Browsing by study line "Animal science"

The aim of the study was to compare the effect of xylanase and β-glucanase enzymes on feed conversion ratio and growth compared to the control group. The Master's thesis also aimed to assess whether the amount of enzyme supplementation had an effect on feed conversion ratio or growth. The study was performed as a meta-analysis with 12 studies for xylanase and 13 studies for β-glucanase. The data collected included the amount of feed eaten, weight gain, the amount of enzyme supplementation and a negative control group. The data from the data set were compiled in a spreadsheet (Microsoft 365 Excel), after which the feed conversion ratio was calculated for each experimental group in the data set. The experimental groups were compared to the negative control group of the data by dividing the feed efficiency ratios of the experimental groups by the negative control group of the data and the results were tabulated in a separate table. The control group for the meta-analysis was set at 100 and the results from the data were compared to this value. The results were consistent with previous studies. Xylanase and β-glucanase enzyme supplementation had positive effects on feed conversion ratio and broiler growth. Meta-analysis showed that the optimal supplementation level for xylanase enzyme is slightly higher than for β-glucanase. On the other hand, there was some variation in the results between feed efficiency ratios, which may be explained by the main feed ingredients, environmental factors, or the breed of birds. Both xylanase and β-glucanase supplementation in feed improved feed utilization compared to the control group in the meta-analysis, which also supported the hypothesis of the study. So far, relatively little is known about the interactions between the different enzyme supplements and therefore more studies on the optimal level of enzyme supplementation should be conducted. However, the meta-analysis provided guidelines that the use of enzymes has positive effects on both animal welfare and feed efficiency. In conclusion, the use of enzymes in broiler feeding should be continued to improve bird performance, intestinal health, and feed efficiency.

Sioille pesänteko on sisäsyntyinen, luonnollinen käyttäytyminen, minkä avulla parannetaan porsaiden selviytymistä porsimisen jälkeen. Pesä suojelee porsaita uhilta ja pitää ne lämpiminä. Tarve pesäntekoon ei ole hävinnyt, vaikka sikaa on jalostettu tuotanto-olosuhteisiin sopivaksi. Pesänteon mahdollistaminen parantaa emakon ja porsaiden hyvinvointia ja se tulisikin sallia parhaalla mahdollisella tavalla tiloilla. Tutkimuksessa selvitettiin kuinka kolme erilaista pesäntekomateriaalia vaikuttavat emakon käyttäytymiseen, porsimisen sujuvuuteen ja porsaiden kasvuun kahdessa porsimistyylissä. Pesäntekomateriaalit olivat yleisesti käytössä oleva olki, sanomalehtipaperi ja juuttikangas. Tutkimuksen emakot porsivat kahdella eri tavalla: vapaana tai hyvinvointikorvauksen ehtojen mukaisesti häkissä pidettyinä. Käyttäytymisen tarkastelussa oli mukana 34 emakkoa, jotka jaettiin kuuteen eri käsittelyyn porsimistyylin ja pesäntekomateriaalin mukaan. Emakoita videokuvattiin ja käyttäytymistä tarkasteltiin 12 h ennen porsimista. Lisäksi seurattiin porsimisen kokonaiskestoa, porsaiden porsimisvälit ja porsaskuolleisuutta. Porsaat punnittiin kolme kertaa: syntymän jälkeen, viikon ikäisinä sekä kolmen viikon ikäisinä. Emakot tekivät pesäntekokäyttäytymistä enemmän rakenteisiin kuin materiaaliin riippumatta porsimistyylistä Rakenteita manipuloivat eniten emakot, jotka saivat pesäntekoon juuttikangasta ja porsivat häkissä. Vapaana porsineet emakot käyttivät pesäntekoon eniten paperia, kun taas hyvinvointikorvauksen mukaan porsineet emakot juuttikangasta sekä olkea. Vapaana porsineiden emakoiden porsaat painoivat keskimäärin enemmän kuin häkissä porsineiden emakoiden porsaat kaikilla punnituskerroilla. Vapaana porsineilla emakoilla porsaita kuoli vähemmän porsimisen aikana, mutta maattujen porsaiden määrä oli korkeampi kuin hyvinvointikorvauksen mukaisessa porsituksessa. Pesäntekomateriaali ei vaikuttanut porsaiden kuolleisuuteen. Pesäntekomateriaalilla tai porsimistavalla ei ollut vaikutusta porsimisen kestoon. Pesäntekoa esiintyi kaikella kolmella materiaalilla kummassakin porsimistyylissä, mutta eniten sitä kohdistui rakenteisiin. Pesäntekomateriaalin ei havaittu vaikuttavan porsimiseen. Porsimistyyli vaikutti merkitsevästi porsaiden kuolleisuuteen ja kasvuun.

Fosfori on sioille välttämätön alkuaine, jota sika käyttää moniin elimistön toimintoihin kuten kasvuun ja lisääntymiseen. Kasveissa fosfori on sellaisessa muodossa, etteivät yksimahaiset eläimet pysty sitä kunnolla hyödyntämään ja sulamaton fosfori erittyy sian sontaan. Sian ulosteessa fosfori on merkittävin ympäristölle haitallinen aine ja epäorgaaninen fosfori on kolmanneksi kallein komponentti sikojen ruokinnassa. Fytaasientsyymin avulla on mahdollista saada rehujen sisältämä fosfori paremmin sikojen käyttöön ja näin alentaa ruokinnan lisätyn ja sontaan eritetyn fosforin määrää. Tämän tutkielman tavoitteena oli optimoida sikojen erittämän fosforin määrää alentamatta sikojen tuotantotuloksia lisäämällä rehujen sisältämän fytaasientsyymin määrää ja alentamalla fosforin määrää. Tutkimus tehtiin yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen ja A-Tuottajien kanssa lihasikatilalla Nurmossa 19.11.2019–21.2.2020. Kyseessä oli satunnaistettu koe, jossa havaintoyksikön muodostavat yhden ruokintaventtiilin siat (24sikaa / venttiili). Kokeessa oli 504 lihasikaa, jotka jaettiin sukupuolen mukaan karsinoihin (leikot / imisät). Käytössä oli kaksi rehuseosta, kontrollirehu ja koerehu, jossa oli vähennetty fosforin määrää ja lisätty fytaasin määrä. Koe jaettiin kahteen jaksoon, ensimmäisen jakson aikana siat olivat alle 55 kilogramman (kg) painoisia ja toisen jakson aikana yli 55 kg:n painoisia. Koeasetelma oli 2x2 faktoriaalinen, jossa vakiomuuttujat olivat rehun koostumus ja sikojen sukupuoli. Tutkimuksessa tarkasteltiin käytetyn rehun ja sukupuolen vaikutusta sikojen tuotanto- ja teurastuloksiin sekä eritetyn fosforin määrään. Rehujen fytaasiaktiivisuuden määrä koe- ja kontrollirehun välillä erosi vähemmän kuin kokeessa oli suunniteltu, mutta siitä huolimatta tulokset eivät olleet poikkeavia aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna. Koerehu vähensi sikojen sontaan erittämän fosforin määrää merkitsevästi ensimmäisellä ruokintajaksolla, sikojen ollessa alle 55 kg:n painoisia. Koerehulla ei havaittu olevan merkitsevää vaikutusta muihin sikojen tuotantotuloksiin, kuin rehuyksiköiden syöntiin sikojen ollessa yli 55 kg:n painoisia. Leikoilla huomattiin olevan suurempi kuiva-aineen ja rehuyksiköiden syönti sikojen ollessa yli 55 kg:n painoisia. Imisöiden rehuhyötysuhde oli leikkoja parempi sikojen ollessa yli 55 kg:n painoisia. Leikot kasvoivat imisöitä paremmin alle 55 kg:n painoisena ja painoivat keskimäärin enemmän 105- päivän ikäisenä. Sikojen teuraspaino oli suurempi koe- kuin kontrollirehua käytettäessä, mutta muuten käytetyllä rehulla ei ollut vaikutusta sikojen teurastuloksiin. Imisöiden lihaprosentti oli suurempi kuin leikkojen. Tämän ja aiempien tutkimusten tulosten perusteella fytaasin käyttömäärää voidaan nostaa yli nykyisen standarditason lihasikojen alkukasvatuksessa. Alennettu fosforin määrä saatiin korvattua lisäämällä rehuihin fytaasia, joka tehosti fosforin hyväksikäyttöä niin paljon ettei sikojen tuotanto- tai teurastulokset alentuneet. Samalla myös sontaan erittyneen fosforin määrää saatiin pienennettyä, kun fytaasin määrää rehuissa lisättiin.

Lypsylehmien rehun tulee olla laadultaan hyvää, jotta ne voivat hyödyntää koko maidontuotantopotentiaalinsa. Säilörehun käymislaatu vaikuttaa syötävän rehun määrään ja maitotuotokseen. Lisäksi erilaiset käymistuotteet muokkaavat lehmän pötsikäymistä. Käymislaatuun on mahdollista vaikuttaa erilaisten säilöntäaineiden avulla. Lehmä tarvitsee karkearehun lisäksi väkirehuja, joista viljan säilöntätavalla voi olla iso merkitys tuotantokustannuksiin ja ympäristövaikutuksiin. Murskesäilöntä on potentiaalinen vaihtoehto viljan säilömiseen kuivauksen rinnalla. Tämän tutkimuksen tavoitteena olikin selvittää säilörehun käymislaadun, sekä rehuviljan säilöntätavan vaikutuksia lypsylehmien maitotuotokseen, syöntiin ja pötsikäymiseen. Säilörehu säilöttiin käyttämällä muurahais-ja propionihappopohjaista säilöntäainetta (Happo) tai homofermentatiivista maitohappobakteeriymppiä (Ymppi). Ohra kuivattiin (Kuiva) tai murskattiin ja säilöttiin heterofermentatiivisen maitohappobakteeriympin avulla (Murske). Rehut syötettiin seosrehuina 2 x 2 faktoriaalisesti 16-ayrshire-lehmälle neljässä eri jaksossa. Faktoreina olivat säilörehun säilöntäaine ja ohran säilöntämenetelmä. Säilörehujen väliset erot käymislaadussa olivat yllättävän pienet. Kuiva-aineen syönti oli suurempaa (p<0,01) lehmillä, jotka söivät Happo─rehua kuin Ymppi─rehua, mutta ohran säilöntätapa ei vaikuttanut syöntiin. Pötsin voihappopitoisuus oli suurempi Happo─rehua syöneillä lehmillä kuin Ymppi─rehua syöneillä (p<0,10). Vastaavasti etikkahappopitoisuus oli suurempi Ymppi-rehua syöneillä lehmillä kuin A-rehua syönneillä (p<0,05). Ohran säilöntämenetelmä ei vaikuttanut pötsikäymiseen. Maidontuotantoon säilörehun säilöntäaine ei vaikuttanut merkitsevästi, mutta Kuiva─ohraa saaneiden tuotos oli korkeampi (39,6 vs. 39,0 kg/pv) kuin Murske─ohraa saaneiden (p<0,10). Energiakorjattuun maitotuotokseen ohran säilöntätapa ei vaikuttanut (p<0,10), koska Murske─ohraa syöneiden lehmien maidon rasvapitoisuus oli korkeampi kuin Kuiva─ohraa syöneiden. Maidon rasvatuotos oli korkeampi (p<0,10) Happo─rehua syöneillä lehmillä kuin Ymppi─rehua syöneillä, kun taas maidon valkuaistuotos oli korkeampi Kuiva─ohraa syöneillä lehmillä kuin Murske─ohraa syöneillä. Säilörehujen käymislaadun erojen puuttuessa olivat vaikutukset pötsikäymiseen ja maidontuotantoon hyvin maltillisia. Ohran säilöntätavalla oli myös hyvin vähäiset vaikutukset lehmien tuotantotuloksiin, joten säilöntätapa voidaan valita muilla perusteilla.

Viime vuosina koirien ja ihmisten entistä tiiviimpi suhde on johtanut kasvavaan kiinnostukseen koirien hyvinvointiin ja terveyteen, minkä yhtenä tärkeänä osa-alueena pidetään ruokintaa. Koirien ruokintaan kiinnitetään entistä enemmän huomiota ja sen myötä erilaisten ruokintavaihtoehtojen tarjonta on lisääntynyt. Uudet ruokintatyypit ovat osin korvanneet perinteiseen kuivaruokintaan perustuvan ruokinnan. Uusista koirien ruokintatavoista on toistaiseksi tehty vähän tutkimusta, eikä tiedossa ole, mitkä tekijät ovat yhteydessä omistajien valitsemiin ruokintatyyppeihin. Tämä tutkielma perustuu vuosien 2009-2015 aikana kerättyyn internetpohjaiseen koirien omistajille suunnattuun ruokintakyselyaineistoon. Tutkielman päätavoitteena oli selvittää pentuiän (alle 6kk) ruokintatyyppien, taustamuuttujien ja ympäristötekijöiden välisiä mahdollisia yhteyksiä. Tutkielman aineisto koostui 6599 omistajan vastauksista koskien pentuajan ruokintatyyppejä. Yksilöille muodostettiin pentuajan pääruokintatyyppi, joita olivat ruokintakyselyssä kysytyt kuivaruokinta, muu teollinen ruokinta, kotiruokinta ja raakaruokinta, sekä sekaruokinta, joka muodostettiin aineiston käsittelyssä. Osa taustamuuttujista luokiteltiin tilastollisesti uudelleen. Eri ruokintaryhmien ja taustamuuttujien välisiä yhteyksiä analysoitiin SPSS-ohjelmiston ristiintaulukoinnilla. Jälkitestinä käytettiin Khiin neliö testiä, ja tilastollisesti merkitsevät tulokset korjattiin Bonferronin menetelmällä. Tulokset osoittivat, että suomalaiset koirat ruokitaan edelleen pääosin kuivaruokinnalla. Muuttujista steriloinnilla, luonteella, aktiivisuudella, asumismuodolla, talouden muiden koirien ja eläinten, pentuiän kuntoluokan, ulkoilun ja levon määrällä välillä havaittiin olevan yhteys pentuajan ruokintatyypin kanssa. Tutkimus luo pohjan vastaaville tutkimuksille, ja antaa tärkeää perustietoa koirien ruokintatyypeistä ja taustamuuttujien ja ruokintatyyppien välisistä yhteyksistä.

The breeding of dairy cattle has changed due to genomic evaluation. Breeding values can be evaluated for young animals who don’t yet have phenotypic data or offspring. However, achieving a high reliability for genomic breeding values requires a large reference population. In the case of rarer breeds, such as Finncattle, acquiring a large reference population can be difficult. In a small population genomic evaluation can thus lead to results with poor reliabilities. The aim of this study was to find out if adding genomic data to the breeding evaluation of Western Finncattle would increase the reliability of the breeding values. The phenotype used in this study was the energy corrected 305-day milk yield of the first lactation and the observations were fixed to the environment factors. Phenotypic data had observations for 26 258 Finncattle cows. Genomic data had the imputed genotypes of 728 Western Finncattle. Estimated breeding values (EBV) were obtained using a single trait BLUP-animal model and genomic estimated breeding values (GEBV) were obtained using a single trait genomic ssGBLUP animal model. The results were standardised, and a validation was carried out. The milk yield of Western Finncattle was better than the yield of the other Finncattle breeds and the yield had also steadily increased. Likewise, the genetic trend of Western Finncattle had been increasing. The breeding values of bulls were lower than those of the cows and the genetic trend of bulls was uneven due to the small number of bulls in the study. In addition, the correlation between EBV and GEBV was lower in bulls than in cows. The correlations were higher in older animals than in younger ones. Cows with an observation had a higher correlation than those without an observation. Similarly, the non-genotyped animals had higher correlations than the genotyped individuals. For genotyped bulls, the correlation increased with the number of offspring. The addition of genomic data to the evaluation increased the reliability of the values in the validation. Despite the small population of Western Finncattle, the reliability of breeding values can be increased by adding genomic data to the evaluation. This reliability can be further increased by increasing the size of the reference population. The limited number of bulls in the population of Western Finncattle resulted in unreliable results in this study and acquiring enough genomic data from bulls can prove to be difficult. Therefore, it could be reasonable to focus on cows in the genomic evaluation of Western Finncattle

Animal transport has been causing public debate during the last few years. Almost all production animals are transported at least once during their lifetime. It is well known that transport can be detrimental to animal welfare in many ways and cause increased morbidity and mortality. A longer transport time is often associated with decreased welfare more than a shorter transport time. However, shorter transport time does not necessarily guarantee better welfare of animals. Bovine respiratory disease (BRD) is common in cattle and a usual cause for antimicrobial treatment. It is often transmitted from one animal to another in situations where animals from different origins are commingled. Especially animals that are young or have poor immunity are likely to get ill. That is why calves, that often are collected from different farms and transported to rearing units or to abattoirs, are at risk of getting respiratory infections. The aim of this study was to find out how transport time affects average daily gain and the likelihood of getting a BRD diagnosis among calves that were transported. There were 334 bull calves that were transported to a rearing unit in Western Finland in 2017. Transport time, diagnoses and given antimicrobial treatments as well as daily gain of the calves were recorded. The age of the calves at transport varied between 10 and 45 days. According to the results, longer transport time shortened the time until the first antimicrobial treatment (p = 0.044, coeff. = -0.942). Transport time was not associated with BRD diagnosis at the first clinical examination (p = 0.529, OR = 1.029) but it was positively associated with increased daily gain (p = 0.024, coeff. 0.007). These results might partly be explained by which areas the calves originated from and indicate that transport time did not necessarily play a big role in welfare of the transported calves in this study.

Vasikan syntymäpaino kuvastaa sikiön tiineysajan kasvua. Vasikan syntymäpainoon vaikuttavat useat eri tekijät, joita ovat esimerkiksi vasikan sukupuoli ja rotu, emän poikimakerta sekä tiineyden kesto. Syntymäpainolla on todettu olevan vaikutuksia niin poikimiseen kuin sen jälkeiseen tuotoskauteenkin. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää vasikan syntymäpainoon vaikuttavia tekijöitä sekä syntymäpainon vaikutuksia poikima-avun tarpeeseen sekä emän maitotuotokseen. Tutkimuksessa käytetty data on peräisin Viikin tutkimustilan karjasta vuosilta 1997–2022. Tilastollisessa analyysissä käytettiin pääasiassa varianssianalyysiä, regressioanalyysiä ja ristiintaulukointia. Varianssianalyysiä varten syntymäpainot jaettiin neljään kvartiiliin, kun taas poikimavaikeutta kuvasi kaksi luokkaa: ilman apua ja avustettu poikiminen. Vasikan sukupuolella ja rodulla sekä emän poikimakerralla oli tilastollisesti merkitsevä vaikutus vasikan syntymäpainoon. Sonnivasikat olivat keskimäärin 2,9 kg painavampia kuin lehmävasikat, ja ayrshire-rotuiset vasikat olivat kevyempiä kuin holstein-rotuiset vasikat. Emän 305 päivän maitotuotos suureni vasikan syntymäpainon kasvaessa. Ensikoiden maitotuotos lisääntyi kolmanteen painokvartiiliin (syntymäpaino kvartiilissa kolme: 42,1–46 kg) asti. Poikima-avun tarpeen ja ensikoiden maitotuotoksen välillä oli positiivinen yhteys, sillä poikima-apua saaneiden ensikoiden 305 päivän maitotuotos oli noin 400 kg suurempi kuin niiden, joita ei avustettu. Tämä johtuu todennäköisesti vasikan painon ja maitotuotoksen yhteydestä. Suuri syntymäpaino viittaa istukan suurempaan painoon, jolloin estrogeenia ja istukan laktogeenia erittyy enemmän. Nämä hormonit lisäävät maitorauhasten kehitystä, jolloin emän maitotuotos lisääntyy. Vasikan syntymäpainon ja 305 päivän maitotuotoksen välillä oli positiivinen yhteys. Kuitenkin suurten vasikoiden syntymä lisäsi poikimavaikeuden mahdollisuutta. Poikimisen avustamisella ei todettu olevan vaikutusta useamman kerran poikineiden lehmien seuraavan tuotoskauden maitotuotokseen.