Browsing by discipline "Animal Science"

Tämän maisterintutkielman tavoitteena oli tutkia, miten härkäpavun kaksi eri annostustasoa vaikuttavat lypsylehmien maitotuotokseen rypsirouheeseen verrattuna, kun karkearehuna käytetään heinäkasvisäilörehua. Koe tehtiin keväällä 2013 Viikin opetus- ja tutkimustilan navetassa osana Kotipalko-hanketta. Kokeessa oli 12 ayrshire-lehmää, joista kuusi oli poikinut vähintään kaksi kertaa ja loput olivat ensimmäisen kerran poikineita hiehoja. Lehmien poikimisesta oli kulunut keskimäärin 115 päivää kokeen alussa. Koe järjestettiin cyclic change over –koemallin mukaisesti. Kokeessa oli kaksi blokkia, joista toisen blokin muodostivat vähintään kaksi kertaa poikineet lehmät ja toisen blokin ensimmäisen kerran poikineet hiehot. Kokeen väkirehuista muodostettiin kuusi erilaista koekäsittelyä 2x3 faktoriaalisen asetelman mukaisesti. Kokeessa oli väkirehun raakavalkuaistasoina 154 g/kg ka ja 190 g/kg ka ja valkuaislähteinä rypsi, rypsin ja härkäpavun seos ja härkäpapu, niin että raakavalkuaisen saanti oli yhtä suuri kaikista vaihtoehdoista. Karkearehuna käytettiin 1.sadon timoteinurminatasäilörehua. Lehmien säilörehun syönti vähentyi, kun rypsiä korvattiin härkäpavulla ja syönti vähentyi enemmän, kun valkuaisrehujen määrä oli suurempi ruokinnassa. Orgaanisen aineen, NDF:n ja raakavalkuaisen saannit vähentyivät myös, kun rypsiä korvattiin härkäpavulla. Raakavalkuaisen saanti ja pötsin valkuaistase lisääntyivät, kun ruokinnan raakavalkuaispitoisuutta lisättiin. Ohutsuolesta imeytyvän valkuaisen hyväksikäyttö heikkeni, kun ruokinnan raaka-valkuaispitoisuus oli 190 g/kg ka. Myös lehmien maito-, valkuais- ja laktoosituotokset vähentyivät, kun rypsiä korvattiin härkäpavulla. Maidon ureapitoisuus ja virtsassa erittyvän typen määrä lisääntyivät, kun rypsiä korvattiin härkäpavulla ja ruokinnan raakavalkuaispitoisuus lisääntyi. Tulosten perusteella rypsiä ei voi korvata härkäpavulla ilman lehmien rehun syönnin ja maitotuotoksen vähentymistä. Osa rypsistä voidaan korvata härkäpavulla ilman, että lehmien rehun syönti tai maitotuotos vähentyvät niin paljon kuin rypsin korvaamisella kokonaan härkäpavulla. Rypsin ja härkäpavun seoksella voidaan myös varmistaa paremmin lehmien riittävä aminohappojen saanti kuin pelkällä härkäpavulla.

Faba bean (Vicia faba) has potential as a domestic supplemental protein feed, as its seeds are rich in crude protein and starch. However, faba bean protein is low in methionine and highly degradable in the rumen, which reduces its nutritional value. The rate of protein degradation can potentially be decreased by industrial heat and steam treatment. The aim of the study was to investigate how feed industrial processing and methionine supplementation can affect the milk yield and milk composition of dairy cows. The study was conducted at the research farm of the University of Helsinki in Viikki from 6.1.2018 to 21.4.2018. Five multiparous Finnish Ayrshire cows with ruminal fistulas participated in the study, which utilized a 5x5 Latin square study design with three-week trial periods. The five experimental treatments consisted of the following isonitrogenous protein feeds: rapeseed meal (RR), milled faba bean (HJ), roasted (industrial heat treatment) faba bean (HR) and methionine-supplemented (15 g/day omasal infusion) faba bean feeds HJM and HRM. The cows were fed TMR (total mixed ratio) ad libitum. TMR was based on first cut timothy and meadow fescue grass silage (D-value 706 g/kg dry matter), including a mixture of barley-oats, sugar beet pulp and a mineral supplement. The share of concentrate in the dry matter of TMR was 38 %. Faba bean feedings (HJ, HJM, HR, HRM) increased dry matter intake by an average of 1.6 kg/day compared to rapeseed feeding, but this had no effect on milk yield, which averaged 27.7 kg/day in the experiment. Crude protein and starch intakes were higher in faba bean feedings compared to rapeseed feeding. Rapeseed meal contained more fat than milled and roasted faba beans, which increased total fat intake in rapeseed feeding. Faba bean feedings increased the digestibility of crude protein and the protein content of milk compared to rapeseed feeding. Roasting of faba beans tended to increase milk and lactose yields (HJ, HJM vs. HR, HRM). However, methionine supplementation had no effect on milk or protein yield (HJ, HR vs. HJM, HRM). Faba bean feedings increased the content of saturated de novo fatty acids in milk fat and decreased the content of long-chain mono- and polyunsaturated fatty acids compared to rapeseed feeding. Feeding had little effect on rumen fermentation or plasma energy metabolites. According to this study, faba beans were palatable as a supplementary protein feed and it was possible to replace rapeseed meal by milled or roasted faba beans without a decrease in total dry matter intake or milk yield. Roasting of faba bean tended to increase milk yield compared to milled faba bean. Faba bean feeds increased the content of saturated de novo fatty acids and reduced the content of unsaturated fatty acids. Methionine supplementation had no effect on milk production in this study.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää hevosten ruokinnassa tehtävien rehuvalintojen vaikutuksia hevosten son-nassa ja virtsassa erittyvän typen määrään, ja löytää tutkimuksen avulla ruokinnallisia keinoja hevostaloudesta peräisin olevan ympäristökuormituksen vähentämiseen. Tutkimus toteutettiin osana laajempaa Horse Manure-hanketta. Kokonaiskeruumenetelmällä toteutetun sulavuuskokeen koe-eläiminä oli kuusi suomenhevostammaa. Koe toteu-tettiin 30.12.2013 – 21.3.2014, ja se käsitti yhteensä neljä 21 vuorokauden mittaista jaksoa. Koeasetelmana oli epätäydellinen 6 x 4 latinalainen neliö. Koeruokintoja oli yhteensä kuusi. Rehuiksi oli valittu Suomessa yleisesti hevosten ruokinnassa käytettäviä rehuja, ja ruokinnat koostuivat seuraavasti: 1) Esikuivattu säilöheinä 100 %, 2) Kuivaheinä 100 %, 3) Kuivaheinä 70 % + kaura 30 %, 4) Kuivaheinä 70 % ja soijarouhe + kaura 30 %, 5) Kuivaheinä 70 % ja rypsirouhe + kaura 30 % ja 6) Kuivaheinä 70 % ja pellavarouhe + kaura 30 %. Rehuannokset määritettiin kullekin koejaksolle siten, että kuiva-aineen saanti ja sulavan raakavalkuaisen määrä olivat suhteessa elopainoon ja täyttivät kevyttä työtä tekevien hevosten energian tarvesuositukset. Tutkimuksen hypoteesi oli, että rehuvalinnoil-la voidaan vaikuttaa valkuaisen hyväksikäyttöön, ja tätä kautta sonnassa ja virtsassa erittyvän typen määrään. Rehuvalinnat vaikuttivat hevosten erittämän sonnan ja virtsan määrään sekä sonnassa ja virtsassa erittyvän typen määrään. Ruokinnan sisältäessä ainoastaan säilöheinää hevoset erittivät vuorokaudessa enemmän sontaa muihin ruokintoihin verrattaessa (P<0,001). Hevoset erittivät enemmän sontaa niiden saadessa pelkästään heinää verrat-taessa heinää ja täydennysrehuja sisältäviin ruokintoihin (P<0,001). Hevoset erittivät enemmän virtsaa niiden syödessä pelkästään säilöheinää verrattaessa muihin ruokintoihin (P<0,05) sekä hevosten syödessä ainoastaan kuivaa heinää verrattuna täydennettyihin ruokintoihin (P<0,01). Valkuaisrehujen lisääminen ruokintaan vähensi sonnassa erittyvän typen määrää. Hevosten sonta sisälsi enemmän typpeä niiden ruokinnan koostuessa ainoastaan säilöheinästä muihin ruokintoihin verrattuina (P<0,01). Hevosten ruokinnan sisältäessä ainoastaan kuivaa heinää, erittyi sonnassa enemmän typpeä kuin heinäruokintaa täydennettäessä (P<0,01). Rehujen sisältämän valkuaispi-toisuuden nousu lisäsi virtsassa erittyvän typen määrää. Hevoset erittivät virtsassa vähemmän typpeä niiden saa-dessa ainoastaan heinää täydennettyihin ruokintoihin verrattaessa (P<0,001). Typen kokonaiseritys (sonta + virt-sa) oli pienempi ruokinnan koostuessa pelkästä kuivasta heinästä (P<0,001) verrattaessa täydennettyihin ruokin-toihin. Hevosten kokonaistypen eritys oli pienempi hevosten saadessa heinää ja kauraa verrattaessa valkuaisrehu-ja sisältäviin ruokintoihin (P<0,05). Ruokinnan suunnittelun avulla voidaan vähentää lantaan päätyvän typen osuutta sekä sen huuhtoutumisriskiä erityisesti hevosten tarha-alueilta. Ravitsemuksellisen tarpeen ylittävä valkuaisruokinta lisää ympäristön typpi-kuormitusta, sillä se lisää typen erittymistä sontaan ja virtsaan.

In pig breeding many important traits are measurable only on females or after slaughter, which makes it difficult to observe these traits for the estimation of traditional estimated breeding values (EBVs). Genomic selection is expected to overcome these difficulties, since it makes use of large number of genetic markers called single nucleotide polymorphisms (SNPs). Dense genotyping of SNPs is needed for sufficient accuracy, but the costs increase with the density of the panel. It is possible to reduce the costs by genotyping some animals with a low-density SNP panels. Missing genotypes can then be imputed to correspond to the information of the denser SNP panel. The choice of optimal imputation program is dependent on structure of the population. The aim of this study was to compare performance of two imputation programs (BEAGLE and fastPHASE) to impute genotypes in the Finnish Yorkshire pig population. Data consisted of 809 boars. In data set 1 imputation was performed for all boars born after 2007 and in data set 2 for all boars born after 2005. Genotypes of the remaining boars were used as a reference population. Performance of these programs was evaluated by the allele error rate and computing time. The effect of SNP location, average distance between adjacent SNPs, size of the chromosome and MAF on the allele error rate was also studied. The average allele error rate using BEAGLE for the data set 1 was 2,88 % and time required for imputation was 8min 38s. Results using BEAGLE for the data set 2 were 2,58 % and 11min 50s. The average allele error rate using fastPHASE for the data set 1 was 4,02 % and time required for imputation for chromosome 1 was 1d 16h 11min 4s. Results using fastPHASE for the data set 2 were 3,71 % and 11d 11h 2min 31s. Allele error rates were highest at the end of the chromosome and lowest at the centre of the chromosomes. The average distance between adjacent SNPs did not have a notable effect on error rates. Error rates tended to be lower in large chromosomes than in small chromosomes. Error rates increased with increasing MAF. According to this study, BEAGLE is recommendable program for genotype imputation because of its good accuracy and short computational time.

In the beginning of lactation, dairy cows experience a negative energy balance that can lead to ketosis. Ketosis is a metabolic condition that affects production and health, and can occur clinically or subclinically. The aim of this thesis was to investigate the association of ketosis and the cow’s breed and parity to milk production and composition. Also the association of predicted NEFA, dry period, rest period and days open with ketosis, breed and parity was investigated. The data was acquired from ProAgria’s Maidosta Maitoon (MaMa) project, where 12 dairy farms had during two test periods tested milk’s BHB (β-hydroxybutyrate) concentration during the first seven weeks after calving. On each period, 20 animals per farm were participating and each animal’s production information came from Mtech Digital Solutions. NEFA values were predicted by using the milk fatty acid composition determined with mid-infrared (MIR) spectrometry. The animals were divided into four different groups based on the milk BHB concentration (≤ 50, ≤ 100, ≤ 200 and ≥ 500 µmol/L). The most common breeds on the farms, Ayrshire and Holstein, were included in the analysis. Parity was investigated by first comparing heifers with cows and then by dividing the animals into four different parity groups (1., 2., 3. and ≥ 4.). The milk production and composition were analyzed with repeated measures for the periods of 60 and 305 days in milk. The dry period, rest period and days open were analyzed with Friedman’s non-parametric variance analysis. The ketosis group did not affect daily milk yield during 60 or 305 days. Milk fat concentration was higher and protein concentration lower in groups with higher milk ketone concentration. Holstein cows had higher milk production than Ayrshire cows, and older cows had higher production than heifers. Milk production and ECM up to 60 days tended to increase by parity, peaking in the third parity group and decreasing in the fourth or higher lactation. Milk protein yield increased in Ayrshire cows in association with higher milk BHBA concentration, whereas the opposite was observed in Holstein cows (interaction breed x ketosis group, P = 0,045). The interaction between breed and parity tended to affect protein content, Ayrshire heifers had lower protein content than Holstein heifers but Ayrshire cows had higher protein content than Holstein cows. The predicted NEFA concentration increased by ketosis group. Holstein cows tended to have greater predicted NEFA concentrations than Ayrshire cows and heifers had significantly greater predicted NEFA concentrations than cows. Ketosis group affected the length of the dry period; the dry period was the longest in the third ketosis group. In addition, the length of the dry period was increased by parity. Ayrshire had shorter rest period and less days open than Holstein. Based on the results from this study, there was a difference between breeds on how ketosis affects milk production and milk composition. Further research is needed to understand the basis of the difference between breeds.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää koirarotujen perinnöllistä monimuotoisuutta ja rotujen välisiä perinnöllisiä eroja. Lisäksi suomalaisia rotuja tarkasteltiin tarkemmin. Tutkimuksessa käytettiin Finnzymes Oy:ltä saatua mikrosatelliittimerkkeihin perustuvaa genotyyppiaineistoa, joka oli alun perin kerätty polveutumismäärityksiä varten. Tämä aineisto oli genotyypitetty 18:lla mikrosatelliittilokuksella. Tutkimuksessa oli mukana 500 yksilöä. Roduittain otokset vaihtelivat välillä 5-49. Rodut edustivat kahdeksaa eri FCI:n roturyhmää. Rotujen sisäisestä monimuotoisuudesta kertova alleelirikkaus vaihteli lokuksittain välillä 1,4-6,4. Keskiarvojen perusteella alleelirikkaus oli suurinta suomenlapinkoiralla ja pienintä bokserilla. Kaikkien rotujen kaikki mikrosatelliittilokukset olivat tilastollisesti merkitsevästi Hardyn-Weinbergin tasapainossa. Havaittu heterotsygotia-aste oli suurin lapinporokoiralla (0,76) ja pienin bokserilla (0,42). Rotujen välistä geneettistä etäisyyttä kuvaavien Fst-arvojen perusteella suurin etäisyys oli bokserin ja cavalier kingcharlesinspanielin välillä (0,39) ja pienin etäisyys oli lapinporokoiran ja chihuahuan välillä (0,07). Nei´n DA –etäisyyksistä suurin (0,58) oli bokserin ja cavalier kingcharlesinspanielin välillä. Pienin etäisyys (0,18) oli puolestaan chihuahuan ja coton de tulearin, chihuahuan ja jackrusselinterrierin, chihuahuan ja suomenlapinkoiran, coton de tulearin ja jackrusselinterrierin sekä jackrusselinterrierin ja suomenlapinkoiran välillä. Suomalaisista roduista karjalankarhukoiralla oli eniten populaation homotsygotiasta kertovia positiivisia Fis –arvoja (12 kpl) ja suurin keskiarvo. Lapinporokoiralla oli eniten populaation heterotsygotiasta kertovia negatiivisia Fis –arvoja (13 kpl) ja pienin keskiarvo. Kytkeytyneitä alleeleita oli eniten lapinporokoiralla (58 kpl) ja vähiten suomenajokoiralla (16 kpl). Suomalaisten rotujen teholliset populaatiokoot vaihtelivat välillä 65-81. Suurin oli suomenlapinkoiralla ja pienin karjalankarhukoiralla. Tutkimuksessa nousivat esille suomenlapinkoira suuren perinnöllisen monimuotoisuutensa vuoksi ja bokseri vähäisen monimuotoisuutensa vuoksi. Yleensä tapahtumat rotujen jalostushistoriassa ja perustajayksilöiden määrä ovat todennäköisesti olleet vaikuttamassa monien rotujen perinnölliseen monimuotoisuuteen.

The experiment was a part of a project concerning national adaptation of the European Union directive on the protection of chickens kept for meat production. One of the aims of the project was to improve broiler chickens’ welfare by exploiting Welfare Quality® assessment system. The objective of this thesis was to find environment and management factors that could explain the differences in broiler flocks’ cleanliness, foot pad and hock health and walking ability. The hypothesis was that the distinction between the results obtained from animal-based measurements can be explained by the differences in environment and management factors. The experiment conducted in winter 2013 and a total of 22 farms and 45 broiler flocks participated in the experiment. The research sample represents about a 10 percentage of the all the Finnish farms that rear broiler chickens. The broilers were Ross 508 or Ross 308 hybrids. At the time of the visit flocks were expected to be slaughtered within a week. The flocks were assessed by using Welfare Quality® assessment system. Cleanliness of the birds was assessed by using a scale from 0 (clean) to 3 (very dirty). Foot pad and hock lesions were assessed by using a scale from 0 (no lesions) to 4 (severe). The walking ability of the broilers was assessed by using a scale from 0 (smooth) to 5 (unable to walk). Litter quality was good and the mean value was 0.66 when the scale ranged from 0 (dry) to 4 (wet). Air quality was quite good as measured by dustiness. There were only a few panting birds, which indicated that the temperature of the houses was right for the birds. All the flocks were clean, the mean value was 0.97. Older and heavier birds were slightly dirtier. The foot pad and hock health was overall good, because over 70 % of the birds had a score of 0. The mean value for foot pads was 0.40 and for hocks 0.31. The good litter quality correlated with better foot pads and hocks. Heavier birds had a better foot pad score and the hock score was better, when the birds were younger. The walking ability was impaired by the age of the birds and by the low stocking density (birds/m2). A regression analysis was conducted to find the relationships among variables. The analysis could create prediction models for broiler flocks’ cleanliness, foot pad score, hock score and walking ability that only had a weak or a moderate coefficient of determination. All the models had independent variables that were obtained from the data collected at the slaughter house. An interesting finding was that the variable “percentage of the birds discarded because of emaciation” was among all the created prediction models. This experiment suggests that the emaciation percentage of the flock reflects the overall health and the level of management of the flock. There are not many differences in rearing conditions between Finnish broiler houses and therefor it was difficult to find any statistical relationship between the measurements. All the flocks were quite clean and had healthy foot pads and hocks.

Tiivistelmä * Referat * Abstract The aim of this study was to examine the impact of group suckling and intermittent suckling on the number of successful and unsuccessful sucklings among other parameters related to length and success of sucklings. Treatments were control, single and group. In single and group treatments sucklings were intermittent beginning tree weeks after piglets were born. The length of one intermission was 8 hours and they lasted five days in a row. In control and single treatments animals were kept in single pens and in group treatment in group pens with 2 - 3 sows. Data included information of 20 sows and was collected on video from each of the examined pens. Data was analyzed with SPSS program. Analyses were made for the comparison of control and single treatments and for the comparison of single and group treatments in timetables of 24 hours before first intermission, 16 hours after first intermission and 24 hours after last intermission. Within all treatments, comparison was also made for 24 hours before first intermission and 24 after last intermission as well as 24 hours before first intermission and 16 hours after first intermission. According to results, there were more successful sucklings in single treatment than in group treatment without the effect of intermittent suckling. However, intermittent suckling had a greater impact in successful sucklings in single treatment than in group treatment as the number of unsuccessful sucklings increased more in single than in group treatment. The number of unsuccessful sucklings decreased in both treatments by the fifth day. The results of intermittent suckling are in line with the hypothesis of this study as the number of unsuccessful sucklings increased during intermittent nursing. Instead the hypothesis regarding group suckling was not supported by results of this study because there were more unsuccessful nursings in group treatment than in single treatment. If carried out in the right way, group suckling can improve welfare of sows and piglets and intermittent suckling can improve piglet’s performance during and after weaning.

Säilörehusatojen kemiallinen koostumus ja laatu vaihtelevat korjuukertojen välillä, koska nurmen kasvuolosuhteet ja korjuuhetken kasvuaste poikkeavat toisistaan. Suomessa on perin-teisesti korjattu kaksi säilörehusatoa, mutta kolmen niiton korjuustrategia on yleistymässä. Kolmella niitolla saadaan sulavampi kokonaissato, mutta yksittäisen korjuukerran sato jää pienemmäksi kuin kahdella niitolla. Eläimet pyritään kasvattamaan sulavilla ja energiapitoi-silla rehuilla nopeasti, koska nopea kasvu ja suuri rehun syöntikyky pienentävät eläimen yl-läpitokustannuksia. Säilörehun syönti riippuu lähinnä NDF-pitoisuudesta, sulavuudesta ja käymislaadusta. Tutkimuksen tavoitteena oli verrata ensimmäisen (SR1), toisen (SR2) ja kolmannen (SR3) säilörehusadon tuotantovaikutuksia lihanautojen loppukasvatuksessa. Hypoteesi oli, että SR3 soveltuu hyvin lihanautojen ruokintaan, ja sillä saavutetaan yhtä hyvä syönti ja sonnien kas-vutulokset kuin ensimmäisellä säilörehusadolla. Kokeen 45 simmental-sonnia jaettiin kol-meen erilliseen ruokintaryhmään, jossa ne saivat joko SR1:seen, SR2:seen tai SR3:seen poh-jautuvaa seosrehua, jonka väkirehuosuus oli 45 % kuiva-aineesta. Sonnien rehunkulutus, lisä-kasvu, lihakkuus ja rasvaisuus mitattiin sekä säilö- ja väkirehujen kemiallinen koostumus analysoitiin. SR3:n sulavan orgaanisen aineen määrä kuiva-aineessa (D-arvo), syönti-indeksi, muuntokel-poinen energia (ME), sekä raakavalkuais- (rv) ja sokeripitoisuus olivat muita satoja suurem-pia, mutta kuitupitoisuus pienempi, joten kolmas niitto oli korjuuhetkellä aiempia niittoja nuorempaa. SR2:n D-arvo ja ME-pitoisuus olivat pienempiä kuin muiden satojen. Koerehujen säilönnällinen laatu oli hyvä. SR1:n syönti-indeksi oli huonoin korkeampien happopitoisuuk-sien ja pienen kuiva-ainepitoisuuden takia. Nurmien kasvuaste korjuuhetkellä selitti erot koe-rehujen sulavuuksissa. SR1- ja SR3-seosten kuiva-aineen syönti ja niillä ruokittujen sonnien ME:n saanti olivat suurempia kuin SR2-seoksen. Siten niillä ruokittujen sonnien päiväkasvut ja nettokasvut olivat parempia kuin SR2-ruokinnan sonnien. SR3-seosta saaneiden sonnien rv:n saanti oli aiempia niittoja suurempi, joten niiden valkuaisen hyväksikäyttö oli huonointa. Kuiva-aineen ja energian hyväksikäytössä sekä ruhon laatuominaisuuksissa ei ollut eroja ruokintojen välillä. Toisen ja erityisesti kolmannen niiton rehujen syönnit olivat ensimmäiseen satoon verrattuna pienempiä kuin rehuanalyysien pohjalta oli odotettavissa. Jälkikasvurehujen rehuanalyysi todennäköisesti yliarvioi niiden tuotantovaikutuksen. Jälkikasvurehujen heikompaa syöntiä saattoivat selittää niiden mikrobiologinen laatu, kasvitaudit, epävakaa mikrobikasvusto, vaih-televat kasvuolosuhteet, kuollut kasvimateriaali ja hometoksiinit. Aiemmissa tutkimuksissa hometoksiineja on löydetty jälkikasvurehuista, mutta niiden vaikutukset syöntiin ovat olleet osin kyseenalaisia.

Hevosille tehdyt nurmisäilörehut ovat usein hyvin pitkälle esikuivattuja sisältäen kuiva-ainetta jopa 700–800 g/kg. Pitkälle esikuivatuissa rehuissa sokereita kuluttavaa käymistä tapahtuu vain vähän. Sokereista etenkin fruktaanit ovat ongelmallisia sillä hevosen omat entsyymit eivät pysty hajottamaan niitä ohutsuolessa, joten ne virtaavat paksusuoleen muuttumattomina ja aiheuttavat ruuansulatushäiriöitä, kuten ripulia. Häiriöt johtavat mm. toksiinien syntymiseen paksusuolessa ja niiden joutumiseen verenkiertoon, mikä voi johtaa kaviokuumeeseen. Tämän maisterin tutkielman tavoitteena oli selvittää minkälainen rehuntekotapa hajottaa valtaosan ruohon fruktaaneista säilönnän aikana. Koerehut tehtiin ajanjaksolla 13.6.–21.9.2007 Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa. Kokeessa tutkittiin minisiilomittakaavassa (120 ml) korjuuajan, kuiva-ainepitoisuuden, säilöntäainekäsittelyn ja säilöntäajan vaikutusta rehun vesiliukoisten hiilihydraattien ja erityisesti fruktaanien hajoamiseen säilönnän aikana. Lisäksi määritettiin rehun muu koostumus ja säilönnällinen laatu. Säilöntäkokeet tehtiin kolmannen vuoden timotei-nurminatakasvustosta ensimmäisestä sadosta kahdessa eri kehitysvaiheessa (D-arvo 660–680 ja 600–620 g/kg ka) ja toisesta ja kolmannesta sadosta. Jokaisella korjuukerralla rehut säilöttiin kahdessa eri kuiva-ainepitoisuudessa (300 ja yli 600 g/kg). Lisäksi ensimmäisen sadon aikaisemmasta korjuusta osa kuivattiin kuivaheinäksi. Säilöntäainekäsittelyinä olivat painorehu, muurahaishappo (5 l/t) ja Lactobacillus plantarum maitohappobakteeri (ymppi). Kokonaissokerit ja fruktaanit määritettiin heti niiton jälkeen, ennen säilöntää ja 21 ja 90 vrk säilönnästä. Kasvuston näytteiden kokonaissokeripitoisuudet olivat samalla tasolla kuin useissa muissa Suomessa timotei-nurminatakasvustoista tehdyissä tutkimuksissa lukuun ottamatta toisen sadon sokeripitoisuutta, joka oli pienempi. Kolmannen sadon sokeripitoisuus oli selvästi suurempi verrattuna muiden korjuukertojen sokeripitoisuuksiin. Koska kolmas sato korjattiin vasta syyskuussa, oli kasvustoon mahdollisesti kertynyt sokereita sen sopeutuessa kylmään. Kasvuston ja säilörehujen raaka-ainenäytteiden fruktaanipitoisuudet olivat erittäin pieniä. Koska säilörehujen fruktaanipitoisuudet olivat suurempia kuin raaka-ainenäytteiden, on todennäköistä, että kaikkia raaka-ainenäytteiden fruktaaneja ei ole saatu analysoitua. Tästä johtuen, ei voida varmasti sanoa, hajosiko fruktaaneja esikuivauksen aikana. Kaikki rehut olivat säilönnälliseltä laadulta hyviä. Säilönnän aikana sokereiden fermentaation seurauksena syntyneiden käymishappojen, rehujen pH:n ja kuiva-ainepitoisuuksien väillä oli yhteys. Vähemmän esikuivatuissa ymppi- ja painorehuissa sokereita oli hajonnut fermentaation seurauksena, mikä aiheutti rehujen pH:n laskun. Happorehuissa fermentaatio oli rajoittunutta ja sokereita oli enemmän jäljellä. Niissä pH:n lasku oli seurausta säilöntäaineesta. Kuivemmissa rehuissa sokereita kuluttava fermentaatio oli rajoittunutta ja sokereiden hajoaminen oli vähäistä. Fruktaanien fermentaatio säilönnän aikana vastasi kokonaissokereiden fermentaatiota. Koska raaka-aineiden fruktaanipitoisuuksia ei saatu kunnolla määritettyä, on mahdotonta sanoa, paljonko fruktaaneja hajosi säilönnän aikana. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan kuitenkin todeta, että rehun kokonaissokeripitoisuuden ollessa kohtalainen ei fruktaanipitoisuuskaan ole kirjallisuuden perusteella hevosen terveyttä vaarantava. Nurmen sokeripitoisuuden vaihtelut ovat kuitenkin suuria ja rehun raaka-aineen tai laitumen sokeripitoisuutta on vaikea ennustaa. Säilöntäainekäsittely ei vaikuttanut rehujen sokeripitoisuuteen kuiva-ainepitoisuuden ollessa yli 600 g/kg. Tuoreemmissa rehuissa maitohappobakteereihin perustuva säilöntäaine pienensi pitoisuutta, mutta happolla säilötyissä rehuissa sokereita ei hajonnut kummassakaan kuiva-ainepitoisuudessa.