Browsing by Author "Vainio, Laura"

Sulavuustutkimuksen avulla pyritään arvioimaan eläinten ravintoaineiden tarvetta, kehittämään rehujen koostumuksia ja minimoimaan eläintuotannon ympäristövaikutukset. Eläimen rehunsyönnin ja sonnan kokonaiskeruun avulla laskettua sulavuutta käytetään laajasti, mutta menetelmään liittyy virhelähteitä ja ongelmia. Merkkiaineen käyttö sulavuuden tutkimisessa poistaa kokonaiskeruun tarpeen, mutta se ei ole myöskään ongelmaton. Sisäiset merkkiaineet ovat aineita, joita on luontaisesti rehussa, kuten piioksidi, ligniini, happoon liukenematon tuhka (AIA) ja sulamaton neutraalidetergenttikuitu (iNDF). Ulkoiset merkkiaineet ovat rehuun lisättäviä reagoimattomia valmisteita, kuten liukenemattomia metallioksideja, muovia, kumia tai väriaineita. Tämän tutkimuksen tavoitteena on verrata lypsylehmillä iNDF:n ja AIA:n avulla laskettuja sulavuuksia käyttäen aineistona aiemmin AIA:lla tehtyjä sulavuustutkimuksia. Tutkimusaineistona oli viisi Viikin opetus- ja tutkimustilan navetassa vuosina 2013–2015 tehtyä ruokintatutkimusta. Lehmien poikimisesta oli 100–212 päivää. Koeasetelmat olivat pääasiassa kahden neliön latinalaisia neliöitä. Ruokintakeskiarvoja aineistossa oli 21. Rehu- ja sontanäytteistä määritettiin iNDF nailonpussimenetelmällä uittamalla näytepusseja 12 vrk kahden fistelöidyn lehmän pötsissä. Ravintoaineiden sulavuudet laskettiin iNDF-merkkiaineella ja orgaanisen aineen sulavuuksille laskettiin suhdeluku iNDF-sulavuus/AIA-sulavuus. Lisäksi laskettiin sonnan määrä ja sonnassa erittyneen iNDF:n osuus syödystä iNDF:stä (recovery). Aineistosta laskettiin koeruokintojen minimi ja maksimi, keskiarvo sekä keskihajonta. AIA- ja iNDF-merkkiaineella saatujen sulavuusarvojen välistä yhteyttä testattiin yksinkertaisella regressioanalyysillä. Lisäksi analysoitiin sekamallin regressioanalyysillä mitkä rehuannosta kuvaavat laatuparametrit selittivät parhaiten AIA- ja iNDF-sulavuuksien eroa. Tutkimusaineiston rehujen iNDF-pitoisuudet vaihtelivat 58–146 g/kg ka ja iNDF:n osuus NDF:stä 136–318 g/kg NDF. Koeruokintojen AIA-pitoisuudet vaihtelivat 8,6–14,9 g/kg ka ja iNDF-pitoisuudet 50,8–132 g/kg ka. Aineiston ruokintakeskiarvojen AIA:lla määritetty orgaanisen aineen sulavuus vaihteli 0,646–0,760, kuiva-aineen syönti 18,2–25,8 kg ka/pv, energiakorjattu maitotuotos 24,9–38,4 kg/pv ja väkirehun osuus 42,1–53,0 % kuiva-aineesta. Ravintoaineiden iNDF:llä määritetyt sulavuudet olivat keskimäärin pienempiä kuin AIA-sulavuudet. Orgaanisen aineen iNDF- ja AIA-sulavuuksien keskimääräinen suhdeluku oli 0,959 ja keskimääräinen erotus 0,028. Keskimäärin sonnassa erittyneen iNDF:n osuus syödystä iNDF:stä oli 0,922. Regressioanalyysin mukaan eri merkkiaineilla määritetyissä sulavuuksissa oli suurin ero rehuannoksen sulavuuden ollessa matala, mutta ero pieneni sulavuuden parantuessa. Parhaiten iNDF- ja AIA-sulavuuksien suhdelukua selitti dieetin iNDF-pitoisuus. Mitä suurempi dieetin iNDF-pitoisuus oli, sitä pienempi oli orgaanisen aineen sulavuus iNDF:llä määritettynä verrattuna AIA:lla määritettyyn. Tutkimuksen perusteella iNDF:llä ja AIA:lla saatujen sulavuustulosten välinen suhde vaihtelee riippuen rehuannoksen ominaisuuksista. Tutkielman aineistossa iNDF:n käyttö sisäisenä merkkiaineena vastasi AIA:lla saatuja sulavuustuloksia sitä paremmin mitä pienempi rehuannoksen iNDF-pitoisuus oli ja mitä parempi rehuannoksen sulavuus oli.