Browsing by Title

S-ryhmä on toteuttanut halpuuttamista useamman vuoden, koska kuluttajat ovat pitäneet ruoan hintaa kalliina ja S-ryhmä on halunnut auttaa kuluttajia vaikeina aikoina. Halpuuttaminen on saanut paljon huomiota mediassa. Elintarvikeketjun eri toimijat ovat tuoneet mielipiteensä esiin halpuuttamisesta, mutta kuluttajan näkökulma asiaan on jäänyt vähemmälle. Tämän tutkimuksen pyrkimyksenä oli tutkia, miten kuluttajat kokevat halpuuttamisen. Tarkemmin selvitettiin, mitä mieltä kuluttajat ovat halpuutetuista hinnoista ja miten he ovat reagoineet halpuuttamiseen sekä onko hinta-asenteen ja halpuuttamisen kokemisen välillä yhteyttä. Tutkimuksen teoriaosassa perehdyttiin halpuuttamisen perustaan ja toteuttamiseen ja siihen, miten halpuuttaminen on nähty aiemmissa tutkimuksissa ja mediassa. Toisena kokonaisuutena teoriassa selvitettiin erilaisten käsitteiden kautta, minkälaisia näkemyksiä hintaan liittyen voi olla. Näitä olivat hintakäsitys, hinta-laatusuhde, hinnan oikeudenmukaisuus, hinta-asenne ja hintamielikuva. Lisäksi teoriaosassa kuvattiin hintaan ja sen muutoksiin reagoimista. Tutkimuksen empiirinen osio suoritettiin kvantitatiivisena kyselytutkimuksella. Kyselylomake lähetettiin sähköisenä Kuluttajaliiton jäsenille jäsenkirjeen mukana joulukuussa 2018, kolmen Maatalous-metsätieteellisen ainejärjestön postituslistan kautta opiskelijajäsenille ja tuttaville marraskuussa. Aineisto koostui 160 vastauksesta. Sen analysoinnissa hyödynnettiin keskiarvoja, frekvenssejä, ristiintaulukointia, Spearmanin järjestyskorrelaatiokerrointa, Mann-Whitneyn U-testiä, Kruskal-Wallisin H-testiä ja monimuuttujamenetelmistä faktorianalyysiä ja logistista regressioanalyysiä. Halpuuttaminen koettiin keskimäärin hieman enemmän pysyväksi hinnanalennukseksi kuin tarjoukseksi. Halpuuttaminen ei ollut vastaajien, erityisesti naisten ja nuorempien, mukaan osuustoiminnan tehtävän mukaista. Vastaajat kokivat halpuuttamisen joko myönteisenä tai kielteisenä. Useammasta vastaajasta halpuuttaminen oli kielteinen asia. Naisiin ja nuorempiin (19–24 -vuotiaat, 25–29 -vuotiaat) lukeutui useampi kielteisesti suhtautuva kuin miehiin ja vanhempiin (30–59 -vuotiaat, 60–79 -vuotiaat). Vastaajat eivät nähneet halpuuttamista oikeudenmukaisena. Vastaajat olivat reagoineet halpuuttamiseen eniten siirtymällä S-ryhmän kaupoista pois. Halpuutuksen vaikutuksesta vastaajat eivät olleet lisänneet halpuutettujen tuotteiden ostoa. “Halpa hinta on tärkeä” ja “laadusta kannattaa maksaa” hinta-asenteet selittivät halpuuttamiseen asennoitumista. Halpuuttamisen oikeudenmukaisuuden kokemus selitti myönteistä asennetta. S-ryhmän olisi hyvä kertoa kuluttajille siitä, mitä halpuuttaminen on ja miten se on toteutettu.

Field bioenergy is a form of renewable energy, where plant biomass is used as feedstock in different energy production systems. Field based bioenergy will help to increase renewable energy utilization, which should be 20% of total energy consumption in year 2020 according to the EU regulations. Hemp (Cannabis sativa L.) and maize (Zea mays L.) are traditional crops with significant dry matter yield potential and they can be used as break crops in conventional crop rotations. The purpose of this study was to analyze the suitability of hemp and maize as feedstock crops in Finland, as well as the varietal differences based on feedstock quality and yield. Field experiment were conducted at the Viikki Experimental farm, University of Helsinki, Finland in 2007 and 2008. Studied traits were dry matter yield, nutrient uptake and feedstock chemical composition, ash, energy and soluble sugar content as well as C/N- and C/P-ratios. Experiments included three hemp cultivars, oilhemp Finola and fibrehemps Chamaeleon and USO 31 and five maize cultivars: Gavot, Campesino, Ronaldino, KXA7211 and KXA7251. Fertilizer rates were 60 N kg/ha for hemp and 120 N kg/ha for maize in 2007 and 210 N kg/ha in 2008. Chamaeleon produced the highest dry matter yield (18 000 DM kg/ha), and the difference to the next one, USO 31 was more than 20 %. Campesino, Gavot and KXA7251 produced the highest dry matter yield (15 500-18 000 DM kg/ha) of maize cultivars studied. Maize dry matter was rich in soluble sugars (177-215 mg/kg DM). Hemp and maize biomass was high in content of different elements and ash. The results indicated that hemp and maize can produce high dry matter yield. However the feedstock quality traits are not ideal for energy. High content of different elements in unprocessed dry matter interferes with the burning and imbalanced C/N- and C/P-ratio biogas production. Based on the results maize can be an excellent option as bioethanol feedstock due to high content of soluble sugars in the dry matter.

Availability of plant-based food products and snack products has increased during the last years. In Finland, especially oat-based food products have been popular. Milk-based yogurts have been accompanied by fermented oat-based snack products, ‘oatgurts’. The aim of this study was to investigate texture and mouthfeel properties of commercial oatgurts and milk-based yogurts. Pleasantness of the mouthfeel and overall pleasantness were also studied. In addition, structure properties of the products were measured with instrumental methods. Sensory study of the products was conducted as a consumer study (n = 87) using a time-dependent method called Temporal Dominance of Sensations, TDS. TDS was used to study dominant sensations of mouthfeel properties (creamy, foamy, thick, thin, sticky and watery) during eating. Two milk-based yogurts with 2,5 % and 4,0 % of fat and five oat-based gurts were used as samples. Overall pleasantness and pleasantness of the mouthfeel were evaluated with a 7-point hedonic scale. Assessor’s demographic factors, innovativeness and usage frequency of plant-based yogurts were studied with the sensory study. With instrumental methods viscosities during steady state shear rates 10 s-1 and 50 s-1 were measured. In addition, flow curves, amplitude sweeps, frequency sweeps were conducted, and particle sizes of the products were measured. According to the results, milk-based products were scored more pleasant in the overall pleasantness and in the mouthfeel pleasantness. However, one of the gurts was statistically as pleasant in the mouthfeel as the milk-based yogurt with lower fat content (2,5 % of fat). Ethnic background of the assessors had an impact to the hedonic ratings of the gurts. Assessors with Finnish background (n = 68) evaluated the gurts more pleasant in the overall pleasantness and in the pleasantness of the mouthfeel. Innovativeness of the assessors had an impact to the overall pleasantness of the gurts but not to the pleasantness of the mouthfeel. According to TDS results, creaminess and thickness improved the hedonic ratings whereas wateriness and thinness had a negative effect on the hedonic ratings. According to the instrumental measurements, structures of the products were different. One of the gurts showed rheopectic behavior which is less common among food products. Other products were thixotropic. From the results it can be concluded that high viscosity of the products correlated positively with dominance ratings of thickness. To find reliable connections between sensory properties and instrumental measurements, more research must be done. There were differences in the mouthfeel properties of the milk- and oat-based products. Oatgurts and their mouthfeel properties have lot to be improved that their pleasantness would be equal to milk-based yogurts. In a future research, it would be good idea to find out what kind of qualities consumers want for oatgurts and whether milk-based yogurts are good reference products for oatgurts.

Propionibacterium freudenreichii is a common bacterium used in food industry. Despite of its wide use it has not been extensively studied yet. P. freudenreichii is usually considered as an anaerobe although it carries all the genes required for aerobic respiration in its genome. In my study, I examined the effect of oxygen on cell physiology and metabolism of P. freudenreichii. Cells were grown in bioreactors under anaerobic and microaerobic conditions as well as using a two-step cultivation with first an anaerobic and then a microaerobic phase. The partial pressure of oxygen was 0 kPa in anaerobic conditions and 4 kPa in microaerobic conditions. The growth rates and amount of ATP were studied, the metabolic activity of the cells was analysed, production of acetic, pyruvic, lactic and propionic acid was examined and finally I studied the expression of the atpA and recA genes. According to the results, P. freudenreichii grows with about two times shorter generation time in microaerobic conditions than in anaerobic conditions. The cells were metabolically most active in exponential phase when conditions were microaerobic. The amount of ATP was found to be rather static under the conditions used. Propionic acid was produced in anaerobic conditions but when conditions switched to microaerobic, its concentration diminished. Pyruvic acid was found to accumulate in microaerobic conditions. The atpA gene was expressed more efficiently in microaerobic conditions than in anaerobic conditions. P. freudenreichii probably utilizes reversible Wood-Werkman -fermentation route to produce ATP by oxidative phosphorylation when oxygen serves as an electron acceptor. Substrate-level phosphorylation did not increase in microaerobic conditions. The growth rate of P. freudenreichii and the final cell densities it reaches can be increased by cultivation in microaerobic conditions instead of anaerobic conditions.

The aim of this study was to examine the effects of faba bean and pea based lactation diets on changes in weight and condition of gilts and sows and weight gain of piglets in organic production. In addition, the effects of phase-feeding on sow and piglet productiveness was surveyed. The study was conducted in experimental farm of MTT Agrifood Research Finland, in Hyvinkää. Experiment was carried out with 28 gilts and 46 sows, which were all divided into three test groups. The control feed was organic lactation feed containing 19,7 % of pea. Test diet 1 was organic lactation feed containing 19,7 % of pea and after 22 day of lactation additional 3,35 % of rapeseed expeller. Test diet 2 was organic lactation feed containing 16,4 % of faba bean and after 22 day of lactation additional 3,61 % of rapeseed expeller. Also the effect of parity on sow productivity was examined by comparing the results between gilts and sows. The sow weights were measured, fat measurements performed and condition scores evaluated during the experiment. Piglet weights were also measured. No differences between the sow groups occurred in feed intake during the first three weeks of lactation. However at the end of the lactation feed intake in test groups 1 and 2 (204,8 kg DM and 200,0 kg DM, respectively) was higher than in the control group (181,9 kg DM). The weight loss of sows in all groups was similar and no effect of feed was found. Parity had an effect on the sow feed intake and weights, as gilts consumed less feed and had smaller weights compared to older sows. In addition, the litters of the older sows were larger compared to the gilts, but no differences was found in piglet weights. In this study faba bean seemed to be comparable with pea as organic protein feed for sows, as there were no major differences between the test groups in feed intake, weight loss nor piglet production. Also, rapeseed expeller had no effect on the sow conditions after weaning.

Kotimaassa viljellyt palkokasvit, joita pystytään hyödyntämään eläinten ruokinnassa, vähentävät riippuvuutta tuontivalkuaisesta. Biologisen typensidonnan ansiosta palkokasvit eivät tarvitse kalliita mineraalityppilannoitteita ja niillä on hyvä esikasviarvo. Tässä tutkimuksessa selvitettiin härkäpapu-kevätvehnäkokoviljasäilörehun ja ruokinnan valkuaistäydennyksen vaikutusta maidontuotantoon ja maidon koostumukseen, erityisesti rasvahappokoostumukseen, sekä typen hyväksikäyttöön. Nurmisäilörehuun pohjautuvaa ruokintaa verrattiin härkäpapu-kevätvehnänurmi-säilörehuruokintaan, jossa puolet karkearehun kuiva-aineesta korvattiin härkäpapu-kevätvehnäsäilörehulla. Väkirehutäydennyksen (13 kg/vrk) raakavalkuaispitoisuudet olivat joko 175 g/kg ka (rypsirouheen määrä 2 kg/vrk/lehmä) tai 200 g /kg ka (rypsirouheen määrä 3,5 kg/vrk/lehmä). Lehmät saivat säilörehua vapaasti. Ruokintakoe toteutettiin Helsingin yliopiston opetus- ja tutkimustilan navetassa Viikissä 1.2. – 26.4.2014. Koe-eläiminä oli kahdeksan ayrshire-rotuista lypsylehmää, joista neljä oli pötsifistelöityjä. Ruokintakokeen malli oli kaksinkertainen 4x4 latinalainen neliö. Koejakson pituus oli 21 vrk. Tämän tutkimuksen perusteella härkäpapu-kevätvehnäsäilörehulla voi korvata puolet nurmisäilörehusta kuiva-aineen syönnin ja maitotuotoksen kärsimättä, kun molemmat säilörehut ovat hyvälaatuisia. Rypsirouheen määrän lisääminen ei tuonut tässä tutkimuksessa lisämaitolitroja eikä lisännyt maidon pitoisuuksia. Maidon rasvapitoisuus väheni, kun rypsirouheen määrää lisättiin. Myös mikrobitypen muodostuminen oli vähäisempää. Pötsin valkuaistase (PVT) oli kaikilla koeruokinnoilla positiivinen, joten pötsissä hajoavan valkuaisen saanti ei ollut todennäköisesti rajoittava tekijä mikrobitypen synteesissä. Lehmät söivät vähemmän tärkkelystä ja mikrobien käytössä oli täten todennäköisesti vähemmän energiaa, kun rypsin annostaso oli korkea verrattuna matalaan tasoon. Rehutypen hyväksikäyttö maitovalkuaiseksi heikkeni, kun rypsirouheen määrä väkirehussa lisääntyi ja säilörehussa oli härkäpapu-kevätvehnäsäilörehua. Kun karkearehu sisälsi härkäpapu-kevätvehnäsäilörehua, rypsirouheen määrän lisääminen ruokinnassa lisäsi merkittävästi maidon ureapitoisuutta. Alfalinoleenihappo (18:3n-3) siirtyi tehokkaammin rehusta maitoon härkäpapu-kevätvehnäsäilörehua sisältäneissä ruokinnoissa kuin karkearehun ollessa puhdasta nurmisäilörehua. Suurempi osa härkäpapu-kevätvehnäsäilörehun kuin nurmisäilörehun pitkäketjuisista rasvahapoista, etenkin 18:3n-3, säästyi ilmeisesti pötsissä biohydrogenaatiolta. Kun rypsirouheen määrä väkirehussa lisääntyi, maidon rasvatuotos väheni johtuen todennäköisesti palmitiinihapon (16:0) vähäisemmästä de novo –synteesistä maitorauhasessa. Vähäisempää de novo -synteesiä saattaa selittää se, että rypsin annostason nosto lisäsi hieman pitkäketjuisten, tyydyttymättömien rasvahappojen saantia. Plasman etikka- ja voihappopitoisuuksissa ei ollut eroa koeruokintojen välillä, mutta plasman insuliinipitoisuudet suurenivat rypsin annostason noustessa (plasmadata esitetty Termosen tutkielmassa 2015), mistä johtuen maitorasvan esiaineet ovat voineet osin ohjautua maitorauhasen ohi. Härkäpapu-kevätvehnäsäilörehulla voitiin korvata puolet nurmisäilörehusta maitotuotoksen kärsimättä vaikka härkäpapurehun sulavuus oli nurmirehua huonompi. Rypsirouheen määrän lisääminen ei vaikuttanut maitotuotokseen. Se vähensi rasvatuotosta ja heikensi typen hyväksikäyttöä, minkä takia se ei ollut tämän tutkimuksen perusteella järkevää.

Due to the high protein content in legumes, legume protein concentrates and isolates are becoming popular and are currently used in food as a substitute for animal-based proteins. Unfortunately, the sensory quality of legumes can be compromised by a beany flavour, bitter taste, and an astringent mouthfeel. The objective of this study was to investigate the bitterness of two faba bean concentrates, one that was untreated and another deflavored to reduce the negative sensory attributes. The presence of bitter tasting compounds in the water-soluble extract of the concentrates was determined using chemical and sensory evaluation. The first hypothesis of the study was that the deflavored concentrate, its water-soluble and water-insoluble fraction are less bitter than the untreated concentrate and its fractions. The second hypothesis was that the water-soluble fraction of the concentrates is more bitter, due to bitter water-soluble phytochemicals. The faba bean protein concentrates were extracted in water and the phytochemical profiles of the water-soluble extracts analysed by UHPLC-MS. The phytochemical profiles of the water extracts were compared and the compounds that differed in their intensity identified based on the mass/charge ratios (m/z) of [M-H]- ions and fragment ions. The bitterness and total flavor intensity of the water suspensions of the concentrates, the supernatants and insoluble residues were investigated by sensory evaluation using a trained panel. The study showed that the aqueous suspensions of both supernatants were as bitter as their concentrates, therefore the compounds causing the bitterness were easily soluble in water. The untreated concentrate suspension and its supernatant were more bitter than the deflavored concentrate suspension and supernatant, suggesting that different amounts of specific compounds in the samples may explain the difference in bitterness. In the UPLC-MS analysis, the intensity of the 12 compounds was higher in the aqueous extract of the untreated concentrate compared to the deflavored aqueous extract. For example, hydroxy fatty acids, some of which have been shown to cause bitterness, were present in the water extracts of the untreated concentrate. The bitter compounds in the concentrate had been reduced or their formation prevented by the deflavoring treatment. Differences in the enzymatic activity of lipase and lipoxygenase enzymes was lower in the deflavored than untreated samples suggesting that an enzyme inactivation treatment may have been used in the production of the deflavored concentrate. Nonetheless, despite the treatment, the deflavored concentrate was still bitter which necessitated more research to identify the bitter compounds and also studies on how to effectively reduce the off-flavour in legume-based protein concentrates.

Palkokasveja sisältävissä kasvustoissa teollisten typpilannoitteiden tarve on vähäistä palkokasvien oman typensidontakykynsä ansioista. Palkokasveista esimerkiksi puna-apila (Trifolium pratense) ja härkäpapu (Vicia faba) menestyvät Suomen kasvuolosuhteissa. Härkäpavun kohdalla varsinkin, jos koko kasvusto korjataan säilörehuksi. Lypsylehmä ei kuitenkaan pysty hyödyntämään palkokasvien suurta raakavalkuaispitoisuutta ilman typpihukkaa, joten valkuaisen hyväksikäyttöä halutaan parantaa. Tämän tutkielman tavoitteena oli vertailla härkäpapu- ja puna-apilasäilörehun, sekä rypsi- ja härkäpapuvalkuaislisän vaikutuksia valkuaisen hyväksikäyttöön lypsylehmien ruokinnassa. Tutkimus tehtiin Helsingin yliopiston Viikin tutkimustilan navetassa 17.10.2020-9.1.2021. Kokeen malli oli kerran toistettu tasapainotettu 4 × 4 latinalainen neliö, jossa oli kahdeksan lypsylehmää, neljä jaksoa ja neljä seosrehuruokintaa. Koeasetelma oli 2 × 2 faktoriaalinen ja tutkittavina tekijöinä olivat säilörehun kasvilaji sekä valkuaislisä. Karkearehuna oli joko härkäpapupitoinen säilörehu (HP), josta 2/3 karkearehun kuiva-aineesta (ka) oli härkäpapusäilörehua ja 1/3 timotei-nurminatasäilörehua tai puna-apilapitoinen säilörehu (AP), jossa oli 51 % puna-apilaa ja 49 % timotein, nurminadan ja italianraiheinän seosta. Lisäksi seosrehuissa oli valkuaislisänä joko härkäpapujauhoa (Hp, 15,6 % seosrehun ka:sta) tai rypsipuristetta (Rp, 12,2 % seosrehun ka:sta). Kaikissa koeruokinnoissa oli lisäksi ohra-kauraseosta sekä kivennäistä. Väkirehun osuus ruokinnasta oli 45 % ka:sta. Tutkimuksessa tarkasteltiin ruokintojen vaikutusta syöntiin, ravintoaineiden saantiin ja sulavuuteen, maitotuotokseen, plasman aminohappopitoisuuksiin sekä typen hyväksikäyttöön. Kuiva-aineen syönnissä ei ollut eroa ruokintojen välillä. Raakavalkuaisen (rv) sekä välttämättömien aminohappojen kokonaissaanti oli suurempi HP-säilörehusta kuin AP-säilörehusta. HP-ruokinnat lisäsivät maidon valkuaispitoisuutta sekä suuntaa-antavasti rasvapitoisuutta verrattuna AP-ruokintoihin. Sen sijaan maitotuotos oli suuntaa-antavasti suurempi AP-ruokinnoista verrattuna HP-ruokintoihin. Rp:n ollessa valkuaislisänä maito- ja valkuaistuotos olivat suurempia kuin Hp-ruokinnoissa, mutta maidon rasva-, valkuaisja laktoosipitoisuuksissa ei ollut eroa valkuaislisien välillä. Härkäpapu lisäsi maidon ureapitoisuutta sekä säilörehuna että valkuaislisänä. Välttämättömien aminohappojen imeytyminen verenkiertoon oli vähäisempää Hp-ruokinnoista verrattuna Rp-ruokintoihin. Histidiinin ja lysiinin ja suuntaa-antavasti tryptofaanin pitoisuus plasmassa oli suurempi lehmien saadessa HP-säilörehua AP-säilörehun sijaan. Syödystä typestä suurempi osuus erittyi maitoon, mutta myös sontaan AP-ruokinnoista verrattuna HP-ruokintoihin. Typen suurempi eritys sontaan johtunee AP-säilörehun heikommasta rv:n sulavuudesta verrattuna HP-säilörehun rv:n sulavuuteen. Typen eritys maitoon oli tehokkaampaa Rp-ruokinnoista verrattuna Hp-ruokintoihin. Tämän tutkimuksen mukaan typen jakautumisen ja maidon ureapitoisuuden perusteella puna-apilasäilörehu ja rypsivalkuaislisä ovat valkuaisen hyväksikäytön kannalta härkäpapusäilörehua ja härkäpapuvalkuaislisää parempia vaihtoehtoja lypsylehmien ruokinnassa.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää härkäpapusäilörehun vaikutuksia lypsylehmien syöntiin, maidontuotantoon, dieetin sulavuuteen ja metaanin tuotantoon, kun nurmisäilörehua korvattiin osittain härkäpapusäilörehulla. Säilörehu ja viljat muodostavat lypsylehmien ruokinnan perustan, jota täydennetään valkuaisrehuilla, kuten rypsillä ja rapsilla. Tällä hetkellä nautojen ruokinnassa käytettävät täydennysvalkuaisrehut ovat valtaosin tuonnin varassa. Suomen valkuaisomavaraisuus oli täydennysvalkuaisen osalta vuonna 2018 noin 23 %. Palkokasvien viljelyllä voitaisiin korvata tuontivalkuaista ja nostaa Suomen valkuaisomavaraisuutta. Tutkimus toteutettiin Helsingin yliopiston Viikin opetus- ja tutkimustilan navetassa 26.10.2019 – 17.1.2020. Tutkimuksessa verrattiin ensimmäisen sadon timotei-nurminatasäilörehua seokseen, jossa 2/3 nurmisäilörehusta korvattiin härkäpapusäilörehulla lypsylehmien ruokinnassa. Tutkittavien säilörehujen lisäksi seosrehu sisälsi kauraa, ohraa, härkäpapua, hernettä, melassileikettä, propyleeniglykolia ja kivennäisiä. Seosrehun väkirehun osuus kuiva-aineesta oli 35 %. Lehmille oli vapaasti tarjolla seosrehua. Lypsyn yhteydessä lehmät saivat robotilta maitotuotokseen suhteutetun väkirehuannoksen (4,6–9 kg/pv). Koe toteutettiin jaksokokeena, jossa lehmille annettiin ensin neljän viikon ajan nurmisäilörehua (kontrollirehu). Sen jälkeen lehmille annettiin neljän viikon ajan härkäpapusäilörehun ja nurmisäilörehun seosta (67:33 % kuiva-aineesta). Viimeisellä neljän viikon ruokintajaksolla lehmät saivat taas seosrehussa kontrollinurmisäilörehua. D-arvoltaan korjattu nurmisäilörehu oli sulavampaa (654 g/kg ka) verrattuna härkäpapusäilörehuun (594 g/kg ka). Kokeessa oli mukana yhteensä 10 Ayrshire-lehmää, jotka olivat poikineet vähintään kaksi kertaa. Koelehmät söivät härkäpapusäilörehua 15,1 kg ka/pv, joka oli 2,8 kg ka/pv enemmän kuin nurmisäilörehua. Kokonaiskuiva-aineensyönti oli härkäpapusäilörehulla 3,55 kg ka/pv runsaampaa verrattuna nurmisäilörehuun perustuvan ruokinnan kokonaiskuiva-aineensyöntiin. Härkäpapusäilörehuruokinnalla energiakorjattu maitotuotos ja maidon valkuaistuotos olivat suuremmat nurmiruokintaan verrattuna. Härkäpapuruokinta nosti dieetin kuiva-aineen ja orgaanisen aineen sekä raakavalkuaisen sulavuutta, mutta sillä ei ollut vaikutusta valkuaisen/typen hyväksikäyttöön. Metaanipäästöihin (g/pv) härkäpapuruokinnalla ei ollut vaikutusta. Nurmisäilörehun korvaaminen härkäpapusäilörehulla vähensi metaanin tuotantoa syötyä kuiva-ainekiloa kohti. Tulosten perusteella härkäpapusäilörehu sopii hyvin lypsylehmien ruokintaan. Nurmisäilörehun osittainen korvaaminen härkäpapusäilörehulla lisää lehmien kuiva-aineen syöntiä nostaen lypsylehmien energiakorjatun maidon tuotosta ja maidon valkuaistuotosta.

Tämän maisterintutkielman tavoitteena oli tutkia, miten härkäpavun kaksi eri annostustasoa vaikuttavat lypsylehmien maitotuotokseen rypsirouheeseen verrattuna, kun karkearehuna käytetään heinäkasvisäilörehua. Koe tehtiin keväällä 2013 Viikin opetus- ja tutkimustilan navetassa osana Kotipalko-hanketta. Kokeessa oli 12 ayrshire-lehmää, joista kuusi oli poikinut vähintään kaksi kertaa ja loput olivat ensimmäisen kerran poikineita hiehoja. Lehmien poikimisesta oli kulunut keskimäärin 115 päivää kokeen alussa. Koe järjestettiin cyclic change over –koemallin mukaisesti. Kokeessa oli kaksi blokkia, joista toisen blokin muodostivat vähintään kaksi kertaa poikineet lehmät ja toisen blokin ensimmäisen kerran poikineet hiehot. Kokeen väkirehuista muodostettiin kuusi erilaista koekäsittelyä 2x3 faktoriaalisen asetelman mukaisesti. Kokeessa oli väkirehun raakavalkuaistasoina 154 g/kg ka ja 190 g/kg ka ja valkuaislähteinä rypsi, rypsin ja härkäpavun seos ja härkäpapu, niin että raakavalkuaisen saanti oli yhtä suuri kaikista vaihtoehdoista. Karkearehuna käytettiin 1.sadon timoteinurminatasäilörehua. Lehmien säilörehun syönti vähentyi, kun rypsiä korvattiin härkäpavulla ja syönti vähentyi enemmän, kun valkuaisrehujen määrä oli suurempi ruokinnassa. Orgaanisen aineen, NDF:n ja raakavalkuaisen saannit vähentyivät myös, kun rypsiä korvattiin härkäpavulla. Raakavalkuaisen saanti ja pötsin valkuaistase lisääntyivät, kun ruokinnan raakavalkuaispitoisuutta lisättiin. Ohutsuolesta imeytyvän valkuaisen hyväksikäyttö heikkeni, kun ruokinnan raaka-valkuaispitoisuus oli 190 g/kg ka. Myös lehmien maito-, valkuais- ja laktoosituotokset vähentyivät, kun rypsiä korvattiin härkäpavulla. Maidon ureapitoisuus ja virtsassa erittyvän typen määrä lisääntyivät, kun rypsiä korvattiin härkäpavulla ja ruokinnan raakavalkuaispitoisuus lisääntyi. Tulosten perusteella rypsiä ei voi korvata härkäpavulla ilman lehmien rehun syönnin ja maitotuotoksen vähentymistä. Osa rypsistä voidaan korvata härkäpavulla ilman, että lehmien rehun syönti tai maitotuotos vähentyvät niin paljon kuin rypsin korvaamisella kokonaan härkäpavulla. Rypsin ja härkäpavun seoksella voidaan myös varmistaa paremmin lehmien riittävä aminohappojen saanti kuin pelkällä härkäpavulla.