Browsing by master's degree program "Master's Programme in Law Helsinki"

Tutkielmassa tarkastellaan vuonna 2020 aloitettua rikos- ja riita-asioiden videoyhteydellä toteutettavaa online-sovittelua. Erityisesti tutkimuksen kohteena on se, miten rikos- ja riita-asioiden sovittelijat kokevat tiettyjen restoratiivisten arvojen ja sovittelun tavoitteiden toteutuvan sekä se, miten tietyt sovitteluun liittyvät käytännöt toimivat, kun sovitteluneuvottelua ei järjestetäkään kaikkien osapuolten läsnä ollessa sovittelutoimiston tiloissa, vaan videoyhteyden välityksellä. Suomalainen rikos- ja riita-asioiden sovittelu perustuu restoratiivisen oikeuden teorioihin. Restoratiivisessa oikeudessa katsotaan, että rikos on ennen kaikkea rikoksentekijän ja uhrin välinen asia. Osapuolet itse pystyvät parhaiten päättämään siitä, miten rikos tulisi hyvittää ja miten teolla aiheutuneet vahingot tulisi korjata. Kun rikoksentekijä ja uhri sopivat asian, myös ympäröivän yhteisön tasapaino palautuu, ja tekijä pääsee eroon häpeästään ja voi palata täysivaltaiseksi yhteisön jäseneksi. Restoratiivisessa oikeudessa keskeistä on paitsi rikoksella aiheutettujen tekojen korjaaminen ja kokonaisvaltainen hyvittäminen, myös uhrin tarpeiden tyydyttäminen, menettelyn vapaaehtoisuus, menettelyn luottamuksellisuus, tekijän vastuunotto, kunnioittava vuoropuhelu, vallan antaminen osapuolille heidän omassa asiassaan ja yhteisöllisyys. Tätä tutkielmaa varten on erityisellä tarkkuudella paneuduttu rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelusta annettua lakiin ja sen esitöihin sekä kolmeen aikaisempaan tutkimukseen kotimaisesta rikosasioiden sovittelusta. Niistä on poimittu esiin seikkoja, joiden kohdalla online-elementin voidaan perustellusti ajatella vaikuttavan jollakin tavalla sovittelumenettelyyn. Näiden seikkojen pohjalta on laadittu 17 monivalintakysymystä tämän tutkielman osana toteutettua kyselytutkimusta varten. Kysely on osoitettu sellaisille sovittelijoille, joilla on kokemusta sovittelijana toimimisesta sekä kasvokkain järjestettävässä sovittelussa että online-sovittelussa. Kyselyyn vastaajilla on ollut mahdollisuus antaa jokaisen kysymyksen kohdalla lisätietoja avovastauksilla. Kyselytutkimuksen tulosten perusteella suomalainen rikos- ja riita-asioiden online-sovittelu toimii hyvin, mutta myös kehityskohteita nousee esiin. Tärkeä havainto on se, että sovittelijoiden kokemusten mukaan online-sovittelussa päädytään sovintoon yhtä usein kuin kasvokkain soviteltaessa. Online-sovittelu toimii myös monella muulla kysymyslomakkeen kysymysten avulla mitatulla alueella yhtä hyvin tai lähes yhtä hyvin kuin kasvokkain tapahtuva sovittelu. Rikoksentekijän ja uhrin valtatasapainon arviointi on kuitenkin online-sovittelussa vaikeampaa. Tutkielman tuloksista selviää myös, että sovittelun luottamuksellisuus on vaarantunut online-sovitteluissa. Kyselytutkimuksen tuloksia on analysoitu jokaisen kysymyksen osalta erikseen aiemman kotimaisen ja ulkomaisen tutkimuksen, kirjallisuuden ja artikkelien valossa. Havaittuihin ongelmakohtiin on myös pyritty löytämään ratkaisuja aiemmasta tutkimuksesta online-sovittelun jatkokehittelyä varten. Tutkielmassa rikosasioiden online-sovittelu on pyritty liittämään myös laajempaan yhteiskunnalliseen kontekstiin. On tiedossa, että tuomioistuinlaitos kärsii tällä hetkellä resurssipulasta ja on ruuhkautunut. Sovittelun etuina tuomioistuinprosessiin verrattuna on yleensä pidetty muun muassa sovittelun nopeutta, edullisuutta ja joustavuutta. Aiempien tutkimusten perusteella sovittelun osapuolet ovat myös tyytyväisiä sovittelussa saavutettaviin ratkaisuihin. Koska online-sovittelu on monelta osin tavanomaista sovittelua nopeampaa ja joustavampaa, on online-sovittelumenettelyillä mahdollisesti vielä paljonkin hyödyntämätöntä potentiaalia oikeudenhoidon kantokyvyn parantamisessa ja oikeusjärjestelmämme kehittämisessä yleensä.

Tutkielman aiheena on horisontaaliset yhteistyösopimukset Euroopan unionin toiminnasta annetun sopimuksen (SEUT) 101 artiklassa. Tutkielmassa tarkastellaan, mikä merkitys horisontaalisilla suuntaviivoilla on arvioitaessa tutkimus- ja kehityssopimuksia eli T&K-sopimuksia sekä kestävän kehityksen sopimuksia. Lisäksi tutkielmassa arvioidaan, mikä merkitys suuntaviivojen soft law - luonteella on. Aihe on kilpailuoikeudessa ajankohtainen, sillä horisontaalisia yhteistyösopimuksia koskevaa päivitettyä sääntelyä astui voimaan kesällä 2023. Sääntelyä on ollut tarpeen päivittää vastaamaan paremmin tämänhetkistä yhteiskunnallista ja taloudellista kehitystä sekä huomioimaan kestävyys- ja ympäristötavoitteet, joihin EU on sitoutunut. Tutkielmassa tarkastellaan T&K-sopimusten sekä kestävän kehityksen sopimusten sääntelyn kohdalla havaittuja ongelmakohtia sekä arvioidaan, miten tällaisille sopimuksille asetetut tavoitteet toteutuvat horisontaalisissa suuntaviivoissa. Tähän liittyen on myös tarpeellista arvioida oikeuskirjallisuudessakin mielipiteitä jakavaa aihetta kestävän kehityksen tavoitteiden yhteensovittamisesta kilpailuoikeuteen ja SEUT 101 artiklaan. Päivitettyjen suuntaviivojen perusteella komissio on muuttanut aiempaa linjaansa kohti vahvempaa kestävyyshyötyjen huomioimista SEUT 101 artiklassa. Suuntaviivojen merkityksen selvittämiseksi keskeistä on myös selvittää, miten suuntaviivojen soft law -luonne vaikuttaa oikeusvarmuuteen. Kestävän kehityksen sopimukset eroavat tässä asiassa T&K- sopimuksista, joita koskee suuntaviivojen lisäksi EU-asetus unionin jäsenvaltioita sitovana sekundaarioikeutena. Tutkielmassa arvioidaan tarvetta ja keinoja kestävän kehityksen sopimuksia koskevan sääntelyn oikeusvarmuuden parantamiselle. Tutkielmassa tarkastellaan lisäksi sitä, miten T&K- ja kestävän kehityksen sopimusten sääntely suuntaviivoissa sisällöllisesti toimii ja mahdollistaa sen, että yritykset voivat tosiasiassa hyödyntää näitä yhteistyösopimustyyppejä. Olennaisena kysymyksenä on, mahdollistaako sääntely sen, että yritykset voivat yhteistyösopimuksillaan saada aikaan muutosta innovaation ja kestävän kehityksen osalta. Vaikka komissio onkin ottanut suuntaviivoissa merkittäviä askelia kestävyyshyötyjen huomioimisessa, mahdollista on, että muutokset ovat tällaisenaan liian maltillisia asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

The EU’s climate goals require that, among other things, the internal gas market is decarbonised as much as possible. Hydrogen and hydrogen-based synthetic fuels have been identified as one of the major solutions for decarbonising the internal gas market. The inclusion of hydrogen to the internal gas market will fundamentally change the internal gas market. The decarbonisation will also have positive implications to security of gas supply as hydrogen can be produced in the EU with water and electricity. This will allow the EU to reduce its reliance on third country gas suppliers. However, the inclusion of hydrogen requires extensive transmission infrastructure as hydrogen production cannot always be geographically close to industrial facilities using hydrogen. Additionally, large-scale hydrogen transmission has been identified as more cost-effective than electricity transmission. The TEN-E Regulation and Projects of Common Interest play an important role in actualising the infrastructure projects. The purpose of this thesis is two-fold. Primarily, it will examine how a hydrogen transmission project can fulfil the general and specific criteria of Article 4 of the TEN-E Regulation. Fulfilling these criteria allow the project to potentially be included in the list of Projects of Common Interest published by the European Commission. At the same time, this thesis will examine how the proposed new gas market legislation, climate legislation and other energy legislation affect the internal gas market and the forming hydrogen market. This thesis will also examine what potential challenges the hydrogen transmission projects and the forming hydrogen market will face. In short, fulfilling the eligibility criteria is tied to the amount of renewable and low-carbon hydrogen which the transmission project makes available to the market, the benefits to the market and interconnection of networks enabled by the project, the possibility for efficient and non-discriminatory competition as well as the impact to the security of supply of the EU’s energy market. The potential challenges include prolonged legislative processes regarding gas market and climate legislation, issues caused by the variability of the renewable power generation, certain competition issues and legislative burden on the forming hydrogen market.

Pro gradu käsittelee ihmisoikeusdoktriinin ja perusoikeusjärjestelmän asettamia edellytyksiä salaisen tiedonhankinnan asianosaisjulkisuuden rajoittamista koskevalle oikeudelliselle punninnalle sekä lainsäädännölle. Poliisin toimivaltuuksiin kuuluu salainen tiedonhankinta, kuten telekuuntelu, tarkkailu ja peitetoiminta. Asianosaisella on oikeus saada jälkikäteen tieto myös salassa pidettävästä menetelmän käyttöä koskevasta asiakirjasta tai tallenteesta, mutta tätä oikeutta voidaan rajoittaa, jos se on välttämätöntä kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi tai hengen, terveyden, yksityisyyden tai salassa pidettävien menetelmien suojaamiseksi. Oikeusdogmaattisessa pro gradussa tutkitaan (de lege lata), miten tiedonsaantioikeuden ja salaamisintressin välinen moniulotteinen perus- ja ihmisoikeuspunninta on suoritettava sekä ehdotetaan (de lege ferenda), miten lakiuudistuksella voitaisiin edistää tuomioistuimen punnintaedellytyksiä. Salaisen tiedonhankinnan asianosaisjulkisuutta voidaan punnita sekä hallintoprosessissa, esimerkiksi tietopyyntönä, että rikosprosessissa, esimerkiksi editiona. Prosessilaji vaikuttaa keskeisesti tuomioistuimen punnintaedellytyksiin, koska aineistoa voidaan käsitellä asianosaisen läsnä olematta vain hallintoprosessissa, mutta rikosoikeudenkäynnin oikeudenmukaisuus on turvattava rikosprosessissa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön analyysin perusteella suomalaisessa rikosprosessioikeudessa asianosaisjulkisuuden rajoittamiseen suhtaudutaan ihmisoikeusdoktriinin asettamia edellytyksiä pidättyväisemmin. Ihmisoikeustuomioistuin on sallinut asianosaisjulkisuuden rajoittamisen myös rikosoikeudenkäynnissä, kun oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuuden ydinalueella olevat puolustautumisedellytykset on voitu kompensoida. Hallintoprosessissa asianosaisjulkisuuden voimakkaampi rajoittaminen on mahdollista myös Suomessa. Johtopäätöksissä (de lege lata) ihmisoikeusdoktriinin asettamat edellytykset systematisoidaan punnintakehikoksi, jonka reunaehdoiksi tunnistetaan esimerkiksi rajoituksen ehdoton välttämättömyys, ydinalueen loukkaamattomuus sekä kompensoinnin prosessuaalisuus. Punnintakehikon sisällä on valittava parhaiten kaikkien oikeuksien toteutumista edistävä vaihtoehto punninnalla, jossa huomioitavaksi tunnistetaan esimerkiksi tiedonsaantioikeuden itsenäinen ulottuvuus sekä viranomaisten ennakointivelvollisuus. Johtopäätöksissä (de lege ferenda) ehdotetaan, että myös suomalaisessa rikosprosessissa otettaisiin käyttöön eräitä ihmisoikeustuomioistuimen hyväksymiä kompensointikeinoja, jotka mahdollistavat salaisen tiedonhankinnan asianosaisjulkisuuden rajoittamisen oikeudenmukaisessa rikosoikeudenkäynnissä. Ehdotusta perustellaan tarpeella optimoida tuomioistuimen punnintaedellytykset ennakoimattomissa oikeustapauksissa.

Globaalit arvoketjut ovat vakiinnuttaneet asemansa viimeisten vuosikymmenten aikana keskeisenä osana kansainvälistä kauppaa ja monikansallisten yritysten tuotantoprosesseja. Kansainvälisissä arvoketjuissa työskentelee myös merkittävä osa globaalista työvoimasta. Kansainvälisiin arvoketjuihin voi kuitenkin liittyä useita erityisesti ILO:n säällisen työn tavoitteiden sekä työelämän perusperiaatteiden ja -oikeuksien toteutumiseen liittyviä haasteita. Tässä tutkielmassa olen tutkinut aihepiirin kannalta keskeistä ILO:n monikansallisia yrityksiä ja sosiaalipolitiikkaa koskevaa periaatejulistusta erityisesti globaalien arvoketjujen sääntelyn näkökulmasta. Tutkielmassa olen pyrkinyt selvittämään sitä, miten kyseinen julistus soveltuu käyttöalaltaan globaalien arvoketjujen tuotantoprosessin sekä näissä arvoketjuissa toimivien yritysten toiminnan sääntelykeinoksi. Lisäksi olen pyrkinyt tutkimaan sitä, miten ILO:n monikansallisia yrityksiä ja -sosiaalipolitiikkaa koskeva julistuksessa on huomioitu työelämän perusperiaatteiden ja -oikeuksien toteutuminen erityisesti globaalien arvoketjujen sääntelyn näkökulmasta. Näiden päätutkimuskysymysten ohella tutkielman aihetta on pyritty taustoittamaan kuvaamalla globaalien arvoketjujen orastavaa oikeudellista käsitteenmäärittelyä sekä globaaleihin arvoketjuihin liittyviä työelämän perusperiaatteisiin ja -oikeusiin sekä säällisen työn tavoitteisiin liittyviä haasteita. Tutkielman tavoitteena on ollut paikantaa julistus osaksi kansainvälistä yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevaa agendaa erityisesti sääntelykeinotutkimuksen näkökulmasta. ILO:n monikansallisia yrityksiä ja sosiaalipolitiikkaa koskevan periaatejulistuksen käyttöalassa ei ole nimenomaisesti mainittu globaaleja arvoketjuja. Julistuksen päivityksen yhteydessä vuonna 2017 käyttöalaa on kuitenkin muokattu siten, että sen voidaan sanoa huomioivan nykyisessä muodossa globaaleille arvoketjuille ominaiset maantieteellisesti ja organisatorisesti hajautuneet yritysten väliset liiketoimintasuhteet. Monikansallisia yrityksiä ja sosiaalipolitiikka koskeva periaatejulistus vaikuttaa myös vakiinnuttaneen asemansa keskeisenä niin sisällöllisiä kuin menettelyllisiäkin periaatteita sisältävänä instrumenttina kansainvälisessä yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevassa pehmeän sääntelyn kehikossa. Monikansallisia yrityksiä ja sosiaalipolitiikkaa koskeva periaatejulistus on siten keskeinen yritystoimintaa ohjaava instrumentti kansainvälisellä tasolla, joskin sen käyttöalaa asiakokonaisuuden kannalta rajaa velvoittavan sääntelyn puute.

Tutkielman aiheena on informaatioedun väärinkäyttö julkisesti noteeraamattomien arvopaperien vaihdannassa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten julkisesti noteeraamattomien arvopaperien vaihdantaa koskevia informaatioedun väärinkäytöstilanteita säännellään sekä se, mitä oikeusvaikutuksia moitittavan informaatioedun väärinkäytöllä on julkisesti noteeraamattomien arvopaperien vaihdannassa. Markkinatoimijoiden informaatiotasapainoa vaihdannan kohteena olevaan arvopaperiin nähden voidaan pitää lähtökohtaisesti epäsymmetrisenä. Arvopaperien osalta osapuolten informaatioetu voi koostua kyseisen arvopaperin tai yhtiön nykytilanteesta, tulevaisuuden hintakehityksestä tai muusta arvopaperin arvoon vaikuttavasta tekijästä, jolla, jos se olisi myös vastapuolen tiedossa, olisi olennainen vaikutus kyseisestä arvopaperista maksettavaan kauppahintaan tai yleisesti kauppasopimuksen syntymiseen ja sen ehtoihin. Arvopaperimarkkinaoikeudellisen sisäpiirisääntelyn soveltamisala on rajattu siten, ettei sitä sovelleta julkisesti noteeraamattomilla arvopapereilla käytävään vaihdantaan. Kun julkisesti noteeraamattoman arvopaperin vaihdannan voidaan pääsääntöisesti olettaa perustuvan osapuolten väliseen sopimussuhteeseen, tarkastellaan julkisesti noteeraamattomien arvopaperien vaihdannassa esiintyviä informaatioedun väärinkäytöstilanteita tässä tutkielmassa sopimusperusteisena irtaimen kauppana. Näin ollen tarkastelu keskittyy erityisesti kauppalain 17–19 §:ien sekä oikeustoimilain 30, 33 ja 36 §:ien arviointiin. Tutkielmassa on tultu siihen tulokseen, että sisäpiirinluontoisen tiedon muodostaman informaatioedun väärinkäytöstilanteita voidaan arvioida julkisesti noteeraamattomia arvopapereita koskevien transaktioiden osalta KL:n 17–19 §:ien virhevastuunormien perusteella. Tutkielmassa kuitenkin korostetaan erityisesti yrityskauppoja koskevissa osakekauppasopimuksissa vakiintuneen KL:n poissulkevan ehdon vaikutusta KL:n virhevastuunormiston soveltuvuuteen. Huomiota kiinnitetään myös ostajan mahdollisesti suorittamaan ennakkotarkastukseen sekä sen vaikutukseen myyjän tiedonantovirheen arvioinnissa. Jos KL:n ei voida katsoa soveltuvan julkisesti noteeraamattoman arvopaperin kauppaa koskevaan sopimukseen, jota rasittaa informaatioedun väärinkäyttö, on tiedonantovirhettä arvioitava viimesijaisesti OikTL:n pätemättömyysperusteiden (OikTL 30 tai 33 §) tai yleisen sovittelusäännöksen (OikTL 36 §) näkökulmasta. Lopuksi tutkielmassa tarkastellaan sopimuksen pätemättömyyden ja sovittelun osalta sitä, onko moitittavan informaatioedun väärinkäyttö ennemmin pätemättömyyden muodostama tekijä, vai tulisiko painoarvoa antaa sopimuksen sovittelun edellytysten täyttymistä koskevalle arvioinnille sopijapuolten mahdollisesta tasavertaisuudesta huolimatta.

Den här magisteravhandlingen behandlar hur kortvarigt distansarbete beskattas i internationella situationer. I och med att distansarbete har ökat i popularitet så har även fler anställda börjat överväga att arbeta för en kort tid utomlandsifrån och kombinera arbete med nöje. Syftet med den här avhandlingen är att granska vilka regler som påverkar kortvarigt distansarbete i ett annat land, hur skattskyldigheten i ett land och ens hemviststat enligt skatteavtal påverkar beskattningen samt vilka faktorer som kan påverka ens skattskyldighet och hemviststat. Avhandlingen är uppbyggt kring utgångspunkten att Finland är antingen arbetsstaten eller hemviststaten, och forskningsfrågan är hur olika längders vistelse p.g.a. distansarbete i ett annat land påverkar beskattningen av individens inkomst, samt vilka faktorer som inverkar på det här. Avhandlingen grundar sig på rättsdogmatisk forskning och analyserar finländsk lagstiftning kombinerat med Skatteförvaltningens instruktioner och finsk rättspraxis. Detta är sedan kombinerat med skatteavtalsrätt. Eftersom internationell skatterätt bygger sig på lokala lagar och separat anpassade skatteavtal så finns det inte ett generellt svar för hur beskattningen ska gå till i alla länder. Man kan dock säga att generellt har arbetsstaten rätt att beskatta inkomst som förtjänats där, men undantag kan göras med hjälp av skatteavtalens 183 dagars regel, individens skattskyldighet, hemviststat eller arbetsgivarens hemviststat.

Sijoitus- ja lainamuotoista joukkorahoitusta koskeva sääntely harmonisoitiin vuonna 2021 joukkorahoitusasetuksella. Yksi asetuksen päätavoitteista on sijoittajansuojan parantaminen joukkorahoituksessa. Tämä tutkimus pyrkii tarjoamaan kattavan katsauksen siitä, millä tavoin joukkorahoitusasetus pyrkii parantamaan sijoittajansuojaa. Joukkorahoitusmarkkinoilla erityisesti informaatioasymmetria ja joukkorahoitukseen liittyvät korkeat riskit puoltavat tulkintaa siitä, että sijoittajansuojan standardi olisi asetettu korkealle. Tutkielmassa päädytään lopputulokseen, että joukkorahoitusasetus korostaa pääoman saatavuutta sijoittajansuojan kustannuksella. Tutkielmassa pyritään vastaamaan seuraavaan tutkimuskysymykseen: "Mitä sijoittajansuojaan kohdistuvia pykäliä joukkorahoitusasestus sisältää ja kuinka tehokkaita kyseiset pykälät ovat sijoittajien suojaamisessa?"

Tutkielma käsittelee poliisin keinoja jalkapallohuliganismin ja sen lieveilmiöiden ennalta estämiseksi sekä näiden keinojen ja perus- ja ihmisoikeuksien välistä jännitettä. Tutkielmassa pyritään ensinnäkin selvittämään, mitä keinoja huliganismin ennaltaehkäisemiseksi on tällä hetkellä lainsäädännön ja perusoikeuksien kannalta sekä millaisia rajoitteita perusoikeudet asettavat käytettäville keinoille. Toiseksi tutkielmassa pyritään selvittämään, mitkä voisivat olla mahdollisia interventiokeinoja, jotka eivät tällä hetkellä ole Suomessa mahdollisia kansallisen lainsää-dännön puitteissa. Tutkielmassa käytetään pääosin lainopillista tutkimusmenetelmää. Tutkielma on rakennettu siten, että aluksi luodaan lyhyehkö yleiskatsaus jalkapallohuliganismiin ilmiönä ja siihen, miten ilmiötä on pyritty kitkemään niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Jalkapallohuliganismiliitännäisissä asioissa on usein puntaroitavana yhtä aikaa useita toisiinsa nähden vastakkaisia oikeushyviä. Tutkielmassani tarkastelen siten myös perus- ja ihmisoikeuk-sista johtuvia rajoitteita toiminnan ennalta estämiseksi. Turvallisuutta, turvatoimia ja palveluja koskevaa yhdennettyä lähestymistapaa jalkapallo-otteluissa ja muissa urheilutilaisuuksissa koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen (CETS N:o 218) mukaisesti tulisi luoda lämmin-henkisiä tapahtumien viranomaisten, seurojen ja kannattajien välisellä yhteistyöllä. Suomessa poliisin toiminta vaikuttaa painottuneen pääosin valmiuteen hallita mahdollisia mellakkatilanteita sekä näkyvään läsnäoloon jalkapallotapahtumissa. Tällainen saattaa vaikuttaa jopa provokaatiolta ja innoittaa huligaaneja. Euroopasta saatujen tutkimusraporttien ja kokemusten valossa Suomessa viranomaisten olisi syytä panostaa myös yhteistyöhön eri jalkapalloyhteisöjen kanssa. Perus- ja ihmisoikeuksia ei tule rajoittaa ilman perusteltua syytä, mutta on myös tärkeää, että juridisin keinoin voitaisiin tarjota viranomaisille tehokkaat keinot puuttua jalkapallohuliganis-miin.

Julkisen vallan käyttäjän vahingonkorvausvastuu määräytyy ensisijaisesti VahL 3:2 §:n perusteella. Oikeusministeriön tammikuussa 2023 julkaiseman työryhmämietinnön perusteella julkisyhteisön korvausvastuuta ehdotettiin uudistettavaksi. Tutkielmassa on tarkoitus tutkia sitä, miten perus- ja ihmisoikeusloukkausten aiheuttamasta kärsimyksestä on mahdollista saada vahingonkorvausta silloin, kun vahinko on aiheutettu julkista valtaa käyttämällä. Tämän lisäksi tutkielmassa pohditaan sitä, miten oikeusministeriön työryhmämietinnön ehdottamat muutoksen julkisyhteisön vahingonkorvausvastuuseen muuttaisivat nykyistä oikeustilaa. Tutkimuskysymyksiin vastaamiseen käytettiin lainopillista eli oikeusdogmaattista metodia. Julkisen vallan käyttäjän vahingonkorvausvastuuta perus- ja ihmisoikeusloukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä on ainoastaan vähän oikeuskäytäntöä. Vastausta tutkimuskysymyksiin jouduttiin hakemaan osin analogian kautta. VahL 5:6 §:n vaatimukset vahingonkorvauksen aiheuttaman kärsimyksen korvaamiseksi voivat joissain tapauksissa rajata pois tehokkaan oikeussuojakeinon perus- ja ihmisoikeusloukkauksen uhrille, mikäli kyseessä on ollut aineeton vahinko. Myös VahL 3:2.2 §:n mukainen standardisäännös voi rajata julkisen vallan aiheuttaman perus- ja ihmisoikeusloukkauksen pois vahingonkorvauslain korvauspiiristä, mikäli toimelle kohtuudella asetetut vaatimukset ovat kuitenkin täyttyneet. Tällä hetkellä julkisen vallan käyttäjän aiheuttaman perus- ja ihmisoikeusloukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä on mahdollista saada korvausta esimerkiksi vapaudenmenetyksestä (KKO 2008:10 ja KKO 2017:73). Muissa perus- ja ihmisoikeusloukkauksissa joudutaan tekemään enemmän tapauskohtaista harkintaa ja hyödyntämään perus- ja ihmisoikeusmyönteistä laintulkintaa. Oikeusministeriön työryhmämietinnön mukainen lakimuutos selkeyttäisi tilannetta nimenomaan perus- ja ihmisoikeusloukkausten aiheuttaman aineettoman vahingon korvaamisen osalta. Työryhmän arvion mukaan valtion korvausvastuu ei kuitenkaan merkittävästi kasvaisi nykyisestä.