Browsing by Subject "NEFA-pitoisuus"

Tiineyden loppuvaiheessa ja laktaatiokauden alussa lypsylehmä käy läpi suuria aineenvaihdunnallisia muutoksia. Lehmän rehun syönti ei suurene riittävän nopeasti maidontuotannon alkaessa ja seurauksena on riittämättömästä energiansaannista johtuva negatiivinen energiatase. Negatiivisen energiataseen takia lehmä joutuu mobilisoimaan rasva- ja valkuaisvarastojaan saadakseen lisää energiaa. Rasvakudosten mobilisointi vapauttaa plasmaan vapaita rasvahappoja (NEFA), joiden pitoisuutta mittaamalla voidaan arvioida lehmien energiatasetta. Plasman NEFA-pitoisuuden liiallinen suureneminen poikimisen aikaan voi johtaa terveysongelmiin, kuten rasvamaksaan ja ketoosiin, jotka voivat aiheuttaa myös taloudellisia menetyksiä. Liiallinen energiansaanti ummessaolokaudella voi pienentää kuiva-aineen syöntiä poikimisen aikaan ja lisätä rasvakudosten mobilisaatiota. Laktaatiokauden alussa märehtijöille on tyypillistä voimistunut insuliiniresistenssi rasvakudoksissa ja lihaksissa, mikä edistää vapaiden rasvahappojen ja aminohappojen mobilisaatiota. Insuliiniresistenssissä haiman tuottaman insuliinin vaikutus on heikentynyt, jolloin insuliinista riippuvaiset kudokset eivät saa riittävästi glukoosia ja lipolyysi lisääntyy. Veren NEFA-pitoisuuden suurentamisen on osoitettu kokeellisesti voimistavan insuliiniresistenssiä ummessaolevilla lypsylehmillä. Ravitsemuksellisilla tekijöillä, kuten rehun kuitupitoisuutta lisäämällä, voidaan pienentää NEFA-pitoisuuden suurenemista ennen poikimista. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ummessaolokauden karkearehun energiapitoisuuden vaikutusta lypsylehmien rasva- ja valkuaisainevarastojen käyttöön. Tutkimuksessa oli mukana 16 vähintään toista kertaa poikivaa ayrshire-lehmää, jotka jaettiin pareihin kuntoluokan ja odotetun poikimapäivän perusteella. Koe suoritettiin täydellisesti satunnaistettuna lohkokokeena, jossa toisen ryhmän lehmät saivat ummessaolokaudella vapaasti säilörehua ja toisen ryhmän lehmät kuitupitoista seosrehua. Poikimisen jälkeen kummankin ryhmän lehmät saivat samaa säilörehua vapaasti ja väkirehuannosta nostettiin asteittain. Tutkimuksen aikana (8vk ennen poikimista – 8 vk poikimisen jälkeen) lehmiä punnittiin, kuntoluokitettiin, niiltä otettiin verinäytteitä, mitattiin selkälihaksen paksuutta ja niille tehtiin glukoosirasituskoe ennen poikimista ja poikimisen jälkeen. Verinäytteistä määritettiin glukoosi-, insuliini-, BHBA- eli b-hydroksivoihappo-, NEFA- ja 3-MH- eli 3-metyylihistidiinipitoisuudet. Tulosten perusteella ummessaolokauden ruokinnan muuttaminen kuitupitoisemmaksi ja energiaköyhemmäksi ei vaikuttanut suuresti plasman parametreihin eikä lehmien kuntoluokkaan. Ummessaolokauden vapaa säilörehuruokinta ei lisännyt rasvavarastojen mobilisaatiota poikimisen jälkeen, kun säilörehu oli sulavuudeltaan enintään keskinkertaista. Tässä tutkimuksessa suurempi energiansaanti näkyi suuremmassa elopainon suurenemisessa, muttei kuntoluokan muutoksessa ennen poikimista. Plasman insuliinipitoisuus ennen poikimista oli suurempi paljon energiaa saaneilla lehmillä, mikä on havaittu aikaisemmissakin tutkimuksissa. Runsaammin energiaa saaneet lehmät saattavat tämän kokeen tulosten perusteella kompensoida kudostensa insuliiniherkkyyden vähenemistä insuliinin eritystä lisäämällä. Rehun kuitupitoisuuden lisääminen esimerkiksi tekemällä seosrehua säilörehusta ja oljesta vaikuttaa olevan toimiva vaihtoehto pienentää ummessaolevan lehmän energiansaantia liian lihomisen välttämiseksi.