Browsing by discipline "Finanssioikeus"
Now showing items 41-60 of 166
-
(2015)Suomessa on pohdittu kaivosvero – nimisen lisäveron säätämistä, erityisesti Talvivaaran onnettomuuksien jälkeen. Veroa puolustetaan muun muassa ympäristövaikutusten ja uusiutumattomien luonnonvarojen niukkuuden takia. Kaivosteollisuudessa toimivia ulkomaalaisia yrityksiä myös kritisoidaan siitä, että ne tulevat louhimaan Suomeen kansallisuusvarallisuutta. Tällä hetkellä Suomessa ei kerätä erillistä kaivosveroa, mutta kaivosyritykset maksavat edelleen veroja samoin perustein, kuin muutkin yritykset. Tutkielmassa tarkastellaan kaivosten veroja, perehtymällä Kittilän Suurikuusikon kultakaivoksen ja Pyhäsalmi Mine Oy:n maksamiin yhteisö, - ja muihin veroihin, sekä toimintaan liittyviin maksuihin. Maanomistajille maksettavien korvauksien määrästä on ollut myös pohdintaa, sillä Suomessa mineraalien omistusta ei ole määritelty valtiolle tai maanomistajalle, vaan valtausjärjestelmän perusteella löytäjälle. Valtausjärjestelmä myöntää mineraalien hyödyntämisoikeuden löytäjälle. Ennen varsinaisen kaivostoiminnan, tai sitä edeltävän malminetsinnän aloittamista, tarvitaan kuitenkin Turvallisuus - ja kemikaaliviraston, eli Tukesin myöntämä varauspäätös alueesta. Suomessa Maanomistajakorvaukset ovat varsin korkeita verrattuna Ruotsiin, joka on Suomeen verraten suuri kaivosmaa, tai muihin Pohjoismaihin, minkä takia on outoa, että edelleen pohditaan korvausten korottamista. Ruotsissa mineraalien omistus määritellään laissa erikseen mainittujen mineraalien kohdalla valtiolle, jolloin muut mineraalit omistaa maanomistaja. Tutkielmassa pyritään antamaan kuvaus kaivostoiminnan harjoittamisesta Suomessa, sekä kaivostoiminnan aiheuttamista haitoista ja verrataan niitä sen aikaansaamiin etuihin, kuten työllistämisvaikutuksiin. Kansainvälisen näkökulman perusteella on helpompi vertailla Suomessa maksettavia, yritysten veroja maailmalla voimassa oleviin yritys, - rojalti, - ja kaivosverosäännöksiin. Tarkasteluun on valittu Indonesia, Puola, Ruotsi, Australia, Kanada sekä mainintoja esimerkiksi Filippiineillä kaivostoiminnassa käytössä olevista Mineral Production Sharing - sopimuksista. Lähdekirjallisuuden tueksi tutkielmassa on käytetty haastatteluja. Haastateltavina ovat olleet muun muassa kansanedustajia ja kaivosalan ammattilaisia. Tutkimuksessa pyritään antamaan myös käsitys mahdollisesti säädettävän kaivosveron vaikutuksista. Kaivosteollisuudessa Suomessa suurin osa toimijoista ovat ulkomaalaisia, sillä kotimaisilla yrityksillä ei ole ollut riittävän pitkäjänteistä rahoitustoimintaa. Tutkimuksen perusteella kaivosveron säätämisen myötä valtio saisi lyhytaikaisesti enemmän verotuloja, mutta samaan aikaan investointihalukkuus kaivosalalla todennäköisesti vähenisi, jolloin verontuotto voisi olla tosiasiassa vähäinen.
-
(2018)Kahdenvälisten verosopimusten tarkoituksena on ensisijaisesti parantaa yritysten kansainvälisen liiketoiminnan mahdollisuuksia poistamalla kaksinkertainen verotus. Yrityksen, joka toimii kahden eri valtion alueella, olisi kannattamatonta toimia kansainvälisesti, jos yritys joutuisi maksamaan liiketoiminnasta aiheutuneet verot molempiin valtioihin. Kahdenkeskisin verosopimuksin valtiot pyrkivät purkamaan näitä taloudellisia yritystoiminnan esteitä pyrkimällä neutralisoimaan verotuksen kaksinkertaisuuden erilaisin sopimuksissa määritellyin menetelmin. Samalla kun kahdenväliset verosopimukset pyrkivät poistamaan kaksinkertaisen verotuksen, voi kuitenkin syntyä valtion eri oikeusjärjestelmien vastaamattomuudesta johtuen tilanne, jossa yritys välttää verojen maksamisen molemmissa sopimusvaltioissa tai maksaa huomattavasti vähemmän veroja kuin kansallisesti toimiva vastaava yritys maksaa. Tilanteista aiheutuu joko kaksinkertaista verottamattomuutta tai vajaaverotusta. Kaksinkertaisen verotuksen poistaminen tapahtuu pääasiassa joko hyvitysmenetelmällä tai vapautusmenetelmällä. Edellä mainitut menetelmät ovat OECD:n malliverosopimuksessa esitellyt kahdenkertaisen verotuksen poistamismenetelmät. Erityisesti vapautusmenetelmän käyttöön saattaa kuitenkin liittyä mahdollisuus verottamattomuudesta. Vapautusmenetelmän soveltamiseen liittyviä verottamattomuuden ongelmia voidaan estää joko subject to tax- lausekkeiden tai switch over-lausekkeiden käyttöönotolla. Tutkielmassa tarkastellaan edellä mainittujen kaksinkertaisen verotuksen poistamismenetelmien muotoilun merkitystä verottamattomuuden estämisen kannalta. OECD on julkaissut BEPS- toimintaohjelman (Addressing Base Erosion and Profit Shifting- project), jonka avulla pyritään puuttumaan erityisesti monikansallisten yhtiöiden harjoittamaan verojen välttämiseen ja suoranaiseen veronkiertoon. BEPS- toimintaohjelman mukaisesti on julkaistu monenkeskinen verosopimusinstrumentti (Multilateral Convention to Implement Tax Treaty Related Measures to Prevent Base Erosion and Profit Shifting), jonka avulla pyritään tehokkaasti ja nopeasti implementoimaan BEPS- ohjelman mukaiset keinot osaksi valtioiden välistä verosopimusoikeutta. Monenkeskinen sopimus ehdottaa muutoksia myös kahdenkertaisen verotuksen poistamismenetelmiin. Monenkeskisen sopimuksen ehdottamat muutokset ehdottavat erityisen switch over-lausekkeen käyttöönottoa vapautusmenetelmää soveltavissa verosopimuksissa, jonka perusteella tietyissä tilanteissa vapautusmenetelmän sijasta sovelletaan hyvitysmenetelmää tai vaihtoehtoisesti hyvitysmenetelmän laajempaa käyttöönottoa. Suomi soveltaa päämenetelmänä hyvitysmenetelmää kaksinkertaisen verotuksen poistamismenetelmänä. Vapautusmenetelmää sovelletaan päämenetelmänä vanhimmissa kahdenvälisissä verosopimuksissa. Kuitenkin myös näissä sopimuksissa keskeisten jaetun verotusoikeuden antavien tulotyyppien osalta sovelletaan usein hyvitysmenetelmää. Vapautusmenetelmän osalta sovelletaan pääasiassa progressiivista vapautusta. Suomi on sitoutunut Monenkeskisen sopimuksen osalta vain minimistandardisäännöksiin, joten muutoksiin kaksinkertaisen verotuksen poistamismenetelmien osalta ei ole sitouduttu. Hyvitysmenetelmää päämenetelmänä soveltavien verosopimusten osalta päätös on perusteltu, mutta niiden verosopimusten osalta, joissa edelleen sovelletaan vapautusmenetelmää, olisi sitoutuminen voinut olla mahdollista, vaikka Suomen soveltamisen kaksinkertaisen verotuksen poistamismenetelmät eivät luo laajalti mahdollisuuksia verosuunnittelullisesti saavuttaa kaksinkertaisen verottamattomuuden tilannetta.
-
(2017)Verotuksen ennakkoratkaisulla veroviranomainen kertoo sitovasti verovelvollisen hakemuksesta, miten se tulee verotusta toimitettaessa menettelemään kysymyksen kohteena olevassa asiassa. Ennakkoratkaisujen myöntäminen parantaa verovelvollisen oikeusvarmuutta ja on yleisesti hyväksytty käytäntö verotuksessa. Ennakkoratkaisut on kuitenkin liitetty myös haitalliseen verokilpailuun, koska Euroopan unionin (EU) jäsenmaat ovat myöntäneet niiden avulla valikoiduille yrityksille suuria veroetuja, joilla valtiot ovat houkutelleet yrityksiä sijoittautumaan alueelleen. Ongelmalliset ennakkoratkaisut ovat aiheuttaneet valtioiden veropohjien rapautumista ja menettely on luonut epätasapuolisen kilpailuasetelman yritysten välille. Tutkielma käsittelee haitallisen verokilpailun torjumista kansainvälisen tietojenvaihdon avulla. Tutkielman aiheena on verotuksen ennakkoratkaisuja koskeva tietojenvaihto Euroopan unionissa. Tietojenvaihto on lisääntynyt merkittävästi kahden suuren uudistuksen, Taloudellisen kehityksen ja yhteistyön järjestön OECD:n Base Erosion and Profit Shifting -projektin (BEPS-projekti) ja EU:n verotuksen avoimuutta lisäävän toimenpidepaketin, seurauksena. Tutkielma käsittelee tietojenvaihdon sisältöä, syitä ja vaikutuksia. BEPS-projektin toimenpideraportti 5 luo perustan ennakkoratkaisuja koskevalle tietojenvaihdolle projektiin sitoutuneissa maissa. Valtioiden välisen tietojenvaihdon piiriin kuuluvat toimenpideraportissa luodun kehyksen mukaan kaikki ratkaisut, joiden puuttuminen tietojenvaihdosta voisi luoda uhkaa veropohjan rapautumisesta tai voiton siirrosta. Tietojenvaihdon piiriin tulee kuusi verotusratkaisujen luokkaa. BEPS-toimenpideraportti ei ole oikeudellisesti sitova. EU:n verotuksen avoimuutta lisäävän toimenpidepaketin sisälsi virka-apudirektiivin muuttamiseen, niin että siihen lisättiin velvoite pakolliseen ja automaattiseen tietojenvaihtoon ennakkoratkaisuista Euroopan unionin sisällä. Direktiivi velvoittaa jäsenvaltiot vaihtamaan automaattisesti tietoja sellaisista ennakkoratkaisuista ja ennakkohinnoittelusopimuksista, jotka liittyvät rajatylittäviin tilanteisiin. EU:n sisällä muutoksessa on kyse niin kutsutun malliohjeen suosituksen vaihtamisesta oikeudellisesti sitovaan velvoitteeseen. Käytännössä uudistukset tarkoittavat, että tietoja EU:n sisällä vaihdetaan pääasiallisesti virka-apudirektiivin mukaisesti ja EU:n ulkopuolelle tietoja välitetään ja niitä saadaan sieltä BEPS-toimenpideraportin mukaisesti. Ennakkoratkaisuja koskevan tietojenvaihdon tavoitteena on lisätä verotuksen läpinäkyvyyttä. Tavoitteena on, että valtioilla olisi käytössä tietoa, jonka avulla ne voisivat reagoida verotulojen menetykseen johtaviin tilanteisiin. BEPS-toimenpideraportin mukainen tietojenvaihto lisää toimiessaan tavoiteltua läpinäkyvyyttä valtioiden välillä ja mahdollistaa sen että haitallinen verokilpailu ja aggressiivinen verokilpailu tulevat esiin. Tietojenvaihdon kuusi veroratkaisujen luokkaa kattavat haitallisen verokilpailun näkökulmasta ongelmallisimmat ratkaisut. Läpinäkyvyyden laajamittainen toteutuminen on kuitenkin epävarmaa. Raportista voi tulkita, että kyseessä on poliittinen kompromissi ja valtioille jää tulkinnanvaraa tietojenvaihdon toteuttamisessa. Ongelmalliseksi voi osoittautua myös toimenpideraportti 5:n oikeudellinen luonne suosituksena, koska raportti itsessään ei ole oikeudellisesti sitova. OECD:n haitallisen verokilpailun foorumilla ei ole mandaattia määrätä sanktioita valtiolle, joka ei sitoumuksista huolimatta implementoi toimenpiteitä, ei toteuta tietojenvaihtoa tai toteuttaa sen puutteellisesti. EU:n sisäinen tietojenvaihto koskee laajempaa osaa ratkaisuista kuin BEPS-projektin toimenpideraportin mukainen tietojenvaihto. Direktiivissä ei erotella toimenpideraportin tavoin tiettyjä ratkaisujen luokkia, joita vaihto koskee, vaan vaihdettavaksi tulevat kaikki rajatylittäviä tilanteita koskevat ennakkoratkaisut. Oikeudellisesti sitova tietojenvaihto jättää valtioille selvästi vähemmän harkinnanvaraa siinä, kuuluuko ratkaisu tietojenvaihdon piiriin, jolloin tietojenvaihdosta tulee todennäköisesti tehokkaampaa. Sisämarkkinoita ajatellen olisi voinut olla perustellumpi vaihtoehto sisällyttää kaikki ennakkoratkaisut tietojenvaihtoon, koska myös valtion sisäisillä liiketoimilla on vaikutuksia sisämarkkinoilla. Sekä BEPS-projektin mukaista että EU:n sisäistä tietojenvaihtoa on syytä arvioida, kunhan siitä on saatu tarpeeksi kokemusta, jotta sitä voidaan tarpeen vaatiessa kehittää.
-
(2013)Kansainvälinen kaksinkertainen verotus on merkittävä ongelma kansainvälisessä yritysmaailmassa. Vastaavasti kansainvälinen nollaverotus tai vajaaverotus puhuttaa kansainvälisessä keskustelussa, kun yritysten aggressiivisia verosuunnittelukuvioita on noussut julkisuuteen. Kaksinkertainen verotus, sen poistaminen ja verosuunnittelu kytkeytyvätkin yhteen - monet verosuunnittelukeinot perustuvat kaksinkertaisen verotuksen poistomenetelmien hyväksikäyttämiseen. Vaikka kaksinkertainen verotus on kansainvälisen verotuksen kestoaihe, huomattavasti vähemmän huomiota on kiinnitetty kaksinkertaisen verotuksen poistamiseksi käytettäviin menetelmiin. Menetelmistä tärkeimmät ovat OECD:n malliverosopimuksen käyttämät hyvitys- ja vapautusmenetelmä. Tässä työssä tutkittiin poistomenetelmiä ja sitä, kuinka tehokkaasti ne tehtävässään onnistuvat. Tutkimus tehtiin ennen kaikkea verosopimusoikeuden, mutta myös EU-oikeuden valossa. Tutkimuksen kohteena olivat ennen kaikkea sellaiset yritysverotukseen liittyvät ongelmakohdat, joissa nykyiset poistomenetelmät eivät saa kaksinkertaista verotusta poistetuksi. Tällaisiksi ongelmakohdiksi havaittiin erilaiset kvalifikaatiokonfliktit (tulo- ja entiteettikvalifikaatiokonfliktit), kulujen jakaminen asuin- ja lähdevaltion kesken, verotuksen ajoituserot, rajat ylittävä tappiontasaus ja kolmiulotteiset tilanteet. Lisäksi perehdyttiin alikapitalisointi- ja väliyhteisösäännösten soveltamisen synnyttämän kaksinkertaisen verotuksen poistamiseen. Samalla tutkittiin näihin tilanteisiin liittyvää nolla- tai vajaaverotusta. Tutkimuksessa perehdyttiin sekä juridiseen että taloudelliseen kaksinkertaiseen verotukseen. Poistomenetelmän valintaa perustellaan yleensä neutraaliuden käsitteellä. Tutkimuksessa havaittiin, että käytännön kokemus ei tue käsitystä vientineutraalista hyvitysmenetelmästä ja tuontineutraalista vapautusmenetelmästä, vaan hyvitysmenetelmä voi päinvastoin jopa kannustaa sijoittamaan tai pitämään voitot ulkomailla, kunnes ajankohta maksimaalisen hyvityksen saamiselle on otollinen. Valtioiden tulisikin pohtia soveltamiskäytännön tosiasiallisia vaikutuksia, eikä luottaa sokeasti nimellisen menetelmän teoreettisiin vaikutuksiin. Kumpikaan poistomenetelmä ei osoittautunut selkeästi toista paremmaksi. Nimellistä menetelmää huomattavasti tärkeämpää on menetelmän tosiasiallinen soveltamiskäytäntö. Vaikka OECD:n malliverosopimus tarjoaa menetelmille yleiset raamit, valtioilla on paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi erilaiset rajoitukset, kuten hyvityksen enimmäismäärän laskemista koskevat rajoitukset voivat merkittävästi vaikuttaa menetelmän kykyyn poistaa kaksinkertainen verotus. Joskus esimerkiksi vapautusmenetelmän nimellä kulkeva järjestelmä voi tosiasialliselta soveltamiskäytännöltään vastata enemmän hyvitys- kuin vapautusmenetelmää. Mahdollisimman selkeä, yksinkertainen ja vähän rajoituksia sisältävä poistomenetelmä takaa parhaimman lopputuloksen. Monilla rajoituksilla pyritään estämään veronkiertoa, mutta käytännössä ne aiheuttavat paljon työtä ja kustannuksia sekä veroviranomaisille että verovelvollisille ja ovat lisäksi helposti kierrettävissä. Valtioiden kannattaisi harkita kaksinkertaisen verotuksen poistamista edes osittain myös tilanteissa, joissa siihen ei ole varsinaista velvoitetta. Lopulliseksi jäävä kaksinkertainen verotus ei ole viime kädessä valtioidenkaan etu, koska se ruokkii yritysten halua yhä aggressiivisempaan verosuunnitteluun.
-
(2014)Urheiluesiintymiseen ja sen oheistoimintoihin liittyy aktiviteetteja, jotka voivat verotuksen näkökulmasta täyttää niin yritystoiminnan, työsopimuksen kuin aineettomien oikeuksien luovuttamisenkin tunnusmerkistön. Kansainvälisen urheilijan kannalta verosopimusoikeudellisella asuinpaikalla on korostunut merkitys verotusoikeuden kohdistumiseen. Monessa maassa urheilevien asuinpaikan määrittämisessä voi ilmetä tulkinnanvaraisuuksia, sillä urheilijalla voi olla erilaisia siteitä eri valtioihin. Kansainvälisestä oikeuskäytännöstä on luettavissa, että selkeät painopistealueet vero-oikeudellisen asuinvaltion määrittämisessä liittyvät perheellisten ja taloudellisten siteiden muodostumiseen. Suomen verolainsäädännössä täällä yleisesti verovelvollinen urheilija rinnastetaan tuloverotuksessa usein monella tavalla tavalliseen työntekijään. Urheilijan esiintymisestään saamat suoritukset ovat ennakonpidätyksen ja progressiivisen tuloverotuksen alaista tuloa. OECD:n malliverosopimuksen 17 artiklan soveltaminen on yksiselitteistä urheiluesiintymiseen liittyvän palkkion tai menestymisen myötä saatujen palkintojen kohdalla. Tällöin 17 artikla soveltuu, koska urheilija saa tuloa, jolla on suora ja välitön yhteys kyseiseen urheilusuoritukseen. Sen sijaan tulkinnallisempia tilanteita aiheuttavat urheilusuorituksen kannalta liitännäiset suoritukset ja niistä kertyvät tulot. ns. image rights-sopimusten osalta rajanveto malliverosopimuksen 7, 12 ja 17 artiklojen soveltamisalojen rajoista on kansainvälisessä oikeuskäytännössä kirjavaa. Yleisenä johtopäätöksenä voidaan todeta, että tulo, joka perustuu tietyn tuotteen menekkiin, on helpoiten tulkittavissa rojalteja koskevan 12 artiklan soveltamisalaan kuuluvaksi. Sen sijaan aineettomien oikeuksien antaminen erilaisia mainostamistilaisuuksia varten saattaa helpommin täyttää 7 artiklan liiketuloa koskevat kriteerit. Urheilijan toimintojen yhtiöittämisessä vero-oikeudellisesti tulkinnallista on yhtiömuodon ja tosiasiallisen toiminnan välinen ristiriita tilanteissa, joissa urheilutoiminta ei täytä yritystoiminnan tunnusmerkkejä. Tällaisissa tilanteissa yhtiörakenne usein ohitetaan yleisen veronkiertosäännöksen1 turvin. Yhtiöittäminen voi tulla kyseeseen lähinnä tilanteissa, joissa urheilijan toiminta täyttää yritystoiminnan tunnusmerkit pääomariskistä, toimitiloista, henkilökunnasta, yms. Urheiluesiintymisestä saatu palkkio on arvonlisäverolain 45 §:n mukaisesti vapautettu arvonlisäverosta. Urheilijalle voi kuitenkin syntyä arvonlisäveron tilitysvelvollisuus varsinaisen urheilun ohella harjoitettavasta oheistoiminnasta sekä sponsorisopimuksista. Urheilijan tarjoamat muut palvelut, esimerkiksi urheiluopetus tai sponsorille luovutettava markkinointipalvelu, kuuluvat arvonlisäverolain soveltamisalaan, mikäli urheilija harjoittaa niitä liiketoiminnan muodossa.
-
(2013)Tutkielmassa perehdytään kansainvälisten rahapelivoittojen verokohteluun Suomessa. Rahapelivoittojen verotus perustuu tuloverolain, arpajaislain ja arpajaisverolain säännöksiin, mutta näiden lisäksi Verohallinnon antamilla syventävillä ohjeilla on olennainen asema voittojen verotuksessa, sillä lainsäädäntö on osittain puutteellista. Erityisesti internetin välityksellä tarjottavista peleistä johtuva lisääntynyt kilpailu ja EU-oikeudelliset vaatimukset ovat johtaneet siihen, ettei rahapelien verotus ole enää tehokasta, eikä verorasitusta voida kohdistaa tavoiteltuun tahoon. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten ulkomailta saatuja rahapelivoittoja verotetaan Suomessa. Esille tulevat siis kysymykset esimerkiksi voiton veronalaisuudesta, tulolajista, menojen vähennyskelpoisuudesta ja tulon jaksottamisesta sekä arvostamisesta. Rahapelien verotuksen kokonaiskuvan selkeyttämiseksi tutkielmassa on käsitelty verotuksen historiaa ja pohdittu nykyisen rahapelisääntelymallin vaikutusta rahapelien ja rahapelivoittojen verotukseen. Viimeisenä tutkielmassa otetaan esille rahapelivoittojen verotuksessa ilmeneviä ongelmia ja tutkitaan, olisivatko ongelmat ratkaistavissa muuttamalla rahapelisääntelyä. Suomen järjestelmää vertaillaan kahteen erilaiseen toimilupiin perustuvan sääntelyyn – Tanskaan ja Isoon-Britanniaan. Tutkielman kysymyksiä lähestytään kansallisen verotuksellisesta näkökulmasta, eikä siinä näin ollen oteta kantaa muihin kuin rahapeleihin liittyviin verotuksellisiin kysymyksiin. Lähdemateriaali koostuu pääosin lainvalmisteluaineistoista ja Verohallinnon syventävistä ohjeista, sillä rahapelivoittojen verotuksen ongelmia ei ole juurikaan käsitelty oikeuskirjallisuudessa tai oikeuskäytännössä. Rahapelisääntelyn osalta käytetään lähteenä myös EU:n tuomioistuimen runsasta oikeuskäytäntöä. Tutkielmassa esille tulevat kuitenkin myös verotuksen yleiset kysymykset, miltä osin lähteinä on käytetty oikeuskirjallisuutta ja asiantuntijakirjoituksia. Rahapelivoittojen verotus on havaittu monimutkaiseksi ja sitä koskeva lainsäädäntö puutteelliseksi. Ratkaisuksi tähän tutkielmassa ehdotetaan rahapelisääntelyn avaamista toimilupaperusteiselle kilpailulle, jossa verotus kohdistuisi täysin pelintarjoajiin. Hyvän mallin muutokselle tarjoaisi Tanskassa jo toteutettu muutos, johon tutkielmassa on perehdytty. Toissijaisena tavoitteena rahapelivoittojen verotuksen kehittämisessä – mikäli verotusta ei siirretä kohdistuvaksi voitonsaajan sijasta pelintarjoajaan – tulisi puuttua tutkielmassa esille tulleisiin verotuksellisiin ongelmiin. Ongelmat vaatisivat ratkaisun lain tasolla, jotta päästäisiin eroon voittojen verokohtelun epäselvyyksistä ja verotus olisi yksinkertaista sekä ennustettavaa.
-
Kansainvälisten veroriitojen ratkaisumenettelyjen kehitys : kohti kansainvälistä verotuomioistuinta? (2020)OECD:n BEPS-hanke voidaan nähdä käytäntöjen ja tulkintojen merkittävänä kiristyksenä kansainvälisen verotuksen alalla. Hankkeen johdosta myös kaksinkertaisen verotuksen ja veroriitojen odotetaan lisääntyvän merkittävästi. Kaksinkertainen verotus ja veroriitojen uhka on omiaan vaikuttamaan negatiivisesti kansallisvaltioiden rajat ylittävään liiketoimintaan. Rajat ylittävän liiketoiminnan toimintaedellytyksistä huolehtiakseen sekä EU että OECD ovat pyrkineet parantamaan kansainvälisillä markkinoilla toimivien yritysten sekä yksityisten henkilöiden oikeussuojakeinoja. Toimenpiteistä merkittävimpänä voitaneen pitää pakottavan välimiesmenettelyn käytön laajenemista EU:n jäsenvaltioiden keskuudessa unohtamatta kuitenkaan OECD:n toimesta tehtyjä uudistuksia. Historiallisesti Euroopan unionin alueella pakottava välimiesmenettely on ollut osa kansainvälisten veroriitojen ratkaisumekanismeja ainoastaan ns. arbitraatioyleissopimuksen (90/436/ETY) soveltamisalalla. Yleissopimusta ei voida pitää onnistuneena ratkaisuna mm. soveltamisalaansa ja määräaikoihin liittyvien puutteidensa johdosta. Kansainvälisten veroriitojen ratkaisumekanismit näkivät 2010-luvun jälkimmäisellä puoliskolla merkittäviä kehitysaskelia OECD:n BEPS-hankkeen mukaisten toimenpiteiden seurauksena. Marraskuussa 2016 julkaistu ns. monenkeskinen yleissopimus, jolla innovatiivisesti muutettiin koko laajaa verosopimusverkostoa yksittäisten (kahden-välisten) verosopimusten muokkaamisen sijaan, sisälsi myös verovelvollisten oikeusturvan parantamiseksi myös ns. pakottavan välimiesmenettelyn. Myös EU:ssa säädettiin vuonna 2017 ns. veroriitadirektiivi eli direktiivi veroriitojen ratkaisumekanismeista Euroopan unionissa (2017/1852). EU-oikeuden mukaista riidanratkaisumekanismia voidaan pitää monin paikoin kunnianhimoisempana ja innovatiivisempana instrumenttina kuin OECD:n vastaavaa. Suomessa direktiivi implementoitiin lailla kansainvälisten veroriitojen ratkaisumenettelyistä (530/2019). Edellä kuvatut ratkaisumekanismit eroavat toisistaan mm. soveltamisalaltaan ja pakottavuudeltaan. Käytännössä kuitenkin verovelvollisten käytettävissä on laajat oikeussuojakeinot kaksinkertaisen verotuksen poistamiseksi. Toimivaltaiset viranomaiset ovat velvollisia poistamaan verosopimusten vastainen kaksinkertainen verotus joko keskinäisten sopimusneuvotteluiden (MAP-menettely) seurauksena tai viimekädessä pakottavassa välimiesmenettelyssä. Menettelyihin liittyy kuitenkin omia erityispiirteitään ja ominaisuuksiaan, joiden tunteminen on verovelvollisen oikeusturvan kannalta tärkeää. Tutkielmassa vertaillaan menettelyitä toisiinsa sekä hahmottamaan kunkin menettelyn vahvuudet ja heikkoudet. Tutkielmassa selvitetään lisäksi mahdollisuutta ns. pysyvän riidanratkaisutoimikunnan perustamiseksi. Erityisesti EU:n veroriitadirektiivi vaikuttaa mahdollistavan hyvinkin laajan kansainvälisten yhteistyön veroriitojen ratkaisemiseksi ns. kansainvälisessä verotuomioistuimessa.
-
(2013)Elintarvikkeet ovat välttämättömyyshyödykkeitä ja niiden hintaan liittyvät kysymykset ovat historian saatossa olleet usein esillä. Elintarvikkeiden verottamiseen on Suomessakin liittynyt paljon erilaisia poliittisia päämääriä. Elintarvikkeista kannetaan Suomen nykyjärjestelmässä kahden tyyppisiä kulutusveroja, yleisenä kulutusverona arvonlisäverolain (1993/1501) alennetun 14 prosentin verokannan mukaista arvonlisäveroa sekä erityisenä kulutusverona makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteveroa (makeisverolaki 1127/2010). Elintarvikkeiden arvonlisäveron kautta kanavoitu verotuki on euromääräisesti yksi suurimmista verotuista, vaikka nykypäivän suomalaiset lihovat liian energiapitoisen ravinnon ja liikuntatottumusten muuttumisen vuoksi. Toisaalta fiskaalisista syistä verojärjestelmäämme vuonna 2011 palautettua makeisveroa on pyritty legitimoimaan sen terveysvaikutuksilla, vaikka makeisverolain mukaiset tuotteet kuuluvat arvonlisäverotuksessa elintarvikkeiden verotuen piiriin. Valtiovarainministeriön asettama sokeriverotyöryhmä pohti tammikuussa 2013 annetussa raportissaan myös sokeriverotuksen mahdollisuuksia terveysverotuksen kehittämisessä. Tutkielmani tavoitteena on vastata kysymykseen siitä, millä tavoin elintarvikkeisiin kohdistuva verotus on epäneutraalia ja millä lainsäätäjä on pyrkinyt perustelemaan epäneutraalia verotusta. Tarkastelussa on painotettu erityisesti terveyspoliittisia argumentteja ja epäneutraalin verotuksen merkitystä koko verojärjestelmän johdonmukaisuuden kannalta. Tutkielma alkaa elintarvikkeiden verotuksen historiaa käsittelevällä luvulla. Historiaosuudessa on pyritty luomaan kokonaiskuva verojärjestelmän rakenteellisesta kehityksestä Suomen autonomian ajasta aina nykypäivään asti. Tarkoitus on hahmotella elintarvikkeiden verotuksen roolia Suomen historian eri vaiheissa. Tanskassa otettiin ensimmäisenä maailmassa käyttöön elintarvikkeiden tyydyttyneen rasvan pitoisuuteen perustuva rasvavero. Rasvavero ehti olla käytössä vain reilun vuoden ajan. Hallinnollisesti raskas ja kustannuksia aiheuttanut verolaki kumottiin vuoden 2013 alusta lukien. Tutkielman kolmannessa luvussa tarkastellaan oikeusvertailun keinoin Tanskan elintarvikkeisiin liittyviä verokysymyksiä ja käsitellään erityisesti rasvaveroon liittyviä taustakysymyksiä ja ongelmia. Neljännessä luvussa pyritään rakentamaan kokonaiskuva elintarvikkeiden verotukseen liittyvistä reunaehdoista. Luvussa on käsitelty EU-oikeuden asettamat rajoitukset sekä primäärioikeuden, että verotusta koskevan harmonisoidun sääntelyn tasolla. Luvussa käydään läpi myös kansallisen oikeuden asettamat reunaehdot, sekä eräitä hyvän verojärjestelmän ominaisuuksia. Viidennessä luvussa tuodaan esiin oikeudellisia ongelmia, joita elintarvikkeiden voimassa olevaan verotukseen liittyy. Verotusta arvioidaan verotuksen neutraalisuuden ja yhdenvertaisuutta koskevan perusoikeuden näkökulmasta. Voimassaolevan oikeuden lisäksi käydään läpi myös suunniteltuja terveyspoliittisia uudistuksia neljännessä luvussa käsiteltyjen oikeudellisten reunaehtojen kannalta. Oikeudellisten reunaehtojen lisäksi lainsäädännön ongelmakohtia ja erityisesti verotuksen neutraalisuutta tarkastellaan myös taloustieteen näkökulmasta. Viimeisessä luvussa arvioidaan terveysverotuksen mahdollisuuksia kriittisesti ja pohditaan myös muita lainsäätäjän käytössä olevia keinoja terveyspoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
-
(2013)Tutkielmassa käsitellään kaupan purkamisesta tai kauppahinnan alentamisesta osapuolille koituvia varainsiirto- ja tuloveroseuraamuksia. Tutkielmassa verrataan veromuotojen välisiä eroja oikeustilassa ja hahmotellaan mahdollisia syitä sille, miksi verotuskäytännössä aiheettomasti suoritetun veron palauttamisedellytykset eroavat jonkin verran veromuotojen kesken. Tutkielmassa tarkastellaan myös, mitä ongelmia nykyiseen oikeustilaan liittyy verovelvollisen oikeusturvan kannalta. Tältä osin tutkielmassa arvioidaan, kuinka lainsäädäntöä voitaisiin kehittää siten, että se täyttäisi paremmin hyvältä verojärjestelmältä vaaditut ominaisuudet ja turvaisi myös nykyistä paremmin verovelvollisen oikeusturvan toteutumisen verotuksessa. Verotuskäytännössä kaupan purkamista käsitellään usein uutena veronalaisena luovutuksena, millä voi olla verovelvollisen kannalta varsin ankaria ja yllättäviä veroseuraamuksia. Verotuskäytännön ankaruutta selittää se, että kaupan purkaminen on oikeuskäytännössä tulkittu usein veron kiertämiseksi. Käytännön taustalla on vero-oikeudellinen periaate, jonka mukaan sopimusosapuolet eivät voi keskenään määrätä tekemänsä oikeustoimen veroseuraamuksista. Palauttamisedellytykset ovat varainsiirto- ja tuloverotuksessa varsin samankaltaisia, mutta luovutusvoittoverotuksessa edellytykset eivät ole aivan yhtä vaativat. Ero tulee selkeimmin esiin tapauksissa, joissa kauppa puretaan ostajan maksukyvyttömyyden takia. Tutkielmassa tämän ehdotetaan johtuvan osaltaan veromuotojen erilaisesta teoreettisesta taustasta. Vero-objektina luovutusvoittoverotuksessa on omaisuuden arvonnousu, ja luovutusvoittoverotus pyritäänkin useimmiten mitoittamaan verovelvollisen todellisuudessa saaman tulon mukaan. Varainsiirtoverotus ei perustu vastaavalla tavalla veronmaksukykyisyyden idean varaan. Varainsiirtoverolain 40.2 §:n mukaan veron palauttaminen kaupan purkamistilanteissa edellyttää, että kauppa olisi voinut tulla puretuksi oikeuden päätöksellä. Tämä on omiaan sitomaan lainsoveltajan oikeusharkintaa varainsiirtoverotuksessa ja ankaroittamaan palauttamisedellytyksiä. Verovelvollisen oikeusturvan kannalta ongelmallista on, että tapausten ratkaiseminen vaatii yleensä perusteellista tietämystä esineoikeudesta, mitä ratkaisupakon alaisella veroviranomaisella ei useinkaan ole. Tutkielmassa ehdotetaan, että vero-oikeudellista periaatetta, jonka mukaan verovelvolliset eivät voi disponoida tekemänsä oikeustoimen veroseuraamuksista, tulkitaan oikeuskäytännössä liian formalistisesti. Verotuksen tehtävänä ei ole puuttua verovelvollisten toimiin silloin, kun nämä suhteessa veronsaajaan vilpittömässä mielessä hoitavat taloudellisia suhteitaan. Verovelvollisten kannalta verotus, joka ei perustu heidän tekemiinsä siviilioikeudellisiin toimiin, on epäoikeudenmukaista. Parempana voitaisiinkin pitää sääntelyä, jossa verotuksellisesti tehokkaalta kaupan purkamiselta vaadittaisiin verolainsäädännön tarkoituksen kanssa yhteensopivaa perusteltua syytä tai liiketaloudellisesti perusteltua verotuksesta riippumatonta syytä. Tutkielmassa arvioidaan kaupan purkamiseen liittyvien oikeusongelmien taustalla olevan samankaltaiset verotuksen formaalisuuteen liittyvät tekijät kuin veronkierrossa. Siten kaupan purkamiseen liittyviä ongelmia voitaisiin juridisesti ratkoa samoilla keinoilla. Suomessa tämä tarkoittaa avointa lainsäädäntöä, jossa purkamisedellytykset määritellään joustavasti. Tämä voidaan toteuttaa kumoamalla veron palauttamisedellytyksiä koskeva varainsiirtoverolain 40 §:n 2 momentti ja jättämällä sääntely 1 momentin varaan, jossa todetaan, että aiheetta suoritettu varainsiirtovero palautetaan hakemuksesta. Näin lainsoveltajalle jää riittävästi harkintavaltaa sen arvioimiseen, onko kaupan purkamiselle verolainsäädännön tarkoituksen kanssa yhteensopiva perusteltu syy. Tämä parantaisi verovelvollisen aineellisen oikeusturvan toteutumista varainsiirtoverotuksessa. Kaupan purkamiseen liittyvät veroseuraamukset tai tulkintakäytäntö eivät yleensä ole tuloverotuksessa yhtä ankaria kuin varainsiirtoverotuksessa. Tuloverotuksessa sallivampi suhtautuminen kaupan purkamiseen tarjoaisi verovelvollisille myös merkittävästi enemmän keinottelumahdollisuuksia. Tämän vuoksi luovutusvoittoverotusta koskevaan lainsäädäntöön ei ehdoteta tehtäväksi muutoksia.
-
(2015)Tutkielmassa tarkastellaan käytännön taannehtivaa muuttamista verovelvollisen vahingoksi. Aihe on noussut kotimaisessa keskustelussa ajankohtaiseksi viimeaikaisten siirtohinnoitteluoikaisujen yhteydessä. Luottamuksensuojaa koskevan VML 26.2 §:n tarkoituksena on antaa verovelvolliselle suojaa verotuksen taannehtivaa muuttamista vastaan ja siten parantaa verotuksen oikeusvarmuutta ja ennustettavuutta. Luottamuksensuojan edellytykset ovat kuitenkin tiukat, sillä säännöksen soveltaminen merkitsee virheellisen verotuksen hyväksymistä. Säännöksen soveltamisala on yhä osin täsmentymätön, vaikka se on ollut VML:ssa jo vuodesta 1998. VML:n vuoden 2005 uudistus laajensi mahdollisuutta oikaista verotusta verovelvollisen vahingoksi. Luottamuksensuojaa koskeva säännös säilyi muuttumattomana. Tutkielmassa pohditaan sitä, onko uudistus kuitenkin vaikuttanut luottamuksensuojaan. VML 26.2 § sisältää vaikeasti määriteltäviä käsitteitä, joita tutkielmassa täsmennetään. Lisäksi määritellään luottamuksensuojan katkeamista sekä yhteyttä ja eroa viiden vuoden oikaisun edellytyksiin. Kysymyksessä on pääasiallisesti lainopillinen lähestymistapa, joka sisältää vivahteita oikeuspoliittisesta tutkimusotteesta. Tutkielman yleisen osan teoreettista tarkastelua hyödynnetään siirtohinnoitteluosiossa. Tutkielman erityisessä osassa pohditaan sitä, missä tilanteissa siirtohinnoittelukäytäntöä on muutettu taannehtivasti verovelvollisen vahingoksi tavalla, joka voi olla ristiriidassa luottamuksensuojan kanssa. Tarkoituksena on hahmottaa taannehtivan oikaisun rajoja. Siirtohinnoitteluoikaisun yhteydessä nostetaan esiin edellisen verotarkastuksen ja siirtohinnoitteludokumentaation merkitys. Tutkielmassa esitellään siirtohinnoitteluvalvonnan tulevaisuuden näkymiä. Reaaliaikaista verovalvontaa tarkasteltaessa hyödynnetään Alankomaista saatavilla olevia tuloksia mallin toimivuudesta. Reaaliaikaista ohjausta koskevan tarkastelun perusteella voidaan todeta, että yhtiöt suhtautuvat malliin varovaisen optimistisesti. Parhaimmillaan uusi toimintamalli tarjoaisi mahdollisuuden siirtohinnoista sopimiseen ja verotarkastusten määrän laskuun. Samalla voitaisiin aiempaa paremmin ottaa huomioon luottamuksensuoja taannehtivien oikaisujen vähentyessä.
-
(2020)Talouden digitalisaatio on luonut digitaalisille yrityksille mahdollisuuden harjoittaa toimintaansa toisessa valtiossa ilman, että lähdevaltiolle muodostuu verotusoikeutta. Kansainvälisen vero-oikeuden peruspilarit on luotu satoja vuosia sitten, ja ne eivät lähdeverotuksen osalta ole onnistuneet mukailemaan talouden kehitystä. Lähdevaltion verotusoikeuden ehdoton edellytys on fyysisen kiinteän toimipaikan muodostuminen. Tästä johtuu, että monia digitaalisesti toimivia yrityksiä verotetaankin nykysäännösten mukaan vain niiden asuinvaltiossa, vaikka ne tosiasiassa harjoittavat liiketoimintaansa usein maailmanlaajuisesti ja etäältä käsin. Toiminnot, joihin aikaisemmin tarvittiin valtiossa läsnä olevaa henkilökuntaa, voidaan nykyisin toteuttaa yhä enemmän automaattisesti yli valtioiden rajojen ja yhä useampi fyysinen tuote on korvattu digitaalisella versiolla. Digitaaliset tuotteet voidaan kuluttaa milloin vain, missä vain, eikä kansainvälisten yritysten toiminta ole enää sidottu fyysiseen aikaan tai paikkaan. Tässä tutkielmassa tarkastellaan digitalisaation aiheuttamaa kansainvälisen verojärjestelmän muutostarvetta kiinteän toimipaikan ja siihen sisältyvän liikepaikan edellytyksen näkökulmasta. OECD ja EU ovat esittäneet mittavia uudistusehdotuksia ja uusia kiinteän toimipaikan määrittämistapoja, joiden olisi tarkoitus ratkaista digitalisaation mukanaan tuomat haasteet. Muutostarvetta on argumentoitu muun muassa sillä, ettei fyysiseen liikepaikkaan nojaava nykyinen kansainvälinen verojärjestelmä täytä digitalisoituvan talouden vaatimuksia. Tietoyhteiskunnan ja digitalisaation myötä verotus on keskeisiltä osiltaan yhä enemmän kansainvälistä. Verotuksen ongelmat ovat yhä kansainvälisempiä ja kansalliset lainsäätäjät toimivat yhä kansainvälisemmässä ympäristössä. OECD:lla onkin merkittävä rooli uudistusten suuntaviivojen määrittäjänä. Tutkielmassa selvitetään taustat OECD:n BEPS-hankkeesta ja pureudutaan hankkeen toimenpiteen 1 perusteisiin liittyen digitaalisen liiketoiminnan verottamista koskeviin uudistusehdotuksiin. Lisäksi esitellään EU:n digiveropaketin tarjoamia ratkaisuja digitalisaation tuomiin haasteisiin. Tutkielman painopisteenä toimivat kiinteän toimipaikan uudistusehdotukset, joissa verotusoikeus pyritään ulottamaan lähdevaltioon myös tietynasteiseen digitaalisen tai virtuaalisen läsnäolon perusteella. Tutkielman lähteet koostuvat pääasiasiassa OECD:n selvityksistä ja raporteista, sekä Euroopan komission direktiiviehdotuksista ja kansainvälisen verotuksen perusteoksista. Tämän lisäksi olen hyödyntänyt erilaisia artikkeleita ja kannanottoja tukemaan tutkielman analyysia. Tutkielman kysymyksenasettelua pyritään tukemaan esittelemällä digitaalisen talouden tunnusmerkkejä, sekä uusien liiketoimintamallien ominaisuuksia. Tämä on olennaista, jotta voidaan ymmärtää miten digitaaliset yritykset onnistuvat toimimaan globaalisti ilman, että niille muodostuu lähdevaltioperiaatteen mukaista kiinteää toimipaikkaa. Näitä tarkastelemalla voidaan jo hyvin nopeasti huomata, kuinka ongelmallinen nykyinen lähestymistapa onkaan. Loppupäätelmänä voidaan todeta, että talouden digitalisaation johdosta lähdevaltion verotusoikeuden edellytyksiä tulisi päivittää ja että globaali ratkaisu on tähän paras vaihtoehto. Tällaisen globaalin ratkaisun tulisi olla kestävä ja yksinkertainen, ennemmin kuin kunnianhimoinen. Globaalin ja laajasti hyväksytyn ratkaisun löytäminen olisi kaikkien osapuolten intressissä, sillä eri valtioiden omat yksittäiset lainsäädäntöratkaisut saattavat aiheuttaa taloudellisia vääristymiä ja kaksinkertaista verotusta kansainvälisellä kentällä.
-
(2017)The purpose of this master’s thesis is to analyse the efficiency of the proposed moderations to the OECD Model Tax Convention’s definition of permanent establishment (article 5 of the OECD Model) demonstrated in the BEPS Action Plan 7. The Action Plan 7 “Preventing the artificial avoidance of permanent establishment status” is focused on two main problems that has been acknowledged to cause artificial tax avoidance in the regard of the permanent establishments. In this theses the analysis is focused on the other of these main concerns, the moderations proposed to the specific exceptions list and it’s commentary. The other significant part of the Action Plan 7 that handles the PE avoidance through commissionaire arrangements and similar strategies, is only mentioned as a reference in this theses. The main idea behind the newly proposed alterations to the Model Tax Convention’s article 5(4) considering the specific exceptions list is to prevent abuse of the treaty benefit (the non-establishment of the PE) in situations described in the specific exceptions list. The list contains examples on the situations where permanent establishment would not be formed, but the current list is outdated and does not keep up with the current business environment, as evolving technology is continuously forming new and alternative ways to conduct business. This has lead to the situation, where the overall practical interpretation of the specific exceptions list does not reflect to the meaning and original background of the provision and abusing the provision is relatively easy and also currently allowed by the system as particular rules do not prohibit it. To keep up with the business environmental changes of the day, the BEPS Action Plan proposes that the character requirement of “preparatory or auxiliary nature” would be expanded to cover the specific exceptions list as a whole. In addition to the character requirement, also a new “anti-fragmentation rule” against the artificial decentralizing of business operations within closely related enterprises was presented. The anti-fragmentation rule complements the requirement of preparatory or auxiliary nature and improves the effectiveness of the provisions. Put together these measures are deemed to prevent further abuses of the specific exceptions list. In this theses the proposed alterations to the article are demonstrated and analysed in the light of the definition of “artificial avoidance”. Also further reasoning and speculation of the term “artificial” is made both from domestic and international point of view. Another important part of this theses is the evaluation of the Finnish point of view to the implementation of the Multilateral Convention to Implement Tax Treaty Related Measures to Prevent BEPS. The convention is intended to help with the swift and coherent implementation of the BEPS proposals into the national jurisdictions and their tax treaties. The efficient implementation of the moderations proposed in the BEPS Action Plan 7 considering the anti-abuse of the specific exceptions list of article 5(4) of the OECD Model Tax Convention is a key factor in determining the success and impressiveness of the BEPS whole report. The Finnish national stand on implementation of the convention taken in the Ministry of Finance memorandum is critically evaluated, and also statements form relevant parties have been analyzed and taken into consideration. The principal outcome of this theses is a conclusion that in theory, the proposed measures against the abuse of the specific exceptions list are efficient and they would be suitable for their purpose and ambitions. However the concrete and actual efficiency cannot be defined theoretically only, and the eventual outcome of the whole BEPS project is now fully depending on the political will of the nations to make the changes come into reality also in action, not just in theory.
-
(2016)Mobiiliapplikaatioiden liiketoiminta on kasvanut alle kymmenessä vuodessa suureksi maailmanlaajuiseksi liiketoiminnaksi. Hyvin usein se on kansalliset rajat ylittävää kaupankäyntiä. Se tapahtuu mobiililaitteilla matkapuhelin- tai internet-verkon välityksellä. Näihin laitteisiin sitten ladataan ja/tai ostetaan niille kehitettyjä applikaatioita. Täysin mobiilina liiketoimintana applikaatiokauppa on myös haastanut pohtimaan sitä, miten liiketoimintaa verotetaan. Pääsääntöisesti kansainvälistä liiketoimintaa harjoittavaa yritystähän verotetaan sen asuinvaltiossa, ellei jollakin toiminnalla ole riittävän vahvaa liittymää toiseen valtioon. Perinteisen kaupankäynnin verotuksessa tämän riittävän liittymän määrittäminen ei ole ollut ongelma. Liittymä on veronormien mukaan muodostunut tuotteiden valmistamisella tai myymisellä. Verosopimuksissa on riittäväksi liittymäksi määritelty yleensä kiinteä toimipaikka. Monissa valtioiden sisäisissä verosäännöksissä vaatimustaso on alhaisempi. Mobiiliapplikaatoiden kaupassa sähköinen kaupankäynti on edelleen kehittynyt ja se onkin täysin mobiili versio sähköisestä kaupankäynnistä. 2000-luvun alusta voimallisemmin levinnyt sähköinen kaupankäynti kyseenalaisti monella tavalla kansainvälisen verotuksen periaatteet ennen kaikkea yrityksen asuin- ja kiinteän toimipaikan määrittelyn kannalta. Mobiiliapplikaatio-liiketoiminta on jatkanut tätä kyseenalaistamista. Tässä tutkielmassa pohdintaan tähän liiketoimintaa liittyviä kiinteän toimipaikan muodostumisen kysymyksiä. Tärkeä osa tutkielmaa on myös taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö eli OECD:n vuonna 2013 julkistama BEPS hanke. OECD:han julkisti tuolloin ohjelman, jolla se pyrki ehkäisemään valtioiden veropohjan murenemista. Myös OECD tunnisti BEPS-hankkeessaan digitaalisen talouden tuomat haasteet verotukselle. Vuoden 2015 loppuun mennessä OECD julkisti 15 toimenpidettä, joilla se aikoo puuttua veropohjan murenemiseen. Niistä ensimmäinen oli digitaalisen talouden verotukselle asettamien haasteiden pohtiminen. Pääkysymyksiä tutkielmassa ovat: millainen on perinteinen kiinteän toimipaikan määritelmä ja miten applikaatioliiketoiminnan mobiliteetti haastaa tämän määritelmän? Millainen on liiketulon ja kiinteän toimipaikan välinen yhteys? Miten OECD määrittelee kiinteän toimipaikan? Millaiset ovat kiinteän toimipaikan liitynnät mobiiliapplikaatio-liiketoiminnassa? Millaisia haasteita näistä liitynnöistä syntyy kiinteän toimipaikan määrittelyssä? Mobiiliapplikaatio-liiketoiminnan kiinteän toimipaikan määrittäminen on erittäin haastavaa nykyisillä fyysisyyteen pohjautuvilla kansainvälisillä verolinjauksilla. Palvelin on ainoa fyysinen kiintopiste, johon saattaa tarttua. Senkin avulla toimipaikkamäärittely on erittäin rajattua. Kiinteän toimipaikan määrittämisen terävöittämiseksi yksi keinoista onkin läpinäkyvyyden ja viranomaisten yhteistyön lisääminen. Tämä on OCED:n toimintalistoilla. Läpinäkyvyyden lisäämisen nimiin vannoo myös EU vuoden 2016 alussa julkistetussa omassa paketissaan verotuksen tehostamisen edistämiseksi. Tämän lisäksi on tärkeää ajatella jokaista tilannetta yksityiskohtaisemmin – case-by-case – ajatuksella. Onhan mobiiliapplikaatio-liiketoiminta aikaisempaa perinteistä liiketoimintaa monimuotoisempaa. Kokonaisuudessaan mobiiliapplikaatio-liiketoiminnan verotukselliset haasteet leviävät koko kansainvälisen verotuksen kenttään.
-
(2013)Tutkielmassani tarkastelen kiintea?n toimipaikan muodostumista Suomen oikeus- ja verotuska?yta?nno?ssa?. Tutkimuksen tarkoituksena on selvitta?a? kiintea?n toimipaikan muodostumiseen liittyva? oikeustila seka? verotuska?yta?nto?. Tutkimuksen pa?a?paino tuloverotuksen kiintea?n toimipaikan muodostumisessa, mutta ka?sittelen lyhyesti myo?s arvonlisa?verotuksen kiintea?n toimipaikan muodostumista seka? na?iden kahden ma?a?ritelma?n eroja. Tutkimukseeni sisa?ltyy myo?s joitakin julkaisemattomia hallinto-oikeuden ratkaisuja, joiden perusteella olen pyrkinyt selvitta?ma?a?n oikeuska?yta?nto?a?. Kiintea?n toimipaikan muodostuminen ulkomaisen yrityksen kannalta hyvin merkityksellinen asia, koska verosopimustilanteissa se saa aikaan verovelvollisuuden liiketulosta. Tutkielman perusta on OECD:n malliverosopimuksen 5 artiklan kiintea?n toimipaikan ma?a?ritelma?n tulkintojen ka?sittelyssa?. Kiintea? toimipaikka muodostaa ns. pa?a?sa?a?nno?n mukaan kiintea?a?n liikepaikkaan, jolloin edellytyksena? on, etta? yritys harjoittaa liiketoimintaansa joko kokonaan tai osaksi liikepaikan. Toiminnan ta?ytyy olla myo?s jatkuvaa. 5 artiklaan sisa?ltyy ns. negatiivinen lista, jossa mainitut toiminnan eiva?t muodosta kiintea?a? toimipaikkaa, vaikka toimintaa harjoitettaisiin pa?a?sa?a?nno?n mukaista kiintea?sta? liikepaikasta. Kiintea? toimipaikka voi muodostua myo?s epa?itsena?isen edustajan perusteella, jolloin edellytyksena? on, etta? edustajalla oikeus solmia pa?a?liiketta? sitovia sopimuksia. Kiintea? toimipaikka voi muodostua myo?s rakennus- ja asennustoiminnan perusteella, jos verosopimuksessa urakalle asetettu aikaraja ta?yttyy. Hallinto-oikeuden antamien julkaisemattomien ratkaisujen perusteella voidaan katsoa muodostuneen jo vakiintunutta oikeuska?yta?nto?a? koskien kiinteiden toimipaikkojen muodostumista. Kiinteita? toimipaikkoja koskeva lainsa?a?da?nto? on vaikeaselkoista ja tulkinnanvaraista. Verohallinto ei ole kuitenkaan asiakasohjauksessaan riitta?va?sti selvitta?nyt kiinteita? toimipaikkoja koskevaa ratkaisuka?yta?nto?a?a?n eika? tulkintaratkaisujaan, joten julkaisematon oikeuska?yta?nto? voi muodostua verovelvollisten oikeusturvan kannalta ongelmalliseksi.
-
(2016)Tämä tutkielma tarkastelee kiinteän toimipaikan muodostumista henkilökunnan perusteella sekä henkilökunnan muodostamaan kiinteään toimipaikkaan liittyvää ongelmakenttää. Tutkielma sivuaa myös kiinteän toimipaikan työnantajavelvollisuuksia Suomessa sekä kiinteän toimipaikan työntekijän palkkatulon verotusta Suomessa. Kiinteän toimipaikan käsite on keskeinen kansainvälisessä vero-oikeudessa, sillä kiinteän toimipaikan muodostuminen rajaa valtioiden välistä verotusoikeutta. Tilanteessa, jossa valtioiden välillä on solmittu tuloverosopimus eli verosopimustilanteessa kiinteän toimipaikan sijaintivaltiolla on ensisijainen verotusoikeus kiinteän toimipaikan tuloon. Verotusoikeuden lisäksi kiinteän toimipaikan muodostuminen mahdollisesti laukaisee työnantajavelvoitteet sekä kiinteän toimipaikan henkilökunnan palkkatulon verottamisen kiinteän toimipaikan sijaintivaltiossa. Kiinteä toimipaikka on näin ollen yksi verosopimusoikeuden keskeisimmistä käsitteistä. Kiinteän toimipaikan ja henkilökunnan välisessä relaatiossa perinteisimpiä asetelmia lienevät edustajatilanteet sekä lähetettyjen työntekijöiden tilanteet. Työnteon muuttuneen luonteen ansiosta kiinteän toimipaikan ongelmakenttään ovat juurtuneet sekä etätyö että vuokratyövoima. Tässä tutkielmassa pyritään kattamaan perinteisten asetelmien lisäksi myös viimeksi mainitut ongelmakokonaisuudet. Tutkielman tutkimuskysymyksestä johtuen tutkielmasta on rajattu ulkopuolelle kiinteän toimipaikan muodostuminen niin sanotun rakennus- ja asennustoiminnan perusteella sekä kiinteään toimipaikkaan liittyvän tulon allokointi. Lähtökohtaisesti kiinteällä toimipaikalla tarkoitetaan kiinteää liikepaikkaa, josta liiketoimintaa kokonaan tai osaksi harjoitetaan. Kiinteän toimipaikan muodostumisen kannalta keskeisiä oikeuslähteitä ovat eri valtioiden välillä solmitut tuloverosopimukset, kansallinen lainsäädäntö sekä malliverosopimukset ja malliverosopimusten kommentaarit. Malliverosopimuksia ovat julkaisseet niin yksittäiset valtiot, kuten esimerkiksi Yhdysvallat, kuin kansainväliset toimijatkin, kuten Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (Organization for Economic Cooperation and Development, OECD) sekä Yhdistyneet kansakunnat (YK). Suomen solmimien tuloverosopimusten taustalla on pääsääntöisesti OECD:n julkaisema malliverosopimus. Kansallisessa oikeuskäytännössä on myös todettu, että OECD:n malliverosopimuksen kommentaarilla on merkitystä tulkittaessa Suomen solmimia tuloverosopimuksia. Kiinteä toimipaikka muodostuu lähtökohtaisesti joko niin sanotun yleissäännön perusteella tai epäitsenäisen edustajan tilanteissa. Mikäli kiinteän toimipaikan katsotaan muodostuvan yleissäännön perusteella, ei ole lähtökohtaista tarvetta tutkia edustajalausekkeen soveltumista. Jos kuitenkin on todettavissa, että kiinteä toimipaikka ei tule muodostumaan yleissäännön nojalla, tulisi epäitsenäisen edustajan normiston soveltuminen selvittää. Lähetettyjen työntekijöiden sekä etätyön ollessa kyseessä kiinteä toimipaikka muodostunee todennäköisimmin yleissäännön perusteella samoin kuin vuokratyövoiman osalta, mikäli kiinteä toimipaikka yleensäkään muodostuu. Arvioitaessa muodostaako henkilökunta kiinteän toimipaikan erityistä huomiota tulee kiinnittää suoritettujen työtehtävien luonteeseen sekä kenen lukuun työtä tehdään. Asetetut kysymykset vaihtelevat asianomaisen tilanteen mukaan. Esimerkiksi vuokratyövoiman ollessa kyseessä, on työnantajan ja työntekijän mahdollisesti solmiman työsopimuksen ohella merkitystä myös yritysten välisellä sopimuksella työvoiman vuokrauksesta. Oikeuskäytännössä on myös tullut esille ongelmia liittyen työvoimaa välittävän yrityksen omistaja-yrittäjiin, jotka lukeutuvat myös itse vuokrattavaan työvoimaan. OECD:n BEPS-projektin myötä kiinteää toimipaikkaa koskevat OECD:n malliverosopimuksen artiklat sekä malliverosopimuksen kommentaari soveltuvin osin muuttunevat lähitulevaisuudessa. Kiinteän toimipaikan muodostumiskriteerit tiukentunevat, jolloin myös henkilökunnan suorittamilla työtehtävillä on entistä enemmän merkitystä sen osalta muodostuuko kiinteää toimipaikkaa lainkaan. Avustavan ja valmistelevan toiminnan osalta kiinteän toimipaikan muodostumisen raja madaltunee henkilökunnan osalta.
-
(2015)Kuntalain mukaista kunnan yleistä toimialaa pidetään kunnallisen itsehallinnon kulmakivenä, ja se määrittää myös kunnan mahdollisuuksia elinkeinotoiminnan harjoittamiseen. Kuntien toiminnan markkinaehtoistuminen ja siihen liittyvä yhteiskunnallinen kehitys on kuitenkin muuttanut julkisen toiminnan ja markkinoiden välistä suhdetta. Komissio katsoi kahdessa Suomea koskevassa asiassa 2000-luvun lopulla, ettei valtion ja kuntien liikelaitosmuo-dossa harjoittama liiketoiminta sovellu markkinoille siihen sisältyvien kilpailuneutraliteettia vaarantavien piirteiden vuoksi. Kunnat ja siten myös niiden liikelaitokset on vapautettu yhteisöverosta, eikä niitä voida asettaa konkurssiin. Komission kannanottojen johdosta kuntalakiin lisättiin säännös, joka velvoittaa kunnat yhtiöittämään harjoittamansa liiketoiminnan vuoden 2014 loppuun mennessä. SEUT 107(1) artiklassa ilmaistun pääsäännön mukaan jäsenvaltion myöntämä tuki, joka suosii tiettyä yritystä tai tuotannonalaa, on lähtökohtaisesti kielletty. Verotukselliset valtiontuet ovat verojärjestelmän kautta kanavoituja tukia, jotka esimerkiksi jäsenvaltion verolailla tai verotuskäytäntönä antavat yritykselle taloudellista etua kevyemmän verorasituksen avulla. Kilpailuneutraliteettisyistä voidaan pitää perusteltuna, että kunnallisia toimijoita on lähtökohtaisesti kohdeltava samoin kuin yksityisiä yrityksiä silloin, kun ne kilpailevat näiden kanssa samoilla markkinoilla. Kunnallisen toi-minnan yhtiöittäminen toteutetaan yleensä apporttiluovutuksella omaisuuden käypiä arvoja soveltaen, mikä kasvattaa aloittavan yhtiön poistopohjaa. Kuntalain siirtymäsäännöksiin on lisäksi kirjattu yhtiöittämisjärjestelyihin soveltuva erityinen varainsiirtoverovapautus. Kun sen sijaan jatkuvuusperiaatteen noudattamista edellytetään yksityisten yhtiöiden toteuttamissa uudelleenjärjestelyissä, tarkastelen tutkielmassani, saavatko kunnat valtiontueksi katsottavaa taloudellista etua erityisten poistopohjasäännösten ja varainsiirtoverovapautuksen johdosta. Samoin kuin yksityiset yhtiöt, myös kuntakonsernit käyttävät pääomarakenteen muovaamiselle perustuvia ja etenkin korkojen vähennyskelpoisuutta hyödyntäviä debt push-down -järjestelyitä liiketoimintarakenteensa tehostamiseksi ja verotuksen optimoimiseksi. Yksityisten yhtiöiden toteuttamiin järjestelyihin liittyvät korot on uudemmassa verotus- ja oikeuskäytännössä katsottu vähennyskelvottomiksi VML 28 §:n nojalla. Korkeimman hallinto-oikeuden tulkinta hyväksyttävän alikapitalisoinnin rajasta on tällä hetkellä epäselvä. Asiaa voidaan pitää valtiontukinäkökulmasta ongelmallisena silloin, jos korkein hallinto-oikeus tulkitsee järjestelyt veronkierroksi yksityisten toteuttamina samalla, kun vastaavia sisäisiä järjestelyitä hyväksytään kuntasektorin energialaitosten omistusjärjestelyjen yhteydessä.
-
(2020)Korkojen vähennysoikeutta on rajoitettu Suomessa erityissäännöksen nojalla verovuodesta 2014 alkaen. Rajoituksen tavoitteena on ollut estää veropohjan rapautumiseen johtavaa kansainvälisten konsernien harjoittamaa voitonsiirtoa korkomenojen avulla. Säännöksen soveltamisala oli aikaisemmin rajattu elinkeinotoimintaa harjoittaneisiin yrityksiin ja säännöksellä rajoitettiin vain konsernien sisäisiä korkomenoja. Kansainvälisen kehityksen johdosta säännöksen uudelleenarviointi tuli ajankohtaiseksi Euroopan neuvoston annettua vuonna 2016 direktiivin sisämarkkinoiden toimintaan suoraan vaikuttavien veron kiertämisen käytäntöjen torjuntaa koskevien sääntöjen vahvistamisesta, jolla vahvistettiin EU:n tasolla toimet OECD:n BEPS-projektin 4 toimenpide-ehdotuksen implementoimiseksi. Suomen voimassaollut korkojen vähennysoikeuden rajoitussäännös ei täyttänyt direktiivin vaatimuksia, joten sitä tuli muuttaa viimeistään vuoden 2018 loppuun mennessä. Direktiivin vaatimien muutosten pohjalta julkaistiin hallituksen esitysluonnos, joka lähetettiin lausuntokierrokselle. Lausuntokierrokselle lähteneessä esityksessä ehdotettiin merkittäviä tiukennuksia rajoitussäännökseen, ja direktiivin mahdollistamia lievennyksiä ei hyödynnetty. Lausuntokierroksella annetun kriittisen palautteen johdosta esitystä muutettiin siten, että lievennykset otettiin laajasti käyttöön. Uudistettu rajoitus säädettiin loppuvuonna 2018 ja sitä sovellettiin ensimmäistä kertaa verovuonna 2019 päättyneillä tilikausilla. Tutkielmassa tarkoituksena on selvittää, miten direktiivin vaatimien muutosten vuoksi annettu uusi korkovähennysoikeuden rajoitus eroaa soveltamisalaltaan aikaisemmasta rajoituksesta. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan säännöksen soveltamisalaan jääneitä epäjohdonmukaisuuksia ja tulkinnanvaraisia kohtia. Tutkielmassa pyritään myös selvittämään, miten esitysluonnoksessa ehdotettuihin soveltamisalan kiristyksiin reagointiin ja millä perusteella kiristyksistä luovuttiin lopullisessa lainsäädännössä. Tutkielmassa havaitaan, että uuden korkovähennysoikeuden rajoituksen implementointi on tehty direktiivin vaatimusten mukaisesti, ja soveltamisalan havaitaan laajentuneen merkittävästi, kun rajoitusta sovelletaan aiemmasta poiketen kaikkiin korkomenoihin. Implementoinnin yhteydessä on pyritty lieventämään soveltamisalan yleisestä laajentumisesta johtuvia vaikutuksia säilyttämällä alkuperäiseen säännökseen sisältyneitä soveltamisalan poikkeuksia ja ottamalla käyttöön ulkoisia korkomenoja koskevia poikkeuksia direktiivin sallimissa rajoissa. Tutkielmassa kuitenkin havaitaan, että implementoinnin yhteydessä lainsäätäjä on jättänyt säännöksen tulkinnan monien keskeisten käsitteiden osalta verotus- ja oikeuskäytännön varaan, vaikka oikeuskäytännön perusteella tulkinnat eivät olleet yksiselitteisiä.
-
(2018)Korkomenojen vähentäminen elinkeinotoiminnassa on kansainvälisten konsernien käyttämä keskeinen verosuunnittelukeino. Korkovähennysten ja sisäisten rahoitusjärjestelyjen avulla konserni voi siirtää tuloaan verotettavaksi matalan veroasteen valtioihin. OECD:n BEPS-toimenpidesuunnitelman loppuraportti 4 ja Euroopan Unionin veronkiertodirektiivi sisältävät, sääntöjä, joilla ilmiötä yritetään torjua. Kansallinen lainsäädäntö ei ole kaikilta osin edellä mainitun kansainvälisen sääntelyn minimivaatimusten mukaista. Tähän liittyen Valtiovarainministeriö antoi 22.12.2017 luonnoksen hallituksen esitykseksi elinkeinotuloverolain muuttamisesta. Tutkielman tavoitteena on selvittää kansainvälisestä sääntelystä johtuvia keskeisimpiä nettokorkomenojen vähentämistä koskevan EVL 18 a §:n muutostarpeita. Kansallista korkovähennysrajoitussääntöä analysoidaan ennen kaikkea suhteessa kansainväliseen säädäntöön. Tutkielmassa pyritään selvittämään mitkä osat EVL 18 a §:stä ovat välttämättömien muutostarpeiden kohteena. Lisäksi tavoitteena on selvittää, mitä ongelmia tämänhetkisen säännön soveltamiseen liittyy ja miten ongelmia voitaisiin ratkaista. Ennen kaikkea tavoitteena on selvittää, mitä osia tämänhetkisestä EVL 18 a §:stä tulisi ottaa myös tulevaan lainsäädäntöön ja miltä osin pykälää tulisi muuttaa. Tutkielmassa havaitaan, että kotimaista nettokorkomenojen vähentämistä koskevaa lainsäädäntöä on kansainvälisen sääntelyn seurauksena kiristettävä paikoin merkittävästikin. Sääntelyn tasapainoisuuden säilyttämiseksi tulisi pykälää muilta osin keventää. Lisäksi tutkielmassa havaitaan, että EVL 18 a §:n mukainen tasevertailu, on olennainen osa kansallisen korkovähennysrajoitussäännön toimintaa ja sen tulisi sisältyä myös tulevaan lainsäädäntöön.
-
(2020)Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 18 a §:ään sisältyvää korkovähennysrajoitussäännöstä on vuoden 2019 alusta muutettu, kun Suomi on implementoinut EU:n veronkiertodirektiivin (ns. ATAD I -direktiivi, 2016/1164). Sääntelyn muutoksen yhteydessä yleisen korkovähennysrajoituksen soveltamisalaa on laajennettu siten, että uusi säännös soveltuu konserniyhteysosapuolten välisten korkomenojen (sisäiset korkomenot) lisäksi muiden kuin konserniyhteysosapuolten välisiin korkomenoihin (ulkoiset korkomenot). Lisäksi säännökseen on otettu koron määritelmä, joka on sisällöltään laajempi kuin Suomen vero-oikeudessa voimassa ollut oikeus- ja verotuskäytännön perusteella muodostunut korkokäsite. Tämän tutkielman tarkoituksena on oikeusdogmaattista metodia hyödyntäen selvittää, mikä on EVL 18 a §:n mukaisen korkomenon käsitteen merkityssisältö ja miten nämä korkomenot jakautuvat sisäisiin ja ulkoisiin korkomenoihin. Lisäksi arvioidaan korkovähennysrajoitussäännöksen soveltamisen eroja sisäisten ja ulkoisten korkomenojen välillä. Olennaisessa roolissa tutkielmassa on EVL 18 a §:n mukaisten koron ja konserniyhteyden käsitteiden arviointi. Suomen verolainsäädäntöön ei sisälly yleistä koron määritelmää, vaan määritelmä on syntynyt oikeus- ja verotuskäytännössä. Arvioitaessa koron käsitettä uuden korkovähennysrajoitussääntelyn kannalta, on tutkielmassa kattavasti käsitelty korkeimman hallinto-oikeuden ja keskusverolautakunnan ratkaisukäytäntöä. Lisäksi on arvioitu uuden EVL 18 a §:n korkokäsitteen piiriin kuuluvia rahoituksen hankinnasta aiheutuvia suorituksia, jotka eivät ole sisältyneet perinteisen korkokäsitteen piiriin. Konserniyhteyden käsitteen tulkinnassa taas keskeisessä roolissa on VML 31 § 2 momenttiin sisältyvän määräysvaltaedellytyksen arviointi. Koron ja konserniyhteyden käsitteiden arvioimisen lisäksi sisäisten ja ulkoisten korkomenojen välisessä rajanvedossa on otettava huomioon ne poikkeustilanteet, jotka koskevat välillisiä konserniyhteysvelkoja. Tutkielmassa asetetaan korkovähennysrajoitussääntely kansainväliseen viitekehykseen ja verrataan lisäksi Suomen sääntelyratkaisua sekä säännöksen soveltamisalaan kuuluvia korkomenoja Ruotsin ja Yhdysvaltojen korkovähennysrajoitussääntelyyn. Keskeisiä lähteitä tutkielmassa ovat arvioitavien valtioiden lainsäädäntöön liittyvät lainvalmisteluaineistot ja viranomaisten ohjeistukset sekä oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa esitetyt kannanotot. Tämän lisäksi olennainen merkitys on kansainvälisellä aineistolla, erityisesti ATAD I -direktiivillä sekä OECD:n BEPS-projektin mukaisilla korkovähennysrajoituksia koskevilla suosituksilla.
-
(2013)Tutkielmassa tarkastellaan yritysten korkovähennysoikeuden rajoitusten vaikutuksia pääomasijoitusten hankintarahoitukseen. Tutkimuskohde liittyy elinkeinoverolakiin helmikuussa 2013 lisättyyn EVL 18 a §:ään, joka rajoittaa yhteisöjen, avointen yhtiöiden ja kommandiittiyhtiöiden korkomenojen vähennysoikeutta elinkeinotoiminnan tulolähteessä. EVL 18 a §:n vähennysoikeuden rajoitus koskee vain etuyhteysyritysten välisiä korkomenoja. Säännöksellä ei siten ole tarkoitus rajoittaa riippumattomalta osapuolelta otetun velan, kuten pankkilainan korkojen vähennyskelpoisuutta. Suomessa ei ole aiemmin ollut alikapitalisointia koskevaa lainsäädäntöä tai muita vastaavia rajoituksia konsernin sisäisten korkojen vähennyskelpoisuudelle. Tämä on mahdollistanut merkittäviä verosuunnittelumahdollisuuksia kansainvälisissä rahoitusrakenteissa. Suomalainen tytäryhtiö on voitu rahoittaa konsernin sisäisellä lainalla, jonka korkomenot on tuloutettu lähdeverovapaasti toiseen valtioon. Kun konsernin suomalaisen tytäryhtiön verotuksessa lainasta maksetut korot ovat rajoituksetta vähennyskelpoisia, ja korkotuloa verotetaan saajan asuinvaltiossa matalammalla verokannalla kuin Suomessa, konsernin kokonaisverorasitus pienenee. Pääomasijoittajien tekemiä yrityskauppoja on tyypillisesti rahoitettu hankkimalla kohdeyhtiön osakkeet Suomeen perustettavan holdingyhtiön nimiin ja hankinta on rahoitettu osittain tai kokonaan konsernin sisäisellä velalla. Kun kohdeyhtiö on maksanut osakkeet hankkineelle yhtiölle konserniavustusta, lainan korkomeno on voitu käytännössä kattaa kohdeyhtiön liiketoiminnan tuloksella. EVL 18 a §:n säännöksiin sisältyy runsaasti tulkinnanvaraisuutta, joka kääntöpuolenaan avaa mahdollisuuksia verosuunnitteluun. Tulkintaongelmia liittyy erityisesti EVL 18 a §:n etuyhteyden käsitteeseen ja vapautusperusteena sovellettavaan tasetestiin. Lisäksi korkovähennysoikeuden rajoitussäännökset tuovat mukanaan uuden elementin kiinteistöjä omistavien holdingyhtiöiden tulolähdetulkintaan. Vaikka sääntelyllä on pyritty puuttumaan erityisesti rajat ylittäviin pääomasijoitusten rahoitusrakenteisiin, on todennäköistä, että tosiasiallisen vaikutus tällaisiin rakenteisiin on ennakoitua vähäisempi. Pääomasijoitusrakenteissa suunnittelun tavoite on kokonaiskustannusten minimointi, missä verotus on yksi keskeisimmistä tekijöistä. Siksi uudet rakenteet ovat myös hyvin joustavia mukautumaan uuteen sääntelyyn. Uudessa sääntelytilanteessa verovelvollisen kannalta keskeisimmät kysymykset liittyvät verotukselliseen varmuuteen. EVL 18 a §:n tulkinnanvaraisuuden ohella epävarmuutta aiheuttaa kysymys säännöksen suhteesta muihin korkovähennysoikeuteen puuttumisen mahdollistaviin säännöksiin, kuten VML 28 §:n veronkiertämissäännökseen ja VML 31 §:n siirtohinnoitteluoikaisuun. Ilman verohallinnon ohjeita tai oikeus- ja verotuskäytäntöä verosuunnittelun riskirajojen määrittäminen sisältää suuria epävarmuustekijöitä. Tutkielman metodologisena lähtökohtana on oikeuslähdeopin systematisointi, jonka tarkoituksena on selvittää korkovähennysoikeuden rajoitussääntelyn vaikutuksia vero-oikeuden kokonaisuudessa. Tutkielman voi nähdä myös lainsäädännön vaikutustutkimuksena, jonka tarkoituksena on tutkia sääntelyn verovelvollisia ohjaavia vaikutuksia.
Now showing items 41-60 of 166