Browsing by discipline "Legal history"
Now showing items 41-43 of 43
-
(2016)Tässä tutkielmassa selvitän työntekijän ja virkamiehen sananvapauden ja vaitiolovelvollisuuden välistä rajaa sosiaalisessa mediassa. Kysymys on siis siitä, mitä henkilö saa, esimerkiksi Facebookissa, kertoa työhönsä liittyen ja mistä hänen tulee vaieta. Tutkimuskysymykset olen jakanut kahteen osaan. Ensimmäinen on, mitkä ovat työntekijän ja virkamiehen sananvapauden rajat ja miten ne ovat muuttuneet. Toiseksi tutkin mihin muutokset liittyvät ja mitkä tekijät niitä selittävät. Käsittelen tapahtuneita muutoksia 1980-luvulta nykypäivään, koska esimerkiksi tietotekniikan intensiivisempi kehitys on ajoitettavissa tälle aikavälille. Tutkimuksen rajallisen tilan vuoksi olen joutunut rajaamaan tutkimuksen ulkopuolelle mielenkiintoisia kysymyksiä, esimerkiksi law in action ja law in books -tutkimuksen. Tutkimuksen aluksi käsittelen tiivistetysti sananvapautta perus- ja ihmisoikeutena, sisältäen perusoikeuksien rajoittamisen ja perusoikeusmyönteisen lain tulkinnan. Käsittelen myös lyhyesti Suomessa tehtyä perusoikeusuudistusta. Tämän jälkeen käyn erikseen läpi työntekijän ja virkamiehen sananvapauden rajoja ja niihin vaikuttavia seikkoja. Neljännessä pääluvussa haen muutoksiin vaikuttaneita syitä yhteiskunnallisista muutoksista. Työni päätän loppupäätelmiin, jossa annan vastaukset tutkimuskysymyksiini. Käyttämäni lähdeaineisto jakautuu kolmeen pääryhmään: kirjallisuuteen, säädös- ja lainvalmisteluaineistoon sekä oikeustapauksiin. Työ- ja virkasuhteeseen liittyvästä sananvapauden käyttämisestä sosiaalisessa mediassa ei juuri löydy ennakkotapauksia, joten olen käyttänyt lähteenäni muita sananvapauteen liittyviä oikeustapauksia sekä oikeuskirjallisuutta. Sananvapauden rajat ovat samanlaiset, käytettiin sitä sitten suullisesti, painetussa lehdessä, sähköpostin välityksellä tai sosiaalisessa mediassa. Tutkimuksessani olen vertaillut työntekijöiden ja virkamiesten sananvapautta. Työntekijöiden sananvapautta rajoittaa heidän lojaliteettivelvollisuutensa työnantajaansa kohtaan, kun taas virkamiehen sananvapautta rajoittavat lojaliteettivelvollisuuden lisäksi vaitiolovelvollisuus ja asiallisuusvaatimus. Käytetyn aineiston perusteella nouseva havainto on, ettei työntekijän sananvapauteen liittyvä lainsäädäntö ole muuttunut tutkimusjaksoni aikana, vaikka yhteiskunta selkeästi onkin. Sen sijaan virkamiesten lainsäädännössä on tapahtunut muutoksia, mutta ne eivät olennaisesti vaikuta virkamiehen sananvapauden käyttämiseen. Sananvapauden käyttämiseen tutkimusjaksoni aikana on eniten vaikuttanut julkisoikeudellisten laitosten yksityistäminen, jonka vaikutukset näkyvät virkasuhteen muuttumisena työsuhteeksi. Esimerkinomaisesti nostan tästä esille yliopistot. Lähtökohtaisesti virkamiesten sananvapaus on rajoitetumpaa kuin työntekijöiden, mutta jää epäselväksi ja myöhemmän tutkimuksen selvitettäväksi, onko de facto yksityistämisessä työntekijöiden sananvapaus muuttunut laajemmaksi. Suomen lainsäädännössä ei ole erillisiä säännöksiä työntekijöiden tai virkamiesten sananvapauden käyttämiseen sosiaalisessa mediassa. Tämän tutkielman laajuus ei riitä ottamaan kantaa siihen, pitäisikö tällaisia säännöksiä olla vai ei. Lähtökohtaisestihan sananvapauden rajat perustuvat varsinkin työsuhteessa lojaliteettivelvollisuuteen, joka mahdollisesti on jo itsessään riittävä.
-
(2014)Cultural property has come to have immense value to people around the world. Especially in Western nations culture has come to be represented as and by things, and nation states place a great role on iconic pieces of art from their past. However, over the course of history, vast quantities of these objects have been relocated from around the world to other nations, especially to the ex-colonialist countries. For a long time, the plundering of art has been a central part of warfare; only after the Battle of Waterloo has the general opinion begun to change towards opposing it. International law finally illegalized plunder in warfare after the immense looting campaigns by the Nazis in World War II. Because of this long history of plunder, and most recently the nationalistic emphasis on cultural property, recent decades have seen vast numbers of demands for restitution of cultural property into their countries and cultures of origin. However, even though there has also been a growing trend of restitution visible in recent decades, for the most part the items stay in their current locations. There is a heated debate that has been going for decades, even centuries, around this subject, but although the occasional return is made, it seems the debate does not notably progress anywhere. The debate is roughly divided into two opposing viewpoints, ‘cultural nationalism’, centred around the idea that cultural property belongs inherently to the nation of origin; and ‘cultural internationalism’, which proposes that cultural heritage belongs to humanity in general, and its allocation needs to be decided upon by other principles. In the thesis I study the debate over the restitution of cultural property, in order to find out why it is that the debate has continued for so long in very similar tracks, without any apparent change. I propose that the debate mirrors the argumentation structures in the theory of international law presented by Martti Koskenniemi in his work From Apology to Utopia. In both, the arguing parties base their case on a principle that is not inherently more preferable than the other – though in cultural property debate it is a matter of personal values, while in international law it is a question of effectiveness in the situation at hand. But in order to argue a successful case, both parties need to also use argumentation of the kind the opposing party uses. However, each argument can also be criticized for either apologetic – granting too much power and leeway to the nations, letting them act as they please – or utopian – being too idealistic and unrealizable in reality. The debate also proves that the ‘nationalism’ and ‘internationalism’ approaches are in fact not as separate from each other as they at first appear to be. In the debate, the rhetoric often implies an approach completely devoid of any political consideration. However, it is shown that neither side can claim to be truly apolitical, and in fact there is a great deal of politics involved in cultural property discourse overall. This also reflects the situation in international law, which has developed with the aim of separating it from politics, but is inevitably tied with it. The argumentation ends up being a balancing act not to lean too much into apology or utopia. This structure of discourse, which includes the way each argument can be flipped and used by the other side, upholds the debate in perpetuity, until – in international law – an external factor is brought in to decide the case. In cultural property debate, there is also the possibility of a fundamental change of perspective. I present and assess three such alternative approaches, ranging from two approaches that would fundamentally change the way cultural property is understood, to a more modest proposal of bringing internationalism and nationalism closer together. While the latter, pragmatic solution is more likely to be achieved, it also has more a risk to not bring any true change into the debate. Whether such a change is required, however, is another matter.
-
(2018)Tietosuojan kehitys Euroopassa saavutti merkittävän virstanpylvään, kun Euroopan neuvoston yleissopimus yksilöiden suojelusta henkilötietojen automaattisessa tietojenkäsittelyssä astui voimaan vuonna 1981. Yleissopimuksessa määritellyt tietosuojan yleiset periaatteet ovat pitkälti relevantteja vielä tänäkin päivänä, mutta niiden täytäntöönpano on ollut suhteellisen heikkoa ja hidasta. Samaan aikaan automaattiseen tietojenkäsittelyyn liittyvä teknologia on kehittynyt merkittävästi aiheuttaen yksityishenkilöihin kohdistuvia tietosuojauhkia. Näitä tietosuojauhkia paikkaamaan annettiin vuonna 1995 voimaan astunut Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 95/46/EY yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta. Direktiivillä haluttiin toisaalta myös purkaa henkilötietojen liikkuvuutta rajoittavia lainsäädännöllisiä eroavaisuuksia ja siten vähentää jäsenvaltioiden haitallista protektionismia henkilötietoliitännäisessä liiketoiminnassa. Direktiivin implementointi oli kuitenkin verrattain epäonnistunutta ja tietosuojalainsäädännöt erosivat toisistaan varsin merkittävästi. Tämä aiheutti ongelmia sekä yrityspuolella, jossa vallitsi epätietoisuus esimerkiksi siitä, minkä jäsenvaltion lainsäädäntö soveltui henkilötietojen käsittelyprosesseihin. Yhtenäisen linjan puuttuminen vaikeutti toimintaa EU:ssa ja toisaalta myös täytäntöönpano ontui jossain määrin tietosuojalainsäädäntöjen eroavaisuuksista johtuen. Henkilötietodirektiivin voimaan astumisen aikoihin teknologiakehityksessä tapahtui suuria muutoksia erityisesti automaattisen tietojenkäsittelyn tehostumisessa. Tietojen liikkuvuus helpottui merkittävästi ja vaikka direktiivi olikin laadittu suhteellisen teknologianeutraaliksi, henkilötietoliiketoiminnassa kehitettiin lainsäädäntöä kiertäviä menetelmiä, joiden avulla luotiin melko huomaamattomasti yksityishenkilöiden tietojen ympärillä toimiva liiketoimintasektori. Tällä sektorilla luonnollisista henkilöistä luotiin profiloinnin ja tiedonlouhinnan avulla kattavia henkilötietokuvauksia, joita myytiin yrityksille muun muassa kohdemainontaa silmällä pitäen. Yksityishenkilöt ovat olleet käytännössä tietämättömiä tai vähintäänkin huonosti informoituja siitä, miten heihin kohdistuvia henkilötietoja kerätään, käytetään ja kierrätetään edelleen uusiin tarkoitusperiin. Vaikka direktiivi vaatii suostumuksen hankkimista yksityishenkilöltä tämän henkilötietojen käytön laillisuuden edellytyksenä, ei sitä käytännössä ole tarvinnut hankkia. Henkilötietodirektiivi sallii suostumuksen hankkimiseen niin sanotun opt out -systeemin, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että yksityishenkilön tulisi erikseen kieltää jotakin tahoa käyttämästä tai keräämästä henkilötietojaan. Ongelmana on ollut se, ettei moni yksityishenkilö ole tiennyt, että häneen kohdistuvia henkilötietoja kerätään esimerkiksi internet-käyttäytymistä monitoroivilla teknologiasovelluksilla ja erilaisten elektronisten jalanjälkien taltioinnilla. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679 luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta (yleinen tietosuoja-asetus), joka kumoaa henkilötietodirektiivin, astuu voimaan toukokuussa 2018 ja sen on osittain tarkoitus puuttua henkilötietoliiketoiminnan huonoon läpinäkyvyyteen ja suostumuksen kiertämiseen. Opt out -systeemi muuttuu lainvastaiseksi ja jatkossa edellytetään niin sanottua opt in -suostumusta, eli yksityishenkilön suostumusta henkilötietojen käsittelyyn ei voida enää olettaa. Samalla henkilötietojen käsittelyyn liittyvien prosessien läpinäkyvyyttä ja yksityishenkilön vaikutusmahdollisuuksia parannetaan. Asetus soveltuu sellaisenaan Euroopan unionissa, joten se harmonisoi samalla fragmentoitunutta eurooppalaista tietosuojasääntelyä merkittävästi. Periaatteessa tietosuojasääntelyn näkökulmasta kovin suuria muutoksia ei ole luvassa, mutta täytäntöönpanon osalta tilanne saattaa muuttua merkittävästi. Tietosuoja-asetus sisältää mittavan uhkasakkoriskin sellaisille toimijoille, jotka eivät noudata asetuksen vaatimuksia. Tutkielmassa ilmenee, että yksityishenkilöiden vaikutusmahdollisuudet ja tiedollinen asema omiin henkilötietoihinsa liittyvän käsittelyn osalta paranee merkittävästi ainakin teoriassa yleisen tietosuoja-asetuksen myötä. Henkilötietoliiketoimintaa harjoittaneet yritykset joutuvat jatkossa tilivelvollisiksi yksityishenkilöille, läpinäkyvyysvaatimus korostuu entisestään ja samoin henkilötietojen käyttötarkoitussidonnaisuus, joka vaikeuttaa kerättyjen henkilötietojen uudelleenkäyttöä, kierrätystä sekä mahdollisesti myös profilointia ja tiedonlouhintaa. Eurooppalaisen tietosuojalainsäädännön täytäntöönpano näillä näkymin vahvistuu, mutta toisaalta lopullinen totuus nähdään vasta, kun yleinen tietosuoja-asetus astuu voimaan.
Now showing items 41-43 of 43