Browsing by study line "Vero-oikeus"

Euroopan unionin jäsenmaissa käytössä oleva arvonlisäverojärjestelmä on pitkälti harmonisoitu, kun taas rikosoikeus on perinteisesti ollut hyvin sidottu kansalliseen lainsäädäntöön. Euroopan unioni ja jäsenvaltiot ovat vuosia kamppailleet arvonlisäveropetosten ja niiden seurauksena aiheutuvan verovajeen kanssa, ja yhteistyö tältä osin jatkuu edelleen. Karusellipetokset ovat merkittävä esimerkki arvonlisäveropetoksesta, jolla käytetään hyväksi verotusjärjestelmän monimutkaisuutta ja Euroopan unionin jäsenvaltioiden välisen verotusyhteistyön puutteita. Tutkielmassa havainnollistetaan, miten rikosoikeudellinen vastuu toteutuu suhteessa verokarusellien eri osapuoliin, kuten itse huijariyrityksiin, välikäsiin sekä mahdollisiin avustajiin mukaan lukien tiedostamattaan osana karusellia olevat toimijat. Lisäksi tutkielman tavoitteena on selvittää, miten verokarusellitapauksissa sanktiojärjestelmään liittyvät oikeusvarmuuskysymykset on huomioitu. Tutkielman pääpaino on Suomen lainsäädännön analysoimisella, mutta petostyypin kansainvälisen luonteen vuoksi myös Euroopan unionin oikeus ja erityisesti Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntö on huomioitu. Suomessa rikosvastuu perustuu erillisvastuun periaatteelle, ja osallisuusopin perusajatuksena on kaikkien rikokseen myötävaikuttaneiden rankaiseminen. Karusellipetoksissa rikosvastuun toteuttamiselle haasteita aiheuttaa juuri tekijäkysymykset ja tahallisuuden arviointi. Johtopäätösten perusteella arvonlisäverodirektiivin perusteella muodostuva osallisuus kriminalisoituun arvonlisäveropetokseen ei suoraan voi tarkoittaa syyllistymistä RL 29:1:n mukaiseen veropetokseen. Arvonlisäveron vähennysoikeuden epäämisen ei rikosvastuun muodostumisen tavoin voida katsoa edellytän tahallisuutta, vaan kyseessä on pikemminkin tuottamuksellinen toiminta, jossa verovelvollinen korkeintaan rikkoo huolellisuusvelvoitettaan.

VML 31 §:n uudet liiketoimen määrittämistä ja sivuuttamista koskevat momentit astuivat voimaan 1.1.2022. Säännöstä uudistettiin, koska oikeuskäytännössä oli linjattu, ettei liiketoimen sivuuttaminen ja uudelleen luonnehdinta olleet mahdollisia uudistusta edeltäneen VML 31 §:n soveltamisalalla. OECD:n siirtohinnoitteluohjetta ei siten voitu hyödyntää sellaisenaan ja tämän vuoksi Suomen oli tehtävä oman lainsäädäntönsä vastaisia vastaoikaisuja OECD:n malliverosopimuksen 9 artiklan mukaisessa vastaoikaisumenettelyssä. Tämä johti siihen, että Suomi menetti verotuloja. Uudistuksen tavoitteena olikin mahdollistaa liiketoimen sivuuttaminen ja uudelleen luonnehdinta sekä yhdenmukaistaa Suomen lainsäädäntö OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden kanssa. Lisäksi tavoitteena on poistaa vastaoikaisumenettelyssä ilmenneet ongelmat sekä parantaa verotuksen ennakoitavuutta ja suomalaisten veroviranomaisten mahdollisuuksia verovalvontaan. VML 31 §:n uudistusta, erityisesti liiketoimen sivuuttamista koskevaa VML 31.3 §:ää, on kritisoitu siitä, ettei se vastaa legaliteettiperiaatteen vero-oikeudelliselle sääntelylle asettamia vaatimuksia, eikä siinä ole huomioitu riittävällä tasolla verovelvollisen oikeusturvaa. Koska VML 31.3 § mahdollistaa verovelvollisen määrittelemän liiketoimen sivuuttamisen ja korvaamisen toisella liiketoimella, on erityisen tärkeää, että verovelvollisen oikeusturva on huomioitu riittävällä tasolla. Vero-oikeudessa legaliteettiperiaate myös edellyttää, että liiketoimen sivuuttamisesta säädetään lailla, josta käy ilmi verovelvollisuuden ja veron suuruuden perusteet sekä jossa säädetään verovelvollisen oikeusturvasta. Koska käytännössä VML 31.3 §:ssä veron perusteet ilmenevät lain ulkopuolisista lähteistä, kuten OECD:n siirtohinnoitteluohjeista, ja säännöksessä on hyvin tulkinnanvaraisia käsitteitä, kuten taloudellisesti järkevä toiminta, tutkielmassa tarkastellaan, miten VML 31.3 §:n soveltaminen tosiasiassa vaikuttaa verovelvollisen oikeusturvaan. Tutkielmassa käsitellään VML 31.3 §:n vaikutuksia verovelvollisen oikeusturvaan tarkastelemalla, kuinka liiketoimen sivuuttamista koskeva sääntely täyttää legaliteettiperiaatteen vaatimukset. Lisäksi tarkastellaan, kuinka hyvin säännöksen soveltaminen on ennakoitavissa ja kuinka hyvin säännöstä koskeva prosessi turvaa verovelvollisen oikeusturvaa. Tutkielmassa myös arvioidaan lyhyesti liiketoimen sivuuttamisen soveltamistilanteita ja säännöksen vaikutuksia yritystoimintaan, Suomen verotukselliseen kilpailukykyyn ja työllisyyteen. Tutkielma osoittaa, että tosiasiassa VML 31.3 §:n soveltaminen heikentää verovelvollisen oikeusturvaa verrattuna uudistusta edeltäneeseen siirtohinnoitteluoikaisusäännökseen. Lisäksi VML 31.3 § ei täytä legaliteettiperiaatteen vero-oikeudelliselle sääntelylle asettamia vaatimuksia. VML 31.3 § on heikosti ennakoitavissa oleva säännös, jonka tarkat soveltamistilanteet varmistuvat vasta verotus- ja oikeuskäytännön muodostumisen myötä.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995, muutettuna lailla 1142/2021) uutta 31 §:ää (HE 188/2021 vp), jonka mukaista siirtohinnoitteluoikaisusäännöstä sovelletaan 1.1.2022 tai sen jälkeen alkavalta verovuodelta toimitettavassa verotuksessa. Tutkielmassa käytetään lainopin menetelmää selvitettäessä uudistuksen tavoitteita sekä tehtyjen lainsäädäntöratkaisuiden sisäistä systematiikkaa ja tulkintaa. Tutkielmassa myös analysoidaan säännöksen asemaa osana kotimaista lainsäädäntöä sekä lyhyesti myös kansainvälistä verosopimusoikeutta ja EU-vero-oikeutta. Lakiuudistuksen tavoitteena on ollut korostaa markkinaehtoperiaatteen asemaa siirtohinnoittelussa, täsmentää markkinaehtoperiaatteen käytännön soveltamistilanteessa tehtävän siirtohinnoitteluanalyysin sisältöä ja rakennetta sekä tuoda kotimainen siirtohinnoitteluoikaisusäännös lähemmäksi OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden koko laajuutta. Käytännössä siirtohinnoitteluoikaisun soveltaminen perustuu jatkossa OECD:n vuoden 2017 siirtohinnoitteluohjeissa omaksuttuun rakenteeseen, jossa ensin tunnistetaan kaupalliset ja taloudelliset suhteet sekä niihin olennaisesti vaikuttavat taloudelliset erityispiirteet, joiden perusteella määritetään etuyhteysliiketoimi sen tosiasiallisen sisällön mukaisena. Tämän jälkeen poikkeuksellisessa tilanteessa uuden kompetenssinormin nojalla Verohallinto voi tarvittaessa sivuuttaa liiketoimen verotuksessa ja korvata sen toisella. Viimeksi mainittu merkitsee nimenomaista oikeustilan muutosta, kun ratkaisuista KHO 2014:119 ja KHO 2020:35 ilmenevä niin kutsuttu uudelleenluonnehdinnan kielto näyttää väistyvän kotimaisessa siirtohinnoittelussa.

Holdingyhtiöitä käytetään usein yritysryhmissä verosuunnittelun välineenä, jonka avulla yritysryhmä pyrkii optimoimaan veron maksuvelvoitteet tietyissä asuinvaltioissa. Järjestelyiden hyväksyttävyys voi tulla tarkasteltavaksi veronkiertoa koskevissa tilanteissa. Järjestelyiden ensisijainen tarkoitusperä tulee olla puhtaasti taloudellinen, jotta kansalliset veronkiertosäännökset tai väliyhteisölait eivät tule sovellettaviksi. Holdingyhtiöiden substanssivaatimuksen sääntelykehikko on kapea ja tällä hetkellä siitä säädetään kansallisesti väliyhteisölaissa, mutta EU-tasolla substanssivaatimus ilmenee lähinnä oikeuskäytännön kautta. Substanssivaatimuksella tarkoitetaan niitä objektiivisesti ja subjektiivisesti havaittavia elementtejä, joiden perusteella yhtiöllä voidaan katsoa olevan sellaiset edellytykset, jotta se voi harjoittaa tosiasiallisesti itsenäistä taloudellista toimintaa. Kansallisesti holdingyhtiöiden substanssivaatimusta koskevat kysymykset ovat tulleet tarkasteltaviksi tulolähdejakoa koskevissa kysymyksissä. Nämä kysymykset ovat kuitenkin jo oikeushistoriaa, sillä tulolähdejaon poistaminen osakeyhtiöiltä tämän verovuoden alusta muutti aikaisemmin vallinnutta oikeustilaa. Cadbury Schweppes -tapauksessa luotiin ensimmäisen kerran EUT:n oikeuskäytännössä kriteerit holdingyhtiöiden substanssivaatimukselle. Tapauksessa substanssivaatimuksen täyttymisen tarkastelu keskittyi lähinnä objektiivisten kriteerien tarkasteluun. Objektiivisiksi kriteereiksi on yleisesti katsottu oikeuskäytännössä muun muassa yhtiön henkilökunta, kalusto, varat ja tilat. Näiden perusteella tapauksessa arvioitiin objektiivisesti tarkastellen oliko holdingyhtiön toiminta sellaista toimintaa, jota järjestelystä irrallinen yhtiö voisi harjoittaa. Tanskan tapaukset muuttivat aikaisemmin Cadbury Schweppes -tapauksessa luotua oikeustilaa substanssivaatimuksen täyttymisestä. Tapausten perusteella substanssivaatimuksen tarkastelussa tulee myös objektiivisesti havaittavien kriteerien lisäksi tarkastella järjestelyn subjektiivista tarkoitusta, jotta holdingyhtiöiden voidaan katsoa omaavan riittävän substanssin tason. Järjestelyn pääasiallinen tarkoitusperä tulee olla liiketaloudellinen eikä pelkästään veroetujen saaminen, jotta substanssivaatimuksen voidaan katsoa täyttyvän. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella holdingyhtiöiden substanssivaatimuksen kehittymistä nykyiselleen oikeuskäytännön ja lainsäädännön avulla sekä pyrkiä analysoimaan niitä kriteereitä, joiden nojalla holdingyhtiöiden käyttäminen verosuunnittelun välineenä on hyväksyttävää vallitsevassa oikeustilassa. Tutkielmassa tarkastellaan substanssivaatimuksen kehittymisen kannalta tärkeää oikeuskäytäntöä sekä näiden tapausten vaikutusta kansalliseen lainsäädäntöön. Veronkierron ja verosuunnittelun välistä rajanvetoa analysoimalla tuodaan esille ne tilanteet, joiden nojalla holdingyhtöiden käyttäminen osana yritysryhmää on sallittua.

Tutkielman tavoitteena on arvioida konsernien tappiontasaamisen mahdollisuutta eri jäsenvaltiossa sijaitsevien konserniyhtiöiden välillä. Tutkielmassa pitäydytään yritysjärjestelyjen osalta tappioiden verokohteluun rajat ylittävissä sulautumistilanteissa, sekä konsernivähennyksellä toteutetun tuloksentasauksen mahdollisuuden arvioimisessa. Alueellisesti tutkielma keskittyy konserniyhtiöiden piirissä, joiden kotipaikka on EU:n ja ETA:n alueella. Vuosilta 2020–2021 voidaan tunnistaa Suomen kannalta kaksi merkittävää seikkaa tässä aihepiirissä. Vaikutuksin 1.1.2021 Suomen konserniverojärjestelmään implementoitiin Konsernivähennyslaki. Konsernivähennyslain implementoinnin myötä suomen konserniverojärjestelmässä säädetään ensimmäistä kertaa tappioiden verokohtelusta rajat ylittävissä tilanteessa, jossa konsernille ei jää jäsenvaltion alueelle kiinteää toimipaikkaa. Toiseksi, 15.5.2020 KHO antoi viisi päätöstä koskien rajat ylittävää tappiontasausta. Ottaen huomioon, että KHO:n aikaisempi ratkaisukäytäntö on ollut tämän oikeuskysymyksen osalta niukkaa, päätösten sisällön analysoiminen on ollut erittäin arvokasta. Molempien seikkojen lähemmästä tarkastelusta voidaan todeta, että tappioiden siirtymisessä rajat ylittävästi sulautumistilanteissa ja tuloksentasaamisessa tytäryhtiölle annettavalla konsernivähennyksellä lopullisen tappion periaate on avainasemassa. Tämä on selvää, kun otetaan huomioon Konsernivähennyslain esityöt, lain sanamuoto, konsernivähennykselle asetetut edellytykset, sekä KHO:n linjaus tuoreessa ratkaisukäytännössä. Tästä syystä tutkielmassa lopullisen tappion periaatteen edellytyksien jäsentäminen on ollut korostuneessa asemassa. Tällä hetkellä tappioiden lopullisuuden osoittaminen on ainoa poikkeusääntö, joka mahdollistaa rajat ylittävän tappiontasauksen. Tutkielman metodina on lainoppi. Lainopille ominaiseen tapaan tutkielmassa on pyritty selvittämään lopullisen tappion periaatteen edellytyksiä analysoimalla asianmukaisia oikeuslähteitä. Yhtenä lopullisen tappion periaatteen edellytyksenä on se, että tappiontasaamisen tulee olla sallittua kotimaisen lainsäädännön nojalla. Tämän valossa tutkielman alkuvaiheessa on paneuduttu ja analysoitu veroneutraalille sulautumiselle, konserniavustukselle ja konsernivähennykselle säädetyistä lain asettamista vaatimuksista. Lopullisen tappion periaate on EUT:n ratkaisukäytännössä syntynyt ja kehittynyt periaate. Tämän oikeuskysymyksen osalta tutkielmassa on tukeuduttu EUT:n päätökseen asiassa C-446/03 Marks & Spencer ja sen jälkeiseen relevanttiin EUT:n ratkaisukäytäntöön. Tutkielman loppuvaiheessa pääpisteenä on ollut KHO:n tuore ratkaisukäytäntö. Objektiivina on ollut arvioida, miten KHO on soveltanut lopullisen tappion periaatteen edellytyksiä sen ratkaisukäytännössä. Lähtökohtaisesti kansalliset rajoittavat säännökset, jotka asettavat objektiivisesti arvioituna vastaavanlaiset rajat ylittävät tapaukset eri asemaan kuin kansalliset järjestelyt on katsottu SEUT sijoittautumisoikeuden vastaisiksi. Rule of reason periaatteen mukaisesti rajoittamiselle on kuitenkin katsottu olevan oikeuttamisperusteet. Rajoittamista ei ole kuitenkaan katsottu oikeutetuksi, jos kyseessä on tappiollisen yhtiön lopulliset tappiot. Tältä osin on katsottu, että rajoittaminen ei läpäise suhteellisuusperiaatepunnintaa. Asia C-446/03 Marks & Spencer oli mullistava tällä alalla mutta se jätti myös monta avointa kysymystä lopullisen tappion periaatteen edellytyksien osalta. EUT on täsmentänyt lopullisen tappion edellytyksien sisältöä Marks & Spencer tapauksen jälkeisessä ratkaisukäytännössä. EUT:n ratkaisukäytännön analysoimisen tuloksena voidaan todeta, että vallitsevassa oikeustilassa lopullisen tappion poikkeuksen edellytykset ovat asetettu hyvin korkealle ja vähennystä hakevalle osapuolelle on asetettu hyvin ankara näyttötaakka. EUT:n ja KHO:n ratkaisukäytäntö mukailee hyvin vahvasti jäsenvaltioiden poliittisia ja taloudellisia intressejä. Vaikka teoreettisella tasolla lopullisen tappion periaate mahdollistaa tappioiden siirtymisen rajat ylittävästi, käytännön tasolla näyttötaakka on kuitenkin asetettu hyvin epäkäytännölliselle tasolle. Tämän valossa ei ole yllättävää, että meillä ei ole vielä tällä hetkellä EUT:n tai KHO:n ratkaisukäytäntöä, jossa lopullisen tappion näyttötaakka olisi hyväksytysti näytetty toteen. Toisaalta siitäkin huolimatta, että näyttötaakka on asetettu tällä hetkellä hyvin korkealle, todennäköisesti jatkossakin konserniyhtiöt ympäri Eurooppaa pyrkivät näyttämään tämän toteen. Tätä puoltaa mm. EU:n sisämarkkinatavoitteen intressi sekä tappioiden merkittävä taloudellinen intressi konsernien näkökulmasta. Lopullisen tappioiden ankara näyttötaakka on haastettuna tällä hetkelläkin vireillä olevassa EFTA tuomioistuimen asiassa E-7/23 ExxonMobil Norway AS. Tämän valossa voimme toiveikkaina todeta, että lopullisen tappion periaatteen ankara näyttötaakka ei ole ainakaan tällä hetkellä vielä kiveen hakattu.

Korkojen vähentämistä rajoitettiin Suomessa ensi kerran vuonna 2013 voimaan tulleella sääntelyllä. Säännöksiä sovellettiin ensimmäistä kertaa vuodelta 2014 toimitettavassa verotuksessa. Erillisyhtiön taseen sekä konsernitaseen vertailuun perustuva tasevapautussäännös oli osana korkovähennysrajoitussääntelyä heti alusta alkaen. Tutkielmassa tarkastellaan tasevapautussäännöstä vuoden 2013 jälkeen tapahtuneiden muutosten kautta. Johtuen vuonna 2016 annetusta Neuvoston direktiivistä (EU) 2016/1164, korkovähennysrajoitussäännöksiä muutettiin vuonna 2019 voimaan tulleella sääntelyllä. Kyseisen lainvalmistelun yhteydessä näytti pitkään siltä, että tasevapautussäännös poistuisi laista, mutta näin ei kuitenkaan tapahtunut. Lainmuutoksen yhteydessä tasevapautussäännökseen tehtiin ainoastaan direktiivin oikeasuhtaisen implementoinnin varmistamiseksi pieniä muutoksia. Tasevapautussäännöstä on muutettu sen jälkeen vielä kahdesti: vuonna 2022 ja vuonna 2023 voimaan tulleilla lakimuutoksilla. Kaikilla lakimuutoksilla tasevapautussäännöksen soveltamisedellytyksiä on kiristetty. Tutkielmassa tarkastellaan, millaisia tulkintakysymyksiä sekä tulkintahaasteita uudet soveltamisedellytykset ovat luoneet. Tutkielman kokonaistavoitteena on selvittää tasevapautussäännöksen nykyinen oikeustila sekä soveltamisedellytykset lainopillisen tutkimuksen keinoin. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan veropoliittisin ottein tasevapautussäännöksen lainsäätämisen onnistumista hyvän verojärjestelmän näkökulmasta.

Restrictions of the basic freedoms, which are in principle prohibited, can be justified by the aim to prevent tax avoidance under the rule-of-reason doctrine. Even in light of extensive case-law concerning the justification of preventing tax avoidance, the rules for the application of the doctrine are not exhaustively determined. Clarifying the subject is important both in light of the Member States' interest to protect tax revenue and prevent tax avoidance, and the taxpayers' interest to be able to exercise the basic freedoms without the undue burden of discriminatory tax treatment. This thesis examines the justification of preventing tax avoidance. The aim is to provide comprehensive description of the application of the justification through analyzing the CJEU's case-law. The thesis is limited to the field of direct taxation. This thesis concludes that a restriction of the basic freedoms can be accepted only when both the condition of a subjective aim to gain tax avoidance and the condition of an objective fictitiousness are fulfilled when assessed separately. The limitation to wholly artificial arrangements stems from the supremacy of the basic freedoms in relation to national tax law. An arrangement can be considered wholly artificial only if it does not concern genuine exercise of the basic freedoms, which is to be assessed based on objectively observable elements. This thesis claims that the choice of elements depends on the nature of the arrangements the restriction aims to prevent. The role of the arm's length principle in the assessment of a wholly artificial arrangement is examined, and this thesis concludes that in light of the recent judgement C-484/19 Lexel and previous case-law, it is well established that a transaction at arm's length cannot be considered wholly artificial. Further, this thesis examines possible limitations of this rule in light of the pending case C-585/22 and concludes that a restriction of the role of the arm's length principle is unlikely.

Suomessa on vuodesta 2021 lähtien ollut mahdollista, että aikaisemmin rajoitetusti verovelvollinen ulkomainen yhteisö luokitellaan tiettyjen ehtojen täyttyessä yleisesti verovelvolliseksi. Tuloverolain uudistuksessa yleisesti verovelvollisena pidetään ulkomaista yhteisöä, jos ulkomaisen yhteisön tosiasiallinen johtopaikka sijaitsee Suomessa. Ulkomaisen yhteisön tosiasiallinen johtopaikka on paikka, jossa yhteisön tärkeimmät ylintä päivittäistä johtamista koskevat päätökset tehdään yhteisön hallituksen tai muun vastaavan päätöksentekoelimen toimesta, ottaen huomioon muut yhteisön organisointiin ja liiketoimintaan liittyvät olosuhteet. Kotimaista yhteisöverotuksen toimintaympäristöä on ollut tarve muokata laajemmin, koska tietyt kotimaisille yhteisöille suunnatut velvoitteet eivät suoraan sovellu sellaisenaan ulkomaisen yhteisön kohdalla, joka on yleisesti verovelvollinen. Tutkielmassa käydään läpi erilaisia velvoitteita, joita on luotu tosiasialliseen johtopaikkaan liittyen. Tarkoituksena on korostaa tilanteita, joissa kansainvälisen kaksinkertaisen verottamisen tai kokonaan verottamatta jättämisen riski on olemassa. Tutkielmassa käydään läpi aihealuetta Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön ja unionin oikeuden näkökulmasta. Tutkielmassa pyritään osoittamaan mahdollisen kansainvälisen veroriidan ratkaisuun liittyvät ongelmat, jos kaksi valtiota pitää samanaikaisesti kiinni oikeudestaan verottaa yhteisöä yleisesti verovelvollisena.

Sijoitusrahastoja koskevaa sääntelyä uudistettiin vuonna 2019. Uutta tuloverolain 20 a §:ä sovelletaan ensimmäisen kerran verovuonna 2020. Uudistuksen tavoitteena oli yksinkertaistaa yksityisoikeudellista sääntelyä sekä selkiyttää erityisesti ulkomaisten sijoitusrahastojen verokohtelua. Sijoitusrahastot ovat kollektiivisen sijoittamisen välineitä; sijoittajat sijoittavat varojaan yhteisesti ja varoja hallinnoi erillinen rahastoyhtiö. Sijoitusrahastoja pidetään tuloverolain 3 §:n nojalla yhteisöinä, jotka ovat kuitenkin TVL 20 a §:n nojalla vapaita tuloverosta. Ennen lainsäädäntöuudistusta sijoitusrahastojen verokohtelusta säädettiin silloisessa tuloverolain 20 §:ssä, jonka mukaan sijoitusrahastot olivat tuloverosta vapaita. Sijoitusrahaston käsitettä ei ollut määritelty verolainsäädännössä, vaan käsite pohjautui sijoitusrahastolain säännöksiin. Koska verovapauden edellytyksistä ei ollut tarkemmin säädetty, ulkomaisten sijoitusrahastojen verokohtelu määräytyi oikeuskäytännön ja vertailukelpoisuusarvioinnin perusteella. Lakimuutoksen myötä verovapauden edellytykset kirjattiin tuloverolakiin. Lähtökohtaisesti ulkomainen sijoitusrahasto on tuloverosta vapaa, jos se on sopimusperusteinen, avoin ja sillä on vähintään 30 osuudenomistajaa. Erikoissijoitusrahasto voi olla verovapaa, vaikka se ei ole avoin tai sillä on vähemmän kuin 30 osuudenomistajaa, mikäli erikoissijoitusrahasto täyttää TVL 20 a §:n 3 momentissa säädetyt lisäedellytykset. Samoja verovapausedellytyksiä sovelletaan sekä kotimaisiin että ulkomaisiin sijoitusrahastoihin. Verovapausedellytysten tulkinnassa on kuitenkin huomioitava Euroopan unionin oikeudesta johtuvat velvoitteet. SEUT 63 artiklan nojalla kaikki rajoitukset, jotka koskevat pääoman tai maksujen liikkeitä jäsenvaltioiden välillä taikka jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välillä, ovat kiellettyjä. Jäsenvaltiot eivät voi esimerkiksi verotuksen avulla rajoittaa pääomien vapaata liikkuvuutta ilman hyväksyttävää rajoitusperustetta. Trust-rakenteiset sijoitusrahastot ovat yleisiä anglo-amerikkalaisissa oikeusjärjestelmissä. Tutkielmassa perehdytään trust-rakenteisten sijoitusrahastojen oikeudellisiin piirteisiin ja selvitetään, miten trust-rakenteisia ulkomaisia sijoitusrahastoja tulee kohdella TVL 20 a §:n asettamien verovapausedellytysten sekä pääomien vapaan liikkuvuuden valossa. Lopuksi esitetään kannanottoja siitä, miten TVL 20 a §:ä tulisi tulkita, kun otetaan huomioon EU-oikeudellinen oikeuskäytäntö sekä arvioidaan, onko lainsäädäntöuudistus onnistunut tavoitteessaan selkiyttää ulkomaisten sijoitusrahastojen verokohtelua. Tutkielmassa hyödynnetään pääosin oikeusdogmaattista tutkimusmetodia.

Tutkielmassa käsitellään kannustintarkoituksissa luotavan uuden oikeuksiltaan rajoitetun osakesarjan verokohtelua ja sen erityispiirteiden huomioon ottamista osakkeen käypää arvoa määritettäessä. Kannustinosakkeen oikeutta yhtiön varallisuuteen on rajoitettu siten, että osakkeita merkitsevä osakas sitoutuu käänteiseen likvidaatiopreferenssiin. Kannustinosaketta voidaan rajoittaa myös poistamalla sen äänioikeus tai rajaamalla sen oikeutta yhtiöstä jaettaviin osinkoihin. Kannustinosakkeen tarkoituksena on sitouttaa työntekijöitä yhtiöön ilman, että yhtiön kantasarjan osakkeita omistavien osakkaiden omistusoikeus yhtiöstä laimenee. Järjestelyssä kannustinosakkeita merkitsevä työntekijä sitoutuu osakassopimuksella tai sen liityntäsopimuksella käänteiseen likvidaatiopreferenssiin. Käänteinen likvidaatiopreferenssi rajoittaa kannustinosakkeen oikeutta ennalta määriteltyyn osaan yhtiöstä, jolloin kannustinosakkeelle muodostuu arvoa vasta kun yhtiön arvo ylittää käänteisen likvidaatiopreferenssin rajan. Tämä tarkoittaa, että yrityksen muiden osakkaiden omistusosuus yhtiöstä ei laimene käänteisen likvidaatiopreferenssin alittavalta osalta. Kantasarjan osakkeita omistavien osakkaiden omistusosuus ja tulevaisuuden tuotto-odotukset osakkeelle käänteisen likvidaatiopreferenssin ylittävältä osalta laskevat merkittävien kannustinosakkeiden suhteessa. Kun kannustinosakkeita tarjotaan yhtiön työntekijöille kannustintarkoituksessa, tulee selvittää, syntyykö kannustinosakkeen merkinnästä merkitsijälle EPL 13§:n 1 momentin 1 kohdan ja 3 momentin, TVL 61§:n 2 momentin sekä TVL 66§:n 1 momentin perusteella etuus, josta yhtiön olisi EPL 9§:n mukaan toimitettava ennakonpidätys. Tämän vuoksi on selvitettävä, ylittääkö B-osakkeen merkintähetken käypä arvo eli todennäköinen luovutushinta merkitsijän suunnatussa annissa maksaman merkintähinnan. Jos työntekijä merkitsee osakkeet niiden käyvästä arvosta hänelle ei muodostu muuta verotettavaa tuloa, kuin osakkeiden realisoinnin yhteydessä maksettava pääomatulovero. Tutkielmassa perehdytään edellä mainitun lisäksi ansiotulon ja pääomatulon väliseen rajanvetoon. Tulolähdejaottelun tarkastelun keskiössä on Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisulinja tulolähdejaottelun rajanvetoa koskevissa kysymyksissä. Ratkaisulinjaa arvioidessa huomiota kiinnitetään erityisesti VML 28 §:n veron kiertämistä koskevaan säännökseen. Kannustinosakkeen verokohtelua tarkastellaan myös VML 28 §:n valossa ja arvioidaan, voiko osakejärjestely olla katsottavaksi työsuhdeoptioksi sen laajassa merkityksessä tai tulospalkkioon. Tutkielman johtopäätöksenä todetaan, että B-osakejärjestely on mahdollista toteuttaa tiettyjen edellytysten täyttyessä ilman ansiotuloveroseuraamuksia. B-osakkeille kertyvä arvonnousu verotetaan pääomatulona. Mikäli B-osake suunnataan työntekijöille käypää arvoa alemmasta arvosta, on työsuhteen perusteella saatava etu ansiotuloveron alaista tuloa TVL 61 §:n ja TVL 66.1 §:n mukaisesti.