Browsing by master's degree program "Master's Programme in Law Helsinki"

Komissio esitti helmikuussa 2022 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi datan oikeudenmukaista saatavuutta ja käyttöä koskevista yhdenmukaisista säännöistä (datasäädös). Datasäädöksen tavoitteena on edistää datan käyttöä ja saatavuutta EU:ssa. Datasäädöksen säännöksiä sovelletaan niin kutsuttuun teolliseen dataan sekä henkilötietoihin. EU:ssa on sitouduttu korkeaan henkilötietojen suojan tasoon. Yleinen tietosuoja-asetus sisältää säännöt luonnollisten henkilöiden suojelulle henkilötietojen käsittelyssä. Tutkielmassa vastataan ensin kysymyksiin mitkä ovat yleisen tietosuoja-asetuksen ja EU:n uuden datasäädöksen tavoitteet ja vuorovaikutus. Datasäädöksellä ei poiketa tietosuoja-asetuksen säännöksistä, joiden katsotaan tutkielmassa täydentävän datasäädöstä Euroopan datastrategian tavoitteiden valossa. Tietosuoja-asetuksen ja datasäädöksen tavoitteiden voidaan kuitenkin katsoa olevan jännitteiset. Koska datasäädöksen lainsäädäntöprosessi on tutkielmaa kirjoittaessa kesken, tutkielmassa otetaan kantaa säädöstekstiin ja esitetään myös de lege ferenda -tyylisiä kannanottoja erityisesti yleisen tietosuoja-asetuksen valossa. Tutkielman tarkoituksena on toiseksi tunnistaa henkilötietojen käsittelyyn liittyvät velvollisuudet, jotka julkisen sektorin toimijan ja yksityisen sektorin datan haltijan on erityisesti huomioitava datasäädöksen V luvun tilanteessa, jossa yksityisen sektorin datan haltija asettaa julkisen sektorin saataville henkilötietoja poikkeuksellisen tarpeen tilanteessa. Tutkielmassa tehdään muun muassa johtopäätös, että datasäädöksen V luvun tilanteessa on lähtökohtaisesti kysymys kahden erillisen rekisterinpitäjän välisestä tietojen luovutuksesta.

Datan yhteiskunnallinen merkitys on korostunut entisestään, ja datan määrän lisääntyminen on viime vuosina muuttanut niin taloutta kuin yhteiskuntaa. Datan merkitys nyky-yhteiskunnalle on itse asiassa niin merkittävä, että tämänhetkinen digitaalinen kehitys nimitetään neljänneksi teolliseksi vallankumoukseksi. Dataa syntyy nykyään etenkin esineiden internetiin (eng. ”Internet of Things”) liitettyjen laitteiden toiminnan seurauksena, mikä on kasvattanut datan määrää huomattavasti. Samalla datan sääntely tärkeys on tunnustettu. Euroopan komission konkreettinen tulos tästä on eurooppalaiseen datastrategiaan perustuva ehdotus datasäädökseksi (eng. Data Act), jonka tavoitteena on parantaa datan saatavuutta sisämarkkinoilla säätämällä muun muassa eräitä datan jakamista koskevia velvoitteita. Tutkielmassa tutkitaan ensinnäkin sitä, mikä on datasäädösehdotuksen merkitys kilpailuoikeudelle, ja onko säädöksessä kyse kilpailuoikeudellisesti relevantista lainsäädännöstä. Lainsäädäntöehdotus tähtää kilpailuoikeudelle tyypillisiin tavoitteisiin, mutta ehdotuksen suhde kilpailulainsäädäntöön jää säädöksessä perustelematta. Tutkielman toinen sekä pääasiallinen tutkimuskysymys oli vuorostaan selvittää, voiko SEUT 101 artiklan kiellon ja datasäädöksen asettamien datan jakamista koskevien velvoitteiden välille syntyä ongelmallinen suhde tilanteissa, joissa säädös asettaa velvoitteen jakaa dataa. SEUT 101 artikla kieltää kilpailijoiden välisen tietojenvaihdon, kun taas datasäädösehdotus velvoittaa asettamaan liitettyjen laitteiden dataa saataville tarvittaessa myös kilpailijoille. Metodologisesti tutkielmassa on pääosin kyse de lege ferenda -tutkimuksesta, siltä osin kuin siinä arvioidaan tulevaa lainsäädäntöä ja lainopillisesta tutkimuksesta siltä osin, kuin siinä arvioidaan voimassa olevaa oikeutta. Aiheella on myös vahva kytkös teknologiaan, sillä tutkimus pohjautuu datan aiheuttamiin sääntelytarpeisiin, minkä vuoksi tutkimuksen voidaan ajatella sijoittuvan myös oikeuden monitieteiden alaan. Tutkimuksessa havaittiin, että datasäädösehdotuksella on kilpailupoliittiset tavoitteet ja sillä on vahva liityntä kilpailuoikeuteen huolimatta siitä, että tätä suhdetta ei ole perusteltu säädöksessä. Samalla se näyttää täydentävän kilpailusääntöjen perinteisiä keinoja, joita on käytetty dataan pääsemiseksi (eng. access to data) tarjoamalla vastaavasti kilpailuoikeuden ulkopuolisen keinon saada esineiden internetiin kytkettyjen laitteiden data. Tämä pääsy on merkittävä datainnovoinnin kehittämisen kannalta sekä etenkin jälleenmarkkinoiden kehittämistä silmällä pitäen. Samalla tutkimuksessa havaitaan, että datasäädöksen datan jakamista koskeva velvoite voi todella aiheuttaa tilanteita, joissa data joudutaan asettamaan kilpailijalle. Kielletyn tietojenvaihdon riskin arvioimiseksi tutkimus suuntautui arvioimaan etenkin komission suuntaviivaluonnosta SEUT 101 artiklan soveltamisesta horisontaalisiin yhteistyösopimuksiin C/2022/1159. Tässä yhteydessä havaittiin, että suuntaviivaluonnoksessa ei kuitenkaan käsitellä eikä mainita nimenomaisesti tietojen jakamista pakollisten tai vapaaehtoisten EU:n digitaalisten sääntelykehysten mukaisesti, kuten datasäädöksen nojalla. Myöskään datasäädös ei auta datan jakamisen laillisuuden arvioinnissa. Näin ollen voidaan puhua sääntelyn aukollisuudesta.

Avhandlingen granskar stiftelserättens och stiftelseväsendets utveckling från slutet av 1700-talet fram till nutid med fokus på så kallade kapital- och stipendiestiftelser. Betoningspunkten ligger mellan 1800-talets andra hälft och tiden kring beredningen och ikraftträdandet av lagen om stiftelser (5.4.1930/109, upphävd) år 1931. I avhandlingen fästs särskild vikt vid de olika rättsliga brytningspunkterna som åtminstone inkluderar: utvecklingen och betydelsen av det stiftelserättsliga koncessionssystemet i förhållande till det förenings- och aktiebolagsrättsliga normativsystemet, rättssubjektiv systematik på stiftelserättens område, indelningen i självständiga- och osjälvständiga stiftelser, ikraftträdandet av lagen om stiftelser år 1931, det allmänna förbudet för stiftelser att idka affärsverksamhet fr.o.m. år 1965, fastställt minimibelopp i mark för grundande av stiftelser fr.o.m. år 1987 samt den gällande stiftelselagens (24.4.2015/487) ikraftträdande år 2015. Till skillnad från samfunden som i huvudsak utgörs av medlemmarna och deras intressen ligger grunden för stiftelserna i det ändamål som fastställts av den utomstående stiftaren samt den egendom som tilldelats stiftelsen, där förverkligandet av stiftarens ändamålsbestämmelse är en central egenskap för de självständiga stiftelserna som rättssubjekt. I likhet med stiftelserna uppfyller ändå vissa föreningar, i egenskap av samfund liknande ändamål som de allmännyttiga stiftelserna varvid dessa på goda grunder kan argumenteras höra till det bredare rummet för begreppet stiftelseväsende. I avhandlingen förs fram hur kvarlåtenskapsrätten gett sig till känna inom stiftelserätten särskilt i fråga om sådana stiftelser som grundats genom testamente. Trots allt har relativt få självständiga stiftelser grundats på detta sätt. I avhandlingen undersöks juristernas roll inom stiftelseväsendets och stiftelserättens utveckling, närmast ur den synvinkeln, vilka av de som deltagit i beredningen av ändringarna i stiftelselagstiftningen som varit jurister ävensom deras eventuella bindningar till stiftelseväsendet. Under den behandlade perioden har juristerna innehaft uppdrag som styrelsemedlemmar, testamentsexekutorer, sakkunniga och även grundat stiftelser vilket enligt vad som närmare framgår ur avhandlingen, ger vid handen att juristerna varit i en nyckelposition i utvecklingen av det inhemska stiftelseväsendet och stiftelserätten.

Tutkielmassa käsitellään Schrems II-oikeustapauksen jäljiltä tapahtuneita muutoksia tietosuoja-asetuksen mukaisissa yleisissä mallisopimuslausekkeissa ja arvioidaan mikäli ne asettavat eri kokoiset yritykset eriarvoiseen asemaan nykymuodossaan. Ensin, tutkielmassa määritellään tarvittavat taustakäsitteet ja tiivistetään oleelliset oikeustapaukset (Schrems I ja Schrems II) taustoittamaan tutkittavaa aihetta, ja lisäksi myös pääpiirteittäin kuvataan Safe Harbour ja EU-US Privacy Shield sopimuksia sekä niiden implementointipäätösten historiaa. Tämän jälkeen vuoden 2010 mallisopimuslausekkeiden pääpiirteet kuvataan, jotta niitä voidaan seuraavassa osiossa peilata vuoden 2021 uusiin mallisopimuslausekkeisiin ja osoittaa, mitä muutoksia niissä on tapahtunut Schrems II-tuomion jälkeen. Seuraavaksi tutkielmassa analysoidaan mikäli aiemmissa kohdissa käsitellyt muutokset asettavat yrityksiä eriarvoiseen asemaan joko niiden saavutettavuuden (”accessibility”) tai toimivuuden (”effectiveness”) kannalta. Jälkimmäinen tarkastelutapa on perusteltu, sillä tutkielmassa osoitetaan, että suuret muutokset sääntelyssä asettavat pienemmät toimijat korostetun vaikeaan asemaan, ja mallisopimuslausekkeiden toimivuus vaikuttaa niiden pysyvyyteen. Lopuksi tutkielmassa esitetään muutosehdotuksia nykyisiin mallisopimuslausekkeisiin löydettyjen ongelmakohtien perusteella. Tutkielman lopputulema on, että vaikka mallisopimuslausekkeet eivät itsessään laajenna tietosuoja-asetuksen vaatimuksia suhteessa pk-yrityksiin ja näin ollen eivät periaatteessa aseta niitä eriarvoiseen asemaan, erityisesti niiden sisältämä kansainvälisten tietojensiirron riskiarvion vaatimus on korostetun vaikea saavuttaa pk-yrityksille, ja näin tosiasiallisesti lisää yritysten välistä epätasa-arvoa. Tutkielman lopputulemana suositellaan muutoksia tähän kansainvälisten tietojensiirron riskiarviomenetelmään, sekä suositellaan laajempaa lisätutkimusta tietosuoja-asetuksen saavututtamista tavoitteista verrattuna sen vaatimustenmukaisuuden implementoinnin raskauteen erityisesti pk-yrityksissä.

Keväällä 2020 alkanut koronapandemia johti yhteiskunnan sulkeutumiseen ja merkittäviin perus- ja ihmisoikeuksia koskeviin rajoitustoimiin. Yhtenä keskeisimpänä rajoittamisen kohteena oli elinkeinovapaus, jota rajoitettiin esimerkiksi asettamalla rajoituksia ravintoloiden aukiolo- ja anniskeluaikoihin sekä säätämällä asiakastilojen sulkemisesta määräajaksi. Keskeisimmät perusteet elinkeinovapauden rajoittamiselle olivat terveydenhuollon kantokyvyn turvaaminen sekä siihen läheisesti kytkeytyvien terveyteen liittyvien oikeuksien suojaaminen. Tutkielman tavoitteena on analysoida elinkeinovapauden rajoittamista koronapandemian aikana Suomessa vuosina 2020–2022. Pyrin tutkimaan, miten elinkeinovapautta rajoitettiin koronapandemian aikana, millä eri lainsäädännöllisillä keinoilla rajoituksia toteutettiin ja miten elinkeinovapauteen kohdistuneita rajoituksia perusteltiin ja oikeutettiin. Tutkielman metodi on lainopillinen ja keskeisimmän aineiston muodostaa koronapandemian aikana syntynyt laaja virallisaineisto, jonka osalta käsittelen erityisesti perustuslakivaliokunnan antamia lausuntoja ja mietintöjä. Elinkeinovapautta rajoitettiin pandemian aikana valmiuslain, perustuslain 23 §:n soveltamisen ja perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten perusteella. Keskeisenä johtopäätöksenä esitän, että elinkeinovapauden rajoittaminen laajamittaisestikin oli mahdollista koronapandemian aikana terveydenhuoltojärjestelmän kantokyvyn ja ihmisten terveyden suojaamiseksi, mutta rajoitustoimia tuli arvioida tarkasti erityisesti oikeasuhtaisuutta ja välttämättömyyttä koskevien kriteerien näkökulmasta. Rajoitustoimet oli rajattava ajallisesti ja alueellisesti vain siihen, mitä voitiin pitää epidemiatilanteen näkökulmasta välttämättömänä, eikä rajoitustoimilla voitu puuttua perusoikeuksiin laajemmin kuin oli välttämätöntä. Rajoitusten taloudellinen kompensaatio oli myös tärkeä osa rajoitusten hyväksyttävyyttä, vaikka korvauksen suuruuden katsottiinkin kuuluvan lainsäätäjän harkintamarginaalin piiriin, eikä kaikkia rajoitustoimia korvattu.

Avhandlingen behandlar EU-rättens allmänna rättsprincipers horisontella direkta effekt och denna horisontella direkta effekts förhållande till rättssäkerhetsprincipen. I sin dom i Mangold gav EU-domstolen horisontell direkt effekt till principen om förbud mot åldersdiskriminering, vilket var början på allmänna rättsprincipers horisontella direkta effekt. Denna dom har utsatts för mycket kritik och diskussion både i rättslitteraturen och bland EU-domstolens generaladvokater. EU-domstolen har i senare domar fastslagit att principen om förbud mot åldersdiskriminering på grund av ålder kan ha horisontell direkt effekt. Även vissa andra allmänna rättsprinciper har getts horisontell direkt effekt i EU-domstolens praxis. Kriteriet för att allmänna rättsprinciper ska kunna ha horisontell direkt effekt är att de i sig själva ska ge en rättighet för enskilda som de kan åberopa gentemot andra enskilda. Sedermera verkar EU-domstolen ha övergått till att ge Europeiska unionens stadga om de grundläggande rättigheterna horisontell direkt effekt i stället för allmänna rättsprinciper. Det återstår att se om praxisen gällande allmänna rättsprincipers horisontella direkta effekt fortfarande kommer tillämpas i framtiden och om några andra allmänna rättsprinciper kommer ges horisontell direkt effekt. I avhandlingen behandlas Ajos-avgörandet i stor utsträckning. I Ajos kom EU-domstolen fram till att den nationella lagen, eller åtminstone den nationella domstolens fasta tolkning av lagen, inte var förenlig med principen om förbud mot åldersdiskriminering och att den nationella domstolen således skulle underlåta att tillämpa den nationella bestämmelsen som strider mot unionsrätten. Det intressanta med Ajos är att den nationella domstolen slutligen inte följde EU-domstolens dom. I en av sina tolkningsfrågor frågade den nationella domstolen om man kunde ge företräde åt rättssäkerhetsprincipen och principen om skydd för berättigade förväntningar och tillämpa den nationella bestämmelsen trots att den var i strid med principen om förbud mot diskriminering på grund av ålder. EU-domstolen ansåg att man inte kunde göra detta. Rättssäkerhetsprincipen och den med den tätt sammanhängande principen om skydd för berättigade förväntningar är också viktiga allmänna rättsprinciper inom EU. I avhandlingen behandlas allmänna rättsprincipers horisontella direkta effekt i förhållande till rättssäkerhetsprincipen för att bedöma hur förenlig denna direkta effekt är med principen. Som utgångspunkt i bedömningen används indelningen av rättssäkerhet i formell rättssäkerhet (förutsebarhet) och materiell rättssäkerhet (acceptabilitet). Vid en första anblick är allmänna rättsprincipers horisontella direkta effekt problematisk ur rättssäkerhetssynpunkt, eftersom det finns flera aspekter som försämrar förutsebarheten för enskilda. Denna horisontella direkta effekt är dock inte lika problematisk med tanke på materiell rättssäkerhet, eftersom den till exempel leder till att grundläggande rättigheter får genomslag och bättre skydd, vilket kan anses öka acceptabiliteten eller godtagbarheten för avgörandenas slutresultat. Ur EU-rättens synvinkel är inte heller den horisontella direkta effekten för allmänna rättsprinciper så oförutsebar som det först verkar. Avhandlingens slutsats är att praxisen inte nödvändigtvis är så problematisk ur rättssäkerhetsynvinkel som man inledningsvis kunde anta.

A number of institutions, regulations, treaties, and courts impact how human and environmental rights are discussed, steered and enforced. The recent proposal for a Directive on Corporate Sustainability Due Diligence, published by the European Commission 23rd February 2022, is a potentially significant contribution to the directions these rights will take going forward. A particularly intriguing point about the directive is that it aims to foster sustainable and responsible corporate behaviour in the whole supply chain, often having a global reach. This extends to non-EU companies who fall under the directive by meeting certain thresholds and conditions. The directive has an emphasis on the protection of human rights and the environment not only inside, but also outside, of the European Union. To realise the governance of corporate behaviour inside and outside the EU, cross-border considerations inevitably come to the forefront and with this, an old legal concept and doctrine – extraterritoriality. This paper examines to what extent one can detect extraterritoriality at work in different fields of law, most notably how the European Court of Human Rights and the European Court of Justice have applied this notion and ultimately, to what extent extraterritoriality could be applied to the Directive on Corporate Sustainability Due Diligence. Methodologically, the paper follows a legal policy research framework with regards to analysing different approaches to which the proposed directive could base its interpretation on extraterritoriality. In line with this approach, the paper will outline and analyse; the UN Guiding principles of the on Business and Human Rights; Professor Ruggie’s Report on the Issue of Human Rights and Transnational Corporations and other Business Enterprises; the European Convention on Human rights; the International Covenant on Civil and Political Rights; recent case law of the European Court of Human Rights; case law of the European Court of Justice on competition law; the European Commission’s decisions relating to mergers and finally, recent case law of the European Court of Justice where extraterritoriality has been explicitly mentioned. The above highlighted so as to discover the level of precedence for the way in which extraterritorial jurisdiction might be construed in the coming directive. The paper will conclude by suggesting in what ways the directive could gain in extraterritorial scope and application in order to foster the protection of human rights and the environment.

Samtidigt som näringslivet spelar en central roll i den sociala och ekonomiska utvecklingen av det moderna samhället, bidrar det även till otaliga risker som kan orsaka skada för ekonomin, miljön och samhället. Under de senaste årtiondena har emellertid den allmänna uppmärksamheten för företagsansvaret ökat globalt, och idag förväntas företag betjäna samhällsintressen i en bredare skala än att endast lyda befintlig lagstiftning samt identifiera och förebygga skadliga samhällseffekter. Framför allt inflytelserika multinationella företag fordras använda sin kapacitet för att hitta lösningar till samhälleliga problem. Globaliseringen och fragmenteringen av företagens produktion i värdekedjor har lett till att de verksamhetsrelaterade ansvarsfrågorna blivit alltmer gränsöverskridande. Detta, tillsammans med det samhälleliga intresset, har bidragit till en hastig ökning av reglering som omfattar företagens ansvar för bland annat miljö- och människorättskränkningar. De existerande nationella företagsansvarslagarna har dock resulterat i oenigheter av ansvarsgrunder och konkurrensfördelar. Som en lösning till detta har Europeiska unionen tagit åtgärder för att upprätta en bindande unionslagstiftning som ålägger vissa företag en förpliktelse att iaktta tillbörlig aktsamhet i sina gränsöverskridande värdekedjor. Förhandlingarna av direktivförslaget har dock belastats av meningsskiljaktigheter, särskilt beträffande efterlevnaden av bestämmelserna om tillbörlig aktsamhet. Detta inbegriper närmare det gränsöverskridande ansvaret som ett företag kan åläggas till följd av skador som orsakas av ett annat bolag i dess värdekedja till nackdel för en utomstående part. Enligt allmänna aktiebolagsrättsliga regler grundar sig ansvarsfördelningen i ett aktiebolag på de grundläggande principerna om aktiebolagets åtskilda juridiska personlighet och aktieägarens begränsade ansvar. Den heltäckande företagsansvarsregleringen som för tillfället förbereds på unionsnivå utgör ett undantag till dessa principer, då det bolagsrättsliga ansvaret förslagsvis kan utsträckas såtillvida att ett moderbolag förblir ansvarigt för dess utländska dotterbolags skadevållande verksamhet. Fastän samförstånd fortfarande inte nåtts i förhandlingarna gällande direktivets innehåll och omfattning, kan övriga rättsmedel gemenligen utnyttjas för att ålägga ett liknande ansvar för moderbolaget. Dessa rättsmedel utgörs av produktionsansvarsrätten och ansvarsgenombrottet. Foreign direct liability-ansvaret, som utgör en underart till produktionsansvaret, underbygger på allmänna obligationsrättsliga regler och moderbolagets bristande företagsstyrning av dotterbolaget. Ansvarsgenombrottet baserar sig emellertid på principen om förbudet mot rättsmissbruk, och omfattar situationer där en aktieägare under vissa omständigheter och utan stöd av någon förpliktande bestämmelse blir direkt ansvarig gentemot aktiebolagets borgenärer för bolagets förpliktelser i strid med de grundläggande aktiebolagsrättsliga principerna. Syftet med denna avhandling är att ge en bättre bild av den rättsliga förståelsen och regleringen av den verksamhet som sker inom överstatliga värdekedjor, och ämnar till att behandla de olika mekanismerna för att ålägga en aktieägare ansvar för aktiebolagets företagsansvarsrelaterade kränkningar och försummelser. Därutöver diskuteras särskilt ansvarsgenombrottets ställning som en alternativ ansvarsmekanism i ljuset av det produktionsrättsliga och företagsansvarsrättsliga ansvaret.

Tutkielma keskittyy ristiriitaan vihreän siirtymän ja saamelaisille alkuperäiskansana kuuluvien oikeuksien toteutumisen välillä. Useat kansainväliset sopimukset, muun muassa YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus, sekä YK:n alkuperäiskansojen oikeuksia koskeva julistus turvaavat saamelaisten itsemääräämisoikeutta sekä oikeutta harjoittaa ja ylläpitää kulttuuriaan, johon kuuluvat myös perinteiset elinkeinot, kuten poronhoito. Samalla ilmastonmuutos vaatii uusiutuvan energian määrän lisäämistä. Tuulivoimaa pidetään yhtenä tärkeimpänä uusiutuvan energian tuotantomuotona. Tuulivoimaprojekteilla on kuitenkin todettu olevan merkittäviä vaikutuksia poronhoidon harjoittamiseen projektien eri vaiheissa rakentamisesta energiantuotantoon. Tutkielman ensimmäinen osa keskittyy tuulivoiman ja poronhoidon väliseen konfliktiin. Tutkielmassa tarkastellaan, salliiko kiireellinen vihreän energian tarve tasapainottelua vihreän siirtymän ja saamelaisten oikeuksien toteutumisen välillä, kun arvioidaan, loukkaako tuulivoimaprojekti saamelaisten kulttuurisia oikeuksia KP-sopimuksen 27 artiklan perusteella. Tutkielman toinen osa keskittyy saamelaisten itsemääräämisoikeuden toteutumiseen Suomen järjestelmässä. Oikeus osallistua saamelaisten asioihin vaikuttavaan päätöksentekoon on tärkeä osa saamelaisten itsemääräämisoikeutta. Tutkielmassa selvitetään saamelaisten osallistumisoikeuden toteutumista tuulivoimaa koskevan päätöksenteon näkökulmasta. Lisäksi tutkielmassa arvioidaan vaikutuksia, joita alkuvuonna 2023 kaatuneella hallituksen esityksellä HE 274/2022 vp. olisi ollut saamelaisten osallistumisoikeuden toteutumiseen kansainvälisten ihmisoikeuksien valossa huomioiden ihmisoikeusinstituutioiden ratkaisukäytännön. Tutkielmassa esiteltyjen argumenttien nojalla johtopäätöksinä esitetään ensinnäkin, että jonkinlainen tasapainottelu vihreän siirtymän ja poronhoitoon liittyvien oikeuksien välillä voi olla sallittua, jos kysymyksen katsotaan olevan perustavanlaatuisten oikeuksien välisestä arvioinnista. Keskenään tasapainoteltavat perustavanlaatuiset oikeudet olisivat tässä tapauksessa yhteiskunnan jäsenten oikeus hyvään ja terveelliseen ympäristöön sekä saamelaisten oikeus harjoittaa ja ylläpitää poronhoitoelinkeinoa. Tällainen tilanne voi kuitenkin olla kysymyksessä vain, jos tuulivoiman sijoittaminen alueelle, jossa sillä on vaikutuksia poronhoitoon, on välttämätöntä vihreän energian tuottamiseksi ja elinkelpoiseen ympäristöön liittyvän oikeuden toteuttamiseksi. Mikäli tuulivoimalle on löydettävissä sijainteja, jotka rajoittavat poronhoitoa vähemmän tai ei lainkaan, ei vihreän siirtymän tärkeydellä voi perustella KP-sopimuksen 27 artiklan turvaamien oikeuksien rajoittamista. Suomen järjestelmään liittyen esitetään, että saamelaisten osallistumisoikeudet poronhoitoon vaikuttavaa tuulivoimaa koskevaan päätöksentekoon eivät ole tasolla, jota saamelaisten kansainvälisten alkuperäiskansoja koskevien ihmisoikeuksien täysimääräinen toteutuminen vaatii. Ensinnäkin saamelaiskäräjälain 9 §:ssä säädetty velvoite neuvotella saamelaiskäräjien kanssa päätöksistä, jotka vaikuttavat saamelaisiin tai heidän oikeuksiinsa, koskee vain saamelaisten kotiseutualuetta. Lisäksi velvoite näyttää toteutuvan vaihtelevasti ja paikoin riittämättömällä tavalla. Muulla osalla poronhoitoaluetta, jolla yli 75 % paliskunnista sijaitsee, neuvotteluvelvoite perustuu poronhoitolain 53 §:ään, jonka mukaan velvoite on vain valtion viranomaisilla ja soveltuu vain valtion omistamaa maata koskevaan päätöksentekoon. Poronhoitolain velvoite näyttää painottavan oikeutta elinkeinoon ja takaa saman turvan saamelaisten lisäksi myös alkuperäiskansaan kuulumattomille poronhoitoa harjoittaville henkilöille, eikä siis heijasta riittävällä tavalla saamelaisten alkuperäiskansa-asemaan liittyviä kansainvälisessä oikeudessa tunnustettuja oikeuksia. Lisäksi tutkielmassa esitettyjen näkökulmien perusteella esitetään, että saamelaiskäräjälain uudistamista koskevan hallituksen esityksen 274/2022 vp läpimenolla olisi ollut merkittäviä saamelaisten osallistumisoikeuksia edistäviä vaikutuksia. Tärkeimmät osallistumisoikeutta parantavat vaikutukset olisivat olleet kaikkien saamelaisten kulttuuriin ja perinteisiin elinkeinoihin vaikuttavien päätösten tuomisella esitetyn 9 §:n yhteistyö- ja neuvotteluvelvoitteen piiriin sekä neuvotteluvelvoitteen laajentamisella muun muassa kunnallisvaltuustoihin, jotka käyttävät merkittävää päätöksentekovaltaa maankäyttöä koskevissa asioissa.

Viimesijaisen perustoimeentulotuen väärinkäytösten ehkäisy on yhteiskunnassa korostuneessa intressissä. Hollannissa toimeentulotuen väärinkäyttäjille on mahdollista määrätä tuen takaisinperinnän lisäksi hallinnollinen rangaistusseuraamus. Tässä tutkielmassa analysoidaan hallinnollisen sanktion soveltumista seuraamukseksi toimeentulotukilain 20 §:n toisen momentin tarkoittamista väärinkäytöksistä, jotka koskevat tahallista väärien tietojen antamista tai tahallista ilmoitusvelvollisuuden laiminlyömistä. Tutkielmassa keskitytään Kelan vastuulla olevan perustoimeentulotuen väärinkäytöksiin. Aiheen tarkastelussa merkittäviä ovat oikeusministeriön asettaman työryhmän muotoilemat hallinnollisten sanktioiden sääntelyperiaatteet sekä perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset, sillä rahamääräinen rangaistus kajoaa perustuslain turvaamaan omaisuuden suojaan. Tutkielmassa kiinnitetään erityisesti huomiota toimeentulotuen asemaan perustuslain 19.1 §:n turvaamana sosiaalisena perusoikeutena sekä sen saajien heikkoon taloudelliseen ja sosiaaliseen asemaan. Rikosoikeudellisen seuraamusjärjestelmän rinnakkaisuus ja hallinnollisten sanktioiden rinnastuminen rikosoikeudellisiin rangaistuksiin johtavat tutkielmassa lisäksi rikosoikeudellisten periaatteiden analysointiin.