Browsing by Author "Äijö, Anni"

Automaattinen tietojenvaihto on yksi tehokkaimmista keinoista veronkierron torjuntaan. Termillä tarkoitetaan tiettyjen, esimerkiksi sopimuksessa tai direktiivissä yksilöityjen tietojen vuosittaista, massaluonteista ja ilman erillistä pyyntöä tai ilmoitusta tapahtuvaa vaihtamista valtioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä. Ensimmäinen maailmanlaajuinen askel kohti yksityisten toimijoiden entistä suurempaa osallistamista veronkierron torjunnassa nähtiin vuonna 2010, kun Yhdysvallat sääti Foreign Account Tax Compliance Actin (FATCA). Kyseiset normit velvoittavat ulkomaisia finanssilaitoksia sillä uhalla, että velvoitteiden laiminlyönnistä seuraa 30 %:n ennakonpidätys kaikista yhdysvaltalaislähtöisistä, finanssilaitokselle kohdistuvista maksuista. Useiden valtioiden tietosuojalainsäädännöstä johtuvien ongelmien vuoksi FATCA:sta kehitettiin sittemmin kaksi erillistä valtiosopimusmallia. Suomi allekirjoitti tällaisen FATCA-sopimuksen yhdessä Yhdysvaltojen kanssa 5.3.2014. Sopimus astui Suomessa lakina voimaan 2.3.2015. FATCA-sopimus velvoittaa Suomea muuttamaan kansallista lainsäädäntöään niin, että se mahdollistaa FATCA-velvoitteiden noudattamisen suomalaisten finanssilaitosten osalta. Tällaisten ns. raportoivien finanssilaitosten tulee tutkia ja tunnistaa asiakaskunnastaan ne tilinhaltijat, jotka ovat Yhdysvaltojen kansalaisia, maahan rekisteröityjä yhtiöitä tai yhdysvaltalaisomisteisia ulkomaisia yrityksiä. Finanssilaitosten tulee raportoida tietyn kynnysarvon ylittävät yhdysvaltalaisomisteiset tilit Verohallinnolle, joka lähettää tiedot edelleen Yhdysvaltoihin. Lisäksi raportoivien finanssilaitosten tulee rekisteröityä Internal Revenue Servicen (IRS) ylläpitämälle verkkosivulle erityisen GIIN-tunnuksen (Global Intermediary Identification Number) saamiseksi. Tutkimuksessa havaittiin, että käytännössä velvoitteista yksikään ei ole finanssilaitoksille täysin uusi GIIN-rekisteröitymistä lukuun ottamatta. Laki rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä sekä lukuisat finanssisektorin erityislait velvoittavat finanssilaitoksia jo nyt tunnistamaan ja tuntemaan asiakkaansa sekä näiden tosiasialliset edunsaajat. Tuntemisvelvoite on niin vahva, että pankeilla ja muilla finanssialan toimijoilla on oikeus kieltäytyä asiakassuhteen perustamisesta tai liiketoimen suorittamisesta, ellei se saa pyytämiään tietoja asiakkaalta. Finanssilaitokset ovat myös jo aiemmin joutuneet raportoimaan Verohallinnolle tietoja asiakkaidensa sijoituksista ja näille maksetuista tietyn tulolajin suorituksista verotusmenettelylain nojalla. Tutkimuksessa kävi ilmi, että sopimuksen implementointiin Suomessa liittyy useita ongelmakohtia. Ensinnäkin Yhdysvaltojen ekspansiivinen ote kansalaistensa veronkierron torjuntaan aiheuttaa ongelmia Suomen kansallisen suvereniteetin kannalta. Valtiosopimuksen teksti perustuu yhdysvaltalaiseen oikeusperinteeseen ja sisältää viittauksia Yhdysvaltojen lainsäädäntöön, ja se voi olla tämän vuoksi vaikeaselkoinen suomalaiseen oikeuskieleen tottuneille toimijoille. Sopimus on myös Suomen näkökulmasta paikoitellen ristiriidassa Suomen ja Yhdysvaltojen verosopimuksen kanssa. Lisäksi etenkin verovelvollisten, mutta myös finanssilaitosten on mahdollista kiertää FATCA-raportointia esimerkiksi sijoituksia hajauttamalla. Tutkimuksessa esiteltiin lyhyesti myös muut automaattisen tietojenvaihdon mallit (OECD:n Common Reporting Standard, Rubik-sopimukset ja EU:n uudistettu virka-apudirektiivi) ja verrattiin näiden kattavuutta ja muita ominaisuuksia FATCA:n vastaaviin. Erilaiset päällekkäiset tietojenvaihtomallit ovat kuitenkin omiaan aiheuttamaan epävarmuutta ja ylimääräistä työtä alan toimijoille, joten yhden globaalin tietojenvaihtomallin koostaminen eri vaihtoehdoista voisi olla suositeltavaa. De lege frernda olisi myös syytä pohtia, onko pelotevaikutus oikea kannustin, jotta yksityiset tahot saadaan mukaan tukemaan valtioiden tämän suuntaisia pyrkimyksiä.