Browsing by Subject "yhteispystyvyys"

Turvallisuus on yksi keskeisimpiä tekijöitä viihtyisän kaupunkiympäristön taustalla ja täten sen merkitys on tunnustettu kunnallisella-, kansallisella- ja ylikansallisella tasolla. Turvallisuus vaikuttaa yksilöiden elämänlaatuun, ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja on osaltaan yhteydessä asuinalueiden eriytymiseen. Aikaisempi monitieteinen tutkimus osoittaa, että turvallisuus ja siihen läheisesti liittyvä rikollisuuden pelko vaihtelevat yksilöiden ja alueiden välillä epätasaisesti taustatekijöiden mukaan. Näitä taustatekijöitä voidaan liittää asukkaiden sekä asuinalueiden sosiaalisiin, fyysisiin ja sosioekonomisiin piirteisiin. Taloudellisen eriarvoisuuden kasvu näkyy fyysisessä kaupunkitilassa, jossa ihmiset asuvat eri alueilla riippuen heidän sosioekonomisesta taustastaan. Tätä ilmiötä kutsutaan sosioekonomiseksi segregaatioksi ja tutkimukset ovat osoittaneet sen negatiivisesta yhteydestä asuinalueiden turvallisuuteen. Yhteispystyvyys, perustuen sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen ja epäviralliseen sosiaaliseen kontrolliin, kuvastaa asukkaiden kykyä toimia yhdessä ja ylläpitää epävirallista sosiaalista kontrollia. Ekologisten tutkimusperinteiden ja yhteispystyvyyden teorian perusteella alueen eriytyminen voi vaikuttaa ihmisten sosiaalisiin suhteisiin sekä verkostoihin ja heikentää tätä kautta turvallisuuden tunnetta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää yksilö- ja aluetason muuttujien yhteyttä koettuun turvallisuuteen suomalaisilla asuinalueilla. Aineistona tutkielmassa käytetään Helsingin yliopiston PreFare-hankkeen yhteydessä kerättyä laajaa kyselyaineistoa vuodelta 2013, joka kattaa kansallisesti 7728 vastaajaa ryhmiteltynä 71 asuinalueelle. Monitasoisessa regressiomallissa yksilötason muuttujina käytetään vastaajien tiedoista muodostettuja sosiodemografisia taustamuuttujia. Asuinaluetasolle on muodostettu yhteispystyvyyttä kuvaavat koheesion ja kontrollin faktorit, sekä aineistoon liitetystä rekisteriaineistosta on muodostettu summamuuttuja kuvaamaan alueen sosioekonomisen rakenteen tasoa. Tulokset osoittavat, että koettu turvallisuus on pääasiassa yksilötason tekijöistä johtuva ilmiö, mutta se on myös negatiivisesti yhteydessä alueen sosioekonomiseen eriytymiseen. Yksilötasolla vastaajien sukupuoli, ikä, käytettävissä olevat tulot, asumismuoto, asuinaika ja ammatillinen koulutus ovat tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä koettuun turvallisuuteen. Tutkimuksen kiinnostavana havaintona voidaan pitää, että asuinalueen eriytymisen yhteys koettuun turvallisuuteen välittyy yhteispystyvyyden kautta. Havainto viittaa siihen, että asuinaluetason vahvat sosiaaliset siteet ja epävirallinen sosiaalinen kontrolli voivat osaltaan auttaa lieventämään sosioekonomisen segregaation aiheuttamia haasteita koetussa turvallisuudessa.