Browsing by master's degree program "Master 's Programme in Forest Sciences"

Uneven aged forest management was allowed in the Finnish forestry law in 2014 and after that continuous cover management was added to the Finnish forest management recommendations. After the amendment, the popularity of uneven aged forest management has increased and changed the development of forest structures and silviculture. The changing climate has also effect on forest growth reactions. Because of this, previously created forest development models are not as useful as before in itself. Statistical models describing development of a stand give unbiased estimates if tree growth reactions differ from growth reactions of model fitting data. In general, it is also important to examine the goodness and functionality of the model outside of the model fitting data, to gain additional information about the reliability and suitability of the model. At the same time, reliability of decisions based on model estimates also improves. Aim of the study is to examine differences in the five-year growth estimates of the tree diameter model between two National Forest Inventory periods (NFI10-11 and NFI11-12). The aim is also to examine whether topography variables would explain residual variation of the model. In addition, the model has been tried to calibrate in a plot level with topography variables that have effects on the residual variation. The study dataset consisted of 299 permanent plots measured in the 10th, 11th, and 12th National Forest Inventories in Central Finland. Digital elevation model was acquired from open sources from National Land Survey of Finland. Statistical measures and graphical review were used in the model goodness of fit analysis. Calibration was based on linear variance component analysis where the logarithmic prediction error of the diameter growth model was estimated by topography variables. No significant differences were noticed in the model estimates between different time periods, i.e., the model worked well outside of the model fitting data in the NFI11-12 period. The model diameter growth estimates were higher than the measured diameter growths in all situations and in both periods. Bias was 13,5 % lower in the NFI11-12 period than in the NFI10-11 period, when the entire dataset was examined. No significant differences between periods were observed in the accuracy of the model estimates in different classes (species, habitat type, tree class etc.) The model estimates were the most accurate in pine dominated xeric heath forests. The bias increased when the model was used in more spruce dominated and nutritious stand. There was no unambiguous connection between topography variables and unexplained residual variation of the model. Model calibration based on topography variables reduced plot-specific bias when calibration dataset included at least one measured diameter of a tree from 20 plots and only trees belonging to the dataset were calibrated. Success of the calibration was due to the addition of terrain truth to the analysis. According to the results, the diameter growth model can be applied to all structured stands outside of the model fitting data. However, temporal, and geographical limitations of the dataset of the thesis must be considered when the model is used outside of the model fitting data. The differences between periods in the accuracies of the model estimates weren’t significant in terms of practical application of the model. No new information was obtained on the factors affecting the residual variation of the model. Some topography variables other than those used in the thesis may have an effect on the residual variation of the model. The topography variables worked well in the prediction error-based calibration of the model. Calibration can be used to get more accurate diameter growth estimates, which lead to a more reliable simulation scenario of the future development of the forest.

Aidot puustoiset suot lukeutuvat Suomen harvinaisimpiin luontotyyppeihin ja suurin syy niiden uhanalaistumiseen on metsäojitus. Ojitus muuttaa soiden ekohydrologisia olosuhteita ja siten yksipuolistaa lajistoltaan harvinaisia puustoisia soita. Lisäksi ojitus luo hapelliset olosuhteet turpeeseen, mikä mahdollistaa turvekerrokseen kertyneen hiilivaraston hajoamisen ilmakehään. Ojitettujen soiden ennallistamisessa suoekosysteemin ekohydrologia pyritään palauttamaan lähelle tilannetta ennen ojitusta. Se tarkoittaa vedenpinnan pysyvää nostamista korkealle tasolle tukkimalla ojat. Ajan myötä ekosysteemin toiminnot alkavat muistuttaa luonnontilaista suota ja soille tyypilliset lajitkin saattavat palata alueelle. Ennallistamisen vaikutukset ilmastoon ovat monitasoiset. Korkea vedenpinta estää turpeen hajoamisen ja mahdollistaa turpeen hitaan kertymisen suolle, mutta samalla korkea vedenpinta luo olosuhteet voimakkaan kasvihuonekaasun, metaanin, suurille päästöille. Lisäksi ennallistaminen aiheuttaa häiriön puustoon, mikä tutkimusten mukaan johtaa usein puiden kuolemiseen ja elävien puiden heikentyneeseen kasvuun. Tämä heikentää puuston hiilensidontakykyä huomattavasti, mutta samalla kuolleiden puiden hiilivarastot alkavat lahotessaan hitaasti vapauttaa ilmakehään hiilidioksidia. Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää ennallistamisen vaikutus puuston kuolleisuuteen aidoilla puustoisilla soilla, eli korvissa ja rämeillä Etelä- ja Keski-Suomessa. Tarkastelin kasvupaikan ravinteisuuden, puulajin, puun koon ja ennallistamisvuoden vaikutusta puuston kuolleisuuteen. Tein puustomittauksia 14 eri ennallistetulla suolla, joille asetin 54 eri ympyräkoealaa. Selvitin yli 7 cm paksun pysty- ja maapuuston tilavuuden sekä kuolleiden puiden lahoasteen. Koealat olivat aidoilla puustoisilla osuuksilla ennallistetuilla soilla ja niiden ravinteisuustaso jaettiin luokkiin Rhtkg (n=15), Mtkg (n=24), Ptkg (n=8) ja Vatkg (n=7). Tulosten perusteella turvekangastyypillä oli tilastollisesti merkittävä vaikutus kuolleen puuston osuuteen puuston kokonaistilavuudesta. Ennallistamiskuviota kontrolloiva, turvekangastyypin perusteella kuolleen puuston osuutta selittävä sekamalli arvioi turvekangastyypeille seuraavat kuolleisuusestimaatit: Rhtkg 32,8 % (keskivirhe ±5,8 %), Mtkg 15,9 % (±4,7 %), Ptkg 10,9 % (±7,8 %), Vatkg 7,3 % (±8,4 %). Kuluneilla vuosilla ennallistamisesta ei näyttänyt olevan selvää vaikutusta kuolleen puun osuuteen, mutta otoskoko on liian pieni vankkojen johtopäätösten vetämiseksi. Puulajeista kuusella oli selvästi suurin kuolleisuus erityisesti ruohoturvekankailla, joissa 49 % kuusen tilavuudesta oli kuollutta. Muilla turvekangastyypeillä kuusen kuolleen puun osuus oli vain hieman koivua suurempi (noin 13 %). Myös männyllä kuolleen puun osuus oli suurin ruohoturvekankailla (22 %), ja kuolleen puun osuus pieneni porrastetusti ravinteisuuden pienentyessä, ollen varputurvekankailla enää 8 %. Koivulla kuolleen puun osuus oli noin 10 % turvekangastyypistä riippumatta. Ennallistetuille soille vaikutti muodostuneen tasaisesti jakautunut lahopuujatkumo, joka lupaa hyvää soiden lajistomonimuotoisuudelle. Laholuokkajakaumissa ei ollut suuria eroja eri puulajien tai kasvupaikkojen välillä. Puiden runkojen hiilidynamiikkaa arvioitiin karkeasti, mutta tulokset ovat lähinnä suuntaa antavia. Arvioni mukaan rehevillä ennallistetuilla soilla puun lahoamisen seurauksena vapautuva hiili voisi olla vuositasolla hieman pienempi kuin rehevän metsäojitetun suon maahengityksessä vapautuva hiilidioksidimäärä. Ei ole kuitenkaan varmaa kuinka suuri osa koealojen puustosta on oikeasti kuollut ennallistamisen seurauksena.

Kosteikkoekosysteemit ovat vähentyneet ja heikentyneet viimeisen vuosisadan aikana merkittävästi. Kosteikkojen vähentymisestä ja niiden ekologisen tilan heikkenemisestä ovat kärsineet myös niillä esiintyvät lajit, kuten sorsalinnut. Vesilintukantojen on havaittu taantuneen globaalisti, mutta myös Suomessa vesilintujen kannat ovat puolittuneet viimeisen 25 vuoden aikana. Suomessa esiintyvistä sorsalajeista 10 on määritetty uhanalaiseksi ja kaikkiaan 60 % Suomessa kosteikkoja ensisijaisina elinympäristöinään käyttävistä vesilinnuista on punaisella listalla. Suomi on tärkeä lisääntymisalue monelle vesilintulajille, joten kosteikkojen tila ja määrä Suomessa vaikuttavat suoraan vesilintupopulaatioihin myös muissa maissa. Elinympäristöjen heikkenemiseen ja populaatioiden taantumaan voidaan vaikuttaa elinympäristöjä kohentavilla toimenpiteillä ja luomalla uusia elinalueita. Uusia elinalueita luodessa on tärkeää huomioida lajien luontaiset elinympäristövaatimukset, jotka vaikuttavat niiden elinympäristövalintaan. Sorsien elinympäristöissä korostuvat lajeittain kosteikkojen erilaiset rakenteelliset piirteet ja ominaisuudet kuten elinympäristön koko, ravinnon laatu ja määrä sekä kasvillisuus. Tässä työssä oli tarkoituksena selvittää pystyvätkö rakennetut kosteikot toimimaan elinympäristöinä sorsalinnuille, ja mahdollistamaan niiden onnistuneen lisääntymisen rakennetuissa ympäristöissä. Kosteikkojen toimivuutta uusina elinympäristöinä tarkasteltiin sorsaparien ja -poikueiden esiintymismäärien kautta. Kosteikoilla suoritettiin kesällä 2020 kolme sorsalaskentakierrosta pari- ja poikuehavaintojen keräämiseksi. Ravintotilanteen selvittämiseksi kosteikoilta kerättiin vesiselkärangatonnäytteitä, jonka lisäksi kohteilta määritettiin kosteikkotunnuksia, jotka kuvasivat kosteikkojen fyysisiä piirteitä ja muita ominaisuuksia. Kosteikkotunnusten avulla pyrittiin selvittämään, mitkä tekijät selittävät parhaiten sorsaparien ja -poikueiden esiintymistä kosteikoilla. Tutkimuksessa oli mukana 44 rakennettua kosteikkoa, jotka määriteltiin niitä ympäröivän alueen perusteella 23 metsä- ja 21 peltokosteikoksi. Kosteikoilla tavattiin kaikkiaan 9 sorsalajia, joista 7 lajia käytti kohteita sekä pari- että poikueympäristöinä. Sorsien lisäksi kohteilla tavattiin 13 muuta kosteikkolinnuston lajia. Kosteikkotunnusten vaikutusta lajien esiintymiseen tutkittiin eniten havaintoja saaneiden lajien eli sinisorsan (Anas platyrhynchos), tavin (Anas crecca), telkän (Bucephala clangula) ja haapanan (Mareca penelope) kohdalla, vaikka tuloksista kävi lopulta ilmi, ettei haapanahavaintoja ollut riittävästi luotettavien tulosten saamiseksi sen kohdalta. Sinisorsalle merkittävänä tekijänä rakennetuilla kosteikoilla näyttäytyi elinympäristön kokonaisuus, kun sen esiintymiseen vaikutti yhtä aikaa useita eri rakennepiirteitä ja ominaisuuksia. Kaikista tärkeimpänä kosteikon piirteenä korostui kuitenkin kosteikon rantaviivan pituus niin sinisorsaparien kuin -poikueidenkin elinympäristöissä. Sorsapareista taveja tavattiin rakennetuilla kosteikoilla eniten. Taviparien esiintymiseen vaikutti erityisesti vesiselkärangattomien biomassaindeksi ja lajirikkaus, ja kosteikon rakennepiirteistä rantaviivan pituus ja saarekkeet. Tavipoikueille rakennepiirteiden merkitys ei korostunut yhtä paljon kuin tavipareille, mutta vesiselkärangattomat nousivat selvästi tavipoikueille tärkeimmiksi tekijöiksi elinympäristössä. Telkän pariympäristöissä korostui erityisesti vesiselkärangattomien biomassaindeksi, ja telkkäpoikueiden kohdalla biomassaindeksin lisäksi merkittäviksi kosteikon piirteiksi nousivat rantaviivan pituus ja saarekkeiden kappalemäärä. Telkkäpoikueita tavattiin kosteikoilla sorsapoikueista eniten. Erot pari- ja poikuemäärissä kosteikkotyypeittäin (metsä- ja pelto) jäivät hyvin pieniksi. Kosteikkotyypin vaikutus näkyi enemmän lajien sisällä parivaiheesta poikuevaiheeseen siirryttäessä kuin lajien välillä. Ainoastaan telkän kohdalla oli havaittavissa selvä metsäkosteikkojen suosiminen molempien vaiheiden aikana. Lisäksi kosteikoittain tarkasteltiin kosteikkolinnuston yleistä lajimäärää, jossa huomioitiin kaikki kohteilla havaitut lajit. Kosteikkolinnuston lajimäärät vaihtelivat kohteittain 1–13, kun keskimäärin kosteikoilla oli 4,91 lajia, eikä merkittävää eroa kosteikkotyyppien välillä lajimäärissä havaittu. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että rakennetut kosteikot edustavat resursseiltaan laajaa skaalaa erilaisia elinympäristöjä, jotka voivat vuositasolla toimia ainakin yleisimpien sorsalajien elinympäristöinä.

The aim in forest planning is to select treatment schedules for each stand of the forest so that the forest owner’s utility is maximised. Different optimisation methods are used in forest planning to find the optimal treatment schedules in the context of the forest planning problem. The demands for forest planning are increasing. The reasons for this include developments of data analysis methods, increased attention to the importance of conserving biodiversity and the role of forests in mitigating climate change. When designing decision support tools for forest management in this changing operating environment, it is important to understand and strive to meet the needs of the users of these planning tools. The MELA program is a forestry analysis and planning software maintained by the Natural Resources Institute Finland, and a new version of the software is under development. One aim of this thesis is to undertake requirement analysis for the optimisation part of the software focusing especially on the problems of spatial optimisation. Spatial optimisation problems are such that the optimal treatment schedule selection for a single stand (or other calculation unit) of the forest is dependent on the treatment schedule selections of adjacent or nearby stands. Currently the optimization calculation for the MELA program is done with linear programming software JLP. However, forest planning problems with spatial goals and constraints are often difficult or impossible to formulate as linear programming problems. Another aim of this thesis, in addition to researching user needs, is to research different ways to solve the kind of spatial optimization problems that are identified as important for potential users. Forest planning specialists and researchers were interviewed to answer the research questions of this theses. The interviews were conducted as semi-structured thematic interviews on the topic of optimisation calculations in forest planning. Based on the interviews, a use case of spatial optimization was formed, in which the aim is to aggregate harvests in time and location so that the stands included in the same harvest site are close enough to each other, have the same accessibility classification and are accessible from the same road. Research literature addressing these types of problems is reviewed and compared with the example use case. The most effective solution model for the use case cannot be unequivocally chosen, but the summary of the thesis presents a few solution models and identifies some advantages and disadvantages of these solution models compared to each other.

Tässä maisterintutkielmassa selvitettiin talousmetsän luonnonhoidon toimenpiteiden vaikutuksia metsälinnustolle ja metsäalan toimijoiden näkemyksiä linnuston huomioimisen mahdollisuuksista käytännön metsäoperaatioissa. Työ tehtiin yhteistyössä Metsäteho Oy:n kanssa, ja se perustui Metsätehon julkaiseman Metsänkäsittely ja linnusto -oppaan sisältöön, sekä jatkoi Metsätehon tekemän kirjallisuuskartoituksen (Haikoski & Savilaakso 2020) syventämistä kirjallisuuskatsaukseksi. Tarkoituksena oli selvittää tutkimustiedon kautta niitä toimenpiteitä ja elinympäristöjen rakennepiirteitä, joita metsälinnusto erityisesti vaatii säilyäkseen elinvoimaisena. Lisäksi selvitettiin delfoi-menetelmällä toteutetulla kyselyllä metsäalan toimijoiden näkemyksiä nykyisistä talousmetsän luonnonhoidon toimenpiteistä, niiden toimivuudesta ja kehittämisestä. Kirjallisuutta aiheesta on vaihtelevasti, mutta kuitenkin sen verran, että tietyistä metsälinnuston vaatimista tärkeistä rakennepiirteistä sai käsityksen. Useammassa tutkimuksessa nousi esille aiemmin maatalousmailla tyypillisten lajien esiintyminen hakkuuaukoilla ja nuorissa taimikoissa. Metsätalous vaikuttaisi tarjoavan näille lajeille korvaavan elinympäristön, sillä maatalouden muutokset ovat vähentäneet näille lintulajeille sopivia elinympäristöjä. Metsälajien elinympäristövaatimuksista selkeimpänä erottui peitteisyyden tärkeys niin aluskasvillisuudessa kuin latvustossakin. Hakkuuaukon koolla ei tutkimustiedon perusteella olisi niin suurta merkitystä linnustolle, vaan ennemmin sillä paljonko puustoa ja peitteisyyttä lisäävää kasvillisuutta aukolle säästetään. Reunavaikutus lisäsi joissain tapauksissa lintujen pesinnän epäonnistumista pesäpredaation vuoksi. Metsän kerroksellisuus ja metsikön sisäinen monimuotoisuus, jota sekapuustoisuus, läpimitoiltaan ja iältään erilaisten puiden esiintyminen, sekä eriasteisen pysty- ja maalahopuun muodostuminen ja esiintyminen erityisesti luovat, ovat useille linnuille välttämättömiä. Kirjallisuus antaa kuvaa jonkin verran myös konkreettisista määristä, joita linnuston huomioiminen edellyttäisi. Nämä tulokset liittyvät esimerkiksi lehtipuiden osuuteen, ennakkoraivauksen kattavuuteen, lahopuun ja suuriläpimittaisen puun määrään, kulotusten määrään ja kiertoaikojen pituuteen, joista erityisesti petolinnuista, kolopesijöistä, metsäkanalinnuista ja varpuslinnuista löytyi julkaisuja. Erityisesti sateenvarjolajeja koskevat tulokset ovat hyödyllisiä myös muuta lintulajistoa huomioitaessa. Metsäalan toimijoille tehty kysely perustui ensin pienemmälle joukolle tehtyyn teemahaastatteluun ja siinä esille nousseisiin asioihin. Kyselyyn vastasi yhteensä 28 erilaisissa tehtävissä olevaa henkilöä, aina ylemmistä toimihenkilöistä korjuuvastaaviin, suunnittelijoihin, hakkuukoneen kuljettajiin ja metsureihin. Kysely toteutettiin anonyyminä, eikä vastaajista kerätty muuta tietoa kuin heidän työtehtävänsä. Täten vastauksista kyettiin erottamaan myös, esiintyikö eri tehtävissä työskentelevien ryhmien välillä eroavaisuuksia. Vastauksien perusteella voi metsäalan toimijoiden olevan myötämielisiä talousmetsien luonnonhoidon toimenpiteitä kohtaan. Vastaajaryhmäkohtaisia eroja löytyi hieman, ja näkemyksissä esiintyi jonkin verran myös erimielisyyttä. Esille nousi, että tutkimusta ja luotettavaa tietoa kaivattaisiin lisää päätöksenteon tueksi. Myös metsänomistajien informoiminen, sekä erityisesti metsäkoneenkuljettajien koulutuksen monipuolistaminen koettiin tärkeäksi. Kesäaikaisen puunkorjuun kohdentaminen karummille kohteille, sekä suunnittelijan maastohavaintojen tekeminen olivat vastausten mukaan tärkeitä toimenpiteitä, joita jo nykyään toteutetaan. Käytännön rajoitteita tuli myös ilmi; energiapuun korjuun ajoittaminen lintujen pesimäajan ulkopuolelle laskisi hakkuutähteiden laatua merkittävästi sekä lisäisi kaluston ja työvoiman kausivaihtelua.

A company is considered to be responsible to the public, and it is thus expected to practise Corporate Responsibility. A company practises Corporate Responsibility when its operations are run in a beyond compliance manner regarding society, the environment, and the economy. These practices also benefit the company's image and finance in the long run. Corporate Environmental Policy (CEP) presents the company's practices or intentions considering beyond-compliance operations regarding the environment. There are no existing regulations, common guidelines, or third-party verification processes that would control what and how companies can or should include in their CEPs. There have been only a small number of studies focusing on CEPs, and none of them has addressed the accuracy of the statements. The current study investigates the accuracy levels of SaaS and Consulting companies' CEPs, whether the company discusses their already existing practices or goals, and how companies communicate their motives for having a CEP. An inductive content analysis was conducted on ten CEPs. The results show that CEPs include mostly inaccurate policy statements that inform about the company's plans and aims, and companies motivate their CEPs mainly by their perceived responsibility for their stakeholders. CEPs struggle with similar problems as any other form of Corporate Responsibility communications: vagueness, lack of concrete examples, and large amounts of irrelevant verbiage. This study calls for more research on CEPs and regulations to minimize greenwashing happening in the field.

Pristine mires are an important carbon storage, but after drainage, the carbon is released from the peat through aerobic decomposition. In Finland, half of the original mire area has been drained, mainly for forestry purposes. Majority (83 %) of the drained area is suitable for forestry. Out of the forestry-suited drained peatlands, the nutrient-rich forestry drained peatlands emit high amounts of CO2 due to high aerobic decomposition as nutrient-rich conditions are favourable for decomposing bacteria. Rewetting of these nutrient-rich peatlands could offer a solution for halting the CO2 emission, but the CH4 emission increases after rewetting. The studies show differing results of CH4 emission from nutrient-rich rewetted peatlands. There are studies reporting both high and low emission of CH4 from nutrient-rich peatlands, and differing studies on how the emission evolves in time. This thesis focused on three variables that could affect the CH4 emission: time from rewetting, water level and site type. There were 27 different study sites at 8 locations. These sites were rewetted 3 to 28 years prior to measurements and represented nutrient-rich tree-covered peatlands (Rhtkg, Mtkg, Ptkg). Ptkg was the least nutrient-rich site type in the study. The CH4 flux was measured with a chamber method from July to November of 2021. Water level was monitored with loggers and manual measurements. The data was analysed with linear regression and analysis of variance, depending on the independent variable. Mean CH4 fluxes were used to compare sites with each other. The results show that water level affects the CH4 emission at statistically significant level. When water level is deeper than 10cm below ground level, the CH4 emission is low. One site differed from this trend and despite the high water level, the CH4 emission was close to zero. Time from rewetting did not affect CH4 emission at statistically significant level, but there was a visible trend of older rewetted peatlands emitting less than more recently rewetted ones. This finding was contradicting to the literature as it was supposed that the more recently rewetted peatlands emit less CH4. Out of site types, the Mtkg2 and Rhtkg site types emitted most, but there was no statistical significance. When analysed with using both the water level and site type, there were statistical differences between site types. When comparing mean CH4 emissions from nutrient-rich (Rhtkg+Mtkg) and least nutrient-rich (Ptkg) peatlands at the same water level, the Ptkg sites emitted less, but not at a statistically significant level. The findings indicate that, when rewetting a nutrient-rich tree-covered peatland, it should be done so that the water-level does not rise above 10cm, but this is very difficult or impossible to regulate. Restoration process and how it develops is difficult to foresee and the end-result might differ. Research on CH4 emissions from rewetted nutrient-rich peatlands and what affects it is increasingly important as CH4 affects the climate change in the near future.

The purpose of this study is to clarify what land use management mechanisms is used in municipalities to support wooden multistorey building and what is the impact of the land use management mechanisms in it. Finally, the objective is to conclude what explain the differences in used land use management mechanisms in municipalities to support wooden multistorey construction and the impact of the land use management mechanisms. The materials in this study were gathered in municipal websites and half structured theme interviews in two case municipalities. The results show that the two case municipalities use very different land use management mechanisms and the achieved results of supporting wooden multistorey buildings differ greatly. Great results have been gotten with formal land use management mechanisms such as zoning, but zoning only for wooden multistorey buildings contain also risks. Using only informal land use planning, such as incentives have gotten poor results, but together side by side formal and informal planning seem to achieve the best results. To conclude, the usage of what different land use management mechanisms municipalities should be using is dependent on background factors such as housing demand and attractiveness of residence milieu which reduces the risks of wooden multistorey construction, resulting that stronger support towards wooden multistorey construction can be used. In addition, better strategy, and implementation of the strategy in supporting wooden multistorey construction with land use management leads to a better result, but on the other hand the risks in wooden multistorey construction can explain the lack of success in wooden multistorey buildings and furtherly explain poor city strategy and leadership towards wooden multistorey construction.

Metsäkanalinnut (Tetraonidae) elävät talousmetsissä, jotka kattavat 86 % Suomen maa-alasta. Metsänuudistaminen tehdään usein avohakkuuna ja metsikkötasolla tapahtuvat muutokset vaikuttavat metsäkanalintujen elinmahdollisuuksiin. Uudistusaloilla on pyritty turvaamaan riistan elinympäristöjä säästämällä luontaisia alikasvosryhmiä riistatiheiköiksi. Metsäkanalintujen elinympäristövaatimuksena on metsän rakenteellinen suoja ja riittävä ravinto. Ravintoa löytyy varpukasvillisuudesta ja lehtipuista ja suojaa tarjoaa alikasvos. Alikasvosryhmiä on hyödynnetty metsänuudistamisessa jo aiemmin ja sitä käytetäänkin esimerkiksi eri-ikäisrakenteisen metsän uudistamisessa. Riistatiheikköjen hyödyt perustuvat olettamuksiin eli tutkittua tietoa ei ole. Riistametsänhoitoon on kuitenkin tehty oppaita ja työohjeita. FSC-sertifioinnissa säästetään alikasvosryhmiä ja pyritään vaikuttamaan metsikön lehtipuuosuuteen. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia metsänuudistamisen aikana säästettyjä riistatiheikköjä ja säästöpuuryhmiä. Aineistoa kerättiin Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan alueelta UPM Metsän maanmuokkauksen laadunvalvonnan yhteydessä yhteensä 45 kuviolla, joista 39 oli riistatiheikköjä ja 23 säästöpuuryhmiä. Tässä tutkimuksessa oli tavoitteena selvittää uudistusaloille säästettyjen riistatiheikköjen ja säästöpuuryhmien topografisen sijainnin vaikutusta tiheikköihin ja ryhmiin. Myös metsänomistajan käyttämän sertifiointijärjestelmän vaikutusta lehtipuuosuuteen sekä tiheikköjen määrään hehtaarilla selvitettiin. Tiheiköistä selvitettiin peittävyyttä, lehtipuuosuutta ja aluskasvillisuuden esiintymistä. Säästöpuuryhmistä selvitettiin lehtipuuosuus, pituus ja läpimitta. Aineisto analysoitiin SPSS-ohjelmistolla ja tilastollisissa testauksissa käytettiin Kruskal-Wallis -testiä. Tuloksena saatiin tiheikön topografisen sijainnin vaikuttaneen tiheikön peittävyyteen. Säästöpuuryhmän topografinen sijainti ei sen sijaan vaikuttanut puustoryhmän pituuteen tai läpimittaan, kun taas säästöpuuryhmän sijainti vaikutti ryhmän lehtipuuosuuteen. Metsänomistajan käyttämä sertifiointijärjestelmä ei vaikuttanut tiheikköjen hehtaarinkohtaiseen määrää, mutta FSC-sertifioiduilla kuvioilla olleissa tiheiköissä lehtipuuosuus oli suurempi kuin PEFC-kuvioilla. Tulos oli tilastollisesti merkitsevä, mutta vaihtelu oli suurta. Tutkimuksessa tuotettiin riistatiheiköistä myös kuvailevaa tietoa. Riistaiheikköjen keskimääräinen osuus koko uudistuskuvion pinta-alasta oli 3,6 % ja säästöpuuryhmien 2,2 %. Tuloksilla pystytään havainnoimaan riistatiheikköjen ja säästöpuuryhmien optimaaliset sijainnit. Riistatiheikköjen sekä säästöpuuryhmien ennakkosuunnittelussa tulee löytää uudistusaloilta metsäkanalinnuille suotuisimmat elinympäristöt, mutta tärkeintä olisi tutkia riistatiheikköjä lisää. Riistatiheikköjen hyöty metsäkanalinnuille ja muulle riistalle tulee tutkia esimerkiksi riistakameraseurannoilla. Alikasvosryhmien selviytyminen uudistushakkuun jälkeen tulee selvittää, jotta saadaan tietoa ovatko alikasvosryhmät käyttökelpoisia riistatiheiköiksi Nykytiedon valossa tiheiköt sekä säästöpuuryhmät tulee jättää alaville paikoille, jotta tiheiköt olisivat mahdollisimman peittäviä ja säästöpuuryhmissä olisi enemmän lehtipuita. Elinympäristöjen huomioiminen on 20 vuodessa lisääntynyt ja tehokkaan koulutuksen myötä metsäkanalintujen elinympäristöt pystytään huomioimaan yhä tehokkaammin tulevaisuudessa. Jatkossa tärkein toimenpide on kuitenkin uuden tutkimustiedon tuottaminen.

Tässä pro gradu -tutkielmassa käydään läpi kuinka alkuperäisten suovesien palauttaminen kuivahtaneille aapasoille Pohjois-Pohjanmaalla vaikuttaa sammal- ja putkilokasvillisuuteen, ja näin uhanalaisten suotyyppien palautumiseen erilaisilla suojelusoilla Suomessa. Aihetta tutkittiin 144 kasviruudun avulla seitsemällä vesienpalautuskohteella ja viidellä kontrollikohteella. Kasviruuduista mitattiin lajien kokonaispeittävyyksiä. Kasviruutujen lajiyhteisöjä ja lajimäärää analy-soitiin ja vertailtiin niin ajallisesti kuin spatiaalisesti suhteessa vesien purkautumispisteeseen (kaivettu johdeuoma). Kasviyhteisöjen yleiseen havainnointiin ja muutokseen käytettiin hyväksi PC Ord -ohjelmistoa ja Non-Metric Multidi-mensional Scaling -ordinaatioanalyysiä. Vuonna 2015 perustettu elinympäristöjen tilan edistämistyöryhmä (ELITE) sai tehtäväkseen arvioida kuinka Suomen luontoa ja sen monimuotoisuutta pystyttäisiin suojelemaan mahdollisimman tehokkaasti niin vaikuttavuudeltaan kuin kustannustehokkuudeltaan (Kotiaho ym. 2015). Suoympäristöihin keskittynyt asiantuntijaryhmä totesi, että kuivahtaneille avosoille (aapasuokompleksit), joiden vesitalous on heikentynyt ympärillä toteutettujen ojitusprojektien takia, olisi kus-tannusvaikuttavinta toteuttaa alkuperäisten suovesien palauttamista ympärillä tapahtuvien kunnostusojituksien yhtey-dessä (Kotiaho ym. 2015). Tämä toimenpide edesauttaa esimerkiksi kuivahtaneiden aapasoiden rimpipintojen palautumista, sillä alkuperäistä lajis-toa oletettavasti on vielä jonkin verran ojittamattomalla avosuolla jäljellä (Kotiaho ym. 2015). Tällä toimenpiteellä edes-autetaan myös vesiensuojelua ympäröivissä vesistöissä, sillä toimiva suoekosysteemi toimii eräänlaisena luonnollisena valumavesien suodattimena, jolloin soiden käytöstä johtuvaa kiintoainekuormitusta saadaan hillittyä. Työryhmän mukaan ELITE-raportin pohjalta jäi kuitenkin vielä avoimia kysymyksiä sekä epävarmuuksia, joihin tässä pro gradu -tutkielmassa pyritään vastaamaan. Aapasoita kartoitettiin soiden ennallistamisen asiantuntijatyöryhmä SuoELO:n kanssa keväällä 2021, ja päädyttiin valitsemaan seitsemän vespakohdetta, jotka oli ennallistettu 3-36 vuotta sitten. Kont-rollikohteiksi valittiin viisi kuivahtanutta kohdetta, joiden ojitushistoria vaihtelu 25-51 vuoden välillä. Koealat perustettiin keväällä 2021 ja kasvillisuutta mitattiin kesällä 2021. Jokaiselle kohteelle perustettiin 12 kappaletta 1 neliön kasvillisuus-koealaa eli yhteensä 144 kappaletta. Mikrotopografia mitattiin jokaiselle ruudulle myös. Kivennäismaan etäisyys ruutua kohden arvioitiin jälkikäteen paikkatietoaineiston perusteella. Aineistoa jatkoanalysoitiin syksyllä lajitunnistuksen osalta mikroskoopilla syksyllä 2021. Tuloksissa ilmeni, että kohteiden ojitus- ja ennallistamishistorialla on yhteys aapasoiden kasvillisuuden palautumiseen, kun ennallistustoimenpiteitä oli tehty ympäröivällä ojitusalueella. Yleisesti tarkasteltuna vespakohteiden suotyypit olivat pääasiassa ruoho- ja saravaltaisia rimpi- ja ruoppanevoja, kun taas kuivahtaneet kontrollikohteet rahkasammalvaltaisia oligotrofisia tai heikosti minerotrofisia lyhytkorsinevoja. Vespakohteissa ilmeni ruohojen, karikkeen/paljaan turpeen, välipintasammalten ja sarojen yleistymistä heti kaivetun johdeuoman lähettyvillä verrattuna kontrollikohteisiin. Ruohojen keskimääräinen palautuminen ylitti kontrollikohteiden keskipeittävyydet vasta 30 vuotta ennallistuksen jälkeen. Kari-ke/paljas turve indikoi ojitus- ja ennallistusmuutosta erityisen hyvin aineistossa. Kokonaistarkastelussa lajien jaottelu trofiatasojen mukaan ei selittänyt aineistoa tilastollisesti merkittävästi, funktionaaliset kasviryhmät olivat tällaisen muu-toksen havaitsemiseen merkitsevämpiä. NMS-ordinaatioanalyysillä saatiin kohteiden kasviyhteisöiden samankaltaisuut-ta ja spatiaalista vaihtelua hyvin havainnollistettua, ja se sopii menetelmänä tällaisen muutoksen tarkasteluun. Koeasetelman laadinnassa ei kuitenkaan ollut otettu huomioon tarkasti kohteiden ojitushistoriaa, joka paljasti kolme kohteen osalta epävarmuuksia, muun muassa kahdella kontrollikohteella oli yritetty ennallistusta epäonnistuneesti ja yhdellä vespakohteella valuma-alueen ojituksien tulkinnassa oli epäselvyyksiä. Aineisto oli muutenkin hyvin pieni ja tällaisten virheiden osuus todennäköisesti vähensi aineiston tilastollista luotettavuutta. Ympäristömuuttujia mitattiin myös kohteilta vähän, mihin tulevaisuuden tutkimuksissa pitää kiinnittää enemmän huomiota, jotta ennallistusvaikutusta saa-daan selkeämmin esille. Luonnontilaisen verrokin puuttuminen oli myös haasteena, sillä positiivista kasvillisuuden vastetta ei pystytty täysin varmentamaan vespaustoimenpiteistä johtuvaksi, sillä osa soiden lajeista on hyvin resilienttejä ympäristön muutoksille ja ne voivat sinnitellä vedenpinnan laskusta huolimatta pitkääkin.