Browsing by discipline "Animal Science"
Now showing items 41-60 of 121
-
(2019)The percentage of silage in total dry matter consumption of cows belonging to milk recording in Finland was 51 % in 2018. Harmful microbes can be found in feed. Of these microbes’ clostridia cause problems in cheese production in dairies and yeasts affect the aerobic deterioration of silage and produce ethanol, which causes great dry matter losses. Feed microbe concentrations have traditionally been determined by cultivating, but PCR methods bring novel rapidity and sensitivity to silage microbe research. The aim of this study was to test and develop a PCR based method to detect harmful microbes in silage samples. An additional aim was to specifically identify and quantify four clostridia species and one yeast species from samples of a silage trial. First, a literature review and a database search on harmful microbes in silage were conducted. Based on the results, seven primer pairs were selected, of which three were general primer pairs and four species-specific primer pairs. The usefulness of these primers was tested on silage, cheese and yeast samples in laboratory conditions with gel electrophoresis and qPCR. Additionally, was a white lupin-spring wheat mixture ensiled without additive, with formic acid (2, 4 or 6 l/t fresh matter) and natrium nitrite (900 g/t fresh matter) -hexamine (hexamine 0, 300 or 600 g/t fresh matter) in three laboratory silos/treatment. A chemical quality analysis and quantification of harmful bacteria with qPCR were conducted on pre-ensiling forage and silage samples for Clostridium tyrobutyricum, C. butyricum, C. sporogenes, C. perfringens and Saccharomyces cerevisiae. Microbes were found in abundance. From the chosen primer pairs, two general primer pairs would have been suited for quantification on agarose gel and S. cerevisiae primers proved to be suitable for qPCR. Compared to the amount of microbe DNA, surprisingly few clostridia were found in the samples. Clostridia/spores were found only in five silos ensiled with formic acid. Butyric acid was found in more silos. Possible explanations for the small amounts of clostridia found, might be the effect of formic acid on microbe populations, minor soil contamination while mowing and collecting the forage, PCR-inhibitors in lupin, the nitrate concentration in the feed, and activity of other microbes. Yeast concentrations in the samples were high. Ethanol concentrations were small compared to yeast concentrations. There might have been too little oxygen available for the yeast. PCR-methods can be used to specify and support chemical analyses from silage. Conclusions on microbe concentrations in silage cannot be solely based on chemical analyses. Furthermore, a too specific microbe quantification might raise contradictions and problems in the interpretation of results. Primers that are genus’s specific or recognize even broader taxon might be more functional than species-specific primers.
-
(2011)The aim of this master’s thesis was to study genetic diversity within and between ten dog breeds. The original data was produced by Finnzymes Oy and it contained raw data files that were used to genotype microsatellite markers. The final data contained information from 395 dogs belonging to ten fairly different dog breeds. The amount of dogs per breed was from 31 to 53. The data was genotyped with 18 microsatellite markers. A llelic richness varied between 2,0 – 9,9. The most variable microsatellite locus was AHT137 and the least variable AHTk211. Over all loci allelic richness was highest in Jack Russell Terrier and lowest in Cavalier King Charles Spaniel. S c hipperke had the largest amount of microsatellite loci that were not in Hardy- Weinberg equilibrium. In Coton de Tulear, German Shepherd Dog and Finnish Lapphund all microsatellite loci were in Hardy-Weinberg equilibrium. The lowest overall heterozygosity was in Cavalier King Charles Spaniel (0,50) and highest in Finnish Lapphund (0,73). The only statistically significant FIS-values were in Schipperke in locus INU030 (0,39) and over all loci (0,11). The most distant breeds according to FST-value were Cavalier King Charles Spaniel and Rough Collie (0,34) and the closest breeds were Chihuahua and Coton de Tulear (0,07). Overall between breeds diversity was 17,7 %. On the grounds of these results the ten breeds are distinct populations. Coton de Tulear had clearly the highest amount of allele pairs in linkage disequilibrium (94) and Tibetan Spaniel the lowest amount (15). Effective population size was lowest in Rough Collie (35) and highest in Chihuahua (86). Based on many population genetic measures Cavalier King Charles Spaniel, Rough Collie and Schipperke seem to have the lowest genetic diversity and Chihuahua, Jack Russel Terrier and Finnish Lapphound the highest. Reasons for different levels of genetic diversity can be found on histories of these dog breeds.
-
(2020)The purpose of this study was to study the effect of processing temperature on the digestibility of meat-based dog food. The research was conducted together with the University of Helsinki and with dog raw food manufacturer Mush Oy. The research hypothesis was that intense heat-treatment would impair the digestibility of the feed. The research was conducted using voluntary house dogs. The dogs that participated in this research were living with their owners during the whole experiment. All of the feed used in this research was produced from the same batch of pork-bovine minced meat where vitamin mineral mix and digestibility marker Celite 545 silica (10 g/kg) were added. The silica provides additional acid-insoluble ash (AIA), which acts as a tracer. The test feeds were divided to three groups according to processing including unprocessed raw meat, lightly cooked meat and heavily cooked meat. The dogs were fed twice a day by the owner. The duration of the experiment was 10 days. The experiment began with a preliminary period of five days. A collection period of five days was then performed. During the collection period, the dog owner collected the dog's feces in a plastic bag for each occasion. The dry matter, organic matter, ash, crude protein, crude fat, gross energy, and AIA tracer were determined from feed and fecal samples. All digestibility values were numerically highest for unprocessed feed, and digestibility decreased by heat-treatment. The difference in digestibility between different processing methods was significant only with dry matter digestibility. Dry matter digestibility was significantly higher with unprocessed feed. The difference in dry matter digestibility between the heat treatments did not differ significantly. However, the differences in digestibility between the various processing methods were so little that they have no practical relevance to the dog's nutrition. Further research is needed on the possible influence of cooking meat-based feed to nutrient loss of vitamins or minerals and to microbiota.
-
(2017)Länsisuomenkarja on pienilukuinen populaatio, joka on altistunut sukulaistumiselle ja suku-siitosasteen nousulle. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää länsisuomenkarjan populaation nykytilanne laskemalla tehollinen populaatiokoko, sukusiitosasteen kehitys vuosina 1950‒2014 sekä sukusiitosasteen muutos sukupolvea kohden eri ajanjaksoina. Lisäksi tavoitteena oli tarkastella vanhojen 1960‒80-luvulla syntyneiden sonnien käytön vaikutusta populaati-on perinnölliseen tasoon sekä sukulaistumisen ja sukusiitoksen rajoittamiseen. Populaatioparametrien laskennassa käytettiin sovelluksia RelaX2 ja EVA. Länsisuo-menkarjan teholliseksi populaatiokooksi saatiin 103, mikä on suositusten (50‒100) rajoissa. Niin ikään sukusiitosasteen muutos sukupolvea kohden vuosina 1950‒2014 oli 0,58 %, mikä on suositusten rajoissa (0,5‒1 %). Kuitenkin sukusiitosasteen muutos sukupolvea kohden viime vuosikymmeninä on ollut hieman yli suositusten (1,2 %). Länsisuomenkarjan populaation keskimääräinen sukusiitosaste on noussut tasaisesti vuodesta 1970 alkaen. Sonneista, joilla vielä on annoksia varastossa, alhaisimmat sukulaisuudet nuoriin naarai-siin olivat seuraavilla sonneilla: Ryhti 0,22 %, Viinamäen Akvaviitti 0,33 % ja Lehmon-niemen Aromi 0,49 %. Suurimmat geneettiset kontribuutiot nykyiseen sukupolveen olivat seuraavilla sonneilla: Opari 15,0 %, Tahto 12,6 % ja Pennalan Vekkuli 9,8 %. Simuloitu vanhojen sonnien käyttö parituksissa sai aikaan keskimääräisen sukulaisuuden laskun sekä sukusiitosasteen nousun hidastumisen. Vanhojen sonnien käytöllä oli kuitenkin odotettu negatiivien vaikutus perinnölliseen edistymiseen (kokonaisjalostusarvoon). Lyhyellä aikajänteellä tarkasteltuna länsisuomenkarjan populaatio vaikuttaisi olevan suhteellisen hyvässä tilassa. Kuitenkin sukusiitosasteen nousu saattaa uhata populaation monimuotoisuutta pitkällä tähtäimellä. Vanhojen sonnien harkittu käyttö kahden tai kol-men uuden nuorsonnin tuottamiseksi sukupolvea kohti saattaisi olla järkevä ratkaisu.
-
(2019)The aim of this thesis was to examine the project Luomussa vara parempi – ruokaa ja digi hyötykäyttöön (LuoVaPa) results of the first summer of organic grazing. The organic and rotational grazing are introduced generally in this thesis. The herbs of this grazing trial and their use and benefits in animal nutrition have been described. The use of rye in establishing the pasture has also been explored. The three-year project is funded by Centre for Economic Development, Transport and the Environment of Häme region. The objective is to enhance the organic production, processing, availability and the use of organic production in Häme. The participants of the project are Mustiala educational and research farm of Häme University of Applied Sciences (HAMK), ProAgria Southern Finland, Natural Resources Institute Finland (Luke) and Salpaus Further Education. The goal of Mustiala educational and research farm in Tammela is to find suitable, versatile and sustainable plant mixtures for grass and new regenerative ways for organic farming in Häme. The first trial of this project was establishing a pasture with rye as a cover crop at Mustiala in summer 2019. There were also herbs as chicory, birdsfoot trefoil, caraway and plantain with grasses and clovers sowed to the pasture. The milking cows grazed in five paddocks of pasture which were changed daily. Grazing and the growth and condition of the stripes were examined. The daily milk yield per cow was recorded by automated milking system. Grass samples from the paddocks were taken and analyzed for chemical composition and feed values several times. Also botanical analyses were conducted. The cows grazed lazy most likely for the hot summer, but the young rye sprouts seem to be palatable. There was enough forage in both stripes for the whole experimental period. The strongest growth was examined of chicory and plantain. The D-value maintained more stable in the pasture of the stripe 1 than in the pasture of stripe 4. It was probably due to the herbs and the rye in pasture. The potassium concentration of the forage in stripe 1 was too high for milking cows. The sowed rye variety was not suitable for pasture because it spiked already at Midsummer. No remarkable changes in milk yield were observed.
-
(2018)Energy requirement of dairy cows can be higher than energy intake during early lactation. When energy balance is negative cows mobilize energy from body tissue. This increases the concentration of non-esterified fatty acids (NEFA) in the plasma. NEFA uptake to mammary gland is directly related to the plasma NEFA concentration. Therefore, negative energy balance and the plasma NEFA concentration may be predicted from fatty acid concentration of the milk determined from mid-infrared (MIR) spectral data. The objective of this study was to analyze the relationship between milk fatty acid profile, single fatty acid concentrations and plasma NEFA concentration. In addition, the aim was to test, if the MIR spectrum results can be used in predicting plasma NEFA concentration and subsequently negative energy balance in dairy cows. This study was a part of the Nordic Feed Efficiency -project. Data were collected in three research farms from primiparous Nordic Red dairy cows between September 2013 and August 2016. Second lactation data were collected from the same cows when possible. There were 610 records from 143 primiparous cows, and 199 records from 49 cows in second lactation. Data were analyzed with Mixed- procedure of the SAS software. The association between the plasma NEFA concentration and predictor traits were studied with correlation analysis. Plasma NEFA concentration was predicted by using regression analysis. Regression models were examined separately for both parities. Among milk fatty acids C18:1c9 had the strongest correlation to plasma NEFA concentration in both lactations. Plasma NEFA concentration predicted based on the model including C18:1c9 concentration and days in milk (DIM) had a strong correlation with observed plasma NEFA concentration being 0.84 in first lactation and 0.89 in second lactation. Models including concentrations of two milk fatty acids and DIM had higher coefficients of determination than models including one fatty acid concentration and DIM. Best two fatty acid models included concentrations of C14:0 and C18:1c9 and DIM as predictor variables. The coefficients of determination for these models were 0.54 in first lactation and 0.69 in second lactation. Prediction error was smaller in second lactation models models (RMSE 0.08 mmol/L) than in first lactation models (RMSE 0.16 mmol/L). Adding more prediction variables did not improve the models. Prediction models in this research underestimated the highest plasma NEFA concentrations, because in some cases plasma NEFA concentration can reflect stress in addition to negative energy balance. These models are useful and reliable in predicting existence and severity of negative energy balance of dairy cows with similar feeding as in this study.
-
(2018)Ketoosi on lypsylehmillä ensimmäisten laktaatioviikkojen aikana melko yleisesti esiintyvä aineenvaihduntasairaus, joka johtuu vaikeuksista sopeutua negatiiviseen energiataseeseen. Lehmä voi sairastua kliiniseen ketoosiin tai huomaamattomampaan subkliiniseen ketoosiin. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten ketoosi on yhteydessä lypsylehmien poikimisen jälkeisten ensimmäisten viikkojen maitotuotokseen ja märehtimisaikaan. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin ketoosia mahdollisesti selittävinä tekijöinä poikimista edeltävää kuntoluokkaa, poikimakertaa, poikimaväliä, ummessaolokauden pituutta, edellisen tuotoskauden 305 päivän maitotuotosta ja rotua. Tutkimusaineisto hankittiin ProAgria Etelä-Pohjanmaan Maidosta Maitoon (MaMa) -hankkeen yhteydessä. Tutkimukseen valittiin hankkeesta viisi lypsyrobottitilaa, joilla jokaisella oli kaksi seurantajaksoa. Seurantajaksoa kohden valittiin 20 pian poikivaa eläintä, joista noin neljäsosa oli ensikoita ja loput useamman kerran poikineita lehmiä. Jokaisen poikineen lehmän maidon β-hydroksivoihapon (BHB) pitoisuus mitattiin testiliuskoilla kerran viikossa, pääsääntöisesti ensimmäisten seitsemän laktaatioviikon ajan. Lehmät jaettiin tilastollista analyysiä varten ensimmäisten neljän laktaatioviikon BHB-tulosten perusteella kolmeen ryhmään: terve (TER: kaikissa määrityksissä 0 µmol/L tai enintään yhdessä määrityksessä 100 µmol/L), subkliininen ketoosi (SKK: enemmän kuin yksi määritystulos 100 µmol/L tai 200 µmol/L, mutta ei 500 µmol/L) ja kliininen ketoosi (KK: vähintään yksi määritystulos 500 µmol/L). Tilastollisessa analyysissä käytettiin varianssianalyysiä ja ryhmien välisessä vertailussa ortogonaalisia kontrasteja (TER vs. SKK+KK sekä SKK vs. KK) ja parittaisia vertailuja. Analyysiä varten lypsyrobotin tallentamista tiedoista kerättiin ensimmäisten neljän laktaatioviikon päivittäiset maitotuotokset ja märehtimisajat, joista laskettiin viikkokohtaiset keskiarvot. Lehmät kuntoluokitettiin asteikolla 1–5, minkä perusteella ne jaettiin neljään ryhmään: laiha (< 3), normaali (3–3,5), lihava (3,75–4) ja ylilihava (> 4). Kuntoluokan, poikimakerran ja rodun yhteyttä ketoosihavaintojen jakaumaan tarkasteltiin ristiintaulukoinnin avulla. Tutkituista eläimistä 19 % kuului TER-ryhmään, 71 % SKK-ryhmään ja loput 10 % KK-ryhmään. Eri ketoosiryhmien välillä ei ollut merkitseviä eroja ensimmäisten neljän viikon keskimääräisessä maitotuotoksessa eikä märehtimisajassa. Maitotuotos ja märehtimisaika kasvoivat odotetusti viikoittain. Maitotuotoksessa viikon ja ketoosiryhmän yhdysvaikutus oli merkitsevä, sillä tuotos oli ensimmäisellä viikolla TER-ryhmällä pienin ja KK-ryhmällä suurin eron tasoittuessa myöhemmin. Korkeatuottoiset lehmät mobilisoivat enemmän rasvakudosta suuremman energiantarpeen vuoksi, mikä saattoi johtaa ketoaineiden liialliseen muodostumiseen sekä myöhemmin maitotuotoksen tasoittumiseen. Ensikoiden maitotuotos ja märehtimisaika olivat pienemmät verrattuna useamman kerran poikineisiin lehmiin. Märehtimisajassa viikon ja poikimakerran yhdysvaikutus oli merkitsevä, sillä ensikoiden märehtimisaika lisääntyi aina neljänteen viikkoon saakka, kun useamman kerran poikineiden lehmien märehtimisaika lisääntyi toiselle viikolle, jonka jälkeen se hieman pieneni. Ensikoiden märehtimisajan hitaampi kasvu saattoi johtua niiden hitaammasta syöntikyvyn kehittymisestä. Poikimista edeltävässä kuntoluokassa, edellisen tuotoskauden 305 päivän maitotuotoksessa ja ummessaolokauden pituudessa ei ollut eroa ketoosiryhmien välillä. Poikimaväli oli suuntaa antavasti pidempi KK-ryhmällä verrattuna TER- ja SKK-ryhmiin. Kuntoluokaltaan ylilihavien lehmien ketoosia osoittavien BHB-tulosten osuus oli muita ryhmiä suurempi. Ensikoiden pienten BHB-pitoisuuksien osuus oli selvästi suurempi verrattuna useamman kerran poikineisiin lehmiin. Holstein-rotuisilla lehmillä oli ayrshire-rotuisia enemmän 0 µmol/L BHB-tuloksia. Tulosten perusteella valtaosa lehmistä sairastui subkliiniseen ketoosiin, mutta sairastuminen ei vaikuttanut ensimmäisten neljän laktaatioviikon maitotuotokseen tai märehtimisaikaan.
-
(2010)Sorkkaterveys on tärkeä lypsylehmän ominaisuus ja se vaikuttaakin lehmän kestävyyteen ja hyvinvointiin. Sairaat sorkat vaikeuttavat lehmän liikkumista sekä aiheuttavat kipua ja stressiä. Sen seurauksena lehmän energiansaanti vähenee ja maitotuotos laskee. Aiemmissa tutkimuksissa sorkkasairauksien on todettu olevan vain heikosti periytyvä ominaisuus ja siitä syystä pyrittiinkin löytämään toisenlainen lähestymistapa sorkkaterveyden jalostamiseen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli laskea geneettiset ja fenotyyppiset yhteydet sorkkasairauksien esiintymisen sekä jalkarakenneominaisuuksien ja elopainon välille, sekä laskea periytymisasteet sorkkasairausominaisuudelle. Aineisto saatiin Faba Jalostukselta. Käytössä olivat eläinten sorkkasairaus-, jalkarakennearvostelu- ja elopainotiedot sekä eläinten sukulaisuustiedot. Aineisto käsitti 17 614 ayrshire-rotuista ja 7 858 holstein-friisiläis –rotuista lypsylehmää. Eri sorkkasairauksia ei käsitelty erillisinä ominaisuuksina vaan sorkkasairausominaisuutta käsiteltiin kaksiluokkaisena terve/ sairas-ominaisuutena, koska oltiin nimenomaan kiinnostuneita sorkkasairauksien sekä jalkarakenneominaisuuksien ja elopainon yhteyksistä yleisellä tasolla. Jalkarakenneominaisuuksina olivat kinner-, vuohis- ja sorkkakulma, takajalkojen asento takaa katsottuna ja luuston laatu. Aineiston esikäsittelyyn ja alustaviin analyyseihin käytettiin WSYS-L ja XWSYS-ohjelmistoa. Perinnöllisten tunnuslukujen arviointiin tarvittavat varianssikomponentit laskettiin Restricted Maximum Likelihood (REML) –menetelmällä käyttäen VCE6 –ohjelmistoa. Tässä tutkimuksessa lasketut arviot olivat samansuuntaisia kuin aiemmissa tutkimuksissa saadut arvot. Käytetty malli oli isämalli, missä tyttärillä oli useita sorkkasairaushavaintoja. Sorkkasairauksien esiintymisen periytymisasteen arvioksi saatiin ayrshirelle 0,09 (±0,75E-02) ja holstein-friisiläiselle 0,04 (±0,26E-02). Binomiaalikorjattuina periytymisasteen arviot olivat hieman korkeampia kuin korjaamattomat. Korjatuiksi periytymisasteen arvioiksi saatiin ayrshirelle 0,14 ja holstein-friisiläiselle 0,06. Sorkkasairauksien ja jalkarakenneominaisuuksien väliset geneettiset korrelaatiot olivat pieniä ja vain osa geneettisistä korrelaatioista poikkesi selvästi nollasta. Ayrshirellä löytyi selvästi negatiivinen geneettinen korrelaatio sorkkasairauden ja sorkkakulman välille (rg = -0,59(±0,14)). Suurin positiivinen geneettinen korrelaatio saatiin ayrshirelle sorkkasairauden ja takajalkojen asennon takaa katsottuna välille (rg = 0,44(±0,16)). Holstein-friisiläisellä sitä vastoin huomattavin geneettinen korrelaatio oli sorkkasairauden ja kinnerkulman välillä ja tämäkin geneettinen korrelaatio oli ainoastaan 0,18 (±0,13). Sorkkasairauksien ja elopainon väliset geneettiset korrelaatiot molemmilla roduilla olivat lähes nollia. Myös fenotyyppiset korrelaatiot molemmilla roduilla olivat käytännössä nollia. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että sorkkasairaudet ovat vain heikosti periytyvä ominaisuus. Geneettiset korrelaatiot sorkkasairauksien sekä jalkarakenneominaisuuksien ja elopainon välillä eivät olleet muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kovin huomattavia. Sorkkaterveyden jalostaminen on tärkeää ja sorkkaterveysindeksi on hyvä lisä nykyiseen jalostusohjelmaan. Arvosteluvarmuutta voitaisiin kuitenkin parantaa laskemalla yhdistetty jalka- ja sorkkaindeksi.
-
(2015)The objective of this study was to investigate how the fiber content of dry period diet affects feed intake, energy intake, mobilization of tissue reserves and milk production. Sixteen multiparous Ayrshire dairy cows were used in a completely randomized block design. Cows were divided into pairs according their expected calving date, parity and body condition score. Within pairs the cows were randomly allocated to a grass silage-diet (GS) ab libitum or a total mixed ratio (TMR) – diet ab libitum. The NDF contents of TMR and silage were 651 g/kg DM and 531 g/kg DM, CP 122 g/kg DM and 126 g/kg DM and metabolizable energy (ME) contents 9,1 MJ/kg DM and 10,1 MJ/kg DM. Lead feeding was carried out with concentrate that was given 10 days prepartum starting from 1 kg per day, and increasing to 2 kg per day 5 days before parturition. Postpartum both groups had grass silage ab libitum and the amount of concentrate was increased with similar rates in both groups. During dry period feed intake was greater for GS than TMR (13,7 vs. 10,8 kg DM/day, p<0,001). Energy intake for GS was 144 MJ/day and for TMR 109 MJ/day (p<0,001). GS gained more live weight during dry period than TMR (p=0,03). However, no difference was observed in BCS change. Rumination time was over 90 min/day greater in GS than in TMR (p=0,002) during dry period. After parturition there was no difference in feed intake between groups. There was no difference in average milk yield between groups (42,8 vs. 40,1 kg/day, p=0,18) but milk yield of GS was greater in weeks 5 – 8 (time*treatment, p=0,05). Protein (time*treatment, p=0,05) and lactose yields (time*treatment, p=0,02) were greater for cows in GS during the last weeks of the experiment. Fat content was greater in GS during the two first weeks of lactation (time*treatment, p=0,003). High fiber content of TMR possibly caused lower feed intake and rumination activity in TMR –group. Lower milk yield and milk fat content may have been caused by short and limited lead feeding. Lead feeding was not efficient enough to adapt the rumen to lactation diet. It is possible to limit the energy intake during dry period by increasing the fibre content of the diet. Further investigation is needed for the effect of lead feeding on ruminal epithelium on high fibre TMR.
-
(2020)Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten erilaiset ummessaolevien lypsylehmien ryhmittely- ja ruokintakäytännöt vaikuttavat maitotuotokseen ja terveyteen. Tämä tehtiin analysoimalla tilojen erilaisten käytäntöjen yhteyttä karjan vuosituotokseen, ummessaolevien lehmien kuntoluokkaan sekä sairastuvuuteen koskien yleisimpiä poikimisen jälkeisiä sairauksia. Aineisto kerättiin Ryhmittelystrategiat suurilla lypsykarjatiloilla (LYTO-2) - hankkeessa, johon osallistui 82 vapaaehtoista maitotilaa, joilla oli joko asemalypsy- (vähintään 80 lypsylehmää) tai automaattilypsypihatto (vähintään kaksi käytössä olevaa lypsyrobottia). Tutkimusaineisto kerättiin tilakäynneillä kevättalven 2012 aikana. Karjanomistajaa tai -hoitajaa haastateltiin ummessaolevien lehmien ryhmittely- ja ruokintakäytännöistä. Vastaukset muokattiin Excelissä käsiteltävään muotoon. Tilakäynnin tehnyt eläinlääkäri kuntoluokitti vähintään kymmenen ummessaolevaa lehmää joka tilalta. Tuotosseurannan datasta (Mtech Digital Solutions Oy) saatiin tieto karjan keskituotoksesta ja kirjatuista poikimahalvaus-, asetonitauti-, ja utaretulehdushoidoista. Jokaiselle tilalle laskettiin sairastuvuus-% jakamalla hoitokertojen määrä keskilehmäluvulla. Ummessaolevien lehmien jakaminen vähintään kahteen ryhmään näytti vähentävän poikimahalvauksen ja asetonitaudin esiintymistä. Osastoimalla eri tiineysvaiheessa olevat lehmät niiden ravitsemukselliset tarpeet voidaan paremmin ottaa huomioon. Tunnutusruokinnan käytöllä ei sen sijaan ollut yhteyttä sairastuvuuteen eikä ummessaolevien lehmien kuntoluokkaan. Ryhmittelyllä ei havaittu olevan yhteyttä karjan keskituotokseen, joka ei tosin kuvaa hyvin alkulaktaation onnistumista. Kivennäisruokinnalla ei ollut yhteyttä sairastuvuuteen. Utaretulehduksen esiintyvyys väheni, kun lehmän siirtoa poikimaosastosta takaisin lypsävien osastoon viivytettiin. Siirtoon liittyvä stressi voi altistaa lehmän sairastumiselle, kun poikimisen aikaan lehmän vastustuskyky on muutenkin alimmillaan. Ummessaolevien lehmien erityistarpeiden huomiointi ja niiden kokeman stressin minimointi ryhmittelyn ja siirtojen ajoituksen kautta voi vähentää lehmien sairastumisalttiutta. Tilojen erilaiset resurssit määrittävät lopulta sen, mitkä toimintatavat ovat tilakohtaisesti parhaat.
-
(2014)Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka maitorotuisten sonnien väkirehun saantia voidaan jaksottaa loppukasvatuskauden aikana, ja mikä on jaksottamisen vaikutus eläinten rehun syöntiin, kasvutuloksiin ja ruhon laatuun. Lisäksi selvitettiin, millaisiin tuotantotuloksiin päästään käyttämällä pelkästään hyvänlaatuista nurmisäilörehua sonnien ruokinnassa loppukasvatuskauden aikana. Ruokintakokeessa oli 16 Ayrshire- ja 20 Holstein-sonnia, jotka olivat kokeen alussa noin 6,5 kk:n ikäisiä ja elopainoltaan 230 kg. Ensimmäisen koeryhmän sonnit saivat vapaasti nurmisäilörehua (SR). Toisen koeryhmän sonnit olivat tasaisella väkirehuruokinnalla (TV), jolloin ne saivat koko kasvatuskauden ajan vapaasti seosrehua, jonka kuiva-aineesta (ka) 70 % oli nurmisäilörehua ja 30 % litistettyä ohraa. Kolmannen koeryhmän sonnit ruokittiin nousevalla väkirehutasolla (NV). Ne saivat kasvatuskauden ensimmäisen jakson ajan (eläinten ikä 6,5 - 12,5 kk) pelkkää nurmisäilörehua vapaasti ja toisen jakson ajan (eläinten ikä 12,5 - 18,5 kk) vapaasti seosrehua, jonka ka:sta 40 % oli nurmisäilörehua ja 60 % litistettyä ohraa. Neljännen ryhmän sonnit olivat laskevalla väkirehuruokinnalla (LV), ja ne saivat ensimmäisen jakson ajan vapaasti seosrehua, jonka ka:sta 40 % oli nurmisäilörehua ja 60 % litistettyä ohraa ja toisen jakson ajan pelkkää nurmisäilörehua vapaasti. Tutkimuksen koemalli oli lohkoittain satunnaistettu koe. Kaikki sonnit teurastettiin noin 18,5 kk:n ikäisinä ja keskimäärin elopainoltaan keskimäärin 669 kg:n painoisina. Kokeessa käytettiin kahden eri kasvukauden (2012 ja 2013) ensimmäisen niiton noukinvaunulla korjattua ja laakasiiloon säilöttyä esikuivatettua timoteisäilörehua. Ruhojen lihakkuus ja rasvaisuus määritettiin EUROP-luokituksen mukaisesti. Väkirehuruokinta lisäsi TV-, NV- ja LV-sonnien kuiva-aineensyöntiä ja muuntokelpoisen energian saantia verrattuna SR-ryhmän sonneihin (p=0,01), mutta vähensi säilörehun ka:een syöntiä (p<0,001). NV-sonnit pystyivät syömään enemmän kuiva-ainetta kuin LV-sonnit (p<0,05), joten ne saivat rehuannoksestaan myös enemmän energiaa (106 vs. 98 MJ ME/pv) (p=0,01) ja OIV:tä (792 vs. 741 g/pv) (p<0,05). Väkirehuruokinta paransi rehun muuntosuhdetta, sillä ka:n kulutus lisäkasvukiloa (p<0,10) ja nettokasvukiloa (p<0,05) kohden oli pienempi verrattuna SR-ruokintaan. Nurmisäilörehun erinomainen laatu näkyi SR-sonnien hyvissä kasvutuloksissa (päiväkasvu 1 119 g/pv ja nettokasvu 580 g/pv). Väkirehulisäyksen edut ilmenivät kuitenkin TV-, NV- ja LV-sonnien parempina päivä- (p<0,10) ja nettokasvuina (p<0,05), suurempina teuraspainoina (p=0,01) sekä parempina teurasprosentteina (p=0,05) ja lihakkuutena (p<0,10) verrattuna pelkkää säilörehua saaneisiin sonneihin. Kasvu- tai teurastuloksissa ei havaittu eroa tasaisesti ja keskimäärin kahdella eri jaksotustavalla väkirehua saaneiden välillä. Nousevalla väkirehuruokinnalla saavutettiin 157 g/pv parempi päiväkasvu (p<0,05), 76 g/pv parempi nettokasvu (p=0,05) ja 27 kg suurempi teuraspaino (p<0,05) verrattuna laskevasti väkirehua saaneisiin sonneihin. Väkirehun ruokintastrategia ei vaikuttanut rehun hyväksikäyttöön. Kaikki sonnit olivat keskirasvaisia, mutta nouseva väkirehuruokinta lisäsi ruhojen rasvoittumista verrattuna LV-ruokintaan (p<0,01). Väkirehua saaneiden sonnien teurastili oli suurempi kuin SR-sonnien (p<0,05), mutta väkirehuruokinnan strategia ei vaikuttanut eläimistä saatavaan teurastiliin. Koe osoitti, että pelkästään hyvälaatuisella säilörehulla voidaan saavuttaa lihanaudoilla hyvät kasvutulokset loppukasvatuskaudella, ja säilörehun ollessa hyvälaatuista väkirehun annostelumahdollisuuksia on useita. Kuitenkaan maitorotuisen sonnin kasvupotentiaalia ei saada täysin hyödynnettyä pelkällä hyvälaatuisella säilörehulla.
-
(2016)Increasing proportion of horses is suffering from obesity and metabolic diseases. This has been associated with concentrate feeding. The aim of this thesis was to conduct a meta-analysis based on studies that examined the effect of dietary starch and NDF concentrations (g/kg DM), and starch intake (kg/day) on hindgut fermentation. Only studies that used fistulated horses or eu-thanized horses where included in the data. The inclusion criteria were that studies had to report results for diet composition, measured fermentation parameters and feed intake. Results from nine studies were used in this meta-analysis. Statistical analysis was conducted using SAS 9.3 program and Prox Mixed procedure. A linear mixed model and regression analysis was used to determine possible relationship between dietary starch concentration and NDF concentrations, starch intake and hindgut fermentation parameters. Dietary starch concentration (g/kg DM) and daily intake of starch (kg/day) increased pH (P=0,03) (P=0,04) and decreased acetate (P=0,01) (P<0,001). Increased dietary starch concentration also increased propionate (P=0,02) and low-ered the (C2+C4)/C3 ratio (P=0,02). Increase of one kilogram of starch intake lowered the hindgut pH by 0,12 units. Increase in dietary NDF concentration (g/kg DM) increased the hind-gut pH (P=0,01) and acetate (P=0,03) proportion and decreased butyrate (P=0,02) proportion. Increase in dietary NDF concentration (g/kg DM) increased pH and molar proportion of acetate in hindgut, and decreased the molar proportion of butyrate. Although data for the meta-analysis was limited and the backgrounds differ, for example diets and horse breeds, this analysis gave statistically significant results concerning hindgut fermentation parameters and diet composition. Changes in starch and NDF concentrations affect linearly to hindgut fermentation. The results of this meta-analysis emphasize that special attention should be paid to roughage-concentrate ratio when planning horses daily feeding.
-
(2014)There has been demand for enhancing organic production in the dairy. Organic milk is the most popular organic product at the market in Finland. Bovine milk has many valuable nutritious ingredients; protein, fatty acids and vitamins. Still, there are also some nutrients in the milk, which are considered harmful for human health. Milk contains medium chain saturated fatty acids (SFA), which are suspected to increase the risk of cardiovascular dis-eases, obesity and type-2-diabetes in human. The omega-6 fatty acids are appropriated to increase the risk of some cancers. Organic cows have to graze during the grazing season according to the rules of organic production. Grazing increases the content of multiunsaturated fatty acids (MUFA) in the milk and at the same time decreases the amount of SFA. Grazing enhances the vitamin content of the milk from organic cows according to some previous studies. The cows in the conventional production have higher milk yields than cows in the organic production. The aim of the study was to examine if there are some differences in the composition of cow`s milk between organic and conventional production. The study used meta-analysis, a method which uses all the available results from the previous peer reviewed studies. There were small differences between organic milk and conventional milk. Organic milk contained more alfalinoleic acid, conjugated linolic acids, polyunsaturated fatty acids and omega fatty acids than conventional milk. The ratio of omega-3 to omega-6 fatty acids was greater in organic milk than in conventional milk, which is regarded healthier for hu-mans. On the contrary the content of linoleic acid was greater in organic milk than in con-ventional milk. No difference in the vitamin content was observed. The milk yield per cow was about 3 kg d-1 greater in conventional production than in organic production.
-
(2010)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää muurahaishapon vaikutuksia säilörehun käymislaatuun käyttäen hyödyksi aikaisemmin tehtyjä ja julkaistuja tutkimuksia. Kun aineistoa kerätään monesta eri lähteestä ja analysoidaan käyttäen tilastollisia ohjelmia, kutsutaan tapaa meta-analyysiksi. Jos monesta lähteestä kerätyn aineiston analyysissä ei huomioida kokeen vaikutusta, tulee ennusteista harhaisia. Mixed model proseduurissa otetaan huomioon sekä kiinteät että satunnaiset tekijät ja aineisto analysoidaan käyttäen tehokkaita tietokoneohjelmia. Aineistona käytettiin tieteellisten sarjojen julkaisuja, joita oli 42 sekä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) tutkimusraportteja, joita oli 20. Aineisto jaettiin kolmeen osa-aineistoon. Luokittelevana tekijänä käytettiin raaka-aineen vesiliukoisten hiilihydraattien (sokerit) pitoisuutta tuoreessa kasvimateriaalissa. Ensimmäisessä luokassa (SOK1) säilörehun raaka-aine sisälsi sokeria alle 15 g/kg (tuoreessa materiaalissa), jolloin sen katsotaan olevan vaikeasti säilöttävä. Toisen luokan (SOK2) raaka-aine sisälsi sokeria 15–30 g/kg ja tällöin se on kohtalaisen vaikeasti säilöttävä. Kolmas luokka (SOK3) sisälsi sokeria yli 30 g/kg ja tällöin se on helppo säilöä. Aineisto luokiteltiin lisäksi neljään luokkaan säilöntäaineen perusteella, jotka olivat muurahaishappo, muurahaishappo ja lisäaine, maitohappobakteerit sekä maitohappobakteerit ja lisäaine. Lisäksi mukana oli ilman säilöntäainetta tehty säilörehu eli painorehu. Ensin analysoitiin pelkän muurahaishapon vaikutus säilörehun käymislaatuun verrattuna painorehuun. Tästä aineistosta analysoitiin myös muurahaishapon annostustason vaikutus viiteen käymisparametriin. Lisäksi koko aineistosta analysoitiin kaikkien happopohjaisten ja biologisten säilöntäaineiden vaikutus säilörehun käymislaatuun. Muurahaishapolla käsitellyt rehut olivat laadultaan hyviä jokaisessa sokeriluokassa. Muurahaishapposäilötyissä rehuissa pH-arvo oli kaikissa sokeriluokissa riittävän pieni, sokeripitoisuus oli kohtalainen ja samoin maitohapon pitoisuus. Lisäksi proteiinien liiallinen hajoaminen oli estynyt, mihin viittaa pienet ammoniumtypen pitoisuudet kaikissa rehuissa (alle 60 g/kg N). Muurahaishapon annostustaso vaikutti myös selvästi säilöntätuloksiin. Annostustason nostaminen alensi pH:ta muissa paitsi kohtalaisesti sokeria sisältävässä luokassa. Annostustason nosto myös pienensi maito- ja etikkahapon ja ammoniumtypen pitoisuutta, kun taas jäännössokerin pitoisuus lisääntyi. Maitohappobakteereja sisältävät säilöntäaineet eivät saaneet aikaan laadultaan yhtä hyvää säilörehua kuin happopohjaiset säilöntäaineet, kun raaka-aineen sokeripitoisuus oli pieni. Myös painorehu oli huonoa pH:n ollessa korkea ja etenkin korkeat ammoniumtypen ja voihapon pitoisuudet viittaavat siihen, että osassa painorehuista oli tapahtunut virhekäymistä. Kun sokeripitoisuus raaka-aineessa oli kohtalainen tai suuri, saivat myös biologiset säilöntäaineet aikaan laadultaan hyvää säilörehua. Tutkimuksessa kävi hyvin ilmi ero happosäilöntäaineella säilötyn, -rajoittuneesti käyneen ja maitohappokäyneen säilörehun välillä. Paljon sokeria sisältävässä raaka-aineessa pH ja jäännössokerin pitoisuus säilörehussa olivat suurempia ja vastaavasti maitohappopitoisuus pienempi muurahaishappoa käytettäessä verrattuna pelkkään maitohappobakteeriin. Tuloksista käy ilmi, että raaka-aineen sokeripitoisuus vaikutti eri säilöntäaineiden säilöntätuloksiin. Sokeripitoisuuden lisäksi ero kuiva-ainepitoisuudessa vaikutti osaltaan sokeriluokkien käymislaatuun. Muurahaishapon positiivinen vaikutus rehun laatuun oli selvin, kun raaka-aineen sokeripitoisuus oli pieni, mutta se sai myös suuremmissa sokeripitoisuuksissa aikaan tasaisen laadukasta säilörehua. Myös muurahaishapon annostustason kasvattaminen vaikutti positiivisesti rehun laatuun.
-
(2019)Siirtyminen ummessaolokaudelta tuotoskaudelle on lypsylehmälle haastava ajanjakso, jolloin tapahtuu monia aineenvaihdunnallisia muutoksia. Tunnutusruokinnassa dieetin väkirehun osuutta lisätään muutamia viikkoja ennen poikimista, jotta lehmä ja sen pötsi sopeutuisivat poikimisen jälkeiseen, runsaasti energiaa sisältävään ruokintaan. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää tunnutusruokinnan vaikutusta tuotoskauden alun maito-tuotokseen, maidon koostumukseen, kuiva-aineen syöntiin ja eläimen energiatasetta kuvaaviin veriparametreihin hyödyntäen aikaisemmin julkaistuja tieteellisiä tutkimuksia. Meta-analyysin aineistona käytettiin 20 vertaisarvioitua tutkimusta, joissa ummessaolokauden ruokinnan solunsisällyshiilihydraattien (SSHH) pitoisuutta muutettiin aikaisintaan 30 päivää ennen odotettua poikimista. Tunnutusdieetin SSHH- ja NDF-pitoisuuksien yhteyttä maitotuotokseen, maidon koostumukseen, kuiva-aineen syöntiin sekä veren NEFA (vapaat rasvahapot)- ja BHBA (β-hydroksivoihappo)-pitoisuuksiin tarkasteltiin käyttämällä regressioanalyysiä sekä lineaarista ja toisen asteen sekamallia. Aineiston luokittelevina tekijöinä käytettiin tunnutusdieetin pääasiallisen karkearehun tyyppiä (maissisäilörehu, nurmisäilörehu) ja kontrollidieetin SSHH-pitoisuutta (alle 250 g/kg ka, yli 250 g/kg ka). Väkirehun lisäämisen vaikutusta verrattuna pelkästään nurmisäilörehua sisältävään tunnutuskauden ruokintaan tutkittiin Mix 2.0 PRO ohjelman Random-mallilla. Tunnutusdieetin SSHH-pitoisuuden lisääminen ja NDF-pitoisuuden vähentäminen pienensi veren NEFA-pitoisuutta ennen poikimista sekä suurensi hieman maidon valkuaispitoisuutta ja valkuaistuotosta. NDF-pitoisuuden lisääminen pienensi suuntaa antavasti EKM- ja valkuaistuotoksia. Toisen asteen mallissa SSHH-pitoisuuden vaikutus poikimisen jälkeiseen kuiva-aineen syöntiin oli käyräviivainen ja vaihteli dieetin SSHH-pitoisuuden mukaan. Dieetin SSHH-pitoisuuden ja karkearehutyypin välillä ei havaittu tilastollisesti merkitseviä yhdysvaikutuksia maitotuotokseen, maidon koostumukseen, kuiva-aineen syöntiin tai veriparametreihin. Kun tunnutusdieetin SSHH-pitoisuuden lähtötaso oli vähintään 250 g/kg ka, SSHH-pitoisuuden lisääminen paransi hieman maitotuotosta ja poikimisen jälkeistä kuiva-aineen syöntiä. Väkirehun lisääminen pelkästään nurmisäilörehua sisältäneeseen tunnutuskauden dieettiin suurensi maidon rasvapitoisuutta ja rasvatuotosta. Tunnutusruokinnan vaikutukset maitotuotokseen, maidon koostumukseen ja kuiva-aineen syöntiin olivat pieniä, mutta veren NEFA-pitoisuuden pienentymisellä ennen poikimista voi olla positiivisia vaikutuksia lehmän terveyteen.
-
(2019)Equine digestive tract is adapted to diets rich in fibre. Concentrates are commonly used as energy supplements. The aim of this meta-analysis was to study the effect of concentrate level and diet composition, especially the amount of starch and non-structural carbohydrates (NSC), on diet digestibility. The data consisted of 23 studies, 50 different diet comparsions and 113 diets, in which the concentrate level varied from 0 to 80 %. Dry matter, crude protein, neutral detergent fibre (NDF) and acid detergent fibre (ADF) digestibilities were measured by total collection or internal markers in all of the studies. Statistical analysis was performed using regression analysis with linear and quadratic mixed models. Concentrates were divided to three classes by the main ingredient: (1) fibre-rich, (2) oat-based and (3) other cereal (barley, corn) concentrates. Dry matter digestibility improved when the concentrate level and the starch level rose, but the effect faded with high levels according to the quadratic model (p=0,04 both). Increase of dietary starch level (g/bodyweight/meal) had a negative effect on fibre digestibility in both starch rich concentrate classes 2 and 3. NDF digestibility decreased curvilinearly when the level of NSC in diet (p=0,01) and in roughage (p=0,03) increased. There was no relationship between diet digestibility and concentrate NDF-level (p>0,25). Improved dry matter digestibility with increasing concentrate level can be explained by increased enzymatic digestion in the small intestine. When dietary level of starch and NSC is increased, part of the undigested matter can interfere with the caecum microbial balance and decrease fibre digestion. The results imply that, in addition to starch, dietary NSC level should be taken into account when evaluating the effects of diet composition on fibre digestibility in horse, even if the horse doesn’t have any metabolic problems. Further research on the effect of NSC on caecal microbial fermentation in healthy horses is warranted.
-
Metaanipäästöjen vähentäminen naudanlihantuotannossa residuaalisen syönnin jalostusvalinnan avulla (2012)The main objective of this thesis was to evaluate the possibilities to reduce enteric methane emissions from beef cattle by selection for residual feed intake. A Finnish Hereford population was used to model selection for residual feed intake by incorporating residual feed intake into the current breeding objective of beef cattle. The breeding structure of the population was modelled using the computer program ZPLAN. The data used to estimate the reduction in methane emissions from beef cattle was based on the Finnish nutrient requirements and the growth experiment of beef cattle. In the traits included in the breeding objective the achieved annual genetic gain was the highest in weaning weight and yearling weight. The annual genetic gain in the residual feed intake of young cattle and mature cows, which were selected indirectly through the residual feed intake of a post-weaning test, was relatively low. The annual genetic gain was undesirable in mothering ability and birth weight. The estimated enteric methane production was 4.93 tons per year for a herd of 35 cows. The annual reduction in enteric methane emissions due to genetic improvement in residual feed intake was 10.24 kg per a herd of 35 cows. A single round of selection reduced the methane production per a herd of 35 cows by 192.96 kg over a 25-year period. A single round of selection had no significant effect on the enteric methane emissions from beef cattle over a 25-year period. However, with continuous selection for residual feed intake, the annual reduction in methane emissions from beef cattle is cumulative. Therefore, considering long term selection for residual feed intake, it might be possible to achieve significant reduction in methane emissions. In the future, selecting residual feed intake in beef cattle might have an even more important role in improving the environmental efficiency of Finnish beef production assuming that the beef production based on suckler cows will increase.
-
(2015)Micro algae are potential protein supplement for farm animals as micro algae are often rich in protein and contain nutritionally beneficial fatty acids. Micro algae grow rapidly and with low nutrient requirements, and can be cultivated in areas that are not suitable for cultivation of other food or feed. The aim of this study was to investigate whether micro algae can be used as an alternative protein supplement for rapeseed meal for dairy cows. We investigated how partial or total replacement of rapeseed meal with micro algae affects levels of dry matter intake, plasma concentrations of amino acids and metabolites, mammary gland metabolism, milk yield, and milk composition in dairy cows. Our hypothesis was that micro algae is less palatable than rapeseed meal, and therefore dry matter intake is lower in micro algae diets. Our second hypothesis was that micro algae contain less histidine than rapeseed meal, and therefore the milk and protein yields are lower in micro algae diets. The study was conducted at the research farm of University of Helsinki. Six multiparous Finnish Ayrshire cows participated in this experiment. The study design was a replicated 3 x 3 Latin square with 3-week periods. In the control diet, the protein supplement was rapeseed meal (2,3 kg air dry). The two other treatments were a diet where micro algae (Spirulina platensis and Chlorella vulgaris 1:1 mixture) replaced half of the rapeseed meal protein, and a diet where micro algae replaced all of the protein of rapeseed meal. In all diets, the cows were offered cereal-based concentrates, so that total concentrate portion was 11 kg /d and grass silage ad libitum. Replacing rapeseed meal partly or completely with micro algae had no effect on dry matter intake or digestibility of nutrients. In the micro algae diets, histidine intake was lower than in the control rapeseed diet. Lower histidine intake decreased the plasma histidine concentration linearly (56,5 – 50,5 µmol/l) but had no effect on milk, protein, or fat yields. Micro algae treatment had no effect on plasma metabolites or mammary gland metabolism. Plasma histidine concentration was high in all treatments, which may explain why the milk and protein yields did not decrease with micro algae diets. In addition, the cows were in late lactation, which may have attenuated the differences between treatments. The differences in fatty acid compositions between rapeseed and micro algae were reflected in the milk fatty acid compositions. However, the differences in milk fatty acid compositions were very small. This study suggests that micro algae can be used as a protein source for dairy cows. Micro algae can replace rapeseed meal partly or completely for dairy cows in late lactation without adverse effects in dry matter intake, or milk, protein, or fat yields.
-
(2017)Microalgae are unicellular organisms with excellent nutritional composition, ability to efficiently produce biomass and low environmental demands. The use of microalgae in animal feeds is common in aquaculture and newly introduced to animal husbandry. There is a growing need for alternative protein feeds to diminish the environmental cost of feed production and competition with food production. This research examined if soy protein can be replaced with microalgal protein in concentrate feeding of dairy cows. The effect of protein source on feed intake, milk production, milk composition, amino acid intake and use in mammary gland as well as plasma metabolites were evaluated. The feeding experiment was conducted in the research farm of the University of Helsinki in the summer of 2014. The study design was a 4x4 Latin square with four multiparous ayrshire dairy cows and four different experimental diets (isonitrogenously soybean meal (Glycine max), Spirulina platensis, Chlorella vulgaris or 1:1 mixture of Chlorella and Nannochloropsis gaditana as protein feed). The experimental concentrates (12.5 kg/d) were based on cereals and molassed sugarbeet pulp. The cows were given grass silage ad libitum. The physiological feeding experiment lasted for 12 weeks, with four experimental periods of three weeks. Feed intake was recorded and samples of feed, milk, feces and blood were taken to determine the effect of the experimental feeds on the cows. Inclusion of microalgae lowered the intake of concentrate feeds, but overall dry matter intake remained unchanged as the intake of grass silage was increased. The only effect on milk production and milk composition was the slightly higher fat concentration of milk when microalgal feeds were fed. In plasma, acetic acid and free fatty acid concentrations were higher and insulin concentrations lower when feed included microalgae, and also the mammary metabolism of these metabolites was affected by the experimental diets. The results refer to slight changes in rumen fermentation and mammary gland metabolism when microalgae replaced soy in the feeds. The effects of different feeds on amino acid metabolism were minor. Based on mammary uptake-output ratio, the most limiting amino acid in all diets seemed to be methionine. Based on the results of this experiment, microalgal feeds are equal or even slightly superior to soy as a protein feed of dairy cows when it comes to nutritional composition and productive responses. Inferior palatability of microalgae compared to soy, high production costs of microalgal feeds and lack of systematic scientific research are nevertheless hindering the large-scale commercial use of microalgae in domestic animal feeds.
-
(2018)Tutkielman kohteena olivat minkin taloudellisesti tärkeimmät ominaisuudet: paino, eläimen koko, turkin laatu ja massakkuus sekä pentuekoko. Aineisto saatiin Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto ry:ltä ja se sisälsi tietoja vuosilta 2013-2017. Koska tarhojen välillä ei ole eläinten sukulaisuuksia, aineistosta poimittiin tarha, jolla oli laadullisesti ja määrällisesti eniten havaintoja. Yhteensä fenotyyppi- ja sukupuutietoja oli 12 521 minkiltä. Aineistosta laskettiin viiden ominaisuuden eläinmallilla ominaisuuksien perinnöllinen vaihtelu, geneettiset korrelaatiot ja geneettinen edistyminen. Laskennassa käytettiin REML-menetelmään perustuvaa DMU-ohjelmaa. Tutkituista ominaisuuksista eniten havaintoja oli eläimen koosta. Eläimen koko on yksi tärkeimmistä nahan hintaan vaikuttavista tekijöistä. Suurin periytymisaste saatiin eläimen koolle (0,34) ja painolle (0,30). Korkeimmat geneettiset korrelaatiot todettiin koon ja painon (0,99) sekä turkin laadun ja massakkuuden välille (0,89). Minkin paino ja koko ovat viime vuosina nousseet tasaisesti. Sen sijaan pentuekoko on laskenut viime vuosina. Kaikissa ominaisuuksissa havaittiin vaihtelua, joten niihin voidaan jalostamalla vaikuttaa. Minkin nahan koolle saatiin suurin geneettisen vaihtelun vaihtelukerroin (23 %) eli valinnalla pystyttäisiin siihen vaikuttamaan eniten. Pentuekoko on tärkeä ominaisuus, sillä se määrää pitkälti kuinka paljon nahkottavia eläimiä saadaan tarhassa pidetyistä emoista. Liian suuren koon ja elopainon tuomat hyvinvointiongelmat ovat nähtävissä turkisketuilla. Sen takia koko ja paino eivät saisi olla minkin ainoita jalostuksella tavoiteltavia ominaisuuksia. Tuottaakseen laadukkaan turkin minkin on voitava kokonaisvaltaisesti hyvin: se ei saa olla sairas tai stressaantunut eikä kärsiä stereotyyppisestä käyttämisestä. Vain hyvinvoiva minkki voi olla tuottoisa turkiseläin. Minkkien valtakunnallinen identifiointijärjestelmä helpottaisi siitoseläinten vaihtoa tarhojen välillä ja lisäisi geneettistä monimuotoisuutta ja jalostusmahdollisuuksia. Keinosiemennys nopeuttaisi perinnöllistä edistymistä minkkien tuotanto- ja hyvinvointiominaisuuksissa. Minkkien keinosiemennyksen kehittämiselle ei ole fysiologista estettä.
Now showing items 41-60 of 121