Browsing by Subject "vahingonkorvaus"
Now showing items 21-24 of 24
-
(2023)Suomen vahingonkorvausoikeus rakentuu vahvasti eri vahinkolajien erotukselle. Puhtaalla varallisuusvahingolla tarkoitetaan VahL:n 5 luvun 1 §:ssä kuvattua vahinkolajia, joka koskee "taloudellista vahinkoa, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon". Puhtaan varallisuusvahingon korvaaminen sopimuksenulkoisissa suhteissa edellyttää joko vahinkolajin korvauskelpoisuuden vahvistavaa erityissäännöstä tai vahingonkorvauslain 5:1:n mukaisten perusteiden täyttymistä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää millä perusteilla vahingonkorvausvastuu voi syntyä muulle kuin varsinaiselle sopimuskumppanille annetun virheellisen tiedon perusteella puhtaista varallisuusvahingoista. Vahinko on voinut syntyä esimerkiksi huonon liiketoimintapäätöksen tai henkilökohtaisen taloudellisen päätöksen johdosta, joka on tehty luottamalla vahingonaiheuttajan antamaan virheelliseen tietoon. Tutkielmassa tarkastelu aloitetaan yleisemmin puhtaiden varallisuusvahinkojen tarkastelusta ja taustoitetaan puhtaiden varallisuusvahinkojen rajoitettua korvattavuutta Suomen vahingonkorvausoikeudessa. Näitä perusteita peilataan erityisesti virheellisen tiedon perusteella aiheutuneeseen vahinkoon. Tutkielman rajauksen pääteemana on hahmottaa ne periaatteet ja se normipohja, joiden kautta näitä erityisiä puhtaan varallisuusvahingon syntytilanteita voidaan hahmottaa. Pääsäännön mukaan tilanteissa, joissa osapuolten välillä ei ole sopimussuhdetta tulee vahingonkorvaukseen sovellettava normisto deliktivastuusta. Tapauksille on kuitenkin ominaista se, että deliktivastuu ei sovellu kuitenkaan täysin ongelmitta tapauksien käsittelyyn. Osissa tilanteissa kyse on sellaisista etuuksista, joiden voidaan nähdä paremmin soveltuvan sopimusvastuun alaan. Tutkielmassa selvitetään miten delikti- ja sopimusvastuu hahmottuvat puhtaiden varallisuusvahinkojen korvattavuutta koskevissa rajatapauksissa. Tapauksia, jossa virheellinen tieto on voinut aiheuttaa vahinkoa, arvioidaan merkityksellisten oikeustosiseikkojen kautta. Ensinnäkin tilanteeseen saattaa vaikuttaa se, kuka tiedon antaa. Toimiiko hän esimerkiksi ammatillisessa asemassa, joka voisi toimia perusteena perustellun luottamuksen syntymiselle? Toisena tekijänä voidaan erottaa se, kenelle tietoa tarjotaan. Onko kyse rajaamattomasta joukosta ihmisiä, joille tietoa annetaan vai voidaanko erottaa tietty intressiryhmä, jolla voi olla etua tai riskiä annetusta tiedosta? Kolmantena tekijänä voidaan vielä erotta se, mitä tietoa tarjotaan. Tutkielmassa lopputulemana todetaan, että vahingonkorvaustilanteiden arvioinnissa tulee painottaa tilannekohtaisia intressiasetelmia sen sijaan, että painotetaan jonkun tietyn muodollisen seikan täyttymistä. Huolimattomuudesta johtuvia virheellisen tiedon antoa koskevat tapaukset ovat usein monimutkaisia, eikä ole erotettavissa yksittäistä kaikkia tilanteita kattavaa testiä, jolla vahingonkorvausvastuu voitaisiin määrittää. Kriteereitä, joiden perusteella vahinkoja tulee ensisijaisesti arvioida ovat osapuolen perusteltu luottamus vahingon tunnistettavuus sekä oikeudenmukaisuus. Tilanteita tulee kuitenkin arvioida ottaen huomioon konkreettiset vahinkotilanteet ja reaaliset intressiasetelmat. Huomiota ei tule kiinnittää muodollisiin seikkoihin.
-
(2020)Vahingonkorvausoikeudessa lähtökohtana on, että useamman aiheuttaessa vahinkoa jokainen vastaa lähtökohtaisesti koko vahingon määrästä vahinkoa kärsinyttä kohtaan. Yhteisvastuu eli solidaarinen vastuu onkin pääasiallinen vastuun määräytymisen muoto usean velallisen tilanteissa. Yhteisvastuu pitää sisällään sen, että velkoja voi valintansa mukaan kohdistaa korvausvaatimuksensa keneen tahansa velallisista ja vaatia tältä velan täysimääräistä suoritusta. Yhteisvastuu vahingonaiheuttajien kesken on pääsääntö myös silloin, kun kyse on kartellilla aiheutetusta vahingosta. Useamman vahingonaiheuttajan tilanteessa kysymykseksi nousee, miten vahingonaiheuttajien keskinäinen vastuunjako määräytyy. Tämän pro gradu -tutkielmassa tarkastelun keskiössä on ollut kysymys siitä, miten kartellin jäsenten välisen korvausvastuun on katsottava jakautuvan. Tutkimuksessa on päädytty siihen, että ensisijaisena korvausvastuun jakoperusteena kartellin jäsenten kesken olisi pidettävä kilpailunrajoituksesta saatua etua. Kartellin jäsenten välistä vastuunjakoa pohdittaessa huomiota voidaan kiinnittää myös kunkin kartellin jäsenen syyllisyyden määrään. Syyllisyyden määrän arvioinnin kannalta relevanttien seikkojen on todettu olevan muun muassa yrityksen rooli kartellissa ja kartelliin osallistumiseen kesto. Muina mahdollisina korvausvastuun määrittelytapoina on esitetty velallisten pääluvun mukaista jakoa sekä korvausvastuun jakoa yrityksen myynnin ja markkinaosuuden perusteella. Tutkielmassa on tarkasteltu yksityiskohtaisesti myös kilpailuoikeudellisista vahingonkorvauksista annettuun lakiin (1077/2016) sisältyviä uudenlaisia yhteisvastuun ja takautumisoikeuden rajoitusperusteita. Käsitellyt korvausvastuun ja takautumisoikeuden rajoitusperusteet liittyvät seuraamusmaksusta vapautumiseen, yrityksen kokoon ja sovintoneuvotteluun osallistumiseen. Mielenkiinnon kohteena on ollut myös yhteisvastuun ja vanhentumisen välinen suhde, sillä korvausvelan vanhentumisella on merkittäviä oikeusvaikutuksia yhteisvastuuseen niin vahingonkärsijän ja vahingonaiheuttajien kuin vahingonaiheuttajien välisellä relaatiotasolla.
-
(2022)Yleisen tilan pitäjä on vastuussa vahingoista, joita tilan turvallisuuspuutteista aiheutuu. Tässä tutkielmassa yleisellä tilalla tarkoitetaan sellaista rakennetussa ympäristössä sijaitsevaa tilaa tai aluetta, joka on tarkoitettu yleisön käyttöön. Yleisen tilan pitäjän vastuun on katsottu kuuluvan niin sanotun korostetun huolellisuusvelvollisuuden alueelle. Toimintamuodon on katsottu jäävän jossain määrin sopimus- ja deliktivastuun sekä toisaalta myös tuottamusvastuun ja ankaran vastuun välimaastoon. Tutkielmassa tarkastellaan lähemmin sitä, millaiseksi yleisen tilan pitäjän vahingonkorvausvastuu tiloissa tapahtuvista vahingoista muodostuu. Vastuun sisällön ja laajuuden määrittäminen edellyttää vastuumuodon ja vastuuperusteen määrittämistä. Tutkielmassa tarkastellaan vastuun henkilöllisiä ulottuvuuksia sekä sitä, millaista huolellisuutta yleisen tilan pitäjältä voidaan edellyttää. Vahingonkorvausvastuun sisällön ja laajuuden määrittämiseksi tarkastellaan lisäksi, kummalle vahingonkorvausprosessin osapuolelle todistustaakka asetetaan ja millaista näyttöä osapuolilta vaaditaan. Tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan vastuuta tilojen rakenteellisten turvallisuuspuutteiden aiheuttamista vahingoista. Aiheen ulkopuolelle rajataan esimerkiksi sääolosuhteiden aiheuttamat liukastumisvahingot sekä lumen ja jään putoamisesta aiheutuvat vahingot. Tutkielmassa havaitaan, että vastuu tilan turvallisuuspuutteiden aiheuttamista vahingoista näyttäytyy tilan pitäjän kannalta eri tavoin riippuen siitä, onko vahinko seurausta tilan rakenteissa olevasta viasta tai puutteesta vai muusta seikasta, kuten säännöllisen kunnossapitotoimenpiteen laiminlyönnistä. Kiinteistön tai rakennuksen rakenteissa olevasta viasta tai puutteesta aiheutuvia vahinkoja arvioidaan muita vahinkoja ankarammin. Tästä johtuen kiinteistön omistajan vahingonkorvausvastuu muodostuu pääsääntöisesti muun tilassa toimivan tahon korvausvastuuta ankarammaksi.
-
(2023)Yritykset ovat keskeisessä roolissa kestävämmän yhteiskunnan ja maailmantalouden rakentamisessa. Tämän vuoksi huomio kohdistuu yhä enenevissä määrin yrityksiin ja niiden toiminnan mahdollisiin negatiivisiin ulkoisvaikutuksiin globaaleihin arvoketjuihin perustuvassa tuotannossa. Usein yritykset laativat yritysvastuuvelvoitteita arvoketjun toimijoiden välisiin sopimuksiin turvatakseen yritysvastuun toteutumisen. Tutkielmassa tunnistetaan ainakin neljä yrityksen vaihtoehtoista tapaa sitoutua yritysvastuun turvaamiseen velvoiteoikeudellisin sitoumuksin. Tutkielmassa tarkastellaan erityisesti yritysten laatimia vakioehtomuotoisia eettisiä toimintaohjeita ja sitä, millaisia tulkinta- ja sitovuushaasteita yritysten laatimiin yrityslausekkeisiin liittyy ja millaista oikeudellista merkitystä kyseisillä ehdoilla on sopimuksen tulkintaan liittyvien tulkintasääntöjen ja sopimuksen sitovuuteen liittyvien oppien valossa. Toisaalta vahingonkorvausoikeudellisen tarkastelun osalta tutkielmassa tarkastellaan kysymystä, millaisiin mahdollisiin vahingonkorvausoikeudellisiin vastuisiin yritys voi joutua rikottuaan sopimuksessa turvattuja yritysvastuuvelvoitteita. Tutkielmassa havaitaan, että yrityksillä on mahdollisuus laatia sitovuudeltaan ja tulkinnallisesti hyvin vaihtelevia yritysvastuulausekkeita. Merkittävin huomio on, että arvoketjun toimijat tai yrityksen oma henkilöstö sitoutetaan parhaiten noudattamaan yritysvastuuta, kun yritysvastuulausekkeet laaditaan tulos- eikä toimintavelvoitteen muotoon. Lisäksi havaitaan, että yritysvastuulausekkeet on usein laadittu arvo- tai tavoiteluonteisiksi, jolloin niiden oikeudellinen sitovuus jää epäselväksi. Riskinjakoperiaatteista johtuvien tulkintasääntöjen soveltuminen johtoyrityksen vahingoksi voi ilmetä helpommin, mikäli olosuhteista voidaan katsoa, että johtoyrityksellä on ollut vahvempi asema ja resurssit arvoketjun toiseen osapuoleen nähden. Lisäksi selkeät ehdot siitä, mitä yritysvastuun rikkomisesta seuraa, ilmentävät sitovien yritysvastuulausekkeiden olemassaoloa. Vahingonkorvausvastuun osalta tutkielmassa havaittiin, että johtoyritys voi joutua vastuuseen kolmansille osapuolille sopimuksenulkoisen vahingonkorvausvastuun nojalla, mikäli sen tuotannosta arvoketjussa aiheutuu vahinkoa ulkopuoliselle, vahinko on konkreettinen ja läheinen sekä vastuun syntymisen edellytykset ovat olemassa. Lisäksi tutkielmassa todettiin, että yritysvastuuseen liittyvien sopimusrikkomusten vastuunkohdistumista on mahdollista arvioida kaksiasianosaissuhteen rajojen yli. Tutkielman useista havainnoista voidaan kootusti lopputuloksena todeta, että niin kauan kuin kattavaa ja sitovaa yritysvastuusääntelyä ei saada aikaan, sopimusoikeudellisilla ratkaisuilla on olennainen merkitys yritysvastuun mahdollisesti ainoana toteuttajana arvoketjuihin painottuneessa taloudessa.
Now showing items 21-24 of 24