Browsing by Title

Private equity fonder är fonder som placerar i olistade bolag. De är i de flesta fall i kommanditbolagsform. Investerarna i fonderna är oftast tysta bolagsmän i dessa kommanditbolagsformade private equity fonder. Private equity fonderna är inte själva skattskyldiga, utan de är bara beräkningssubjekt och bolagsmännen betalar skatten på inkomsterna. För de flesta placerarna fungerar beskattningen på önskat sätt. Dock finns det några grupper av investerare som har problem med hur deras placeringar i private equity fonder beskattas. Allmännyttiga samfunds inkomst från private equity fonder klassas som inkomst från näringsverksamhet då de är tysta bolagsmän i private equity fonder och leder till att de är skattskyldiga för inkomsten. Detta är ett problem då allmännyttiga samfund inte betalar skatt på övrig inkomst från placeringar. Genom att placera i private equity fonder via matarfonder och vinstandelslån kan allmännyttiga samfund undvika att beskattas för inkomster från private equity fonder. Matarfonden är ett kommanditbolag som är en tyst bolagsman i den kommanditbolagsformade private equity fonden. Matarfonden ger ett vinstandelslån, det vill säga ett lån vars ränta är beroende av vinsten som bolaget gör. Då matarfonden är en tyst bolagsman i private equity fonden och inte har någon annan inkomst så blir vinsten, som betalas som ränta till det allmännyttiga samfundet, i praktiken nästan den samma som ifall det allmännyttiga samfundet varit en tyst bolagsman i private equity fonden. Eftersom det är ränteinkomster så betalar det allmännyttiga samfundet inte skatt på inkomsten. Ny lagstiftning kommer dock troligen att göra att de här strukturerna inom en nära framtid inte kommer att längre fungera i praktiken. Tidigare hade utländska investerare i finska private equity fonder en stor risk för dubbelbeskattning. Detta rättades dock till när ISL 9.5 § stiftades under 2000-talet. ISL 9.5 § tillämpas dock inte på utländska fond i fonder. Dessa, eller investerarna i dessa, riskerar dubbelbeskattning då de placerar i finska private equity fonder. Det går troligen att undvika dessa problem genom att mellan fond i fonden och den finska private equity fonden finns ett utländskt bolag som ISL 9.5 § tillämpas på. Detta bolag är den tysta bolagsmannen i den finska private equity fonden. För att rätta till dessa problem har gjorts förslag på hurdana lagändringar som kunde göras. Bland annat har en arbetsgrupp från finansministeriet behandlat dessa problem. De anser att en ändring för att rätta till problemen med utländska fond i fonder skulle gå att göra med en mindre lagändring medan för att rätta till problemen med allmännyttiga samfund krävs en omfattande lagändring. Jag anser att det ännu borde undersökas vidare ifall det vore möjligt att rätta till båda problemen med en mindre lagändring.

Tutkielmassa perehdytään lääkealalla toisinaan käytettävien product switching -strategioiden hyväksyttävyyden arviointiin SEUT 102 artiklan näkökulmasta EU:n tuomioistuinten ja EU:n jäsenvaltioiden kansallisten kilpailuviranomaisten ja tuomioistuinten oikeuskäytännön valossa. Käytännössä product switching -strategia toteutetaan tyypillisesti siten, että alkuperäisvalmistaja tuo ennen alkuperäisvalmisteen patentin suoja-ajan päättymistä markkinoille niin kutsutun toisen sukupolven lääkevalmisteen ja keskittää jatkossa markkinointiponnistelunsa siihen tarkoituksenaan, että lääkärit siirtyisivät määräämään potilaille toisen sukupolven lääkevalmistetta alkuperäisvalmisteen tai sen rinnakkaisvalmisteiden sijaan. Alkuperäisvalmistajien tavoitteena on säilyttää itsellään mahdollisimman suuri markkinaosuus rinnakkaisvalmistajien markkinoille tulon jälkeenkin. Tutkielmassa erilaiset product switching -strategiat on jaoteltu viranomaisjärjestelmien hyödyntämiseen perustuviin strategioihin ja markkinoinnin hyödyntämiseen perustuviin strategioihin. Tutkielman taustalla vaikuttaa olennaisella tavalla vastakkainasettelu alkuperäisvalmistajien ja rinnakkaisvalmistajien intressien välillä. Alkuperäisvalmistajien intressissä on saada pidennettyä lääkevalmisteidensa taloudellista elinkaarta, jotta ne saisivat vastinetta tuotekehitykseen investoimilleen varoille. Toisaalta alkuperäisvalmisteisiin nähden hinnaltaan edullisempien rinnakkaisvalmisteiden voidaan ajatella lisäävän kuluttajien hyvinvointia. Lisäksi tutkimuskysymykseen liittyy keskeisesti se, että product switching -strategioiden arviointi sijoittuu oikeudenalajaottelun näkökulmasta kilpailuoikeuden ja immateriaalioikeuden välimaastoon. Lähtökohtaisesti immateriaalioikeuden haltija saa vapaasti hyödyntää oikeuksiaan, mutta immateriaalioikeuksien hyödyntämiseen on mahdollista puuttua kilpailuoikeuden keinoin. Product switching -strategioiden hyväksyttävyyden kannalta keskeistä on määritellä, millaisissa olosuhteissa kilpailuoikeudellinen interventio voi tulla kyseeseen. EU:n komissio toteaa vuonna 2009 julkaistussa lääkealan toimialakohtaisen tutkimuksen loppuraportissa, että rinnakkaisvalmisteet eivät aina pääse markkinoille niin nopeasti kuin nykyisen sääntelykehyksen puitteissa olisi mahdollista ja katsoo alalla toimivien yritysten käytäntöjen olevan yksi syy tähän. Komission mukaan alkuperäisvalmistajien ja rinnakkaisvalmistajien välisen kilpailun osalta huomiota kiinnitetään etenkin viivytyksiin rinnakkaisvalmisteiden markkinoille pääsyssä, ja kilpailua valvotaan etenkin niiden keinojen osalta, joita alkuperäisvalmistajat saattavat käyttää viivyttääkseen rinnakkaisvalmisteen markkinoille pääsyä, jos näitä keinoja käytetään kilpailunvastaisella tavalla. EU-tuomioistuin katsoi toistaiseksi ainoassa product switching -strategioita koskevassa ratkaisussaan C-457/10 P, AstraZeneca vastaan komissio SEUT 102 artiklan vastaiseksi AstraZenecan hyödyntämän strategian, johon kuului alkuperäisvalmisteen markkinoille saattamista koskevien lupien peruuttaminen tietyissä EU:n jäsenvaltioissa. Lupien peruuttaminen johti siihen, että rinnakkaisvalmistajien markkinoille tulo hidastui, koska ne eivät voineet hyödyntää direktiivin 65/65 mukaista ns. lyhennettyä menettelyä tuodessaan valmisteensa markkinoille. EU-tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan määräävässä markkina-asemassa olevalla yrityksellä on erityinen velvollisuus olla toiminnallaan rajoittamatta toimivaa ja vääristymätöntä kilpailua sisämarkkinoilla, ja EU-tuomioistuin katsoi AstraZenecan toimien olleen erityisen velvollisuuden vastaista. EU-tuomioistuimen käytännön perusteella näyttää siltä, että product switching -strategiat ovat SEUT 102 artiklan vastaisia ainakin silloin, kun rinnakkaisvalmistajien markkinoille tuloa hankaloitetaan esimerkiksi viranomaisjärjestelmiä hyödyntämällä ilman laatukilpailua käyvän yrityksen oikeutettujen intressien puolustamiseen liittyviä syitä tai ilman objektiivisia perusteluja. Kuitenkin product switching -strategia voidaan toteuttaa myös esimerkiksi siten, että alkuperäisvalmistaja pitää alkuperäisvalmisteensa markkinoilla ja alkaa aggressiivisesti markkinoida toisen sukupolven lääkevalmisteen paremmuutta alkuperäisvalmisteeseen ja samalla sen rinnakkaisvalmisteisiin nähden. EU-tuomioistuimen oikeuskäytännön puuttumisen vuoksi on epäselvää, miten esimerkiksi tämäntyyppisiä product switching -strategioita arvioitaisiin SEUT 102 artiklan valossa. Oikeustilan epäselvyydestä johtuva epävarmuus voi aiheuttaa haasteita lääkeyrityksille, jotka pyrkivät ottamaan osaa alansa kilpailuun.

Profilointi on Euroopan neuvoston profilointisuosituksen mukaan automaattista tietojenkäsitte-lyä, jossa yksittäisen henkilön käyttäytymisen, ominaisuuksien tai hänen itsensä antamien tieto-jen perusteella luotua profiilia hyödynnetään, jotta tämän mieltymyksiä, käyttäytymistä ja asen-netta voitaisiin ennustaa. Suomen nykyisessä lainsäädännössä ei ole määritelty profilointia, mutta kun profiloinnissa käsi-tellään henkilötietoja, profilointiin sovelletaan henkilötietolakia. Profilointi ja siihen liittyvät ongelmat ovat ajankohtaisessa asemassa Euroopan unionin tietosuojasääntelyn uudistuksen an-siosta. Tietosuoja-asetusehdotukseen on ehdotettu lisättäväksi profilointia koskevat säännökset. Profilointia käytetään muun muassa kohdennetun mainonnan kohdentamiseen. Käyttötottumuk-siin perustuvassa markkinoinnissa verkkokäyttäjiä seurataan evästeiden ja muiden seurantatek-niikoiden avulla ja pyritään luomaan hyvinkin yksityiskohtainen kuva tietyn käyttäjän liikkumi-sesta verkossa, muun muassa siitä, millä sivuilla hän on vieraillut, mitä hän on ostanut verkko-kaupasta ja mitä mainoksia hän on klikannut. Myös sähköinen suoramarkkinointi profiloinnin avulla voi johtaa erittäin tarkasti kohdennettuun markkinointiin, joka toisaalta voi vastaanottajan näkökulmasta tuntua epämiellyttävältä yksityisyyden suojan piiriin tunkeutumiselta. Toisaalta profilointi ja oikein kohdistettu mainonta voivat edistää olennaisesti elinkeinonharjoittajien liiketoimintaa ja samalla vähentää niin sanotun roskapostin ja ”turhan” mainonnan lähettämistä. Profiloinnin problematiikassa tulee tasapainotella yksityiselämän suojelemisen ja elinkeinonhar-joittajien etujen välillä. Profiloinnissa kuitenkin käsitellään usein henkilötietoja, jolloin profi-loinnille on oltava lainmukainen peruste. Nykyisin profilointia suoritetaan varsin yleisesti markkinointitarkoituksissa informoimatta profiloinnin kohteita tai pyytämättä heidän suostu-mustaan profilointiin. Nähdäkseni nykyisin suoritettu profilointi verkkomarkkinointitarkoituksiin on siis usein henkilötietolain vastaista.

Projektisopimusten kontekstiin sijoittuva tutkielmani käsittelee tilaajan puolelta tapahtuvan sopimuksen purkamisen edellytyksiä ja purkamisesta seuraavan toimittajan vahingonkorvausvastuun laajuutta. Projektisopimukset ovat pitkäkestoisia tiettyyn työntulokseen tähtääviä sopimuksia, joissa osapuolten välinen yhteistyö ja vuorovaikutus ovat korostuneessa asemassa. Projektisopimusten ominaispiirteinä voidaan nähdä esimerkiksi sopimuksen dynaamisuus, osapuolten korostunut lojaliteettivelvollisuus ja osapuolten etujen yhteys. Projektisopimukseksi voidaan luokitella esimerkiksi rakennusurakkasopimukset ja IT-järjestelmien toimitussopimukset. Projektisopimusten ominaispiirteet otetaan huomioon sopimuksen purkamista ja toimittajan vahingonkorvausvastuuta koskevassa tarkastelussa. Sopimuksen purkaminen perustuu toimittajan olennaiseen sopimusrikkomukseen. Sopimusrikkomuksen olennaisuuden arviointi on punnintaa osapuolten intressien välillä. Projektisopimusten korostunut lojaliteettivelvollisuus asettaa olennaisuuskynnyksen tavallista korkeammalle ja samalla purkamisen viimesijaisuus nousee yhä suurempaan arvoon. Purkuarvioinnissa on punnittava erityisesti sopimusrikkomuksen merkitys tilaajalle, mutta toisaalta myös purkamisen haitalliset vaikutuksia toimittajalle. Toimittaja ei aina pysty hyödyntämään projektiin käytettyjä resursseja, jolloin purkamisen haitalliset vaikutukset korostuvat. Sopimuksen purkamisesta seuraa toimittajan vahingonkorvausvastuu tilaajaa kohtaan. Vahingonkorvausvastuun lähtökohtana purkutilanteessa on positiivinen sopimusetu, jonka perusteella tilaajalla on oikeus päästä siihen asemaan, jossa tilaaja olisi ollut ilman sopimuksen purkamista. Lisäksi vahingonkorvausvastuun arvioinnin taustalla vaikuttavat täyden korvauksen periaate ja rikastumiskielto. Korvattavien vahinkojen määrittelyssä haastavaa projektisopimusten osalta on se, ettei projektisopimuksissa voida aina sopimuksentekohetkellä täsmällisesti määrittää tavoiteltavaa työntulosta. Tällöin on vaikea määrittää, mihin asemaan tilaaja olisi päässyt ilman sopimuksen purkamista. Tilaajalla on lähtökohtaisesti oikeus saada aiheutuneet vahingot korvatuksi varsin laajasti. Tilaajalla on oikeus niin sopimuksenmukaisen työntuloksen menetyksestä, kuin varsinaisesta sopimuksen purkamisesta aiheutuneisiin vahinkoihin. Korvattavia vahinkoja voivat olla esimerkiksi purkamisen selvittelystä ja käsittelystä aiheutuneet kustannukset, sopimusrikkomuksen johdosta menetetyt tuotot ja tulot tai suorituksen taloudellinen arvo sekä kateostosta aiheutunut hinnanerokorvaus. Rikastumiskiellosta seuraa, että tilaajalle sopimuksen purkamisesta aiheutuneet säästöt on kuitenkin vähennettävä lopullisesta vahingonkorvauksen määrästä. Lisäksi toimittajan hyväksi on otettava huomioon tilaajan mahdollinen myötävaikutus vahingon syntymiseen tai aiheutuneen vahingon laajenemiseen. Projektisopimuksissa korostunut lojaliteettivelvollisuus asettaa tilaajalle suurempia paineita ponnistella vahinkojen minimoimisen eteen. Soveltuvien oikeussääntöjen lisäksi vahingonkorvausvastuuta tarkastellaan sopimuskäytäntöä silmällä pitäen. Vaikka projektisopimus on luonteeltaan dynaaminen, sopimusehdoilla on merkitystä erityisesti vahingonkorvausvastuun arvioinnissa. Osapuolet voivat tehostaa sopimuksessa pysymistä ja helpottaa näyttöongelmien aiheuttamia haasteita sopimussakkojen avulla. Sopimussakot eivät lähtökohtaisesti rajoita vahingon enimmäismäärää, mutta toisaalta tosiasiallinen vahingon määrä tulee tavallisesti korvattavaksi vain sopimussakon ylittäviltä osin. Osapuolet voivat kuitenkin rajoittaa vahingonkorvausvastuuta vahingon enimmäismäärän tai tiettyjen vahinkolajien osalta. Sopimusehtojen tulkinnassa on viime kädessä otettava huomioon osapuolten yhteinen tarkoitus ja tapauskohtaiset olosuhteet, kuten sopimussakon suhde odotettavissa olevaan vahinkoon.

The limited liability company is the modern era’s overwhelming choice of business form. Its ubiquity is such that most aspects of our daily lives are influenced or affected by the operation of a company. Following numerous high profile scandals and catastrophes over the past few decades, however, the company’s role as a business vehicle has been thrown into sharp relief. From the Global Financial Crisis, to the Deepwater Horizon catastrophe, to unsustainable business practices generally, the viability of the modern company as a means by which to conduct environmentally and socially responsible business has become increasingly brought into question. This research paper argues that these sorts of harmful corporate actions will tend to continue due to the tandem operation of two of the apparent cornerstones of modern company law in the UK and Delaware: limited liability and shareholder primacy. The aim of this research paper is to explore whether the reform of limited liability through the introduction of a model of proportional shareholder liability would help to reduce harmful corporate activity of the sort described. Proportional shareholder liability in this paper means a system where shareholders will be personally liable for all corporate debts and liabilities in proportion to the percentage of issued shares owned by the shareholder. For example, a shareholder who owns 5% of a company’s issued shares will be personally liable for 5% of all of that company’s debts and liabilities. The hypothesis of this research paper is that such a system will work to curb socially and environmentally harmful corporate actions generated by the operation of limited liability and shareholder primacy. This is because the introduction of proportional liability will incentivise shareholders to monitor company management to a much greater extent than under limited liability. As their monitoring increases, it is assumed that they will naturally engage in more corporate activism to ensure that the company is taking generally socially and environmentally responsible decisions. To fully assess these claims, the research paper analyses the operation of a proportional shareholder liability system against the concepts of limited liability and shareholder primacy. The limited liability of shareholders is ostensibly one of the immovable pillars of the modern company. Proponents of limited liability argue inter alia that it is economically efficient, that it promotes investment from a broader segment of society and that it enables the functioning of securities markets. On the other hand, it has been argued that limited liability allows the shifting of risk from the company and onto voluntary and involuntary creditors. This negative risk-shifting mechanism becomes particularly pronounced through the operation of the corporate purpose norm of shareholder primacy. The norm of shareholder primacy—according to which a company is to be run solely in the interests of generating shareholder value—has effectively become the orthodox conceptualisation of corporate purpose in both the UK and Delaware. It is argued that the operation of shareholder primacy engenders myopic profit-driven management which places a strong focus on short-term share price increases, while largely ignoring wider social and environmental issues. This short-term management has the distinct potential to lead to many of the harmful social and environmental actions of the sort described above. However, it is contended that this myopia engendered by the norm of shareholder primacy can only survive and thrive in a system where shareholders are shielded from liability for corporate actions. By returning the risk of corporate actions to the shareholders, it is argued that proportional shareholder liability incentivises shareholders to become active in attempting to promote responsible corporate decision-making. Harmful corporate activity will therefore naturally decline. Also examined are the roles of the voluntary movements of corporate social responsibility and socially responsible investing as well as the doctrine of piercing the corporate veil in preventing environmentally and socially harmful corporate actions. The paper concludes that a system of proportional shareholder liability is theoretically feasible and has the potential to reduce harmful corporate action. It is conceded, however, that there are a number of criticisms that can be levelled against the model proposed. Nevertheless, without more research into the matter, no decisive conclusion can be reached.

Following a long tradition of international criminal justice, the Office of the Prosecutor (“OTP”) of the International Criminal Court (”ICC”) has also directly targeted high-level international perpetrators to end impunity for the most serious crimes. However, after over two decades in action, the ICC has convicted only five international criminals, none of whom can be considered most responsible for the crimes, and has constantly intervened with the atrocities too slowly. The ICC’s ineffectiveness and the finding that domestic courts also struggle to prosecute international cases suggest that many international perpetrators may currently go completely unpunished, thus creating the so-called “impunity gap” for international crimes. Therefore, the OTP must no longer directly target the high-level offenders but instead consider a different approach for pursuing the same goal. Taking a socio-legal approach, this thesis aims to propose a new strategy for the OTP within an existing legal framework and to examine whether it could solve the problems causing the ICC’s ineffectiveness. With examples from the United States and the International Criminal Tribunal for the former Yugoslavia, this thesis proposes that the OTP must first prosecute several lower-level offenders while actively using plea bargaining to incentivize them to cooperate against their superiors to prosecute the high-level offenders successfully. This thesis argues that implementing the new strategy is crucial for the ICC to hold the most senior international offenders accountable and to build peace in war-torn regions as intended. At the center of this thesis is the finding on how the new strategy could help the OTP overcome its main investigative difficulties in terms of sufficient evidence and reliable witness testimonies. This thesis further argues that because the new strategy would allow the ICC to use its resources more effectively and grow more efficient, it can succeed better despite having a limited budget and global scope. However, the lack of political support and State cooperation limits the impact of the proposed strategy indicating flaws in the Rome Statute. This thesis also argues that the new strategy allows the ICC to produce a more significant deterrent effect while motivating the States to prosecute international cases more effectively. In conclusion, while the results of this thesis suggest that the OTP should implement the proposed strategy, as it would allow the ICC to narrow the impunity gap on behalf of the ICC itself and behalf of national courts, amending the Rome Statute to include provisions for enforcing the cooperation with the States might be required for better results.

Tutkielman aiheena on mediation-arbitration-menettely (Med-Arb-menettely), jossa nimensä mukaisesti yhdistyvät sovittelu (mediation) ja välimiesmenettely (arbitration). Menettelyn perinteisessä muodossa sama henkilö eli neutraali toimii sekä sovittelijana että välimiehenä. Oikeustieteellisessä diskurssissa neutraalin kaksoisrooli on säilynyt pitkään kiistanalaisena kysymyksenä. Prosessikombinaatiota on pidetty myös yleisemmin ongelmallisena sovittelun ja välimiesmenettelyn perusperiaatteiden toteutumisen kannalta. Tutkielmassa Med-Arb-menettelyä tarkastellaan prosessiekonomian ja osapuolten oikeusturvan näkökulmasta. Tutkielmassa selvitetään, millä tavoin proses-sikombinaatio edistää prosessiekonomian periaatteen toteutumista, mitä oikeusturvavaatimuksia menettelylle voidaan asettaa ja miten nämä vaatimukset käytännössä toteutuvat. Hypoteesin mukaan prosessien yhteensovittamisesta ja neutraalin kaksoisroolista aiheutuu riskejä oikeusturvalle, joten tutkielmassa kartoitetaan myös vaihtoehtoja oikeusturvan tehostamiseksi. Tutkielmassa hyödynnetään lainopin metodia, jota täydentävät oikeusvertailevat näkökohdat ja de lege ferenda –luontoiset kannanotot. Tutkielmassa tehtyjen havaintojen mukaan Med-Arb-menettelyn prosessiekonomiset hyödyt voidaan perustaa yhtäältä menettelyvaiheiden ominaispiirteisiin ja keskinäiseen vuorovaikutukseen ja toisaalta riidanratkaisijan hybridimalliin. Sekä sovittelussa että välimiesmenette-lyssä voidaan tunnistaa ominaisuuksia, jotka edistävät riitaisuuksien ratkaisemista resurssitehokkaasti suhteessa perinteiseen oikeuden-käyntimenettelyyn. Kun menettelyt yhdistetään Med-Arb-menettelyssä yhdeksi prosessiksi, nämä ominaisuudet täydentävät toisiaan. Sovitteluun ja välimiesmenettelyyn liitetään tyypillisenä piirteenä menettelyn nopeus, mutta sovitteluvaiheen ansiosta Med-Arb-menettelyssä pystytään säästämään tehokkaasti myös muitakin resursseja kuin aikaa. Välimiesmenettelyvaihe vaikuttaisi tehostavan tätä vaikutusta, minkä lisäksi se takaa asiassa ulosottokelpoisen täytäntöönpanoperusteen. Neutraalin kaksoisrooli sekä nopeuttaa menettelyä että hillitsee kustannusten syntymistä. Lisäksi kaksoisroolilla vaikuttaisi olevan merkitystä sovittelun tehokkuuden kannalta. Prosessin kestävyyden kannalta resurssien säästön ohella merkitystä on kuitenkin myös sillä, että menettely järjestetään loukkaamatta oikeusturvaa. Sovittelussa keskeisiksi oikeudenmukaisen menettelyn takeiksi määritellään osapuolten itsemääräämisen periaate sekä prosessuaalinen ja aineellinen oikeudenmukaisuus. Välimiesmenettelyssä asianosaisten oikeusturvaa takaavat puolestaan nk. due process -periaatteet, joita ovat kuulemisen periaate, tasapuolisen kohtelun periaate sekä välimiehen esteettömyys. Menettelyvaiheiden oikeusturva-takeiden yhteensovittaminen ei kuitenkaan ole ongelmatonta Med-Arb-menettelyssä. Prosessien yhdistäminen yhdeksi menettelyksi heikentää osapuolten itsemääräämisperiaatetta ja prosessuaalista oikeudenmukaisuutta. Kuulemisen periaate ja siihen kytkeytynyt tasa-puolisuuden periaate eivät myöskään voi toteutua täysimääräisesti. Näiden oikeusturvaongelmien ratkaisemiseksi tutkielmassa ehdotetaan luottamuksellisen tiedon eliminointia tai neutralisointia, sovittelun tehokkuuden turvaamista prosessuaalisin rajoituksin sekä sovittelumallin ja käsiteltävän riita-asian laadun huomioimista. Myös prosessia ja Med-Arb-menettelyä koskevaa normiohjausta kehittämällä Med-Arb-menettelyn oikeusturvariskejä voidaan ehkäistä ja lievittää. Oikeudellisesti kestävä ja hyväksyttävä menettely voi edellyttää, että riidanratkaisun taustalla olevista ideoista ja arvoista joudutaan osin luopumaan. Myös Med-Arb-menettelyssä prosessin resurssitehokkuudesta joudutaan tinkimään oikeusturvan nimissä. Kuten moni muukin kysymys oikeustieteessä, viime kädessä Med-Arb-menettelyn käyttökelpoisuus riippuu tapauskohtaisesta arvioinnista ja rajanvedosta tarkoituksenmukaisuuden ja oikeudenmukaisuuden välillä. Tietynlaisessa tilanteessa Med-Arb voi tarjota riidan osapuolille juuri heidän tarpeitaan ja intressejään palvelevan menettelyn. Kun riittävistä varotoimenpiteistä huolehditaan, Med-Arb voi parhaimmillaan olla riidan-ratkaisumekanismi, joka ei ole vain tehokas ja joustava vaan myös oikeudenmukainen ja reilu.

Minority shareholder protection is an important aspect of the modern market. It allows the infusion of capital into the market and wealth generation. But one must come to accept that the minority shareholder has less protection when they deal with a SOE even within the established markets of the United States and Nordic countries. This lower protection stems from the state having competing goals in regard to the market. For the state does not just care about wealth creation but other factors such as employment and economic development. These goals will in many cases cause the state to undertake policies that could run counter to the goals of traditionally run corporations. Whenever there is massive change in markets governments have been tempted to manage the change. This market management might increase again due to the rapid changes of the digital age and its impact on traditional businesses. How countries respond will always be different. Thus stakeholders should be wary of attempting to apply their own corporate cultural interpretations to the actions of governments. For government action is guided by the public interpretation of the role of government and its power. Fundamental differences exist in how the public views government involvement including the degree of trust and acceptance for government involvement in enterprises and market dynamics. The minority investor needs to understand their limitations and be willing to accept the inherent risks in this environment recognizing there is little legal recourse especially across countries.

Most of world’s over 20 million refugees today reside in protracted refugee situations that are defined as refugee situations lasting more than 5 years with no immediate resolution in sight. These situations typically occur and are hosted by state actors in the developing world. These situations do not only challenge the basic premise of refugee protection, but they are a major source of irregular movements of people across state borders and a source of a number of adversarial security, political, institutional and human rights implications. Refugee presence is in turn often perceived as a possible source of insecurity by the host governments. Host governments have dealt with protracted refugee situations by enactment of containment policies that often prevent refugees from accessing basic services and posed a challenge to realization of refugee protection standards enshrined in the 1951 UN Convention Relating to the Status of Refugees. This study adopts a socio-legal research approach to exploring protection challenges and potential pathways of improving the lives of millions in protracted refugee situations. Through examination of relevant legal and policy framework as well as qualitative and quantitative data on protracted refugee situations, this study outlines typical trends and characteristics of protracted refugee displacement and explains some the key legal, political and institutional adversarial implications of protracted displacement. Focusing specifically on refugee camp environments, this study also employs a case study method to analyse the experience of Somali refugees in Kenya and Syrians in Jordan on protracted refugee displacement. The study also seeks to identify some of the shortcomings of existing governance of and international law and policy responses and framework on protracted refugee situations. The overall objective of this study is to examine protracted refugee situations as a specific challenge to the international refugee law and protection regime. The overall conclusion of this study is that the international refugee law and the actions of international community have not been adequate in their response to evolving nature of modern forced displacement as evidenced by prevalence of protracted refugee situations. With the projected impact of e.g. climate change, the policy shift and action is necessary to ensure that the international refugee protection regime is equipped to answer to the 21st century challenges of contemporary forced displacement.

I och med finanskrisen stod det klart att det dåvarande direktivet på finansmarknadens område (MiFID I) var bristfälligt, särskilt i förhållande till hanteringen av intressekonflikter och garanterandet av investerarskydd. Till följd av strävan efter att skydda kundtilliten till finansmarknaden samt investerarintresset uppkom det reviderade direktivet MiFID II som i förbjuder mottagande av provisioner i samband med tillhandahållande av oberoende rådgivning artikel 24(7)(b) eller vid portföljförvaltning artikel 24(8). Avhandlingen söker klarhet i hur det direktivsreglerade provisionsförbudet är uppbyggt och diskussion förs över vilka konsekvenserna blir för en alltför sträng nationell implementering respektive vid en alltför mild sådan särskilt i förhållande till kunden. Detta sker mot bakgrund av befintlig reglering av redan existerande reglering om provisionsförbud i främst Nederländerna och Storbritannien. Resonemanget innebär en avvägning om vilken reglering som är den mest ändamålsenliga för syftet att tillvarata kundens bästa intresse. Tyngdpunkten i avhandlingen ligger på att granska investerarskyddet, vilket även ligger bakom det faktum ett uttryckligt provisionsförbud upptagits i regelverket. Avhandlingen bygger på utvidgad granskning av skyddet för att sedan kunna komma till rätta med provisionsförbudet. Därmed behandlas även informationsskyldigheten till kunder vid införandet av provisionsförbudet såväl som de intressekonflikter som ligger till grund för det, befintlig och potentiell kundkategorisering men också kompetenskraven därtill för att förstå närmandet av investeringsskyddet. Även principal-agent-problematiken aktualiseras i samband med förverkligandet av direktivsenliga provisionsförbudet. Centrala för avhandlingen är även de utmaningar som marknadens aktörer kommer att ställas inför vid tillämpningen av det direktivsenliga provisionsförbudet. Här granskas de ersättningssystem som provisioner och avsaknaden av sådana påkallar för oberoende rådgivare samt hur detta påverkar intjänings- och valmöjligheter för aktörerna. Den framtida marknadsanpassningen redogörs för i samband med granskning av hur varierande stränghet i implementeringen av provisionsförbud fått för konsekvenser på marknaden, i syfte att skapa en medvetenhet om möjligheterna för utformning av det finska provisionsförbudet samt om eventuella följder förknippade med dessa. Denna analysen är också viktig eftersom förändringarna påverkar investerarskyddet. På så vis finns det skäl att göra en noggrannare marknadsgranskning i form av provisionsförbudets inverkan på konkurrensen samt de påtagliga riskerna som oberoende rådgivare ställs inför. Avhandlingen diskuterar även karaktären på de möjligheter och rättsekonomiska konsekvenser som en digitaliseringstrend kan medföra, t.ex. minskad eller begränsad rådgivning för vissa kundgrupper till förmån för information och mer standardiserade digitala former. Provisionsförbudet kan komma att innebära försvagad konkurrens, mer likartat produktutbud och ingen prispress där större aktörer med viss koncerngemenskap får en marknadsfördel. I frånvaron av en övergångsbestämmelse måste marknadens aktörer dessutom själva anpassa sin verksamhet till att överensstämma med förbudsregleringen innan direktivet träder i kraft 2018. Avhandlingen kommer till en slutsats enligt vilken det finns skäl för den finska lagstiftaren att ta i beaktande de olika konsekvenserna som genomförandet av provisionsförbudet kommer att föra med sig men samtidigt även ta ställning till andra sätt som provisioner som inte hänför sig till oberoende rådgivning kan hanteras för att förbättra investerarskyddet, nu och i framtiden.