Browsing by Author "Östman, Juho"

Tutkielmassa tarkastellaan immateriaalioikeuksiin, erityisesti tekijänoikeuteen, patenttiin, tavaramerkkiin ja liikesalaisuuteen liittyviä verosuunnittelumahdollisuuksia. Immateriaalioikeudet eroavat perinteisestä teollisesta toiminnasta siten, että immateriaalioikeuksia on esteetöntä siirtää sopimuksilla valtiosta toiseen. Immateriaalioikeuksien verotuksesta on erityissäännöksiä kansallisessa vero-oikeudessa ja verosopimuksissa. OECD:n malliverosopimus suosittaa ratkaisua, että rojalti tai liiketulo, joka ei liity kiinteään toimipaikkaan, verotetaan vain tulonsaajan valtiossa. Lähdeveron periminen on kuitenkin voimassa olevissa verosopimuksissa yleistä. Tällaisissa tilanteissa tulon luokittelu rojaltiksi, liiketuloksi tai luovutusvoitoksi voi olla ratkaisevaa. Tietokonesovelluksissa lähtökohtainen jako on, että yrityksen sisäiset hankinnat ovat teoskappaleen luovutuksia, kun taas korvaus oikeudesta levittää ohjelmistoa yleisölle on rojaltin ydinaluetta. Immateriaalioikeuksien siirtohinnoittelu on mutkikasta, eikä arvonmääritykseen ole aina yksikäsitteistä tulosta. Arvo ei kuitenkaan ole täysin mielivaltainen, vaan voidaan esittää periaatteita, joiden avulla hyväksyttävää arvoa voi perustella. Arvonmääritys on helpompaa silloin, kun immateriaalioikeudesta maksettava korvaus riippuu myöhemmistä tuloista kuin silloin, kun laskettavana on kertakorvaus. Kansainvälisessä konsernissa vastuu immateriaalioikeuden kehittämisestä voidaan jakaa eri tavoin. Verotuksen kannalta olennaista on usein, mikä yhtiöistä on taloudellinen edunsaaja ja taloudellisen riskin kantaja. Immateriaalioikeuksien hallinnointi vähäisen verotuksen valtiossa ei voi perustua yksinomaan veron minimointiin, vaan järjestelylle on kyettävä esittämään liiketaloudellisia syitä. Toimiva ratkaisu immateriaalioikeuksien kehittämiseen on usein sellainen, että vähäisen verotuksen valtiossa sijaitseva yhtiö rahoittaa immateriaalioikeuksien kehityksen ja vastaa taloudellisesta riskistä. Jos konserniin hankitaan immateriaalioikeuksia ulkopuolelta, ne ostetaan myös tähän yhtiöön. Yhtiö voi käyttää apunaan muualla maailmassa sijaitsevia kehitysyksiköitä, joille yhtiö maksaa korvauksen kustannusvoittolisäperusteella. Kehitysyksiköillä ei näin ole taloudellista riskiä. Eurooppaoikeudessa sähköisesti suoritettavien palveluiden arvonlisäverotusta on harmonisoitu siten, että vero maksetaan aina palvelun vastaanottajan sijaintimaan perusteella. Sähköisesti suoritettavien palveluiden tarjoaja voidaan nimittäin sijoittaa mihin tahansa yhteisön jäsenvaltioon ja palvelu liikkuu vaivattomasti rajojen yli. Jäsenvaltiot eivät myöskään saa tarjota alennettuja verokantoja tällaisille palveluille samasta syystä. Yhteisöön sijoittautuneiden konserniyhtiöiden välillä rojalteja voidaan usein maksaa ilman lähdeveroa korko–rojalti-direktiivin perusteella. Yhdysvallat on tärkeä toimintaympäristö immateriaalioikeuksiin perustuvalle liiketoiminnalle. Yhdysvaltojen verotus on periaatteessa maailmanlaajuista, mutta käytännössä verosopimusten ja kansallisten sääntöjen yhdistelmä tekee mahdolliseksi maksaa veroa territoriaalisesti. Erityisesti Irlannin laaja verosopimusverkosto ja edulliset kansalliset verolait ja -käytännöt ovat kansainvälisten yritysten suosiossa. Kaksoisirlantilainen erilaisine mukaelmineen on kiinnostava väline kansainvälisessä verosuunnittelussa.