Browsing by discipline "Handelsrätt"

Video game-related user-generated content (UGC) is a relatively new phenomenon but has already proven to be an asset to gaming companies in the increasingly competitive gaming market. However, an active use of UGC by gaming companies can result in strained relationships between a player who has created UGC and a gaming company who have used it without compensation. Prior to playing a video game, the players have usually agreed to provide the gaming company at least a right to use any derivative works related to the video game that they have created by accepting the video game’s terms of use, but the terms of use do not clarify what such derivative works are. The purpose of this master’s thesis is to bring clarity to the situation. Therefore, it provides means to draw a distinction between new works that only the player has the right to dispose of and derivative works that the gaming company allegedly has a right to use. The method of the master's thesis is legal dogmatic as its main purpose is to study the current state of law in Finland. However, it also contains some comparative elements as a basis for the study is provided by the examination of judgments made by the US courts and discussions held among US scholars about copyright in UGC. The purpose of examining the US position is not to rely on it as a source of law but to get an overview of mainly technical issues related to UGC that might be relevant also in a Finnish context and to get an understanding of how one of the most significant countries with a relatively well-established state of law in the field of video games and UGC operates. In the latter respect, this master's thesis does point out the key differences between Finnish and US assessment on originality. Due to changes in the European landscape, this master's thesis does not only consider copyright in UGC from a traditional Finnish point of view but takes into account relevant judgments given by the Court of Justice of the European Union (the CJEU), as well as the discussion that has followed among legal scholars. Therefore, the master's thesis also considers to what extent the Finnish state of law has changed after the CJEU gave its judgment in Infopaq International A/S v Danske Dagblades Forening and how it has developed to what it is today through the subsequent cases on originality. In that respect, the master's thesis also considers whether the current tests applied in Finnish cases on originality are still valid and how the EU case law may have impacted on the national law even in areas which are not directly affected by the judgments given by the CJEU, such as in the case of parody. As UGC is often based on parts of video games, this master's thesis begins by studying how video games are protected. The US law is relatively well-established on the matter whereas the Finnish state of law regarding the classification of video games is rather ambiguous. The classification has significant implications which are elaborated on in this study. Although a definitive answer cannot be given, this master's thesis suggests that video games should be regarded as composite works under Finnish law rather than cinematographic works. Since UGC is a broad concept, the main objects of study are narrowed down to play objects, player-characters, user interface add-ons and comedies in order to make the study as comprehensible and detailed as possible. However, it should be noticed that since the copyright assessment is closely tied to the facts in a specific case, the main focus in this master's thesis is to identify factors that must be considered. These involve mainly factors regarding the technology used to create a specific type of UGC. This master's thesis demonstrates that the technical constraints combined with the limits set by the form in which an idea can be expressed may significantly affect the originality that a work may express. Each type of UGC examined differ from the others in respect to which considerations must be made. The UGC chosen for this master's thesis are some of the most common types of UGC that players create and are often located in a grey area as to their classification as works.

På värdepappersmarknaden har information en alldeles kritisk funktion. För att handeln med värdepapper ska kunna fortgå och aktörerna vara villiga att delta i handeln krävs att information om de finansiella instrumenten finns tillgänglig. Information ligger till grund för varje handelsbeslut som fattas. Ifall rimlig information om de finansiella instrumenten inte fanns att tillgå, skulle aktörerna på marknaden inte vara villiga att bedriva handel. Endast på detta sätt, genom att information de facto finns att tillgå, kan en effektiv marknad uppnås och upprätthållas. På värdepappersmarknaden utgör informationen en fördel som innehavaren av informationen har gentemot dem som saknar motsvarande information. Eftersom information spelar en så central roll för värdepappersmarknadens funktionalitet, spelar regleringen av information och dess utnyttjande på värdepappersmarknaden en viktig roll. Det är av största vikt för marknadsaktörerna att veta var gränsen mellan tillåtet och otillåtet informationsutnyttjande går, samt att det finns fungerande normer för att förhindra marknadsmissbruk och effektiva och klara åtgärder att vidta i de fall då marknadsmissbruk är ett faktum. Då normerna som reglerar marknadsbeteendet är öppna och flexibilitetseftersträvande accentueras rättsdoktrinens och rättsdogmatikens funktion som leverantör av välmotiverade systematiseringar och tolkningsrekommendationer. Målet med denna avhandling är att systematisera och tolka definitionen av insiderinformation. Infallsvinkeln är dock inte en ”traditionell” rättsdogmatisk analys av definitionen, där varje beståndsdel ingående granskas skilt för sig. Även om ett dylikt tacklande av forskningsfrågan säkerligen vore motiverat med tanke på en fullständig analys av undersökningsobjektet, är sen sådan analys emellertid utmanande att framgångsrikt genomföra för definitionen i sin helhet på det spaltutrymme som en magisteravhandling medger. I stället tar avhandlingen avstamp i den historiska utvecklingen av insiderregleringen ur ett internationellt perspektiv. Granskningsobjektet i den kontextualiserande delen utgörs således av insiderregleringen i USA. De två primära syftena med denna infallsvinkel är dels att erbjuda läsaren en bredare kontext och en djupare förståelse för den företeelse och de koncept som diskuteras, dels att sålla fram och analysera de ideologier som ligger till grund för utvecklingen av insiderregleringen i USA. Enligt det synsätt som avhandlingen omfattar utgör ideologierna tolkningsmässiga verktyg som kan utnyttjas vid systematiseringen av den europeiska insiderregleringen och definitionen av insiderinformation. Synsättet kan motiveras bland annat med det inflytande som värdepappersmarknadsregleringen i USA haft på den europeiska regleringen. I den systematiserande delen av avhandlingen ställs definitionen av insiderinformation i den nödvändiga relationen till de definitionsstyrda normerna i den europeiska regleringen – med andra ord förbudet mot insiderhandel och röjande av insiderinformation, samt emittenters fortlöpande skyldighet att offentliggöra insiderinformation. Detta sker genom att de definitionsstyrda normernas innehåll granskas och analyseras. Analysen finner att innehållet i dessa normer är expansivt betingade. Vidare analyseras den europeiska definitionen i samklang med de tolkningsverktyg som utgörs av de ideologier som identifierades i granskningen av insiderregleringen i USA. Analysen finner på denna punkt att den egalitetsbetonade ideologi som den europeiska insiderregleringen bottnar i leder till en insiderreglering som på det hela taget är särdeles expansiv. Avhandlingen argumenterar för att definitionen av insiderinformation, för att uppnå en optimalt fungerande marknad, med fördel kan tolkas i en restriktiv riktning inom det tolkningsutrymme som medges av övriga tolkningsstyrande faktorer. Analysen av avhandlingen utmynnar i en konkret tolkningsrekommendation som framhåller att även den europeiska definitionen, i likhet med andra på detta område betydande jurisdiktioner (såsom USA och Australien), kan systematiseras så att den primärt består av ett krav på att informationen inte är allmänt tillgänglig (monopolistisk) och att den är väsentlig. Informationens monopolistiska natur utgör enligt avhandlingens systematisering en tillgänglighetsdimension, varvid den gemensamma nämnaren för de tre övriga kriterierna i substansdimensionen utgörs av väsentlighet. Informationens väsentlighet gestaltas bäst genom ett krav på att informationen har en kurspåverkande potential, vilket i sin tur lämpligen bedöms med hjälp av total mix-standarden.

Eurooppalaiset kuluttajat törmäävät yhä enenevässä määrin maantieteelliseen sijaintiinsa perustuviin rajoituksiin, eli geoblokkaukseen asioidessaan internetissä Euroopan unionin alueella. He eivät pääse käsiksi koko unionin digitaaliseen sisältötarjontaan tai heihin sovelletaan esimerkiksi eri hinnastoja. Nämä rajoitukset ovat syrjiviä ja ne istuvat huonosti yhteen unionin keskeisen periaatteen - palveluiden vapaan liikkuvuuden kanssa. Tekijänoikeudet ja niiden hyödyntämiseksi syntyneet lisensointikäytännöt ovat johtaneet geoblokkauksen käyttöön digitaalipalveluissa. Tällä hetkellä tekijänoikeuslainsäädäntö on kansallista ja unionin harmonisoinnista huolimatta tekijänoikeus on territoriaalinen oikeus. Tekijänoikeuksien haltijat lisensoivat omistamaansa tekijänoikeudella suojattua sisältöä palveluntarjoajille. Voiton maksimoimiseksi sisältö lisensoidaan erikseen alueellisesti maantieteellisesti rajatuille alueille. Lisenssinhaltijat puolestaan tarjoavat palveluntarjoajina tätä alueellista sisältöä lopulta kuluttajille, siten että sisältöön pääsee käsiksi vain lisenssialueelta. Näiden territoriaalisten lisensointikäytäntöjen seurauksena kuluttajien liikkumisvapautta on rajoitettu, eikä heillä ole täyttä vapautta hyödyntää digitaalista palveluntarjontaa koko unionin alueella. Euroopan komissio on ryhtynyt toimenpiteisiin näitä kuluttajia syrjiviä toimia vastaan. Komissio julkaisi toukokuussa 2015 strategian digitaalisille sisämarkkinoille vapauttaakseen rajat ylittävää liiketoimintaa digitaalisilla markkinoilla ja estääkseen perusteettoman geoblokkauksen käytön. Palveluiden vapaan liikkuvuuden ja tekijänoikeuden välinen intressikonflikti digitaalisilla sisämarkkinoilla on silti unionin oikeudessa vielä pitkälti ratkaisematta. Tutkielma tarkastelee digitaalipalveluiden vapaaseen liikkuvuuteen kannustavasta lähtökohdasta digitaalipalveluihin ja niiden geoblokkaukseen liittyviä oikeudellisia kysymyksiä kahden perusoikeuden tai -vapauden; tekijänoikeuden ja palveluiden vapaan liikkuvuuden kohtaamispisteessä. Komissio on antanut lainsäädäntöehdotuksia palveluiden vapaan liikkuvuuden tehokkaammaksi toteuttamiseksi, ja tutkielmassa arvioidaan ehdotusten mahdollisia vaikutuksia digitaalipalveluiden vapaaseen liikkuvuuteen. Tutkielman keskiössä on digitaalipalveluihin kohdistuva geoblokkaus ja sen vaikutus tekijänoikeuden sekä palveluiden vapaan liikkuvuuden toteutumiseen perusoikeuksina. Tutkielman viitekehyksenä on komission digitaalisten sisämarkkinoiden strategia. Tutkielmassa tarkastellaan ensinnäkin tekijänoikeutta ja palveluiden vapaata liikkuvuutta perusoikeuksina ja perusvapauksina ja sitä ovatko nämä hierarkkisesti samalla tasolla. Toiseksi tutkielmassa tarkastellaan tekijänoikeuden ja palveluiden vapaan liikkuvuuden kollisiota ja oikeuksia toistensa rajoittajina – erityisesti geoblokkauksen yhteydessä. Kolmanneksi tutkielmassa pohditaan analyyttisesti komission digitaalistrategian instrumenttiehdotuksia, miten uusi strategia lopulta vastaa intressien konfliktiin. Tutkielman keskeisimmät tutkimuskysymykset voidaan muotoilla seuraavasti: Ovatko tekijänoikeus ja palveluiden vapaa liikkuvuus perusoikeuksien tasoisia oikeuksia ja jos ovat, mikä on niiden tämänhetkinen keskinäinen suhde? Miten geoblokkaus ilmenee ja vaikuttaa tekijänoikeuden ja palveluiden vapaan liikkuvuuden kohtaamispisteessä? Mikä on geoblokkauksen oikeudellinen asema digitaalistrategian käynnistämisen kynnyksellä ja millä tavoin digitaalistrategia mahdollisesti vaikuttaa tekijänoikeuden ja perusoikeuden välisen perusoikeuspunnintaan? Miten digitaalistrategian instrumentit lopulta vaikuttavat geoblokkaukseen ja tekijänoikeuden hyödyntämisestä seuraaviin palveluiden vapaan liikkuvuuden rajoituksiin?

The EU securities market regulation is under a reform. The new Market Abuse Regulation (the MAR) was passed in summer 2014 and it will come into force and replace the current Market Abuse Directive (the MAD) in July 2016. The MAR has been enacted as a regulation and it thus has a direct effect, i.e. it will be directly applicable in all Member States. The MAR will tighten the ongoing disclosure regulation, which means in practice that issuers are required to disclose more information than ever before. Most importantly, the MAR extends the obligation to disclose also to uncertain information relating to future events. Consequently, such a far-reaching disclosure obligation requires correction not to jeopardise issuer interests. Correction is provided by the delayed disclosure provision, the interpretation of which will be the hot question of the EU disclosure regulation in the near future. The delayed disclosure mechanism will serve as a safe harbour to issuers. However, entry to the safe harbour is strictly regulated by three criteria (i.e. legitimate interests of the issuer, misleading the public and confidentiality of the information) which need to be met in order to grant the access to the harbour. The interpretation of the criteria is a dilemma and a solution to it needs to be found to strike an optimal balance between disclosure and delayed disclosure. In other words, there is a conflict of transparency, favoured by investors, and confidentiality, favoured by issuers, and a balance between these conflicting interests is needed. Finding the optimal balance is not only in the interest of issuers and investors but also of the market in general, as disclosure is a key to efficient and well-functioning securities markets. The answer to the dilemma lies in how broadly or narrowly the criteria for delayed disclosure are interpreted, and this thesis thus focuses on searching for the optimal balance by means of interpretation. The thesis concentrates on the following research problems: 1) what is the current status of the disclosure regulation across Europe, 2) on what grounds may an issuer delay the disclosure of inside information, and 3) how should the disclosure and delayed disclosure be balanced i.e. what should the balance be between transparency and confidentiality? Discussing the first question lays the foundation for the thesis. The implementation of MAD in chosen Member States, i.e. Germany, France, the UK, Italy, Finland, Sweden and Denmark, will be discussed in order to map the current status of the disclosure regulation and the challenges that will be faced in the era of the MAR. Discussing the second question includes a thorough analysis of the criteria for delayed disclosure, the interpretation of which is the key to finding the optimal balance for transparency and confidentiality. Again, the practices adopted across Member States will be analysed in order to get an overall picture of the functioning of the delayed disclosure mechanism. Finally, the third question leads to the core of the thesis and to the proposed solution on how the conflict of transparency and confidentiality should be solved and how the disclosure and delayed disclosure should be balanced. The thesis contributes mainly to the EU securities market law, but interfaces to other fields of law, company and criminal law in particular, have also been taken into account. A pluralistic method has been adopted in the thesis and it contains elements from legal dogmatics, law and economics as well as from comparative law. Legal dogmatics is the core, whereas law and economics and comparative law bring perspective to the thesis and diversify the analysis. Further, a market-based interpretation method has been applied, which combines the teleological interpretation method typical for EU law and economic argumentation needed in securities market law. Using the market-based method in interpreting the disclosure regulation is crucial in order to take into consideration the market environment and the purpose of the regulation and to find an optimal balance for disclosure and delayed disclosure.

Julkisella ostotarjouksella tarkoitetaan yhtiön osakkeenomistajille osoitettua tarjousta ostaa joko kaikki yhtiön osakkeet tai jokin määräosa niistä tarjoamalla vastikkeeksi käteismaksua ja/tai arvopapereita. Julkinen ostotarjous kohdistetaan tarjouksen kohteena olevan yhtiön osakkeenomistajille eikä itse yhtiölle. Tarjouksen tekijä ja kohdeyhtiön osakkeenomistajat eivät kuitenkaan pääsääntöisesti ole normaalissa neuvotteluyhteydessä keskenään, vaan neuvottelut hoitaa osakkeenomistajien puolesta kohdeyhtiön hallitus. Julkisen ostotarjouksen valmistelun yhteydessä tarjouksen tekijä pyytää usein mahdollisuutta suorittaa kohdeyhtiössä niin sanotun due diligence -tarkastuksen (myöhemmin myös ”DD-tarkastus” sekä ”DD”) saadakseen lisää tietoa kohdeyhtiöstä. Työssäni on kaksi varsinaista tutkimuskysymystä. Ensimmäinen tutkimuskysymys on, mitä asioita kohdeyhtiön hallituksen tulee ottaa huomioon harkitessaan due diligence -tarkastusta koskevia päätöksiä ja mitkä ostotarjoustilanteissa esiin nousevat tapauskohtaiset seikat saattavat vaikuttaa näihin päätöksiin. Kuten muutenkin osakeyhtiön toiminnassa, hallituksen on asetettava päätöksentekonsa lähtökohdaksi osakkeenomistajakollektiivin etu. Jos mahdollinen ostotarjous on hallituksen mielestä kohdeyhtiön osakkeenomistajien edun mukainen, sen tulee yrittää edistää tarjouksen toteutumista ja maksimoida tarjottavan vastikkeen määrä. Tietyissä tilanteissa tämä voi tarkoittaa DD-tarkastuksen sallimista tarjoajalle, sillä DD:n salliminen vaikuttaa usein positiivisesti tarjouksen toteutumisen todennäköisyyteen ja tarjottavan vastikkeen suuruuteen. Toisaalta aina kun yhtiön luottamuksellisia tietoja luovutetaan ulkopuoliselle, on mahdollista, että tietoja väärinkäytetään tai tiedot vuotavat vahingossa väärälle taholle. Näin ollen ei voida yleisellä tasolla sanoa, onko DD:n salliminen osakkeenomistajakollektiivin edun mukaista vai ei tai kuinka laaja ja yksityiskohtainen DD on tarpeen sallia, vaan hallituksen on aina tapauskohtaisesti harkittava DD-päätöksiä ja pyrittävä osakkeenomistajien kannalta mahdollisimman hyvään ratkaisuun. Työssä on lisäksi käsitelty ostotarjoustilanteissa usein esiin nousevia tapauskohtaisia seikkoja ja pohdittu niiden vaikutusta DD-päätöksiin. DD-päätöksiin vaikuttavat ainakin 1) tarjouksen tekijän henkilö, maine ja toiminta; 2) kohdeyhtiön hallussa olevan tiedon luonne; 3) kohdeyhtiön muut vaihtoehdot; 4) tarjouksen ehdot; 5) se, missä ostotarjousprosessin vaiheessa DD-pyyntö tulee; 6) kilpailevan ostotarjouksen mahdollisuus; 7) osakkeenomistajien kanta; 8) vastikkeen laatu; sekä 9) kilpailuoikeudelliset seikat. Toinen tutkimuskysymys muodostuu kolmesta toisiinsa liittyvästä kysymyksestä: (i) onko nykyinen DD-päätöksiä koskeva sääntely onnistunutta, (ii) täyttääkö ostotarjoussääntely sille asetetut tavoitteet ja (iii) onko ostotarjoussääntely sisäisesti loogista. Lisäksi tutkimushypoteesina on, että voimassa oleva sääntely ei täytä sille asetettuja tavoitteita, koska sääntelyssä on keskitytty ainoastaan tarjouksen tekemisen jälkeisten puolustustoimenpiteiden rajoittamiseen ja lähes täysin unohdettu ostotarjousprosessin valmisteluvaihe. Työssä kyseenalaistetaan EU:n voimassa olevan ostotarjoussääntelyn taustalla vaikuttava olettama osakkeenomistajien ja hallituksen välisestä jyrkästä intressiristiriidasta sekä muutenkin tarkastellaan kriittisesti nykyisiä sääntelyratkaisuja, kuten kohdeyhtiön hallitukselle asetettua passiivisuusvaatimusta. Näyttääkin siltä, ettei ostotarjoussääntely ole välttämättä loppuun asti mietittyä, minkä takia on mahdollista, ettei sääntely ole onnistunutta, sisäisesti loogista tai täytä sille asetettuja tavoitteita. Tutkielmassa kuitenkin päädytään siihen, ettei tutkielmassa ole mahdollista järkevästi vastata toiseen tutkimuskysymykseen eikä näyttää toteen tai kumota tutkimushypoteesia, koska lain toimimattomuudesta tai osakkeenomistajien ja hallituksen välisen intressiristiriidan asteesta ei ole riittävää empiiristä näyttöä. Tutkielman luonne on oikeusdogmaattinen: tarkoituksena on luoda systemaattinen kuva siitä, miten kohdeyhtiön hallituksen velvollisuuksia arvioidaan eri lainsäädännön osa-alueiden näkökulmasta. Teeman kannalta keskeisiä oikeudenaloja ovat varsinkin yhtiö- ja arvopaperimarkkinaoikeus. Juridisen argumentoinnin ohella tutkimuskysymyksiä tarkastellaan oikeustaloustieteellisestä perspektiivistä.

Tutkielmassa osoitetaan, että Suomen kilpailulain käsite elinkeinonharjoittajasta ei ole yhdenmukainen EU:N kilpailuoikeuden kanssa.

Avhandlingens syfte är att behandla emissionsinstitutets ansvar för fel i prospektet som upprättas i samband med en börsintroduktion av det emitterande bolagets aktier. Vid en börslistning av bolagets aktier är investerarna bundna till den information som publiceras i bolagets börsprospekt. Börsprospektet utgör ofta den enda informationskällan som investeraren har att tillgå gällande det emitterande bolaget och dess värdepapper. Därmed är vikten av att den i prospektet publicerade informationen är korrekt av särskild betydelse för investerarna. Emissionsinstitutet har på marknaden ålagts uppgiften att som tredje part göra en grundlig granskning av både emittenten och informationen i prospektet med syfte att säkerställa att emittenten är börsduglig och att informationen i prospektet är korrekt. Genom antagandet av Europaparlamentets och rådets förordning (EU) 2017/1129 av den 14 juni 2017 om prospekt som ska offentliggöras när värdepapper erbjuds till allmänheten eller tas upp till handel på en reglerad marknad avskaffades de nationella bestämmelserna i värdepappersmarknadslagen (14.12.2012/746) om emissionsinstitutets ansvar för upprättande och offentliggörande av prospekt i samband med börsintroduktioner. Värdepappersmarknadslagen innehåller inte heller någon definition av vad som utgör fel i prospektet. Avhandlingens första del innehåller en rättsdogmatisk analys av lagstiftningen, rättsfallen och rättsdoktrinen inom värdepappersmarknadsrättens område. Syftet är att analysera under vilka omständigheter prospektet kan anses vara behäftat med ett fel. I avhandlingen konstateras sammanfattningsvis att definitionen av fel i prospektet vilar på värdepappersmarknadslagens allmänna bestämmelser om skyldigheten att tillhandahålla information samt de klassificeringar av information som gjorts i rättsdoktrinen. Avhandlingens andra del fokuserar på emissionsinstitutets uppgift att granska prospektet, upprätta information som publiceras i prospektet samt ansvar för de fel som uppdagas i prospektet. Hypotesen är att emissionsinstitutets ansvar gentemot investerarna för fel i prospektet är beroende av bl.a. felets natur, dess inverkan på investeraren samt uppfyllandet av emissionsinstitutets aktsamhetsplikt. Felen i prospektet klassificeras utgående från den bakomliggande informationens form- eller faktabundenhet. Ansvaret för fel i sakinformation som är enkel att bevisa i förhållande till rådande fakta torde bedömas strängare än ansvaret för fel som uppdagas i information som är beroende av prognoser, avvägningar eller riskkalkyler. Eftersom värdepappersmarknadslagens ansvarsbestämmelser bygger på vållandeansvar måste felet dessutom anses ha vållat skada för att ansvar skall uppkomma. Slutligen kan emissionsinstitutet undgå ansvar genom att bevisa att det uppmärksammat tillbörlig aktsamhet i utförandet av sitt uppdrag. I avhandlingen konstateras slutligen att emissionsinstitutets ansvar för fel i prospektet förblir sekundärt i förhållande till emittentens ansvar. Emittenten ansvarar primärt för ett prospekt som upprättats i dess eget intresse. Vidare ansvarar emittenten genom det skadeståndsrättsliga principalansvaret för sådana sakkunniga, i detta fall emissionsinstitutet, som den anställt vid upprättandet av prospektet. För att klargöra ansvarsallokeringen vid uppdagandet av fel i prospektet vore det därför önskvärt att genom reglering förtydliga till vilken del emissionsinstitutet bär ett självständigt ansvar för prospektet samt hur strängt detta ansvar skall bedömas. Vid regleringen bör intressena gällande distributionen av en felfri marknadsinformation och investerarnas rätt till ersättning vägas mot rättsekonomiska intressen gällande tryggandet av en effektiv, flexibel och fungerande värdepappersmarknad. Investerarens risktagande skall dock alltid basera sig på marknadsinformation som är väsentlig, tillräcklig och möjligast felfri.

The thesis discusses the private enforcement of competition law in cartel cases. The discussion evolves around the Directive 2014/104/EU on antitrust damages actions (“Damages Directive”), which was due to be transposed into national legislation of the Member States of the European Union by the 27th of December 2016. The purpose of the thesis is to provide a journey through the development of the private enforcement of competition law in the EU from the point of view of the European Commission as well as the European Court of Justice. The reader will notice that the principles that drive the European Commission towards the enhancement of private enforcement of competition law are not identical to those of the European Court of Justice. This is portrayed through various cases of the Court of Justice as well as various documents of the Commission, most important of which is the Damages Directive. The thesis focuses on a main theme which is the apparent conflict between public and private enforcement of competition law. At the centre of the tension lies the Leniency Programme, which is of great importance in detecting cartels. Attention is drawn for example to the differences of interest in regard to the disclosure of leniency document for evidence in private litigation in which the different approaches of the Court and the Commission is evident. The thesis sets out to evaluate the success of the Damages Directive on strengthening the position of private enforcement of competition law within the EU while keeping the thought of the possible mismatch of private and public enforcement in mind. As an example of the legislative process of implementing the Damages Directive, Finland’s journey to implementation is viewed.

Tutkielmassa tarkastellaan suomalaista sijoitusrahastotoimintaa etenkin erikoissijoitusrahastojen osalta. Tutkimuksen pohjana käytetään suomalaisten erikoissijoitusrahastojen sääntöjä, joiden avulla pyritään havainnollistamaan erikoissijoitusrahastojen toimintaa ja selvittämään kuinka se poikkeaa tavallisten sijoitusrahastodirektiivin mukaisista sijoitusrahastoista. Suomalaisten sijoitusrahastojen sijoitustoiminta perustuu sijoitusrahastolakiin ja etenkin sen 11 lukuun. Erikoissijoitusrahastojen sijoitustoimintaa säännellään 12 luvussa, jonka mukaan erikoissijoitusrahasto voi säännöissään poiketa lain 11 luvun asettamista vaatimuksista ja rajoituksista sijoitustoiminnalle. Myös erikoissijoitusrahastojen sääntöjen mukaisen sijoitustoiminnan tulee perustua sijoitusrahastolaissa ja laissa Finanssivalvonnasta ilmaistuihin periaatteisiin niin, että erikoissijoitusrahaston toiminta ei ole esimerkiksi omiaan vaarantamaan rahoitusmarkkinoiden vakautta tai yleistä luottamusta rahoitusmarkkinoiden toimintaan. Sijoitus- ja erikoissijoitusrahastojen säännöille asetetut vaatimukset myös poikkeavat toisistaan hieman. Sijoitusrahastojen säännöille asetetaan selkeysvaatimus kun taas erikoissijoitusrahastojen säännöille ei tällaista vaatimusta ole sijoitusrahastolaissa asetettu. Erikoissijoitusrahaston sääntöjen ja sitä kautta sen sijoitustoiminnan lainmukaisuus riippuu siitä, hyväksyykö Finanssivalvonta ehdotetun erikoissijoitusrahaston säännöt vai ei. Ohjenuoranaan Finanssivalvonnalla on käytössään mm. sijoitusrahastolaista ilmenevät yleiset periaatteet. Finanssivalvonnan tulkintalinjaa voidaan selvittää siten, että tarkastellaan suomalaisten erikoissijoitusrahastojen sääntöjä ja katsotaan minkälaisia poikkeuksia sijoitusrahastolain 11 luvusta Finanssivalvonta on sallinut erikoissijoitusrahastoille. Suomessa on rekisteröity noin 135 erikoissijoitusrahastoa, joista jokaisen säännöissä on omat erityispiirteensä. Lähes kaikki erikoissijoitusrahastot poikkeavat sääntöjensä mukaan sijoitusrahastodirektiivin ja sijoitusrahastolain 11 luvun hajauttamisvaatimuksista. Iso osa suomalaisista erikoissijoitusrahastoista sijoittaa hyödykkeisiin ja hyödykkeisiin oikeuttaviin arvopapereihin, jotka eivät ole sellaisenaan sallittuja eurooppalaisille sijoitusrahastodirektiivin mukaisille rahastoille. Erikoissijoitusrahastojen säännöt sijoitustoiminnan kuvaajana ovat lähes poikkeuksetta hyvin yleisellä tasolla selitettynä. Erikoissijoitusrahastot poikkeavat sääntöjensä mukaan mm. sijoitusrahastodirektiivin hajauttamisvaatimuksista, mutta hajauttamisvaatimuksista poikkeamista ei ole useinkaan selitetty kovin yksityiskohtaisesti. Tutkimuksessa seurataan Suomen lainsäädäntöä 31. toukokuuta 2013 säädöskokoelmaan 380/2013 asti.

Eurooppalaisen ja globaalin teollisuuden luonne on muuttunut runsaasti kuluneen parinkymmenen vuoden aikana. Teollistoimintaa on siirretty länsimaista kehittyviin maihin, joka on osaltaan aiheuttanut muun muassa työttömyyttä teollisuuden perinteisillä aloilla. Muun muassa Euroopan komissio on toteuttanut toimia, joiden tavoitteena on Euroopan teollisuuden renesanssi. Digitalisaation myötä yhtenä Euroopan unionin pääprioriteeteista voidaan pitää digitaalisten yhtenäismarkkinoiden(Digital Single Market) luomista. Euroopan unioni ja sen jäsenvaltiot sijoittavat runsaasti resursseja digitalisaatioon ja uusiin teollisuuden muotoihin, eli niin sanottuun Industry 4.0:n. Yksi tämän kehityksen keskiössä olevista ilmiöistä on esineiden internet (IoT). Esineiden internetillä ei ole universaalisti hyväksyttyä määritelmää, mutta sitä voidaan kuvailla esimerkiksi jaetuksi verkoksi, joka yhdistää fyysisiä esineitä, jotka kykenevät havainnoimaan ympäristöään, toimimaan sen mukaan ja jotka ovat kykeneviä kommunikoimaan toisten esineiden, koneiden tai tietokoneiden kanssa. Esineiden internetin toimivuus ja idea perustuvat yhteensopivuuteen (interoperability) eli siihen, että esineitä voidaan liittää toisiinsa ja ne kykenevät niin sanotusti puhumaan samaa kieltä. Yhteensopivuus on monimuotoista ja -tasoista, ja yhteensopivuuden ongelmasta voidaan puhua silloin, kun yhteensopivuutta esineiden välillä ei saavuteta esimerkiksi teknisistä, oikeudellisista tai resursseista johtuvista syistä. Esineiden internetin yhteensopivuuden toteutumisen kannalta tärkeimpänä sääntelyinstrumenttina voidaan pitää standardeja. Esineiden internetin alalla on jo vuonna 2016 arvioitu noudatettavan noin 600 standardia, ja standardoinnilla voidaan katsoa olevan olennainen rooli Euroopan unionin teollisuuden digitalisoinnissa. Standardeihin liittyvät standardiessentiaalipatentit (Standard Essential Patent, SEP), eli standardien noudattamisen kannalta välttämättömiksi määritellyt patentit. Standardointiorganisaatiot luovat usein standardin osaksi immateriaalioikeudelliset menettelytavat (IPR Policy), jotka määrittävät muun muassa essentiaalipatenttien kriteerit sekä FRAND-sitoumusvelvollisuuden. Esineiden internetiin liittyy runsaasti innovaatioita ja siihen liittyvää patenttiverkostoa voidaan pitää jo tällä hetkellä tiheänä. Tämän pro gradu –tutkielman tavoitteena oli tarkastella esineiden internetiin liittyvää yhteensopivuutta ja sen saavuttamiseen liittyviä haasteita erityisesti Euroopan unioni alueella, sekä luoda tutkielman laajuuden huomioon ottava katsaus Euroopan unionin standardi- ja essentiaalipatenttijärjestelmään erityisesti esineiden internetin viitekehyksessä. Pääpaino tutkielmassa oli immateriaalioikeudessa, mutta myös kilpailuoikeudellisten elementtien voidaan katsoa olevan erottamaton osa aihetta, joten tutkielmaan on lisäksi sisällytetty kilpailuoikeudellista pohdintaa. Tutkielman mukaan yhteensopivuuden toteutumiselle haasteena voidaan pitää esimerkiksi standardien pirstaloitumista, kilpailun rajoittamista ja määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä standardien yhteydessä sekä niin sanottuja hold-up –menettelyjä. Ongelmia aiheuttavat lisäksi FRAND-ehtojen määrittely, essentiaalipatentinhaltijan oikeus hakea kieltotuomiota lisenssineuvottelukumppaniaan vastaan sekä se, että esineiden internetin sidosryhmiin sisältyy runsaasti toisistaan poikkeavia toimijoita. Analogiaa aiheeseen on haettu telekommunikaatioalan kehityksestä, muun muassa Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisusta asiassa C.170/13 Huawei Technologies v ZTE. Ala ja sen standardointi näyttäytyi voimakkaasti yksityisten markkinatoimijoiden johtamana, mutta Euroopan komissio on toimillaan osoittanut halukkuutta ja valmiutta osallistua alan kehittämiseen ja kehityksen suuntaamiseen Euroopan unionille suosiolliseen suuntaan. Olennaisena voidaan pitää Euroopan komission vuonna 2017 antamaa tiedonantoa ”Euroopan unionin lähestymistapa essentiaalipatentteihin” eli COM (2017) 712 final:ia. Euroopan unionin Europe 2020 –strategian alaisuudessa on toimeenpantu suhteellisen runsaasti toimia, esimerkiksi jäsenvaltioiden kansallisia aloitteita sekä esineiden internetiin liittyvä tutkimus- ja kehitystyöhön keskittynyt Horizon 2020 –puiteohjelma.