänä että varsinaisena nupoutuspäivänä. Myös syöntikäyntien kestot olivat lyhyempiä kyseisinä päivinä. Pitempi kipulääkitys vähensi vasikoiden karkearehun syöntikäyntejä ja käyntien kestoja nupoutuksen jälkeisenä päivänä. Muina päivinä käsittelyjen välillä ei ollut merkitseviä eroja. Karkearehun syöntikäyntien yhteenlasketussa kestossa ja määrässä nupoutuksen jälkeisinä päivinä voitiin nähdä kipulääkkeellä suuntaa antava vaikutus. Pitempi kipulääkitys vähensi sekä syöntikäyntien määrää että niiden kestoa. Lyhyemmän kipulääkityksen saaneet vasikat saattoivat olla levottomampia, mikä ehkä näkyi pidentyneenä karkearehun syöntinä. Kolvinupoutetuilla vasikoilla kivun aiheuttama levottomuus saattoi jatkua pitempään kuin pastanupoutetuilla, koska seitsemän päivää nupoutuksen jälkeen kolvinupoutettujen, lyhyemmän kipulääkityksen saaneiden vasikoiden karkearehun syöntiaika oli pitempi kuin pitemmän kipulääkityksen saaneiden. Pastanupoutetuilla vasikoilla vastaavaa eroa ei havaittu. Nupoutuksen jälkeisenä päivänä kolvinupoutettujen vasikoiden väkirehun syöntikäyntien kesto oli pitempi kuin pastanupoutettujen. Kipulääkityksellä ja nupoutustavalla ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevää vaikutusta väkirehun syöntikäyntien yhteenlaskettuun määrään tai kestoon nupoutuksen jälkeen. Tässä tutkielmassa ei otettu huomioon muita merkkejä vasikoiden kokemasta kivusta. Vasikoiden nupoutuksen jälkeistä kipua on vaikea todentaa pelkän syöntikäyttäytymisen perusteella. Muutokset syöntiajassa voivat johtua kivun aiheuttamasta levottomuudesta tai siitä, etteivät vasikat tunne enää kipua muutama päivä nupoutuksen jälkeen.

Suomessa nurmirehujen korjuu tapahtuu tyypillisesti kaksi tai kolme kertaa kasvukauden aikana riippuen maantieteellisestä sijainnista, mutta ilmastonmuutoksen myötä kasvukauden pidentyessä kolmen niiton strategiaa voidaan käyttää koko ajan pohjoisempana. Saman kasvukauden aikaisia saman nurmilohkon ensimmäisen, toisen ja kolmannen niittokerran säilörehujen tuotantovaikutuksia vertailevia tutkimuksia on tehty hyvin vähän ja pääasiassa vain Suomessa. Maitotiloilla nurmentuotantoa rajoittavana tekijänä voi olla tilojen käytössä oleva peltopinta-ala. Korjaamalla kolme nurmisatoa satokauden aikana saadaan korkea nurmisato ja sulavuudeltaan hyvää rehua. Tutkimuksen tavoitteena oli mitata kolmannen niiton rehun (N3) vaikutuksia lypsylehmien maitotuotokseen ensimmäisen (N1) ja toisen niiton (N2) rehuihin verrattuna. Tutkimuksen hypoteesina oli, että aikaisempien tulosten perusteella kolmannen niiton rehun D-arvo on korkea mutta maidontuotantoarvo ei vastaa niiton energia-arvoa. Tutkimus oli osa Luonnonvarakeskuksen Nurmet Rahaksi -hanketta. Säilörehut valmistettiin timotei-nurminatakasvuston ensimmäisestä, toisesta ja kolmannesta nurmisadosta. Koe suoritettiin seosrehuruokintana 2-jaksoisena cross over- mallilla. Kokeessa oli 42 lehmää, jotka oli jaettu kolmeen ryhmään ruokinnan perusteella. Lehmien syöntiä ja maitotuotosta mitattiin päivittäin, maitonäytteet otettiin molempien jaksojen keruuviikkona kahtena päivänä ja rehunäytteet otettiin seosrehun teon yhteydessä kemiallisia analyysejä varten. Ensimmäisen niiton rehu oli jälkikasvurehuja kuivempaa, ja sen D-arvo oli suurempi, minkä takia sitä syötiin enemmän kuin molempia muita rehuja ja maitotuotos sekä energiakorjattu maitotuotos (EKM) olivat suurempia kuin N2-ruokinnalla. N3-rehun D-arvo oli lähes yhtä suuri kuin N1-rehussa ja rehu sisälsi muita rehuja vähemmän kuitua. Osittain märkyyteen liittyen säilörehua syötiin N3-ruokinnassa vähemmän kuin N1- ja N2-ruokinnoissa. Lisäksi N3-ruokinassa säilörehun syönti oli pienempää kuin N2-ruokinassa, vaikka N2-rehun syönti-indeksi oli kaikista niitoista pienin. Kuitenkin N3-ruokinnalla maitotuotos oli yhtä suuri N1-ruokinnan kanssa johtuen N3-rehun laskennallisesti korkeasta muuntokelpoisen energian (ME) hyväksikäytöstä maidontuotantoon. N3-ruokinnassa lehmien EKM-tuotos oli pienempi kuin N1-ruokinnassa, koska N3-ruokinnassa maidon rasvapitoisuus oli N1-ruokintaa pienempi. N2-ruokinnassa lehmien maitotuotos oli muita ruokintoja pienempi, mikä oli odotettavissa N2-rehun muita rehuja pienemmän D-arvon perusteella. ME:n hyväksikäyttö maidontuotantoon oli N2- ja N3-ruokinnoissa parempi N1-ruokintaan verrattuna. Rehun typpeä käytettiin maidontuotantoon tehokkaammin N3-ruokinnassa kuin muissa ruokinnoissa, ja maidon ureapitoisuus oli N3-ruokinnassa muita ruokintoja pienempi. N3-ruokinnassa rehun syönti oli pienempää, mitä oli odotettavissa D-arvon ja syönti-indeksin perusteella. N1- ja N3-ruokinnoissa lehmien maitotuotos oli yhtä suuri. N3-ruokinnassa maitoa tuotettiin enemmän kuin N2-ruokinnassa. EKM-tuotos oli pienempi N3-ruokinnassa kuin N1-ruokinnassa, koska maidon rasvapitoisuus oli pienempi N3-ruokinnassa kuin N1-ruokinnassa. Pienempään maidon rasvapitoisuuteen N3-ruokinnassa vaikutti pienempi rehun syönti ja ME:n saanti kuin N1-ruokinnassa. ME:n hyväksikäyttö oli N3-ruokinnassa parempi kuin N1-ruokinnassa. Tämän takia N3-ruokinnassa maitotuotos oli parempi kuin oli odotettavissa syönnin perusteella. Tulosten perusteella N3-rehua voidaan käyttää hyvin maidontuotannossa.

Suomalaisen naudanlihatuotannon turvaamiseksi tulevaisuudessa tulee tuotannon kannattavuutta kehittää ja seuraavan sukupolven vanhemmiksi valita taloudellisesti tehokkaimmat eläimet. Tutkimuksessa määritettiin suomalaiselle hereford- aberdeen angus –ja charolais-populaatioiden jalostettaville ominaisuuksille taloudelliset arvot käyttämällä bioekonomista mallia. Tutkimuksessa otettiin huomioon eläinkohtaiset tuet kahdella tukialueella (AB ja C). Ominaisuuksille määritettiin marginaaliset taloudelliset arvot sekä suhteelliset taloudelliset painokertoimet. Ominaisuuksien taloudelliset arvot määritettiin ECOWEIGHT-ohjelmistolla. Malli sisälsi kasvu- ja teurasominaisuudet, funktionaaliset ominaisuudet sekä biologisia ja taloudellisia parametrejä. Mallissa tuotantosysteemiksi määriteltiin laiduntava yhdistelmätila kausipoikimisella ja tuotoskausien määräksi rajattiin kymmenen. Tutkimuksen tuloksen perusteella tuotannon kannattavuus on negatiivista kaikilla roduilla sekä molemmilla tukialueilla, vaikka eläinkohtaiset tuet otettiin huomioon. C-alueella tuotannon kannattavuus oli vähemmän negatiivinen pohjoisen kotieläintuen ansiosta. Syntyneet tulokset ovat kuitenkin simulaatiota ja niiden perusteella ei voida tehdä lopullisia päätöksiä tuotannon kannattavuudesta. Ominaisuuksien taloudellisista arvoista jokaisella rodulla korkeimman arvon saivat kasvu-, hedelmällisyys- ja terveysominaisuudet. Suhteellisissa taloudellisissa painokertoimissa suurimmat arvot saivat jokaisella rodulla päiväkasvu 210-päivän painosta vieroitukseen. Lihantuotanto-ominaisuuksissa aikuispaino sai suurimmat arvot (2,8-6,8%). Hedelmällisyys- sekä kestävyys saivat jokaisella rodulla korkean painoarvon. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan ehdottaa, että rotujen jalostustavoitteisiin tulisi lisätä hedelmällisyysominaisuudet. Jalostustavoitteissa tulisi myös ottaa huomioon eläinten kestävyys ja selviytyminen seuraavalle tuotoskaudelle.

The purpose of this study was to estimate prevalence and genetic parameters of osteochondrosis in the Finnhorse population. Osteochondrosis is characterized by a failure of normal endochondral ossification. This developmental orthopedic disease is widely recognized in young warmblood horses across many breeds. The data consisted of 654 young Finnhorses (Group 1), presented for radiographic examination in the years 2014 – 2015. The total data (n=1829) included also most of the recently used breeding stallions with a high number of progeny. Because of the low frequency of the disease, a low number of analysed horses and challenging pedigree structure with highly variable family size, there were problems in genetic analyses. Heritabilities (h2) were estimated using linear sire model for categorical data and the results were augmented by using non-linear animal model on the liability scale. Statistical analysis was made by R program MCMCglmm which gives posterior distribution (incl. 95 % credibility area). The heritabilities were analysed by joint –specific analyses. The presence of at least one osteochondral lesion was documented for 16,9 % of the studied horses. The lesions were most common in hock (5,2 %) where h2 with linear sire model was 0,18 (95 % credibility area 0,03-0,35). By using linear sire model in Group 1 h2 estimates were in hoof joint of front legs 0,31 (0,12 - 0,55), stifle joint 0,31 (0,09 - 0,54) and dorsodistal osteochondral fragments in fetlock which are originating from metacarbal bone 0,22 (0,07 - 0,40). The prevalence of osteochondrosis is more common in Finnhorse population than has been expected. In future we should focus on the affected joints with the highest frequency and heritability rather than the entire disease complex. The observed genetic variation allows the use of breeding selection for the systematic reduction of osteochondrosis in the Finnhorse population.

Palkokasvien käyttö säilörehun raaka-aineena on yleistynyt lannoitekustannusten nousun myötä. Palkokasvit kykenevät sitomaan typpeä ilmasta juurinystyräbakteerien avulla kas-vin tarpeisiin. Suomessa on puna-apilan käytön rinnalle noussut alsikeapila, joka on kestä-vämpi kuin puna-apila kosteissa olosuhteissa ja happamilla mailla. Herne ja härkäpapu ovat lisänneet suosiotaan kokoviljasäilörehujen raaka-aineena tuomaan valkuaista re-huseokseen. Puna-apilalla on useiden tutkimusten mukaan vaikutusta sekä maidon että lihan rasvahappokoostumukseen ihmisen ravitsemuksen kannalta edulliseen suuntaan: n-6/n-3 –rasvahappojen suhde pienenee sekä tyydyttyneiden rasvahappojen osuus vähenee. Alsikeapilan sekä herneen ja härkäpavun koko kasvuston vaikutusta maidon ja lihan rasva-happoihin on tutkittu hyvin vähän. Tässä tutkimuksessa verrattiin timotei- ja alsikeapilasäilörehun (koe 1) ja timotei-, herne-vehnä- ja härkäpapuvehnäsäilörehujen (koe 2) vaikutusta lihan syöntilaatuun ja lihan sisäi-sen rasvan rasvahappokoostumukseen sekä kahta Suomessa yleistä nautarotua: aberdeen angus (ab) –liharotua ja ayrshire (ay)-maitorotua. Alsikeapilasäilörehu lisäsi alfa-linoleenihapon ja margariinihapon osuutta ja vähensi transpalmitoleiinihapon osuutta li-haksen sisäisessä rasvassa verrattuna timoteisäilörehuun. Herne- ja härkäpapuvehnäsäilö-rehut vähensivät transpalmitoleiini-, heptadekeeni-, eikosadieeni- ja dokosaanihappojen osuutta ja lisäsivät margariinihapon osuutta timoteisäilörehuun verrattuna. Alsikeapila-, hernevehnä- ja härkäpapuvehnäsäilörehu eivät vaikuttaneet n-6/n-3 –rasvahappojen suh-teeseen eikä tyydyttyneiden rasvahappojen määrään toisin kuin rotu. Ab–rotuisten lihan rasvassa oli pienempi n-6/n-3 –rasvahappojen suhde ja niissä oli enemmän tyydyttynyttä rasvaa kuin ay-rotuisissa. Naudanlihan syöntilaatuun vaikuttaa mm. rotu, ruokinta, eläimen temperamentti ja käsit-tely ennen teurastusta. Ab-rotuisten liha oli marmoroituneempaa, punaisempaa ja keltai-sempaa ja lihan pH oli matalampi kuin ay-rotuisten. Leikkuuvaste oli pienempi ja aistinva-raisen arvion yhteispisteet olivat suuremmat sekä valuma pienempi ab-rotuisilla kuin ay-rotuisilla. Herne- ja härkäpapuvehnäsäilörehua saaneiden eläinten lihan pH oli matalampi kuin timoteisäilörehua saaneiden. Tässä kokeessa rotu vaikutti enemmän kuin ruokinta lihan syöntilaatuun ja lihaksen sisäisen rasvan rasvahappokoostumukseen.

The adequate genetic diversity of the population is important for selection and population adaptation. In production animals, population diversity, coancestry and the rate of inbreeding have often been studied based on pedigree information. Their reliability depends on the quality of the pedigree. Analysis of population diversity at the genomic level gives more reliable estimates of the true diversity of populations than pedigree. The aim of this study was to estimate inbreeding in North European short-tail sheep populations and the differentiation and admixture of the breeds based on the genomic data. The data contained 435 sheep; 112 Finnsheep, 22 Åland, 94 Texel, 96 Iceland, and 102 Romanov sheep. All samples but Romanov and Iceland sheep samples were collected in Finland. The samples were genotyped with Illumina ovine 700K BeadChip. Using the PLINK program, population segregation, mean homozygosity and runs of homozygosity (ROH) were evaluated. Inbreeding was estimated either based on ROH sequences (FROH), general homozygosity (FPH) or standardized homozygosity (FHOM). Population mixing was studied with the Admixture program. The average inbreeding levels (FROH) were 0,17 for Åland sheep, 0,09 for Finnsheep, 0,13 for Texel, 0,15 for Iceland sheep, and 0,08 for Romanov. Based on the multidimensional scaling, the genetically closest breeds were the Finnsheep and Åland sheep, although in the analysis of admixture, Finnsheep and Åland sheep formed separate populations. The results obtained are in line with previous studies on the genetic diversity of the Finnish sheep populations. Based on the results, the genetic diversity of native sheep breeds is sufficient and on a solid basis. In order to keep the situation good, it is important to continue maintaining sheep registers and breeding programs and continue to invest in the preservation program.

β-carotene is a precursor of vitamin A which regulates the functions of the reproductive system and it is also one of the antioxidants that protect fatty acids in cell membrane from the oxidizing effects of free radicals. Based on previous reports the intake of β-carotene may have a positive effect on sperm quality. The purpose of this study was to research the effect of β-carotene in carrot on the quality parameters of semen of young bulls and to find out, if beta-carotene can improve sperm quality so that the sperm doses which meet quality requirements can be collected earlier. In the experimental setup 38 bulls were divided into pairs. The bulls in the experimental group were given 2 kg of carrots per day since the age of 34 weeks. The vitamin A and the energy intake during the experiment followed feeding recommendations for bulls. The energy content of carrots did not have a significant effect on the energy intake of the bulls in the experimental group. Sperm viability, motility, and sperm density of bull's semen were determined both before and after freezing. Semen below the quality limits were not frozen (sperm density ≤ 500 million sperm cells / ml, viability and motility ≤ 70%). The results were examined from bulls aged 37-52 weeks. Statistical testing was performed by analysis of variance (Mixed procedure in SAS software). The quality of the sperm improved in all the measured quality parameters as the bull grew. There were no differences between feeding groups in sperm density, viability, motility, ejaculate volume, sperm count and proportion of rejected samples before freezing. The first approved sample tended to be earlier in the control group than in the experimental group (307 vs. 324 days, P = 0.07). After freezing the sperm, density in the experimental group was tended to be higher (61.4 vs. 64.1 million sperm / ml, P = 0.07). Sperm viability was higher in the control group (64.4 vs. 57.7%, P = 0.002). There was no difference in sperm motility or daily growth of bulls between the feeding groups. Blood β-carotene concentration was higher (P = 0.002) in the experimental group in the end of the experiment. The testicular circumference was tended to be larger in the control group (p = 0.099). β-carotene increased sperm density, but sperm viability was higher in the control group. β-carotene had no effect on sperm motility. β-carotene did not improve sperm quality in a way that would allow to collect high-quality sperm doses from younger bulls. The age difference of the bulls at the time of first approved sample most likely did not result from β-carotene but from the differences in the onset of puberty.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää broilereiden rehujen kalsium- ja fosforitasojen alentamisen ja fytaasientsyymitäydennyksen vaikutuksia tuotantotuloksiin, luiden mineralisoitumiseen ja fosforin eritykseen. Kokeessa oli mukana 3072 Ross 508 – hybridin broileriuntuvikkoa, joista kukkoja oli 1536 ja 1536 kanoja. Linnut sukupuolilajiteltiin ja jaettiin satunnaisesti 48 karsinaan 64 lintua per karsina. Karsina toimi havaintoyksikkönä. Kukot ja kanat kasvatettiin eri karsinoissa. Kokeen kesto kuoriutumisesta teurastukseen oli 41 d. Kokeessa oli neljä ruokintaryhmää: korkea fosforitaso (rehuteollisuuden 2008 käyttämä taso), keskimääräinen fosforitaso, matala fosforitaso ja erittäin matala fosforitaso. Eläimet punnittiin karsinoittain rehunvaihtopäivinä sekä kokeen lopussa. Samalla laskettiin broilerien lukumäärä kerranneittain. Rehunkulutus mitattiin kerranneittain punnitusten välillä. Teurastamossa punnittiin teuraspaino kerranneittain. Karsinoista kerättiin ulostenäytteet rehuvaiheista 1, 2, 3 ja 4. Karsinanäytteet yhdistettiin rehun ja sukupuolen mukaisiksi kokoomanäytteiksi. Kokeen lopussa otettiin sääriluut kolmelta linnulta jokaisesta kukkokarsinasta. Luista määritettiin murtolujuus, ja ne yhdistettiin karsinakohtaisiksi analyysinäytteiksi, joista analysoitiin tuhka, kalsium ja fosfori. Kokeen lopussa lopetettiin jokaisesta sukupuoli/ruokintaryhmä – yhdistelmästä (8) neljä lintua, jotka jauhettiin ja yhdistettiin yhdeksi näytteeksi. Näytteestä määritettiin kalsium ja fosfori. Rehun fosforitason lasku pienensi rehunkulutusta. Vaikutus oli samanlainen sukupuolesta riippumatta ja sukupuolen vaikutus rehunkulutukseen oli erittäin merkitsevä starttirehukautta lukuun ottamatta. Rehun muuntosuhteeseen fosforitasolla ei ollut merkitsevää vaikutusta. Sukupuolen vaikutus oli merkitsevä, kukot käyttivät vähemmän rehua kasvukiloa kohden kuin kanat. Kuitenkin lihakilon tuottamiseen kanat kuluttivat suuntaaantavasti vähemmän rehua kuin kukot. Rehun fosforitasolla ei ollut vaikutusta rehun kulutukseen tuotettua lihakiloa kohti. Kanoilla elopaino pieneni melko lineaarisesti fosforitason alentuessa. Kukkojen elopainot muuttuivat enemmän käyräviivaisesti, ollen samat sekä samalla pienimmät suositusten mukaisella ja erittäin matalalla fosforitasolla. Sukupuolen vaikutus elopainoon ja teuraspainoon oli erittäin merkitsevä. Fosforitason laskeminen vaikutti kanojen teuraspainoihin niitä pienentävästi. Kukoilla teuraspaino oli muilla fosforitasoilla sama, paitsi keskimääräisellä fosforitasolla hieman korkeampi. Kanojen kasvu heikkeni rehun fosforipitoisuuden pienentyessä. Rehun fosforitason pienentyminen ei vaikuttanut kukkojen kasvuun. Kuolleisuuteen tai lintujen karsintaan ei fosforitasolla ollut vaikutusta. Fosforitasolla ei ollut tilastollisesti merkitsevää vaikutusta kukkojen sääriluun pituuteen tai paksuuteen eikä murtolujuuteen. Sääriluun tuhkapitoisuus pieneni lineaarisesti fosforitason laskiessa. Fosforitason laskiessa broilerien fosforin saanti pieneni lineaarisesti ja kolmannen asteen mukaisesti. Fosforin pidättyminen oli sekä kukoilla että kanoilla lineaarista sekä toisen että kolmannen asteen mukaista. Fosforitason laskun vaikutus fosforin erittymisen vähenemiseen oli lineaarista, toisen ja kolmannen asteen mukaista. Sukupuolen vaikutus erityksen vähenemiseen oli merkitsevää yksinään ja sillä oli yhdysvaikutuksia fosforitason vaikutuksien kanssa.

Tutkielman aineisto on saatu Luonnonvarakeskuksen hankkeen yhdestä osakokeesta. Tavoitteena oli tutkia Suomessa tyypillisten hevosten ruokintojen fosforin (P) hyväksikäytön tehokkuutta ja P:n erittymistä sontaan. Koe tehtiin MTT:n Ypäjän toimipisteessä syksyllä 2013. Tutkimusmenetelmänä oli sonnan ja virtsan kokonaiskeruu ja koemallina 6x4 epätäydellinen latinalainen neliö. Koeasetelmassa oli 6 hevosta, 6 käsittelyä ja 4 kolmen vk:n jaksoa. Jokainen jakso alkoi 5 vrk:n siirtojaksolla, jota seurasi 12 vrk:n totutusjakso sekä 4 vrk:n keruujakso. Säilöheinän kuiva-aineen (KA) ja orgaanisen aineen (OA) sulavuus oli huonompi, mutta raakavalkuaisen (RV) sulavuus parempi kuin muiden dieettien. Väkirehut paransivat KA:n, OA:n ja RV:n sulavuutta verrattuna pelkkään kuivaheinädieettiin. Säilöheinädieetin magnesiumin (Mg) eritys oli pienempi kuin muiden dieettien. Täysrehua syöneiden Mg:n ja kalsiumin (Ca) eritys oli suurempi kuin kauraa syöneiden. Mg:n eritys kasvoi väkirehumäärän kasvaessa. Väkirehun lisääminen dieettiin lisäsi P:n eritystä pelkkään kuivaheinädieettiin verrattuna. Kauradieetin P:n eritys oli suurempi kuin täysrehudieetin. P:n eritys kasvoi väkirehumäärän kasvaessa. Säilöheinädieetin Mg:n sulavuus oli huonoin ja täysrehudieetin paras. Vain täysrehudieetin Mg:n sulavuus oli positiivinen. Väkirehut paransivat P:n sulavuutta kuivaheinädieettiin verrattuna. Kauradieetin P:n sulavuus oli parempi kuin täysrehudieetin. Rehuvalinnoilla on vaikutusta kivennäisten erittymiseen sontaan sekä sulavuuteen. P:n sulavuus parani väkirehuja lisäämällä, mutta samalla myös eritys kasvoi. P:n sulavuus jäi huonoksi, mutta aikuinen hevonen pystyy säätelemään P:n sulavuutta vastaamaan tarvettaan. Aikuinen kevyessä käytössä oleva hevonen ei välttämättä tarvitse erillistä P-lisää. Sonnan P-pitoisuutta voidaan rajoittaa välttämällä P:n ylisyöttöä.