Browsing by Subject "avohakkuu"

Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää metsikön rakenteen sekä hakkuiden vaikutuksia pintakasvillisuuden lajikoostumukseen ja biomassaan Etelä-Suomen lehtomaisilla, tuoreilla ja kuivahkoilla kankailla. Aineistona tässä työssä on 8. valtakunnan metsien inventoinnin yhteydessä vuosina 1985–86 metsäluonnon ja ympäristön tilan seurantaa varten perustetuista noin 3 000 pysyvästä koealasta poimittu otos. Pintakasvillisuuden lajisto muuttuu metsikön kehitysvaiheen mukaan. Hakkuu on huomattava häiriö, joka aiheuttaa nopeita ja suuria muutoksia pintakasvillisuudessa. Pintakasvillisuutta on tarkasteltu lähinnä lajiryhmittäin (heinät, ruohot, varvut, sammalet sekä jäkälät). Kunkin lajiryhmän peittävyyden eroavaisuuksia testattiin varianssianalyysilla kun selittävänä muuttujana ovat luokittain metsikön ikä ja edellisestä hakkuusta kulunut aika. Lajikohtaisia tarkasteluja on sen sijaan tehty kasvillisuuden ordinaatioanalyyseillä. Tässä käytetty ordinaatiomenetelmä on epämetrinen moniulotteinen skaalaus (Non-metric multidimensional scaling, NMDS), jonka avulla voidaan tehdä päätelmiä kasvillisuuden rakenteen ekologisesta vaihtelusta ympäristömuuttujien suhteen. Harvennus- ja avohakkuiden vaikutuksia pintakasvillisuuteen myös mallinnettiin lajiryhmittäin käyttäen yleistettyjä lineaarisia malleja (Generalized linear models). Lajiryhmien peittävyyksien kehitystä mallinnettiin puuston pohjapinta-alan funktiona. Metsikön iän kasvaessa heinien ja ruohojen osuus pienenee, kun taas varpujen ja sammalten osuus lisääntyy. Harvennushakkuiden vaikutukset ovat lievempiä kuin avohakkuiden eivätkä ne useimmiten aiheuttaneet tilastollisesti merkittaviä muutoksia pintakasvillisuuden peittävyyksissä. Avohakkuu sen sijaan on voimakkaampi ja aiheuttaa merkittäviä muutoksia. Heiniä ja ruohoja esiintyy hakkuun jälkeen enemmän ja vastaavasti sammalet ja varvut taantuvat. Kasvillisuuden kokonaispeittävyys ja biomassa ovat suurimmillaan hakkaamattomissa metsiköissä. Harvennushakkuun jälkeen peittävyys ja biomassa voi kuitenkin hetkellisesti olla suurimmillaan kun harvennuksesta on kulunut muutama vuosi. Yleistetyt lineaariset mallit kuvasivat pintakasvillisuuden kehitystä metsikön pohjapinta-alan funktiona luotettavasti. Malleja voidaan käyttää myös ennustamaan miten pintakasvillisuus kehittyy avohakkuun jälkeen. Malleja voidaan soveltaa esimerkiksi laskettaessa pintakasvillisuuden sitoman hiilen määrää eri ikäisissä metsissä. Niiden avulla voidaan myös arvioida esimerkiksi avohakkuuta voimaperäisemmän energiapuun korjuun vaikutuksia pintakasvillisuuden runsauteen.

Metsäkanalinnut (Tetraonidae) elävät talousmetsissä, jotka kattavat 86 % Suomen maa-alasta. Metsänuudistaminen tehdään usein avohakkuuna ja metsikkötasolla tapahtuvat muutokset vaikuttavat metsäkanalintujen elinmahdollisuuksiin. Uudistusaloilla on pyritty turvaamaan riistan elinympäristöjä säästämällä luontaisia alikasvosryhmiä riistatiheiköiksi. Metsäkanalintujen elinympäristövaatimuksena on metsän rakenteellinen suoja ja riittävä ravinto. Ravintoa löytyy varpukasvillisuudesta ja lehtipuista ja suojaa tarjoaa alikasvos. Alikasvosryhmiä on hyödynnetty metsänuudistamisessa jo aiemmin ja sitä käytetäänkin esimerkiksi eri-ikäisrakenteisen metsän uudistamisessa. Riistatiheikköjen hyödyt perustuvat olettamuksiin eli tutkittua tietoa ei ole. Riistametsänhoitoon on kuitenkin tehty oppaita ja työohjeita. FSC-sertifioinnissa säästetään alikasvosryhmiä ja pyritään vaikuttamaan metsikön lehtipuuosuuteen. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia metsänuudistamisen aikana säästettyjä riistatiheikköjä ja säästöpuuryhmiä. Aineistoa kerättiin Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan alueelta UPM Metsän maanmuokkauksen laadunvalvonnan yhteydessä yhteensä 45 kuviolla, joista 39 oli riistatiheikköjä ja 23 säästöpuuryhmiä. Tässä tutkimuksessa oli tavoitteena selvittää uudistusaloille säästettyjen riistatiheikköjen ja säästöpuuryhmien topografisen sijainnin vaikutusta tiheikköihin ja ryhmiin. Myös metsänomistajan käyttämän sertifiointijärjestelmän vaikutusta lehtipuuosuuteen sekä tiheikköjen määrään hehtaarilla selvitettiin. Tiheiköistä selvitettiin peittävyyttä, lehtipuuosuutta ja aluskasvillisuuden esiintymistä. Säästöpuuryhmistä selvitettiin lehtipuuosuus, pituus ja läpimitta. Aineisto analysoitiin SPSS-ohjelmistolla ja tilastollisissa testauksissa käytettiin Kruskal-Wallis -testiä. Tuloksena saatiin tiheikön topografisen sijainnin vaikuttaneen tiheikön peittävyyteen. Säästöpuuryhmän topografinen sijainti ei sen sijaan vaikuttanut puustoryhmän pituuteen tai läpimittaan, kun taas säästöpuuryhmän sijainti vaikutti ryhmän lehtipuuosuuteen. Metsänomistajan käyttämä sertifiointijärjestelmä ei vaikuttanut tiheikköjen hehtaarinkohtaiseen määrää, mutta FSC-sertifioiduilla kuvioilla olleissa tiheiköissä lehtipuuosuus oli suurempi kuin PEFC-kuvioilla. Tulos oli tilastollisesti merkitsevä, mutta vaihtelu oli suurta. Tutkimuksessa tuotettiin riistatiheiköistä myös kuvailevaa tietoa. Riistaiheikköjen keskimääräinen osuus koko uudistuskuvion pinta-alasta oli 3,6 % ja säästöpuuryhmien 2,2 %. Tuloksilla pystytään havainnoimaan riistatiheikköjen ja säästöpuuryhmien optimaaliset sijainnit. Riistatiheikköjen sekä säästöpuuryhmien ennakkosuunnittelussa tulee löytää uudistusaloilta metsäkanalinnuille suotuisimmat elinympäristöt, mutta tärkeintä olisi tutkia riistatiheikköjä lisää. Riistatiheikköjen hyöty metsäkanalinnuille ja muulle riistalle tulee tutkia esimerkiksi riistakameraseurannoilla. Alikasvosryhmien selviytyminen uudistushakkuun jälkeen tulee selvittää, jotta saadaan tietoa ovatko alikasvosryhmät käyttökelpoisia riistatiheiköiksi Nykytiedon valossa tiheiköt sekä säästöpuuryhmät tulee jättää alaville paikoille, jotta tiheiköt olisivat mahdollisimman peittäviä ja säästöpuuryhmissä olisi enemmän lehtipuita. Elinympäristöjen huomioiminen on 20 vuodessa lisääntynyt ja tehokkaan koulutuksen myötä metsäkanalintujen elinympäristöt pystytään huomioimaan yhä tehokkaammin tulevaisuudessa. Jatkossa tärkein toimenpide on kuitenkin uuden tutkimustiedon tuottaminen.