Browsing by Author "Ahlstedt, Outi"

Työntekijän ammattipätevyys voidaan nähdä ilmiönä, joka on jatkuvassa muutoksessa ennen kaikkea teknologian kehittymisen, globalisaation ja asiantuntijatyön lisääntymisen vuoksi. Ammattitaidon ja osaamisen kehittäminen sekä elinikäinen oppiminen nousevat tärkeään asemaan muuttuvilla työmarkkinoilla, kun työurat pitenevät ja ammattien säilyminen muuttuu yhä epävarmemmaksi. Tutkielmassa tarkastellaan ensinnäkin työntekijän ammattipätevyyttä kolmella eri tasolla; tarkoituksena on selvittää, miten työntekijän ammattipätevyyttä säännellään EU-tasolla ja kansallisella tasolla sekä perehtyä siihen, millaisilla edellytyksillä työnantaja voi itse asettaa työtehtävälle pätevyysvaatimuksia ja työnjohtovaltansa rajoissa vaikuttaa ammattipätevyyteen työsuhteen aikana. Kun on esitetty ne oikeuslähteet, joihin työntekijän ammattipätevyys perustuu, selvitetään ammattipätevyyteen liittyvänä ongelmana työntekijän epäpätevyyden vaikutusta työsuhteessa. Tältä osin esitellään, millainen on epäpätevän työntekijän asema työturvallisuuteen, palkkaukseen ja työsuhteen päättymiseen liittyvissä tilanteissa. Merkittäväksi seikaksi nousee tällöin ammattipätevyyteen kuuluvien käsitteiden epäpätevyys ja ammattitaito väliset yhteydet. Lopulta tutkielmassa pyritään hahmottamaan, miten ammattipätevyyteen liittyvä käsitteistö voidaan kuvata selkeämpänä kokonaisuutena. EU pyrkii ensisijaisesti edistämään työntekijöiden vapaata liikkuvuutta unionin alueella harmonisoimalla jäsenvaltioiden sääntelyä säänneltyjen ammattien ja niissä toimivien ammattihenkilöiden ammattipätevyyden tunnustamisen yksinkertaistamiseksi ja työvoimapulan vähentämiseksi. Kansallisen sääntelyn tavoitteena voidaan sen sijaan nähdä ammattihenkilöiden ammattipätevyyden riittävän tason ja ammattihenkilöiden vaikutuspiirissä olevien turvallisuuden takaaminen. Työsuhteessa suoritettavan työn pätevyysvaatimusten tausta on viran kelpoisuusvaatimussääntelyssä. Ammattipätevyydestä säädetään muihin lakeihin sisällytettyjen mainintojen ohella keskeisesti myös alakohtaisissa kelpoisuussäädöksissä, joiden pätevyysvaatimukset on haluttu pitää EU:n vaikutuksista huolimatta pääasiassa muodollisina eli pätevyystodistuksiin perustuvina. Myös tuore tutkintojen viitekehyslaki ja -asetus tulee ottaa huomioon. Sääntelyn tavoitteena on tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehyksen avulla helpottaa tutkintojen kansallista ja kansainvälistä näkyvyyttä, koulutusjärjestelmän sisällä liikkumista ja tehostaa jo hankitun osaamisen tunnistamista, mikä tukee elinikäistä oppimista. Oman kansallisen tasonsa työntekijän ammattipätevyyden tarkasteluun tuo työnantajan työnjohtovalta niissä tapauksissa, joissa pätevyysvaatimuksista ei erikseen säädetä. Työnantajayritykset pyrkivät ensisijaisesti takaamaan oman toimintansa tehokkuuden hankkimalla tarpeisiinsa sopivia työntekijöitä. Työnantajaa rajoittavat näissä tapauksissa lähinnä pakottava työlainsäädäntö ja työntekijän ammattipätevyyden tosiasialliset rajat. Epäpätevän työntekijän aseman kannalta keskeiseksi nousee työntekijän ammattitaidon tason selvittäminen työsuhteen aikana. Ammattitaito ei ole oikeudellisesti määritelty käsite, vaikka siihen viitataan useissa säädöksissä. Käsitteellä kuitenkin on oikeudellinen merkitys, sillä se ratkaisee usein yksittäisessä tapauksessa työntekijän epäpätevyyden. Ammattitaito voi vaihdella monista eri syistä johtuen esimerkiksi työntekijän työkokemuksen, työsuhteen aikana saaman ohjauksen tai ammatillisen osaamisen omaehtoisen päivittämisen seurauksena. Epäpätevyyteen liittyvänä ilmiönä voidaan mainita esimerkiksi viime vuosina ilmenneet useat valelääkäritapaukset, joissa säänneltyä ammattia on harjoitettu lain vastaisesti erehdyttämällä työnantajaa esittämällä tälle väärennetty asiakirja. Tutkielmassa havaitaan, että työntekijän ammattipätevyys on laaja kokonaisuus, jota määrittävät useat eri oikeuslähteet. Työntekijältä edellytetty ammattipätevyys muodostuu joko asetetusta normista tai työnantajan asettamista vaatimuksista, mutta käytännössä yksityisellä sektorilla monissa asiantuntijatehtävissä työnantajan asettamat vaatimukset nousevat tärkeimpään osaan. Pätevyysvaatimusten lisäksi ammattitaidon tasoa voidaan pitää työntekijän ammattipätevyyden tosiasiallisena mittarina.