Browsing by Title

The purpose of this thesis is to conduct research on the licensing of industrial projects and related requirements in Finland. The thesis will take a closer look at ten projects which have happened in Finland and the related environmental decisions. These environmental decisions set requirements by authorities which the companies have to adhere to in order to resume their practices and avoid sanctions. The thesis will have a closer look at these requirements from the viewpoint of the company and will further assess whether some of these requirements are too strict or futuristic and by that set too much responsibility on the company. At the beginning of the thesis the environmental impact analysis procedure will be described as the consequent report is the basis for which environmental decisions are given on by the authorities of the relevant ELY Centres. After the procedure has been explained the thesis will describe the main requirements set in the ten different environmental decisions which have been assessed. When assessing the requirements clear groupings could be found that reoccurred in the decisions. These were noise, waste, water, animal kingdom, emissions and reporting. Some of the requirements in these groups were very similar of nature and it could therefore be concluded that they were part of the norm in environmental requirements. However, while conducting my research it became evident that a number of requirements did not manifest them in all the decisions but stood out easily. This is partly due to the fact that each decision has to be done on its own merits based on the location of the project site and the type of project. Different requirements sometimes had extremely similar justification which led to the question: is the justification of these requirements up to par, as one justification could be used for a number of different requirements. It became apparent that the environmental decisions included requirements that could not necessarily be justified and therefore were setting too much responsibility on the companies. The companies have to take care of the environment but the reason for a requirement cannot be to set the company in a situation where they have to come up with new research methods and processes. In the end, the research topic was extremely difficult as the comparison of the environmental decisions turned out to be problematic due to the different nature of the projects. This has led to the fact that no decisive answer can be given to the question of corporate responsibility but this thesis may function as the foundation of further discussions and research with narrowed down subject matter.

Työn tavoite on ymmärtää mahdollista rationaalisen ja humaanin kriminaalipolitiikan muutosta Suomessa 2020-luvulla. Tutki-muskysymys on, miten suomalaisen kriminaalipolitiikan muutos teoriassa tapahtuu. Tähän liittyvät kysymykset: miten muutok-sen alku (eli murros) kriminaalipolitiikassa ilmenee ja miten se voi syventyä kriminaalipolitiikan muutokseksi. Muutos tarkoit-taa koko kriminaalipoliittisen syväkulttuurin, eli rikosoikeusteorian ja sen ideologisen perustan muuttumista. Ensimmäisessä luvussa kerrotaan, mitä kriminaalipolitiikka käsitteenä tarkoittaa, miten se on Suomessa erityisesti 1960-luvulta eteenpäin kehittynyt sekä mitkä ovat sen ideologiset juuret (pohjoismainen oikeus, realismi, pragmatismi ja hyvinvointi-valtio). Tämän jälkeen siirrytään kuvaamaan rationaalisuutta ja humaaniutta kriminaalipolitiikan keinoja ohjaavina arvoina. Yleistavoitteena esitetään minimoimis- ja jakamistavoitetta. Rangaistusteoria ohjaa kriminaalipolitiikkaa. Rangaistusteorian yleiskuvan jälkeen avataan välilliseen yleispreventioon pohjautuvaa rangaistusteoriaa. Arvojen, yleistavoitteen ja rangaistusteo-rian kautta voidaan ymmärtää, millainen kriminaalipolitiikka on muutoksen tai ainakin murroksen kohteena. Kolmannessa luvussa annetaan kriminaalipolitiikan tasoteoria. Kriminaalipolitiikka ei muutu kerralla. Murroksesta kriminaali-politiikassa voi kuitenkin seurata kokonaisvaltiainen muutos murroksen syvennettyä. Tasoteoria tarkastelee muutoksen tapah-tumista. Ensimmäisellä eli käytännöllisen kriminaalipolitiikan tasolla kyse on politiikasta ja kriminaalipolitiikan yhteiskunnalli-sesta päätöksenteosta. Toinen taso on teoreettisen kriminaalipolitiikan taso. Siellä sijaistee tieteellinen lähestymistapa krimi-naalipolitiikkaan. Myös arvot ja tavoitteet sijaitsevat siellä käytännöllistä kriminaalipolitiikkaa ohjaavina. Kolmas ja syvin taso on rikosoikeusteoreettisen syväkulttuurin taso. Se muodostuu rikosoikeusteorioista eli rangaistus- ja kriminalisointiteoriasta ja merkittävimmistä kriminaalipolitiikkaa ohjaavista käsitteistä. Neljäs luku keskittyy muutoksen ja murroksen etenemisen kuvaamiseen. Muutos etenee ja hidastuu tasojen välisten suhteiden seurauksena. Itse murrosta lähdetään paikantamaan nykyisen kriminaalipoliittisen politisoitumisen kautta. Erityisesti rangais-tuspopulistinen argumentaatio on vaikuttanut kriminaalipolitiikan politisoitumiseen. Merkittävinä murroksen käytännön ilme-nemisinä esille tuodaan median rooli rikollisuutta muokkaavien käsitysten tuottajana, anti-intellektualismi asiantuntijoiden vähät-telynä ja uhrikeskeisen kehityksen tuottama asiantuntijoiden roolin heikkeneminen. Erityisen aseman murroksessa saa rangais-tusten koventaminen ”yleiseen oikeustajuun” vedoten. Murroksen syvenemistä kuitenkin hidastavat asiantuntijoiden mahdolli-suus vaikuttaa kriminaalipolitiikkaan sekä hyvinvointivaltion ideologia. Muutosta kuvataan siis tasoteorian avulla. Muutoksen katsotaan tapahtuvan kriminaalipolitiikan rikosoikeusteoreettinen syväta-son muututtua. Tämä voi tapahtua, kun kriminaalipolitiikan murros syvenee kriminaalipolitiikan rikosoikeusteoreettiselle syvä-tasolle ja muuttaa sen teoreettisia ja käsitteellisiä olettamia. Suomessa eletään kriminaalipolitiikan murrosta, joka ilmenee kriminaalipolitiikan politisoitumisena. On mahdollista, että murros syvenee tulevaisuudessa muutokseksi.

This thesis aims to present the efforts and progress that China has made in reforming its national legislations to keep up with the international standard of human rights protection. The thesis takes as an example the issue of death penalty, for it has been a world’s big concern relating to the human rights protection in China. Therefore, the analysis of international standard of death penalty was made, focusing on the provisions of the ICCPR, which has been signed by China but not yet ratified. The analysis begins with the comparison with the human rights protection in the region of Europe. As Europe is the original area of the human rights concept, as well as the idea of abolishing death penalty, it is taken as an example of the region introducing the abolition of death penalty. While the Council of Europe has been particularly active in the move towards the international abolition of death penalty, the thesis would concentrate on the effort that Council of Europe made in abolishing death penalty in Europe, and also in other parts of the world. Then some detailed introductions of the regulation and application of death penalty in China will be given. And the Chinese traditional legal culture and the recent legal developments will be taken into consideration when I analyze the issue of death penalty in China. Comparing the Chinese legislations with the international provisions, I will point out the gap between them. And the gap is also the challenge that China faces under the global trend, together with the international political pressures. Lastly, from the reformation of death penalty and the criminal system in China, I can see the promising prospect of the human rights protection in China. I will give some proper suggestions from my own expectation based on experiences from Europe, and the development of international human rights protection. The thesis therefore is addressing the affirmation of the efforts and progress that China has made concerning the reformation on death penalty, and looks forward to a better prospect of the human rights protection, which would be correspondent with the international trend.

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten liikesopimuksen osapuolilta sopimusneuvotteluissa ja sopimuksen täyttämisvaiheessa kohtuudella vaadittavat huolellisuus ja lojaali käytös vaikuttavat tuomioistuimen toteuttamaan jälkikäteiseen riskinjakoon vahingonkorvausriidassa. Erityisesti tarkoitus on selvittää, miten riski, tuottamus ja lojaliteettivaatimus liittyvät toisiinsa, miten tuottamus vaikuttaa sopimustulkinnassa, ja miten samoja tosiseikkoja koskeva huolimattomuutta tai muuta moitittavaa käyttäytymistä koskeva harkinta limittyy toisiinsa eri vaiheissa, kun tuomioistuimen täytyy ottaa kantaa sekä sopimuksen sisältöön että vahingonkorvauksen edellytyksiin. Tutkielma on lainopillinen, ja sen keskiössä on epätäydellinen, tasavertaisten osapuolten kertaluonteinen liikesopimus, joka ei kuulu erityislainsäädännön piiriin, joskin kauppalaista haetaan johtoa yleisille oikeusperiaatteille. Näkökulma on oikeudenkäyntiin valmistautuvan asianajajan, joka pyrkii ennakoimaan mahdollista lopputulosta todistusharkinta huomioiden. Näkemystä rakennetaan pohjoismaisen oikeuskirjallisuuden pohjalta verraten sitä korkeimman oikeuden prejudikaatteihin. Aluksi tutustutaan sopimus- ja vahingonkorvausoikeuden yhteiseen tehtävään ja taustalla vaikuttaviin sopimus- ja riskikäsityksiin. Sen jälkeen perehdytään tuottamusarviointiin ja eri tapoihin asettaa huolellisuusstandardi, yhtenä erityisen mielenkiinnon aiheena riskiperusteinen tuottamusarviointi. Huomiota kiinnitetään erikseen tulos- ja toimintavelvoitteisiin, ja pyritään täsmentämään kontrolli- ja ekskulpaatiovastuun välistä eroa. Seuraavaksi huomio kohdistetaan epätäydellisen sopimuksen tulkintaan ja täydentämiseen, ja kartoitetaan osapuolten tuottamuksen vaikutusta ensisijaisesti epäselvyyssäännöstä käsin laajentaen, mutta myös selvän sanamuodon sivuuttajana. Kolmanneksi kartoitetaan osapuolille asetettavia tietämis- ja käyttäytymisvaatimuksia erikseen sopimuksen neuvottelu- ja täyttämisvaiheessa. Neuvotteluvaiheessa erityishuomion kohteena ovat tiedonanto- ja huomautusvelvollisuudet, ja sopimuksen täyttämisvaiheessa alkuperäisen sopimuksen konkludenttinen muuttaminen ja yksipuoliset muuttamisyritykset. Oikeuskäytännön ilmaisemille käyttäytymisvaatimuksille etsitään oikeusperustaa lain ohella hyvän tavan noudattamisen vaatimuksesta, lojaliteettivaatimuksesta ja ns. luottamuksensuojasta. Lopuksi yritetään muodostaa kokonaiskuva tuomioistuimen harkinnasta silloin, kun tosiseikat ovat samat, mutta doktriinin mukaan tapauksessa suoritetaan sekä sopimuksen tulkinta tai täydentäminen ja täyttämisvaihetta koskeva tuottamusharkinta, joissa kaikissa arvioidaan osapuolilta vaadittavaa kohtuullista huolellisuutta. Koska huolellisuusarviointia vaikuttaa sisältyvän useaan vaiheeseen, tutustutaan lyhyesti vielä yhteen sen vaihtoehtoon, oikeustaloustieteen tavoittelemaan, kokonaistaloudellisin perustein määriteltävään ja objektiiviseksi väitettyyn riskinjakoon. Tutkielmassa päädytään siihen, että osapuolten huolimaton suhtautuminen tai tietoinen riskinotto, varsinkin vastapuolen kustannuksella, tulevat huomioiduksi useassa eri tuomioistuinharkinnan vaiheessa. Oikeustieteen hahmottelemista kokonaismalleista sopimuksen tavoitteellista tulkintaa ja täydentämistä sekä toisaalta riskiperusteista tuottamusharkintaa koskien löytyy prejudikaateista viitteitä hyvin vähän, jos ollenkaan. Pikemminkin vaikuttaa siltä, että KKO jäljittää objektiivisesti havaittaviin seikkoihin nojaavia osapuolten perusteltuja odotuksia, ja tarjoaa niille luottamuksensuojaa silloin, kun ne perustuvat huolelliseen toimintaan tai vähintäänkin vastapuolta vähäisempään tuottamukseen. Osapuolen tietoisuutta ja ymmärrystä arvioidaan huolellisuusvelvoitteena, ja asiantuntemuksen vaatimustasoa nostava merkitys näkyy joka vaiheessa. Huolellisuusnäkökulmasta tarkastellen prejudikaattien lopputulokset sisältävät hyvin vähän yllätyksiä. Huolellisuuden ja hyvän neuvottelu- ja liiketavan noudattamisen arvostus näkyy prejudikaateissa, joten ehkä niiden tulisi saada vielä nykyistä näkyvämpi rooli myös sopimusperusteista vahingonkorvausriitaa koskevassa doktriinissa.

Tutkielmassa tarkastellaan kiinteiden laajakaistapalvelujen markkinoilla ilmenevien kilpailuongelmien ratkaisemista erityisen ja yleisen kilpailusääntelyn perusteella. Keskeiset kilpailuongelmat ovat pääsy huomattavan markkinavoiman teleyritysten (HMV) omistamiin kiinteisiin tilaajayhteysverkkoihin ja yhtäältä tilaajayhteysverkkoon pääsyn hinnoittelu. Ilman pääsyä tilaajayhteysverkkoon kilpailevat teleyritykset eivät kykene haastamaan HMV-teleyritystä, eikä vähittäismarkkinoille synny kilpailua. Kansalliset sääntelyviranomaiset voivat erityisen kilpailuoikeussääntelyn perusteella asettaa HMV-teleyrityksille velvollisuuden luovuttaa käyttöoikeus eli vuokrata tilaajayhteysverkkoja kilpaileville teleyrityksille sekä asettaa käyttöoikeuden luovutusvelvollisuuteen liittyviä hinnoitteluvelvollisuuksia. Erityisestä kilpailusääntelystä on tarkoitus luopua asteittain. Erityisen kilpailuoikeuden soveltamisen lisäksi näihin tilaajayhteysverkon käytöstä ja hinnoittelusta johtuviin ongelmiin voidaan puuttua yleisen kilpailuoikeuden ja määräävän markkina-aseman väärinkäytön perusteella. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mikä tarkempi roolijako erityiselle ja yleiselle kilpailuoikeudelle on muodostunut kiinteään tilaajayhteysverkkoon pääsyn ja kiinteään tilaajayhteysverkkoon pääsyn hinnoittelusta johtuvien kilpailuongelmien ratkaisemisessa. Tutkimuskysymykseen vastaamisessa huomioidaan nykyinen siirtymä uuden sukupolven nopeisiin valokuituverkkoihin, viestintäverkkoihin tehtävät investoinnit, kansainvälinen kilpailu ja näiden vaikutus sääntelyratkaisuun. Tutkimuksen tuloksena on, että kiinteään tilaajayhteysverkkoon pääsyn sääntely ja tilaajayhteysverkkoon pääsyn hinnoittelu perustuvat edelleen erityisen kilpailuoikeuden alaisille sääntelyllisille velvollisuuksille. Yleisellä kilpailuoikeudella on näiden ongelmien ratkaisemisessa täydentävä rooli. Tilaajayhteysverkkoon pääsyn sääntelyssä kansalliset sääntelyviranomaiset ovat asettaneet käyttöoikeuden luovutusvelvollisuuksia koskien kupari- ja valokuitupohjaisia tilaajayhteysverkkoja. Essential facility –doktriinin perusteella komissio voi jälkikäteen puuttua teleyritysten toimintaan, jos ne eivät noudata niille asetettuja sääntelyllisiä velvollisuuksia. Lisäksi erityisen kilpailuoikeuden keinoin HMV-teleyrityksille asetetaan entistä intensiivisempiä hinnoitteluvelvollisuuksia. Toisaalta komissio on puuttunut useaan kertaan laajakaistamarkkinoilla teleyritysten hinnoittelukäytäntöihin SEUT 102 artiklan perusteella. Tutkimuksessa on päädytty siihen, että käyttöoikeus- ja hintasääntely ei ole välttämättä paras keino kannustaa teleyrityksiä investoimaan uuden sukupolven infrastruktuuriin. Lisäksi on havaittu, että tämäntyyppisen erityissääntelyn tarpeellisuus tulee heikentymään lähitulevaisuudessa langattoman laajakaistan kehittymisen myötä.

Avhandlingen behandlar generationsskiften I finska familjeföretag I form av aktiebolag med fokus på kvarlåtenskaps- och skatterättsliga frågor. Syftet är att klargöra när och hur generationsskiftet är mest ändamålsenligt att genomföra. Målet är även att konkretisera olika problem som kan uppstå i samband med de olika alternativen, antingen under ägarens livstid eller i samband med generationsskiften som sker efter ägarens död. Även problem som hänför sig till rättshandlingar som görs under ägarens livstid, men vars problem uppkommer först efter ägarens död, behandlas. Metoderna som används är främst rättsdogmatik och proaktivt rättstänkande. Utgående från analysen kan man konstatera att beskattningen är den aspekt som i större utsträckning styr beslutsfattandet, medan kvarlåtenskapsrättsliga aspekter, så som laglottens starka ställning, är bieffekter som även måste beaktas vid planeringen av generationsskiften. De främsta intressena bakom generationsskiften är oftast att trygga förutsättningarna för den övertagande parten att fortsätta verksamheten och försörjning livet ut för den överlåtande parten, vilket kan ske i form av livslång nyttjanderätt. Ur beskattningssynvinkel är generationsskifte som gåvoliknande arrangemang det förmånligaste alternativet. Det bästa alternativet verkar vara en aktieaffär där vederlaget är 51 % av gängse värde, förutsatt att generationsväxlingsavdraget beviljas. Det näst förmånligaste alternativet är som aktieaffär där vederlaget är 76 % av gängse värde. Det tredje förmånligaste är en aktieaffär till gängse värde. Även arv och gåvor som beviljas generationsväxlingsavdrag är relativt förmånliga, men om det finns en liten risk att övertagaren inte beviljas avdraget, så blir det exceptionellt dyrt. Skillnaden mellan arv och gåvor är man lätt planera och begära ett förhandsavgörande av Skatteförvaltningen för gåvor eller gåvolikande affärer och sedan planera om arrangemanget, ifall kraven inte uppfylls. Gällande arv finns det inte samma möjligheter att förutse det, eftersom dödstidpunkten och värderingen är oklara. Med tanke på den totala finansieringskostnaden kan man dra nytta av t.ex. inlösen av aktier av de övriga ägarna, då man har möjlighet att utnyttja bolagets medel. Ett annat alternativ är att överlåtelsen blir som ett räntefritt lån eller att förmögenheten så småningom överförs genom riktade aktieemissioner eller som mindre gåvor. Beslutsfattandet kan även regleras genom att emittera aktier som berättigar till olika mängd röster. Gränsdragningen mellan när generationsväxlingsavdraget beviljas och när det inte beviljas är avgörande i beslutsprocessen, eftersom denna skattemässiga fördel leder till att skattebördan blir marginell. Man bör framför allt ta i beaktande att minderåriga inte beviljas generationsväxlingsavdraget. Rösträttsförbehåll och verksamhetens art kan även leda till att generationsväxlingsavdraget inte beviljas. Hur beskattaren värderar företagsförmögenheten är även en ovisshet som leder till att generationsskiftets skattekonsekvenser inte alltid går att förutse. De kvarlåtenskapsrättsliga aspekterna är främst hur generationsskiftet påverkas av om det sker som lagenligt arv eller testamente efter ägarens död och hur bröstarvingarnas rätt till laglott inverkar på möjligheten att genomföra det. Ett annat alternativ är att bröstarvingen avsäger sig arvet till förmån för följande generation, ifall det är barnbarnet som skall ta över verksamheten. På så sätt sparar man en generations arvsskatt. Även problem som uppstår då gåvor klassas som gynnande diskuterades. Det främsta sättet att tackla dessa problem är att det finns tillräckligt med annan typ av egendom som kan tillgodogöra bröstarvingarnas laglotter, för att inte vara tvungen att realisera företagsegendom. Slutsatsen är att planeringen bör påbörjas i god tid och allas intressen och förutsättningar bör kartläggas för att minimera riskerna för oväntade konsekvenser och extra kostnader. Det har riktats mycket kritik mot den nuvarande arvs- och gåvobeskattningen, med tillhörande skattelättnader för generationsskiften, i och med att den bl.a. kan anses strida emot jämlikhetsprincipen och en viss typ av egendom särbehandlas framom en annan. Lättnaderna anses även möjliggöra aggressiv skatteplanering. Därför innehåller avhandlingen även en de lege ferenda-analys av den finska arvs- och gåvobeskattningen.

Medling vid brott regleras i lagen om medling vid brott och visa tvister 1015/2005. Medlingsförfarandet har etablerats i Finland sedan verksamheten inleddes i början av 1980-talet. I Finland utesluts inga brott kategoriskt från medlingsförfarandet utan enligt medlingslagen 3§ skall brottet bedömas vara lämpligt för medling. Därav medlas också fall av våld i nära relation. Medlingen kan påverka straffprocessen i straffprocessens alla tre skeden. Denna pro gradu avhandling är avgränsad att gälla enbart åtalsprövningen. Förlikning är en grund på vilken åklagaren kan besluta om påföljdsartad åtalseftergift enligt lagen om rättegång i brottmål (11.7.1997/689) 1:8. Denna pro gradu avhandling är tudelad. Den första delen är rättsdogmatisk och innefattar medlingens historia i Finland, en redogörelse för vad medling är och speciellt vad medling i fall av våld i nära relation är. Denna del innefattar också en rättsjämförelse mellan Finland, Sverige och Norge. Slutligen behandlas i denna del lagändringar gällande misshandel och lindrig misshandel, åklagarens rätt och skyldighet att väcka åtal samt åtalseftergift och här mer specifikt skälighetsprincipen och förlikning som grund för åtalseftergift. Den andra delen av avhandlingen är empirisk och innefattar temaintervjuer med åtta åklagare. Den empiriska delens syfte är att utreda hur åklagarna tillämpar skälighetsprincipen i verkligheten samt att få en inblick i vad åklagarna tänker om medling och medling i fall av våld mellan närstående. Temaintervjuerna är delade i fyra huvudområden och innefattar för det första frågor om medling i familjevåld, för det andra frågor om åklagarens roll att ta initiativ till medling, för det tredje frågor om åklagarnas åsikter om förlikning som grund för åtalseftergift och slutligen frågor om åsikter om lagändringen genom vilken lindring misshandel kom att lyda under allmänt åtal.

Tutkielman tavoitteena on selvittää poliisin toimivallan määräytymistä ja rajoja yleisellä paikalla suoritettavan huumausaineiden katuvalvonnan yhteydessä. Huumausainevalvonnan toteuttamiseen liittyy käytännössä lähes poikkeuksetta huumausaineiden etsintään koulutetun koiran käyttäminen apuna, joten tutkielmassa keskitytään suurelta osin koiran käyttämisen näkökulmaan. Huumausaineiden katuvalvonnalle ei ole selkeää perustaa poliisia koskevassa lainsäädännössä, joten aihetta lähestytään muun muassa yleisten toimivaltaa koskevien määritelmien valossa, ylimpien laillisuusvalvojien ratkaisukäytännön kautta ja etsimällä muualta lainsäädännöstä vertailukohteita. Koska perusoikeudet vaikuttavat viranomaisten toimivallan määräytymiseen ja valvonnan kannalta suurin merkitys on yksityisyyden suojalla, hahmotellaan tutkielmassa myös aiheen kannalta relevanttia yksityisyyden suojan sisältöä. Aikaisemmin poliisilla on ollut laaja ja jopa pääosin tavanomaiseen oikeuteen perustuva niin kutsuttu yleistoimivalta. Nykyään on kuitenkin selvää, että oikeus julkisen vallan käyttöön voi perustua vain nimenomaisiin laintasoisiin toimivaltasäännöksiin. Julkisen vallankäytön käsitteen ytimenä taas on yksityisen oikeusasemaan puuttuminen. Mikä tahansa viranomaisen menettely ei siis ole julkisen vallan käyttöä ja edellytä toimivaltasäännöstä. Edellyttääkseen nimenomaista laintasoista toimivaltanormia, poliisin toiminnan täytyy ylittää se, mikä on yhteiskunnassa sallittua jokaiselle. Yksityisyyden suojaan kohdistuvan puuttumisen merkitystä arvioitaessa on otettava huomioon yksityiselämän suojaa koskeva perusteltu odotus, puuttumisella mahdollisesti saatavien tietojen luonne ja puuttumisen ajallinen kesto. Ylimmät laillisuusvalvojat ovat antaneet johtopäätöksiltään vastakkaisia ja ainakin osittain ristiriitaisia ratkaisuja koskien huumausaineiden etsintään koulutettujen koirien käyttämistä poliisin yleisellä paikalla suorittamassa huumausainevalvonnassa. Erimielisyydet ovat koskeneet jo toiminnan luonteen määrittämistä: toimintaan sallivasti suhtautuvissa ratkaisuissa on käytetty säännönmukaisesti käsitettä valvonta, kun taas kieltävästi suhtautuvissa ratkaisuissa toiminnan on katsottu olevan tarkastamista. Käsitteenä valvonnalla voidaan poliisilakien esitöiden ja ylimpien laillisuusvalvojien ratkaisujen perusteella katsoa tarkoitettavan ennalta määräämättömään henkilöjoukkoon hetkellisesti, avoimesti, lyhytaikaisesti ja satunnaisesti kohdistuvaa havaintojen tekemistä. Tällaisen menettelyn sallittavuudesta ei ole katsottu aiheelliseksi säätää erikseen laissa. Tarkkailulla puolestaan tarkoitetaan jo käsitteenä tiettyyn henkilöön salaa kohdistettavaa havaintojen tekemistä tiedonhankintatarkoituksessa. Tarkastamisella taas viitataan ainakin poliisin toimivaltuuksia koskevassa lainsäädännössä toimenpiteisiin, joiden yhteydessä on mahdollista puuttua kohteen fyysiseen koskemattomuuteen. Tutkimuksen perusteella poliisilla olisi siis mahdollisuus ilman toimivaltasäännöstäkin suorittaa valvontaa, jolla ei puututa kohteiden koskemattomuuteen, joka kohdistuu ennalta määräämättömään henkilöjoukkoon ja joka on vain hetkellistä eli lyhytaikaista ja satunnaista. Huolimatta siitä, että asiasta on annettu vastakkaisiakin laillisuusvalvontaratkaisuja, on Poliisihallitus päätynyt ohjeellaan kieltämään huumausaineiden etsintään koulutettujen koirien käyttämisen yleisellä paikalla kunnes menettelystä on säädetty laissa. Poliisilakiin tutkimusta kirjoitettaessa vireillä olevassa uudistuksessa on tarkoitus antaa poliisille hieman laajemmat valtuudet turvallisuustarkastuksen suorittamiseen yleisötilaisuuksien yhteydessä. Hankkeen selvitystyön yhteydessä selvityksen alla oli myös yleisellä paikalla ilman liityntää yleisötapahtumaan suoritettava huumausainevalvonta, mutta siitä ei katsottu aiheelliseksi ehdottaa säännöksiä. Yleisötilaisuuksiin liittyvät tarkastustoimivaltuudet parantavat osaltaan poliisin mahdollisuuksia valvoa huumausaineiden käyttöä, mutta myös huumausaineiden katuvalvonta voisi olla perusteltua siksi, että sillä pystytään vaikuttamaan huumausaineiden kysyntään ja liitännäisrikollisuuteen. Toisaalta voidaan argumentoida, että poliisin resurssit voidaan hyödyntää tehokkaammin ja vaikuttavammin muunlaisessa valvonnassa, kuten juuri yleisötilaisuuksiin liittyvässä menettelyssä. Muualta lainsäädännöstä on vaikea löytää suoraan verrannollista sääntelytilannetta, sillä silloin kun huumausaineisiin liittyvästä muun muassa koiran avulla tapahtuvasta menettelystä on säädetty laissa, on toimivaltaiselle taholle annettu valtuus tarkastamiseen, jossa saadaan puuttua henkilön ruumiilliseen koskemattomuuteen. Tällainen toimivaltuus on annettu muun muassa tullille ja vankiloille. Toimivaltuus on näissä tilanteissa myös sidottu tiukemmin tiettyyn paikkaan tai ympäristöön. Toisaalta poliisi on jo perinteisesti ainoa viranomainen, jonka toimivaltaa ei ole normaalioloissa sidottu niin tiukasti tiettyyn paikkaan tai ympäristöön, kuten tullialueelle saapumisen yhteyteen tai rangaistuslaitoksen alueelle.

Tämä tutkielma käsittelee rikoslain 50 luvun huumausainerikoksia. Tutkielma on metodiltaan pääosin rikoslainopillinen. Tutkielman painopiste on huumausaineen käyttörikoksessa ja vähäisissä käyttöön liittyvissä huumausainerikoksissa. Erityisesti pyritään selvittämään, kuinka käyttörikosta tulisi arvioida suhteessa muihin huumausainerikoksiin ja toimenpiteistä luopumista koskevaan erityissäännökseen. Huumausaineen hallussapito tai hankkimisen yritys voi tulla rangaistavaksi perusmuotoisena huumausainerikoksena, törkeänä huumausainerikoksena tai huumausaineen käyttörikoksena. Teko jää käyttörikoksen tunnusmerkistön piiriin siinä tapauksessa, että teko on tehty omaa käyttöä varten ja huumausainetta on samalla ollut vain vähäinen määrä. Vähäisen määrän tarkempi määrittely on jätetty oikeuskäytännön varaan. Vähäinen määrä huumausainetta on huumausainekohtaista ja riippuu huumausaineen vaarallisuudesta sekä voimakkuudesta. Käyttörikos on hyvin yleinen rikos. Poliisin tietoon tulee vuositasolla jo yli 19 000 huumausaineen käyttörikosta. Lisäksi piilorikollisuuden on arvioitu olevan huomattavan yleistä. Erityisesti kannabiksen käyttö on yleistynyt Suomessa 1990-luvun alusta lähtien. Myös suomalaisten mielipiteet ja asenteet ovat muuttuneet selvästi myönteisemmiksi kannabiksen suhteen viime vuosikymmenten aikana. Nykyisin kannabiksen kotikasvatus sekä pienten omaan käyttöön tarkoitettujen huumausainemäärien tilaaminen postitse ulkomailta on yleistä. Huumausaineen viljelyä ei voida pitää huumausaineen käyttörikoksena, vaikka viljely olisi tapahtunut ainoastaan omaa käyttöä varten ja ollut vähäistä. Myöskään vähäisen omaan käyttöön tarkoitetun määrän maahantuonti ei kuulu huumausaineen käyttörikoksen piiriin. Rikosalain 50 luvun 7 §:n mukaan huumausaineen käytöstä ja huumausaineen käyttöön liittyvästä muusta huumausainerikoksesta voidaan jättää syyte nostamatta tai rangaistus tuomitsematta, jos epäiltyä rikosta tai rikosta on huumausaineen määrä ja laatu, käyttötilanne sekä olosuhteet muutoinkin huomioon ottaen pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. Erityissäännöksen soveltamisalaan kuuluvat huumausaineen käyttörikoksen lisäksi myös muut vähäiset omaan käyttöön liittyvät huumausainerikokset, kuten vähäisen määrän maahantuonti ja viljely omaa käyttöä varten. Huumausaineen käyttörikoksen rangaistusasteikko on sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta. Käytännössä huumausaineen käyttörikoksesta seuraa yleensä vain lievä rikosoikeudellinen seuraamus, sakkorangaistus. Tutkielmassa pyritään esittämään tärkeimpiä muita tosiasiallisia seuraamuksia, joita huumausaineen käyttörikokseen syyllistymiseen saattaa liittyä. Huumausaineen käyttörikoksella saattaa olla tekijälleen vakavat tosiasialliset seuraamukset. On syytä jatkaa keskustelua huumausainerikosten uudelleenmäärittelystä sekä huumausaineiden käytön ja käyttöön liittyvien vähäisten huumausainerikosten rangaistavuuden poistamisesta.

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää osakeyhtiön liikkeeseen laskeman hybridilainan asema ensinnäkin suhteessa osakeyhtiölain (”OYL”) 1:5:ssä mainittuun toiminnan tarkoitukseen ja toiseksi millaisissa olosuhteissa toiminnan tarkoituksen kriteeri voi täyttyä. Osakeyhtiöoikeus on laajan dispositiivista, mikä on osaltaan muokannut yhtiön rahoituskenttää kohti markkinoilta suoraan hankittavaa rahoitusta. Hybridilainojen sääntely on varsin vähäistä, eikä esimerkiksi OYL tunne sitä käsitteenä ollenkaan. Hybridilaina on yksi välipääomarahoituksen kenttään kuuluvista instrumenteista, jotka sisältävät sekä oman että vieraan pääoman tunnusmerkkejä. Rahoitusvälineiden räätälöinnistä johtuen niillä voi olla erilaisia vaikutuksia osakkeenomistajiin. Juuri nämä vaikutukset ovat tämän tutkimuksen keskiössä. Yhtiön toiminnan tarkoitusta arvioidaan pitkällä tähtäimellä, going concern. Osakeyhtiössä osakkeenomistajat ovat luovuttaneet yhtiön haltuun pääomaa, jota yhtiön johto disponoi lähtökohtaisesti osakkeenomistajien varallisuuden maksimoivalla tavalla. Hybridilainan liikkeeseen laskeminen toiminnan tarkoituksen arvioinnin kannalta on tutkimuksen ydin. Tutkimus jakautuu johdantokappaleen lisäksi hybridilainaa välipääomarahoitusinstrumenttina käsittelevään toiseen kappaleeseen, osakkeenomistajan positiota yhtiössä käsittelevään kolmanteen kappaleeseen, yhtiön arvon maksimointia käsittelevään neljänteen kappaleeseen ja johtopäätöksiin. Tutkimus perustuu oikeusdogmaattiseen metodiin ja käyttää hyväkseen myös oikeustaloustieteellistä ajattelua. Yhtiön rahoitusrakenteen analysointi ja johtopäätösten tekeminen edellyttävät taloudellista ajattelua puhtaan osakeyhtiöoikeuteen paneutuvan oikeusdogmatiikan lisäksi. Tutkimus käyttää hyväkseen aikaisempaa kirjallisuutta muun muassa osakeyhtiön rahoituksesta, osakkeenomistajan riskipositiosta sekä sopimusoikeudesta. Tutkimuksen johtopäätöksistä ilmenee, että hybridilaina täyttää OYL 1:5:n toiminnan tarkoituksen kriteerin todennäköisesti niissä tilanteissa, joissa hybridilainalla saatava kirjanpidollinen oma pääoma estää yhtiötä ajautumasta insolvenssimenettelyyn. Toisaalta toiminnan tarkoituksen kriteeri voi täyttyä myös lievemmissä tilanteissa esimerkiksi silloin, kun hybridilaina estää liikkeeseenlaskijan muiden rahoitusinstrumenttien kovenanttien rikkoutumisen. Hybridilainan kustannus on tällöin perusteltu osakkeenomistajan varallisuuden maksimoinnin kannalta. Hybridilainan korkea kustannus voi olla suhteellista, jos yhtiö onnistuu saamaan hybridilainalla hankkimalleen pääomalle korkean tuoton. Ytimenä toiminnan tarkoituksen mukaisuuden tarkastelussa on hybridilainan vaikutus yhtiön toimintaan going concern. Pitkällä aikavälillä tapahtuva arviointi osoittaa myös sen, että toiminnan tarkoitus voi edellyttää hybridilainan lunastamista yhtiön taloudellisen aseman muututtua paremmaksi.