Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Faculty of Law

 

Recent Submissions

  • Inkinen, Christine (2021)
    Tämän tutkielman tarkoituksena on sääntelyteoreettista näkökulmaa hyödyntäen tarkastella vaateteollisuuden ylituotannon tuhoamista kiertotalouden edistämisen kanssa ristiriidassa olevana ilmiönä. Vaateteollisuuden ylituotannon, eli sellaisten vaatteiden, joita ei koskaan myydä, osuuden arvioidaan olevan jopa 30-40 % kaikista tuotetuista vaatteista maailmanlaajuisesti. Ylituotannon tuhoaminen on toistaiseksi sääntelemätöntä. Ylituotannon kategorisesta tuhoamisesta on kuluvina vuosina käyty vuoropuhelua mediassa enenevissä määrin, ja Euroopan komissio on vuonna 2020 julkaistussa kiertotalouden uudessa toimintasuunnitelmassa nostanut tekstiilit yhdeksi etusijalle asetettavaksi tuoteryhmäksi. Samoin uudessa toimintasuunnitelmassa ehdotetaan yleistä myymättä jääneiden kestohyödykkeiden hävityskieltoa, joka toteutuessaan vaikuttaisi suuresti vaateteollisuuden toimintatapoihin. Euroopan parlamentti on suunnitelmaa koskevassa päätöslauselmassa päätynyt korostamaan pikamuodin asemaa vaateteollisuuden ongelmissa. Tutkielmassa selvitetään ensinnäkin sitä, mitä ympäristöoikeudellisia ohjauskeinoja ylituotannon tuhoamiseen puuttumiseksi voidaan käyttää. Koska komissio on ehdottanut hävityskieltoa, on hävityskiellon roolia tarkastelun kohteena korostettu. Eräänlaisena vaihtoehtoisena ja täydentävänäkin ratkaisuna nostetaan tutkielmassa esiin taloudellinen ohjaus, minkä lisäksi tarkastellaan informaatio-ohjausta, joka on toistaiseksi ollut vaateteollisuuden sääntelyssä korostuneessa merkityksessä. Itsesääntelyn osalta todetaan, ettei sen avulla ole toistaiseksi onnistuttu puuttumaan luotettavasti ja pitävästi ylituotannon tuhoamiseen, minkä vuoksi sääntelylle nähdään tarvetta. Tutkielman toisena tutkimuskysymyksenä on se, miten ympäristöohjauksen keinoin voidaan vaikuttaa ylituotannon tuhoamiseen. Ohjauskeinoja analysoitaessa hyödynnetään Ranskassa hyväksyttyä, mutta ei vielä voimaan astunutta hävityskieltoa sekä ylituotannon tuhoamisen kannalta relevantteja olemassa olevia ohjaavia ympäristöveroja, eli jäte- ja jätteenpolttoveroa. Jälkimmäisten osalta voidaan todeta, ettei verotus ole toistaiseksi ollut sellaisella tasolla, että verotuksen ohjaava vaikutus olisi voinut toteutua. Riippumatta siitä, säännelläänkö ylituotannon tuhoamista hallinnollisen vai taloudellisen ohjauksen keinoin, on ylituotannon tuhoamisen sääntelyssä riskinä ongelmien valuminen unionin ulkopuolelle. Uudessa toimintasuunnitelmassa on nostettu esiin jätteiden viennin tarkempi sääntely osana muita toimenpide-ehdotuksia. EU:sta viedään kuitenkin tekstiilijätteen lisäksi myös tuotestatuksella vaatteita unionin ulkopuolelle. Kohdemaissa taas ei välttämättä ole vaatteiden kierrättämiseksi tai edes muuksi hyödyntämiseksi tarpeellista infrastruktuuria, ja vaatteet saattavat lopulta päätyä sääntelemättömille kaatopaikoille tai avotuliin. Sääntelyn kannalta ei myöskään ole tarkoituksenmukaista jakaa vaateteollisuuden kuormittajia brändiarvon perusteella siten, että yksin pikamuotia tuottavien yritysten aiheuttama ympäristökuorma otetaan huomioon. Lopuksi tutkielmassa päädytään siihen, että sekä hävityskiellolla että riittävän korkeilla ohjaavilla jätteeseen suunnatuilla veroilla voidaan vaikuttaa ylituotannon tuhoamiseen kuormitusta vähentävästi. Koska kyseessä on sekoittuva saaste ja globaali teollisuuden haara, on kuitenkin tärkeää arvioida toteutunutta sääntelyä sen estämiseksi, että unionin tuhoamisesta kumpuavat ongelmat valuvat näkymättömiin muualle.
  • Kukorelli, Floora (2021)
    Tutkielman tarkoituksena on systematisoida rekisterinpitäjän ja yhteisrekisterinpitäjän käsitteitä ja tutkia tekemisvastuiden allokointimekanismeja yhteisrekisterinpitäjäsuhteessa. Rekisterinpitä-jä on yleisen tietosuoja-asetuksen (”TSA”) mukaan pääasiallisessa vastuussa henkilötietojen käsittelystä määritellessään käsittelyn tarkoitukset ja keinot. Joskus kaksi tai useampi rekiste-rinpitäjä ovat yhdessä vastuussa samasta käsittelytoimesta, jolloin kyse on yhteisrekisterinpitä-jäsuhteesta. Tutkielman aihe on ajankohtainen ja yhteiskunnallisesti merkittävä, koska se käsittelee perus-tavanlaatuista kysymystä siitä, kuka on vastuussa tietosuojalainsäädännön noudattamisesta ja kuinka nämä vastuut tulisi osapuolten välillä allokoida. Tutkielmassa hyödynnetään lainopillista metodia, jota täydennetään eurooppaoikeudellisella teleologisella laintulkinnalla. Teleologisen laintulkinnan kautta tutkimuskysymyksiä tarkastellaan yhteisrekisterinpitäjien käsitteille asetettu-jen sääntelyn tavoitteiden näkökulmasta: tällaisiksi tavoitteiksi on tutkielmassa tunnistettu rekis-teröidyn tehokas, jatkuva ja kattava suoja sekä sääntelyn oikeusvarmuus. Rekisterinpitäjän ja yhteisrekisterinpitäjän käsitteitä tarkastellaan viimeaikaisen oikeuskäytän-nön, viranomaisohjeistuksien ja oikeuskirjallisuuden näkökulmasta. Tutkielmassa on käsitteitä systematisoimalla osoitettu käsitteiden tulkinnan olevan laajaa ja yhteisrekisterinpitäjäsuhteen syntyvän tosiasiassa helpommin kuin aseman yksittäisenä rekisterinpitäjänä. Jälkimmäinen näkemys ei ole täysin yksiselitteinen, koska Euroopan unionin tuomioistuimen (”EUT”) oikeus-käytännössä on nimenomaisesti todettu, että yhteisrekisterinpitäjä tulee kyetä määrittelemään rekisterinpitäjäksi ennen kuin häntä voidaan pitää yhteisrekisterinpitäjänä. Rekisterinpitäjän käsitteen laajan tulkinnan taustalla on tutkielmassa tunnistettu pyrkimys suurien verkkoyhtiöi-den suitsimiseen pienempien toimijoiden avulla (ns. small fish-strategia). Käsitteiden systematisoinnin lisäksi tutkielmassa tarkastellaan yhteisrekisterinpitäjien välisten tekemisvastuiden (kuten rekisteröidyn informointi tai hänen oikeuksiensa toteuttaminen) allo-kointia. Yhteisrekisterinpitäjien välinen vastuu on yhteisrekisterinpitäjäsuhteita sääntelevän TSA 26 artiklan mukaisesti aina yhteisvastuuta (no wrong door -periaate) suhteessa rekisteröi-tyihin, mutta rekisterinpitäjien välillä vastuu ei aina jakaudu tasaisesti, vaan voi sen sijaan olla eriasteista ja erivaiheista. Vastuiden allokoinnin mekanismeja pyritään systematisoimaan EUT:n oikeuskäytännön ja viranomaisohjeistuksen kautta, samalla peilaten niitä sääntelylle asetettui-hin tavoitteisiin, rekisterinpitäjien yhteisvastuun periaatteeseen ja reaaliargumentteihin, kuten rekisterinpitäjien tosiasiallisiin mahdollisuuksiin toteuttaa rekisteröityjen oikeuksia käytännössä. Tutkielmassa on havaittu, että tietosuojaroolien sääntelylle asetetuista tavoitteista etenkin re-kisteröidyn tehokas suoja ja oikeusvarmuus eivät toteudu täydellisesti. Keskeisiksi haasteiksi on tunnistettu vastuiden etääntyminen käytännön oikeustodellisuudesta eli eräänlaisen fiktion ylläpitäminen rekisterinpitäjän kyvyistä. Johtopäätösten osalta tutkielmassa on tunnistettu tarve uusille viranomaisohjeistukselle ja EUT:n oikeuskäytännölle. Lisäksi joihinkin vastuiden allo-koinnin käytännön haasteisiin voitaisiin saada helpotusta valmistelussa olevasta, tehokasta kilpailua korostavasta EU:n digimarkkina-asetuksesta.
  • Mikkonen, Eetu (2021)
    Kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeiden luovutuksia koskevia varainsiirtoverolain erityissäännöksiä on sovellettu 1. maaliskuuta 2013 alkaen. Tätä aiemmin varainsiirtoverolaissa ei ollut tehty jakoa erilaisten arvopaperien varainsiirtoverokohtelun välille. Säännösten säätämisen keskeisinä tavoitteina olivat veropohjan laajentaminen sekä kiinteistöjen suoraan ja välilliseen omistamiseen liittyneen varainsiirtoverokohtelun neutraalisuuden parantaminen. Varainsiirtoverolain veropohjaa koskeneiden säännösten muuttaminen tuli uudistusta koskeneen hallituksen esityksen mukaan ajankohtaiseksi, sillä korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytäntö oli esityksen mukaan kaventanut varainsiirtoveropohjaa kapeammaksi kuin katsottiin olevan tarkoituksenmukaista. Varainsiirtoverolain muutos jätti muutamia tulkinnan kannalta merkittäviä käsitteitä auki ja korkein hallinto-oikeus on omassa ratkaisukäytännössään joutunut ottamaan kantaa näiden käsitteiden merkityssisältöön. Korkein hallinto-oikeus ei kuitenkaan ole ottanut kantaa rakentamisaikaisen lainan lukemiseen osaksi vastiketta, josta varainsiirtoveroa on maksettava varainsiirtoverolain 20 §:n 4 momentin soveltamisalalla. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten korkein hallinto-oikeus on tulkinnut varainsiirtoverolain muutoksen yhteydessä avoimiksi jääneitä käsitteitä ja tämän selvityksen pohjalta on tässä tutkielmassa esitetty näkemys siitä, milloin rakentamisaikaiset lainat tulee lukea osaksi vastiketta, josta varainsiirtoveroa on suoritettava varainsiirtoverolain 20 §:n 4 momentin perusteella. Tutkielman perusteella kyseisen säännöksen soveltamisalalla rakentamisaikaiset lainat voisivat tulla luettavaksi osaksi vastiketta pääsääntöisesti vain asunto-osakeyhtiöiden ja keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeita luovutettaessa.
  • Kalpio, Sakari (2021)
    Tutkielmassa käsitellään kannustintarkoituksissa luotavan uuden oikeuksiltaan rajoitetun osakesarjan verokohtelua ja sen erityispiirteiden huomioon ottamista osakkeen käypää arvoa määritettäessä. Kannustinosakkeen oikeutta yhtiön varallisuuteen on rajoitettu siten, että osakkeita merkitsevä osakas sitoutuu käänteiseen likvidaatiopreferenssiin. Kannustinosaketta voidaan rajoittaa myös poistamalla sen äänioikeus tai rajaamalla sen oikeutta yhtiöstä jaettaviin osinkoihin. Kannustinosakkeen tarkoituksena on sitouttaa työntekijöitä yhtiöön ilman, että yhtiön kantasarjan osakkeita omistavien osakkaiden omistusoikeus yhtiöstä laimenee. Järjestelyssä kannustinosakkeita merkitsevä työntekijä sitoutuu osakassopimuksella tai sen liityntäsopimuksella käänteiseen likvidaatiopreferenssiin. Käänteinen likvidaatiopreferenssi rajoittaa kannustinosakkeen oikeutta ennalta määriteltyyn osaan yhtiöstä, jolloin kannustinosakkeelle muodostuu arvoa vasta kun yhtiön arvo ylittää käänteisen likvidaatiopreferenssin rajan. Tämä tarkoittaa, että yrityksen muiden osakkaiden omistusosuus yhtiöstä ei laimene käänteisen likvidaatiopreferenssin alittavalta osalta. Kantasarjan osakkeita omistavien osakkaiden omistusosuus ja tulevaisuuden tuotto-odotukset osakkeelle käänteisen likvidaatiopreferenssin ylittävältä osalta laskevat merkittävien kannustinosakkeiden suhteessa. Kun kannustinosakkeita tarjotaan yhtiön työntekijöille kannustintarkoituksessa, tulee selvittää, syntyykö kannustinosakkeen merkinnästä merkitsijälle EPL 13§:n 1 momentin 1 kohdan ja 3 momentin, TVL 61§:n 2 momentin sekä TVL 66§:n 1 momentin perusteella etuus, josta yhtiön olisi EPL 9§:n mukaan toimitettava ennakonpidätys. Tämän vuoksi on selvitettävä, ylittääkö B-osakkeen merkintähetken käypä arvo eli todennäköinen luovutushinta merkitsijän suunnatussa annissa maksaman merkintähinnan. Jos työntekijä merkitsee osakkeet niiden käyvästä arvosta hänelle ei muodostu muuta verotettavaa tuloa, kuin osakkeiden realisoinnin yhteydessä maksettava pääomatulovero. Tutkielmassa perehdytään edellä mainitun lisäksi ansiotulon ja pääomatulon väliseen rajanvetoon. Tulolähdejaottelun tarkastelun keskiössä on Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisulinja tulolähdejaottelun rajanvetoa koskevissa kysymyksissä. Ratkaisulinjaa arvioidessa huomiota kiinnitetään erityisesti VML 28 §:n veron kiertämistä koskevaan säännökseen. Kannustinosakkeen verokohtelua tarkastellaan myös VML 28 §:n valossa ja arvioidaan, voiko osakejärjestely olla katsottavaksi työsuhdeoptioksi sen laajassa merkityksessä tai tulospalkkioon. Tutkielman johtopäätöksenä todetaan, että B-osakejärjestely on mahdollista toteuttaa tiettyjen edellytysten täyttyessä ilman ansiotuloveroseuraamuksia. B-osakkeille kertyvä arvonnousu verotetaan pääomatulona. Mikäli B-osake suunnataan työntekijöille käypää arvoa alemmasta arvosta, on työsuhteen perusteella saatava etu ansiotuloveron alaista tuloa TVL 61 §:n ja TVL 66.1 §:n mukaisesti.
  • Perkiö, Lidia (2021)
    Euroopan komissio antoi toukokuussa 2020 Suomelle perustellun lausunnon, jossa komissio totesi Suomen verojärjestelmän olevan ristiriidassa Euroopan unionin sijoittautumisvapauden kanssa. Konserniavustuslain varaan rakennetussa järjestelmässä ulkomaisen tytäryhtiön tappiot eivät olleet vähennyskelpoisia kotimaisen emoyhtiön verotuksessa millään edellytyksillä, sillä konserniyhtiöiden välistä tappiontasausta sääntelevän konserniavustuslain mukaan sekä avustuksen antajan että saajan tulee olla kotimaisia yhtiöitä. Konserniavustuslain mukaisessa järjestelmässä ulkomaisen tytäryhtiön tappiot eivät olleet vähennyskelpoisia edes silloin, jos kyseessä olisi ollut toisessa EU:n jäsenvaltiossa asuvan tytäryhtiön lopulliset tappiot. Lokakuussa 2020 julkaistiin hallituksen esitys (HE 185/2020 vp), jossa esitettiin ulkomaisen tytäryhtiön lopullisten tappioiden vähentämistä koskevan ristiriitaisuuden poistamista säätämällä uusi laki Euroopan talousalueella sijaitsevan tytäryhtiön lopullisen tappion konsernivähennyksestä sekä muuttamalla elinkeinotulon verottamisesta annetun lain yhtiön korkomenojen vähennyskelpoisuutta koskevaa 18 a §:ää. Ehdotetuilla lakimuutoksilla tehtiin mahdolliseksi Euroopan talousalueella sijaitsevan tytäryhtiön lopullisten tappioiden huomioiminen konsernivähennyksenä kotimaisen emoyhtiön verotuksessa. Tutkielman pääasiallinen tarkoitus on tarkastella lopullisia tappioita EU-oikeudellisena käsitteenä sekä tutkia, minkälaisilla muutoksilla ulkomaisen tytäryhtiön lopullisten tappioiden vähennyskelpoisuus toteutettiin kotimaisessa lainsäädännössä. Koska jäsenvaltioiden verolainsäädännöllä on suuri merkitys kansainvälisten konsernien liiketoiminnalle ja konsernivähennystä koskeva laki on vasta äskettäin otettu osaksi kotimaista verolainsäädäntöä, on tutkielman aihe sekä merkittävä että ajankohtainen. Euroopan unionin tuomioistuin on lukuisissa ratkaisuissaan ottanut kantaa siihen, mitä pidetään lopullisina tappioina ja milloin lopulliset tappiot on otettava huomioon toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen konserniyhtiön verotuksessa. Myös korkein hallinto-oikeus on ottanut kantaa lopullisten tappioiden vähennyskelpoisuuteen kotimaisen lainsäädännön ja unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännön perusteella. Tutkielmassa todetaan, että Euroopan unionin tuomioistuimen lopullisia tappioita koskeva ratkaisukäytäntö edellyttää, että jäsenvaltioiden lainsäädännössä lopullisten tappioiden huomioiminen rajat ylittävissä tilanteissa on mahdollista. Kotimaisen lainsäädännön ristiriitaisuus EU:n sijoittautumisvapauden kanssa on edellyttänyt lainsäädännöllisiä muutoksia ja konsernivähennysjärjestelmän luomisella saatettiin kotimainen verojärjestelmä EU-oikeuden mukaiseksi. Konsernivähennysjärjestelmän avulla ristiriitaisuus EU-oikeuden kanssa poistettiin kuitenkin vain vähimmäisehdoin eikä uudistuksella ole ratkaisevaa vaikutusta kansainvälisten konsernien toimintaan. Tästä johtuen tulevaisuudessa tarvitaan kokonaisvaltaisempi konserniverotusta koskeva uudistus, joka palvelee kansainvälisten konsernien ja EU:n tarkoitusta paremmin.