Browsing by discipline "Fiscal law"

The purpose of this Master’s thesis is to study rules limiting deductibility of interest in taxation with related corporations by comparing rules in Finland and Russia and focusing on recharacterization of debt to equity or interest to dividend. Generally, there is a wide deductibility of interest in business taxation both in Finland and Russia. However, both countries have adopted specific rules limiting deductibility of interest in taxation. In addition to specific rules, both countries may recharterize debt to equity based on general anti avoidance rules. Russia has implemented its thin capitalization rules in 2002 when it has adopted traditional rules where interest deductibility is limited based on debt/equity ratio 3:1. Debt from related party exceeding the amount is classified as dividend. Historically, non discrimination clauses in double tax treaties concluded by Russia have limited the effectiveness of the rule. In addition, the related party definition has also been limited to cover only direct parent company. In newer case law it has been possible to apply the rules dispite the general non discrimination clauses. Also the concept of unreasonable tax benefit as anti avoidance doctrine has been applied more widely and all the related parties are now covered by the rules. This has caused legal uncertainty as taxpayers have limited certainty on expected outcomes of new Russian court cases. Finland has historically has no direct thin capitalization rules and it has applied quite strictly form over substance principle for defining what is debt and what is equity. General anti avoidance clause has been applied historically very rarely in case law, until a new landmark case was publish by the SAC 2016:72. This could lead to longstanding disputes between tax administration and taxpayers and therefore serious uncertainty may prevail for a number of years. Finland adopted specific rules regarding the limitation of interest deduction based per centage of EBITDA concept so that these rules were first time applied in 2014. Only 25% of adjusted taxable EBITDA is deductible. However, there is significant group ratio exemption for the application of the rules (ie. if debt/equity ratio in a single company is lower than group’s similar ratio the rules do not apply). The rule is very similar to OECD BEPS report (10/2015) as best practice. However, there is a need to adjust Finnish rules based on EU Anti Tax Avoidance Directive (7/2016) by 2019. Also external interests and real estate companies needs to covered under limitation rules by then. Overall, Finland and Russia have selected different, but both OECD BEPS compatible ways to limit the tax deductibility of interest. However, in both countries there is clear uncertainty how far general anti-avoidance clauses can be applied, which may reduce the attractiveness of these countries as investment targets.

Syyskuun 1. päivänä 2013 voimaan tulleen kuntalain 2 a §:n mukaan kunnan on yhtiöitettävä sellainen toiminta, joka kilpailee yksityisten toimijoiden kanssa markkinoilla. Lakimuutos pohjautuu Euroopan komission päätökseen 2008/765/EY sekä Euroopan komission kirjeeseen 14/04/2010*D/6678, joissa puututtiin liikelaitosten saamiin kilpailuetuihin mm. kevyempään verokohteluun ja kehotti, että markkinoilla kilpaileva toiminta yhtiöitettäisiin. Yhtiöittäminen aiheuttaa monia verovaikutuksia niin yhtiöittämisprosessin aikana kuin yhtiön ns. juoksevassa toiminnassa yhtiöittämisen jälkeen. Tässä tutkielmassa pohditaan mm. yhtiöittämistapojen valintaa liiketoimintasiirron ja –kaupan välillä sekä yhtiöittämisen aiheuttamia veroseuraamuksia arvonlisä- ja varainsiirtoverotuksessa. Varainsiirtoverotuksessa pohditaan erityistesti kuntalain (626/2013) voimaantulosäännöksen ja varainsiirtoverolain 43 §:n soveltuvuusalojen eroja ja rinnakkaisuutta. Yhtiön juoksevan toiminnan veroseuraamuksia pohdittaessa on suunniteltava mm. yhtiön pääomarakennetta, huomioitava yhtiön tulolähde ja yhtiön ja kunnan välisten oikeustoimien vero-oikeudellinen muotoilu ja hinnoittelu. On myös keskeistä suunnitella, mitä omaisuuseriä kannattaa siirtää yhtiöön ja mitkä kannattaa jättää kunnan omistukseen ja esimerkiksi vuokrata yhtiölle. Omaisuuserien siirron suunnittelulla on merkitystä tuloverotuksessa yhtiön voitollisen toiminnan verotaakan kannalta sekä arvonlisäverotuksessa kiinteistöinvestointien arvonlisäveron tarkistamisen ja kunnille AVL 130 ja 130 a §:ssä tarkoitettujen palautusoikeuksien hyödyntämisessä. Kiinteistöinvestointien tarkistukset sekä kuntapalautusoikeuden menetys ovat usein rahallisesti suuria eriä. Vaikka tutkielma on vero-oikeudellinen, on siinä valtiontukiaspekteja nostettu esiin tarkoituksenmukaisen kokonaiskuvan saavuttamiseksi. Lopuksi tutkielmassa pohditaan myös yhtiöittämistä yleishyödylliseksi yhteisöksi tai keskinäiseksi osakeyhtiöksi.

Julkisen vallan antaman tuen muodot lapsiperheille vaihtelevat maittain. Tukea voidaan antaa perheille verotuksen välityksellä joko perheverotuksen tai erilaisten verovähennysten muodossa. Toinen tapa tukea perheitä on antaa suoria tulonsiirtoja, joka on Pohjoismaissa käytössä oleva tapa. Tuensaajan kannalta voidaan esittää, että tuen antotavalla ei tuensaajalle ole merkitystä. Samoin maksajan kannalta voidaan esittää, että maksajalle ei ole merkitystä antaako hän tuen suoraan euromääräisenä vai verotuksen välityksellä, jolloin tuen kustannukseksi tulee saamatta jääneet verotulot. Käytännön tasolla ongelmaksi muodostuu, että tuki ja tuen tarvitsijat kohtaavat eri tavalla riippuen valitusta tuen antamisen muodosta. Niin verotuksen kautta tuettaessa kuin suoria tulonsiirtoja käytettäessä syntyy väliinputoajia, jotka eivät annetusta tuesta hyödy tai tuki voi jäädä alkuperäistä tarkoitusta pienemmäksi. Tukemisen muodon valinnassa tulee ottaa huomioon myös yhteiskunnan kompleksisuus. On vaikeata löytää sellaista tapaa perheiden tukemisessa, joka tyydyttäisi kaikkien perheitä ja ottaisi huomioon tasaveroisesti myös muut yhteiskunnan tärkeäksi kokemat tavoitteet. Lapsiperheiden tukemista voidaan oikeuttaa perustuslain (11.6.1999/731) 19 §:n 3 momentilla, jonka mukaan julkisen vallan tulee huolehtia lapsiperheiden tukemisesta. Samalla kuitenkin perustuslain 6 §:n mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia keskenään ja julkisen vallan tulee edistää sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista. Perustuslakimme jo itsestään asettaa keskenään ristiriidassa olevia tavoitteita lapsiperheiden näkökulmasta. Julkisen vallan toimenpide, joka voi olla positiivinen perheiden kannalta, voi olla negatiivinen ihmisten yhdenvertaisuuden ja miesten ja naisten tasa-arvon näkökulmasta katsottuna. Toteutettavien toimenpiteiden tulisi myös olla sellaisia, että ne aiheuttaisivat mahdollisimman vähän hyvinvointitappiota kokonaisuuden kannalta. Tuen tulisi olla riittävä täyttääkseen tehtävän perheiden tukemisesta, toisaalta se ei kuitenkaan saisi kannustaa ihmisiä jättäytymään kokonaan pois työmarkkinoilta. Tutkimuksessa on keskitytty oikeushistorian kautta tarkastelemaan, miten Suomessa on lapsiperheitä viime vuosisadasta tähän päivään asti tuettu. Toisena seikkana on oikeusvertailun kautta tarkasteltu, miten perheiden tukeminen muissa maissa on toteutettu. Kolmantena asiana tarkastellaan, miten eri tukimuodot asettuvat hyvälle verotukselle asetettuihin vaatimuksiin sekä muualta lainsäädännöstä tuleviin rajoihin. Tutkimuksessa luodaan myös katsaus siihen, miten lapsiperheiden taloudellinen asema on kehittynyt. Selkeä trendi on ollut lapsiperheiden suhteellisen aseman huonontuminen viime vuosikymmeninä. Näin siitäkin huolimatta, että lapsiperheissä työhön osallistumisaste on muuta yhteiskuntaa korkeammalla tasolla.

Yritysten perustamis- ja uudelleenjärjestelyvaiheessa turvaudutaan usein oikeudellisten ja taloudellisten asiantuntijoiden apuun, joista aiheutuu palvelun käyttäjälle kustannuksia. Näitä kustannuksia voidaan kutsua yleisnimellä transaktiokustannukset. Transaktiokustannuksiin voidaan lukea erilaisia eriä, kuten yhteisön perustamisasiakirjojen laatimisesta aiheutuneet kustannukset, juridisesta ja taloudellisesta konsultoinnista sekä due diligence -tarkastuksista aiheutuvat kustannukset, kuten myös investointipankkien tarjoamista palveluista aiheutuvat kustannukset. Transaktiokustannukset voivat olla taloudelliselta merkitykseltään huomattavia, mistä johtuen kustannusten maksajan intressissä on varmistua kulujen oikeanlaisesta käsittelystä verotuksessa ja laskentatoimessa. Tutkimuksen keskeisenä tarkoituksena on selvittää, miten transaktiokustannuksia käsitellään laskentatoimessa, tuloverotuksessa ja arvonlisäverotuksessa. Laskentatoimea koskevassa osiossa tutkitaan transaktiokustannusten vähennysoikeutta ja kirjanpitovelvollisen mahdollisuutta aktivoida kyseiset kustannukset taseeseen. Kirjanpitolain 5 luvun 7 §:n mukaan yrityksen perustamismenot kirjataan tilikauden kuluksi. Myös IFRS-normistossa lähtökohtana on perustamismenojen kulukirjaaminen, mutta IAS 37 -standardi mahdollistaa uudelleenjärjestelyvarauksen tekemisen ainakin kuluista, jotka liittyvät yritystoiminnan uudelleenjärjestelyyn. Laskentatoimen osalta tutkimuksessa arvioidaan lisäksi mahdollisuutta tehdä kirjanpitolain 5 luvun 15 §:n mukainen uudelleenjärjestelyvaraus transaktiokustannuksista. Elinkeinoverotuksen ja henkilökohtaisen tulon verotuksen osalta tutkitaan verovelvollisen mahdollisuutta vähentää transaktiokustannukset luonnollisina vähennyksinä tulosta. Elinkeinoverolain 8 §:n 1 momentin 7 kohdan mukaan liikkeen perustamisesta ja uudelleen järjestämisestä sekä vastaavasta johtuneet menot ovat vähennyskelpoisia. Toisaalta elinkeinoverolain 14 §:n mukaan hyödykkeen hankintamenoon luetaan hyödykkeen hankinnasta ja valmistuksesta johtuneet muuttuvat menot. Tuloverotusta koskevassa osiossa selvitetään lisäksi transaktiokustannusten käsittelyä osana osakkeen tai osuuden hankintamenoa. Arvonlisäverotuksessa lähtökohtana on verovelvollisen laaja vähennysoikeus, jonka mukaan verovelvollinen saa vähentää liiketoimintaansa varten ostettuun palveluun sisältyvän veron. Suomi on käyttänyt hyväksi arvonlisäverodirektiivin 19 artiklan mahdollisuutta säätää liikkeen tai sen osan luovutus toimeksi, jota ei pidetä arvonlisäverolain tarkoittamana myyntinä. Tutkimuksessa käsitellään aluksi transaktiokustannusten vähennysoikeuteen liittyviä periaatteita ja arvioidaan, ovatko yritysjärjestelyt sellaisia liiketoimia, joiden perusteella syntyneistä kuluista on olemassa vähennysoikeus. Toiseksi tutkimuksessa arvioidaan verovelvollisen toiminnan yleiskuluiksi luettavien erien sisältämän arvonlisäveron vähennysoikeutta. Kolmanneksi tutkimuksessa käsitellään arvonlisäverolain 117 §:n säännöstä vain osittain vähennykseen oikeuttavaan käyttöön hankitun hyödykkeen arvonlisäveron vähennysoikeudesta. Tutkimuksessa on analysoitu kutakin osa-aluetta koskevaa kirjanpito-, verotus- ja oikeuskäytäntöä. Arvonlisäverotuksen EU-oikeudellisen luonteen vuoksi tutkimuksessa on käsitelty myös unionin tuomioistuimen ratkaisuja, joiden tulkintakäytäntö on selkeyttänyt transaktiokustannusten vähennysoikeuden määrittelyä. Tutkimusongelma kahden eri vero-osa-alueen ja laskentatoimen yhdistämisestä on mielenkiintoinen ja hyödyllinen, koska aikaisemmat tutkimukset rajoittuvat lähinnä kutakin erityisosa-aluetta koskevaksi. Yritysjärjestelyissä ja niiden aiheuttamien transaktiokulujen arvioinnissa tulee kuitenkin huomioida monipuolisesti yhtiöoikeuden, vero-oikeuden ja laskentatoimen näkökulmat. Kutakin aihe-aluetta käsiteltäessä lähdetään liikkeelle oikeussäännösten historiasta ja kehityksestä, jotta tutkimuksen lukijalle jäisi syvempi kuva sääntelyn kehityksestä ja nykytilan taustalla vaikuttavista seikoista. Tutkimuksen tarkoituksena on tieteellisen metodin lisäksi pyrkiä mahdollisimman suureen käytännönläheisyyteen. Transaktiokustannusten käsittelyyn liittyvien käytännön ongelmien yhteydessä pyritään nostamaan esille transaktioita suunniteltaessa huomioon otettavia seikkoja ja riskejä.

The subject of the master's thesis is location savings, which can be defined as the net cost savings realized by a multinational enterprise through operating in a low-cost jurisdiction instead of a high-cost jurisdiction. Location savings has emerged as one of the most interesting international tax law developments in the recent years as the tax administrations in countries such as China and India have begun to apply the concept in practice. The OECD Transfer Pricing Guidelines of 2010 define location savings as a concept relating to business restructurings. However, in many jurisdictions the concept is understood more broadly. According to the broader definition location savings accrue to multinational enterprises as a result of the exploitation of location-specific advantages offered by low-cost jurisdictions without necessitating a relocation of economic activities from high-cost jurisdictions. The study discusses this disputed aspect of location savings and seeks to highlight the discrepancies and difficulties brought about by the lack of international understanding of the concept. The research methods utilized are comparative law and legal dogmatics. Comparative law is a suitable research method in this context, as the national legal approaches to location savings can be compared against the background of both the OECD's and United Nations' transfer pricing guidance. The jurisdictions discussed in the study are China, Finland, Germany, India and the United States. Both OECD member and non-member countries, or the “high-cost” and “low-cost” jursdictions are therefore represented in the study. The diverging national interests concerning location savings are evident: the "high-cost" jurisdictions or developed countries seek to preserve their tax base and on the other hand the "low-cost" jurisdictions or developing countries would like to see the additional profits accruing from location savings taxed where they originate. The findings of the study suggest that there is no clear international consensus on the scope of the concept. The OECD is currently broadening its definition of location savings to include situations outside the business restructuring context. The means of governing the issue legally are also diverse: Finland, India and the United States have some case law but little if any legislation on location savings, while Germany has integrated the location savings -specific norms into an extensive legislative package on business restructurings. Concerning China there is no informative case law on the subject to provide guidelines but the tax administration has described its approach to location savings in the United Nations Practical Transfer Pricing Manual for Developing Countries. The study concludes that the situation concerning location savings’ standing in transfer pricing practice is still generally unclear. Nevertheless, evident is that the concept’s importance is increasing as the tax administrations in developing countries are devoting more resources to transfer pricing and seeking to take on a more prominent role in international taxation matters. The Chinese and Indian tax administrations are already utilizing the concept of location savings to make transfer pricing adjustments during audits. It is not only transfer pricing and location savings in developing countries that might cause taxpayers trouble: a Finnish Supreme Administrative Court case demonstrates that the application of location savings in transfer pricing in a coherent manner may be a difficult task even in developing countries. The German legislation on the subject, which might result in a non-arm’s length outcome and location savings being subject to an exit tax adjacent to business restructurings, has also not went without criticism.

Euroopan unionin tavoitteena on tehokkaiden sisämarkkinoiden luominen, joka mahdollistetaan tavaroiden, pääomien, palveluiden ja henkilöiden vapaalla liikkuvuudella EU:n alueella. Sijoittautumisvapauden mukaisesti EU-kansalaisten on saatava vapaasti siirtyä jäsenvaltiosta toiseen ilman, että kansallinen lainsäädäntö estää tai rajoittaa tätä oikeutta. Tämä merkitsee myös sitä, että kansallinen verotus ei saa estää tai rajoittaa yhtiöiden sijoittautumisvapautta ja liikkumista EU:n alueella. Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat kuitenkin säilyttäneet suvereniteetin välittömän verotuksen alalla. Jäsenvaltiot verottavat alueellaan syntyneitä voittoja ja omaisuuden tuottoja alueperiaatteen mukaisesti. Yhtiön siirtyessä pois jäsenvaltion verotusvallan alaisuudesta, jäsenvaltiot yleensä käyttävät tätä verotusoikeuttaan, mikä saattaa johtaa esimerkiksi jäsenvaltion alueella syntyneiden, mutta vielä realisoitumattomien voittojen verottamiseen maasta poismuuton seurauksena. Tästä aiheutuu verovelvolliselle kassavirtaongelma, koska verotus kohdistuu tuloon, joka ei vielä ole realisoitunut. Tämä aiheuttaa myös esteen sijoittautumisvapaudelle sekä vapaalle liikkuvuudelle, koska rajat ylittävää tilannetta kohdellaan tällöin epäedullisemmin kuin puhtaasti kansallista tilannetta, sillä vastaavassa kansallisessa transaktiossa realisoitumattomia voittoja ei tavallisesti veroteta. Maastapoistumisverotuksella jäsenvaltiot pyrkivät turvaamaan veropohjaansa verottamalla verovelvollisia maasta poismuuton seurauksena kun varat siirtyvät pois sen verotusvallan alaisuudesta. Jäsenvaltioiden fiskaaliset intressit ja vapaa liikkuvuus EU:n alueella ovat ristiriidassa keskenään. Yritysjärjestelydirektiivin keskeisenä tavoitteena on poistaa verotuksellisia esteitä yritystoiminnan uudelleenjärjestelyiltä Euroopan unionin alueella vaarantamatta kuitenkaan jäsenvaltioiden verotuksellisia intressejä. Yritysjärjestelydirektiivin lähtökohtana on, että yritysjärjestelydirektiivin mukaan toteutetusta yritysjärjestelystä ei aiheudu välittömiä tuloveroseuraamuksia järjestelyihin osallistuville yrityksille tai niiden omistajille. Perusajatuksena on siten jatkuvuusperiaate ja luovutusvoiton verotuksen lykkääntyminen järjestelyä seuraavaan luovutukseen. Rajat ylittävät sulautumiset tulee siten voida toteuttaa veroneutraalisti EU:n alueella. Jäsenvaltioiden fiskaalisten intressien turvaamiseksi jäsenvaltiot voivat kuitenkin tietyissä tilanteissa verottaa maasta pois siirtyvää omaisuutta rajat ylittävän sulautumisen seurauksena. Rajat ylittävä sulautuminen voi siten aiheuttaa maastapoistumisverotuksen tietyissä tilanteissa. Mikäli rajat ylittävää sulautumista ei käsitellä verotuksessa veroneutraalisti, mutta vastaavaa kansallista sulautumista käsiteltäisiin, rajat ylittävää tilannetta kohdellaan epäedullisemmin. Tässä tutkielmassa käsitellään maastapoistumisverotusta rajat ylittävän sulautumisen yhteydessä. Tutkielmassa on tarkoituksena selvittää missä tilanteissa rajat ylittävän sulautumisen seurauksena realisoituu maastapoistumisveroa maksettavaksi EU-oikeuden kontekstissa.

Siirtohinnoittelun lähtökohtana on pidettävä pääsääntöisesti siirtohintojen oikaisemista määrällisinä oikaisuina (siirtohinnoitteluoikaisut). Tutkielmassa pyritään kuitenkin selventämään sitä, missä tilanteissa korkotasoltaan markkinaehtoisesta poikkeavissa koronmaksutilanteissa voidaan tästä poiketen uudelleenluokitella korkoa muuksi tulotyypiksi. Tätä tarkastellaan sekä valtionsisäisten että rajat ylittävien korkomaksujen näkökulmasta. Uudelleenluokittelun rajojen määrittämisen tueksi tutkimuksessa tehdään myös selkoa siitä, mitkä ovat koron määritelmälliset rajat eri valtioissa pätevien sekä kansainvälisten oikeuslähteiden perusteella. Myös uudelleenluokittelun veroseuraamuksia analysoidaan tiiviisti uudelleenluokittelun tosiasiallisten vaikutusten havainnollistamiseksi. Tutkielman tutkimuskohteeksi on täsmentynyt koron uudelleenluokittelu osingoksi. Osinko on tulotyyppinä tyypillisimpiä koron uudelleenluokittelun tuloksia. Relevanteilta osin tarkastellaan myös tähän nähden käänteistä tilannetta, jossa korko uudelleenluokitellaan pääomansijoitukseksi. Koska koron perustana olevan lainan uudelleenluokittelu oman pääoman ehtoiseksi sijoitukseksi tarkoittaa samalla myös tuon sijoituksen tuoton muodostumista osingoksi, on myös tätä tarkasteltu tutkielmassa. Valtioista tarkempaan tarkasteluun on puolestaan valittu Suomen lisäksi Benelux-valtiot (Belgia, Alankomaat ja Luxemburg), jotka kaikki ovat keskeisiä eurooppalaisten ja kansainvälisten sijoitusten ja rahoituksen keskuksia sekä erityisesti verovelvollisystävällisen maineensa johdosta myös tässä mielessä kiinnostavia. Potentiaalisten käytännön uudelleenluokittelutilanteiden havainnollistamiseksi on tutkielmassa niiden tilanteiden osalta, joissa uudelleenluokittelu ylipäänsä on katsottava mahdolliseksi, päätetty ottaa lähempään tarkasteluun kolme esimerkkitilannetta: ylikorkotilanteet emo- ja tytäryhtiön välillä, näiden väliset alikorkotilanteet sekä välittömien sisaryhtiöiden välillä vallitsevat yli- tai alikorkotilanteet. Koron käsitteeseen ja verotusperiaatteisiin luotu vertaileva katsaus osoittaa, että käsitteen määritelmällinen sisältö sekä tulotyypin verokohtelu ovat melko yhtenevät tutkielman vertailuvaltioissa ja myös ylikansallisten lähteiden perusteella. Kyse on pääpiirteittäin saamissuhteen muodossa (vieraan) pääoman saataville asettamisesta suoritetusta korvauksesta. Koron uudelleenluokittelusääntöjä ei sitä vastoin voida kutsua yhteneväisiksi eri vertailuvaltioiden oikeudessa. Uudelleenluokittelun perusteista eri tilanteissa voidaan tunnistaa samansuuntaisia piirteitä, mutta pääosin eri säännöt ovat yksityiskohdissaan hyvin fragmentaariset. Suomessa ja Belgiassa uudelleenluokittelua ei ole lainkaan katsottava mahdolliseksi markkinaehtoisesta poikkeavan korkotason johdosta. Alankomaissa ja Luxemburgissa tämä puolestaan on tietyin edellytyksin mahdollista. Ne tilanteet, joissa uudelleenluokittelu ylipäänsä on katsottava mahdolliseksi, muistuttavat kuitenkin osittain toisiaan rajoituksiltaan ja edellytyksiltään. Uudelleenluokittelu edellyttää tyypillisesti välitöntä osakkeenomistajasuhdetta, jossa osakkeenomistajana toimiva emoyhtiö hyötyy korkotasoa koskevan markkinaehtopoikkeaman tuottamasta edusta. Joissain yhteyksissä myös sisaryhtiösuhde on uudelleenluokittelun kannalta riittävä. Jos hyötyjänä on omistettu tytäryhtiö, ei uudelleenluokittelu osingoksi edellä mainitusta poiketen tyypillisesti ole mahdollista (joissain tilanteissa kyseeseen voi tulla kuitenkin uudelleenluokittelu pääomansijoitukseksi). Uudelleenluokittelua vastaava verokohtelu voidaan koron lähdevaltion verotuksessa useissa tilanteissa saavuttaa puuttumalla korkomaksujen vähennyskelpoisuuteen. Uudelleenluokittelua voidaan kaiken kaikkiaan pitää kansainväliselle verotukselle tyypillisenä ongelmakenttänä, jonka muoto ei ole hioutunut täydellisen täsmälliseksi ennen kaikkea kansainvälisen vero-oikeuden monitasoisen oikeudellisen järjestelmän ja kansallisten valtioiden verolainsäädännössä olevien erojen vuoksi.

Kansainvälisten vero-oikeuden haasteet nousivat poliittiselle agendalle vuonna 2008 alkaneen finanssikriisin seurauksena ja OECD käynnistikin G20 maiden aloitteesta vuonna 2013 veropohjan rapautumista ja voittojen siirtoa koskevan hankkeen (base erosion and profit shifting, jäljempänä ”BEPS”). OECD:n tuottaman selvityksen perusteella kansainvälisen verotuksen järjestelmän periaatteet eivät olleet pysyneet ajan tasalla kansainvälistyneen ja muuttuneen liiketoimintaympäristön kanssa ja monikansallisten yritysten verosuunnittelu oli muuttunut yhä aggressiivisemmaksi. OECD laati tuottamansa selvityksen perusteella BEPS-toimintasuunnitelman, jossa esitettiin 15 suositusta veropohjan rapatutumisen ja voittojen siirron ehkäisemiseksi. EU antoi OECD:n loppuraporttien julkaisun jälkeen OECD:n suositusten pohjalta direktiivin 2016/1164 sisämarkkinoiden toimintaan suoraan vaikuttavien veron kiertämisen käytäntöjen torjuntaa koskevien sääntöjen vahvistamisesta. Direktiivin yhteydessä todettiin kuitenkin vielä olevan tarpeellista kehittää EU:n verokohtelun eroavuuksia eli hybridijärjestelyitä koskevaa lainsäädäntöä. EU antoikin direktiivin 2017/952 direktiivin 2016/1164 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse verokohtelun eroavaisuuksista kolmansien maiden kanssa. Kansallisesti direktiivi 2017/952 pantiin täytäntöön direktiivin käänteisen hybridin verokohtelun eroavuutta koskevaa 9 a artiklaa lukuun ottamatta lailla eräiden rajat ylittävien hybridijärjestelyjen verotuksesta 1567/2019 (”hybridilaki”). Hybridilaissa säädetään rajat ylittäviin hybridijärjestelyihin liittyvien menojen vähennyskelpoisuudesta ja tulojen veronalaisuudesta. Hybridilain tavoitteena on ennaltaehkäistä järjestelyitä, joiden avulla tuloja jää verottamatta tai samoja menoja vähennetään useampaan kertaan tekemällä tällaisista järjestelyistä vähemmän houkuttelevia. Hybridilaissa säädeltyjä järjestelyjä ovat rahoitusvälineeseen liittyvät hybridijärjestelyt, järjestelyt, joissa on hybridiyksikkö suorituksensaajana tai -maksajana, järjestelyt, joissa sama meno voidaan vähentää kahdella eri lainkäyttöalueella sekä kiinteisiin toimipaikkoihin liittyvät järjestelyt. Lisäksi hybridilaissa säädetään menon vähennyskelvottomuudesta järjestelyissä, joissa meno kuitataan hybridijärjestelyyn liittyvää suoritusta vastaan. Hybridijärjestelyitä nimenomaisesti koskevaa säätelyä ei ole Suomessa aikaisemmin ollut lukuun ottamatta elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a §:n 9 ja 10 momenttia, jotka koskevat ainoastaan osinkotulojen veronalaisuutta tietyissä tilanteissa. Tutkielman tarkoituksena on käsitellä hybridilain säätelemää menon kuittaamista hybridijärjestelyyn liittyvää suoritusta vastaan (hybridilaki 8 §), erityisesti säännöksen soveltamisalan rajojen näkökulmasta. Tutkielmassa pyritään nostamaan säännöksen verovelvollisille ja veroviranomaisille mahdollisia luomia ongelmakohtia ja etuja. Lisäksi tutkielman tarkoituksena on kommentoida hybridilaille asetettujen tavoitteiden saavuttamista hybridilain 8 §:n osalta sekä sääntelyn suhdetta hyvän verojärjestelmän periaatteisiin. Tutkielmassa kommentoidaan myös eräitä hybridilain käsitteitä, kuten verokohtelun eroavuus, jotka ovat hybridilain 8 §:n soveltamisalan kannalta olennaisia.

Tutkielma käsittelee osakeyhtiön varojenjaon verotusta neutraalisuusperiaatteen näkökulmasta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten verotuksen neutraalisuusperiaate toteutuu sijoitetun vapaan oman pääoman rahaston (svop-rahasto) varojenjaon verotuksessa. Svop-rahasto on vuoden 2006 osakeyhtiölain uudistuksen mukana tuoma innovaatio. Verotuksen neutraalisuusperiaatteen toteutumisen edellytyksenä on, että valintaan osakeyhtiön varojenjaon muodosta ei vaikuta verotuksessa saatava erityinen hyöty tai haitta. Svop-rahaston varojenjaon verosäädökset muuttuivat vuoden 2014 alusta. Svop-rahaston varojenjakoa verotetaan pääsääntöisesti osinkona. Svop-rahaston varojenjakoa voidaan poikkeuksellisesti tiettyjen edellytysten täyttyessä verottaa myös luovutusvoittoveron avulla. Ennen vuotta 2014 svop-rahaston varojenjaon verotus perustui pelkästään Verohallinnon antamaan ohjeistukseen. Vuoden 2014 alussa voimaan tullut lainmuutos kiristää selvästi varojenjaon verottamista luovutuksena. Noteerattujen yhtiöiden osalta svop-rahastojakoa koskevat verosäädökset tulevat sovellettavaksi verovuonna 2014. Muiden kuin noteerattujen yhtiöiden osalta uudet verosäädökset tulevat sovellettavaksi verovuodesta 2016 alkaen. Verohallinnon antaman ohjeistuksen mukainen käytäntö jatkuu noteeraamattomien yhtiöiden osalta verovuodet 2014–2015. Hallituksen esityksen HE 185/2013 vp arvion mukaan svop-rahaston varojenjaon verotuksen muutoksella on noin 15 miljoonan euron lisäävä vaikutus pääomatuloveron tuottoon. Tutkielma antaa kattavan kuvauksen svop-rahastosta ja sen jaon verotuksesta. Lisäksi tutkielma arvioi svop-rahaston varojenjaon verotusta neutraalisuusperiaatteen valossa. Tutkielman tutkimuskysymykset ovat: 1) mitä neutraalisuusperiaate tarkoittaa svop-rahastojaon yhteydessä; 2) toteutuuko neutraalisuusperiaate svop-rahastojaon verotuksessa uusien verosäädösten myötä; ja 3) missä määrin neutraalisuusperiaate toteutuu svop-rahastojaon verotuksessa? Tutkielma keskittyy tarkastelemaan osakeyhtiön varojenjaon muodoista svop-rahastosta tapahtuvaa varojenjakoa. Tutkielma on ensisijaisesti vero-oikeudellinen, mutta siinä on myös läheisiä liittymäkohtia yhtiöoikeuteen, oikeustaloustieteeseen ja kirjanpitolainsäädöksiin. Tutkielmassa hyödynnetään lainopillista ja kuvailevaa tutkimusotetta. Tutkielman osissa 2-4 käydään läpi verotuksen neutraalisuusperiaate osana hyvää verojärjestelmää, osakeyhtiön pääomarakenne, osakeyhtiön varojenjakotavat, svop-rahaston muodostaminen ja jakaminen ja svop-rahaston varojenjaon verotus. Tutkielman osassa 5 svop-rahaston varojenjaon verotusta tarkastellaan verotuksen neutraalisuusperiaatteen eri näkökulmien valossa (sijoitusmuoto-, rahoitusmuoto- ja yritysmuotoneutraliteetti). Tutkielman lopputulema on, että verotuksen neutraalisuusperiaate toteutuu ainakin jossakin määrin svop-rahaston varojenjaon verotuksessa.

Tutkielmassa tarkastellaan neutraliteettiperiaatteen eli verotuksen neutraalisuuden periaatteen merkitystä ja sisältöä arvonlisäverotuksessa. Neutraliteettiperiaate on sisällöltään varsin laaja käsite, joka esiintyy lukuisissa Euroopan unionin tuomioistuimen arvonlisäverotusta koskevassa tuomiossa. Tutkielmassa keskitytään esittelemään periaatetta erityisesti EU-tuomioistuimen oikeuskäytännön kautta tarkastellen. Lisäksi tutkielman tavoitteena on selvittää, mikä on neutraliteettiperiaatteen tosiasiallinen asema ja vaikutus arvonlisäverotuksessa. Arvonlisäverojärjestelmässä neutraalia verotusta pyritään toteuttamaan ketjuluonteisuudella. Neutraalisuuden yhtenä määritelmänä voidaankin pitää verotusta, jossa arvonlisävero jää verovelvollisten toimijoiden rasitukseksi, vaan se siirtyy kuluttajalle. Neutraliteettiperiaate on tässä mielessä väline, jota hyödynnetään arvonlisäverotuksen verorasituksen kohdistamiseksi oikeaan tahoon, eli tavaran tai palvelun lopulliseen kuluttajaan. Kääntäen tämä tarkoittaa sitä, ettei verovelvollisille elinkeinonharjoittajille muodostu neutraalissa arvonlisäverojärjestelmässä lainkaan verorasitusta arvonlisäverosta. Käsitteenä neutraliteettiperiaate sisältää useita eri ulottuvuuksia, jotka ovat osin päällekkäisiä. Tutkielmassa tarkastellaan neutraliteettiperiaatetta muun muassa horisontaalisen ja vertikaalin neutraliteetin, kilpailu- ja kysyntäneutraalisuuden sekä EU:n sisämarkkinoiden neutraalisuuden toteutumisen kannalta. Näille erityyppisille neutraliteetin muodoille on annettu vaihtelevasti painoarvoa EU-tuomioistuimen oikeuskäytännössä, vaikkei EU-tuomioistuin varsinaisesti tuomioissaan totea, minkä tyyppistä neutraliteettia se kulloinkin painottaa. Neutraliteettiperiaatteen sisältöä tarkastellaan ensin verollisen myynnin ja verovelvollisuuden näkökulmaa koskevassa luvussa. Luvussa käsitellään oikeustapauksia, jossa neutraliteettiperiaate on vaikuttanut tulkintaan siitä, onko verovelvollisen harjoittama toiminta ollut arvonlisäverodirektiivin tarkoittamaa taloudellista toimintaa tai olisiko tietystä liiketoimesta tullut suorittaa arvonlisäveroa. Lisäksi luvussa tarkastellaan, miten neutraliteettiperiaate vaikuttaa keskenään kilpailevien, mutta eri verokannan mukaan verotettujen tavaroiden ja palveluiden verotukseen sekä laittoman ja rikollisen liiketoiminnan verotukseen. Neutraliteettiperiaatetta tarkastellaan lisäksi luvussa, joka käsittelee veron vähennysoikeuden ja osittaisen vähennysoikeuden syntymistä. Luvussa käsitellään neutraliteettiperiaatetta myös tilanteissa, jossa verovelvollinen harjoittaa rinnakkain sekä veronalaista että verovapaata liiketoimintaa. Lopuksi tutkielmassa käsitellään neutraliteettiperiaatteen vaikutusta arvonlisäveroryhmien ja oman käytön verotuksen kannalta.