Browsing by Author "Uusimäki, Kerttu"

Varhaisravitsemus on elintärkeää lapsen selviytymisen ja kasvun, sekä terveeksi, yhteiskunnan tuotteliaaksi aikuiseksi kehittymisen kannalta. Aliravitsemus aiheuttaa vuosittain yli kolmen miljoonan alle viisivuotiaan kuoleman, ja suhteessa syntyneisiin kuolleisuus on suurinta Afrikassa. Vaikka lasten ravitsemuksen edistäminen on kansainvälisesti todettu prioriteetti, lähes puolet kaikista alle viisivuotiaiden kuolemista voidaan yhdistää epäoptimaaliseen ravitsemukseen. Imetyskäytäntöjen edistämiseksi on tehty paljon töitä, mutta lisäruokakäytäntöjä ja niiden kehittämistä on tutkittu vähemmän. Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli selvittää opetusvideoita nähneiden alle kaksivuotiaiden lasten äitien ja kontrolliäitien välisiä eroja lisäruokatiedoissa, -asenteissa ja -käytännöissä. Lisäksi tavoitteena oli raportoida alle kaksivuotiaiden lasten ruoankäyttöä tutkimusalueilla. Tämä tutkielma on osa Helsingin yliopiston GloCal-projektia, jonka tarkoituksena oli kehittää naisten ja lasten terveyttä ja ravitsemusta edistävä opetusvideosetti. Keniassa kuvatut 47 swahilinkielistä videota olivat nähtävissä kuuden kuukauden ajan äideille ja lapsille suunnattujen terveyskeskusten odotustiloissa Nairobissa slummialueella ja Machakosin maaseutualueella Keniassa. Aineisto kerättiin poikkileikkausasetelmassa intervention lopussa syksyllä 2016. Kenialaiset ravitsemustieteilijät haastattelivat alle kaksivuotiaiden lasten äitejä paikallisella kielellä. Kaikki tilastolliset analyysit tehtiin IBM Statistics SPSS (versio 24) -ohjelmalla. Haastattelun aloitti 1005 henkilöä, joista 66 keskeytti haastattelun ja 40 ei täyttänyt sisäänottokriteereitä (n=965). Lasten ruokavalio koostui molemmilla alueilla pääasiassa viljoista, hedelmistä ja kasviksista. Proteiinipitoisten ruokien saanti oli vähäistä. Vain noin joka kymmenes kaikista 6–8 kuukauden ikäisistä ja alle puolet kaikista 9–23 kuukauden ikäisistä lapsista täytti WHO:n lisäruokinnan vähimmäissuositukset (MAD). Nairobin interventioryhmässä (NI) ateriatiheys, MF (6−8 kk p=0,002; 9−11 kk p<0,001 ja 12−23 kk p=0,002) ja ruokavalion monipuolisuus, DDS (ikäryhmittäin: p=0,025; p=0,002 ja p=0,013) olivat paremmat kuin kontrolliryhmässä (NK). Machakosin interventioryhmässä (MI) DDS oli parempi vanhimmassa ikäryhmässä (p=0,023) verrattuna kontrolliryhmään (MK). NI:ssä MAD oli keskimäärin parempi kuin NK:ssä (9−11 kk p=0,002 ja 12−23 kk p=0,022). NI:ssä lapset saivat yleisemmin lihaa, kalaa ja mereneläviä (ikäryhmittäin: p=0,017; p=0,001 ja p=0,007) ja öljyä (ikäryhmittäin: p=0,001; p<0,0001 ja p=0,002) verrattuna NK:ään. NI:n asenteet lisäruokien aloitusajankohtaan (p=0,006) sekä munien (p=0,001), palkokasvien (p<0,001), kalan (p=0,037) ja hedelmien (p=0,048) antamiseen puolivuotiaalle lapselle liittyen olivat paremmat verrattuna NK:ään. MI:n asenteet palkokasvien (p=0,011) ja kalan (p=0,013) päivittäisen tarpeellisuuden suhteen olivat paremmat kuin MK:ssä. Äitien tietämys ruokaryhmistä (hedelmät ja kasvikset p<0,0001 ja palkokasvit p=0,046), eläinperäisten tuotteiden hyödyistä (lapsen kehitys p=0,003 ja aivojen kehitys p=0,030) ja puuron sopivasta koostumuksesta (p<0,001) oli NI:ssä parempi kuin NK:ssä. Ryhmien välillä oli selvästi useampia tilastollisesti merkitseviä eroja Nairobissa kuin Machakosissa, ja alueellisten erojen selvittäminen olisikin hyvä jatkotutkimusaihe. Tutkielma osoittaa, että opetusvideoilla on potentiaalia edistää äitien lisäruokakäytäntöjä, -tietoja ja asenteita. Lisää tutkimusta kuitenkin tarvitaan esimerkiksi selvittämään äitien mahdollinen tuen tarve. Lisäksi vastaavien videoiden tutkiminen kontrolloiduissa olosuhteissa antaisi tarpeellista lisätietoa videoiden tehosta.