Browsing by Author "Wallenius, Minna"

Tutkielman tavoitteena oli perehtyä avioeron todennäköisyyden tarkasteluun käytettyihin menetelmiin, tutkia millaisia tuloksia niillä saadaan suomalaisesta aineistosta ja arvioida niiden soveltuvuutta virallisiin tilastoihin. Virallisissa tilastoissa yleisesti käytetty eronneisuuden mittari on kokonaiseronneisuusluku, jonka on yleensä tulkittu kertovan kuinka suuri osa liitoista päättyisi eroon eronneisuuden pysyessä tarkasteluvuoden tasolla. Se ei kuitenkaan ole toimiva avioeron todennäköisyyden estimaatti. Luku ei huomioi aiempaa eroamishistoriaa, joten muutokset avioerojen ajoituksessa voivat vääristää lukua kohtuuttomasti. Kokonaiseronneisuusluvun perusteella puolet avioliitoista päättyisi Suomessa eroon. Siviilisäätyjen muutoksia voidaan ajatella prosessina, jossa henkilöt siirtyvät tilasta toiseen avioliittojen, avioerojen ja kuolemien takia. Tämän tyyppisiä ilmiöitä on tarkasteltu monen tilan elinajantauluilla, joissa keinotekoinen kohortti kuljetetaan eri ikävaiheiden läpi altistettuna tutkittavan ajanjakson ikäryhmittäisille siirtymien todennäköisyyksille. Tulosten tulkitaan kertovan mitä seuraisi, jos siirtymien todennäköisyydet pysyisivät kyseisen ajanjakson tasolla. Monitilaiset elinajantaulut ovat Markovin prosesseja, jos tilaan siirtymisen todennäköisyys riippuu vain sen hetkisestä tilasta ja iästä, muttei aiemmista tiloista eikä tilassa olon kestosta. Semi-Markov-prosesseissa myös nykyisessä tilassa vietetty aika vaikuttaa siirtymien todennäköisyyteen. Tutkielmassa verrataan avioliiton kestosta riippumatonta ja keston vaikutuksen huomioivaa mallia. Lisäksi tutkitaan ikäryhmittäin avioeron suhteellista riskiä liiton keston mukaan. Tutkielma rajoittuu naisten ensimmäisiin avioliittoihin ja niiden päättymiseen. Tulosten perusteella vuoden 2011 tilanteen pysyessä voimassa Suomessa naisten ensimmäisistä avioliitoista päättyisi eroon noin 39 prosenttia, jos oletetaan ettei liiton kestolla ole yhteyttä avioeron riskiin, ja hieman alle 41 prosenttia, jos keston merkitys huomioidaan. Avioeron suhteellinen riski käyttäytyy eri ikäryhmissä hieman eri tavoin, mutta on kaikissa korkea muutaman vuoden kestäneissä liitoissa. Tulokset ovat samansuuntaisia aiemman tutkimuksen kanssa. Avioliiton kesto on yhteydessä eron todennäköisyyteen, vaikka eroavaisuudet keston huomioivien ja siitä riippumattomien elinajantaulujen välillä eivät kaikissa tilanteissa ole suuria. Ikäryhmittäisten siirtymätodennäköisyyksien estimoinnissa käytettiin ns. lineaarisuusoletusta, joka voi tuottaa teoreettisesti mahdottomia arvoja, jos ryhmien keskimääräiset siirtymäintensiteetit ovat kovin suuria. Tässä tapauksessa näin kävi keston huomioivassa mallissa, jossa väestö ja siirtymät luokiteltiin moniin pieniin ryhmiin iän lisäksi avioliiton keston mukaan. Lineaarisuusoletusta käytetään sen heikkouksista huolimatta, koska sillä saadaan useimmiten mielekkäitä tuloksia ja se on helppo toteuttaa. Ilmeisistä puutteistaan huolimatta se tuotti tässäkin tapauksessa elinajantauluja, joista saatiin avioeron todennäköisyydelle järkeviä estimaatteja. Avioeron todennäköisyyttä onkin parempi estimoida monitilaisten elinajantaulujen avulla kokonaiseronneisuuslukujen sijasta.