Browsing by Author "Niemelä, Jussi"

Yyterin dyynikentät ovat muodostuneet Porista luoteeseen, selkämereen pistävän Yyterinniemen länsirannalle. Alueen kallioperä on Jotunista Satakunnan hiekkakiveä, joka alueen pintaosissa vaihtelee arkoosisesta areniitista subarkoosiin. Maaperämuodostumat alueella ovat pääosin moreeni- ja harjukerrostumia, jotka luoteesta virrannut mannerjäätikkö on kuluttanut, kuljettanut ja kerrostanut helposti rapautuvasta hiekkakivikallioperästä. Yyterin alue on paljastunut itämeren alta noin 1500 vuotta sitten. Yyterin dyynimuodostumat ovat iältään melko nuoria ja ne ovat syntyneet viimeisen 300-500 vuoden aikana, jatkuvan maankohoamisen ja tuulen aiheuttaman eroosion seurauksena. Lähdealue- eli provenanssitutkimuksessa on pyritty selvittämään hienorakeisen dyyniaineksen alkuperä. Alkuolettamus tutkimukselle oli, että dyyniaines on kulkeutunut paikalleen monen syklin kautta. Aluksi hiekkakivi on mannerjäätikön vaikutuksesta rapautunut alueella kulkevaan pitkittäisharjumuodostumaan, josta se on aluksi rantavoimien- ja myöhemmin tuulen eroosion vaikutuksesta kulkeutunut paikalleen, Yyterin pitkittäisdyynimuodostumiin. Lähdealueen selvittämiseksi otettiin käsinäytteet hiekkakivestä, harjuaineksesta sekä dyyniaineksesta. Aluksi käsinäytteet kuivaseulottiin ja määritettiin raekokojakauma. Seuraavaksi määritettiin valomikroskoopin avulla hiekkarakeiden pyöristyneisyys, sekä valittiin satunnaiset kvartsirakeet jatkotutkimuksiin. Jatkotutkimuksissa kvartsirakeille tehtiin pyyhkäisyelektronimikroskooppinen (SEM) tarkastelu ja tulkinta. Lisäksi käsinäytteiden mineraloginen koostumus määritettiin pistelaskentamenetelmällä ja kemiallinen koostumus röntgenfluoresenssianalyysillä (XRF). Dyyniaineksessa on havaittavissa merkkejä, sekä glasiaalisista,- että eolisista prosesseista. Harjuaineksessa on merkkejä glasiaalisista- ja eolisista prosesseista, sekä myös hieman merkkejä subakvaattisista prosesseista. XRF-analyysissä havaitaan pientä piidioksidin pitoisuuksien kasvua verrattaessa hiekkakiveä harju- ja dyyniainekseen. Mineralogisessa koostumuksessa havaitaan pientä kvartsin pitoisuuden kasvua verrattaessa hiekkakiveä harju- ja dyyniainekseen. Erityisesti metsäisillä dyyneillä kvartsin pitoisuuden kasvu on huomattava. Raekokojakauma eri aineksissa on melko tasainen ja pyöristyneisyys kaikissa hiekkanäytteissä keskikulmikasta. Selkeää erottelua dyyniaineksen ja harjuaineksen sedimentaatioympäristöistä on vaikea tehdä, koska eolisen aineksen kulkema matka on Yyterissä melko lyhyt. Dyyniaines on alueen kivilajeista mineralogiselta koostumukseltaan lähimpänä satakunnan hiekkakiveä ja svekofennistä pohjakompleksia. Svekofenninen pohjakompleksi on myös hiekkakiven lähdealue. Satakunnan hiekkakivi on suurimmalla todennäköisyydellä dyyniaineksen tärkein lähde. Alueen granitoidien osuus näytteissä on selkeästi pienin. Jatkotutkimuksien kannalta alueelta olisi hyvä ottaa lisänäytteitä maanpäällisiltä ja merenalaisilta osilta sekä tehdä lisäanalyyseja kattavan vertailuaineiston kasaamiseksi. Dyyniaineksen kivilajifragmentteja, sekä maasälpiä olisi syytä tutkia laajemmin.