Browsing by Title
Now showing items 2593-2612 of 3676
-
(2020)Parituksella tarkoitetaan taloudellisen hyödyn hankkimista toisten prostituutiota hyödyntämällä. Parituksesta on olemassa erilaisia muotoja, mutta niitä kaikkia yhdistää juuri taloudellisen hyödyn tavoittelu. Tässä tutkielmassa syvennytään paritusta koskevaan rikoslain 20 luvun 9 §:ään. Tarkastelun pääasiallisena kohteena ovat paritussääntelyn historia ja nykytila, mutta huomiota kiinnitetään myös suomalaisen paritussääntelyn tulevaisuudennäkymiin. Suomessa tehtyjä lainsäädäntöratkaisuja vertaillaan muiden maiden tapoihin suhtautua prostituutioon ja paritukseen, ja tutkielmassa on käytetty melko paljon tilaa myös prostituutiokeskustelun taustalla vaikuttavien erilaisten ideologioiden tarkasteluun. Näiden ideologioiden kautta on helpompi ymmärtää, miten nykytilanteeseen on päädytty ja mihin suuntaan tästä eteenpäin kannattaisi kulkea. Prostituutio on tunteita herättäviä aihe, joka nousee toistuvasti esille yhteiskunnallisessa keskustelussa. Paritus on harvoin tällaisen keskustelun ytimessä, sillä suurin osa prostituutiokeskustelusta keskittyy niin kutsuttuun pakkoprostituutioon eli ihmis- tai naiskauppaan. Tämän vuoksi parituksesta ei ole myöskään tehty kovinkaan montaa tutkimusta. Eri tahojen yhteisenä tavoitteena on vahvistaa prostituutiotoiminnassa mukana olevien henkilöiden perus- ja ihmisoikeuksia, mutta ehdotetut keinot vaihtelevat suuresti eri näkökulmien edustajien välillä. Yhteiskunnallisen keskustelun aiheena on usein prostituutiossa mukana olevien vapaaehtoisuus: ovatko henkilöt toiminnassa vapaaehtoisesti mukana ja voiko vapaaehtoisuutta olla tässä yhteydessä edes olemassa? Tutkielmassa omaksutun näkökulman mukaan vapaaehtoista prostituutiota on olemassa ja lainsäädännön pitäisi erilaisten kieltojen sijaan kohdistua seksityöntekijöiden aseman parantamiseen. Tutkielmassa vastataan kolmeen tutkimuskysymykseen. Näistä ensimmäinen koskee suomalaisen parituslainsäädännön historiaa ja erilaisten uudistusten taustalla vaikuttaneita olosuhteita. Toinen kysymys liittyy nykyään voimassa olevan paritussääntelyn sisältöön, ja sitä tarkastellaan niin lain esitöiden, oikeuskirjallisuuden kuin oikeuskäytännön näkökulmasta. Kolmantena tutkimuskysymyksenä on suomalaisen paritussääntelyn tulevaisuus, jota lähestytään oikeusvertailun ja erilaisten yhteiskunnallisten näkökulmien kautta. Tutkielma jakautuu kuuteen lukuun. Ensimmäisessä luvussa esitellään tutkimuksen aihe, keskeiset käsitteet ja käytetyt tutkimusmenetelmät. Luvuissa kaksi ja kolme vastataan ensimmäiseen tutkimuskysymykseen, kun tarkastelun kohteena on ensin seksityö oikeudellisessa ja yhteiskunnallisessa kontekstissa ja sen jälkeen suomalaisen parituslainsäädännön sääntelyhistoria. Toiseen tutkimuskysymykseen vastataan pääasiallisesti luvussa neljä, jossa käydään läpi parituksen tunnusmerkistötekijät yksi kerrallaan. Osa vastauksesta löytyy jo luvun kolme lopusta, jossa tarkastellaan parituksen ja ihmiskaupan välistä rajanvetoa. Kolmanteen ja samalla viimeiseen tutkimuskysymykseen vastataan luvussa viisi, kun Suomen parituslainsäädäntöä verrataan muihin maihin ja tämän perusteella suomalaiselle paritussääntelylle ehdotetaan uudenlaista suuntaa. Kuudennessa luvussa esitetään tutkielman johtopäätökset. Paritusta koskevan säännöksen sisältö on joissain määrin epäjohdonmukainen ja epäselvä, sillä säännös on yli sadan vuoden aikana koottu ”tilkkutäkki”. Säännös kaipaisikin kokonaisvaltaista uudistamista. Uudistusprojektiin pitäisi ottaa mukaan myös seksityötä tekevät henkilöt, sillä heidän ääntään ei ole aiempien uudistusten yhteydessä haluttu kuulla. Paritus samastetaan monesti ihmiskauppaan, ja kaikenlainen prostituutio ja seksikauppa mielletään helposti haitalliseksi tai jopa rikolliseksi toiminnaksi. Seksuaalipalvelujen myyminen ei kuitenkaan ole Suomessa kiellettyä, ja seksin ostaminenkin on lainvastaista vain tietyissä olosuhteissa. Paritustakaan ei pitäisi automaattisesti tuomita ongelmallisena, sillä tietyt parituksen muodot saattavat jopa helpottaa seksityötä tekevän henkilön elämää. Tutkielmassa argumentoidaankin vapaaehtoisen ja pakotetun prostituution välisen eron tunnistamisen puolesta ja kehotetaan purkamaan nykyistä paritussääntelyä siltä osin kuin se vaikuttaa negatiivisesti seksityöntekijän työskentelyolosuhteisiin tai turvallisuuteen. Johtopäätöksenä suositellaan siirtymistä niin kutsuttuun ”Alankomaiden malliin”, jossa bordellit sallitaan luvanvaraisina ja valvottuina.
-
(2017)Tämän Pro Gradun tarkoituksena on tarkastella Suomessa vuosina 1945-1946 käytyä sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä nk. post-conflict justice -käsitteen valossa. Taustoitan sitä, millaisia merkityksiä sotasyyllisyysoikeudenkäynti sai erilaisissa post-conflict justicen elementeissä. Pyrin sovittamaan Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä post-conflict justicen eri ulottuvuuksiin ja pohtimaan, millä tasoilla käsitettä voi edes käyttää sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä. Jatkosota ja sitä seurannut sotasyyllisyysoikeudenkäynti on merkittävä osa suomalaisen kansakunnan synty- ja kehityshistoriaa. Historioitsijat ja kirjailijat ovat käsitelleet kyseistä tapahtumaa mittavissa määrin, mutta usein tapahtumat on valjastettu nationalismin tai muiden poliittisten pyrkimysten tarpeisiin. Sotasyyllisistämme on tehty sankareita, eikä oikeudenkäyntiä ja siihen liittyvää politiikkaa ole pyrittykään käsittelemään post-conflict justice -käsitteeseen läheisesti kuuluvan kansakuntaa eheyttävän tavoitteen valossa. Käsiteanalyysissä näistä käsitteistä ”transitional justice” ja ”post-conflict justice” tulen siihen tulokseen, että sotasyyllisyysoikeudenkäynti on mahdollista sovittaa käsitteiden teoreettiseen viitekehykseen, ja näin liittää osaksi mittavaa kansainvälisen tieteellisen keskustelun kontekstia. Ongelmallista näiden yhteensovittamisessa on erityisesti siirtymäajan elementti, joka post-conflict justice -käsitteeseen oleellisesti kuuluu. Suomen jatkosodan jälkeisessä tilanteessa ei ollut tarvetta vakaville demokratisoimisuudistuksille. Sen sijaan Suomessa oli erilainen vakava yhteiskunnallinen selvitystila, jollaisen käsittelyyn post-conflict justice -käsitteen mukaisessa keskustelussa olevat tavoitteet ja vaikutukset olisivat olleet tarpeen.
-
(2013)Tutkielmassa tarkastellaan todistajansuojelukeinojen kehittämistä Suomessa. Todistajansuojelukeinot ovat Suomessa jääneet jälkeen muiden valtioiden vastaavasta kehityksestä ja tällä hetkellä Suomeen on perustettu kaksikin työryhmää, jotka pohtivat todistajansuojelukeinojen kehittämistä. Toisessa työryhmässä on selvitetty muun muassa anonyymin todistelun sallimista ja toisessa työryhmässä pohditaan varsinaisten todistajansuojeluohjelmien kirjaamista lakiin. Aihe on siis erittäin ajankohtainen. Tutkielman näkökulma on erityisesti perus- ja ihmisoikeuksia korostava. Todistajansuojelutoimissa vastakkain ovat usein todistajan ja vastaajan perus- ja ihmisoikeudet ja usein näistä etenkin todistajan oikeudet ovat jääneet vähäisemmälle huomiolle. Tutkielmassa on tarkoitus esittää pro et contra -argumentointia eri todistajansuojelukeinoista ja asettaa vastakkain näitä kilpailevia intressejä. Tutkielman alussa esitellään todistajansuojelun nykytilaa ja arvioidaan sitä, kuinka suuri ongelma todistajien uhkaaminen on. Sen jälkeen arvioidaan, millä tavalla perus- ja ihmisoikeuksien vaikutus on laajentunut rikosoikeuteen. Tämän jälkeen arvioidaan todistajansuojelukeinoja pro et contra -tyylillä ja perus- ja ihmisoikeuksien kannalta. Tutkielman lopuksi esitetään johtopäätökset siitä, miten todistajansuojelukeinoja Suomessa tulisi kehittää. Tutkielma keskittyy anonyymiin todisteluun, varsinaisiin todistajansuojeluohjelmiin ja vastaajaan todistajansuojelutarkoituksessa kohdistettaviin toimiin (esimerkiksi nykyisen rangaistusseuraamuksen kiristäminen ja tekniset valvontakeinot). Tutkielman ulkopuolelle sen sijaan on rajattu anonyymi todistelu poliisin peitetoiminnassa ja varsinaisten todistajansuojeluohjelmien käytännön toteuttamiseen liittyvät kysymykset.
-
(2020)Tämän maisterintutkielman tutkimuskohteena on aluksilta veteen päästettävistä öljypäästöistä määrättävä hallinnollinen öljypäästömaksu. Erityisenä tarkastelun kohteena on öljypäästömaksujärjestelmän toimivuus silloin, kun maksu määrätään ulkomaiselle alukselle talousvyöhykkeellä. Tutkielma tarkastelee ja selvittää Suomen edellytyksiä ja toimivaltaa rantavaltiona määrätä merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) 3 luvun mukainen hallinnollinen öljypäästömaksu Suomen talousvyöhykkeellä kauttakulussa olevalle ulkomaiselle alukselle, joka on luvattomasti päästänyt öljyä mereen. Öljypäästömaksusta hallinnollisena sanktiona säädettiin alun perin vuonna 2006 lailla aluksista aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemisestä annetun lain (ns. alusjätelaki 300/1979) muuttamisesta, ja se on tällä hetkellä ainoa merenkulussa ympäristönsuojelusäädösten rikkomisesta määrättävä hallinnollinen sanktio. Lainsäätäjä asetti maksulle vahvan preventiiviset ympäristönsuojelulliset tarkoitusperät ja siihen kohdistetaankin näistä lähtökohdista varsin suuria odotuksia, sillä rikosoikeudellinen järjestelmä ei toiminut öljypäästöistä sanktioimisessa riittävän tehokkaasti. Oikeudellisiin toimenpiteisiin ryhtymistä ulkomaista alusta ja sen toimintaa talousvyöhykkeellä kohtaan sääntelee muun ohella YK:n merioikeusyleissopimus, UNCLOS, ja erityisesti sen 220 artikla. Tämä tutkielma selvittää, mitä tarkoitetaan UNCLOS:n kontekstissa ”oikeudelliseen toimenpiteeseen” ryhtymisellä, ja mitkä toimenpiteet mahdollisesti jäävät UNCLOS:ssa tarkoitettujen oikeudellisten toimenpiteiden ulkopuolelle. Tutkielma selventää, mikä on UNCLOS:n suhde muihin kansainvälisiin merenkulun ja meriympäristön suojelusopimuksiin sekä asema suhteessa kansalliseen oikeuteen. Tutkielma etsii myös perusteita sille, miksi UNCLOS 220 artiklassa asetettua korotettua vaatimusta ulkomaisen aluksen toimiin puuttumiseksi olisi Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä tulkittava siten, että Itämeren erityispiirteisiin perustuen Suomen viranomaisille muodostuisi toimivalta puuttua nykyistä herkemmin erityisesti talousvyöhykkeellä tapahtuviin ulkomaisten alusten öljypäästöihin. Tutkielman taustalla oleva problematiikka hallinnollisesta öljypäästömaksusta ja sen tehokkuudesta ja toimivuudesta juontavat juurensa vuonna 2011 tapahtuneeseen Bosphorus Queen –nimisen aluksen tekemään öljypäästöön. Rajavartiolaitos oli määrännyt kauttakulussa olleen ulkomaisen aluksen omistajalle öljypäästömaksun öljyn päästökiellon rikkomisesta Suomen talousvyöhykkeellä. Korkeimman oikeuden ratkaisusta 2019:61 ilmenevillä perusteilla katsottiin, ettei öljypäästöstä ollut näytetty aiheutuneen merenkulun ympäristösuojelulain 3 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitettua huomattavaa vahinkoa tai sen vaaraa, ja öljypäästömaksun määräämistä koskeva päätös kumottiin. Koska öljypäästömaksun perusteiden taustalla vaikuttaa YK:n merioikeusyleissopimus, on vastaavia sanktiojärjestelmiä käytössä myös muualla. Tutkielman oikeusvertailevassa osiossa tutkitaan Ruotsin, Saksan ja Belgian vastaavaa sääntelyä ja etsitään niiden avulla ratkaisua Suomen järjestelmän kehittämiseksi. Suomen öljypäästömaksujärjestelmän laatimisessa on aikanaan otettu mallia Ruotsista ja Ruotsin korkein oikeus on tulkinnut merioikeusyleissopimusta eri tavoin kuin Suomen korkein oikeus tapauksessa 2019:61. Saksa ja Belgia puolestaan ovat Suomen tavoin kunnianhimoisia meriympäristön suojelussa ja siksi kiinnostavia vertailuoikeusjärjestyksiä. Lisäksi Saksassa on vahva perinne hallintorikosoikeudesta (Ordnungswidrigkeiten). Korkeimman oikeuden ratkaisu 2019:61 on viranomaisten mukaan luonut lainsäädäntöön selvän epäkohdan. Tämän de lege ferenda –tyyppisen tutkielman tavoitteena on antaa suosituksia öljypäästömaksua koskevien säädösten päivittämiseksi, jotta öljypäästömaksun tehokkuus hallinnollisena sanktiona paranisi nykyisestä ja sen säätämisen alkuperäiset ympäristönsuojelulliset preventiiviset tavoitteet toteutuisivat myös tulevaisuudessa. Tutkielman johtopäätösosiossa annetaan konkreettisia suosituksia lainsäädännön muuttamiseksi, joiden tavoitteena on Bosphorus Queen -tapauksen osoittaman oikeustilan epäkohdan korjaaminen.
-
(2024)Suomalaisten osakeyhtiöiden johtohenkilöinä toimii enenevissä määrin henkilöitä, joiden kotipaikka on jossakin toisessa EU-jäsenvaltiossa tai EU:n ulkopuolella. Johtohenkilöiden eli hallitusten jäsenten, toimitusjohtajan ja hallintoneuvoston jäsenten kotipaikalla on huomattava vaikutus johtohenkilöiden osakeyhtiölain (624/2006, OYL) 22:1:n mukaisen yhtiöoikeudellisen vahingonkorvausvelvollisuuden toteuttamiseen. Näin on erityisesti silloin, kun johtohenkilön kotipaikka on kolmannessa valtiossa, eli sellaisessa EU:n ulkopuolisessa valtiossa, jonka kanssa Suomi ei ole sitoutunut kansainväliseen sopimukseen tuomioistuinten toimivallasta (esim. Luganon yleissopimus). Yhtiöoikeudellisen vastuun toteuttamisen kannalta keskeistä on, voidaanko johtohenkilöä vastaan ajaa vahingonkorvauskannetta Suomessa vai onko kanne nostettava toisessa valtiossa vastaajan kotipaikan tuomioistuimessa. Kun johtohenkilön kotipaikka on kolmannessa valtiossa, Suomen tuomioistuimen kansainvälinen toimivalta tutkia kyseistä johtohenkilöä vastaan ajettava OYL 22:1:n mukainen vahingonkorvauskanne määräytyy oikeudenkäymiskaaren (4/1734, OK) 10:25 ja 10:26:n mukaisesti. Tutkielmassa tarkastellaan mitkä OK 10:25:n mukaiset liittymät eli toimivaltaperusteet voisivat muodostaa suomalaiselle tuomioistuimelle kansainvälisen toimivallan OYL 22:1:n mukaisissa yhtiöoikeudellisissa vahingonkorvauskanteissa. Liittymät jakautuvat ns. vahvoihin (OK 10:25.1) ja heikkoihin (OK 10.25.2) liittymiin, joiden keskeinen ero on sovellettavissa toimivallan menettämisperusteissa. OK 10:25.1:n mukaisista vahvoista liittymistä mahdollisena toimivaltaperusteena tutkielmassa tarkastellaan OK 10:7:n mukaista vahinkoforumia. OK 10:25.2:n mukaisista heikoista liittymistä mahdollisena toimivaltaperusteena tarkastellaan OK 10:10:n mukaista asiayhteysforumia, OK 10:18:n mukaisia toissijaisia oikeuspaikkoja sekä muita olennaisia liittymiä. Lisäksi tutkielmassa pyritään selvittämään, voidaanko toimivaltakysymyksessä antaa merkitystä OYL 24:1:ssä säädetylle valinnaiselle oikeuspaikalle osakeyhtiölain soveltamista koskevissa riita-asioissa. Tutkielmassa havaitaan, että OK 10:7:ssä tarkoitettu vahinkoforum voisi muodostaa suomalaiselle tuomioistuimelle vahvan toimivaltaperusteen johtohenkilöön kohdistuvissa yhtiöoikeudellisissa vahingonkorvauskanteissa ainakin silloin, kun kantajana on joku muu kuin yhtiö. Tutkielmassa tarkasteltavissa kanteissa OK 10:25.2:ssa tarkoitettuja muita olennaisia liittymiä voivat olla yhteys suomalaisen osakeyhtiön toimintaan, henkilön asema suomalaisen osakeyhtiön johtohenkilönä tai vahinkotapahtuman yhteys Suomeen. Muu olennainen liittymä ei sen sijaan voi olla yksinomaan osakeyhtiölain soveltuvuus tai OYL 24:1:ssä säädetty valinnainen oikeuspaikka. Kansainvälinen toimivalta voi perustua myös asiayhteyteen silloin kun johtohenkilöä vastaan ajetaan samanaikaisesti useita kanteita (OK 10:10.1) tai kanteita ajetaan samanaikaisesti useita eri vastaajia vastaan (OK 10:10.2). OK 10:18:ssä säädettyjen toissijaisten oikeuspaikkojen merkitys toimivaltaperusteina tutkimuksessa tarkasteltavissa kanteissa on vähäinen. Heikkojen toimivaltaperusteiden osalta kansainvälisen toimivallan esteenä toimii käytännössä usein ratkaisun oikeudellinen merkityksettömyys asianosaisille, johon kantajan osalta sisältyy usein näyttövaikeuksia.
-
(2024)Vaikka valtioilla katsotaan olevan suvereniteettiinsa perustuva ja kansainvälisessä oikeudessa yleisesti tunnustettu oikeus kontrolloida ulkomaalaisten maassa oleskelua, ei valtioilla ole ehdotonta oikeutta poistaa alueellaan oleskelevaa ulkomaalaista valtion alueelta. Maasta poistamisen on sen sijaan perustuttava tapauskohtaiseen kokonais- ja suhteellisuusharkintaan, jossa valtion oikeutta poistaa ulkomaalainen maasta voivat rajoittaa esimerkiksi ulkomaalaisen Suomessa viettämä perhe-elämä ja lapsen etu. Tutkielmassa tarkastellaan oikeusjärjestyksen lainopillisen tarkastelun avulla, mikä merkitys kolmannen maan kansalaisen Suomessa sijaitseviin perhesiteisiin liittyville näkökohdille, ja erityisesti perhe-elämän suojalle sekä lapsen edulle, on annettava tämän maasta poistamista koskevassa kokonaisharkinnassa. Tämän kokonaisharkinnan sisältö riippuu pitkälti juuri kyseisen tapauksen yksityiskohdista. Tutkielmassa eritellään ne kokonaisharkinnassa huomioon otettavat harkintakriteerit, joihin yksittäinen maasta poistamista koskeva päätös tulee tapauskohtaisesti perustaa. Tämän kriteeristön osalta tutkielmassa tarkastellaan erityisesti sitä, minkälainen suhteellinen painoarvo ulkomaalaisen Suomessa sijaitseviin perhesiteisiin liittyville näkökohdille on maasta poistamista koskevassa harkinnassa annettava. Mikäli maasta poistamisella puututtaisiin henkilön Suomessa viettämään perhe-elämään, tulee maasta poistamista koskevassa kokonaisharkinnassa ottaa huomioon Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukainen perhe-elämän suoja sekä siihen puuttumiselle asetetut rajoitusedellytykset. Lisäksi silloin, kun maasta poistettavan ulkomaalaisen perheeseen kuuluu lapsi, tulee myös lapsen etua koskeva oikeusperiaate ottaa kokonaisharkinnassa huomioon. Kansainvälinen tai kansallinen oikeus eivät kuitenkaan tarjoa yksiselitteisiä vastauksia siihen, minkälainen suhteellinen painoarvo kullekin harkintakriteerille tulisi kokonaisharkinnassa antaa. Sen sijaan niin kansainvälisessä kuin myös kansallisessa oikeuskäytännössä on korostettu tapauskohtaisen arvioinnin merkitystä. Ulkomaalaisen Suomessa viettämän perhe-elämän tai lapsen edun ei voida katsoa nauttivan maasta poistamista koskevassa harkinnassa kiistatonta suojaa, vaan niitä on arvioitava yksittäisinä maasta poistamista koskevassa kokonais- ja suhteellisuusharkinnassa punnittavina seikkoina. Kaiken kaikkiaan kynnys sille, että kolmannen maan kansalaisen maasta poistamisesta luovuttaisiin Suomessa sijaitseviin perhesiteisiin liittyvien näkökohtien vuoksi, on muodostunut melko korkeaksi. Erityisesti lapsen edun osalta voidaankin katsoa, että lapsen edulle tulisi antaa kokonaisharkinnassa aikaisempaa suurempi painoarvo.
-
(2015)Suomessa asuvat esiintyvät taiteilijat ovat viime vuosina useasti esittäneet kritiikkiä Suomen verotuskäytäntöä ja verolainsäädän-töä kohtaan. Kritiikki on kohdistunut tulon jaksottamista, luonnollisten vähennysten tekemistä sekä erityisesti tekijänoikeuskorvaus-ten verotusta koskevaan käytäntöön ja lainsäädäntöön. Tulon jaksottamisessa ongelmaksi muodostuu taiteilijoille ominainen äkilli-nen tulojen kasvu ja taiteeseen käytetty suuri määrä aikaa. On epätodennäköistä, että esiintyvä taiteilija voisi jaksottaa yhdestä esiintymisestä ansaitsemansa huomattavat tulot esimerkiksi vuosille, jolloin hän on esiintymistään harjoitellut. Niin kutsutun hittite-oksen ansiosta taiteilijan tekijänoikeustulot voivat kasvaa huomattavasti hyvin lyhyessäkin ajassa, kun lukuisat ihmiset ostavat teoksesta tehdyn kopion. Tätä teosmyynnistä saatua tekijänoikeustuloa voidaan jaksottaa, mutta osin epäselvin perustein. Taiteilijoilla on ongelmia erottaa luonnolliset vähennykset sekä elantomenot toisistaan tai ainakin perustella veroviranomaiselle, miksi jokin menoerä tulisi saada vähentää taiteilijan verotuksessa. Myös taiteilijoille myönnetyt apurahat saattavat vaikuttaa heidän oikeuteensa tehdä luonnollisia vähennyksiä. Merkitystä annetaan sille, onko apuraha myönnetty elantokustannusten vai taiteellisen työn kustannusten rahoittamiseksi. Tekijänoikeuksista saatujen korvausten verotuksen osalta taiteilijat ovat tyytymättömiä siihen, että tekijänoikeuskorvauksia ei voi tulouttaa taiteilijan omistamalle yritykselle. Vaikka lainsäädännön voidaankin katsoa mahdollistavan tekijänoikeuskorvausten tulout-tamisen myös yritykselle, on omaksuttu verotuskäytäntö hyvin epäselvä ja jopa ristiriitainen. Tekijänoikeusjärjestöt sekoittavat tekijänoikeustulojen verotusta entisestään, sillä osa järjestöistä hyväksyy asiakkaikseen pelkästään luonnollisia henkilöitä. Esiintyviä taiteilijoita koskevat verotukselliset ongelmat alkavat jo sovellettavan verolain valinnasta. Useat taiteilijat työskentelevät vailla työnantajaa tai omaa yritystä niin kutsuttuina freelancer-taiteilijoina. Freelancer-taiteilijalla tarkoitetaankin itsensä työllistäviä henkilöitä. Elinkeinoverolakia sovelletaan liike- ja ammattitoimintaan, tuloverolain kattaessa muut taiteellisen toiminnan muodot. Vaikka monen freelancer-taiteilijan toimintaa voidaan luonnehtia hyvin ammattimaiseksi toiminnaksi, sovelletaan tuloverolakia freelancer-taiteilijoiden verotukseen huomattavasti yleisemmin kuin elinkeinoverolakia. Esiintyvän taiteilijan tulot koostuvat esiintymispalkkioista, tekijänoikeuskorvauksista sekä myönnetyistä apurahoista. Varsinkin menestyneillä taiteilijoilla on ymmärrettävästi tarve harjoittaa toimintaansa yritysmuodossa ja tulouttaa sekä esiintymispalkkionsa että tekijänoikeustulonsa oman yrityksensä kautta. Onkin nähtävissä, että juuri yritystoiminnan verotuksen kehittämisestä löytyy ratkaisu melkein kaikkiin esiintyvien taiteilijoiden verotusta koskeviin ongelmiin.
-
(2013)Maaliskuun alussa 2012 Suomen valtiollisen tason päätöksentekojärjestelmä sai uuden välittömän vaikuttamisen elementin, kun kansalaisaloitetta koskeva lainsäädäntö astui voimaan. Kyseessä on uusi kansalaisten vaikuttamismahdollisuus, jonka avulla vähintään 50 000 äänioikeutettua Suomen kansalaista voi tehdä eduskunnalle aloitteen lain säätämiseksi. Tutkielmassa perehdytään tuoreen lainsäädännön sisältöön ja sen vaikutuksiin kansalaisten osallistumisoikeuksien näkökulmasta. Tutkielman näkökulma on demokratiamyönteinen ja kansalaisten osallistumisen merkitystä korostava, mikä heijastuu muun muassa kriittisenä otteena sääntelyn oikeusdogmaattisessa analyysissä. Kansalaisaloiteinstituution ja kansalaisten suorien vaikutusmahdollisuuksien lisäämisen teoreettinen viitekehys löytyy demokratiateorioista. Teoreettista taustaa lähestytään oikeustieteen näkökulmasta mutta tarkastelua laajennetaan poliittisen filosofian alaan kuuluviin osallistuvan ja deliberatiivisen demokratian teorioihin. Tarkastelussa käy ilmi, että oikeustieteessä käytetty demokratiakäsite on perinteisesti nojannut hyvin voimakkaasti edustuksellisuuden periaatteeseen ja jäänyt puhtaasti proseduraalisen näkökulman vuoksi usein liian kapea-alaiseksi. Suoran demokratian muotoja esitellään Markku Suksen käyttämän kansanäänestystypologian avulla ja ulottamalla vastaava kategorisointi myös kansalaisaloitteisiin. Kansalaisaloitelainsäädäntö kytkeytyy vahvasti valtiojärjestyksen kansanvaltaiseen perustaan. Sääntelyä taustoitetaan tarkastelemalla välittömien vaikutusmahdollisuuksien historiallista kehitystä ja Suomen lainsäädäntöön sisältyviä muita suoran vaikuttamisen muotoja. Analyysi osoittaa, että osallistumismahdollisuuksien lisääminen on osa laajempaa historiallista kehityskulkua. Suomen perustuslakiin on jo 1990-luvulta alkaen sisältynyt edustuksellista demokratiaa koskevien säännösten ohella mainintoja kansalaisten suorista osallistumisoikeuksista, mutta tästä huolimatta kansalaisten suorat vaikutusmahdollisuudet ovat jääneet heikoiksi. Kontekstia kansalliselle aloiteinstituutiolle luo myös katsaus EU-kansalaisaloitteeseen, jota koskeva sääntely astui niin ikään voimaan keväällä 2012. Suomen kansalaisaloitejärjestelmää ei ole aikaisemmin juuri ehditty tutkia, joten sääntelyn sisältöä, aloitteen tekemiseen liittyviä menettelyjä ja lakia säätäessä tehtyjä valintoja tarkastellaan tutkielmassa yksityiskohtaisesti. Lainsäädännön soveltamisesta ei vielä ole käytännön kokemusta, mutta arvioita vaikuttamismuodon merkityksestä ja vaikutuksesta esitetään aloitejärjestelmän institutionaalisen rakenteen, kansainvälisen vertailun ja demokratiateorioiden avulla. Arviossa päädytään siihen lopputulokseen, että sisällöllisten kansalaisaloitteiden vaikutusmahdollisuudet ovat hyvin rajalliset, koska päätösvalta aloitteen kohtalosta on parlamentilla eikä kansalaisilla. Sisällöllinen kansalaisaloite toimii lähinnä keinona nostaa tietty poliittinen kysymys päätöksenteon asialistalle. Tutkielman johtopäätösten mukaan keskeisin muutostarve kansalaisaloitejärjestelmässä on sen sitovuuden lisääminen. Viime vuosikymmeninä tehdyt selvitykset muun muassa edustuksellisen demokratian ongelmista osoittavat selvästi, että kansalaisten suoria vaikutusmahdollisuuksia on lisättävä. Tämä on tarpeen myös kansalaisaloitelainsäädännölle asetettujen tavoitteiden täyttämiseksi. Demokratiapoliittista keskustelua on ryhdytty viime vuosina käymään entistä aktiivisemmin, mutta konkreettiset vaikuttamismahdollisuudet laahaavat perässä. Varsinaisen sitovan suoran demokratian ohella on oltava avoin teknisen kehityksen mahdollistamille uusille osallistumisen muodoille hallinnon eri tasoilla.
-
(2021)Tutkielmassa tarkastellaan varainsiirtoverolain säännöstä veron perusteesta arvopaperien luovutuksessa. Arvopaperien veron perustetta koskevaa säännöstä on muutettu vuonna 2013 ja korkein hallinto-oikeus on antanut säännöksen tulkinnasta verotuskäytäntöä muuttaneet vuosikirjaratkaisut vuonna 2019. Tutkielmassa tarkastellaan vuosikirjaratkaisujen avulla veron perusteen määrittämistä suoritusten ja suoritusvelvollisuuksien osalta. Lisäksi tutkielmassa tutkitaan yhtiölainaa koskevan erityissääntelyn vaikutusta veron perusteen määrittämisessä, sekä myös rakentamisaikana tapahtuvien kiinteistöyhtiöiden arvopaperien luovutusten erityissääntelyä veron perusteen määrittämisessä. Suorituksen ja suoritusvelvoitteen lukemista veron perusteeseen tulee tarkastella kolmen edellytyksen kannalta; suoritusta tai suoritusvelvoitetta koskevan ehdon tulee olla osa arvopaperin luovutuksesta laadittua luovutussopimusta, suoritus tai suoritusvelvoite on tehty luovutuksenantajalle tai mikäli suoritus tai suoritusvelvoitteen vastattavaksi ottaminen on tehty muulle kuin luovutuksenantajalle, suoritus tulee luovutuksenantajan hyväksi välittömästi tai välillisesti. Yhtiölainaa koskevan sääntelyn osalta varainsiirtoverotus perustuu asunto- ja kiinteistöyhteisöjä koskevaan yksityisoikeudelliseen sääntelyyn. Yhtiölainalla voidaan käsittää tarkoittavan sellaista yhtiön lainaa, josta aiheutuvia menoja voidaan kattaa asunto-osakeyhtiölain 3:3.2:n mukaisella pääomavastikkeella. Yhtiölainaa koskeva varainsiirtoverosääntely soveltuu siten kiinteistöyhtiöihin, joilla on sellaista lainaa, josta aiheutuvia kustannuksia voidaan kattaa asunto-osakeyhtiölain pääomavastikkeella. Pääomavastikkeella voidaan kattaa sellaisia menoja, jotka aiheutuvat kiinteistön ja rakennuksen hankinnasta, rakentamisesta, peruskorjauksesta ja uudistuksesta. Yhtiölainan lukeminen veron perusteeseen edellyttää lisäksi, että luovutettaviin osakkeisiin voidaan kohdistaa osuus yhtiön lainoista, osakkeenomistajalla on oikeus tai velvollisuus maksaa kohdistettu osuus, tai osuus on tosiasiallisesti maksettu pois.
-
(2022)Allianssimalli on kasvattanut suosiotaan rakennushankkeen toteutusmuotona 2000-luvulla. Allianssimallilla tarkoitetaan rakennushankkeen toteutusmuotoa, jossa tilaaja ja palveluntuottajat vastaavat rakentamisen lisäksi hankkeen suunnittelusta, aikatauluista, kustannuksista ja laadusta yhteisesti ja jakavat hankkeen mahdollisuudet ja riskit keskenään. Tilaajan keskeisenä tehtävänä on valita palveluntuottajat hankkeen ominaispiirteiden mukaisesti. Allianssin on perinteisesti katsottu soveltuvan erityisesti suuriin ja vaativiin hankkeisiin, joihin liittyy luontaisesti paljon riskitekijöitä. Hankemallin etuina on pidetty parempaa tuottavuutta ja ennustettavuutta perinteisiin projektimalleihin verrattuna. Rakennusteollisuus ry. julkaisi keväällä 2020 allianssirakentamista koskevat yleiset sopimusehdot liitteineen. Tutkielmassani selvitän, kuinka rakentamista koskeva suoritushäiriöitä koskeva arviointi tapahtuu allianssin yleisten sopimusehtojen (RT 103199) mukaisesti ja toisaalta, kuinka suoritushäiriöistä aiheutuvat seuraamukset huomioidaan allianssin yleisten sopimusehtojen mukaisessa kannustinjärjestelmässä. Tarkasteluni keskittyy rakennushankkeissa tyypillisesti ilmeneviin suoritusvirheisiin eli suoritusta koskevaan virheeseen, viivästykseen ja lisä- ja muutostöihin. Arvioinnissa huomioin hankkeen kannalta keskeisten oikeus- ja toimintaperiaatteiden sekä huomautus- ja reklamaatiovelvollisuuden merkityksen. Lisäksi allianssirakentamiseen liittyy kysymys vakuuttamisvelvollisuudesta, jota käsittelen työssäni. Tutkimuskysymyksen valintaan vaikutti hankkeen ajankohtainen asema yleisten sopimusehtojen julkaisun myötä sekä tekemäni huomio, jonka mukaan osapuolten mahdollisuuksia turvautua vahingonkorvaukseen keskinäisten sopimusriskien jakamisessa on yleisin sopimusehdoin rajoitettu. Tutkielman johtopäätöksenä totean, että allianssi asettaa osapuolille merkittävän yhteistoimintavelvoitteen, jossa allianssin toimintaa ohjaavat keskeisellä tavalla yhteiset tavoitteet ja niitä koskevat mittarit. Osapuolten suoriutumista seurataan hankkeen kaupallisten ehtojen avulla, jonka kautta hankkeen keskeisiä riskejä tasataan palkkioiden ja palkkionvähennysten kautta. Palkkiot ja palkkionvähennykset ovat osapuolille lähtökohtaisesti yhteisiä. Suoritushäiriöistä aiheutuvat virheet tulevat lähtökohtaisesti korvattavaksi hankkeen korvattavina kustannuksina, jonka vuoksi ne tasaavat vain rajatusti suoritushäiriöistä syntyviä seuraamuksia. Osapuolilla on mahdollisuus myös poiketa yhteisestä riskienjaosta yksilöllisin sopimusehdoin, mutta tällöin riskienjako voi luoda jännitteitä yksilöllisten sopimusehtojen ja allianssin yleisten sopimusehtojen välille.
-
(2021)Perittävän rintaperillisellä on oikeus lakiosaan, joka suojaa perillisen perintöoikeutta perittävän tekemää testamenttia ja tiettyjä elinaikanaan tekemiä oikeustoimia vastaan. PK 7:3.3:n mukaan pesän varoihin on lisättävä perittävän antama sellainen lahja, jolla on ilmeisesti tarkoitettu suosia sen saajaa lakiosaan oikeutetun perillisen vahingoksi. Tutkielmassa keskitytään tähän PK 7:3.3:n mukaiseen suosiolahjaan. Tutkielmassa perehdytään suosiolahjasäännöksen säätämisprosessiin. Koska suosiolahjasäännöksen tarkoitus on vahvistaa lakiosaoikeutta, syvennytään myös lakiosaoikeuden taustoihin ja tarkoitukseen. Näin ollen tutkimuskohteena ovat suosiolahjasäännöksen taustalla olevat arvot ja periaatteet. Suosiolahjassa voidaan katsoa olevan kyse perittävän ja perillisen vastakkaisten oikeuksien välisestä jännitteestä ja tasapainosta, sillä perittävällä on oikeus tehdä omaisuuttaan koskevia oikeustoimia ja saada aikaan tietyt oikeusvaikutukset ja perillisellä on puolestaan oikeus periä tietty minimiosuus jäämistöstä perittävän tekemistä oikeustoimista huolimatta. Tutkielmassa selvitetään, mihin asti perittävällä on oikeus määrätä omaisuudestaan ja tehdä eläessään oikeustoimia sellaisin oikeusvaikutuksin kuin hän on tarkoittanut ja missä vaiheessa perillisen perintöoikeus menee tämän disponointivallan edelle. Suosiolahjassa on myös kyse perillisten välisestä tasajaosta ja yhdenvertaisesta kohtelusta. Lisäksi tutkielmassa käsitellään yksityiskohtaisesti suosiolahjasäännöksen tunnusmerkistöä ja sen tulkintaongelmia. Lopuksi arvioidaan suosiolahjasäännöksen tarpeellisuutta de lege ferenda, eli onko suosiolahjasäännös ylipäätään nyky-yhteiskunnassa tarpeellinen vai onko lainsäädännössä kenties muutostarpeita ja jos on, millaisia muutostarpeita. Tutkielma noudattaa kronologista järjestystä, jossa aluksi tehdään historiallinen katsaus lakiosajärjestelmän kehittymiseen, tarkastellaan voimassa olevaa oikeutta ja lopuksi on de lege ferenda -pohdintaa.
-
(2024)Tutkielmassa tarkastellaan evästemaksumuureissa annettavan suostumuksen pätevyyttä sen suhteessa EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisiin suostumuksen edellytyksiin sekä EU:n perusoikeuskirjan mukaiseen henkilötietojen suojaan. Tutkielmassa pyritään selvittämään, voidaanko suostumus antaa evästemaksumuurissa ensinnäkin loukkaamatta henkilötietojen suojaa perusoikeutena ja toisaalta yleisen tietosuoja-asetuksen mukaan vapaaehtoisesti ja pätevästi. Evästemaksumuuri on malli, jossa palvelua tarjotaan käyttäjille, joko rahallista korvausta vastaan tai sillä ehdolla, että käyttäjä antaa suostumuksensa henkilötietojensa käsittelyyn esimerkiksi markkinointitarkoituksiin. Malli tekee siis suostumuksesta henkilötietojen käsittelyyn tosiasiallisesti toisen mahdollisista vastasuorituksista palvelun käyttämiselle. Tämä voidaan katsoa ongelmalliseksi perusoikeustasoisen henkilötietojen suojan kannalta. Tutkielmassa arvioidaan evästemaksumuureissa annettavaa suostumusta ensinnäkin sen suhteessa henkilötietojen suojaan perusoikeutena. Henkilötietojen suoja on perusoikeus, joten siitä luopuminen ei ole mahdollista. Toisaalta henkilötiedot eivät ole EU:ssa hyödykkeitä. Tutkielmassa arvioidaan näiden seikkojen yhteensopivuutta evästemaksumuurien kanssa. Tutkielmassa tarkastellaan myös laajemmin evästemaksumuureissa annettavan suostumuksen pätevyyttä yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisesti. Mallissa annettua suostumusta arvioidaan yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisten edellytysten mukaisesti ja etenkin suostumuksen vapaaehtoisuuden edellytyksen osalta. Tutkielmassa tarkastellaan suostumuksen vapaaehtoisuutta neljän arviointikriteerin kautta: suostumuksen ehdollisuus, selkeä epäsuhta osapuolten välillä, haitta suostumuksesta kieltäydyttäessä tai suostumus peruutettaessa ja suostumuksen tarkkuus. Tutkielmassa esitetään, että evästemaksumuureissa annettava suostumus on mahdollista antaa loukkaamatta henkilötietojen suojaa perusoikeutena, koska suostumuksella ei tosiasiallisesti luovuteta henkilötietojen suojaa. Tutkielmassa esitetään myös vapaaehtoisen ja pätevän suostumuksen antamisen olevan mahdollista evästemaksumuureissa tunnistaen siihen liittyvät ongelmakohdat esimerkiksi tietoisen suostumuksen hankkimisen osalta.
-
(2021)Tutkielmassa tarkastellaan suostumusta genomikeskuksesta ja genomitietojen käsittelyn edellytyksistä valmisteilla olevan lain valossa. Suostumusta käsitellään henkilötietojen käsittelyperusteena Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/679, annettu 27 päivänä huhtikuuta 2016, luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta (yleinen tietosuoja-asetus) valossa sekä terveydenhuollon alalla vallitsevan toiminnan edellytyksen kautta. Tutkielman aihe on ajankohtainen, sillä Suomessa ei ole tällä hetkellä olemassa tarkemmin genomitietoja koskevaa lainsäädäntöä. Genomitietojen sääntely on tähän asti kuulunut muun muassa potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/1992) sekä lääketieteellisestä tutkimuksesta annetun lain (488/1999) alaisuuteen. Genomitietojen hyödyntäminen yhä laajemmin osana terveydenhuoltoa on aloitettu myös EU:n tasolla, minkä vuoksi kansallisen sääntelyn tarkastelua voidaan pitää olennaisena. Genomilain valmistelu on osa laajempaa lainsäädäntöuudistusta ja lakiesitys onkin tarkoitus antaa yhtäaikaisesti valmisteilla olevan biopankkilain kokonaisuudistuksen kanssa. Tutkielmassa pyritään selvittämään, voidaanko genomitiedolla katsoa olevan erityisasemaa terveystietoihin verrattuna. Lisäksi tutkielmassa analysoidaan genomitietoja koskevia henkilötietojen suojan sekä laajemmin tietosuoja-asetuksen sisältämiä säännöksiä. Tietosuoja-asetuksen sisältämä arkaluonteisten henkilötietojen käsittelyn kielto sisältää poikkeuksia, joista genomitietojen käsittely terveydenhuollossa sekä tieteellisessä tutkimuksessa sairauksien hoitoa ja ennaltaehkäisyä varten on tutkielman kannalta olennainen. Lisäksi tutkielmassa nostetaan esille genomilain valmistelussa esiin nousseita kysymyksiä. Suostumus henkilötietojen käsittelyperusteena mahdollistaa yksilölle laajimmat oikeudet omaan henkilötietoonsa ja toteuttaa siten parhaiten yksilön itsemääräämisoikeutta. Suostumukseen liittyy kuitenkin monia hankalia tilanteita, minkä vuoksi genomilain valmistelussa on päädytty käsittelemään henkilötietoja yleisen edun perusteella. Tämän johdosta henkilötietojen käsittely vaatii myös erillisiä suojatoimenpiteitä, kuten henkilötietojen anonymisoinnin tai pseudonymisoinnin. Valmisteltavassa genomilaissa henkilötiedot on päädytty pseudonymisoimaan, minkä lisäksi genomitietojen käsittelyn olisi tarkoitus tapahtua tietoturvallisessa käyttöympäristössä sekä henkilöltä geneettisen analyysin suorittamiseen edellytetyn tietoon perustuvan suostumuksen perusteella. Yleisen edun perusteella tapahtuva käsittely asettaa myös rajoituksia rekisteröidyn oikeuksille. Genomitiedon katsotaan yksilön itsensä lisäksi paljastavan tietoa myös henkilön sukulaisista. Genomilain valmistelussa on tämän seurauksena päädytty ratkaisuun, ettei henkilöllä ole oikeutta rajoittaa genomitietojensa käsittelyä hänen sukulaisensa hyväksi. Genomitietoja olisi siis mahdollista hyödyntää henkilön sukulaisen sairauden hoitoon tai ehkäisyyn ilman henkilön antamaa suostumusta. Tämän sääntelyn toteuttaminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista, minkä vuoksi tutkielmassa perehdytään tarkemmin genomitietojen käyttöön sukulaisen hyväksi.
-
(2014)Tutkielman tarkastelun keskio?ssa? on henkilo?tietolaissa (523/1999) tarkoitettu suostumus, joka muodostaa laillisen perusteen henkilo?tietojen ka?sittelylle. Tutkielmassa pyrita?a?n selvitta?ma?a?n kyseisen suostumuskonstruktion ulottuvuutta erityisesti perus- ja ihmisoikeusja?rjestelma?n na?ko?kulmasta. Tutkielman kannalta keskeinen kysymys on se, onko perus- ja ihmisoikeuksien takaamasta suojasta mahdollista luopua, ja jos on, niin missa? ma?a?rin. Ta?ma? ns. luovuttamisproblematiikkana (”waiver of rights”) tunnettu valtiosa?a?nto?oikeudellinen kysymys muodostaa oikeudellisen viitekehyksen tutkielman erityisten kysymysten tarkastelulle. Suostumuskonstruktiota tarkastellaan myo?s perusoikeusrajoituksena, jolloin sen tulee ta?ytta?a? perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset. Ta?llo?in erityista? merkitysta? saavat perusoikeusrajoituksia koskeva ta?sma?llisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimus seka? ydinalueen koskemattomuuden vaatimus. Lisa?ksi suostumuskysymysta? tarkastellaan viela? henkilo?tietojen suojaja?rjestelma?n tarkoituksen kannalta. Ta?ssa? tarkastelussa keskeiseksi na?ko?kulmaksi muodostuu henkilo?tietolain suostumukselle asettamat yleiset ja erityiset edellytykset seka? henkilo?tietojen ka?sittelyn yleiset periaatteet, joiden tavoitteena voidaan katsoa olevan yksilo?n tosiasiallisen itsema?a?ra?a?misoikeuden seka? henkilo?tietojen suojaan liittyvien julkisten intressien turvaaminen. Edella? mainittu perus- ja ihmisoikeus- seka? henkilo?tietojen suojaja?rjestelma?keskeinen tarkastelu yhdisteta?a?n tutkielman erityisessa? osassa ekskurssin omaisesti ns. kanta-asiakassopimuksia koskevaan vakiosopimus- ja kuluttajaoikeudelliseen sa?a?ntely-ympa?risto?o?n. Tarkastelu osoittaa, etta? henkilo?tietolaki seka? perus- ja ihmisoikeusja?rjestelma? asettavat monia lisa?vaatimuksia kanta-asiakassopimusten sopimusoikeudellisen arvioinnin la?hto?kohtaan. Toisaalta henkilo?tietojen suojaja?rjestelma?n seka? vakiosopimus- ja kuluttajaoikeuden na?ko?kulmassa voidaan na?hda? yhteisena? piirteena? heikomman osapuolen suojaamispyrkimys. Tutkielma sijoittuu siihen teknologisoituvan, taloudellistuvan ja globalisoituvan yhteiskunnan viitekehykseen, joka on merkitta?va?lla? tavalla vaikuttanut yksilo?iden perus- ja ihmisoikeussuojan toteutumiseen etenkin 2000-luvulla. Yhtena? merkitta?va?na? haasteena ta?ssa? muutoksessa on ollut ihmisten yksityisyyden suojan turvaaminen. Kehittyneessa? informaatioyhteiskunnassa merkitysta? on erityisesti yksityisyyden tiedollisella ulottuvuudella. Henkilo?tietojen suojan keinojen kehitta?minen on avainasemassa ta?ma?n yhteiskuntatodellisuuden nopean muutoksen hallitsemisessa.
-
(2020)Suostumuksessa on kyse lakiin kirjaamattomasta vastuuvapausperusteesta, joka tietyin edellytyksin poistaa teon rikosvastuun ja rangaistavuuden. Suostumuksen on oikeustieteessä katsottu poistavan joko teon tunnusmerkistön mukaisuus tai oikeudenvastaisuus. Tässä esityksessä suostumuksen katsotaan poistavan teon tunnusmerkistön mukaisuus. On olennaista erottaa varsinaisesta suostumusopista tilanteet, joissa rikosoikeudellinen vastuu sulkeutuu pois jollakin muulla perusteella kuin suostumuksella. Suostumuksella voi olla merkitystä arvioinnissa silloinkin, kun vastuusta vapauttava vaikutus perustuu johonkin muuhun perusteeseen. Näin on esimerkiksi silloin, kun perusoikeus itsessään poistaa tunnusmerkistön mukaisuuden. Suostumus heijastaa itsemääräämisoikeutta, mutta itsemääräämisoikeus ja suostumus eivät ole sama asia. Oikeus suostua oikeudenloukkauksiin on vain yksi itsemääräämisoikeuden ilmentymä, ja koska itsemääräämisoikeus käsitteenä ja oikeutena on niin laaja, se voi tietystä näkökulmasta asettua myös suostumuksen vastaintressiksi. Itsemääräämisoikeus ikään kuin lymyää suostumusopin taustalla ja tulee argumentaatioon mukaan, jos suostumuksen kohteena olevan oikeushyvän määräysvallasta ja suostumuksen soveltuvuudesta on epäselvyyttä. Suostumuksen tarkoituksena on varmistaa itsemääräämisoikeuden toteutuminen tilanteissa, joissa yksilöillä ei ole suojelutarvetta, ja siten rikosoikeudellisen järjestelmän tarjoamaa suojaakaan ei tarvita. Perus- ja ihmisoikeuksien pääasiallinen vaikutustapa suostumuksen yhteydessä tulisi olla perus- ja ihmisoikeusmyönteinen laintulkinta. Suostumusta tulisi yksittäisessä tulkintatilanteessa lähestyä sen edellytysten kautta ja tämän kehikon sisällä tarpeen tullen etsiä tulkinta-apua relevanteista perusoikeuksista. Erityisesti määritellessä yksilön määräysvaltaa oikeushyvien osalta, joudutaan usein varsin haastavien vastakkainasettelujen pariin, jossa perusoikeudet ovat kollisiossa keskenään. Näiden kollisioiden ratkaisu ei ole yksinkertaista ja tulkinta-apua voidaan ja tulisi hakea sosiaaliadekvaattisuuden kautta. Sosiaaliadekvaattisuuden rooli, tai koko käsite ylipäätään, suomalaisessa rikosoikeudessa ei ole kaikista selkein, ja sen tarjoamiin hyötyihin on oikeustieteessä suhtauduttu epäilevästi. Näistäkin haasteista huolimatta sosiaaliadekvaattisuus todella voi tarjota hyödyllistä tulkinta-apua, kun ratkaistaan perusoikeuksien välisiä kollisioita. Perusoikeuksien punnintaprosessin myötä ei aina helposti saada vastausta, mikä on oikea tasapaino eri perusoikeuksien välillä ja sosiaaliadekvaattisuus avaa harkinnan oikeuden ulkopuolisille seikoille kuitenkin pitämällä sen edelleen oikeuden sisäisenä. Perusoikeuspunninta voi myös osoittautua hedelmälliseksi suoritettuna rinnakkain sosiaaliadekvaattisuutta koskevan tarkastelun kanssa. Suostumusta tarkastellessa ensimmäisenä kohtaa ongelman virallislähteiden vähäisyydestä, ja kysymys lainsäädännöllisten muutostarpeiden olemassaolosta on relevantti. Velvoite edistää perusoikeuksien toteutumista voisi puhua sen puolesta, että suostumuksesta olisi syytä ottaa lain tasolle jonkinlainen säännös. Realistisina vaihtoehtoina olisi liittää säännös joko pahoinpitelysäännösten tai vastuuvapausperusteiden yhteyteen rikoslakiin taikka nostaa itsemääräämisoikeus nimenomaiseksi perusoikeudeksi perustuslakiin. Jo itsemääräämisoikeuden nimenomainen tuominen lain tasolle perusoikeudeksi lisäisi johdonmukaisuutta myös suostumuksen tulkintaan. Suostumus voidaan johtaa itsemääräämisoikeudesta ja näin ollen myös suostumuksen asema selkeytyisi, jos itsemääräämisoikeus olisi mainittu perustuslaissa itsenäisenä perusoikeutena. Näin ollen lainsäädännöllisenä suosituksena ehdotan itsemääräämisoikeuden nostamista perustuslakiin nimenomaiseksi perusoikeudeksi.
-
(2017)Tutkielmani kohteena ovat raiskausrikoksen tunnusmerkistön osat ja tarkoituksena on pohtia, miten kyseistä rikosta koskeva tunnusmerkistö olisi tarkoituksenmukaisinta muodostaa. Perehdyn erityisesti suostumukseen ja pakkoon perustuviin tunnusmerkistömalleihin, niiden ominaisuuksiin, ongelmiin ja käytännön toimivuuteen. Suomessa raiskaustunnusmerkistöön kuuluu edelleen vahvasti väkivallan tai sen uhan vaatimus, mutta se ei kuitenkaan ole enää samanlainen itsestäänselvyys kuin aikaisemmin. Erityisesti kansainvälinen ja myös suomalainen keskustelu on käynyt aiheesta kiivaana. On pohdittu, että tulevissa uudistuksissa saattaisi olla syytä kehittää raiskaustunnusmerkistön muodostustapaa kohti suostumuksen puuttumista korostavaa linjaa, jolloin raiskaus olisi teko, jossa uhri ei ole antanut suostumusta sukupuoliyhteyteen. Muun muassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ja Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (Istanbulin sopimus) ovat painottaneet juuri suostumuksen puuttumista raiskauskriminalisoinnin peruselementtinä. Suomessa nykysääntelyn on kuitenkin lähtökohtaisesti katsottu täyttävän lainsäädännölle asetetut vaatimukset nykymuodossaan, mutta esimerkiksi Ruotsissa seksuaalirikoskomitean vuoden 2016 mietinnössä lainsäädäntömallia ehdotetaan muutettavaksi suostumusperusteiseksi. Pohjustan työni aihetta kertomalla ensin raiskausrikosten kriminalisoinnin historiassa tapahtuneista muutoksista sekä sääntelyssä että yhteiskunnan asenteissa, sillä se kuvastaa hyvin kyseisten ajanjaksojen vaikutusta rikoslainsäädäntöön ja siihen, mitä kyseisillä kriminalisoinneilla on haluttu suojata. Nykyään seksuaalirikossääntelyllä on tarkoituksena suojata yksilön seksuaalista itsemääräämisoikeutta eli jokaisen oikeutta päättää omasta seksuaalisesta käyttäytymisestään, kunhan teolla ei loukata toisten oikeutta. Lainsäädäntö on muovautunut nykymuotoonsa eri aikajaksojen pyrkimysten ja arvojen tuloksena. Tutkielmassani käyn läpi myös nykymuotoisen raiskaustunnusmerkistön osia, kuten sukupuoliyhteyden määritelmää, ja tekojen ominaisuuksia. Pohdin, kuinka tunnusmerkistön osia voisi kehittää vastaamaan paremmin sitä suojaa, mitä lainsäädännöllä on tarkoitus luoda yksilön oikeudelle päättää seksuaalisesta toiminnastaan ja kehostaan sekä esimerkiksi laille asetettuja vaatimuksia kuten täsmällisyyttä ja tarkkarajaisuutta. Työn johtopäätöksissä tarkoituksena on tehdä yhteenveto siitä, mikä Suomessa voisi olla toimiva raiskauksen tunnusmerkistön muoto. Vastaus ei kuitenkaan ole yksinkertainen, vaan punnittavaksi tulee monia asioita, mikä ei tee tunnusmerkistömallin valinnasta helppoa. Katsoisin, että lain nykytilaa tulisi arvioida tutkimalla oikeuskäytäntöä laajasti ja siten selvittää, onko pakkoon perustuvan tunnusmerkistömallin luoma suoja käytännön tasolla riittävä. Jos ilmenee, että nykymalli ei suojaa seksuaalista itsemääräämisoikeutta tarpeeksi, vaan tuomioistuimissa syntyy tilanteita, joissa teko tapahtuu ilman uhrin suostumusta, mutta syyte hylätään tunnusmerkistön täyttymättömyyden takia, olisi suostumukseen perustuva raiskaussääntely tarpeellinen.
-
(2014)International humanitarian law places a duty on leaders to ensure that their subordinates respect the rules of armed conflict during their actions. International law provides two primary bases for holding a person criminally responsible: personal criminal responsibility and superior responsibility. This is a study into the latter form of responsibility. Superior responsibility (or command responsibility) is a form of criminal liability, which can be used to establish the criminal responsibility of superiors who have failed to prevent and/or punish their subordinates who are about to commit or have committed serious international crimes in breach of international humanitarian law. This master's thesis is a study of superior responsibility, with the following research questions and objectives: 1) Study the development of superior responsibility, and find out its present form 2) Identify what type of criminal liability it is 3) Present a critical appraisal of superior responsibility; is it needed? The research is conducted with extensive use of case law from various international tribunals, in addition to the publications of legal scholars. Structurally the study is divided into five chapters, 1) Introduction, 2) The history and development of superior responsibility, 3) The elements of superior responsibility, 4) The nature of superior responsibility and 5) Conclusions.
-
Superliiga vai superriita? Asia C-333/21 ja sen vaikutukset eurooppalaisiin jalkapallomarkkinoihin (2024)Urheilulla on tunnustettu erityisasema Euroopan unionissa. Jalkapallo on urheilulajeista suurin ja kaunein, joten siinä kertaantuvat myönteisten vaikutusten lisäksi myös oikeudelliset ongelmat. Urheilutoiminta kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan niiltä osin, kun kyse on taloudellisesta toiminnasta. Tähän liittyvä erityisen ongelmallinen asetelma on lajiliittojen kaksoisrooli sekä lajin sääntelijöinä, että taloudellisen toiminnan harjoittajana. Vuonna 2021 eurooppalaista jalkapalloa ravisteli suurseurojen yhteinen hanke perustaa Uefan sarjojen kanssa kilpaileva liiga, European Super League (ns. Superliiga). Fifan ja Uefan asettaman sanktiouhkauksen ja fanien vastustuksen vuoksi suurin osa perustajaseuroista vetäytyi sarjasta, mutta hankkeen takana oleva yhtiö haastoi jalkapallon lajiliitot espanjalaisessa tuomioistuimessa, joka puolestaan esitti unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyynnön unionin kilpailuoikeuden soveltamisesta kyseisessä asiassa. Tutkielmassa selvitetään tapauksessa annetun ratkaisun (C-333/21) vaikutuksia eurooppalaiseen jalkapalloiluun, kilpailuoikeudellisen oikeuskäytännön mahdollisia muutoksia sekä EU:n ja lajiliittojen roolijakoa urheilun sääntelijöinä. Ratkaisun myötä kilpailunrajoitusten erotteleminen tarkoitukseen ja vaikutukseen perustuviksi on kilpailuoikeudellisessa ratkaisutoiminnassa jatkossa entistä keskeisempää ja vasta rajoituksen luonteen tunnistamisen jälkeen voidaan pohtia sen mahdollista oikeutusta. Lajiliittojen antamien sääntöjen sisällölliset kriteerit jätetään tuomiossa kansallisten tuomioistuinten harkintavaltaan, mikä heikentää oikeusvarmuutta ja nostaa esiin kysymyksen siitä, tulisiko EU:n asettaa lajiliittojen toiminnan edellytykseksi esimerkiksi joitain hyvän hallinnon kriteerejä.
-
(2017)In 2010 the Review Conference of the Rome Statute agreed to include a definition of the crime of aggression and conditions for the Court to exercise jurisdiction over the crime into the Statute. Determining the existence of an act of aggression falls within the scope of the UN Security Council’s Chapter VII powers. The purpose of this study is to examine the consequence of these new jurisdictional provisions in the context of the relationship between the International Criminal Court and the United Nations Security Council. In particular, the purpose of this study is to examine whether the International Criminal Court would engage in judicial review of Security Council resolutions on aggression, now that the Court has become entwined with the Council’s determinations on aggression under article 39. In international law, judicial review is understood as the review of Security Council resolutions (and sometimes General Assembly resolutions) by international courts. It is an examination or review conducted by a judiciary of the legality or consequences of acts of a legislative or executive body. The Charter of the UN does not directly empower any court with the power to review Security Council decisions. While some international courts have engaged in different forms of review or examination of Security Council resolutions, mainly due to questions arisen through litigation, no court has a similar jurisdictional relationship with the Security Council as the ICC does. The study examines the amendment provisions and the theory and practice behind judicial review in international law and concludes that it is possible that the ICC may engage in an expressive form of judicial review while deciding on acts of aggression and the crime of aggression.
Now showing items 2593-2612 of 3676