Browsing by master's degree program "Magisterprogrammet i rättsvetenskap"

ABSTRACT Faculty: Faculty of Law, University of Helsinki Degree Programme: Master of Laws Study Track: Obligation Law Author: Sofia Korvenmäki Title: Corporate Sustainability Due Diligence Directive: The Need for Legally Binding Regulation and Its Impacts on Legislation Level: Master’s Thesis Month and Year: December 2022 Number of Pages: XII + 65 Supervisor: Ellen Eftestøl Where Deposited: Library of the University of Helsinki Abstract: This study examines the need for the Corporate Sustainability Due Diligence Directive, its central content and its possible impacts on the Finnish legislation. The topic of the study can be regarded as societally important as companies have an important role in the transition towards more sustainable economies. In the recent years, the amount of corporate responsibility legislation has been rapidly increasing, which represents the legalization of corporate responsibility. The Corporate Sustainability Due Diligence Directive would impose the largest companies and certain large companies operating in high-impact sectors a mandatory due diligence duty relating to their adverse environmental and human rights impacts. It means that the companies should integrate due diligence into corporate policies, identify actual and potential adverse impacts relating to their business operations, prevent and mitigate potential adverse impacts and bring actual adverse impacts to an end or minimize their extent, establish and maintain a complaints procedure, monitor the effectiveness of the due diligence policy and measures and publicly communicate about due diligence. Companies’ due diligence duty is even enforced by administrative sanctions and civil liability. In addition to the above, the Corporate Sustainability Due Diligence Directive includes a proposal to specify the content of directors’ duties to cover sustainability matters. In the Corporate Sustainability Due Diligence Directive, it is question about a new type of legislation. The Directive, and the national law that will be enacted thereunder, will have significant impact presumably on operations of all companies. Keywords: Corporate Responsibility, Due Diligence, Corporate Sustainability Due Diligence Directive, Company Law

Vallitseva COVID-19-pandemia ja sen johdosta asetetut viranomaistoimenpiteet ovat vaikeuttaneet sopimussuoritusten täyttämistä liikesopimussuhteissa ympäri maailmaa. Tutkielmassa tarkastellaan irtaimen kaupan myyjän ylivoimaisen esteen tunnusmerkistön täyttymistä COVID-19-tilanteen asettamassa viitekehyksessä. Uudenlaiset suoritusestetilanteet edellyttävät vanhan sopimusoikeudellisen opin uudelleenarviointia. Kyseessä on oikeusdogmaattinen sopimus- ja vahingonkorvausoikeuden rajamaastoon sijoittuva tutkimus, jossa tulkitaan ja systematisoidaan voimassa olevan oikeuden sisältöä de lege lata. Tutkielmalle on ominaista myös velvoiteoikeudelle tyypillinen argumentaatiota kehittelevä lainoppi, joka ilmentää tapauskohtaisen in casu -arvioinnin merkitystä. Tutkielma sisältää lisäksi otteita de sententia ferenda -tyyppisestä tutkimuksesta, jonka pyrkimyksenä on esittää tuomioistuimelle ja välimiesoikeudelle tarkoituksenmukaisia tapoja tulkita voimassa olevaa oikeutta konkreettisissa lainsoveltamistilanteissa. Tutkielman tutkimustehtävänä on selventää vallitsevaa kansallista oikeustilaa siitä, voiko COVID-19-tilanne aiheuttaa myyjälle ylivoimaisen esteen ja miten kokonaisarviointi ylivoimaisen esteen tunnusmerkistön täyttymisen osalta toteutetaan. Tarkoituksena on selvittää ensinnäkin ne säännökset, joita vasten liikekaupan myyjää kohtaavan ylivoimaisen esteen tunnusmerkistön täyttymistä tulee voimassa olevan kotimaisen oikeuden mukaan arvioida. Tarkastelu johtaa kauppalain (KL) suoritusestesäännösten tulkintaan ja systematisointiin. Luontoissuoritusvastuusta vapauttavaa KL 23 §:n säännöstä ja kontrollivastuusta vapauttavaa KL 27 §:n säännöstä voidaan melko vakiintuneesti pitää kauppalain ylivoimaista estettä koskevina säännöksinä. Kauppalain tahdonvaltainen luonne ja liikesuhteissa noudatettava laaja sopimusvapaus edellyttävät myös laajalti käytettyjen force majeure -sopimusehtojen tarkastelua. Tutkielmassa arvioidaan esitettyjen säännösten ja sopimusehtojen pohjalta sitä, miten myyjän luontoissuoritusvastuusta ja vahingonkorvausvastuusta vapauttavia arviointikriteereitä tulisi tulkita COVID-19-tilanteessa in casu. Lisäksi tutkielmassa pyritään erittelemään niitä erityiskysymyksiä, joita COVID-19-tilanteeseen liittyy ylivoimaisen esteen tunnusmerkistön täyttymisen osalta ja esittämään tulkintasuosituksia näiden erityiskysymysten arvioinnille. Erityiskysymyksinä tarkastellaan esimerkiksi erilaisten viranomaistoimenpiteiden ja julistusten merkitystä, koronakriisin vaiheittaista maantieteellistä leviämistä ja tilanteen aaltoilua, jotka muodostavat jokainen omat haasteensa sopimusoikeudelliselle ylivoimaisen esteen arvioinnille. Sekä KL 23 että KL 27 §:n vapautumisperusteiden edellytyksenä on tosiasiallinen ja voittamaton este suorituksen täyttämiselle. Vahingonkorvausvastuusta vapautumisen edellytykset ovat luontoissuoritusvastuusta vapautumisen edellytyksiä tiukemmat, sillä edellytyksenä on lisäksi, että este on myyjän vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella, eikä sitä ole voitu ennakoida sopimuksentekohetkellä. Tutkielmassa päädytään esittämään, että COVID-19 ei itsessään ole ylivoimainen este, vaikka COVID-19-tilanne seurauksineen voikin tapauskohtaisten edellytysten täyttyessä täyttää vastuusta vapauttavan ylivoimaisen esteen tunnusmerkistön. Tilanteita tulee tarkastella korostuneen tapauskohtaisesti ja näyttötaakka ylivoimaisen esteen olemassaolosta on siihen vetoavalla myyjällä. COVID-19-tilanteessa suoritusesteitä irtaimen kaupan alalla voivat aiheuttaa esimerkiksi erilaiset viranomaiskiellot, avaintyöntekijän sairastuminen tai joutuminen karanteeniin, komponentin puute tai kuljetuksen estyminen. Koronakriisin vaiheittainen maantieteellinen leviäminen vaikuttaa arviointiin siten, että myyjältä voidaan edellyttää esteen voittamiseksi tai välttämiseksi toimenpiteitä jo melko varhaisessa vaiheessa ennen suorituksentekoajankohtaa. Koronavirustilanteen aaltoilu puolestaan vaikuttaa arviointiin siten, että myyjältä voidaan koronaviruksen toisen aallon yhteydessä edellyttää pidemmälle meneviä toimenpiteitä. Tutkielmassa päädytään esittämään, että useat koronaviruksen aiheuttamat suoritusesteet ovat ennakoimattomia ainakin sellaisten sopimusten osalta, jotka on tehty selvästi ennen koronakriisin alkamista. Vaikka COVID-19-pandemiaa voidaan pitää myyjän vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevana tapahtumana, useat koronakriisin aiheuttamat seuraukset voivat olla myyjän organisaation sisäisiä, jolloin vahingonkorvausvastuu aiheutuneesta vahingosta jää myyjälle. Esteen voittamiseksi tähtäävien toimenpiteiden vaatimuksen uskotaan korostuvan koronakriisin yhteydessä, ja sen laiminlyönti voikin helposti estää vastuusta vapautumisen. Johtopäätöksenä on, että COVID-19-tilanne ei ainakaan helposti täytä kauppalain ylivoimaisen esteen tunnusmerkistöjä elinkeinonharjoittajien välisessä irtaimen kaupassa, jolloin sopimusosapuolten oikeusvarmuuden ja ennakoitavuuden turvaamiseksi suoritusesteistä on tärkeää sopia force majeure -sopimusehdoin. Koska koronakriisin varjolla ei ole tarkoitus vapauttaa sopimuskumppaneita kannattamattomista sopimussuhteista, on odotettavissa, että ankara tulkintalinja jatkuu, mikäli koronavirustilanteesta seuraa uusia tuomioistuinratkaisuja. Tiukka arviointilinja estää osaltaan ylivoimaisen esteen vapauttavan vaikutuksen väärinkäyttöä ja on myös yleisesti lainsäätäjän tarkoituksena. Tutkielmassa esitetyllä voi olla merkitystä myös laajemmin vastaavien tulevaisuudessa ilmaantuvien globaalien kriisien yhteydessä ja kauppalain laajan analogisen sovellettavuuden johdosta myös irtaimen kaupan ulkopuolella, sillä kauppalain suoritusestesääntelyn voidaan katsoa ilmentävän yleistä liikesopimussuhteissa noudatettavaa force majeure -oppia.

Kapitalismin ongelmakohdat saavat jatkuvasti enenevässä määrin osakseen kriittistä tarkastelua niin tiedeyhteisöltä, medialta kuin yrityssektoriltakin. Kritiikin ytimessä on ajatus siitä, että yritykset aiheuttavat voitontuottamiseen tähtäävällä toiminnallaan suuren osan yhteiskunnassa esiintyvistä sosiaalisista, ympäristöllisistä ja taloudellisista ongelmista, ja että tällaisten negatiivisten ulkoisvaikutusten tuloksena yritysten ja niiden omistajien katsotaan vaurastuvan yhteiskunnan kustannuksella. Osakkeenomistajien varallisuusarvon maksimointi kytkeytyy olennaisesti osakeyhtiöinstituution peruslähtökohtiin, ja näin ollen kapitalismin kritiikin voidaan katsoa kohdistuvan osaltaan niihin seikkoihin, joiden vuoksi osakeyhtiömuoto on poikkeuksellisen suosittu liiketoiminnan harjoittamisen väline yrityssektorin keskuudessa. Vastapuheenvuorona kritiikille Michael E. Porter ja Mark R. Kramer esittivät vuosina 2006 ja 2011 julkaistuissa artikkeleissaan teorian nimeltä creating shared value (”CSV”). CSV:llä tarkoitetaan menettelytapoja, jotka parantavat samanaikaisesti yhtiön kilpailukykyä sekä taloudellisia ja sosiaalisia olosuhteita niissä yhteisöissä, joissa yhtiö toimii. Yhtiöoikeuden näkökulmasta keskeisin ero yritysvastuun (corporate social responsibility, ”CSR”) ja CSV:n välillä on se, että siinä missä CSR nähdään voitonmaksimoinnista erillisenä ja sitä mahdollisesti rajoittavana tekijänä, CSV näkee toiminnan yhteiskunnallisten vaikutusten huomioimisen elintärkeänä tekijänä osakkeenomistajien voitonmaksimoinnin kannalta. Tutkielman tarkoituksena on analysoida, onko CSV yhteensovitettavissa Suomen nykyisen osakeyhtiösääntelyn kanssa. Tutkielmassa tulkitaan OYL 1:5:n sisältöä ja selvitetään, onko CSV voitontuottamistarkoituksen kriteerit täyttävää toimintaa, jonka voimassa oleva osakeyhtiösääntely mahdollistaa. Tavoitteena on selvittää, missä määrin OYL 1:5 sallii muiden sidosryhmien kuin osakkeenomistajien intressien huomioimisen yhtiön päätöksenteossa silloin, kun sidosryhmien huomioon ottamisen tarkoitus on pitkällä aikavälillä tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Näissä kysymyksissä perehdytään oppiin valistuneesta arvonmaksimoinnista. Toiseksi tarkoituksena on analysoida, missä määrin voimassa oleva yhtiön hallinnoinnin viitekehys yhtäältä mahdollistaa ja toisaalta kannustaa yhtiön johtoa CSV-liiketoimintaan eli käytännössä yhtiön toiminnan yhteiskuntavaikutusten ja sidosryhmien etujen huomioon ottamiseen liiketoiminnallisessa päätöksenteossa. CSV tarkoittaa usein uudistuksia yhtiön organisaatiossa ja innovointia; tällaisia toimia rajoittavia rajapintoja ovat lähtökohtaisesti yhtiön toiminnan tarkoitus sekä yhtiön toimiala. Toisaalta yhtiön johdon välinpitämättömyys sidosryhmiä ja yhteiskuntaa kohtaan voi johtaa tappioihin yhtiölle. Tällaisessa tapauksessa päätöksenteon rajapintana on OYL 1:8:n johdon huolellisuusvelvollisuus sekä OYL 22:1:n mukainen johdon vahingonkorvausvastuu yhtiölle aiheutetusta vahingosta. Lähestymiskulmana on käytännöllinen lainoppi: tarkoituksena on testata yhtiöoikeuden piirissä muodostettuja systematisointeja ja teorioita CSV:n mukanaan tuomien liike-elämän ongelmatilanteiden kontekstissa. Tavoitteena on siten esittää OYL:n yleisiä periaatteita koskevia tulkintasuosituksia. Tulkinnassa noudatetaan oikeuslähdeoppia: lähtökohtana on lain sanamuodon tulkinta, jota tuetaan erityisesti lain esitöissä esitetyillä kannanotoilla. Oikeuskäytäntöön viitataan siltä osin, kuin sitä on käsiteltävistä kysymyksistä annettu. Tulkinnan apuna hyödynnetään sekä kotimaista että ulkomaista oikeuskirjallisuutta, minkä lisäksi erityisesti voitontuottamistarkoituksen analyysin yhteydessä tulkinta-aineistoon on otettu mukaan myös liiketaloustieteellistä aineistoa. Esitän tässä tutkielmassa muutaman keskeisen väitteen. Väitän, että vaikka yhtiön etu samastetaan usein osakkeenomistajien etuun, kyse on enemmänkin tosiasiallisesta kuin käsitteellisestä yhteydestä. Yhtiön residuaalikassavirran omistajina osakkeenomistajat lähtökohtaisesti hyötyvät aina yhtiön arvon kasvattamisesta, ja yhtiön etu johtaa siten lähtökohtaisesti osakkeenomistajien etuun. Osakkeenomistajien etu ei kuitenkaan ole sama asia kuin yhtiön etu, sillä esimerkiksi tilanteissa, joissa osakkeenomistajat pyrkivät toimimaan opportunistisesti suhteessa yhtiön velkojiin, osakkeenomistajien intressissä voi olla sellainen toiminta, joka tosiasiassa tuhoaa yhtiön arvoa. Pidän järkevänä tulkintana sitä, että yhtiön arvoa tuhoava toiminta ei voi missään tilanteessa olla yhtiön edun mukaista. Toiseksi väitän, että OYL 1:5:n tulkinnassa keskeinen oppi valistuneesta arvonmaksimoinnista on eräänlainen CSV-liiketoimintamallin oikeudellinen vastinpari. Esitän lisäksi, että valistunut arvonmaksimointi on paitsi mahdollinen ja mielekäs, myös pääsääntöisesti ainoa rationaalinen tapa tulkita OYL 1:5:n tosiasiallista sisältöä. Näin ollen CSV-liiketoiminnan periaatteet ja osakeyhtiön toiminnan tarkoitus nykymuodossaan eivät ole ristiriidassa keskenään. Kolmanneksi väitän, että OYL:n yhtiön johdon toimintaa määrittävä sääntely mahdollistaa CSV:n harjoittamisen lähes ongelmitta ja myös kannustaa siihen de jure, muttei välttämättä de facto. Näin ollen vastuu CSV-periaatteiden integroimisesta yhtiön liiketoimintaan siirtynee jossain määrin osakkeenomistajakollektiiville, mikä voidaan toisaalta nähdä myös ilmentymänä riskin ja kontrollin osakkeenomistajille yleisestikin allokoivasta osakeyhtiöinstituution taustaperiaatteesta.

Euroopan komissio julkaisi helmikuussa 2022 ehdotuksen datasäädökselle, jonka tarkoituksena on ratkaista ne oikeudelliset, taloudelliset ja tekniset juurisyyt, jotka ovat johtaneet siihen, että esineiden internetiin yhdistettyjen tuotteiden tuottama teollinen data on jäänyt täydessä potentiaalissaan hyödyntämättä unionin alueella. Asetusehdotus varmentaa sen, että käyttäjillä on unionin alueella pääsy tällaisten tuotteiden ja siihen liittyvien palvelujen tuottamaan dataan sekä käyttäjillä on lisäksi vapaus käyttää tällaista dataa haluamallaan tavalla, kuten esimerkiksi jakaa sitä kolmannelle osapuolelle hyödynnettäväksi. Komissio on nimittäin esittänyt, että yksi merkittävä syy teollisen datan hyödyntämättömyydelle on se, että esineiden internetiin yhdistettyjen tuotteiden ja siihen liittyvien palvelujen valmistajat, eli niin sanotut datan haltijat, tyypillisesti teknisen suunnittelun valvonnan kautta määrittävät, mitä dataa erinäinen tuote tai palvelu tuottaa ja ketkä siihen pääsevät käsiksi. Asetusehdotus pyrkii siten siihen, että unionin datamarkkinat vapautuisivat niin, että tällaisen tuotteen tai siihen liittyvän palvelun tuottaman datan arvo jakautuisi tasapuolisemmin sen eri toimijoiden kesken. Asetusehdotus pyrkii kuitenkin myös samalla säilyttämään kannustimet investoida menetelmiin tuottaa tällaisesta datasta arvoa, vaikka sitä velvoitettaisiin jakamaan hyödynnettäväksi käyttäjille sekä mahdollisesti myös kilpaileville kolmansille osapuolille. Lähtökohtaisesti tästä tavoitteiden välisestä konfliktista on muodostunut tutkielman päätutkimuskysymys, joka on "Miten komission asetusehdotuksen tavoitteet toteutuvat, jos se tulee voimaan sellaisenaan ehdotetun asetuksen mukaisen datan vallitsevaan kansalliseen lakisääteiseen ja sopimusoikeudelliseen oikeustilaan?" Tutkielman päämääränä on siten oikeusdogmaattisesti selvittää, ottaako asetusehdotus riittävällä tavalla huomioon valmistajien ja muiden datan haltijoiden kannustimet, eli toisin sanoen intressit suojata erinäisen tuotteen tai siihen liittyvän palvelun tuottamaa teollista dataa. Komissio on nimittäin nostanut esille, että teollis- ja tekijänoikeudet sekä liikesalaisuuden suoja voivat soveltuessaan asettaa tietyt rajat valmistajan tai muun datan haltijan velvollisuudelle asettaa ehdotetun asetuksen mukainen data saataville käyttäjille sekä mahdollisesti myös kilpaileville kolmansille osapuolille. Ei ole kuitenkaan kansallisesti itsestään selvää, suojaa teollis- ja tekijänoikeudet sekä liikesalaisuuden suoja ehdotetun asetuksen mukaista dataa, minkä takia tutkielman ensimmäinen alatutkimuskysymys on "Suojaako teollis- ja tekijänoikeudet sekä liikesalaisuuden suoja kansallisesti ehdotetun asetuksen mukaista dataa, ja millä tavalla asetusehdotus suhtautuu niihin?" Komissio on lisäksi esittänyt, että yksityisoikeudelliset säännöt ovat keskeisessä asemassa ehdotetun asetuksen mukaisen datan jakamisessa toiselle osapuolelle hyödynnettäväksi. Lähtökohtaisesti kansallinen sopimuskäytäntö on kuitenkin hajanainen, sillä tyypillisesti erinäisestä teollisesta datasta on sovittu standardimuotoisten salassapitoehtojen kautta tai vasta viime vuosina lanseerattujen erillisten tällaista dataa koskevien mallisopimusehtojen kautta, jonka takia tutkielman toinen alatutkimuskysymys on "Suojaako standardimuotoiset salassapitoehdot tai erilliset datalle luodut mallisopimusehdot kansallisesti ehdotetun asetuksen mukaista dataa, ja millä tavalla asetusehdotus suhtautuu niihin?" Tutkielmassa esitetään johtopäätökseksi, että tavoite säilyttää kannustimet investoida toteutuu heikosti, sillä lähtökohtaisesti kansallisesti teollis- ja tekijänoikeudet sekä liikesalaisuuden suoja eivät tyypillisesti suojaa ehdotetun asetuksen mukaista dataa, eikä kansallinen sopimuskäytäntö ole kehittynyt suojaamaan tällaista dataa.

The transition towards greener energy- and technology solutions significantly increases the demand for critical minerals. These minerals are found in large quantities in the Area, which is the deep seabed beyond national jurisdiction. The International Seabed Authority (ISA) was established in 1994 under the United Nations Convention on the Law of the Sea (UNLCOS) and its 1994 Implementing Agreement. Under UNCLOS and the 1994 Implementing Agreement, the ISA is mandated to organize, carry out and develop seabed mining in the Area. As a part of this mandate, the ISA is equipped with law making powers, through which it has adopted rules, regulations and procedures regarding mining activities. These rules, regulations and procedures are collectively referred to as the Mining Code. The Mining Code currently consists of regulations for prospecting and exploration of polymetallic nodules, polymetallic sulphides and cobalt-rich ferromanganese crusts, while a new set of regulations are being negotiated regarding the exploitation of the deep seabed. The start of commercial scale deep seabed mining is going to have significant impacts on the deep-sea and deep seabed environment, as the mining operations will remove habitats, disperse sediments in the deep water and cause noise and light pollution. This will impact the deep-sea ecosystems to an extent which is still unknown, due to lack of scientific knowledge. It is highly likely that the start of full-scale mining will result in significant loss of biodiversity. In order to address the negative consequences, the ISA is equipped with a broad environmental mandate to protect and preserve the marine environment. Environmental Impact Assessments (EIA) are a key component to implementing this mandate and is required under the Mining Code prior to conducting activities which may cause significant environmental impacts. However, the EIA process under the Mining Code is general-level and burdened with significant regulatory gaps. A major challenge to fill the regulatory gaps is the lack of knowledge of the deep-sea environment. Addressing these knowledge gaps in the exploitation regulations is crucial for protecting the deep-sea environment from significant and potentially irreversible harm.

Min avhandling behandlar den finländska samfundsboten och den svenska företagsboten och jämför dessa sanktionssystem med varandra. Det starka nordiska samarbetet har satt sin prägel på den nordiska straffrätten och gjort den mer homogen, och de nordiska länderna har därför väldigt långt haft en liknande eller samma uppfattning om vad de kriminaliserade handlingarna och påföljderna bör utgöras av. Straffrättssystemen kan trots detta inte anses vara helt likartade, de uppvisar vissa särskilda nationella drag. Det är dessa nationella drag som jag för den finländska samfundsbotens och den svenska företagsbotens del undersöker i min avhandling. Samfundsboten togs in i det finländska rättssystemet genom en reform av strafflagen år 1995, och innehar idag en mycket viktig plats i det finländska där: den utgör en av de huvudsakliga påföljderna för juridiska personers brott inom deras verksamhet. Det straffrättsliga ansvaret för juridiska personer i Finland bottnar i principen om att den juridiska personen inte kan anses vara gärningsman då ett brott har begåtts, trots att den juridiska personen nog kan finnas straffrättsligt ansvarig för sagda brott. Den första regleringen av den svenska företagsboten uppkom redan år 1986, alltså ungefär elva år innan samfundsboten. Inom det svenska rättssystemet regleras samfundsboten av brottsbalken, enligt vilken en företagsbot kan dömas ut för brott vars föreskrivna straff är strängare än penningböter och ifall brottet har skett i samband med utövningen av näringsverksamhet, offentlig verksamhet som kan jämställas med näringsverksamhet eller annan verksamhet som en juridisk person eller enskild företagare bedriver. Syftet med denna avhandling är att granska det finländska samfundsbotssystemet respektive det svenska företagsbotssystemet och analysera hur dessa skiljer sig från varandra, eller vilka likheter dessa sanktionssystem innehar. Jag tar bland annat fasta på skillnader i tillämpningen av dessa sanktionsformer, som vem sanktionen kan riktas mot och vilken form den har givits inom de respektive rättssystemen, och på hur och hur mycket dessa sanktioner används. I min avhandling använder jag mig primärt av den rättsjämförande forskningsmetoden, men även av den rättsdogmatiska forskningsmetoden.

Våldsutövning är i regel otillåten, men kan under vissa förutsättningar ändå rättfärdigas – bland annat inom idrott såsom t.ex. vid ishockeyspel. I denna pro gradu har jag undersökt ishockeyspelares straffrättsliga ansvar för misshandel. Rättfärdigande av ishockeyvåld kräver en nyanserad diskussion. Idrottsrörelsen legitimerar visst våld med hänvisning till idrottens och utövarnas autonomi, samt med argument som utgår ifrån att idrottens samhällsnytta är större än skadeverkningarna. Ishockeyvåld kan ändå uppfylla brottsrekvisiten för lindrig misshandel, misshandel eller grov misshandel, men det finländska rättssystemet har hittills haft en mycket återhållsam praxis. Detta är till fördel för möjligheten att spela hockey och även till fördel för rättssystemet, som annars riskerar överbelastas. Straffrättsligt har ishockeyvåldet rättfärdigats på tre grunder: genom tillåtet risktagande, spelarnas samtycke till skaderisker och oskrivna regler om social adekvans. Slutligen kan också konstateras att gränsen mellan regelriktigt, regelvidrigt och idrottsfrämmande idrottsvåld är otydlig. Däremot står det enligt min mening klart att rättsväsendet endast bör ingripa i de allvarligaste formerna av ishockeyvåld: det våld som till sin karaktär både är otillåtet enligt spelets regler och främmande för dess idé.

Tutkielman tarkoituksena on tutkia direktiivien implementointia ja oikeusvaikutuksia maksuviivästysdirektiivin 2011/7/EU valossa. Maksuviivästysdirektiivi on luonteeltaan velkojan hyväksi pakottava vähimmäisdirektiivi, mutta se on saatettu kansallisesti voimaan käyttämällä huomattavissa määrin jo säädettyä tahdonvaltaista kansallista lainsäädäntöä. Tutkielmassa tarkastellaan, mitä vaikutuksia tahdonvaltaisen lainsäädännön käyttämisellä on laintulkinnassa ja miten kansallinen tahdonvaltainen normisto käyttäytyy, kun sitä sovelletaan pakottavien direktiivimääräysten toteuttamiseksi tilanteessa, jossa sääntelyn kohteena on alue, jota kansallisesti on totuttu tulkitsemaan direktiivistä poikkeavalla tavalla. Aineistona tutkielmassa käytetään kansallista lainvalmisteluaineistoa, säädöksiä ja kansallisten tuomioistuinten vielä lainvoimaa vailla olevia ratkaisuja, joita käytetään osoittamaan niitä tulkinnanvaraisuuksia, joita tahdonvaltaisen lainsäädännön käyttäminen aiheuttaa. Keskeisen lähdeaineiston muodostaa Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisut ja ratkaisuehdotukset, sekä aihepiiriä käsittelevä oikeuskirjallisuus ja artikkelit. Tutkielman metodi on lainopillinen siltä osin kuin tarkastelun kohteena on lain tulkintaan liittyvät seikat. Tutkielmalla on tämän lisäksi lainsäädäntötutkimuksellinen näkökulma aiheeseen, jolta osin käytetään lainsäädäntötutkimuksellista tutkimustapaa, jossa tarkastelun viitekehykseksi otetaan hyvän lainsäädännön tavoite, jota vastaan käytettyjä lainsäädäntöratkaisuja tarkastellaan. Tutkielmassa havaitaan, että kansallinen maksukulttuuri ja velallisen suojan voimakas perinne hankaloittaa maksuviivästysdirektiivin säännösten hyväksymistä osaksi kotimaista oikeutta. Maksuviivästysdirektiiviä ei lainvoimaa vailla olevaan alempien oikeusasteiden ratkaisukäytäntöön perustuen nähdä sillä tavalla pakottavana, kuin mitä direktiivimääräyksistä ilmenee. Kansallinen tendenssi vaikuttaakin olevan jossain määrin maksuviivästysdirektiivivastaista. Koska direktiivimääräysten täytäntöönpanossa on käytetty tahdonvaltaista sääntelyä, mahdollistaa tämä varsin joustavan laintulkinnan, jollaista direktiivi ei näyttäisi sallivan. Oikeustila on tältä osin epäselvä, kun lainvoimaisia päätöksiä ei vielä ole. Tutkielman johtopäätöksinä esitetään, että eurooppaoikeudellisista pakottavista oikeusohjeista johtuu kansallisen oikeuden mukautuminen maksuviivästysdirektiivin pakottaviin määräyksiin. Kansallista tahdonvaltaista sääntelyä tulee näin ollen tulkita joko siten, että tulkinnan keinoin tahdonvaltaisuus poistetaan taikka tahdonvaltainen direktiivin vastainen kansallinen normi katsotaan kohtuuttomaksi ja siten soveltamiskelvottomaksi yksittäistapauksessa. Yleistäen tahdonvaltaista lainsäädäntöä voidaan tutkielman havaintojen perusteella käyttää myös pakottavien direktiivimääräysten voimaan saattamiseen, mutta tällöin laista olisi löydyttävä selkeä määräys, jolla tahdonvaltaisuutta rajoitetaan silloin, kun tahdonvaltaista säännöstä käytetään pakottavan direktiivimääräyksen soveltamisalalla.

The need to effectively regulate the environment is recognized globally, for example, under the Paris Agreement, states are obligated to formulate national policies to combat the adverse effects of climate change. However, states are increasingly facing the consequences of such regulation in investment arbitration, as these progressive environmental protection goals can lead to a multi-billion claim made by foreign investors. International investment law and the investor-state dispute settlement are currently going through a so-called “legitimacy crisis” as there has been criticism towards both its substantive and procedural levels. As a response to this imbalance, there has been a move towards trying to reestablish international investment law. The overall purpose of this thesis is to examine the conflicting dimension of the link between environmental and investment protection. The aim is therefore to examine the defects of the international investment treaty regime in relation to the sovereign right of states to regulate environmental concerns. This is done by examining frequently used substantive treaty provisions that protect foreign investment: expropriation, fair and equitable treatment (FET), most-favored-nation (MFN) and national treatment (NT). It then examines how investment tribunals have interpreted these provisions when a foreign investor has challenged environmental measures taken by the host state in investor-state arbitration. This thesis further examines whether new types of clauses introduced in international investment agreements in recent years have succeeded in balancing the rights of investors with the interest of states in regulating public issues such as the environment. These include environmental treaty language that clarifies that investment protection should not be implemented at the expense of public policy issues. This thesis finds that both the vaguely worded investment protection provisions in international investment agreements and the inconsistent practice of arbitral tribunals have created uncertainty about the extent of state liability. It therefore seems that international investment law is still in a formative stage with respect to public interest concerns such as environmental protection. These reforms may increase the interaction between international investment law and environmental protection. However, these measures are not sufficient as they do not reduce the likelihood of a state being sued in investor-state arbitration. Therefore, more radical reforms are needed in the future to address the negative impact of the investment regime on the environmental protection measures of states.

Earnouts are used as a risk-allocation mechanism in M&A transactions, whereby a certain amount of the purchase price is deferred and calculated based on the performance of the target company over a specified time period following the closing of the acquisition. Earnouts are normally utilized in situations where the seller’s and buyer’s disagreement and expectations of the true value of the target company are not aligned and too far from each other in order to be resolved through typical post-closing purchase price adjustments. Additionally, earnouts are an attractive solution for incentivizing the management that will continue to run the target company after the closing or are of significant value in the post-closing integration of the target company into the business operations of the buyer. The core focus of my research is to examine earnout mechanisms and their applicability to acquisitions of early stage companies. This implies that the contractual nature of the earnout mechanism has to be tailored according to the stage and nature of the target company. The performance of target companies of this nature should not always be measured or tracked in financial numbers, but instead in tailored operative and non-financial achievements. The fundamental methodology in my research is law in context and the analysis of a new phenomenon within contract law, as well as the contractual relationship between a buyer and a seller of a target company. My research revolves around a new mechanism of M&A contracting and analyses how this mechanism should be structured and understood, in order to guarantee the ideal use thereof. The goal with my research is to describe, analyze and interpret earnouts, and examine the development and applicability thereof in the field of M&A contracting of early stage companies. The research therefore involves a broad examination of the legal subjects, by using evidence and sources from other social sciences, and from all other relevant disciplines that support the aim of understanding the process as well as the elements of earnouts contracting in practice. The technical approach of contracting earnout provisions is of great importance and requires a thorough analysis of each provision used therein. The provisions used for earnouts will and should vary widely, depending on the concerns and contingencies of each transaction in question, and typically involves provisions relating to: the length (in time) of the earnout, the size and structure of the earnout, performance metrics that the earnout is tied to, the operational entity or object that is to be measured, as well as the governance of the target company post-closing. Early stage companies do by definition not have a long operating history or sufficient data of their financial performance, and the value of the company’s key resources are therefore not adequately reflected in a codified form, such as financial statements. The value of an early stage company at closing is typically tied to circumstances relating to potential growth options, market shares and exit opportunities, rather than financial information or assets in place. The information at hand, provided by the target company, tends to be more difficult to verify, and therefore inflates with future projections. In opposite to established companies with operating history and clear financial projections based on future performance, the performance of early stage companies should often typically be tied to other parameters than financial metrics. This implies that the earnouts used for start-ups and the measurement of their performance should be benchmarked to non-financial or other operative metrics. Non-financial metrics applicable for early stage companies might include, but are not limited to: regulatory approvals, licenses and operative permits, SaaS-metrics, as well as milestones related to research and development. The operative uncertainty of early stage companies tends to be fragmented and cannot be identified and measured in one single metric. The contracting parties might find balance and benefit from using multiple metrics for measuring either one or multiple types of performance metrics relevant to the operations of the target company. Earnouts can and should be divided (where possible) into smaller thresholds or measured in percentages of the maximal possible earnout amount.