Browsing by study line "Family Law and Law of Inheritance"

Tutkielmassa käsitellään sitä määräaikaa, jossa testamenttia koskevat kanteet tulee nostaa. Pyrin löytämään vastausta siihen kysymykseen, missä määräajassa testamentin moite-, tulkinta-, ineksistenssi-, tehottomuuskanne, kilpailevien testamentinsaajien väliset kanteet sekä peruuttamiskanne tulisi nostaa. On kuitenkin tärkeää muistaa se, että vastaajan tulee aina tehdä kanteen myöhässä nostamisesta prosessiväite, sekä vaatia kanteen hylkäämistä liian myöhään nostettuna. Mikäli prosessiväitettä ei tehdä tuomioistuin tutkii kanteen, vaikka se nostettaisiin myöhässä. Tämä johtuu siitä, ettei tuomioistuin tutki viran puolesta onko kanne tullut ajoissa nostetuksi. On olennaista myös tiedostaa se, että usein on tarkoituksenmukaista hakea pesänselvittäjää tai -jakajaa, joilla on laajat valtuudet ratkaista testamentteja koskevia riitoja, joten kanteeseen turvautuminen ei ole usein ensimmäinen reagointivaihtoehto testamenttia koskevissa erimielisyyksissä. Varsinaisen tutkimuskysymyksen lisäksi otan esille myös muitakin aiheeseen läheisesti liittyviä tulkintakysymyksiä. Esimerkiksi otan tutkielmassa kantaa niihin vaikutuksiin, joita testamentin hyväksymisellä on. Tämän käsittely kytkeytyy vahvasti itse tutkimuskysymykseen johtuen siitä, että, jos katsotaan testamentin hyväksyneen henkilön voivan turvautua hyväksymisestä huolimatta testamenttia koskeviin kanteisiin, on olennaista pyrkiä löytämään vastaus siihen missä ajassa kyseiset kanteet pitää tällöin nostaa. Tutkimuskysymyksen käsittelylle on tarvetta, koska oikeuskirjallisuudessa ei ole syvällisesti tarkasteltu nyt käsiteltävää kysymystä. Tarvetta tutkielmalle lisää myös se, että perintökaari, joka sääntelee testamentista, ei sisällä mitään määräaikoja kanteiden nostamiselle. Ainoana poikkeuksena on perintökaaren 14:5:n, jonka mukaan testamentin moitekanne tulee nostaa kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun perillinen sai tiedon testamentista. Kaikkien muiden testamenttia koskevien kanteiden suhteen ei perintökaaressa kuitenkaan löydy vastausta sille, missä ajassa ne pitää nostaa. Oikeuskäytännössä on kuitenkin annettu useita ennakkopäätöksiä, joista käy selvästi ilmi se, että mahdollisuus kanteiden nostamiseen on sidottu usein määräaikaan, ilman nimenomaista perintökaaren säännöstä. Kyseistä määräaikaa on oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa nimitetty kohtuulliseksi ajaksi. Pyrin tutkielmassa selvittämään sitä, kuinka laajasti kohtuullisen ajan käsitteeseen voidaan turvautua, muiden kuin testamentin moitekanteen kohdalla. Tarkoituksenani on myös löytää mahdollisimman täsmällinen sisältö kohtuullisen ajan käsitteelle testamenttioikeudessa.

Tutkielma käsittelee perhe- ja jäämistöoikeuteen liittyvässä oikeustieteellisessä kirjallisuudessa vähemmälle tarkastelulle jäänyttä useamman testamentin määräysten päällekkäisyyksiä ja niihin liittyviä tulkintaongelmia. Eri testamenteissa olevien määräysten päällekkäisyydet tulee ratkaista ennen kuin testamentteja voidaan ryhtyä toteuttamaan. Tutkielmassa tarkastellaan lainopin avulla tulkintaan sovellettavaa normistoa sekä löydetään ristiriitoja ratkaisevalle henkilölle työkaluja vastaavien ongelmien arvioinnin ja ratkaisun tueksi. Tutkielmassa pyritään löytämään argumentteja ja näkökulmia erinäisten tulkintojen perusteeksi. Tämän lisäksi työssä suoritetaan oikeusvertailua erityisesti Ruotsin oikeusjärjestelmän kanssa. Tutkielmassa käydään läpi varsin yksityiskohtaisesti testamenttien välisiin ristiriitoihin soveltuvia oikeusohjeita ja näitä ohjeita sovelletaan myös testamenttien päällekkäisyyksien tavanomaisiin tyyppitilanteisiin. Tyyppitilanteissa punnitaan eri näkökulmien argumentointia ja sitä, miten kukin ohjeistus soveltuu keskenään. Tutkielmassa käsitellään myös korkeimman oikeuden ratkaisua KKO 2019:27, jossa korkein oikeus otti kantaa osittain päällekkäisiin testamentteihin ja testamentin tekemishetkellä tapahtunutta aikaisemman testamentin unohdusta. Tapauksessa korkein oikeus joutui esittämään kantansa asiassa, johon perintökaari ei nimenomaisesti ota kantaa. Tutkielmassa arvioidaan ratkaisun perusteluita ja tarkastellaan ratkaisun vaikutusta useamman testamenttien päällekkäisyyksien tulkintaan. Lopputuloksena tutkielmassa onnistuttiin asettamaan tulkintaan soveltuvat oikeusohjeet, joita testamenttien ristiriitaisuuksia ratkaiseva voi käyttää hyödyksi oman ratkaisu- ja arviointityönsä tukena. Osittain päällekkäisten testamenttien tulkintaan on pääsääntöisesti noudatettava testamentin tekijän tahtoa, mikä voi olla löydettävissä myös testamentin ulkopuolisista materiaaleista. Testamentin tekijän tahdon noudattamiseksi on myös olemassa sääntömuotoisia lähtöolettamia testamentin tekijän tahdosta. Tärkein lähtöolettama on aikaprioriteetin säännöksi kutsuttava olettama, minkä mukaan viimeisin testamentti kumoaa aikaisemman testamentin siltä osin, kuin se on päällekkäinen.

Suomessa henkivakuutusoikeuden ja perintöoikeuden välillä on vain vähäinen lainsäädännällinen yhteys. Henkivakuutusoikeuden merkitys perintöoikeuden kannalta kiteytyy PK 7:4:ään, jonka mukaan perittävän tekemät henkivakuutusmaksut voidaan ottaa huomioon rintaperillisen perintöosaa ja lakiosaa laskettaessa, jos henkivakuutusmaksut eivät ole olleet kohtuullisessa suhteessa perittävän oloihin ja varoihin. Kyse on siten henkivakuutusoikeuden ja lakiosasuojan välisestä yhteydestä, ja erityisesti ylisuurten henkivakuutusmaksujen vaikutuksesta lakiosasuojaan. PK 7:4 on hyvin tulkinnanvarainen, eikä sen soveltamisesta ole juurikaan oikeuskäytäntöä. Myös oikeuskirjallisuudessa on pitkälti tyydytty sivuuttamaan PK 7:4:n mukaiset tilanteet vetoamalla tilanteiden harvalukuisuuteen ja pykälän tarpeettomuuteen. Virallislähteistä ei ole löydettävissä PK 7:4:ää koskevia tulkintaohjeita. Vallitseva oikeustila on epävarmuuden vuoksi ongelmallinen rintaperillisen lakiosasuojan kannalta. Koska rintaperilliselle on päätetty antaa vahva lakiosasuoja, tulee myös PK 7:4:n soveltamista selkeyttää. Tässä tutkielmassa tarkastellaan syvällisesti PK 7:4:n tunnusmerkistöä. Merkittävin tunnusmerkistötekijä on henkivakuutusmaksujen kohtuuttomuus suhteessa perittävällä olleisiin oloihin ja varoihin. PK 7:4:n mukaisessa kohtuuttomuusarvioinnissa avoimeksi jää ensinnäkin se, minkä ajankohdan mukaan henkivakuutusmaksujen kohtuuttomuutta on arvioitava. Arvioinnin lähtökohdaksi on mahdollista ottaa esimerkiksi perittävällä olleet olot ja varat henkivakuutusmaksun suoritushetkellä, olot ja varat kokonaisvaltaisemmin, tai jäämistön suuruus perittävän kuolinhetkellä. Toiseksi PK 7:4:n nojalla on epäselvää, minkä suuruinen suoritus katsotaan kohtuuttomaksi. Onko henkivakuutusmaksuille edes mahdollista asettaa mitään tiettyä rajaa, jonka ylittäessään henkivakuutusmaksut katsotaan suoraan kohtuuttomiksi? Kohtuuttomuusarvioinnin jälkeen on vielä selvitettävä, millä tavoin henkivakuutusmaksut otetaan huomioon jäämistön laskennallisena lisäyksenä. Ensinnäkin on mahdollista, että kaikki henkivakuutusmaksut lisätään jäämistöön. Toiseksi on mahdollista, että vain yksittäinen ja ylisuureksi katsottu henkivakuutusmaksu lisätään jäämistöön. Kolmanneksi on mahdollista, että yhdestä ylisuuresta henkivakuutusmaksusta tehdään ns. ”kohtuullisuusvähennys”, ja vain kohtuuttomaksi katsottu osa lisätään jäämistöön. Tässä tutkielmassa etsitään vastauksia edellä esitettyihin kysymyksiin tarkastelemalla PK 7:4:n säätämisen syitä ja pykälän tarkoitusta. Lisäksi tutkielmassa arvioidaan PK 7:4:n suhdetta PK 7:3.3:een ja perittävän tekemään testamenttiin sekä lakiteknisen erottelun syitä ja tarpeellisuutta. Käsittelyn kohteeksi nousee se, olisiko PK 7:4:n mukaiset tilanteet mahdollista ratkaista esimerkiksi PK 7:3.3:n avulla. Loukatulla rintaperillisellä on lakiosaoikeuden loukkauksesta huolimatta lähes aina oikeus saada lakiosansa täysimääräisenä. Tutkielman loppupuolella käsitellään näitä mahdollisuuksia, jolloin tarkastelun kohteena ovat lakiosan vaatiminen ja lakiosan täydennyskanne PK 7:4:n mukaisessa tilanteessa.