Browsing by Subject "vajaaravitsemus"

Tausta: Suomen väestö on yksi Euroopan nopeimmin vanhenevista. Tilastokeskuksen (SVT 2009) mukaan yli 65-vuotiaiden määrä tulee kaksinkertaistumaan vuoteen 2060 mennessä. Kahdenkymmenen ja kahdeksankymmenen ikävuoden välillä luurankolihasten volyymistä ja voimasta menetetään noin 15–42 %. Vajaaravitsemus ja immobilisaatio nopeuttavat tätä luonnollista lihaskatoa eli sarkopeniaa. Ravinnon ja liikunnan hyödyt tunnetaan jo melko yleisesti, mutta täydennysravintovalmisteiden vaikutuksista ikääntyneiden ravinnonsaantiin, lihaskuntoon ja toimintakykyyn tiedetään edelleen melko vähän. Tämän tutkimuksen päätavoitteena oli selvittää, eroaako sarkopenisten ja ei-sarkopenisten tutkimushenkilöiden ravinnonsaanti ja ravitsemustila toisistaan. Toisena päätavoitteena selvitettiin runsaasti proteiinia sisältäneen tutkimusvalmisteen vaikutusta ravinnonsaantiin. Aineisto ja menetelmät: Tutkimus toteutettiin osana Porvoon lihaskato-ja ravitsemustutkimusta, joka oli satunnaistettu, lumekontrolloiu ja kaksoissokkoutettu kolmen rinnakkaisen ryhmän tutkimus. Tutkimus alkoi rekrytoinneilla vuonna 2012, joiden avulla tutkimukseen saatiin mukaan lihaskadon kriteerit täyttäviä vanhuksia. Alkumittausten yhteydessä kaikilta tutkimukseen osallistuneilta keski-iältään 84-vuotiaalta tutkimushenkilöltä (n=160) kerättiin ruokapäiväkirjadataa, jonka avulla voitiin tarkastella sarkopenisten ja ei-sarkopenisten henkilöiden ravinnonsaannin eroja. Sarkopeniset (n=97) tutkimushenkilöt satunnaistettiin kolmeen hoitokoeryhmään, joista kontrolliryhmä sai vain liikunta- ja ravitsemusneuvontaa ja kaksi muuta ryhmää saivat lisäksi nautittavakseen runsaasti heraproteiinia sisältänyttä tutkimusvalmistetta tai verrokkivalmistetta. Tutkimusryhmien ravinnonsaannin eroja verrattiin tutkimuksen alussa ja kuuden kuukauden kohdalla ruokapäiväkirjojen avulla ja ravitsemustilaa lyhyellä MNA-testillä. Lisäksi selvitettiin tutkimusvalmisteiden vaikutusta ravinnonsaantiin. Tilastolliset analyysit tehtiin käyttäen yksisuuntaista varianssianalyysia (ANOVA) ja Kruskall-Wallisin testiä. Ravintomuuttujien ja toimintakykymittareiden välisiä korrelaatiota laskettiin käyttäen Spearmanin korrelaatiokertoimia. Komplianssierojen tarkastelussa käytettiin Man Whitneyn U-testiä Tulokset: Sarkopenisten (n=97) ja ei-sarkopenisten (n=53) tutkimushenkilöiden ravinnonsaannissa oli eroja tutkimuksen alussa. Energian, proteiinin ja suojaravintoaineista esimerkiksi kuidun C,-E- ja B-vitamiinien saanti oli sarkopenisillä ei-sarkopenisiä pienempää. Erot olivat merkitseviä vain naisilla (n=107), mutta miesten (n=53) tuloksissa näkyi samanlainen trendi. Ravitsemustilassa ei ollut merkitseviä eroja tutkimusryhmien välillä. Alkutilanteessa naisilla näkyi merkitseviä yhteyksiä esimerkiksi proteiinin ja puristusvoiman (r=0,082, p=0,029) sekä energian ja pohkeen lihasindeksin välillä (r=0,071, p=0,024), vaikkakin kyseiset yhteydet hävisivät tulosten sekoittavilla tekijöillä vakioinnin jälkeen. Tutkimuksen pilotti-interventiossa oli alussa mukana 58 tutkimushenkilöä, joista suurin osa oli naisia (n=40). Interventiossa ravinnonsaanti ei eronnut tutkimusryhmien välillä kuuden kuukauden kohdalla merkitsevästi. Tutkimusvalmisteen käytön mediaani testiryhmässä oli 83 % ja kontrolliryhmässä 80 %. Molemmat tutkimusvalmisteet lisäsivät tutkimushenkilöiden energiansaantia. Proteiininsaanti oli merkitsevästi suurempaa heraproteiinipitoista tutkimusvalmistetta käyttäneillä (p=0,000). Päätelmät: Tutkimuksen alkutilanteessa ei-sarkopenisten ja sarkopenisten tutkimushenkilöiden ravinnonsaanti erosi toisistaan, mikä saattaa kuvata hauraiden ikääntyneiden heikompaa ravinnonsaantia. Intervention kuuden kuukauden ravinnonsaannissa ei ollut eroja tutkimusryhmien välillä. Tutkimuksen perusteella näyttäisi siis siltä, että heraproteiinia sisältänyt tutkimusvalmiste lisäsi proteiinin ja energian saantia, muttei heikentänyt muuta ravinnonsaantia.