Browsing by Author "Haapa-alho, Tomi"

Tutkimus tarkastelee maahanmuuttajataustaisten lasten käsityksiä kaupunkitilan turvallisuudesta ja turvattomuudesta, ja heidän tapojaan neuvotella turvattomuudesta omassa arjessaan. Käsityksiä kaupunkitilasta lähestytään yksilön ja ympäristön välisenä prosessina, jossa mielenkiinto kohdistuu yksilöllisten tulkintojen ja sosiaalisen ja kulttuurisen kontekstin väliseen vuoropuheluun. Tutkimus on kiinnostunut erityisesti lapsuuden ja maahanmuuttajuuden merkityksistä turvattoman kaupunkitilan neuvotteluissa. Tutkimuksen tarkoituksena tarkastella minkälainen merkitys yhteiskunnassa rakentuvilla puhumisen tavoilla on toisen polven maahanmuuttajalasten minäkuvaan ja ympäristösuhteeseen. Tutkimusaineisto koostuu 12 maahanmuuttajataustaiselle yläasteikäiselle lapselle (8 poikaa, 4 tyttöä) tehdystä puolistrukturoidusta parihaastattelusta. Menetelmiin kuului myös osallistavampi osio, jossa lapset saivat kirjoittaa tai piirtää kuvauksen turvallisesta ja turvattomasta tilanteesta kodin ulkopuolella. Aineisto analysoitiin fenomenologisen tulkinnan (IPA: Interpretative phenomenological analysis) ja aiempaan teoriaan pohjautuvan teemoittelun avulla. Pyrkimyksenä oli tarkastella aineistoa sekä yksilön että sosiaalisen ja kulttuurisen kontekstin näkökulmasta. Turvattomuus osoittautui monisyiseksi ilmiöksi, jossa sekä lasten omilla kokemuksilla ja tulkinnoilla, että sosiaalisella ja kulttuurisella ympäristöllä oli vaikutuksensa turvattomuudesta neuvotteluun. Turvallisuus näyttäytyi lasten kuvauksissa tavallisen arjen ja minuuden jatkumona, jossa vanhemmat, tutut ihmiset ja ympäristöt muodostivat turvallisen arjen puitteet. Turvattomuus näyttäytyi normaalia jatkumoa horjuttavana tekijänä. Käsitykset turvattomuudesta perustuivat vanhempien varoituksiin turvallisuuden määrityksiin, kavereilta kuultuihin kertomuksiin, median luomiin mielikuviin ja omiin kokemuksiin. Turvattomuuden kokeminen kytkeytyi lasten kykyyn neuvotella erilaisten riskien vaarallisuudesta tilannekohtaisesti. Mitä enemmän lapsilla oli omakohtaisia kokemuksia ja käsityksiä paikoista, sitä paremmat kulttuuriset lukutaidot heillä oli neuvotella kaupunkitilan riskeistä. Tutkimus osoittaa turvattomuuden olevan pohjimmiltaan kamppailua kaupunkitilan merkityksistä, jossa yksilön yhteiskunnallisella asemalla ja koetulla haavoittuvuudella on merkitystä. Turvattomuus kytkeytyy yksilön käsitykseen omasta itsestään ja paikastaan yhteisössä. Kulttuurisella kontekstilla ja puhumisen tavoilla on keskeinen merkitys siinä miten lapset muodostavat omaa ympäristösuhdettaan, ja miten vanhemmat arvioivat lastensa turvallista liikkumatilaa kaupungilla.