Browsing by Subject "typen hyväksikäyttö"

Kotimaassa viljellyt palkokasvit, joita pystytään hyödyntämään eläinten ruokinnassa, vähentävät riippuvuutta tuontivalkuaisesta. Biologisen typensidonnan ansiosta palkokasvit eivät tarvitse kalliita mineraalityppilannoitteita ja niillä on hyvä esikasviarvo. Tässä tutkimuksessa selvitettiin härkäpapu-kevätvehnäkokoviljasäilörehun ja ruokinnan valkuaistäydennyksen vaikutusta maidontuotantoon ja maidon koostumukseen, erityisesti rasvahappokoostumukseen, sekä typen hyväksikäyttöön. Nurmisäilörehuun pohjautuvaa ruokintaa verrattiin härkäpapu-kevätvehnänurmi-säilörehuruokintaan, jossa puolet karkearehun kuiva-aineesta korvattiin härkäpapu-kevätvehnäsäilörehulla. Väkirehutäydennyksen (13 kg/vrk) raakavalkuaispitoisuudet olivat joko 175 g/kg ka (rypsirouheen määrä 2 kg/vrk/lehmä) tai 200 g /kg ka (rypsirouheen määrä 3,5 kg/vrk/lehmä). Lehmät saivat säilörehua vapaasti. Ruokintakoe toteutettiin Helsingin yliopiston opetus- ja tutkimustilan navetassa Viikissä 1.2. – 26.4.2014. Koe-eläiminä oli kahdeksan ayrshire-rotuista lypsylehmää, joista neljä oli pötsifistelöityjä. Ruokintakokeen malli oli kaksinkertainen 4x4 latinalainen neliö. Koejakson pituus oli 21 vrk. Tämän tutkimuksen perusteella härkäpapu-kevätvehnäsäilörehulla voi korvata puolet nurmisäilörehusta kuiva-aineen syönnin ja maitotuotoksen kärsimättä, kun molemmat säilörehut ovat hyvälaatuisia. Rypsirouheen määrän lisääminen ei tuonut tässä tutkimuksessa lisämaitolitroja eikä lisännyt maidon pitoisuuksia. Maidon rasvapitoisuus väheni, kun rypsirouheen määrää lisättiin. Myös mikrobitypen muodostuminen oli vähäisempää. Pötsin valkuaistase (PVT) oli kaikilla koeruokinnoilla positiivinen, joten pötsissä hajoavan valkuaisen saanti ei ollut todennäköisesti rajoittava tekijä mikrobitypen synteesissä. Lehmät söivät vähemmän tärkkelystä ja mikrobien käytössä oli täten todennäköisesti vähemmän energiaa, kun rypsin annostaso oli korkea verrattuna matalaan tasoon. Rehutypen hyväksikäyttö maitovalkuaiseksi heikkeni, kun rypsirouheen määrä väkirehussa lisääntyi ja säilörehussa oli härkäpapu-kevätvehnäsäilörehua. Kun karkearehu sisälsi härkäpapu-kevätvehnäsäilörehua, rypsirouheen määrän lisääminen ruokinnassa lisäsi merkittävästi maidon ureapitoisuutta. Alfalinoleenihappo (18:3n-3) siirtyi tehokkaammin rehusta maitoon härkäpapu-kevätvehnäsäilörehua sisältäneissä ruokinnoissa kuin karkearehun ollessa puhdasta nurmisäilörehua. Suurempi osa härkäpapu-kevätvehnäsäilörehun kuin nurmisäilörehun pitkäketjuisista rasvahapoista, etenkin 18:3n-3, säästyi ilmeisesti pötsissä biohydrogenaatiolta. Kun rypsirouheen määrä väkirehussa lisääntyi, maidon rasvatuotos väheni johtuen todennäköisesti palmitiinihapon (16:0) vähäisemmästä de novo –synteesistä maitorauhasessa. Vähäisempää de novo -synteesiä saattaa selittää se, että rypsin annostason nosto lisäsi hieman pitkäketjuisten, tyydyttymättömien rasvahappojen saantia. Plasman etikka- ja voihappopitoisuuksissa ei ollut eroa koeruokintojen välillä, mutta plasman insuliinipitoisuudet suurenivat rypsin annostason noustessa (plasmadata esitetty Termosen tutkielmassa 2015), mistä johtuen maitorasvan esiaineet ovat voineet osin ohjautua maitorauhasen ohi. Härkäpapu-kevätvehnäsäilörehulla voitiin korvata puolet nurmisäilörehusta maitotuotoksen kärsimättä vaikka härkäpapurehun sulavuus oli nurmirehua huonompi. Rypsirouheen määrän lisääminen ei vaikuttanut maitotuotokseen. Se vähensi rasvatuotosta ja heikensi typen hyväksikäyttöä, minkä takia se ei ollut tämän tutkimuksen perusteella järkevää.

Maissi on yksivuotinen heinäkasvi, jonka viljely Suomessa on lisääntynyt merkittävästi ja viljelyala on ollut viime vuosina yli tuhat hehtaaria. Suomessa viljeltävä maissi korjataan tuleentumattomana nautakarjan karkearehuksi. Maissisäilörehu sisältää paljon tärkkelystä ja on siksi erittäin energiapitoinen karkearehu. Maissin viljelyvarmuuden lisääntyessä se saattaisi olla hyvä karkearehuvaihtoehto nurmen rinnalle riskien hajauttamista ajatellen. Maissin etuna viljelykasvina on sen tehokas vedenkäyttökyky sekä yhdellä korjuukerralla saatava suuri sato. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää maissisäilörehun vaikutuksia lypsylehmien maidontuotantoon, dieetin sulavuuteen ja typen hyväksikäyttöön, kun nurmisäilörehua korvataan osittain maissisäilörehulla. Tutkimus toteutettiin kolmena 3 x 3 latinalaisena neliönä, joissa oli mukana 9 ayrshire-rotuista lehmää. Lehmät olivat parsissa ja ne lypsettiin kaksi kertaa päivässä. Kokeen lehmät olivat poikineet 2 – 4 kertaa ja kokeen alkaessa niiden poikimisesta oli keskimäärin 69 ± 17,4 (SD) päivää. Tutkimuksessa oli kolme erilaista koeruokintaa, joiden karkearehuvaihtoehdot olivat puhdas nurmisäilörehu (kuiva-aine 316 g/kg, D-arvo 652 g/kg ka) sekä seokset, joissa 25 % tai 50 % nurmisäilörehun kuiva-aineesta korvattiin maissisäilörehulla (kuiva-aine 359 g/kg, D-arvo 679 g/kg ka). Karkearehuseoksia täydennettiin väkirehun tilaseoksella (ohra, kaura, härkäpapu, herne, melassileike, kivennäinen, propyleeniglykoli). Seosrehujen karkearehu-väkirehu -suhde oli 65:35 kuiva-aineessa. Lehmille oli tarjolla vapaasti seosrehua ja vettä. Lisäksi lehmät saivat täysrehua 7 kg/pv. Nurmisäilörehun korvaaminen maissisäilörehulla nosti lineaarisesti lehmien kuiva-ainesyöntiä (24,3 vs. 25,3 vs. 26,0 kg ka/pv) ja maitotuotosta (32,8 vs. 33,3 vs. 34,0 kg/pv). Maidon rasvapitoisuus nousi 5,6 %, kun nurmisäilörehun kuiva-aineesta korvattiin 50 % maissisäilörehulla. Valkuaispitoisuuteen maissisäilörehulla ei ollut vaikutusta. Paras energiakorjattu maitotuotos (33,2 kg vs. 33,6 kg vs. 35,3 kg) saavutettiin, kun karkearehun kuiva-aineesta 50 % oli maissisäilörehua. Maissisäilörehun osuuden lisääntyessä ruokinnassa ravintoaineiden sulavuus heikkeni ja typen hyväksikäyttö (N tuotos/ N saanti) parani (0,286 vs. 0,291 vs. 0,306). Tutkimuksen perusteella nurmisäilörehun osittainen korvaaminen maissisäilörehulla nostaa lehmien maitotuotosta ja maidon rasvapitoisuutta. Myös typen hyväksikäyttö paranee maissisäilörehun osuuden noustessa. Tämän tutkimuksen perusteella jopa puolet nurmisäilörehusta kannattaa korvata maissisäilörehulla.

Puna-apila on typpeä sitova nurmipalkokasvi, jolla on edullisia vaikutuksia lypsylehmien ruokinnassa. Sen on todettu lisäävän maitotuotosta ja syöntiä useissa ruokintakokeissa. Toinen kotimainen lypsylehmien ruokintaan soveltuva palkokasvi on härkäpapu, jonka käyttöä kuitenkin rajoittaa pieni viljelyala, valkuaisen suuri pötsihajoavuus ja alhainen metioniinipitoisuus. Kotimaisten palkokasvien käyttö lypsylehmien ruokinnassa voisi vähentää arvokkaiden ostopanosten käyttöä. Tämän ruokintakokeen tarkoituksena oli tutkia lypsylehmien maitotuotosta ja typen hyväksikäyttöä puna-apilapohjaisessa ruokinnassa sellaisenaan tai valkuaisrehulla ja pötsisuojatulla metioniinillä täydennettynä. Ruokintakoe tehtiin 5.2.-28.5.2022 Helsingin yliopiston tutkimus- ja koetilan navetassa kaksi kertaa toistettuna 4x4 latinalaisena neliönä, jossa oli 8 ay-lehmää ja neljä eri ruokintaa. Koeruokinnat olivat valkuaisrehuton ilman metioniinilisää (PROT-), valkuaisrehuton ja metioniinilisä (PROT-MET), valkuaisrehullinen ilman metioniinilisää (PROT+) ja valkuaisrehullinen metioniinilisän kanssa (PROT+MET). Kokeessa oli seosrehuruokinta, jonka karkearehusta 2/3 oli puna-apilasäilörehua ja loput timotei-nurminatasäilörehua. Väkirehun osuus oli noin 40 %. Väkirehuna käytettiin ohraa ja kauraa. Valkuaisrehullisissa ruokinnoissa käytetty härkäpapujauho korvasi viljaa seosrehun väkirehuosuuden pysyessä samana. PROT- ruokinnan raakavalkuaispitoisuus oli 162 g/kg ka ja PROT+ ruokinnan 188 g/kg ka. Kaikille lehmille annettiin lisäksi melassileikettä 1 kg/vrk, johon metioniinilisää saaville lehmille sekoitettiin pötsisuojattua metioniinia 24 g/vrk. Tulokset analysoitiin SAS Mixed-mallilla. Kuiva-aineen syönti oli 23,8 kg/vrk ja ruokinnalla ei ollut vaikutusta siihen. Valkuaisrehu lisäsi tuhkan, raakavalkuaisen ja kaikkien muiden aminohappojen paitsi metioniinin saantia. Tärkkelyksen ja rasvan saannit olivat suuremmat PROT- ruokinnoilla. Näennäisessä kokonaissulavuudessa ei ollut eroa ruokintojen välillä. Metioniinilisällä ei ollut vaikutusta ravintoaineiden saantiin tai sulavuuteen lukuun ottamatta metioniininsaantia. Maitotuotos oli 32,6 kg/vrk (EKM 35,5 kg/vrk) ja koeruokinnat eivät vaikuttaneet siihen. Metioniinilisä lisäsi maidon valkuais- ja kuiva-ainepitoisuutta. Valkuaislisä lisäsi maidon ureapitoisuutta huomattavasti (25,1 vs. 37,1 mg/dl), mikä johtui lisääntyneestä pötsissä hajoavasta valkuaisesta. Typen hyväksikäyttö oli suurempi PROT- ruokinnalla (30,2 vs. 26,4 %). Härkäpapu tai metioniinilisä eivät lisänneet maitotuotosta. Korkeampi rehuannoksen raakavalkuaispitoisuus heikensi typen hyväksikäyttöä, koska lisätyppi erittyi virtsaan ja sontaan maidon valkuaisen sijaan. Metioniinilisä ei parantanut typen hyväksikäyttöä. Tämän tutkimuksen perusteella puna-apila soveltuu lypsylehmien karkearehuksi nurmiheinien kanssa ilman härkäpapuvalkuaislisää.