Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

  • Kymäläinen, Anni (2013)
    In Finland, potato is cultivated on more than 22 000 hectares, which makes it one of the most important crops. Potato is considered drought sensitivive because of it´s shallow roots. Thus, irrigation is recommended to improve not only the yield but to ensure good tuber quality. However irrigation is increases production costs. Nitrogen fertilization also affects yield and tuber quality but excess nitrogen can increase costs, nutrient leaching and reduce tuber quality. Thus, the equipment that can be used to estimate nutrient deficiencies have become more common. The effect of irrigation and nitrogen fertilization on growth and tuber yield of potato was investigated during 2001 – 2003 at Potato Research Institute in Lammi, Finland. Irrigation methods were surface irrigation and subsurface drip irrigation. Nitrogen was applied as a single dose when planting or as sidedress. Further interest was to find out whether SPAD values could be used to evaluate both the demand and timing of potato nitrogen fertilization. Irrigation did not affect potato development, tuber yield or starch content. Irrigation methods had no effect on tuber yield either. However, irrigation reduced the yield of marketable tuber yield. The benefit of drip irrigation was the possibility of combined irrigation and fertilizer application. Nitrogen increased tuber yield. The potato stand that received nitrogen as a single dose produced the greatest yield. However, even the potato stand which did not receive nitrogen produced quite large yield, over 30 tn/ha. In 2003, the stands which were given sidedress nitrogen with drip irrigation produced even greater yield than the ones that had been given nitrogen as a single dose. The stands which did not receive nitrogen had highest starch content. The SPAD values were used when estimating the demand of nitrogen fertilization with drip irrigation. SPAD measurements are easily conducted and non-destructive. SPAD values can be used to estimate the demand and timing of fertilization, even though there seems to be slight delay until the values indicate the nutrient deficiency.
  • Salo, Niilo (2023)
    Kuivuusriskin on havaittu kasvaneen ja Lounais-Suomen alueen maatalouden olevan erityisen herkkä uusille ääriolosuhteille. Maatiloilla ei ole kehitetty yleisesti riskienhallintamenetelmiä kuivuusriskin hallintaan. Yksi vaihtoehtoinen riskienhallintamenetelmä kuivuusriskin hallintaan on keinokastelu, joka on vielä erittäin vähän käytetty menetelmä. Tämä tutkimus keskittyy selvittämään syitä kastelun vähäiselle käytölle sekä mahdollisuuksille kastelun käytön lisäämisessä kuivuusriskin hallinnassa. Tutkimusaineisto kerättiin kyselytutkimuksella, joka jakaantui kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa kysyttiin monivalintakysymyksillä mielipiteitä kuivuusriskin ja kastelun suhteen. Toisessa osassa pyydettiin arvioimaan keskimääräisiä satotasoja kastelun avulla ja ilman kastelua. Tuloksia analysoitiin Mann-Whitney- ja Kruskal-Wallis-testeillä sekä visuaalisesti kolmiojakaumalla ja laatikko-janakuvion avulla. Arvioitujen satotasojen avulla arvioitiin myös kastelun kannattavuutta riskienhallintamenetelmänä. Kyselyn ensimmäisen osion tulosten perusteella kastelun työläys ja huono kannattavuus olivat suurimpia syitä kastelun vähäiselle käytölle. Kyselyn toisen osion perusteella kastelulla pystyttiin hyvin tasaamaan satovaihteluita viljakasveilla, perunalla ja palkokasveilla. Kastelu ei ollut keskimäärin kannattavaa viljakasveilla muuta kuin tilanteissa, joissa kastelun muuttuvat ja kiinteät kustannukset olivat matalaa tasoa. Kyselyn vastausprosentti oli alhainen mikä heikentää tulosten luotettavuutta. Johtopäätöksenä kastelun havaittiin olevan potentiaalinen riskienhallintamenetelmä kuivuusriskin hallintaan. Valinta kastelun ottamisesta käyttöön riskienhallintamenetelmänä tulee tehdä tilakohtaisesti, jolloin on parhaiten tiedossa kastelun antama satovaste ja kustannukset. Jatkotutkimusmahdollisuuksina tutkimuksesta esiin nousi vähemmän työllistävien kastelukeinojen löytäminen sekä parempi tutkittu tieto kastelun antamasta satovasteesta eri viljelykasveilla.
  • el-Khouri, Hanna (2015)
    Ilmaston muuttuessa puiden kasvuolosuhteet muuttuvat lämpötilan ja hiilidioksidipitoisuuden kasvaessa. Vaikka puiden fysiologiset vasteita on tutkittu jo pitkään, tarkempi tieto puiden vuosirytmin muutoksista ja mahdollisista vaikutuksista vuosittaiseen kasvuun on kiinnostavaa. Hiilidioksidin ja lämpötilan vaikutuksia keväiseen lehtien kehitykseen tutkittiin keväällä rauduskoivulla (Betula pendula roth). Tavoitteena oli selvittää tarkemmin silmujen puhkeamisen jälkeistä fotosynteesikapasiteetin kehittymistä ja kohotetun hiilidioksidipitoisuuden ja lämpötilan vaikutusta siihen kaasunvaihtomittausten avulla. Toisena työn tavoitteena on verrata fluoresenssimittauksilla mitattua PSII:n valoreaktioiden maksimitehokkuutta kaasunvaihtomittauksiin. Koe-asetelma toteutettiin kasvihuoneolosuhteissa neljällä eri huoneella. Nykyilmastoa vastaavissa kontrollihuoneissa ilman hiilidioksidipitoisuuden tavoitteeksi asetettiin 380 ppm, ja lämpötila +2 °C ulkolämpötilaan verrattuna. Loppi2100-olosuhteet kuvaavat tulevaisuuden skenaariota, hiilidioksidipitoisuus tasolla 700 ppm ja lämpötila kontrolliin verrattuna +2 °C. Jokaisessa huoneessa kasvatettiin viittä rauduskoivua, joista mitattiin viikoittain kaasunvaihtomittausten avulla mm. hiilen assimilaatiota ja muita fotosynteesiin liittyviä tunnuksia. Eri huoneiden erilaisen lämpötilakehityksen ja eri mittauspäivien takia erot tasattiin laskemalla huonekohtainen lämpösumma, jonka avulla tulokset saatiin vertailukelpoisiksi eri huoneiden välillä. Tulosten mukaan hiilen assimilaatio on suurempaa ja kehittyy nopeammin Loppi2100-olosuhteissa verrattuna kontrolliin. Lämpösumman avulla aineistosta muodostettiin ennustemalli, jonka residuaalien avulla voidaan todeta, että ero käsittelyjen välillä on tilastollisesti merkittävä. PSII:n maksimitehokkuus korreloi kaasunvaihtomittausten tulosten kanssa, vahvistaen käsitystä siitä, että valoreaktioiden tehokkuus antaa hyvän kuvan koko fotosynteesikoneiston kapasiteetista.
  • Hyvärinen, Olli-Pekka (2023)
    Sareptansinappi (Brassica juncea var. integrifolia) ja vihannessinappi (Brassica rapa var. perviridis) ovat lehtisinappeja, joita kasvatetaan pääosin Aasian maissa. Ne sisältävät paljon terveyttä edistäviä bioaktiivisia yhdisteitä, kuten C-vitamiinia, fenoliyhdisteitä ja glukosinolaatteja. Näiden yhdisteiden määrään voidaan vaikuttaa mm. säätelemällä kasvatuksen aikaista valon intensiteettiä tai kasvatusaikaa. Tämän tutkimuksen tavoite oli tutkia kasvatuksen aikaisen valon intensiteetin ja kasvatusajan vaikutusta kerrosviljelykontissa kasvatettujen sareptansinapin ja vihannessinapin C-vitamiinin, vapaiden fenoliyhdisteiden ja glukosinolaattien muodostumiseen. Näytteet kasvatettiin kahdessa kasvatussyklissä. Tässä tutkimuksessa sinappinäytteiden C-vitamiini, vapaat fenoliyhdisteet ja glukosinolaatit määritettiin UHPLC-menetelmällä ja vapaiden fenoliyhdisteiden kokonaispitoisuus UV/VIS-spektrofotometrisellä menetelmällä. Fenoliyhdisteiden ja glukosinolaattien tunnistamiseen käytettiin UHPLC-MS-menetelmää. Tutkimustulokset osoittivat, että sareptansinappi ja vihannessinappi olivat yhtä hyviä C-vitamiinin ja fenoliyhdisteiden lähteitä, kun taas sareptansinappi sisälsi glukosinolaatteja enemmän kuin vihannessinappi. Vapaiden fenoliyhdisteiden ja glukosinolaattien pitoisuudet olivat suurimmillaan taimivaiheen kasveissa (sadonkorjuu 17 vrk idätyksen jälkeen), joita oli kasvatettu suurella valon intensiteetillä (256 ± 9 µmol m-2 s-1). Fenoliyhdisteiden ja glukosinolaattien pitoisuudet pienenivät kasvatusajan pidentyessä tai valon intensiteetin pienentyessä (136 ± 7 µmol m-2 s-1). Sitä vastoin C-vitamiinia oli merkitsevästi enemmän korjuuvaiheen kasveissa (sadonkorjuu 22 vrk idätyksen jälkeen) kuin taimivaiheen kasveissa. Tämä tutkimus osoitti, että kasvatusajalla on suurempi vaikutus lehtisinappikasvien bioaktiivisten yhdisteiden pitoisuuksiin kuin valon intensiteetillä. Vaikka kasvatus suuremmalla valon intensiteetillä lisäsi jonkin verran tutkittujen yhdisteiden muodostumista, voisi lisätutkimuksissa käyttää vielä suurempia valon intensiteettejä. Jatkotutkimusta tarvittaisiin myös lehtisinappien sisältämien glukosinolaattien ja niiden hajoamistuotteiden vaikutuksesta kasvien aistittavaan laatuun.
  • Innanen, Laura (2015)
    The aim of the study was to optimize growth media and its composition for one Lactobacillus strain. The purposes of the optimized culture media for fermentation were to maximize cell count and amount of viable cells during processing. The raw materials for growth media had to be suitable for industrial use. The study was performed by Bioscreen and fermentation tests in different growth media. At first ability of the strain to grow was tested by Bioscreen C with different raw materials and their compositions. According to literature, six carbon, four nitrogen sources and three other raw material were chosen to Bioscreen tests. Bioscreen C measured turbidity (OD value) of cultivation. According to the results from Bioscreen tests, optimal raw materials were chosen to the fermentation tests. The optimal carbon sources were whey permeate powder and glucose, the optimal nitrogen sources casein peptone and yeast extract and other raw materials manganesulfate, magnesiumsulfate and yeast extract. The cultivations were made in a bioreactor (Biostat Q). The starter strains were concentrated and freeze-dried. Samples from cultivated, concentrated and freeze-dried starter strain were analyzed (cell counts, optical density, growth rate, base consumption and survival-%). Results were compared to those obtained using control medium that is known to support the growth of the Lactobacillus strain. Lactobacillus strain was able to grow in different growth media. In Bioscreen tests compositions of growth media have major effect on lactobacilli growth. Bioscreen experiments revealed that in most cases the Lactobacillus strain grew to higher OD values in the composed media compared to control medium. In Bioscreen tests the sugar based growth media required more added minerals and yeast extract than whey permeate based media. Yeast extract was found to promote Lactobacillus growth in Bioscreen tests. In fermentation tests cells grew on growth media equally as on control media. Suitable alternative options for growth media were found from tests for further studies. Further studies can research functionality of the raw materials in production scale and preservation of the cell concentration during storage.
  • Myllykoski, Anna-Kaisa (2015)
    The experiment was a part of a project concerning national adaptation of the European Union directive on the protection of chickens kept for meat production. One of the aims of the project was to improve broiler chickens’ welfare by exploiting Welfare Quality® assessment system. The objective of this thesis was to find environment and management factors that could explain the differences in broiler flocks’ cleanliness, foot pad and hock health and walking ability. The hypothesis was that the distinction between the results obtained from animal-based measurements can be explained by the differences in environment and management factors. The experiment conducted in winter 2013 and a total of 22 farms and 45 broiler flocks participated in the experiment. The research sample represents about a 10 percentage of the all the Finnish farms that rear broiler chickens. The broilers were Ross 508 or Ross 308 hybrids. At the time of the visit flocks were expected to be slaughtered within a week. The flocks were assessed by using Welfare Quality® assessment system. Cleanliness of the birds was assessed by using a scale from 0 (clean) to 3 (very dirty). Foot pad and hock lesions were assessed by using a scale from 0 (no lesions) to 4 (severe). The walking ability of the broilers was assessed by using a scale from 0 (smooth) to 5 (unable to walk). Litter quality was good and the mean value was 0.66 when the scale ranged from 0 (dry) to 4 (wet). Air quality was quite good as measured by dustiness. There were only a few panting birds, which indicated that the temperature of the houses was right for the birds. All the flocks were clean, the mean value was 0.97. Older and heavier birds were slightly dirtier. The foot pad and hock health was overall good, because over 70 % of the birds had a score of 0. The mean value for foot pads was 0.40 and for hocks 0.31. The good litter quality correlated with better foot pads and hocks. Heavier birds had a better foot pad score and the hock score was better, when the birds were younger. The walking ability was impaired by the age of the birds and by the low stocking density (birds/m2). A regression analysis was conducted to find the relationships among variables. The analysis could create prediction models for broiler flocks’ cleanliness, foot pad score, hock score and walking ability that only had a weak or a moderate coefficient of determination. All the models had independent variables that were obtained from the data collected at the slaughter house. An interesting finding was that the variable “percentage of the birds discarded because of emaciation” was among all the created prediction models. This experiment suggests that the emaciation percentage of the flock reflects the overall health and the level of management of the flock. There are not many differences in rearing conditions between Finnish broiler houses and therefor it was difficult to find any statistical relationship between the measurements. All the flocks were quite clean and had healthy foot pads and hocks.
  • Pohjola, Minna (2013)
    Red raspberry (Rubus idaeus L.) is one of the most important berry crops economically in Finland but the profitability is weakened due to frequent winter injuries and varying yields. Protected berry production has lately become the main cultivation method of raspberries in Europe. Long cane raspberry is a special plant type that has been induced to flower and cold stored to produce a harvest in the year of planting. Specifically designed for protected cropping raspberry long canes have been shown to possess a very high cropping potential. The aim of this study in the first experiment was to examine the effect of growing conditions, primocane and floricane number and storage time on yield of red raspberry long canes. Raspberries were grown in an open field and in a tunnel with varying cane numbers (1 or 2). After cold storage they were forced in a plastic tunnel and new shoots were allowed to grow alongside the floricanes. The canes grown in a tunnel yielded 56 % more compared to those grown outdoors. The plants with two floricanes yielded 39 % more compared to plants with only one floricane but their average berry weight was 0,6 g lower. Presence or absence of primocanes didn’t have an effect on the yield or other growth parameters of the floricanes. In the second experiment plants were grown in an open field and in a tunnel and cold stored for three different periods of 4, 12 or 20 weeks. After storage the plants were forced to flower in a greenhouse. The cropping potential of the plants stored for 20 weeks (977 flowers/plant) was almost three times as high compared to those stored for only 4 weeks (332 flowers/plant). Plants that had been stored for 20 weeks also produced 138 % more laterals that were 14 % longer than plants stored for 4 weeks. Bud break for plants stored for 20 weeks took place 25 days earlier than for those stored for 4 weeks. Carbohydrate content of raspberry cane is related to its ability to produce a harvest. In this experiment the concentration of soluble carbohydrates increased and the concentration of starch decreased during storage. The total carbohydrate content in the whole plant also decreased during storage and it was 12-40 % higher in plants grown in a tunnel compared to the ones grown in an open field. According to this research it is possible to increase raspberry yields with long cane plants. In the two experiments growing conditions and storage time were found to have the biggest influence on cropping potential. The most optimal long cane plant type based on this research would be a plant with two canes that has been grown in a tunnel and cold-stored 20 weeks at the minimum.
  • Halin, Tina (2020)
    Orgaanisia eli eloperäisiä lannoitteita käyttämällä voidaan vähentää lannoitteiden valmistuksessa tarvittavan energian määrää sekä neitseellisten raaka-aineiden käyttöä. Niitä voidaan valmistaa esimerkiksi erilaisista jätemateriaaleista, teollisuuden sivujakeista ja eläinten lannasta, joten niiden käyttö tukee kiertotaloutta ja kestävää kehitystä. Orgaanisissa lannoitteissa ravinteet eivät kuitenkaan ole sellaisenaan kasveille käyttökelpoisia, vaan lannoitteiden pitää ensin mineralisoitua, jotta ravinteet vapautuvat. Mineralisaatioon kuluvaan aikaan ja prosessin voimakkuuteen vaikuttavat maaperän olosuhteet, minkä vuoksi lannoitusvaikutuksen ennustaminen voi olla vaikeampaa kuin epäorgaanisia mineraalilannoitteita käytettäessä. Orgaanisten lannoitteiden käytön yleistymiseksi on tärkeää tuntea erilaisista materiaaleista valmistettujen lannoitteiden ominaisuudet sekä niiden väliset erot. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, eroavatko broilerinlantaan ja verijauhoon pohjautuvat orgaaniset lannoitteet toisistaan kasveille käyttökelpoisen typen ja fosforin vapautumisen suhteen. Lisäksi selvitettiin lannoitteiden vaikutusta maan hiilidioksidin (CO2) ja typpioksiduulin (N2O) tuottoon. Tutkimuksen tuloksia voidaan käyttää apuna valittaessa sopivaa lannoitetta vastaamaan kasvin kulloistakin ravinnetarvetta kasvukauden eri ajankohtina sekä pyrittäessä minimoimaan maan ravinnetappiot. Tutkimus toteutettiin kontrolloiduissa laboratorio-olosuhteissa neljän viikon muhitus- eli inkubointikokeen avulla kuudella eri orgaanisella lannoitteella, joiden määrä vakioitiin typen suhteen (200 mg N kg-1 maata). Lannoitteet käytettiin niiden myyntimuodossa eli rakeena, ja lisäksi testattiin rakeen jauhamisen vaikutusta yhdellä lannoitteella. Liukoisen typen pitoisuus oli broilerinlantapohjaisilla lannoitteilla kokeen alussa selvästi korkeampi kuin verijauhollisilla lannoitteilla. Ammoniumtypen pitoisuudet olivat kaikilla lannoitteilla korkeimmillaan kokeen kahden ensimmäisen viikon aikana, jonka jälkeen ne laskivat hyvin matalalle tasolle mitä ilmeisimmin tehokkaan nitrifikaation vuoksi, koska nitraattipitoisuudet nousivat selvästi kokeen edetessä. Lannoitteiden sisältämä kaliumsulfaatti vaikutti hieman estävän nitrifikaatiota verijauhottomilla lannoitteilla. Fosforin vapautumisessa lannoitteiden välillä ei juurikaan havaittu eroa. Mineralisaation tehokkuudesta kertova hiilidioksidin tuotto oli kokeen alussa voimakkainta lannoitteilla, jotka eivät sisältäneet verijauhoa, kun taas verijauhollisilla lannoitteilla korkeimmat tuotot havaittiin noin viikko kokeen aloituksesta; erot lannoitteiden välillä kuitenkin tasaantuivat varsin nopeasti kokeen jatkuessa. Typpioksiduulin tuotto oli matalaa koko kokeen ajan muilla paitsi verijauhollisilla lannoitteilla, joiden sisältämästä typestä poistui kokeen aikana N2O:na ~ 5-10 %. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että broilerinlantaan ja verijauhoon pohjautuvien orgaanisten lannoitteiden välillä on jonkin verran eroja ja eri raaka-aineet vapauttavat kasveille käyttökelpoista typpeä eri tahdissa ja erilaisia määriä. Lannoitteiden oikealla yhdistelmällä ja lannoitusajankohtien suunnittelulla voidaan pyrkiä optimoimaan kasveille käyttökelpoisten ravinteiden määrää maassa kasvin tietyn hetken tarpeeseen nähden. Jatkotutkimus peltomittakaavassa olisi hyödyllistä tavanomaisilla lannoitusmäärillä, koska nyt tehdyn laboratoriokokeen lannoitustaso oli huomattavasti tavanomaista peltokasveille annettavaa lannoitustasoa korkeampi. Lisäksi saataisiin tietoa kasvin mukanaolon sekä kentällä vallitsevien olosuhteiden vaikutuksesta ravinteiden vapautumiseen lannoitteista.
  • Orasmaa, Saila (2012)
    This study was conducted to find suitable methods for the quality control of commercial plant growth-promoting (PGP) microbial products. A commercial bacterial product called TwinN was evaluated for its microbiological quality, physiological features of its bacterial strains, and its ability to promote plant growth. Other bacterial strains which had shown PGP features in earlier studies, were used as reference strains. The microbiological composition of the TwinN bacterial lyophilisate corresponded to the manufacturer's description, as it was composed of bacteria belonging to the genera Azoarcus, Azorhizobium, and Azospirillum. However, the concentrations of some of the bacterial species were lower than reported. If the product was used according to the manufacturer's instructions, the bacterial counts in the plants wouldn't necessarily reach a sufficient level. With the TwinN product, a powdery growth medium was also supplied, which appeared to be highly contaminated with bacteria and moulds. The nature and source of these microbes remained unknown. The bacteria in the TwinN product were isolated as pure cultures, and identified based on the partial sequences of their 16S rRNA genes. Specific plate and broth culturing techniques were used to uncover the potential PGP physiological features of the pure cultures. The bacterial strains were able to produce indole-3-acetic acid, ACC deaminase and siderophore, which suggests that they might also have PGP activity. The ability of the bacteria to promote plant growth was tested in a plant experiment using hydroponic growth pouches. An Azospirillum brasilense strain isolated from the TwinN product was able to increase the dry weight of the shoots of chinese gabbage almost 41 % compared with the uninoculated control plants. Of the five bacterial treatments used, the A. brasilense strain was the only one able to promote plant growth. Chinese cabbage was the only plant species out of six that gave a positive response to the A. brasilense treatment. For some reason, the TwinN product itself didn't show any PGP activity. The plants showed signs of nitrogen deficiency, which indicates that no bacterial nitrogen fixation had taken place. The method used to determine the microbial composition of the TwinN product, was Amplicon sequencing. Combined with the results of traditional culturing techniques, Amplicon sequencing proved to be a useful method for the assessment of the microbiological quality of the product. The physiological tests that could be of use in the quality control of PGP products, are siderophore production test, phosphate solubilization test and the test that measures indole-3-acetic acid production.
  • Sirén, Hanna (2020)
    Tiivistelmä Tausta ja tavoitteet. FinRavinto 2017 -tutkimuksen mukaan suomalainen aikuisväestö sai noin kaksi kolmasosaa proteiinista eläinperäisistä lähteistä. Kasviperäisen proteiinin osuuden kasvattaminen olisi tärkeää sekä terveyden että kestävän kehityksen näkökulmasta, jolloin proteiinin laadun merkitys korostuu. Suomalaisten aminohappojen saannista ei ole ajantasaista tutkimustietoa. Työn tavoitteena on päivittää FinRavinto 2017 -aineiston keskeisimpien proteiinin lähteiden aminohappo- koostumustiedot Fineli-tietokantaan ja analysoida välttämättömien aminohappojen sekä kasvi- ja eläinperäisen proteiinin saanti ja lähteet suomalaisessa aikuisväestössä. Aineisto ja menetelmät. THL:n toteuttama FinRavinto 2017 -tutkimus on osa FinTerveys 2017 -tutkimusta, joka toteutettiin 50 paikkakunnalla ympäri Suomen. FinTerveys 2017 -tutkimukseen kutsuttiin 10 247 yli 18-vuotiasta tutkittavaa. Tästä otoksesta satunnaistettu noin 30 %:n alaotos (n=3099) 18–74-vuotiaita kutsuttiin FinRavinto-tutkimukseen. Kutsutusta alaotoksesta 53 %:lta saatiin kerättyä hyväksytysti kaksi 24 h ruoankäyttöhaastattelua, jolloin lopullisessa aineistossa oli 1655 henkilöä. Ennen analyysejä Fineli-tietokantaan täydennettiin 236 merkittävän proteiinin lähteen aminohappokoostumukset. Kasvi- ja eläinperäisen proteiinin sekä välttämättömien aminohappojen keskiarvosaanteja tarkasteltiin sukupuolten, asuinpaikan sekä ikä- ja koulutusryhmien luokissa ja väestöryhmien väliset erot analysoitiin lineaarisella regressioanalyysilla. Kasvi- ja eläinperäisen proteiinin ja välttämättömien aminohappojen lähteet analysoitiin raaka-ainetasolla sukupuolittain. Analyyseissä käytettiin osallistumiskatoa korjaavaa painokerrointa, jotta tulokset olisivat paremmin yleistettävissä suomalaiseen aikuisväestöön. Tulokset ja johtopäätökset. Välttämättömien aminohappojen saannin keskiarvot ylittivät keskimääräisen tarpeen kaikissa tutkituissa väestöryhmissä. Vaikka saanti pieneni iän myötä, se oli keskimäärin riittävää vanhimmassakin ikäryhmässä (65–74-vuotiaat). Keskimääräisen tarpeen alle jäävien osuus oli vain 5 %, vaikka aliraportoijat olivat mukana aineistossa ja kahden päivän ruoankäyttötiedot antavat todellista leveämmän saantijakauman. Välttämättömiä aminohappoja saatiin eniten lihasta, maidosta ja viljasta, jotka kattoivat miehillä 79 % ja naisilla 76 % saannista. Miesten proteiinin saannista 29 % oli kasviperäistä ja 71 % eläinperäistä, naisilla 31 % oli kasviperäistä ja 69 % eläinperäistä. Naiset saivat energiaan suhteutettuna enemmän kasviperäistä ja vähemmän eläinperästä proteiinia kuin miehet (p≤0,006). Miehillä vanhin ikäryhmä sai suhteellisesti eniten kasviperäistä ja vähiten eläinperäistä proteiinia verrattuna nuorempiin (p≤0,050). Naisilla alin koulutusryhmä sai suhteessa vähemmän kasvi- ja enemmän eläinperäistä proteiinia verrattuna ylimpään koulutusryhmään (p≤0,016). Miehet saivat eniten eläinperäistä proteiinia lihasta ja naiset maidosta. Yli puolet kasviperäisestä proteiinista saatiin viljoista. Tulokset viittaavat siihen, että merkittävä osa suomalaisesta työikäisestä väestöstä voisi korvata osan eläinperäisistä proteiinin lähteistä kasviperäisillä proteiinin lähteillä, ilman että riittävä välttämättömien aminohappojen saanti vaarantuisi.
  • Viitakangas, Hanna (2019)
    Tausta: Fosforin saanti on Suomessa kaksin-kolminkertaista suhteessa ravitsemussuosituksiin. Tärkeimmät fosforin lähteet suomalaisilla ovat liha-, maito- ja viljavalmisteet. Elintarvikkeissa luontaisesti esiintyvä fosfori on liittyneenä proteiiniin ja muihin ravintoaineisiin. Kasviperäisissä proteiinin lähteissä fosfori esiintyy fytaattina, jonka hyväksikäytettävyys on pienempi kuin eläinperäisen proteiinin fosforilla. Fosfori on tärkeä ravintoaine, mutta suurissa määrin sillä voi olla haitallisia vaikutuksia elimistössä. Munuaisen vajaatoimintaa sairastavilla veren suuri fosfaattipitoisuus on haitallista ja se on yhdistetty sydän- ja verisuonitauteihin. Vastaavanlainen yhteys on havaittu myös terveillä ihmisillä. Ravinnon fosforin osalta on vähemmän tutkimustuloksia. Fosfaatin ja kalsiumin aineenvaihdunta toimii tiiviisti yhdessä ja niiden säätelyyn osallistuvat mm. lisäkilpirauhashormoni (PTH), fibroblastikasvutekijä 23 (FGF23) ja kalsitrioli (1,25-dihydroksi-D-vitamiini, 1,25(OH)2D). PTH:n ja FGF23:n kohonnut pitoisuus on yhdistetty mm. verisuonien kalkkeutumiseen ja häiriintyneeseen luustoaineenvaihduntaan. Tavoitteet: Työn tavoitteena oli tutkia, onko eläin- ja kasviproteiinipainotteisen ruokavalion välillä eroa fosforin saannissa ja eroavatko ruokavaliot vaikutuksiltaan fosfaattiaineenvaihduntaan. Tutkimushypoteesina oli, että kasviperäinen fosfori imeytyy heikommin kuin eläinperäinen fosfori ja että se aiheuttaa heikomman vasteen fosfaatin aineenvaihdunnan merkkiaineissa. Aineisto ja menetelmät: Tässä tutkimuksessa hyödynnettiin ScenoProt-interventiotutkimuksen aineistoa. Tutkittavia oli yhteensä 136 ja heidät jaettiin kolmeen ruokavalioryhmään: eläinproteiinipainotteinen (eläinperäisen ja kasviperäisen proteiinin suhde 70/30) 50/50-ruokavalio (eläinperäisen ja kasviperäisen proteiinin suhde 50/50) ja kasviproteiinipainotteinen (eläinperäisen ja kasviperäisen proteiinin suhde 30/70). Laskennallinen proteiinin osuus kaikissa ruokavalioissa oli 17E%. Tutkittavat olivat terveitä 20-69-vuotiaita aikuisia (79 % naisia, 21 % miehiä). Intervention kesto oli 12 viikkoa. Ennen intervention alkua ja sen lopussa tutkittavilta kerättiin paastoverinäyte ja vuorokausivirtsa, sekä neljän päivän ruokapäiväkirja. Ravintoaineiden saantia analysointiin AIVODiet-ohjelmalla. Eroja fosforin saannissa intervention loppupisteessä tutkittiin varianssianalyysilla. Fosfaattiaineenvaihduntaan liittyvien merkkiaineiden pitoisuuksia veressä (seerumin kalsium ja fosfaatti, sekä plasman PTH, FGF23 ja 25(OH)D) ja virtsassa (virtsan fosfaatti ja kalsium) intervention loppupisteessä tutkittiin kovarianssianalyysilla käyttäen ennen interventiota mitattuja pitoisuuksia kovariaattina. Tulokset: Alkupisteessä ryhmien välillä ei ollut eroa fosforin saannissa (p>0,05). Intervention lopussa eläinproteiinipainotteisessa ruokavaliossa fosforin saanti oli 1807 mg (SD 506 mg) ja kasviproteiinipainotteisessa ruokavaliossa 1558 mg (SD 320 mg) (p<0,001). Eläinproteiinipainotteisessa ruokavaliossa fosforin eritys (U-Pi) oli intervention lopussa suurempaa kuin kasviproteiinipainotteisessa (p<0,001). Kun fosforin eritys vakioitiin fosforin saannilla, eritys oli edelleen suurempaa eläinproteiinipainotteisessa ruokavaliossa verrattuna kasviproteiinipainotteiseen (p<0,001). Verestä mitatuissa fosfaatti-, kalsium-, PTH-, FGF23 ja 25(OH)D-pitoisuuksissa ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja ruokavalioryhmien välillä intervention lopussa (p>0,05). Plasman PTH-pitoisuus nousi (p≤0,005) ja 25(OH)D-pitoisuus laski (p<0,001) kaikissa ryhmissä. Johtopäätökset: Fosforin saanti ja fosfaatin eritys oli vähäisempää kasviproteiinipainotteisessa ruokavaliossa kuin eläinproteiinipainotteisessa ruokavaliossa. Fosfaattiaineenvaihdunnan verestä mitattujen merkkiaineiden pitoisuuksissa ei havaittu eroa ruokavalioiden välillä. Tulosten perusteella vaikuttaisi siltä, että eläinproteiiniperäinen fosfori saattaa imeytyä tehokkaammin kuin kasviproteiiniperäinen fosfori. Nämä tulokset tukevat aiempia tutkimustuloksia. Jatkotutkimuksia eläin- ja kasviperäisestä fosforista tulisi tehdä erityisesti terveillä koehenkilöillä. Myös fosfaatin aineenvaihduntaa ja sen osallistumista sairauksien kehittymiseen tulisi vielä tutkia lisää.
  • Kuisma, Eero (2013)
    The use of peat as a growing-medium has raised concerns globally, because it is not ecologically sustainable. Coir is an ecologically friendly alternative, but it is transported very long way to Finland. Therefore, a substitute for peat and coir as a growing-medium in soilless culture is needed. The aim of this research was to find out, whether Finnish plant fibre medium can replace peat or coir in greenhouse production of strawberry. In the experiments four substrates were compared: coir, peat, plant fibre and peat/plant fibre mix. Water holding capacity, pH-buffer capacity and mineralisation of nitrogen were determined, and vegetative and generative growth of strawberries on different substrates were measured. In strawberry cultivation experiment the pH of plant fibre (6,5-7,7) was very close to that of peat (6,4-7,6). Coir and plant fibre had considerably lower pH-buffer capacity than the media that contained peat. The water holding capacity (613 % per dw) of plant fibre was considerably lower than in other media. Plant fibre medium´s water content (32-42 % v/v) was however closest to strawberry´s optimum (25-34 % v/v) during almost the whole experiment. Plant fibre (23:1) and peat/plant fibre mix (29:1) had optimal C/N- ratios in this experiment. The amount of soluble nitrogen was highest in plant fibre medium in the beginning of the experiment. The EC of plant fibre medium was very low in the beginning (0,5 mS/cm), but it increased quickly being 1,2-2,1 mS/cm, so it was second closest to the optimum during the rest of the experiment. The vegetative growth of strawberry plants was more vigorous in peat compared to other substrates. The growth of the root system was weakest in peat. Medium had no significant influence on the amount of yield, and had only minor influence on the quality of the yield. In conclusion, the plant fibre medium could replace peat or coir in the soilless cultivation of strawberry.
  • Kankaanpää, Outi (2013)
    Loss of biodiversity in the Finnish agricultural environment has increased during the last decades due to the agricultural intensification. Accurate, efficient and repeatable sampling methods are important to follow the impacts of the measures to enhance biodiversity. This study focuses on the assessment of vegetation structure and species diversity. Vegetation cover is one of the most common measures to assess vegetation biodiversity. Cover data is usually collected by a point intercept method, a line intercept method or by visual estimation in quadrats. Traditional methods have been found to be laborious, time-consuming and subjective, and having poor repeatability. The main objective of this study was to find out if it is possible to improve vegetation surveys with digital photographs and an object-based image analysis. To answer this question, a visual method (VM) was compared with a photographic method (PM). The VM was based on ocular estimation of the total vegetation cover. In the PM, pictures of the top cover were taken vertically downward from 1.5 meters above the ground. Using a software program called Definiens, the photographs were divided into segments, which were then classified into bare ground, litter, monocots and dicots to estimate the covers for each category. The data was collected during the summer 2010 from environmental fallows and set-asides. There was a clear correlation between the cover measures in the VM and the PM, so it can be assumed that the PM is suitable for the assessment of the vegetation cover. However, using only the PM, it is not possible to get a reliable estimate of the vegetation structure or species diversity. It was faster to collect the data in the field with the PM than with the VM. The computer used in this survey was inefficient, thus the image analysis took more time than expected and as a result the PM was in its entirety slower than the VM. The study gave important theoretical and practical information about the photographic method, its strengths and weaknesses. Photographic methods are still under development and further research is needed but they hold promise for the future.
  • Oivukkamäki, Jaakko (2018)
    Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kasvien stressitekijöiden vaikutuksia kasvin klorofyllifluoresenssiin ja reflektanssiin. Tutkimuksessa havainnoitiin, voidaanko eri bioottisia ja abioottisia stressitekijöitä mitata kasvin erittämästä klorofyllifluoresenssista ja reflektanssista, kun stressattuja lehtiä mitataan spektrofotometrillä. Tarkoitus oli myös selvittää olisiko stressin vaikutusta kasviin mahdollista havaita kasvin erittämässä spektrissä jo ennen kuin stressistä on olemassa paljain silmin näkyviä merkkejä. Kasvien stressiä on mahdollista mitata kasvien ”vihreydellä”, jota pystyy mittaamaan kaukokartoitusmenetelmin satelliiteista ja lentokoneesta käsin. Lehvästötason mittauksissa käytetään hyväksi mm. NDVI-indeksiä (Normalized Difference Vegetation Index), jossa vertaillaan eroja kasvin heijastamassa punaisessa ja infrapunaisessa spektrissä. NDVI-mittausten haittapuolena on kuitenkin niiden hidas reaktiokyky kasvien kokemaan stressiin. Tämän takia on kehitetty sekä klorofyllifluoresenssimenetelmä, että PRI-indeksi, joiden on mahdollista löytää eroja kasvin heijastamassa fluoresenssissa ja reflektanssissa kasvin ollessa pienenkin stressin alaisena. Tässä tutkimuksessa vertaillaan eri reflektanssi-indeksien (PRI, SR, NDVI) ja klorofyllifluoresenssin käyttömahdollisuuksia stressitasojen havaitsemisessa. Tulokset analysoitiin tilastollisin menetelmin käyttäen Spearmanin järjestyskorrelaatiokerrointa ja laskenta suoritettiin R-Studio ja SPSS-ohjelmilla. Aineisto mitattiin neljässä eri kohteessa kesän 2017 aikana. Jokaisessa kohteessa valittiin yhdeksästä kahteentoista koekasvia, joista kustakin mitattiin neljä lehteä. Mitattavien lehtien tuli olla täysikasvuisia, sekä olla puun valoisimmalla puolella. Lehdet mitattiin spektrofotometrillä pimeässä tilassa mittausten standardoimiseksi ja jotta ulkoa tuleva valo ei häiritsi mittauksia. Spektrofotometrillä mitattiin lehden vakaan tason fluoresenssi, sekä lehden reflektanssi. Samoista koepuista mitattiin myös lehtien absorbanssia, valon läpäisevyyttä, kaasujenvaihtoa, sekä maksimikvanttisaantoa. Klorofyllifluoresenssin 685nm ja 740nm taajuusalueiden suhteella kyettiin havainnoimaan typen määrää lehdissä ja PRI-indeksin huomattiin olevan hyvä työkalu natriumin määrän havainnoimiseen kasvien lehdissä. Lehtien stressin määrän huomattiin joissain koetilanteissa korreloivan fotosynteesin määrän kanssa jo stressin ollessa hyvin pientä. Tulokset indikoivat, että klorofyllifluoresenssin mittaaminen olisi varteenotettava menetelmä kasvien hyvinvoinnin mittaamiseen jo ennen kuin kasvissa on paljain silmin nähtäviä merkkejä stressistä. Tässä tutkimuksessa tehdyt havainnot pätevät kasveissa vain lehtitasolla, mutta lisätutkimuksissa voisi selvitä, voiko tuloksia yleistää myös kasvi- ja lehvästötasolle.
  • Kukkola, Mari (2013)
    The literature review focused on the chemistry, uses, occurrence and toxicology of pesticide residues. Emphasis was placed on residue analytics and GC-MS/MS-methods. The aim of this study was to develop a reliable and reproducible GC-MS/MS-multi residue method for the determination of pesticide residues in poultry feed. First, two available sample preparation methods were compared. The methods chosen for comparison were QuEChERS (Quick, Easy, Cheap, Effective, Rugged, Safe) based on dispersive solid phase extraction (dSPE) and a liquid-liquid extraction method. In the former, the residues were extracted with water-acetonitrile mixture and the content of the dSPE tube containing MgSO4 was added to the extract to induce the liquid-liquid partitioning of the residues. The extract was then cleaned with primary and secondary amine (PSA) and octadecylsilane (C18) absorbents, filtered and analysed by GC-MS/MS. Based on the comparison, the QuEChERS method was chosen for the validation experiments. The QuEChERS method was proven to be a quick and simple method that provided better trueness than the other compared method. The repeatability was sufficient for 54 residue compounds. However, the recovery was between 70-120 % for 28 analytes and mainly less than 70 % for the remaining compounds. The limit of quantification was 0.01 mg/kg for 48 analytes. The developed multi residue method can be used for reliable and reproducible determination of 24 pesticide residues in poultry feed whereas the assessment of the method for the remaining compounds will be continued. After a more comprehensive evaluation, the method can be applied for other feed matrices in future multi residue studies.
  • Lötjönen, Sanna (2013)
    The aim of this study was to find out how crop rotations with legumes in comparison to monocultures affect nutrient runoff from cultivation and profitability. We looked at five period monocultures of wheat, barley and oats. In the rotations considered two periods were replaced by red clover-grass or pea-horse bean mixtures. Results from rotations were compared with the ones from monocultures. Rotations were studied in private and social optimum and the case of common agricultural policy. According to the results it is possible to reduce nitrogen runoff with the use of legumes in crop rotations. Reductions were achieved by two means: lower average nitrogen runoff of legumes and residual effect from biologically fixed nitrogen which allows reducing fertilization in the next period. The average reductions in nitrogen runoff were higher in rotations based on pea-horse bean due to its lower optimal fertilization rate compared to red clover-grass. However, average per grain runoff was reduced more with red clover-grass due to its greater residual effect. Average nitrogen runoff was reduced in all cases expect for red clovergrass based rotations in social optimum where the variation in buffer strips made the difference. Private and social profitability were the highest for red clover-grass and adding it to grain monocultures increased both private and social profits. If the demand as fodder was too low cultivation of red clover-grass was unprofitable. Pea-horse bean had the lowest profitability and adding it to grain monocultures reduced profits.
  • Anomaa, Mattias (2019)
    Tutkimuksen tavoitteena oli esittää kasvinviljelytilojen yhteisen tuotantoyhtiön toimintamalli ja selvittää, minkälaisia etuja ja haittoja tuotantoyhtiömuotoiseen tuotantoprosessiin siirtyminen aiheuttaa. Lisäksi tutkielmassa selvitettiin olennaisia kysymyksiä tuotantoyhtiön perustamiseen liittyen. Tutkielma koostuu teoriaosasta ja empiirisestä osasta. Teoriaosiossa käsiteltiin aihepiiriin liittyviä käsitteitä, esiteltiin tuotantoyhtiön toimintamalli ja esitettiin suuruuden ekonomian mukanaan tuomat taloudelliset hyödyt. Empiirisessä osiossa tutkittiin tapaustutkimuksen keinoin viittä toiminnassa olevaa tuotantoyhtiötä. Tapaustutkimus suoritettiin teemahaastatteluna ruotsiksi, sillä haastateltavat olivat kaikki äidinkieleltään ruotsinkielisiä. Haastatteluista kolme tehtiin Ruotsissa ja kaksi Suomessa. Tutkittavat tapaukset olivat keskimääräisiä maatalousyrityksiä selvästi suurempia vaihdellen 600 hehtaarista 1000 hehtaariin. Suomessa vuonna 2017 keskimääräinen maatila oli pinta-alaltaan 47 hehtaaria (Luke 2018). Niin kirjallisuudessa kuin teemahaastatteluissa tuli ilmi, että tuotantoyhtiöllä on pystytty alentamaan yksikkökustannuksia. Saavutettu kustannussäästö vaihtelee tilakohtaisesti ja pääsääntönä on, että pienemmät maatilat hyötyvät yhteistyöstä enemmän kuin lähtökohtaisesti suuremmat maatilat. Strategisen yhteistyön, kuten tuotantoyhtiön, huomattiin tuottavan myös sosiaalisia hyötyjä. Sairastapausten sattuessa henkilöriski ei realisoidu täysimääräisesti, sillä useamman henkilön yrityksessä yhden henkilön poissaolo pystytään helpommin korvaamaan kuin yhden henkilön yrityksessä. Lomien järjestäminen on myös helpompaa, kun yhden henkilön merkittävyys yritykselle on suhteessa pienempi. Tuotantoyhtiön haittana voidaan pitää useammasta päättävästä henkilöstä johtuvaa päätöksenteon hidastumista ja yrittäjän kokemusta itsenäisyyden menetyksestä. Haasteltavien käsitys, oliko useampi päätöksentekijä enemmän vahvuus vai heikkous, vaihteli tapauksittain.
  • Pekkala, Olli (2020)
    Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää kasvinviljelytilojen maksuvalmiutta vuosilta 2003-2025. Tutkielmassa tarkasteltiin kasvinviljelytilojen toteutunutta maksuvalmiutta vuosilta 2003-2018 ja lisäksi arvioitiin kasvinviljelytilojen tulevan maksuvalmiuden kehitystä vuosille 2020-2025. Tutkimusaineistona käytettiin Luonnonvarakeskuksen Taloustohtori-palvelusta saatua kirjanpitotilojen kannattavuuskirjanpitoaineistoa. Kirjanpitoaineisto oli keskiarvoaineisto ja sen avulla selvitettiin maksuvalmiuden kehitystä vuosilta 2003-2018 käyttäen apuna maksuvalmiuden yleisiä tunnuslukuja. Tutkielmassa kasvinviljelytilat jaettiin kahteen eri kokoluokkaan taloudellisen kokonsa perusteella. Ensimmäinen tarkasteltu ryhmä oli taloudelliselta kooltaan keskimääräiset kasvinviljelytilat. Toinen tarkasteltu ryhmä oli taloudelliselta kooltaan 100 000–250 000 euron kasvinviljelytilat. Taloudellinen koko kuvaa hehtaari ja eläinkohtaisesti vakioitujen tuettomien tuottojen summaa. Kasvinviljelytilojen maksuvalmiutta tarkasteltiin tutkimuksessa dynaamisen maksuvalmiuden tunnuslukujen avulla, joista kassavirtapohjaisia tunnuslukuja olivat toimintajäämä, rahoitusjäämä, investointijäämä ja kassan ylijäämä. Tuloslaskelmapohjaiseksi tunnusluvuksi valittiin rahoitustulossuhde. Kassavirtapohjaisista tunnusluvuista laskettiin suh-teelliset jäämät jakamalla jäämät kassatuloilla. Suhteellisien jäämien avulla pystyttiin vertaamaan eri tilakokoluokkien maksuvalmiuksia toisiinsa. Tuottajahintojen ja tuotantopanosten ostohintojen kehitystä tarkasteltiin Tilastokeskuksen hintaindeksien avulla. Hintaindeksit muutettiin reaalisiksi suhteuttamalla hintaindeksit kuluttajahintaindeksiin, jolloin saatiin hintaindeksien reaalinen muutos. Maksuvalmiutta tarkasteltiin keskimääräisillä tiloilla vuosien 2003–2018 välillä ja suurilla tiloilla vuosien 2008–2018 välillä. Toisistaan poikkeava ajanjakso aiheutui siitä, että suuren tilakokoluokan tuloksia ei ollut saatavilla vuosien 2003–2007 välillä. Keskimääräisillä tiloilla maksuvalmiuden kehitys oli laskevaa kaikilla tutkielmassa käytetyillä maksuvalmiuden mittareilla. Suuren tilakokoluokan tiloilla maksuvalmiuden vuosittainen vaihtelu oli suurta eikä niin selkeästi trendinomaisesti laskevaa kuin keskimääräisen tilakokoluokan tiloilla. Suuren tilakokoluokan tiloilla rahoitustulossuhteen ja rahoitusjäämän trendit olivat jopa nousevia, mikä tosin aiheutui tarkastelujakson alun poikkeuksellisen heikoista maksuvalmiuden tunnusluvuista. Vuosien 2020–2025 maksuvalmiuden arviointiin käytettiin stokastista simulointimallia, jossa lähtötietoina käytettiin toteutuneita kassatuloja, kassamenoja, investointimenoja, tuotantopanosten ostohintaindeksiä, tuottajahintaindeksiä ja satotasoindeksiä. Näistä muuttujista muodostettiin simulointia varten @Risk ohjelman avulla Risktriang-jakaumat, joissa käytettiin jakaumien minimi-, mediaani- ja maksimiarvoja. Maksuvalmiuslaskelmaa varten simuloitiin kasvinviljelyn kassatulot, kasvinviljelyn kassamenot ja investointimenot @Risk-simulointiohjelmalla. Simulointimenetelmänä käytettiin Latin hybercube menetelmää, jossa iteraatioiden määräksi valittiin 100 kappaletta. Simuloidut arvot sisällytettiin maksuvalmiuslaskelmaan, johon muut tiedot otettiin vuoden 2018 toteutuneesta maksuvalmiuslaskelmasta. Vuosien 2020–2025 maksuvalmiuslaskelmiin tehtiin kassatulojen, kassamenojen ja investointimenojen osalta oletukset historiallisen keskimääräisen kehityksen perusteella. Maataloustukien tulevan muutoksen myötä tehtiin kolme eri skenaariota tukien määrän oletuksina. Maksuvalmiuslaskelmien tulokset vuosille 2020–2025 osoittivat että historiallisen hintakehityksen perusteella ja tukien oletetun laskun myötä keskimääräinen kasvinviljelytilojen maksuvalmius heikkenee kummassakin tarkastellussa tilakokoluokassa vuosien 2020–2025 välillä, ellei tuottavuudessa tai hintasuhteiden osalta tapahdu oletettua suotuisampaa kehitystä. Tutkimuksessa käsiteltävä aineisto oli keskiarvoaineistoa, joten se ei anna kuvaa yksittäisten tilojen maksuvalmiudesta, joka saattaa vaihdella tilikauden aikana ja tilakohtaisesti huomattavasti.
  • Lukkari, Emmi (2021)
    Plant proteins have excellent nutritional quality and their use in food is constantly increasing. Plant protein powders are widely used as raw material for plant protein products. Characterization of the sensory properties of plant protein powders is important for product development. Aim of the study was to study the sensory properties of six different plant protein powders using a descriptive analysis. The aim was to obtain new information about the sensory properties of plant pro-teins. Study was conducted during the COVID-19 pandemic. The intensities of the sensory properties of the plant protein concentrates, i.e., faba bean, brown pea, yellow pea, hemp, flaxseed and pea protein isolate were studied by a generic descriptive analysis. The trained panel created a vocabulary for the sensory properties of plant proteins and sensory profile of 17 properties was formed. The profile included six smell, four texture, two flavor, and five taste-related properties together with suitable reference samples. Assessors evaluated the samples in three separate sessions. The results showed that the brown and yellow peas had very similar profiles. Their typical smell properties were grassy, smell and flavor of fresh pea, sweetness, bitterness and mouth-drying sensation. The bitterness and mouth-drying sensation of the faba bean were strongest of all and it also contained more grain and musty smell compared to the peas. The properties of the pea protein isolate differed from brown and yellow peas because in umami taste and pea-like properties. Oilseeds, i.e., hemp and flaxseed were dominated by a grain and musty smell, as well as rough-ness and sandiness. The smell and flavor properties of the cooked peas were mild in the plant pro-tein samples because the properties of cooked peas are created during the production of plant protein products. Due to the high protein concentration of pea protein isolate it differed most from all the other samples.
  • Siira, Riina (2022)
    Demand for plant-based food is growing and alternative protein sources are explored to replace dairy and meat products. Due to weak functional properties of plant proteins compared to milk protein, it is challenging to create the desirable food structure. The coagulation of milk proteins plays an essential role in structure formation of many fermented milk products, but plant pro-teins may not behave in the same way. It is important to study the use of plant proteins in vari-ous food applications to bring organoleptically and nutritionally better plant-based products to the market. The aim of the work was to study transglutaminase (TG) induced gelling of plant-based proteins and determine whether calcium, pH, or enzyme dosage affects the quality of the gel structure. Pea protein isolate and oat protein concentrate were selected as the main raw materials for the study. Three different levels of calcium, pH and enzyme dosages and their effects on protein content (%), firmness (g) and dry matter content (%) of the samples was measured. Experi-mental plan and predictive models of the results was performed with Minitab software. Protein content of the samples was measured by using nitrogen analyzer, firmness of the samples by us-ing TAXT texture analyzer and dry matter content of the samples with moisture analyzer. Tricalcium phosphate was found to weaken the firmness of the samples when the dosage was 0,3 % or more. The most solid gel sample was found in pH 5,1, with small amount of enzyme and 0,05-0,3 % level of tricalcium phosphate. Dry matter of the samples was noted to increase at low pH level. TG increased the dry matter, especially when tricalcium phosphate was not ap-plied. TG was found to be an effective tool to improve protein gelling by forming a solid struc-ture for the samples. Higher amount of TG increased the protein content. It was shown to be possible to modify food characteristics by the studied process parameters, but the data set used in this study was small to provide reliable models. Further research should be done on the ef-fects and relationships between these factors to confirm results of the study.