Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Author "Väinämö, Mikko"

Sort by: Order: Results:

  • Väinämö, Mikko (2017)
    Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitkä eri tekijät vaikuttavat kuluttajien ostopäätökseen ja valintaan silloin, kun he tekevät valintoja eri tuorevalmisruokatuotteiden välillä päivittäistavarakaupassa. Tärkeää oli tunnistaa ne valintakriteerit, joiden perusteella kuluttajat tekevät ostopäätöksensä ja lopullisen valintansa eri tuotteiden välillä. Lisäksi tutkimuksen avulla pyrittiin selvittämään kuluttajien valmisruokiin liittyviä kulutustottumuksia, ostokäyttäytymistä ja yleensä kuluttajien asenteita valmisruokatuotteita kohtaan. Tutkimuksen teoriaosassa käsiteltiin kuluttajien ostokäyttäytymistä, ruoan valintaa ja valintakriteerejä. Valmisruoan valinnan teoriapohjana käytettiin eri ostokäyttäytymisteorioita ja Furstin ym. (1996) lanseeraamaa ruoan valintamallia. Ajzenin (1991) kehittämän suunnitellun käyttäytymisen teorian (TPB) avulla pyrittiin myös selittämään kuluttajien asenteiden ja tottumuksen vaikutusta varsinaiseen käyttäytymiseen eli valmisruoan valintaan. Lisäksi käytiin läpi aiempaa valmisruokatutkimusta ja tarkasteltiin tarkemmin kuutta tutkivaksi valittua valintakriteeriä sekä niiden vaikutusta kuluttajan valintaa ohjaavina tekijöinä. Tutkimuksen empiirinen osa toteutettiin kvantitatiivisena tutkimuksena, jossa aineistonkeruumenetelmänä käytettiin survey- eli kyselytutkimusta. Kyselylomakkeita jaettiin kahdeksassa pääkaupunkiseudun päivittäistavarakaupassa loppuvuodesta 2011 ja alkuvuodesta 2012. Tutkimuksen aineisto käsittää 210 vastaajan tiedot. Vastaajat olivat yli 18-vuotiaita pääkaupunkiseudulla asuvia henkilöitä, jotka ostivat tuorevalmisruokia päivittäistavarakaupoista. Saadut tulokset olivat hyvin samansuuntaiset aiemman tutkimustiedon kanssa. Valmisruoan valinta ja ostaminen oli monille vastaajille pitkälti rutiiniostamista, jota ei suunniteltu ennakkoon. Ylivoimaisesti suosituimpia olivat Saarioisen tuotteet. Miehet ostivat valmisruokatuotteita useammin kuin naiset ja vastaavasti nuoret enemmän kuin vanhat. Selvästi tärkeimmäksi valintakriteeriksi nousi maku, jota seurasivat laadukkuus, kotimaisuus sekä hinta. Valmisruokatuotteet koettiin yleisesti sitä laadukkaammiksi, mitä useammin niitä ostettiin ja sama päti myös makuun. Tuotteen alkuperä ja kotimaisuus koettiin tärkeäksi kauttaaltaan vanhimpien ollessa erityisen uskollisia kotimaisille tuotteille. Hinta koettiin myös tärkeänä, mutta suurimmalla osalla vastaajista se ei kuitenkaan ohjannut lopullista valintaa. Pakkauskokona suosittiin yleensä 400 ja 300 gramman tuotteita. Pakkauksen ulkonäkö ei ollut tärkeimpien ominaisuuksien joukossa ja suhtautuminen siihen oli hyvin kaksijakoista.