Browsing by Author "Aarnio, Jouni"

Tutkielma käsittelee oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 1 §:n mukaisia turvaamistoimia, joita kutsutaan usein saamistakavarikoiksi. Tavanomainen siviiliprosessi on Suomessa varsin hidas. Mikäli vastapuoli saa tietää oikeudenkäynnistä tai sen uhkasta, saattaa tämä pyrkiä järjestelemään omaisuuttaan täytäntöönpanoviranomaisten toimivallan ulkopuolelle, jolloin mahdollinen voitollinen oikeudenkäynti tulisi hakijan kannalta merkityksettömäksi. Turvaamistoimien tarkoituksena on jäädyttää tai ylläpitää ennen myöhemmin seuraavaa oikeudenkäyntiä vallinnut tilanne. Turvaamistoimen myöntää hakemuksesta tuomioistuin. Turvaamistoimen täytäntöönpano kuuluu ulosottoviranomaisen toimivaltaan. Saamistakavarikoille on asetettu oikeudenkäymiskaaressa kaksi edellytystä. Hakijalla on saatettava todennäköiseksi, että hänellä on vastapuolelta saaminen, joka voidaan määrätä maksettavaksi ulosottokaaressa tarkoitetulla ratkaisulla. Tämän lisäksi on oltava vaara siitä, että vastapuoli kätkee tai hävittää omaisuuttaan tai menettelee muuten tavalla, joka vaarantaa hakijan saatavan. Oikeuskäytännössä ja –kirjallisuudessa tätä edellytystä on vakiintuneesti kutsuttu hukkaamisvaaraksi. Turvaamistoimihakemuksen käsittely on oikeudenkäymiskaaren mukaan tehtävä kiireellisesti. Turvaamistoimiprosessi on summaarista. Tämä tarkoittaa, että turvaamistoimien materiaalisten edellytysten tutkiminen on huomattavasti kevyempää kuin täysimittaisessa oikeudenkäynnissä. Hakijan tulee saattaa saamisensa olemassaolo todennäköiseksi. Hukkaamisvaaran osalta oikeuskirjallisuudessa on vakiintuneesti katsottu, että hakijalla on vaaran olemassaolosta todistustaakan sijaan väittämistaakka. Turvaamistoimi-instituutiosta on pyritty muodostamaan tasapainoinen kokonaisuus. Turvaamistoimen materiaaliset edellytykset ovat matalat, mutta vastapuolen oikeusturvasta on huolehdittu siten, että ennen turvaamistoimen täytäntöönpanoa hakijan tulee asettaa ulosottoviranomaiselle riittävä vakuus mahdollisesti tarpeettomasti haetun turvaamistoimen aiheuttamien vahinkojen varalta. Hakija vastuu on ankaraa, eli hakija on vastuussa kaikista hakijalle mahdollisesti syntyneistä vahingoista riippumatta siitä, ovatko vahingot välillisiä vai välittömiä. Vahingonkorvauksia saadakseen vastapuolen on nostettava vahingonkorvauskanne tarpeettoman turvaamistoimen hakenutta hakijaa kohtaan. Tässä vahingonkorvausoikeudenkäynnissä vastapuoli on kantajan asemassa. Vahingon ja syy-yhteyden osoittaminen voi olla toisinaan olla varsin vaikeaa. Toisaalta, mikäli vastapuoli kykenee näyttämään vahingon määrän ja syy-yhteyden, vastapuoli korvauksen hakijan ulosottoviranomaiselle asettamasta vakuudesta. De lege ferenda voidaan pohtia, voisiko vastapuolen kuulemisen aikana saadulle selvitykselle antaa nykyistä enemmän painoarvoa. Vallitsevan ja vakiintuneen käytännön mukaan vastapuolen on hyvin haastavaa esittää sellaista selvitystä, että tuomioistuin jättäisi turvaamistoimen myöntämättä. Lain sanamuodon ja vakiintuneen oikeuskäytännön välillä voidaan katsoa olevan ristiriita. Voidaan pohtia, tulisiko lain sanamuotoja muuttaa vastaamaan paremmin vallitsevaa ja vakiintunutta oikeuskäytäntöä.