Browsing by Subject "lypsykarja"
Now showing items 1-13 of 13
-
(2014)In this study the economic values for the breeding goal traits for Finnish Ayrshire cattle were determined by the bioeconomical model. Additionally, the economic value was determined for a new trait, feed efficiency, which was modelled as residual feed intake (RFI). Feed efficiency was added to breeding goals because of intrest in reduction of harmful environmental effects of dairy cattle production. The effect of increasing feed costs on the economic weights was also studied. Economic values were determined by the program ECOWEIGHT. The bioeconomical model included 21 traits, which can be divided a few categories: milk production traits, growth and carcass traits and functional traits (calving difficulty, stillbirth, calf mortality in the rearing period, fertility traits, productive lifetime of cows, incidence of clinical mastitis, somatic cell score (SCS) and residual feed intake (RFI)). Economic values and standardized economic weights were defined for the traits. Profitability of the milk production was negative (?13,3%), when the subsidies were not included in the calculations. Adding RFI didn’t have any effect on the economic values of the other traits and it didn’t change the order of the traits in standardized economical weight. The marginal economic values for RFI of cows and heifers were ?55,8 and ?24,9 €/kg/d, respectively. The highest relative economic weights was found for 305-d milk (36%), protein (14%), fat (9%), mature weight (7%) and calving interval (5%). Relative economic weights for RFI of cows and heifers were 4,6% and 1,5%, respectively. An increase in the feeding costs (10, 30 and 50%) changed the order of the traits in standardized economical weights. The weights of milk production traits were decreased and the weights of growth traits, RFI and calving interval were increased. RFI of cows was the fifth important trait when feeding costs increased 30%. According to the results of this study would be beneficial, especially if the relative im-portance of feed efficiency will increase in the future due to increasing feed costs or in-creasing requirements to mitigate the environmental impact of milk production. However, more research will be needed before adding RFI to the breeding goals.
-
(2020)Faba bean (Vicia faba) has potential as a domestic supplemental protein feed, as its seeds are rich in crude protein and starch. However, faba bean protein is low in methionine and highly degradable in the rumen, which reduces its nutritional value. The rate of protein degradation can potentially be decreased by industrial heat and steam treatment. The aim of the study was to investigate how feed industrial processing and methionine supplementation can affect the milk yield and milk composition of dairy cows. The study was conducted at the research farm of the University of Helsinki in Viikki from 6.1.2018 to 21.4.2018. Five multiparous Finnish Ayrshire cows with ruminal fistulas participated in the study, which utilized a 5x5 Latin square study design with three-week trial periods. The five experimental treatments consisted of the following isonitrogenous protein feeds: rapeseed meal (RR), milled faba bean (HJ), roasted (industrial heat treatment) faba bean (HR) and methionine-supplemented (15 g/day omasal infusion) faba bean feeds HJM and HRM. The cows were fed TMR (total mixed ratio) ad libitum. TMR was based on first cut timothy and meadow fescue grass silage (D-value 706 g/kg dry matter), including a mixture of barley-oats, sugar beet pulp and a mineral supplement. The share of concentrate in the dry matter of TMR was 38 %. Faba bean feedings (HJ, HJM, HR, HRM) increased dry matter intake by an average of 1.6 kg/day compared to rapeseed feeding, but this had no effect on milk yield, which averaged 27.7 kg/day in the experiment. Crude protein and starch intakes were higher in faba bean feedings compared to rapeseed feeding. Rapeseed meal contained more fat than milled and roasted faba beans, which increased total fat intake in rapeseed feeding. Faba bean feedings increased the digestibility of crude protein and the protein content of milk compared to rapeseed feeding. Roasting of faba beans tended to increase milk and lactose yields (HJ, HJM vs. HR, HRM). However, methionine supplementation had no effect on milk or protein yield (HJ, HR vs. HJM, HRM). Faba bean feedings increased the content of saturated de novo fatty acids in milk fat and decreased the content of long-chain mono- and polyunsaturated fatty acids compared to rapeseed feeding. Feeding had little effect on rumen fermentation or plasma energy metabolites. According to this study, faba beans were palatable as a supplementary protein feed and it was possible to replace rapeseed meal by milled or roasted faba beans without a decrease in total dry matter intake or milk yield. Roasting of faba bean tended to increase milk yield compared to milled faba bean. Faba bean feeds increased the content of saturated de novo fatty acids and reduced the content of unsaturated fatty acids. Methionine supplementation had no effect on milk production in this study.
-
(2014)Suomen valkuaisomavaraisuus väkirehujen raaka-aineena käytettävissä valkuaisrehuissa on tällä hetkellä vain noin 10 %. Palkokasvit ovat tärkeitä viljelykasveja niiden hyvien ominaisuuksien ansiosta. Palkokasveja ja -viljoja hyödyntämällä voitaisiin korvata ulkomailta tuotua rehuvalkuaista ja lisätä sitä kautta Suomen valkuaisomavaraisuutta. Yhä useammat tilat ovat kiinnostuneet viljelemään joko pelkästään palkokasveja tai palkokasvien ja viljan seosta säilörehuksi. Kotimaista tutkimusta kokoviljana korjatun palkokasvien maidontuotantovaikutuksista on vähän ja samalla ei riittävän tarkkaan tiedetä, missä suhteessa palkokasvi-kokoviljasäilörehu pystyy korvaamaan väkirehun valkuaista. Tämän maisterintutkielman tarkoituksena oli verrata herne-kaura- ja härkäpapu-kaurakokoviljasäilörehuja lypsylehmien ruokinnassa syyssatona korjattuun nurmisäilörehuun. Kokoviljasäilörehuja täydennettiin kahdella väkirehun valkuaistasolla, jotta saataisiin selville, pystyvätkö palkokasvit korvaamaan väkirehun valkuaista. Tutkimuksessa verrattiin palkokasvi-kokoviljasäilörehuja nurmisäilörehuun syönnin ja maitotuotostulosten osalta. Hypoteesina oli, että herne- ja härkäpapusäilörehulla pystyttäisiin korvaamaan osittain väkirehun rypsiä. Kokeessa oletettiin, että lehmät saisivat palkoviljoista riittävästi OIV:tä ja valkuaislisällä olisi siten huono tuotosvaste palkokasvien kanssa. Kokeessa oli mukana yhteensä 24 Ayrshire- ja Holstein-lehmää. Kokeessa oli mukana syyssadon nurmisäilörehu (timotei – nurminata), herne-kaura- sekä härkäpapu-kaurakokoviljasäilörehut. Väkirehuina oli 12 kg teollisen rakeisen rypsitiivisteen ja valssimyllyllä jauhetun ohran seosta. Väkirehujen raakavalkuaispitoisuuksien tavoitearvot olivat 150 ja 180 g/kg ka. D-arvoltaan aikaisimmin korjattu herne-kaurasäilörehu oli sulavinta (638 g/kg ka), nurmen ja härkäpapu-kaurasäilörehun ollessa lähempänä toisiaan D-arvoltaan (625 ja 620 g/kg ka vastaavasti). Koelehmät söivät härkäpapu-kaurasäilörehua eniten (keskimäärin 14,4 kg ka/pv), joka oli 1,5 kg ka/pv enemmän kuin herne-kaurasäilörehua ja 2,1 kg ka/pv enemmän kuin nurmisäilörehua. Kokonaiskuiva-aineensyönti oli härkäpapu-kaurasäilörehulla 1,3 kg ka/pv runsaampaa kuin hernekaura-säilörehulla ja 2,0 kg ka/pv runsaampaa verrattuna nurmisäilörehun kokonaiskuiva-aineensyöntiin. Härkäpapu-kaurasäilörehulla ruokitut lehmät tuottivat maitoa keskimäärin 31,8 kg/pv, herne-kaurasäilörehulla ja nurmisäilörehulla keskimäärin 29,7 kg/pv. Energiakorjattuna maitomääränä (EKM) vastaavat luvut olivat härkäpavulla 33,2 kg/pv, herneellä 33,1 kg/pv ja nurmella 30,8 kg/pv. Hernekaurasäilörehuruokinnalla maidon rasvapitoisuus nousi merkitsevästi. Härkäpapu-kaurasäilörehulla ja nurmisäilörehulla maidon rasvapitoisuus oli keskimäärin 44 g/kg ja herne-kaurasäilörehulla maidon rasvapitoisuus oli keskimäärin 50 g/kg. Maidon valkuaispitoisuuksiin tutkimuksessa ei löytynyt huomattavia vaikutuksia eri ruokinnoilla. Nurmirehulla ja herne-kaurasäilörehulla ruokittujen lehmien maidon valkuaispitoisuus oli keskimäärin 35 g/kg ja härkäpapu-kaurasäilörehulla keskimäärin 36 g/kg. OIV:n kulutus tuotettua EKM-kiloa kohden nousi, kun väkirehun valkuaistaso nousi. Typen hyväksikäyttö maidontuotantoon heikkeni väkirehun valkuaispitoisuuden lisääntyessä. Energian hyväksikäyttö oli hernesäilörehulla tehokkaampaa verrattuna nurmeen ja härkäpapusäilörehuun. Herne-kaurasäilörehuruokinnalla oli paras rehun hyväksikäyttö maitotuotoksen suhteen. Palko-kokoviljasäilörehut voivat korvata nurmisäilörehua lypsylehmien ruokinnassa. Ruokinnan valkuaistason nosto herne- ja härkäpapusäilörehuruokinnoilla näytti kannattavan tämän kokeen perusteella. Tässä kokeessa lisävalkuaisen käyttö palko-kokoviljasäilörehuilla lisäsi maidontuotantoa, toisin kuin matalan D-arvon säilörehulla.
-
(2018)A goal of a livestock farmer is to get the best possible profit by rearing heifers for replacement with the lowest possible cost. On the other hand, the environment must be taken into account in production. In 2015, agriculture produced 12 per cent of Finland's greenhouse gas emissions. Breeding choices can affect production costs and the environmental impact of production. Rapid growth shortens the rearing time of slaughter animals, allowing the resources being released quickly to the following animals. A rapid growing animal will produce less emissions during its lifetime compared to a slow-growing animal. However, the weight of an adult animal should not rise because increase of weight will increase the animal's feeding costs and if the animal eats more it will produce more emissions. This study investigated the relationship between the growth of young bulls and heifers and weight of adult cows in Ayrshire breed. Research material was provided by The Finnish Animal Breeding Assocation (Faba Osk). The materials were edited and analyzed using the R software. Growth observations ranged from 16 to 24 months old bulls and from 14 to 22 months old heifers. Weight observations were from cows which were more than 600 and under 2190 days old. Variance components were analyzed using the AI-REML method. The repeatability animal model was used for predicting heritability of live weight, as several observations were available for cows. The animal model was used for predicting heritability of growth and a genetic correlation between growth and weight. Heritabilities were quite high for both characteristics; for growth 0,36 to 0,37 (standard error SE 0,018 to 0,019) and for live weight 0,43 to 0,44 (SE 0,0094 – 0,010). The repeatability of weight was 0,63. A correlation between the characteristics was 0,57 (SE 0,0296). The correlation was lower than in previous studies. Based on this research, adding growth to the total merit index would be possible. Thus, breeding of growth would be possible and it would also be economically profitable and environmentally friendly. The results can be utilized in the development of the breeding program.
-
(2010)Sorkkaterveys on tärkeä lypsylehmän ominaisuus ja se vaikuttaakin lehmän kestävyyteen ja hyvinvointiin. Sairaat sorkat vaikeuttavat lehmän liikkumista sekä aiheuttavat kipua ja stressiä. Sen seurauksena lehmän energiansaanti vähenee ja maitotuotos laskee. Aiemmissa tutkimuksissa sorkkasairauksien on todettu olevan vain heikosti periytyvä ominaisuus ja siitä syystä pyrittiinkin löytämään toisenlainen lähestymistapa sorkkaterveyden jalostamiseen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli laskea geneettiset ja fenotyyppiset yhteydet sorkkasairauksien esiintymisen sekä jalkarakenneominaisuuksien ja elopainon välille, sekä laskea periytymisasteet sorkkasairausominaisuudelle. Aineisto saatiin Faba Jalostukselta. Käytössä olivat eläinten sorkkasairaus-, jalkarakennearvostelu- ja elopainotiedot sekä eläinten sukulaisuustiedot. Aineisto käsitti 17 614 ayrshire-rotuista ja 7 858 holstein-friisiläis –rotuista lypsylehmää. Eri sorkkasairauksia ei käsitelty erillisinä ominaisuuksina vaan sorkkasairausominaisuutta käsiteltiin kaksiluokkaisena terve/ sairas-ominaisuutena, koska oltiin nimenomaan kiinnostuneita sorkkasairauksien sekä jalkarakenneominaisuuksien ja elopainon yhteyksistä yleisellä tasolla. Jalkarakenneominaisuuksina olivat kinner-, vuohis- ja sorkkakulma, takajalkojen asento takaa katsottuna ja luuston laatu. Aineiston esikäsittelyyn ja alustaviin analyyseihin käytettiin WSYS-L ja XWSYS-ohjelmistoa. Perinnöllisten tunnuslukujen arviointiin tarvittavat varianssikomponentit laskettiin Restricted Maximum Likelihood (REML) –menetelmällä käyttäen VCE6 –ohjelmistoa. Tässä tutkimuksessa lasketut arviot olivat samansuuntaisia kuin aiemmissa tutkimuksissa saadut arvot. Käytetty malli oli isämalli, missä tyttärillä oli useita sorkkasairaushavaintoja. Sorkkasairauksien esiintymisen periytymisasteen arvioksi saatiin ayrshirelle 0,09 (±0,75E-02) ja holstein-friisiläiselle 0,04 (±0,26E-02). Binomiaalikorjattuina periytymisasteen arviot olivat hieman korkeampia kuin korjaamattomat. Korjatuiksi periytymisasteen arvioiksi saatiin ayrshirelle 0,14 ja holstein-friisiläiselle 0,06. Sorkkasairauksien ja jalkarakenneominaisuuksien väliset geneettiset korrelaatiot olivat pieniä ja vain osa geneettisistä korrelaatioista poikkesi selvästi nollasta. Ayrshirellä löytyi selvästi negatiivinen geneettinen korrelaatio sorkkasairauden ja sorkkakulman välille (rg = -0,59(±0,14)). Suurin positiivinen geneettinen korrelaatio saatiin ayrshirelle sorkkasairauden ja takajalkojen asennon takaa katsottuna välille (rg = 0,44(±0,16)). Holstein-friisiläisellä sitä vastoin huomattavin geneettinen korrelaatio oli sorkkasairauden ja kinnerkulman välillä ja tämäkin geneettinen korrelaatio oli ainoastaan 0,18 (±0,13). Sorkkasairauksien ja elopainon väliset geneettiset korrelaatiot molemmilla roduilla olivat lähes nollia. Myös fenotyyppiset korrelaatiot molemmilla roduilla olivat käytännössä nollia. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että sorkkasairaudet ovat vain heikosti periytyvä ominaisuus. Geneettiset korrelaatiot sorkkasairauksien sekä jalkarakenneominaisuuksien ja elopainon välillä eivät olleet muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kovin huomattavia. Sorkkaterveyden jalostaminen on tärkeää ja sorkkaterveysindeksi on hyvä lisä nykyiseen jalostusohjelmaan. Arvosteluvarmuutta voitaisiin kuitenkin parantaa laskemalla yhdistetty jalka- ja sorkkaindeksi.
-
(2020)Härkäpavun (Vicia faba) viljely ja käyttö rehuna lisää tilan valkuaisomavaraisuutta. Biologisen typensidonnan ansiosta härkäpapu sitoo ilmakehän typpeä maaperään ja, sitä kautta sillä on hyvä esikasviarvo viljelykierrossa. Se on kiinnostava vaihtoehto nautojen ruokintaan suuren biomassantuottopotentiaalin ja suuren raakavalkuaispitoisuuden ansiosta. Härkäpavun puutteita märehtijöiden rehukäytössä ovat valkuaisen suuri pötsihajoavuus ja valkuaisen niukka metioniinipitoisuus. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää nurmisäilörehun osittaista korvaamista härkäpapusäilörehulla, ja sen vaikutuksia maitotuotokseen, maitorauhasen aminohappoaineenvaihduntaan sekä rehuvalkuaisen hyväksikäyttöön. Lisäksi tutkittiin voiko pötsisuojattu metioniinilisä parantaa härkäpapuvalkuaisen hyväksikäyttöä maidontuotannossa. Tutkimus toteutettiin toistettuna 4 x 4 latinalaisena neliönä Helsingin yliopiston Viikin opetus- ja tutkimustilan navetassa 28.9.-20.12.2019. Kokeessa oli 8 ayrshire -rotuista lypsylehmää. Tutkimuksessa oli faktoriaalinen 2 x 2 koeasetelma, jonka tutkittavina tekijöinä olivat säilörehun kasvilaji ja härkäpapuvalkuaisen täydennys pötsisuojatulla metioniinilla. Koeruokinnat pohjautuivat 1. sadon timotei-nurminatasäilörehuun (Phleum pratense ja Schedonorus pratensis, Nurmi, D-arvo 664 g/kg ka) ja seokseen, jossa 2/3 timotei-nurminatasäilörehun kuiva-aineesta korvattiin härkäpapusäilörehulla (HP, D-arvo 593 g/kg ka). Väkirehun osuus koeseosrehujen kuiva-aineesta oli 40 % ja se koostui ohrasta, kaurasta, härkäpavusta sekä kivennäisestä. Seosrehuruokinta oli vapaata. Ohutsuolesta imeytyvän metioniinilisän määrä oli koeruokinnoissa 0 tai 20 g/vrk. Metioniini annettiin yhdessä melassileikkeen (1 kg/vrk) kanssa lypsyjen yhteydessä. Kuiva-aineen syönti lisääntyi HP-ruokinnassa verrattuna Nurmi-ruokintaan. Pötsisuojattu metioniini ei vaikuttanut kuiva-aineen syöntiin. Pötsisuojattu metioniinilisä vähensi maitotuotosta Nurmi-ruokinnassa lähes 2 kg/vrk, mutta HP-ruokinnassa maitotuotos pysyi samana. Metioniinilisän vaikutuksesta maidon laktoosipitoisuus väheni ja valkuaispitoisuus (sekä suuntaa-antavasti rasvapitoisuus) lisääntyi säilörehun kasvilajista riippumatta. Energiakorjattu maitotuotos lisääntyikin HP-ruokinnassa metioniinilisän vaikutuksesta, mutta väheni Nurmi-ruokinnassa. Maidon ureapitoisuus oli HP-ruokinnoissa suurempi kuin Nurmi-ruokinnoissa. Metioniinilisä tehosti rehutypen hyväksikäyttöä maitovalkuaiseksi HP-ruokinnassa ja heikensi sitä Nurmi-ruokinnassa. Valtimoplasman glukoosipitoisuus väheni Nurmi-ruokinnassa ja lisääntyi HP-ruokinnassa metioniinilisän myötä. Metioniinilisä lisäsi rikkipitoisten aminohappojen (Met, Cys) ja tauriinin pitoisuutta plasmassa. Rikkipitoisten aminohappojen pitoisuus oli suurempi Nurmi-ruokinnoissa verrattuna HP-ruokintoihin. Tutkimuksen perusteella osa nurmisäilörehusta voidaan korvata härkäpapusäilörehulla ilman, että maitotuotos heikkenee. Metioniinilisä oli tarpeeton Nurmi-ruokinnassa ja aiheutti negatiivisia tuotosvasteita. Metioniinilisällä voi kuitenkin olla positiivisia vaikutuksia maidon koostumukseen ja rehuvalkuaisen hyväksikäyttöön ruokinnassa, joka sisältää härkäpapua sekä säilörehuna että valkuaisrehuna.
-
(2022)Rypsirouhetta käytetään lypsylehmien ruokinnassa valkuaislisänä. Valkuaislisän tarkoitus on täydentää lypsylehmien ruokintaa niin, että korkeatuottoisten lehmien tuotospotentiaali saadaan täytettyä. Erilaisilla kemiallisilla ja fysikaalisilla käsittelyillä on mahdollista lisätä valkuaisrehujen pötsissä hajoamatonta osuutta, jolloin valkuaisen aminohapot ohittavat pötsihajotuksen ja imeytyvät ohutsuolesta. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli vertailla pötsisuojatun testirehun ja suojaamattoman perusrehun vaikutuksia lypsylehmien maitotuotokseen ja maidon koostumukseen. Molemmat valkuaisrehut olivat rypsirouhetta, mutta ne oli käsitelty eri tavoilla. Molemmat rehut oli hygienisoitu kuumennuskäsittelyllä. Testirehu oli tämän lisäksi suojattu pötsihajotusta vastaan vesi-etanoli-uutolla, jossa vesiliukoiset hiilihydraatit oli liuotettu. Käsittelyn tarkoitus oli lisätä rehun ohitusvalkuaisen osuutta ja sitä kautta maitotuotosta. Kokeessa oli 12 ayrshire-rotuista lehmää, jotka olivat kokeen ajan vapaalla seosrehuruokinnalla. Koe toteutettiin cyclic change over -mallin mukaisesti. Kokeessa oli kuusi erilaista ruokintaa, kaksi kuuden lehmän blokkia ja kolme 21 vuorokauden jaksoa. Lehmät oli jaettu blokkeihin kokeen alussa olevan tuotostason mukaan. Kokeessa verrattiin matalan ja korkean valkuaistason vaikutuksia, sekä perusrehun ja testirehun ja näiden seoksen vaikutuksia maitotuotokseen ja maidon pitoisuuksiin. Tutkimuksessa mitattiin kuiva-aineen syönti ja ravintoaineiden saanti ja näennäinen kokonaissulavuus, maitotuotokset ja maidon pitoisuudet sekä valkuaisrehujen typpifraktiot. Korkea valkuaistaso lisäsi kuiva-aineen syöntiä 0,9 kg/pv ja energiakorjattua maitotuotosta 1,4 kg/pv verrattuna matalaan valkuaistasoon, jolla kuiva-aineen syönti oli 23,2 kg/pv ja energiakorjattu maitotuotos 35,1 kg/pv. Korkea valkuaistaso lisäsi myös raakavalkuaisen, neutraalidetergenttikuidun ja tärkkelyksen saantia. Perusrehun korvaaminen testirehulla ei lisännyt maitotuotosta. Rypsirouhe on hyvä valkuaisrehu lypsylehmien ruokinnassa, mutta sen pötsisuojaus ei välttämättä lisää maitotuotosta ja maidon valkuaispitoisuutta.
-
(2021)Faba bean (Vicia faba) is considered as promising protein plant for increasing protein self-sufficiency. Still, raw faba bean has not been as good protein feed for dairy cows as rapeseed meal. This experiment was conducted to test industrially heat-treated and dehulled faba bean as replacement for rapeseed meal in dairy cows either alone or with rumen-protected methionine. The experiment was designed as three times repeated 4 × 4 latin square. Cows were fed ad libitum total-mixed-ration, which consisted of timothy and meadow fescue silage, cereal based concentrate, and isonitrogenous protein component. The four feedings were control feeding without protein concentrate, rapeseed meal feeding, faba bean feeding, and faba bean feeding with rumen-protected methionine. Feed and nutrients intake and apparent whole-tract digestibility, milk yield and its composition, ruminal pH, volatile fatty acids and ammonia, and plasma amino acids and metabolites were measured. Results were statistically analysed using the Mixed-procedur of SAS-program. Protein feeds increased dry matter intake 1.3 kg/d and milk yield 1.2 kg/d compared to control feeding (dry matter intake 22.5 kg/d and milk yield 30.7 kg/d), and they increased milk protein concentration and protein and fat yields compared to control. Substitution of rapeseed with faba bean decreased dry matter intake but milk yield and milk protein and fat concentration remained unchanged. Rumen-protected methionine increased milk protein concentration but did not have any effect on milk, protein or fat yields. Amino acid intake increased when protein feeds were fed, and cows given rapeseed had higher amino acid intake compared to those given faba bean. Essential amino acid concentration in plasma was higher with increased feed protein level but there were no differences between rapeseed and faba bean diets despite difference in amino acid intake. Rumen-protected methionine increased plasma methionine concentration (30.8 mmol/l compared to 18.2 mmol/l) but had no effect on concentrations of other amino acids. According to this study industrially heat-treated faba bean would be comparable protein feed to rapeseed meal but the results should be interpreted cautiously due to low production responses to protein supplementation. Rumen-protected methionine had quite small impact on milk yield, and more information is needed concerning its use to balance amino acid supply on cows fed faba bean.
-
(2011)Tilakohtaiset tekijät voivat vaikuttaa niin, että säilörehu korjataan nykyisiä korjuuaikasuosituksia myöhemmin. Tämän maisterintutkielman tavoitteena oli tutkia, paljonko väkirehua tarvitaan kompensoimaan säilörehun erittäin heikkoa sulavuutta. Lisäksi selvitettiin voiko säilörehun huonoa sulavuutta kompensoida väkirehun raakavalkuaispitoisuutta lisäämällä, eli onko väkirehun valkuaispitoisuudella ja säilörehun D-arvolla (sulavan orgaanisen aineen pitoisuus kuiva-aineessa) yhdysvaikutusta. Yhtenä näkökulmana oli myös pohtia säilörehun sadonmuodostusta. Kokeessa oli 36 lehmää ja 6 ensikkoa. Väkirehuna oli teollista täysrehua 9 kg ja 12 kg päivässä. Väkirehujen raakavalkuaispitoisuudet olivat 142 (RV14), 183 (RV18) ja 210 (RV21) g/kg ka. Säilörehuina olivat ensimmäisen sadon nurmisäilörehut, joiden D-arvot olivat 692 (D69) ja 654 (D65) g/kg ka. D-arvo heikkeni korjuuaikojen välillä nyt tehdyssä kokeessa 2,6 g/kg ka päivässä. Säilörehun kuiva-ainesato ei juuri lisääntynyt korjuuaikaa myöhästytettäessä. Säilörehun D-arvon pienentyessä 10 g/kg ka säilörehun syönti väheni 0,42 kg ka. Väkirehun määrän lisääminen vähensi säilörehun syöntiä säilörehun sulavuudesta riippumatta 0,49 kg/kg väkirehun kuiva-ainetta. Väkirehun raakavalkuaispitoisuuden lisääntyminen lisäsi säilörehun syöntiä 0,12 kg ka per10 g/kg ka väkirehun raakavalkuaispitoisuudessa. Energiakorjattu maitotuotos (ekm) pieneni 0,59 kg säilörehun D-arvon pienentyessä 10 g/kg ka. Säilörehun sulavuuden heikentyessä maidon rasva- ja valkuaispitoisuudet eivät muuttuneet, mutta valkuais-, rasva- ja laktoosituotokset pienenivät. Energiakorjattu maitotuotos lisääntyi 0,76 kg per lisätty väkirehun kuiva-ainekilo. D65-säilörehun huonompi sulavuus D69-säilörehuun verrattuna kompensoitiin lisäämällä 3,7 kg ka väkirehua. D-arvo ei vaikuttanut väkirehun maitotuotosvasteeseen. Väkirehun valkuaispitoisuuden lisääntyessä 10 g/kg ka ekm-tuotos lisääntyi 0,26 kg, mutta säilörehun sulavuus ei vaikuttanut vasteeseen. Typen hyväksikäyttö parani väkirehun valkuaispitoisuutta ja väkirehun määrää vähennettäessä ja säilörehun sulavuuden heikentyessä. Muuntokelpoisen energian hyväksikäyttö sitä vastoin tehostui, kun väkirehun määrä väheni ja säilörehun sulavuus heikkeni. Tutkimuksen mukaan väkirehun määrän lisääminen kompensoi D-arvon pienenemistä, kun säilörehun sulavuus pieneni D69:sta D65:een karjan ekm:n vuosituotoksen ollessa noin 9000 kg. Säilörehun D-arvon pienenemistä ei tässä tapauksessa voitu korvata väkirehun valkuaispitoisuutta lisäämällä. Tämän kokeen erittäin myöhään korjatun ensimmäisen niiton sulavuus jäi huomattavan korkeaksi verrattuna nurmen kasvua ennustavaan malliin eikä sato kehittynyt lineaarisesti.
-
(2019)Automaattiset järjestelmät ovat tulleet maatalouden eri osa-alueille vaihtoehtoina perinteisille menetelmille. Seosrehuruokinnan automatisointi on yksi keino vähentää maatilan työmäärää, ja ruokinnasta aiheutuvia muuttuvia kustannuksia. Kustannusten hallinta on tiukassa taloustilanteessa maatiloilla tärkeää. Tutkimuksen tavoitteena olikin selvittää, voiko seosrehuruokinnan automatisointi olla taloudellisesti kannattava vaihtoehto perinteiselle apevaunulla tehtävälle ruokinnalle. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevalla, noin 160 lehmän lypsykarjatilalla. Tilan ruokintajärjestelmän käyttökustannukset selvitettiin, ja niitä verrattiin automaattisen järjestelmän käyttökustannuksiin. Kustannusten selvittämiseksi mitattiin tilan ajettavan seosrehuvaunun polttoaineenkulutusta viikon ajan huhtikuun 2019 alussa. Lisäksi pidettiin kirjaa ruokintaan käytetystä työajasta. Automaattisen järjestelmän käyttökustannukset laskettiin aiemmissa tutkimuksissa todetun sähkönkulutuksen, sekä työajasta tehtyjen arvioiden perusteella. Järjestelmien kannattavuutta arvioitiin laskemalla niiden investointikustannusten välinen ero tilanteessa, jossa elinkaarikustannukset 8 vuoden ajalta olisivat samat. Tähän hyödynnettiin ASABE:n standardia koneiden kustannusten laskennasta. Tuloksille suoritettiin herkkyysanalyysi, jossa tarkasteltiin tavanomaisen järjestelmän polttoaineenkulutuksen, automaattisen järjestelmän sähkönkulutuksen, sekä polttoöljyn ja sähkön hinnan vaikutusta kannattavuuteen. Tilan seosrehuvaunun polttoaineenkulutus oli keskimäärin 21,7 l/h, ja työaikaa kului yhteen ruokintakertaan keskimäärin 60 min. Pienkuormaajan käyttämiseen kului 1 l/vrk bensiiniä ja rehunsiirtorobotin sähkönkulutukseksi arvioitiin 0,28 kWh/vrk. Vuotuiset käyttökustannukset olivat yhteensä 11968 € toteutuneilla polttoaineen ja energian hinnoilla. Automaattisen järjestelmän vuotuiset käyttökustannukset olivat 5356 €, kun sen sähkönkulutukseksi oletettiin 22,9 kWh/vrk, polttoaineenkulutukseksi 8 l/h ja työajaksi 0,8 h. Näillä vuotuisilla kustannuksilla automaattisen järjestelmän investointikustannukset voisivat olla noin 41 300 € suuremmat kuin tavanomaisen, jotta vuotuiset kokonaiskustannukset olisivat samat. Kannattavuuteen vaikutti herkkyysanalyysin perusteella eniten tavanomaisen järjestelmän polttoaineen kulutus, ja toiseksi eniten polttoaineen hinta. Sähkön hinta tai automaattisen järjestelmän sähkönkulutus eivät olleet yhtä merkittäviä tekijöitä. Tulosten perusteella automaattinen seosrehuruokinnan kannattavuus 160 lehmän tilakokoluokassa on paljon riippuvainen olosuhteista, etenkin polttoöljyn hintakehityksestä. Samoin merkitystä on käytettävissä olevilla koneilla ja niiden käyttötavalla. Automaattinen seosrehuruokinta voi olla kannattava vaihtoehto tutkimukseen osallistuneella, mutta etenkin sitä suuremmilla tiloilla.
-
(2018)Since 2004 the Finnish Ayrshire Breeders' Society has offered a Canadian conformation classification system to its members via the cooperation with Ayrshire-Canada. The Canadian classification system differs from the Nordic system and has e.g. udder texture as a new trait describing udder softness and elasticity. The research objective was to estimate the genetic variation of udder texture and its correlation to production traits and somatic cell count and udder conformation traits in the Finnish Ayrshire cows. The data from the Finnish Ayrshire Breeders contained phenotypic records on the 1st lactation cows in 2011–2017. Finnish Animal Breeding Association (Faba osk) provided pedigree, herd, yield, insemination and calving information for the cows. The final data set for statistical analyses contained records on 3303 cows. The fixed effects of the traits were investigated by analysis of variance (R program lm). The variance and covariance components of the traits were analysed with Bayesian methodology resorting to the R program MCMCglmm. The heritabilities for the first lactation traits were 0,34 for milk yield, 0,26 for protein yield and 0,26 for fat yield and 0,10 for logarithmic somatic cell count (SCS). The heritability of udder conformation traits were from 0,13 for fore udder up to 0,47 for teat length. The heritability of udder texture was 0,15. The genetic correlation of udder texture with production traits were all negative: -0,36 – -0,34, and zero with SCS. The genetic correlations of udder texture with other udder conformations traits were positive with the highest being with mammary system (0,52), median suspensory (0,51) and udder depth (0,45). The data was representative and sufficiently large, as the heritabilities for production traits were similar to those found earlier and the accuracy of estimates was satisfactory. The longevity can be measured by the total number of lactations. The variation in this number was mainly explained by the milk yield and SCS of the first lactation records. Among the respective udder conformation traits, also the median suspensor and udder depth were significant. Because the udder texture is correlated with the latter ones, its contribution to the variation was not significant. Udder texture has a reasonable amount of genetic variation and is positively genetically correlated with other udder conformation traits, in particular with mammary system, median suspensory and udder depth. The use of the udder texture as an indicator trait for longevity would require a larger data volume. People who use the Finnish Ayrshire Breeder's AF-class-system should have all their cows assessed so the research and selection would have access to records covering a representative variation range.
-
(2014)Uusilla jalostusmenetelmillä voidaan nopeuttaa karjan perinnöllistä edistymistä, mutta niiden käyttö myös lisää kustannuksia. Tässä tutkimuksessa selvitettiin genomisen valinnan ja sukupuolilajitellun siemenen käytön taloudellista kannattavuutta lypsykar-jatilalla. Tarkastelukulmana oli karjan sisäisen lehmävalinnan tehostaminen. Tutkimuksessa arvioitiin, saadaanko lisäpanostus jalostukseen nettotuottoina takaisin lyhyellä, viiden vuoden tarkasteluperiodilla. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Savonia ammattikorkeakoulun Maili-hankkeen kanssa ja tutkimuksessa oli mukana pohjoissa-volaisia maitotiloja C2-tukialueelta. Tiloja oli yhteensä 15 ja ne olivat noin 30-, 65- ja 130-lehmän karjoja. 30-lehmän karja edus-taa tämän hetken keskivertokokoa ja näillä tiloilla oli parsinavetta. Isommat karjat olivat automaattilypsyllä toimivia pihattoja. Läh-tötietoina käytettiin tilojen vuoden 2012 tuotosseurannan ja kirjanpidon tietoja. Tutkimustilojen keskituotos oli keskimäärin 9834 kg, jalostusarvojen ja odotusarvojen keskiarvo oli 4,2. Poistoprosentti oli tutkimustiloilla keskimäärin 29,8, vasikkakuolleisuus 7,5 prosenttia ja siemennyksiä yhtä poikimista varten tarvittiin keskimäärin 2,0. Tutkimusmenetelmänä käytettiin nettonykyarvolaskentaa, jossa nettokassavirrat diskontattiin nykyhetkeen, koska tulot ja menot kertyvät eri ajankohtina. Korkokantana käytettiin 5 prosenttia. Tarkastelussa käytettiin osittaisbudjetointia, jossa otetaan huomi-oon kassavirrat, joihin jalostusmenetelmät vaikuttavat. Lypsykarjalle genomisen valinnan käyttö aiheuttaa kustannuksia näyt-teidenoton ja -määritysten muodossa. Hyödyt puolestaan konkretisoituivat arvosteluvarmuuden paranemisena, joka vaikutti suo-raan perinnöllisen edistymisen suuruuteen. Tutkimuksessa käytettiin Illumina Bovine54K- ja Illumina Bovine3K-lastujen arvoste-luvarmuuksia, koska Illumina Bovine10K-lastun arvosteluvarmuus ei ollut tutkimushetkellä saatavilla. Hintoina on käytetty 54K- ja 10K-lastujen hintoja. 54K-lastua kutsutaan MD- eli medium density -lastuksi ja 10K- ja 3K-lastuja LD eli low density -lastuiksi. Sukupuolilajitellun siemenen käytöllä pystyttiin vaikuttamaan valinnan ankaruuteen. Tällöin tarvittiin pienempi määrä lehmiä ja hiehoja tuottamaan uudistukseen tarvittavat eläimet, koska lehmävasikoiden todennäköisyys nousi lajitellun siemenen ansiosta 49 prosentista 90 prosenttiin. Sukupuolilajiteltu siemen lisäsi kuitenkin kuluja, koska siemenannosten hinnat olivat lajittelematonta siemenannosta korkeampia. Kustannuksia lisäsi myös lajitellun siemenen heikompi tiineyttämiskyky perinteiseen verrattuna. X-lajitellun siemenen käyttö lisäsi lehmävasikoiden määrää, jolloin tilalta välitykseen menevien sonnivasikoiden määrä väheni. Laji-tellun siemenen käyttö mahdollisti liharotusiemennysten lisäämisen. Uusien jalostusmenetelmien vaikutusta tutkittiin arvioimalla niiden aikaansaamaa muutosta maitotuotokseen, hedelmällisyyteen, utareterveyteen ja kestävyyteen yhden valintakierroksen aikana. Kustannukset ja tuotot laskettiin valintavuoden lisäksi viidelle seuraavalle vuodelle, jolloin valinnasta syntyvien jälkeläisten oletettiin tuottavan karjassa kolme tuotosvuotta. Maitotuotoksen muutoksessa huomioitiin muuttuva rehuntarve ja työmäärä. Navetan täyttöasteen oletettiin lehmien osalta pysyvän vakiona. Tar-kasteluajanjakso valittiin seuraamaan nopeaa takaisinmaksua, eikä perinnöllisen muutoksen kumulatiivista vaikutusta huomioitu. Myös jalostuseläinkauppa on tästä tarkastelusta rajattu pois. Tämän tutkimuksen mukaan uudet jalostusmenetelmät eivät olleet kannattavia vuoden 2013 hintatason mukaan. Lajitellun sie-menen käyttö ei ollut kannattavaa, koska sitä käytettäessä sonnivasikoiden määrä väheni ja sitä kautta välitysvasikkatulot piene-nivät. Tilojen kannattaisi maksaa lajitellusta siemenannoksesta keskimäärin 5,50 euroa alhaisempaa hintaa kuin lajittelematto-masta siemenannoksesta. Lajiteltua siementä käytettäessä liharoturisteytyssiemennyksiä voitiin lisätä noin 8 prosenttiyksikköä. Ilman lihasonnien käytön lisäämistä lajitellun siemen käyttö oli enemmän kannattamatonta. MD-lastulla genomisen valinnan kannattava enimmäishinta oli 36–43 euroa riippuen siitä, tehtiinkö määritettävissä eläimissä esivalintaa. LD-lastulla vastaavat enimmäishinnat olivat 34–41 euroa. Lajitellun siemenen käyttö yhdessä genomisen valinnan kanssa ei muuttanut MD-lastun enimmäishintoja, mutta LD-lastun kanssa enimmäishinnat putosivat 30–36 euroon.
-
(2015)During early lactation diet is usually rich in protein to stimulate and support milk production. Increased milk production has been connected with negative energy balance and impaired fertility. The aim of this study was to investigate the effects of concentrate crude protein (CP) level to dairy cow silage intake, milk production and energy balance in early lactation. The study was conducted in the experimental barn of MTT Agrifood Research Finland in Maaninka. The experiment started at October 2013 and finished at April 2014. The experiment lasted 70 days starting from parturition day. Fifty-five primiparous or multiparous Holstein and Ayrshire cows were allocated to one of three different CP levels in concentrate (149, 179 or 200 g/kg DM) after parturition. Concentrate allowance was 9 or 13 kg. Silage was fed ad libitum through an individual feeding system. Animals were weighed daily. Body condition score (BCS) was determined when blood samples were taken at 10 days before parturition and 7, 21, 42 and 63 days after parturition. The data were subjected to analysis of variance using the SAS MIXED procedure. Concentrate CP level did not affect silage intake or energy balance. Amino acids digestible from small intestine increased when CP level increased. Increasing CP content of concentrate tended to increase milk and protein yields suggestively. Milk protein yield and milk urea increased when concentrate CP level increased. Concentrate CP level had no significant effect on blood NEFA, BHBA, 3-MH or glucose concentration. There were no significant effects on live weight or BCS change throughout the experiment. Results of this experiment indicate that increasing concentrate CP level improves milk and protein yield in early lactation. In this experiment concentrate CP level did not affect silage intake or energy balance.
Now showing items 1-13 of 13