Faculty of Law
Recent Submissions
-
(2024)The global climate change regime can certainly be referred to as the most challenging regime ever negotiated in human history. The reasons are various, with one of the most significant being the longstanding North-South divide in environmental politics. The question of how to distribute the mitigation obligations has been surrounding climate change regime from its inception. The Paris Agreement, which managed to overcome the strict approach to differentiation by adding the phrase ‘in light of different national circumstances’ to the principle of CBDR-RC, offered a shift towards the less demanding, ‘bottom-up’ framework tailored to address the differing national circumstances. Accordingly, Paris’s flexible, dynamic approach to differentiation contributed to creating a framework acceptable to all. Furthermore, due to its hybrid architecture, it also managed to act as an orchestrator not only for the state but also for non-state action. However, it appears that these accomplishments have diverted our attention from the distributional challenges inherent in the Agreement. Consequently, the notion that the Paris regime has resolved North-South tensions is far from reality. Aligned with these concerns, this thesis endeavors to reemphasize and reintroduce the equity concerns at the forefront of the agenda. To achieve this objective, this thesis initially explores the historical development of differential treatment within the global climate change regime, examining the underlying power dynamics in this process. Subsequently, it also aims to critically reflect on the current regime and identify whether the existing framework contributes to inequitable mitigation burden-sharing.
-
(2024)Kiinteistöjen yhteisjärjestelyt eivät ole oikeusjärjestyksessämme uusi asia, mutta ympäristössämme tapahtuneet muutokset, kuten: ilmastonmuutos, resurssien ylikuluttaminen ja kaupungistuminen ovat nostaneet kiinteistöjen yhteisjärjestelyt rakennusalan viimeaikaiseen keskusteluun. Rakennusalan keskustelussa on esitetty, että tulevaisuudessa rakennukset liittyvät entistä enemmän toisiinsa ja rakennusten talotekniset järjestelmät ikään kuin ”keskustelevat” toistensa kanssa, minkä takia kiinteistöjen välisiä yhteisjärjestelyjä pidetään hyvänä keinona sopia kiinteistöjen välisistä teknisistä järjestelmistä ja niiden ylläpidosta. Kiinteistöjen yhteisjärjestelyjä on yleisesti pidetty vaikeasti lähestyttävinä järjestelynä niin kiinteistönomistajien, taloyhtiöiden hallitusten kuin juristienkin keskuudessa. Tätä ongelmaa ei helpota se, että kiinteistöjen yhteisjärjestelyä koskeva sääntely ei ole kovin yksiselitteistä tai tyhjentävää, minkä takia kiinteistöjen yhteisjärjestelyjä on käytetty korvaamaan monen tyyppisiä oikeuksia kiinteistöllä. Tutkielmassa kiinteistöjen yhteisjärjestelyä tarkastellaan maankäyttö- ja rakennuslain sekä varallisuusoikeuden näkökulmasta seuraavan kysymyksen kautta: miten maankäyttöja rakennuslain 164 ja 164 a §:ssä säädettyjä kiinteistöjen yhteisjärjestelyitä ja yhteisjärjestelysopimuksella perustettuja oikeuksia ja velvollisuuksia tulisi tulkita varallisuusoikeudellisessa kontekstissa? Tutkielmassa kiinteistöjen yhteisjärjestelyä tarkastellaan lainopin metodein kahdesta eri näkökulmasta. Kiinteistöjen yhteisjärjestelyä lähestytään ensiksi maankäyttö- ja rakennuslain näkökulmasta, jossa selvitetään kiinteistöjen yhteisjärjestelyn tarkoitusta, sisältöä ja käyttöalaa. Tässä tarkastelussa kiinteistöjen yhteisjärjestelyä tarkastellaan yleisesti rakennus- ja kiinteistöoikeuden kontekstissa, erityisesti rasiteoikeuksien kautta. Toiseksi kiinteistöjen yhteisjärjestelyä tarkastellaan varallisuusoikeuksien sekä esine- ja velvoiteoikeuden näkökulmasta, erityisesti, mihin yhteisjärjestelysopimus sitoo tai ei sido ensinnäkin henkilösuhteissa ja toiseksi omistajanvaihdostilanteessa. Tässä tarkastelussa kiinnitetään huomiota esineoikeudelliseen tyyppipakkoperiaatteeseen ja esineoikeuden yleisiin oppeihin esinekohtaisista oikeuksista ja esineistä, ja toiseksi sopimusoikeuden yleisiin oppeihin sopimuksen sitovuudesta, sopimuksen syntymisestä ja sopimustyypeistä. Tutkielmassa havaitaan, että kiinteistöjen yhteisjärjestelyssä kiinteistön omistaja teoreettisesti luopuu esineoikeudellisesta staattisesta suojastaan määrätyille sopijapuolille, perustamalla oikeustoimiperusteisen rajoitetun esineoikeuden ja erityisen käyttöoikeuden kiinteistöönsä tai rakennukseensa, mikä nauttii rekisteröinnin myötä viranomaisen päätöksestä johtuvaa pysyvyyssuojaa sivullisiin ja sopijapuoliin nähden. Rekisteröinnin myötä sopijapuolen absoluuttinen esineoikeus muuntuu velvoiteoikeudelliseksi sopijapuolten väliseksi suhteeksi, ja kiinteistöjen yhteisjärjestelysopimuksesta tulee sopijapuolia sitova instrumentti, joka ulottaa tietyissä tilanteissa sitovuusvaikutuksensa myös kolmansiin osapuoliin, jotka eivät ole sopimuksen osapuolia.
-
(2024)Luonnon monimuotoisuus vähenee kiihtyvällä tahdilla. Ekologinen kompensaatio on taloudellinen ohjauskeino, joka sisällyttää aiheuttaja vastaa -periaatteen mukaisesti luonnon monimuotoisuudelle aiheutuvien haittojen kustannukset hankkeen toteutuskustannuksiin. LSL:n uusilla ekologisen kompensaation säännöksillä pyritään vastaamaan yritysten ympäristövastuun osoittamistarpeeseen. Yritysten toiminta on avainasemassa, jotta siirtyminen ilmastoneutraaliin ja vihreään talouteen voidaan toteuttaa onnistuneesti Euroopan vihreän kehityksen ohjelman mukaisesti sekä saavuttaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteet. Tämä edellyttää haitallisten ympäristövaikutusten hillitsemistä yritysten arvoketjuissa, kestävyysnäkökohtien sisällyttämistä niiden hallinto- ja ohjausjärjestelmiin sekä liiketoimintapäätösten tekemistä ilmasto- ja ympäristövaikutusten sekä yritysten pitkän aikavälin selviytymiskyvyn perusteella. Yritysvastuu on oikeudellistunut huomattavasti, mistä ovat esimerkkeinä kestävyysraportointidirektiivi ja yritysvastuudirektiivi. Tutkielmassa pyritään löytämään lainopillisella ja sääntelyteoreettisella metodilla vastaukset kysymyksiin, toimiiko vapaaehtoinen ekologinen kompensaatio vai pitäisikö sääntelyä kehittää velvoittavamman kompensaation suuntaan, mitä potentiaalia ekologisella kompensaatiolla on yritysvastuun toteuttamisen näkökulmasta sekä mitä vaikutuksia ekologisella kompensaatiolla on – antaako se yrityksille ”luvan pilata”. LSL:n ja kompensaatioasetuksen tärkeimpiä vahvuuksia on, että ne määrittelevät tarkat ja yhteneväiset säännöt heikennyksen ja hyvityksen laskemiselle, jonka lisäksi lisäisyys- ja pysyvyysedellytykset täyttyvät. Vapaaehtoisuus voi kuitenkin vaikeuttaa järjestelmän käyttöönottoa sekä vähentää ohjausvaikutusta, kompensaatioihin ryhtymistä sekä saatavilla olevien hyvitysalueiden määrää. Pelkästään vapaaehtoisuuteen perustuva järjestelmä voi jäädä pahimmillaan vähäiselle käytölle ja näin ollen myös luonnonarvojen säilymisen kannalta merkitykseltään vähäiseksi, sillä kompensointi aiheuttaa aina kustannuksia. Jos markkinoilla kuitenkin ilmenee huomattavaa kysyntää, vaikutukset voivat olla paljon positiivisempia. Lieventämishierarkia on jäänyt vain LSL 3 §:n määritelmäsäännökseksi, joka voi pahimmillaan johtaa siihen, että lieventämishierarkiasta tingitään. Ympäristövaikutusten osalta ekologisen kompensaation säännöksillä voi olla positiivinen vaikutus luonnon monimuotoisuuteen, mutta vaikuttavuutta rajaa velvoittavuuden puute. Yritykset suhtautuvat pääosin positiivisesti ekologiseen kompensaatioon – onnistunut ympäristövastuun itsesääntely voi parantaa yrityksen toiminnan hyväksyttävyyttä yhteiskunnassa sekä sosiaalisten ja ympäristöllisten riskien hallintaa. Voitontuottamistarkoituksessakin ympäristövastuu on mahdollista ottaa huomioon valistuneen arvonmaksimoinnin mukaisesti. Yritysvastuudirektiivi tuo kaivattua yhdenmukaisuutta ja ristiriidattomuutta koko EU:n tasolla, mutta toisaalta direktiivin hyvin kapea soveltamisala voi vaikuttaa merkittävästi sääntelyn tarkoituksen toteutumiseen. Ekologisia kompensaatioita ei erityisesti tunnisteta yritysvastuu- ja kestävyysraportointisääntelyssä, eikä ekologinen kompensaatio näin ollen saa ainakaan vahvaa tukea EU-sääntelystä.
-
(2024)Tämä pro gradu -tutkielma tutkii monitieteisesti Ukrainan sodan aiheuttamia ympäristövahinkoja ja sitä, miten Venäjä voidaan kansainvälisen oikeuden nojalla asettaa vastuuseen näistä vahingoista. Tutkimus vertailee nykytilannetta Persianlahden sotaan, jossa omaksuttu ratkaisu toimi merkittävänä ennakkotapauksena ympäristövahinkojen korvausmekanismien käytölle. Tutkielma käsittelee lisäksi Geneven lisäpöytäkirjojen ja Rooman perussäännön soveltuvuutta ympäristövahinkoihin ja ehdottaa merkittäviä muutoksia niiden tulkintaan. Tutkimus tuo esille, että vaikka olemassa olevat kansainväliset mekanismit tarjoavat perustan Venäjän vastuun toteuttamiselle, maailmapoliittiset haasteet estävät niiden tehokkaan hyödyntämisen ympäristövahinkojen korvaamisessa. Lisäksi tutkielmassa kehitetään uusi ympäristövastuun doktriini, joka perustuu nykyisen kansainvälisen oikeuden ympäristövahinkojen korvaamista koskeviin vahvimpiin elementteihin. Se korostaa ympäristövaikutusten huomioon ottamista sotilaallisten operaatioiden suunnittelussa, tarjoten konkreettisia parannuksia ympäristön suojelemiseksi sotatilanteissa. Tutkielman suositus on, että kansainvälinen yhteisö ottaisi käyttöön esitetyt ehdotukset ja uudelleenarvioisi kansainvälisiä ympäristöoikeudellisia kehyksiä. Tällaiset päivitykset varmistaisivat ympäristövahinkojen korvaamisen kriteerien ajantasaisuuden ja niiden soveltamisen nykypäivän ympäristöllisiin realiteetteihin.
-
(2024)Företags påverkan på miljön är något som uppmärksammats i allt högre omfattning under de senaste åren, till och med i den grad att termen företagsansvar vuxit fram. Men eftersom ingen enhetlig definition har skapats för företagsansvar på den globala marknaden, skapar detta en möjlighet för företag att tänja på begreppet för att anpassa det till den egna affärsverksamheten. Detta kan ha konsekvenser som exempelvis grönmålning. Inte nog med detta, företagsansvars nuvarande regelverk lutar globalt sett endast på soft law, dvs mjuk rätt som inte har rättsligt bindande verkan. Den otydliga och osammanhängande regleringen, i koppling till bristen på ansvarsfullhet från företags sida, är problem som EU vill lösa med hjälp av det godkända företagsansvarsdirektivet. Grunden för företagsansvarsdirektivet härleds från EU:s gröna giv. Målet med den gröna given är att införliva hållbar bolagsstyrning för att skifta fokus från kortsiktiga finansiella resultat till långsiktig utveckling och hållbarhet. Till följd av företagsansvarsdirektivet kommer det kunna ställas krav på företag att beakta den negativa påverkan deras verksamhet har på miljön. Detta förverkligas med hjälp av den tillbörliga aktsamheten. Hållbarhet, eller hållbar utveckling, betraktas som trendiga begrepp, men de innehar även betydande juridisk relevans. Hållbar utveckling har ursprungligen växt fram från den internationella miljörätten, men på senare tid har innebörden utvidgats till att omfatta mer än endast miljörättsliga aspekter. För denna avhandling föreligger det väsentligt vilken roll och plats hållbarheten har i bolagsstyrning, särskilt i avseende till företagsansvarsdirektivet. Hänseende bör fästas vid den påverkan bolagsrätten har på hållbarheten. Denna avhandling undersöker framväxten och utvecklingen av företagsansvars regelverk, särskilt betraktande miljömässiga aspekter som hållbar utveckling och miljöansvar. Analysen av det rättsliga regelverket utförs på internationell, EU- och nationell nivå, eftersom det till följd av företags globala natur ska ses mer ändamålsenligt än en granskning av endast det nationella regelverket. Avhandlingens andra del granskar livscykeln av den förslagna artikel 25 i företagsansvarsdirektivet, inkluderat dess framväxt och slopande. Den förslagna artikel 25 stadgar en mer utförlig aktsamhetsplikt för företagsledningen, vilket skulle betyda att företagsledningen skulle ha en skyldighet att vid sitt agerande i företagets bästa intresse, ta till beaktande hållbarhetsaspekter och de mänskliga rättigheterna. I avhandlingen analyseras varför artikel 25 slopades och vilka konsekvenser detta kan ha för förverkligandet av hållbar bolagsstyrning. Genom en omfattande analys av det rättsliga regelverket, med betoning på artikel 25, presenteras en kritisk syn på det godkända företagsansvarsdirektivet. Resultatet av avhandlingen belyser komplexiteter och utmaningar som existerar vid harmoniseringen av traditionell grundläggande bolagsrätt med hållbarhetsomställningen, vilket forskning visar är nödvändigt att genomföra inom en nära framtid. Detta anses vara en klar avspegling av det kapitalistiska synsättet i anknytning till den vaga och formbara hållbarheten. Avhandlingen påvisar den existerade klyftan mellan det rättsliga regelverket, specifikt företagsansvarsdirektivet, och EU:s hållbarhetsmål, vilket tyder på att mer omfattande och bindande reglering krävs. Vidare understryker avhandlingen företags centrala roll som aktörer för genomförandet av hållbarhetsomställningen. Slutligen konstaterar avhandlingen att framsteg för att utveckla mer ansvarsfulla företag har gjorts, men det ifrågasätts om regleringstakten kommer hålla jämna steg med överskridningen av de planetära gränserna.