Browsing by Author "Aalto, Kim"

Käyttöikänsä päähän tulleet alukset voivat sisältää tonneittain ympäristölle ja terveydelle haitallisia materiaaleja kuten asbestia. Aluskierrätyksen yhteydessä näistä materiaaleista muodostuu vaarallista jätettä, jonka epäasianmukainen käsittely voi aiheuttaa huomattavaa vaaraa sekä ympäristölle että ihmisten terveydelle. Maailman kauppalaivaston keskimääräinen romutusikä on noin 30 vuotta ja tämän vuoksi romutettavissa aluksista tulee löytymään vielä pitkään sellaisia ympäristöterveydelle haitallisia materiaaleja, joiden käyttö on joko kokonaan kielletty tai joiden käyttöä on rajoitettu jo vuosien ajan. Aluskierrätys on keskittynyt hyvin voimakkaasti vain muutamalle valtiolle, jotka sijaitsevat pääosin Aasiassa. Kyseisten valtioiden alusromuttamot pystyvät houkuttelemaan laivanomistajia kilpailukykyisillä hinnoillaan, sillä niiden käytettävissä on lähes rajattomasti edullista työvoimaa ja paikallinen kysyntä kierrätyksestä saataville materiaaleille on suuri. Näiden valtioiden aluskierrätystä koskeva sääntely ja valvonta ovat kuitenkin tehottomia, mikä on johtanut ympäristön vakavaan pilaantumiseen ja työntekijöiden turvallisuuden laiminlyömiseen. Länsimaiden omistuksessa olleet ja nyt toiselle puolelle maailmaa kehittyviin maihin romutettavaksi lähetettävät laivat haastavat keskeisiä ympäristöoikeudellisia periaatteita, kuten aiheuttaja- ja lähdeperiaatteet. Kyse on samalla globaalista oikeudenmukaisuudesta ja kehittyvien maiden tasavertaisesta kohtelusta. Kansainväliseen aluskierrätykseen kietoutuu suuri määrä erilaista kansainvälistä sääntelyä, mutta aluskierrätyksen erityispiirteet tekevät alasta hyvin vaikeasti kontrolloitavan. Tällä hetkellä keskeisin sopimusinstrumentti on vaarallisten jätteiden maan rajan ylittävien siirtojen ja käsittelyn valvontaa koskevaa Baselin yleissopimus (Sops 44-45/1992), mutta aluskierrätyksen parissa toimivat tahot pystyvät tehokkaasti kiertämään sen määräyksiä. Tämän vuoksi kansainvälinen merenkulkujärjestö (International Maritime Organization) laati vuonna 2009 yksinomaan aluskierrätystä kontrolloivan alusten turvallista ja ympäristön kannalta asianmukaista kierrätystä koskevan Hongkongin kansainvälisen yleissopimuksen (The Hong Kong International Convention for the Safe and Environmentally Sound Recycling of Ships). Pyrin selvittämään sääntelyteorian ja lainopin kautta Hongkongin sopimuksen, joka ei ole vielä astunut voimaan, teoreettista vaikuttavuutta ja merkitystä niiden merkittävimpien ongelmien suhteen, mihin nykyinen kansainvälinen säätely ei ole kyennyt vastamaan. Lähestyn kysymystä erityisesti kansainvälisen meri- ja ympäristöoikeuden näkökulmasta. Tulen väittämään, että uusi yleissopimus epäonnistuu osittain tehtävässään ja täten nykyinen voimassa oleva sääntely ei tule menettämään merkitystään uuden yleissopimuksen tullessa voimaan tulevaisuudessa.