Browsing by Title
Now showing items 943-962 of 3676
-
(2016)Human rights law and intellectual property law are separate clusters of legal system and distinguish itself with unlike characteristics. In contrary to the human rights law system, international intellectual property regime makes it obvious that intellectual property rights have commercial character and are meant to safeguard both authors’ and creators’ economic interests and technical advancement of societies. Even more, international human rights concerned bodies have explicitly established that intellectual property rights are not human rights. However, an opinion that intellectual property rights should nevertheless be treated as human rights, or intellectual property rights regime should be human rights oriented, or human rights framework should be introduced to intellectual property rights system are found within legal academy. The rationale behind the attempt to treat intellectual property rights as human rights seems to be unreasonable. Naturally, a question of the reason of such obstinate wish occurs. As psychoanalysis promise to explain human mind and human behaviour, the psychoanalytic approach will be invoked when analysing why intellectual property rights are craved as human rights. Psychoanalysis believes that the subject is constituted of three registers of physical subjectivity – the real, the symbolic and the imaginary. Each register corresponds with realms in parallel space distorting subject’s inner unity. Fragmented nature of the subject locates over conscious and unconscious mind, causing anxiety and sentencing the subject to chase aspirations that are unattainable. Moreover, as desires come from unconscious realm, the subject is not capable of perceiving what he really wants. He tries to find an answer by producing new desires over and over again but as one need is satisfied, the mysterious demand from the unconsciousness attaches to another need creating the never ending circle of need, demand desire triad and the subject of desire himself. As a result, the need to treat intellectual property rights as human rights is an outcome of an attempt to satisfy the desiring unconsciousness. Human rights language falsely promises ideal picture of universality, inalienability and equality tempting the subject to seek for it. The subject’s real nature believes that equating intellectual property rights with human rights will bring him to the ideal state with his desired imaginary perfection and, at the same, allow experiencing primal pleasure in unconscious state. This thesis reveals that the idea of treating intellectual property rights as human rights is a mere call from human unconsciousness when seeking for comfort of imaginary perfection within human ego.
-
(2015)Pro gradu -tutkielmassani tarkastellaan ja vertaillaan rikosoikeudellista tahallisuutta ja sen alarajaa eri valtioiden oikeusjärjestelmissä, erityisesti kahden vakavan rikostyypin, seksuaali- ja henkirikosten kohdalla. Tutkielmaani varten olen keskittynyt tarkastelemaan ja vertailemaan Suomen ja Ruotsin, Saksan ja Alankomaiden sekä Englannin ja Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmissä käytettyä rikosoikeudellista tahallisuutta käsitteineen sekä näissä maissa rangaistavaksi säädettyjä tahallisia seksuaali- ja henkirikoksia niiden tunnusmerkistössä kuvaillun teon tekijän tahallisuudelta edellyttämine vaatimuksineen. Tutkielmassani olen vertaillut tahallisuutta muun muassa lapseen kohdistuvissa seksuaalirikoksissa, HIV-tartuntaan liittyvissä rikoksissa sekä niin sanottua venäläistä rulettia koskevissa henkirikoksissa. Tahallisuuden alarajalla on usein hyvin merkityksellinen asema teon rikosoikeudellisen arvioinnin osalta. Kuten olen tutkielmassani havainnut, pääsääntö rikosoikeudessa usein on, että teot ovat rangaistavia vain tahallisina. Osa teoista on rangaistavia myös tuottamuksellisina, esimerkiksi toisen henkilön surmaaminen ilman tahallisuutta on silti tuomittavissa kuolemantuottamuksena. Englannissa osa rikoksista on jopa säädetty ankaran vastuun alaisiksi, jolloin jo pelkkä laissa kuvatun teon suorittaminen riittää rikosvastuuseen ilman erityisiä tietoisuus- tai tahtovaatimuksia. Tällaisia tekoja ovat muun muassa seksuaalirikokset alle 13- vuotiaita lapsia kohtaan. Tarkastelemissani oikeusjärjestelmissä useimmista teoista ei kuitenkaan ole säädetty rangaistavaksi tällaisia tahallisuutta alempia vastineita, jolloin tahallisuuden alaraja on myös rikosoikeudellisen vastuun alaraja ja sen merkitys korostuu. Tarkastelemissani oikeusjärjestelmissä tahallisuuden alarajalla on omat painopisteensä tietoisuuden ja tahtomisen osalta. Erityisesti Saksassa on esitetty alarajasta erilaisia teorioita, joista nykyään vallassa on korkeimman tuomioistuimen BGH:n käyttämä malli, jossa lähes mikä tahansa todennäköisyys riittää, jos tekijä on hyväksynyt siihen liittyvän seurauksen. Henkirikoksissa alaraja on kuitenkin korkeammalla. Alankomaissa on painotettu tilastollisia todennäköisyyksiä ja asetettu esimerkiksi HIV-tapauksista annettaville tuomioille korkeampi kynnys kuin Saksassa, mutta vaadittu todennäköisyys on kuitenkin alempi kuin Suomessa. Englannissa on annettu moraalisille ja muille lain ulkopuolisille sosiaalisille ulottuvuuksille selkeästi enemmän painoarvoa kuin muissa tarkastelemissani maissa. Englannissa ja Yhdysvalloissa käytetty recklessness-käsite myös vastaa vain osittain muiden tarkastelemieni maiden dolus eventualis -tahallisuuden tasoa. Ruotsi on siirtynyt 2000-luvulla käyttämään tekijän välinpitämättömyyteen perustuvaa tahallisuutta, josta Suomessakin on ollut keskustelua. Suomen korkein oikeus on kuitenkin pitäytynyt ratkaisuissaan siinä, että tekijän tulee olla mieltänyt sekä seuraus että olosuhteet varsin todennäköisiksi.
-
International Courts: Challenges New and Old : A Deconstruction on the Work of International Courts (2021)In this Master’s thesis, “International Courts: Challenges New and Old - A Deconstruction on the Work of International Courts”, the aim is to critically appraise some characteristics of international courts that seem to hinder their impact and be problematic to their legitimacy. It presupposes that these features are hidden by the conventional legend-building narratives on international courts. To deconstruct this framework in which they operate, the thesis focuses on three features it argues are connected: the type of justice international courts provide; the democratic legitimacy vacuum in which they operate and the effect of fragmentation and the proliferation of international courts. The inspirations for the thesis notably stem from the remarks that other institutions have raised in popularity in tackling issues of international justice, and from the observation that the issues faced by international courts have, to some extent, remained similar for over a century. The thesis also accepts as a starting point that legal theory on the international field lags behind reality and has struggled to provide a comprehensive theoretical framework under which international courts operate. In order to locate the questions to be asked and to provide an explanation of their need and perceived benefits, the thesis first lays out the historical context of the emergence of international courts on the international stage. This historical context is argued to be closely connected to the legend-building narratives on international courts. Next, in chapter three, inspired by the notion of micro and macro justice, the thesis then makes observations on the kind of justice international courts actually can and should aim for and the results they can achieve. It argues that international courts are limited in the type of justice they can provide, and thus unable to alone reach the goals they were created to fulfil. In chapter four, the thesis then notes that the democratic legitimacy of international courts has been considered questionable from their very appearance, an issue argued to be of relevance still today, not least to the glaring lack of a global demos. It is thus observed that due to the reality of the international field, international courts have had to take the role of a norm-creator. The thesis argues that none of the traditional counter-arguments to this problematic feature can be held satisfactory. Further, it is asserted that the absence of a legislative causes problems to international courts both as an interpreter and as a norm-creator. Finally, the thesis then moves on to a more recent development in chapter five, namely legal fragmentation and the proliferation of international courts. While these make the international legal field more complex, create overlapping systems and thus potential power struggles, it is argued that this phenomenon also further affects the issue of democratic legitimacy and the justice provided by international courts. This happens notably because they lessen the control of states on the newly established norms and institutions. Further, while fragmentation might aid international courts in focusing on micro justice, it complicates their norm-creating process. As a conclusion, the thesis summarises the problems it claims are caused by the framework in which international courts operate and how they differ from the legend-building narrative. Additionally, it restates a few possible modest paths of development to tackle each of the noted problems, although it is argued that to truly solve the encountered issues, the establishment of an international legislative would be required. Due to the research question and the multiplicity of issues treated, the methods used in the thesis are a combination of critical analysis with theoretical and historical approaches, with an end-goal to provide a critical legal study on the impact of international courts.
-
(2024)Historically, wartime rape has largely been ignored as a ‘women’s issue’ in international law and condoned as something that ‘just happens’ in war. In the 1990s, however, the sexual violence perpetrated in the conflicts in Yugoslavia and Rwanda awoke the international community to condemn the systematic use of sexual violence as a weapon of war. This paper will examine the nature of wartime rape, especially so-called ‘tactical’ rape, and the international law applicable to it. It will be argued that the law remains inadequate, the approach taken is too narrow, and that the harm of rape is mischaracterised in its emphasis on the harm done to the community, carrying with it a number of problematic implications related to both gender and ethnicity. Specifically, the paper advances the argument that the problematic notion of ‘honour’ remains implicit in the law today.
-
(2024)Plastic pollution is a major global environmental challenge that does not spare any corner of the globe. It has been recognised that the earlier international legal framework to address the problem has not been comprehensive or effective. Thus, now, there is a new plastics treaty under negotiations at the United Nations. In Nairobi, where the third round of negotiations was held, activists were demanding decisionmakers to stop waste colonialism. The demand is related to the fact that plastic pollution is most visible in developing countries where waste management systems are inefficient or not existing, even though most of such waste is generated in developed countries. Despite efforts to reduce their exports of plastic waste, developed economies have remained exporters of their plastic waste to developing economies. Thus, this master’s thesis aims to study how colonial structures in international law are contributing to today’s global environmental challenges; and how international law produces waste colonialism. Theoretically, this master’s thesis belongs under an umbrella of law and globalisation; and is based on socio-legal, historical, and comparative approaches to international law.
-
(2023)Finland has recently announced its intentions to join the North Atlantic Treaty Organization. This research will overview what the decision to apply and to join means for Finland from an international law perspective. The main purpose of NATO is to exercise its designated collective defense ideology through the means laid out in the North Atlantic Treaty. However, the organization operates outside the treaty’s scope based on provisions laid out in soft law declarations. The implications of what operations fall within the scope of the North Atlantic Treaty and what operations are outside the hard law scope are examined in this research. Previous instances of the use of force by the organization in out-of-scope circumstances, as well as other possible deficiencies in the North Atlantic Treaty, are covered in this research. While the examination of the possible deficiencies in the North Atlantic Treaty serves its purpose for due diligence regarding Finland joining the alliance, the discussion is also aimed toward the organization as a whole for the consideration of the possible need to amend the North Atlantic Treaty whether or not Finland will be joining NATO. The following research question guides the research: “What are the legally binding rights and obligations a NATO member state gains after accession, and what does Finland need to consider in the eyes of international law based on NATO’s past actions and inactions?”
-
(2014)The first migration due to severe changes in climate date back to centuries ago. However, in the past, climatic factors have not been as significant as the climate change we are currently experiencing. Sea level rise, frequency of the extreme weather, and drought and water scarcity are main impacts of climate change on humans’ lives. In most vulnerable places, these effects lead to disasters which may force millions of inhabitants to leave their usual homelands. Some studies estimate that over the course of this century, more than 200 million people will be displaced, temporarily or permanently, as a result of climate change. This thesis primarily aims to demonstrate that whether the existing refugee protection system is able to provide protection for climate change refugees. Given the specific requirements of the protection of this emerging group of refugees, this thesis demonstrates that the current refugee protection instruments, both in a regional or international level, seem incapable to cover climate change-induced displaced persons. Therefore, a number of different academic proposals have been drafted to provide protection for climate change refugees. Amendment to the existing instruments, adaptation of a protocol, or creation of an independent framework are common categories of these protective proposals. As the second question of this thesis, a few numbers of proposed frameworks are examined to point out their strengths and weaknesses.
-
(2015)International legal status of Jerusalem has been controversial topic for a long time. The thesis covers the historical background for the application of legal rules. The author maintains that Israel fought a defensive war in 1948 and 1967, while propounding the pro-Arab narrative of history. secondly, the thesis expounds major views concerning the status of Jerusalem: 1) the all of former mandated territory of Palestine belongs to Palestinians 2) international legal regime applies to Jerusalem on basis of the Partition Resolution 181 3) the sovereignty of jerusalem is currently in abeyance 4) Israel holds the title to the whole of Jerusalem. The thesis evaluates the weaknesses and strenghts of these views and comes to a tentative conclusion. First, the Partition Resolution and international legal resime is not binding in international law, since UN General Assembly resolutions are generally only recommendations. Second, the view that all of Israel belongs to Palestinians is flawed because the Balfour Declaration has been generally accepted as valid and Israel fought a defensive war. Moreover, Israel has been generally recognized as a state. The question of sovereingty has to be separately considered in relation to East- and West Jerusalem. While in West Jerusalem Israel has stronger claim of sovereingty based on defensive conquest, right of self-determination and Balfour Declaration, the title is not without problems. However, it seems that Israel has strongest relative claim to West Jerusalem. With regard to East Jerusalem, the topic is even more controversial. Many Security Council Resolutions do not recognize Israeli sovereingty over East Jerusalem. Moreover, the Wall case pointed that in East Jerusalem Palestinians have stronger claim of self-determination. It is not clear however how the self-determination is to be applied to Jerusalem question: Whether Jerusalem should be seen as a one unit comprising whole of Jerusalem (where Jews have had majority since nineteenth century) or should the Armistice Demarcation Line or the Green Line considered a dividing line for the application of the right to self-determination, because the Armistice Treaty between Jordan and Israel expressly provides that the Armistice Lines are not to be treated as permanent international borders and do not settle issues of sovereingty. As a tentative conclusion, East Jerusalem is disputed territory (as it very difficult to say who hold the title). As for Security Council Resolution 242, the Resolution does not demand automatic withdrawal of Israeli troops to prewar lines. The borders are to be recognized and secure.
-
(2023)Den här magisteravhandlingen behandlar hur kortvarigt distansarbete beskattas i internationella situationer. I och med att distansarbete har ökat i popularitet så har även fler anställda börjat överväga att arbeta för en kort tid utomlandsifrån och kombinera arbete med nöje. Syftet med den här avhandlingen är att granska vilka regler som påverkar kortvarigt distansarbete i ett annat land, hur skattskyldigheten i ett land och ens hemviststat enligt skatteavtal påverkar beskattningen samt vilka faktorer som kan påverka ens skattskyldighet och hemviststat. Avhandlingen är uppbyggt kring utgångspunkten att Finland är antingen arbetsstaten eller hemviststaten, och forskningsfrågan är hur olika längders vistelse p.g.a. distansarbete i ett annat land påverkar beskattningen av individens inkomst, samt vilka faktorer som inverkar på det här. Avhandlingen grundar sig på rättsdogmatisk forskning och analyserar finländsk lagstiftning kombinerat med Skatteförvaltningens instruktioner och finsk rättspraxis. Detta är sedan kombinerat med skatteavtalsrätt. Eftersom internationell skatterätt bygger sig på lokala lagar och separat anpassade skatteavtal så finns det inte ett generellt svar för hur beskattningen ska gå till i alla länder. Man kan dock säga att generellt har arbetsstaten rätt att beskatta inkomst som förtjänats där, men undantag kan göras med hjälp av skatteavtalens 183 dagars regel, individens skattskyldighet, hemviststat eller arbetsgivarens hemviststat.
-
(2019)Activities in outer space are governed at an international level, above all, by international space law. As for treaty law, there are five United Nations treaties on outer space, all drew up during 1960’s and 1970’s. The first one of them is the Outer Space Treaty. Out of the five space treaties, the Outer Space Treaty has been ratified or acceded to the most. By 2019, the treaty had over a hundred States Parties to it whereas the most recent one of them, the Moon Agreement has only 18. These two treaties contain relevant provisions when it comes to the topic of the present thesis, space resource utilization. According to article I of the Outer Space Treaty, outer space and celestial bodies are free for exploration and use by all states. However, such freedoms are not absolute. One of the limitations can be found in article II of the treaty, known as the nonappropriation principle. The Moon Agreement echoes these principles but is a bit more specific than the Outer Space Treaty by further declaring that any areas of celestial bodies or natural resources in place are not subject to ownership rights unless there is an international regime saying otherwise (Art. 11(3) MOON). So far, there is no such regime, and the legal significance of the Moon Agreement is rather limited as it lacks binding force upon majority of states. Nonetheless, the question of property rights and the right of ownership over space resources is a relevant one. Whether one can extract such resources and do, more or less, whatever one pleases with them once removed from their original place is subject to controversy. The scope of freedom of use in relation to the non-appropriation principle remains ambiguous when it comes to space resource utilization. The research problem of the thesis is to study the formation of the United States’ position within the context of indeterminate space law. The United States is a state party to the Outer Space Treaty, but not to the Moon Agreement. It was the first country to enact a domestic law dealing with space resource utilization – the U.S. Act 2015. The Act sets out a national framework for commercial space resource utilization including an ownership regime regarding space resources obtained by U.S. citizens. An accompanying report notes that the state’s stand has long been that “the right to remove, take possession, and use in-situ natural resources from celestial bodies” and “the right of exploitation” are allowed under freedom of use granted in the Outer Space Treaty. It is further reported that the state has taken this position while being aware that there is no uniform understanding among states on the interpretation of the relevant principles and that, contrary to the United States, some regard the non-appropriation principle precluding exploitation of space resources and private property rights over such resources. Space resource utilization may have seemed like a distant future throughout the negotiating history of the Outer Space Treaty and the Moon Agreement, but the privatization and commercialization in the space sector in general was well anticipated by the United States. The state made clear that private sector involvement in the space arena is expected and shall be permitted. Article 11 of the Moon Agreement was held risky with regard to the interests of the private sector, and the agreement was left unratified in the United States. Therefore, the issue of space resource utilization rests upon the general principles of the Outer Space Treaty. At the hearings of July 1980, where the Moon Agreement was discussed before the U.S. Senate Committee, the representative of the Department of State addressed that the state’s position was that space resource utilization was allowed under the Outer Space Treaty whether for scientific investigation, or sustaining of missions in outer space, or for commercial purposes. The purpose of the U.S. Act is to give effect to the provisions of the Outer Space Treaty through a national law stating that private entities may use space resources in accordance with the treaty. The aim of the Act was to promote the development of space resource industry by decreasing legal uncertainties. When the Act was under preparation it was suggested that eventually the issue of space resource utilization would require solution on an international level as a state cannot make unilateral promises on how such issues will be dealt with on an international plane. However, the U.S. Act appears as a logical addition in the continuum, which dates back at least to July 1980 when the representative of the Department of State declared the states’ position on space resource utilization being allowed under the principle of free use.
-
(2016)The present thesis examines the privacy concerns raised from the friction of two dimensions: protection of personal data on the one hand, and technological innovation on the other. In order to address the different challenges that blockchain technology poses to the GDPR, the article provides a simplistic description of the complex blockchain architectures and functionalities. The main legal issue to be assessed is the determination of roles of all the personal actors involved in the personal data processing conducted through distributed ledgers within a corporate context. From a privacy perspective, it is necessary to establish a clear allocation of responsibilities and liabilities in order to preserve the fundamental rights and freedoms of data subjects and avoid data protection breaches. The purpose of this work is to discover how private organisations can perform privacy compliant international data transfers made through blockchain technology. The legal research is done in the light of the current European Data Protection Regulation and the existing guidance provided by the European Data Protection Authorities, having regard of the relevant legal doctrine. Finally, the thesis concludes arguing that the valid GDPR is a sufficient and technologically neutral legal instrument able to guarantee an appropriate privacy protection to the data subjects, whose personal data has been transferred globally through blockchains, by effectively defining the elements of compliance deriving from the processing of personal data in a business environment.
-
(2017)This thesis explores EU Member States competence to conclude an international convention governing multimodal transport liability, namely the Rotterdam Rules, which has been drafted by UNCITRAL and has been opened for signatures in 2009. There are several international maritime conventions currently in force and therefore possibly applicable for a contract of carriage, and this has been considered as one of the obstacles for boosting multimodal transport including a sea leg. If the Rotterdam Rules will enter into force it will be the first binding universal regime governing multimodal transport liability. 25 ratifications are required in order to the convention to enter into force. At the time of writing only 3 states have ratified the Rules, Spain being the only EU Member State so far. The main concern is whether the Member States ratifying the Rotterdam Rules would risk a treaty conflict stemming from EU law. This will be elaborated through the EU Treaties and from the position of an EU Member State. In order to have an understanding on the topic and the related problems, the thesis begins with an introductory part on the background, context and objectives of the Rotterdam Rules as well as some general remarks on the current state of affairs in Europe. The theoretical perspectives will cover international law considerations based on the Vienna Convention on the Law of Treaties as well as international maritime conventions from The Hague Rules to the pending Rotterdam Rules. Treaties on the European Union will be elaborated on the parts relevant for exercising competence in the area of transport. The possibility that EU would join the Rotterdam Rules along with the Member States is also discussed. While the Treaties may not provide comprehensive answer to the competence questions, relevant case-law of the Court of Justice of the European Union will be elaborated also. The Union is becoming increasingly active in transport matters. The Commission has already issued several White Papers in the field of transport. Strategic plans have been made and expert groups established for planning a regional transport regime. It will be argued that the competence of the EU has considerably expanded through the judicial activism of the Union institutions and the Court of Justice. Although the Lisbon Treaty was aimed to clarify the competence questions, the attempt was not very successful. Many ambiguities are left and these would require further clarification. The Commission and the Court have often taken a rather protective stand. The EU law shall prevail over anything else. The Union values such as unity and coherence have been used as a recourse to concerted action. Also based on the case-law it seems evident that the principles of EU law such as the duty of loyal cooperation have at times been interpreted so as to render shared competence meaningless. As the case-law suggests there are obvious risks for the Member States autonomous action. Even if the Member States possess competence they may be pre-empted to act. Under the shared competence the Member States may only exercise their competence to the extent that the Union has not exercised its competence or has ceased exercising its competence. At the moment the Union has not exercised its competence on the area of multimodal transport liability, it is therefore contended that for the time being the competence lies with the Member States. The main argument of the thesis is that there is no treaty conflict foreseeable between the Rotterdam Rules and the Treaties. But there is a risk of conflict anyway. The conflict would stem from diverging interests and thus be a clash of values. If the Union would choose not to conclude the Rotterdam Rules but rather continue developing its own regime, this may be a problem for those Member States who have concluded the Rotterdam Rules. Of course on the condition that the Rotterdam Rules eventually enter into force. The poor record of signatures may imply that the Member States are not confident on their competence but it may also imply dissatisfaction with the substance of the Rotterdam Rules. It is recommended that the Member States cooperate with the Union institutions in order to avoid conflicts. A mixed agreement would be one option but that may entail practical problems as it leaves the competence questions intact. Lastly it will be elaborated whether a universal regime on the multimodal transport is achievable at all.
-
(2015)Immateriella rättigheter har en speciell karaktär och dess drag måste beaktas då man väljer en tvistlösningsmetod. Immateriella rättigheter är till sin natur ofta kortvariga, internationella och av ett ekonomiskt (högt) värde bara så länge som rättigheten kan användas till fullo. Immateriella rättigheter kan på dagens marknad anses vara ett företags allra viktigaste tillgång. Då företagens ekonomiska tillgångar nuförtiden innefattar betydande immateriella rättigheter blir även de immateriella rättigheterna föremål för kommersiella tvister mellan företag. Dessutom är de kommersiella tvisterna allt oftare internationella och utbredda mellan parter runt om i världen. Det har blivit en global trend att lösa immaterialrättsliga tvister i skiljeförfarande. Således uppstår frågan om hur bra skiljeförfarandet lämpar sig på internationella immaterialrättsliga tvister. I avhandlingen undersöks skiljeförfarandets lämplighet som tvistlösningsmetod på internationella immaterialrättstvister genom att granska de av WIPO utgjorda speciella skiljeförfarandereglerna. Efter en kort inblick i gällande rättsregler och relevanta internationella konventioner analyseras skiljeförfarandets fördelar och nackdelar i förhållande till en domstolsprocess. Vidare lyfts fram de fördelar och det specialförfarande som WIPO skapat. I den andra delen av avhandlingen behandlas möjligheten om att börja använda skiljeförfarandet som ett första alternativ vid val av tvistlösningsmetod. Liknande automatiska skiljeförfarandesystem tas upp för att analysera möjligheten av en analogisk tillämpning på sagda immaterialrättsliga tvister. Avslutningsvis utreds möjligheten om ett skiljeförfarande som antagande i immaterialrättsliga tvister samt tas upp det frågor och problem skapandet av ett dylikt system innebär.
-
(2016)Tämä pro gradu –tutkielma tarkastelee ulkomaisten välitystuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa New Yorkin yleissopimuksen perusteella. Sopimus turvaa ulkomaisten välitystuomioiden tehokkaan tunnustamisen ja täytäntöönpanon kansallisissa tuomioistuimissa sopimusvaltioissa. Sopimus pitää kuitenkin myös sisällään säännöksiä joiden perusteella täytäntöönpaneva tuomioistuin voi kieltää välitystuomion tunnustamisen ja täytäntöönpanon. Tämänlainen säännös on sopimuksen artikla V(2)(b). Tämän artiklan mukaan tuomioistuin voi kieltää välitystuomion täytäntöönpanon, jos tunnustaminen ja täytäntöönpano olisi vastoin valtion oikeusjärjestelmän perusteita ja muodostaisi täten ordre publicin. Tutkielmassa tarkastellaan yksityiskohtaisesti sopimuksen V(2)(b) artiklan tulkintaa ja käyttöä, sekä oikeuskirjallisuuden että oikeuskäytännön perusteella. Mitä on ordre public, miten se määritellään ja miten sitä käytetään käytännössä? Mitkä ongelmat liittyvät periaatteeseen? Lisäksi tarkastellaan lähemmin miten tuomioistuimet kolmessa tarkasteluvaltiossa ovat tulkinneet ja käyttäneet ordre public -periaatetta oikeuskäytännöissään. Käyttävätkö tuomioistuimet tulkintalinjaansa johdonmukaisesti ja eroaako ordre publicin tulkinta tarkasteluvaltioiden välillä?
-
(2016)Tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten eurooppalaisessa oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä on käsitelty internetlinkittämisen ja yleisölle välittämisen suhdetta. Velvoite säätää oikeudenhaltijan yksinoikeudesta teoksen välittämiseen perustuu tietoyhteiskuntadirektiiviin ja WIPOn tekijänoikeussopimuksiin. Direktiivin ja sopimusten mukainen yleisölle välittämisen määritelmä ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen, että olisi selvää, kattaako se linkittämisen. Tutkielmassa tarkastellaankin sitä, pidetäänkö tekijänoikeudella tai lähioikeudella suojattuun aineistoon linkittämistä aineiston välittämisenä yleisölle. Tämän jälkeen tarkastellaan sitä, millä perusteella ainakin tietynlainen linkittäminen on rajattu yksinoikeuksien ulkopuolelle, vaikka linkittämistä pidettäisiin yleisölle välittämisenä. Lisäksi selvitetään, mikä tutkielmassa käsiteltyjen oikeuskirjallisuuteen ja -käytäntöön perustuvien ratkaisutapojen suhde on tutkielman kirjoitushetken oikeustilaan ja pohditaan kunkin ratkaisutavan vahvuuksia ja heikkouksia. Näitä vahvuuksia ja heikkouksia käsitellään erityisesti oikeudenhaltijan ja verkon käyttäjän intressien sekä perusoikeuksien näkökulmasta. Tietoyhteiskuntadirektiivin yleisölle välittämistä koskevan 3 artiklan 1 kohdan heikon ratkaisuvoiman vuoksi linkittämistä koskeva käytäntö on ollut Euroopassa hajanaista. Unionin tuomioistuimen viimeaikaiset Svensson- ja BestWater -tapaukset ovat selkeyttäneet oikeustilaa, mutta niiden myötä on herännyt myös uusia kysymyksiä. Tutkielman kirjoittamishetkellä unionin tuomioistuimessa on vireillä kaksi linkittämiseen liittyvää tapausta: GS Media ja Stichting Brein. Oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä ilmenevät mielipiteet yleisölle välittämisen soveltumisesta linkittämiseen voi jakaa karkeasti kahteen kategoriaan: ensimmäisen mukaan linkki tarjoaa pääsyn aineistoon ja on siis yleisölle välittä-mistä. Toisen mukaan linkki rinnastuu osoitetietoon tai viitteeseen eikä voi välittää aineistoa yleisölle. Unionin tuomioistuimen Svensson- ja BestWater -tapauksissa linkittäminen katsottiin lähtökohtaisesti yleisölle välittämiseksi. Ratkaisujen mukaan linkittäminen ei kuitenkaan ole direktiivin mukaista yleisölle välittämistä, ellei aineistoa välitetä uudelle yleisölle eli yleisölle, jota oikeudenhaltija ei ottanut huomioon antaessaan luvan alkuperäiseen välittämiseen. Käytännössä aineisto välitetään uudelle yleisölle, jos linkki kiertää yleisön pääsyn rajoittamiseksi toteutetun toimen. Ratkaisuista jää epäselväksi, mitä tällaisella toimella tarkoitetaan ja miten tulisi arvioida luvattomasti saataviin saatettuun aineistoon linkittämistä. Ratkaisuja on kritisoitu sekä siitä, etteivät ne mahdollista linkittämistä riittävän vapaasti että siitä, että ne johtavat oikeudenhaltijoiden yksinoikeuksien sammumiseen. Vireillä olevissa GS Media- ja Stichting Brein -asioissa on kyse linkittämisestä luvattomasti saataviin saatettuun aineistoon. Julkisasiamies on antanut GS Media -asiassa ratkaisuehdotuksen, jossa hän poikkeaa aiemman käytännön mukaisesta yleisölle välittämisen määritelmästä. Oikeustila saattaa siis muuttua. Myös hiljaisen suostumuksen konstruktion on katsottu voivan soveltua linkittämiseen. Konstruktio perustuu ajatukseen siitä, että asettamalla aineistoa saataville verkkoon oikeudenhaltija suostuu linkittämiseen. Konstruktio mahdollistaisi erilaisten linkittämistilanteiden tapauskohtaisen arvioinnin, mutta sen tarkempi sisältö on vakiintumaton ja siitä on oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä ristiriitaisia käsityksiä. Tietynlainen linkittäminen voi olla mahdollista myös tekijänoikeuden rajoitussäännösten nojalla. Nämä säännökset perustuvat tietoyhteiskuntadirektiiviin ja kansainvälisiin tekijänoikeussopimuksiin. Rajoitussäännösten soveltamisalasta on kuitenkin erimielisyyksiä, ja niiden sanamuodon perusteella ne mahdollistavat linkittämisen vain melko harvoissa tapauksissa. Lisäksi rajoituksista säätäminen ei ole pakollista, mikä voi johtaa lainsäädännön hajanaisuuteen eri maissa. Koska uuden yleisön edellytys mahdollistaa linkittämisen hiljaisen suostumuksen konstruktiota ja rajoitussäännöksiä laajemmin, näiden soveltamisala jäänee hyvin kapeaksi. Mahdollisuus linkittämiseen on tärkeä sananvapauden kannalta, sillä linkit edistävät tiedon vapaata liikkuvuutta ja sen löytämistä. Unionin tuomioistuimen tämänhetkinen käytäntö ei kuitenkaan mahdollista erilaisiin linkittämistilanteisiin liittyvien intressien arviointia, mikä saattaa aiheuttaa painetta suojata oikeudenhaltijoiden oikeuksia ainakin kaupallista linkittämistä vastaan muilla tavoin, esimerkiksi kustantajan lähioikeudesta säätämällä.
-
(2018)The aim of this thesis is to study the problems of interoperability in the IoT regime that are created by the EU copyright system, mainly the Software Directive. The main research question is the following: How can we solve the problems of interoperability relating to the internet of things created by the Software Directive? The EU digital single market, fundamental freedoms and basic principles of the EU will be a general framework for the study. The sub-questions are to following: Is interoperability possible with the legislation as it is in relation to the internet of things and what are the current problems of the legislation? Are intellectual property laws hindering the development of interoperability in relation to the internet of things and is copyright the correct way to protect software in relation to IoT? Are there any other possible solutions to the problems of IoT from the EU Copyright perspective? What about other perspectives? I will also consider some policy aspects for EU copyright law in relation to IoT and give some general policy considerations. It is necessary to consider the problem of interoperability from an legal point of view and especially from a copyright point of view. It is true that some of the problems could be solved by the relevant actors themselves conducting normal business or for example by the open source movement. On the other hand, whole other plethora of questions might also rise from the fact that software is also patentable. In the end the situation is that there is legislation about software interoperability, which has an effect on IoT. Suggestions in this relation can only be given by studying relevant copyright legislation. The reason why the study is at an EU level is because it is fundamentally at least an EU wide problem. Grand scale IoT is even more vast of a challenge. But when reviewing the problems on a European level, it is quite clear that 27 different types of legislation will not promote interoperability. This is why the study is made on an EU level. Another theoretical context that is relevant in relation to IoT (and all technology based legislation) is that the development of technology is hard to anticipate. Thus it needs to be kept in mind that less legislation or no legislation can sometimes be the better option. Legislating development is very hard but it can also be the correct answer sometimes. Current legislation also provides a framework for new legislation. In an international level the member states of the EU are members of the Berne Convention for the Protection of Literary and Artistic Works and the EU itself is a member to the TRIPs agreement. And as there is already legislation regarding software interoperability in the Software Directive and national legislation, we have to acknowledge the reality of possible limitations to policy-making and new legislation. In the first chapter I will set out the technological framework of the thesis and describe the research question. The second chapter explains the relevant EU framework. The third chapter is concerned with the main research question and chapter 4 provides the practical answers to these questions. These practical problems are mainly related to conceptual ambiguities of the Software Directive described in chapter three. Correspondingly, the practical solutions to these problems were given in chapter four, accompanied by long term policy considerations. In chapter 5 I will give my conclusions on the topic.
-
(2014)Verkkopiratismi, jolla viitataan yleisesti ilman oikeudenhaltijan lupaa tapahtuvaan teosten levittämiseen tietoverkon välityksellä, on globaali ilmiö, joka omaa merkittäviä yhteiskunnallisia ja kansantaloudellisia vaikutuksia. Vaikka arviot sen oikeudenhaltijoille ja laajemmin yhteiskunnalle aiheuttamista vahingoista vaihtelevat, voidaan pitää selvänä, että kyseessä on merkittävä yhteiskunnallinen ongelma. Tekijänoikeuksien täytäntöönpanoa verkkoympäristössä leimaa tehokkaiden oikeussuojakeinojen puute. Viime aikoina oikeudellisessa keskustelussa huomio on kiinnittynyt yhä enenevässä määrin erilaisiin verkossa toimiviin välittäjiin (engl. ISP, Internet Service Provider), toisaalta niiden vastuuseen siirtämästään, tilapäisesti tallentamas- taan tai säilyttämästään tiedosta, ja toisaalta yleisemmin niiden rooliin verkkopiratismin ja sen vaikutusten torjunnassa. Tämä johtuu siitä, että välittäjillä on usein parhaat mahdollisuudet puuttua luvattomaan verkkojakeluun. Oikeudenhaltijat ja monet etujärjestöt ovat vaatineet välittäjille aktiivisempaa roolia loukkausten ehkäisemisessä. Tutkimus kohdistuu niin sanottuihin internetoperaattoreihin, ei muihin verkossa toimiviin välittäjätahoihin. Termillä viitataan tässä toimijoihin, jotka tarjoavat vain tekniset edellytykset internetin toiminnalle, eivätkä itse, ainakaan lähtökohtaisesti, osallistu sisällöntuotantoon. Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää ensinnäkin, millä eri tavoin operaattorit osallistuvat tekijänoikeussuojan toteuttamiseen Euroopan unionissa ja Yhdysvalloissa, minkälaisia velvoitteita niihin kohdistuu, ja mihin nämä perustuvat. Toiseksi, pyrin selvittämään, mikä on operaattoreihin kohdistuvien toimintavelvoitteiden suhde niiden tietyin edellytyksin hyväkseen saamaan vastuuvapauteen. Luonnollisesti tämä edellyttää ensin vastuuvapautta koskevien säännösten tarkastelua ja vertailua. Kolmanneksi tutkin, miten eri osapuolten (tekijät, operaattorit, kolmannet) perus- ja ihmisoikeudet toteutuvat tekijänoikeuksien täytäntöönpanossa verkkoympäristössä. Tämän mahdollistamiseksi kartoitan ensin aiheeseen liittyvät keskeiset oikeudet ja selvitän kyseisten oikeuksien sisältöä ja keskinäissuhdetta. Tutkimuksessa käy ilmi, että ilman internetoperaattoreiden myötävaikutusta tekijänoikeuksien täytäntöönpano verkkoympäristössä olisi käytännössä mahdotonta, eikä oikeudenomistajilla olisi juurikaan keinoja puuttua verkkopiratismiin. Tekijänoikeussuojan toteuttamiseksi omaksutut menettelyt vaihtelevat paljon, ja toisaalta samankaltaisiin ratkaisuihin ollaan päädytty hyvinkin erilaisin tavoin; osa menettelyistä perustuu lainsäädäntöön, osa oikeudenhaltijoiden ja operaattoreiden vapaaehtoisiin, yksityisiin sopimuksiin. Tutkimuksessa havaitaan, että oikeudenomistajien ja operaattoreiden yhteistyö verkkopiratismin torjumisessa on lisääntynyt. Tämä johtuu pitkälti siitä, että kyseisten tahojen intressit ovat lähentyneet toisiaan. Toisaalta vastuukysymyksiin liittyvät epävarmuustekijät estävät osaltaan operaattoreita sitoutumasta ainakaan kovin pitkälle meneviin toimenpiteisiin. Tutkimuksessa todetaan, että oikeudenomistajien kannalta lähtökohtaisesti tehokkaimmat menettelyt, kuten aineiston monitorointi ja suodattaminen, ovat samalla ongelmallisimpia kolmansien oikeuksien, kuten sananvapauden ja yksityisyyden suojan kannalta. Tutkimuksessa esitetään yleistys, jonka mukaan Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden lainsäädäntö mahdollistaa operaattoreihin kohdistettavan selvästi laajempia toimintavelvoitteita kuin Yhdysvaltojen lainsäädäntö. Tutkimuksessa osoitetaan, että lopulta kysymys palaa aina siihen, miten turvata eri osapuolten (tekijät, operaattorit, kolmannet) oikeuksien tasapaino. Tämä seikka on niin lainsäätäjän kuin tuomioistuintenkin otettava huomioon. Edellä mainitun yhtälön ratkaiseminen on kaikkea muuta kuin helppo tehtävä; oman haasteensa tuo mukaan teknologian nopea kehitys. Vapaaehtoiset menettelyt mahdollistavat usein joustavamman ja nopeamman reagoinnin uusiin tilanteisiin, mutta toisaalta intressipunninta saattaa jäädä niissä vaillinaiseksi.
-
(2013)Työssä tarkastellaan Internet-operaattoreihin liittyviä perusoikeuskysymyksiä yleisesti ja monipuolisesti. Objektinäkökulmassa tarkastellaan yksityisten välisiä tai yksityisen ja julkisen vallan välisiä perusoikeussuhteita silloin, kun näitä pyritään toteuttamaan operaattoria "välineenä" käyttäen. Kyse voi olla perusoikeuksien edistämisestä (esimerkiksi sananvapaus, poliittinen osallistuminen, tosiasiallinen tasa-arvo tai TSS-oikeudet) tai rajoittamisesta (esimerkiksi valvonta ja tunnistamistietojen luovuttaminen yksityisiin tai yleisiin tarkoituksiin). Subjektinäkökulmassa kyse on operaattorin omien perusoikeuksien kannalta kiinnostavista tilanteista (esimerkiksi viestintämarkkinalain ja sähköisen viestinnän tietosuojalain sääntely ja erilaiset sisällölliset rajoitukset ja estomääräykset). Tarkastelu rajataan Internet-yhteyden tarjoamiseen (ns. tekninen välittäminen), eikä muita, esimerkiksi tallennus- ja sähköpostipalveluita käsitellä. Tutkimusmenetelmänä on lainoppi. Lainopillinen lähestymistapa on yhdistelmä analyyttis-deskriptiivistä selvitystä, perusoikeuskeskeistä laintulkintaa ja normatiivis-kriittistä problematisointia. Lähestymistavalla pyritään ensisijaisesti löytämään kysymyksiä ja pohtimaan niitä, eikä niinkään tarjoamaan yksiselitteisiä vastauksia. Työssä tutkimuskohdetta tarkastellaan oikeudenalat ylittävästi. Aineistona käytetään lähinnä lainsäädännön esitöitä, kirjallisuutta, artikkeleita ja tuomioistuinratkaisuja. Ulkomaista aineistoa hyödynnetään täydentävällä ja vahvistavalla tavalla. Objektinäkökulmassa tarkastellaan erityisesti oikeutta Internet-yhteyteen ja sen rajoittamista, Internetin suhdetta poliittisen sananvapauden käyttämiseen ja laajasti käyttäjien yksityiselämän suojaan kohdistuvia perusoikeuksien rajoittamispaineita. Suomalaisessa tuomioistuinkäytännössäkin ilmennyt Internet-yhteyden katkaiseminen eräissä väärinkäytöstapauksissa on perusoikeuksien kannalta suhteeton ja tarpeeton keino. Internet luo edellytyksiä todelliselle poliittiselle osallistumiselle ja keskustelulle, vaikka tässä onkin runsaasti rakenteellisia haasteita. Käyttäjän yksityiselämän suojaan liittyviä puuttumispaineita tarkastellaan sekä yksityisten että julkisen vallan intresseistä käsin. Erityisesti selvitetään tunnistamistietojen keräämistä, säilyttämistä ja luovuttamista. Yksityisille luovuttaminen on periaatteessa varsin tarkasti säänneltyä, mutta poliisi- ym. viranomaisille luovutukset voivat tapahtua varsin vapaasti. Lainsäädännössä huomio on kiinnittynyt varsinaisiin telepakkokeinoihin, mutta työssä todetaan varsinkin poliisilain tunnistamistietojen saantioikeuden ongelmallisuus. Tässä yhteydessä tarkastellaan laajasti ja kyseenalaistaen yleistä etua perusoikeuksien rajoitusten oikeuttamisperusteena. Yksityisten, tuomioistuimen ja poliisin toimintaa tarkastellaan esimerkinomaisesti ns. Chisugate-tapauksen valossa. Tältä osin todetaan tuomioistuimen arvioinnin ja prosessiasetelman olleen ongelmallinen ja poliisin toiminnan kyseenalainen. Subjektinäkökulmassa tarkastellaan lähemmin omaisuudensuojan ja elinkeinovapauden merkitystä operaattorin kannalta. Omaisuudensuoja on vähintään puolivälitöntä ja sitä arvioidaan yleisesti Länsinevan kriteerien perusteella. Kriittiseksi (ja avoimeksi) kysymykseksi jää, mitkä ovat tavanomaisen käytön sääntelyn rajat ja mikä merkitys tälle tulisi antaa perusoikeusarvioinneissa. Elinkeinovapauden toiminnan aikaisten velvoitteiden tulkintakäytäntö on vielä täsmentymättä. Kuitenkin eräät lausunnot ja EU-perusoikeudet ovat luoneet painetta myös tämän huomiointiin. Lisäksi elinkeinovapaudelle tulisi nähdä itsenäistä merkitystä siten, että julkisen vallan tulisi pidättäytyä muusta kuin välttämättömästä toiminnan sääntelystä. Näiltä osin yleisten oppien kehittyminen olisi toivottavaa. Työssä tarkastellaan viestintämarkkinalain ja sähköisen viestinnän tietosuojalain velvoitteita pääpiirteittäisesti. Viestintävirastolle delegoitua asiallisesti rajoittamatonta määräystenantovaltaa ja sääntelymallia problematisoidaan. Yleispalveluvelvoitteen laajentamiseen liittyvät kysymykset todetaan ongelmallisiksi. Kokoavasti velvoitteita ryhmitellään korvauksettomiin ja osaksi tai kokonaan korvattaviin. Pääsäännöksi hahmotetaan kokonaan korvaaminen, mikä osaltaan vähentää perusoikeusongelmia. Operaattorin oikeus Internet-palvelun sisällöllisiin rajoituksiin sopimusehtojen puitteissa todetaan tietyissä rajoissa mahdolliseksi. Lapsipornolain mukaista puoliväkisin toteutettua vapaaehtoista järjestelmää kritisoidaan tehottomuuden, haitallisuuden, korvauksettomuuden ja oikeusturvan puutteiden vuoksi. Lopuksi tarkastellaan sananvapauslain ja tekijänoikeuslain estomääräysmenettelyitä, joista tässä jälkimmäinen on keskeisin. Erityisesti selvitetään kolmannen viestintämahdollisuuksien vaarantamisen kieltoa, kohtuullisuutta määräyksen tarkkuuden, tehokkuuden ja kohdistamisen sekä kokonaisarvioinnin näkökulmasta. Estomääräys on ilmeisen tehottomana kohtuullisuuskriteerin osalta elinkeinovapauden ja omaisuudensuojan kannalta kyseenalainen, koska operaattori joutuu korvauksetta edistämään tekijänoikeuden haltijoiden taloudellisia intressejä ilman, että menettely edes merkittävästi vähentäisi oikeudenhaltijoiden taloudellisia tappioita.
-
(2013)Tutkielma käsittelee Internet-piratismia Suomessa rikosoikeudellisesta näkökulmasta keskittyen vertaisverkkoihin. Tutkielmassa selvitetään, minkälainen toiminta vertaisverkoissa on kiellettyä ja mitä oikeudellisia seurauksia tällaisesta toiminnasta voi aiheutua. Tutkielmassa pyritään kiinnittämään huomiota myös kriminalisointien laajuuteen ja piratismiin valvontaan sekä esittämään perusteltuja parannusehdotuksia. Metodi on rikoslainopillinen kriminaalipoliittisella orientaatiolla. Tutkielman aineisto koostuu koti- ja ulkomaisesta kirjallisuudesta sekä suomalaisesta ja ruotsalaisesta oikeuskäytännöstä. Alussa huomio keskittyy piratismin kriminalisoinnin toteutukseen Suomessa. Tarkasteltavana ovat niin tekijänoikeusrikkomus kuin -rikoskin, joiden yhteydessä keskitytään tekijänoikeuslain säännöksiin kappaleen valmistamisesta ja yleisön saataviin saattamisesta. Tekijänoikeuslain hyvitysseuraamukseen kiinnitetään erityistä huomiota. Osion johtopäätös on, että hyvityskorvaukset muodustuvat usein kohtuuttomiksi, koska hyvityksen luonnetta rankaisullisena vahingonkorvauksena ei nähdä ja hyvityksen määrä lasketaan kyseenalaisilla perusteilla. Hyvitystä voidaan tuomita rikosoikeudellisen rangaistuksen ohella niin vertaisverkon ylläpidosta, kuvaustiedoston lisäämisestä kuin yksityiseen käyttöön lataamisestakin, muutamin poikkeuksin. Vertaisverkkoihin liittyvää piratismia käsitellään tyyppitapausten kautta. Ensimmäinen tyyppitapaus on vertaisverkon ylläpito. Käsittelyn yhteydessä analysoidaan Suomen Finreactor-tapausta ja Ruotsin Pirate Bay -tapausta. Pääpaino on osallisuusoppien soveltumisella vertaisverkon ylläpitoon eli sillä, miten ylläpitäjien vastuu on eri tapauksissa johdettu käyttäjien toimista. Vertaisverkon ylläpito on kriminalisoitu varsin selkeästi. Kritiikki kohdistuu lähinnä hyvitysvastuun poissulkeutumiseen avunantajien osalta. Toinen tyyppitapaus on kuvaustiedoston lisääminen vertaisverkkopalvelimelle, mikä on myös kriminalisoitua. Kuvaustiedoston lisäämisen kriminalisointi johtaa siihen, että myös Internetin toimintaan liittyvä normaali linkittäminen vaikuttaa laittomalta, jos linkki johtaa laittomasta lähteestä peräisin olevaan aineistoon. Kolmas ja viimeinen tyyppitapaus on tiedostojen lataaminen vertaisverkosta yksityiseen käyttöön. Yksityiseen käyttöön lataaminen on periaatteessa kiellettyä mutta ei rangaistavaa. Vertaisverkossa ongelmia aiheutuu tiedostojen automaattisesta jakamisesta. Käytännössä automaattinen jakaminen tekee lataamisestakin rangaistavaa. Oikeuskäytännössä ei kuitenkaan ole otettu asianmukaisesti huomioon jakamisen automaattisuuden suhdetta tekijän tahallisuuteen. Lataamisen yhteydessä piratismin kriminalisointi ulottuu liian laajalle, koska oikeudenhaltijoiden tiedonsaantioikeus ja hyvityskorvaukset huomioon ottaen se mahdollistaa liian laajan kontrollin. Kokonaisuutena Internet-piratismiin liittyvä lainsäädäntö Suomessa on vaikeaselkoinen. Kaikki mahdollinen on kriminalisoitu varmuuden vuoksi. Lainsäädännön suurimmat ongelmat ovat hyvityskorvaukset nykyisellään sovellettuna ja piratismin kriminalisoinnin ulottaminen yksittäisiin lataajiin.
-
(2020)Tutkielmassa käsitellään kryptoprotokollapohjaisten täysin virtuaalisten internetyritysten yhtiöoikeudellista luonnetta ja kansainvälistä verotusta voimassaolevien vero-oikeuden normien sekä erityisesti OECD:n BEPS-hankkeen yhteydessä 14.10.2020 julkaiseman digiyhtiöitä koskevan tuoreen nexus-sääntöehdotuksen pohjalta. Digitalisaatio tarjoaa yrityksille uusia tapoja harjoittaa liiketoimintaa. Internet mahdollistaa automaattisten palveluiden sekä tuotteiden myymisen asiakkaille ja data on noussut keskeiseen asemaan yritysten arvon luojana. Datan omistajuus on keskittynyt jättimäisille digiyhtiöille ja niiden vaikutus kaikkiin yhteiskunnan osa-alueisiin on kasvava. Kryptot ovat digitalisaation seuraava taso, jonka avulla toimijoiden taloudellista toimintaa voidaan järjestää uudella hajautetulla tavalla täysin virtuaalisesti. Niiden myötä digitaalisten palveluiden avulla luotu arvo voidaan jakaa tasapuolisemmin järjestelmään osallistuneiden tahojen kesken ja perinteinen omistajuuden tunne saadaan palautettua. Kryptot edustavat siis uutta yhtiöoikeudellista muotoa harjoittaa liiketoimintaa. Digitalisaatio on luonut haasteensa kansainväliselle vero-oikeudelle. Erityisen haastavaksi on muodostunut se, että voimassaolevat kansainväliset veronormit eivät riittävällä tavalla pysty tavoittamaan digitaalisen talouden perusteella syntynyttä arvonnousua rajat ylittävässä liiketoiminnassa. Tämä on väistämättä nostanut esiin sen kysymyksen, että miten valtioiden välinen oikeudenmukainen verotusoikeuksien jakautuminen voidaan toteuttaa digitalisoituneessa maailmassa, jossa kiinteitä toimipaikkoja ei välttämättä muodostu. Kryptoprotokollan avulla toteutettua liiketoimintaan luo entisestään painetta kansainvälisten vero-oikeuden normien muuttamiselle, sillä toiminta tapahtuu täysin verkossa ilman minkäänlaista fyysistä yhteyttä valtioihin. Näin ollen tulevaisuuden internetyritykset välttävät täysin fyysisten yhteyksien muodostumisen, mikä asettaa todellisen haasteen kansainvälisen vero-oikeuden periaatteeseen, jonka mukaan verotus tapahtuu siellä, missä arvo syntyy. Edellä mainituista lähtökohdista tutkimuksessa asetetaan kaksi tutkimuskysymystä, joiden perusteella pyritään ensinnäkin selvittämään, missä määrin nykyisten yhtiöoikeudelliset normit ja teoriat onnistuvat tavoittamaan kryptoprotokollan avulla harjoitettavan täysin virtuaalisen liiketoiminnan ja voidaanko tätä toimintaa pitää esimerkiksi elinkeinoverolain mukaisena liiketoimintana. Toisella tutkimuskysymyksellä havainnoidaan sitä, voidaanko nykyisten kansainvälisten vero-oikeuden normien avulla verottaa täysin verkossa toimivaa liiketoimintaa ja toisaalta selvitetään OECD:n ehdottaman uuden nexus-sääntöehdotuksen soveltumista internetyhtiön liiketulojen verottamiseen rajat ylittävissä tilanteissa. Toisaalta tutkimuksessa nostetaan esiin haasteita, joita täysin verkossa harjoitettu liiketoiminta voi aiheuttaa sekä yhtiöoikeudelle että kansainväliselle vero-oikeudelle, kun sijoittautumistarvetta mihinkään valtioon ei ole olemassa. Tutkielman näkökulma on lainopillinen, mutta molempien tutkimuskysymysten tarkastelu edellyttää myös de lege ferenda -tyyppistä sekä veropoliittista pohdintaa. Tutkielmassa päädytään lopputulokseen, jonka mukaan voimassaoleva yhtiöoikeudellinen sääntely ei kykene tunnistamaan kryptoprotokollan avulla organisoitua taloudellista toimintaa itsenäisen oikeushenkilön toiminnaksi, jonka perusteella niiden operointi tapahtuu täysin yhtiöoikeudellisen sääntelykehikon ulkopuolella. Tulos johtaa siihen, että myöskään kansainvälisen vero-oikeuden voimassaolevat normit tai ehdotettu uusi nexus-sääntö eivät sovellut niiden verottamiseen, vaikka ehdotettu uusi nexus-sääntö tarjoaa ainakin teoreettisen mahdollisuuden siihen. Tutkielmassa esitetään kuitenkin väite, että olemassa olevien kryptoprotokollalle perustuvien internetyhtiöiden toiminta on de facto verrattavissa modernien osakeyhtiöiden toimintaan, jolloin valtioiden veropoliittisessa intressissä tulisi olla myös niiden verottaminen. Mitä pidemmälle kryptoprotokollien avulla harjoitettu liiketoiminta kehittyy, on se etulyöntiasemassa moderneihin osakeyhtiöiden nähden, kun sen liiketulot ovat verottomia. Vero-oikeudessa vallitsevan neutraalisuuden periaatteen tai valtioiden veropohjan rapautumisen estämisen kannalta tätä ei voida pitää toivottuna tilanteena. Näin ollen kryptoprotokollia koskevaa sääntelyä tulisi edelleen kehittää ja teknologian potentiaali tulisi huomioida nykyistä kokonaisvaltaisemmin.
Now showing items 943-962 of 3676