Browsing by Author "Ahola, Katja"

Tutkielman aihe on lapsikaappauksiin liittyvän oikeudellisen sääntelyn toimivuus erityisesti siltä kannalta, miten poikkeusperusteiden tulkinta vaikuttaa Haagin lapsikaappaussopimuksen soveltamiseen. Tämän lisäksi tarkastellaan lapsikaappauksia koskevaa kerroksellista kansainvälistä sääntelyä. Lapsikaappaukset ovat ikävä modernin kansainvälistyneen maailman ilmiö. Niitä ei ole mahdollista hallita ilman sääntelyä. Sääntelemätön tila voi johtaa vahvimman oikeuden käyttämiseen erojen yhteydessä käytävissä huoltoriidoissa ja vastakaappauksiin. Keskeisin lapsikaappausten sääntelyinstrumentti on Haagin lapsikaappaussopimus vuodelta 1980. Myös Euroopan unionilla (Bryssel IIa) ja Euroopan neuvostolla (Luxemburgin sopimus) on omat lapsikaappauksia sääntelevät instrumenttinsa. Lapsikaappausten kannalta relevantteja sääntöjä sisältyy myös Haagin lastensuojelusopimukseen, Euroopan ihmisoikeussopimukseen sekä YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Kerroksittainen sääntely saattaa tehdä sovellettavasta säännöstöstä hankalan hahmottaa. Haagin lapsikaappaussopimus on laajalle levinneenä sopimuksena yksinkertaisuudessaan tehokas: huolto-oikeuksien haltijalta luvattomasti poisviety lapsi on palautettava asuinpaikkavaltioonsa. Haagin sopimuksen järjestelmään kuuluu keskusviranomaismekanismi, jonka avulla taataan summaarinen menettely ja lapsen joutuisa palauttaminen. Sopimuksen tehokkuudelle muodostavat uhan siihen sisällytetyt poikkeusperusteet. Tuomioistuin voi kieltäytyä määräämästä luvattomasti asuinpaikastaan poisvietyä lasta palautettavaksi a. lapsen vastustuksen takia, b. siksi, että lapsi joutuisi palauttamisen jälkeen vakavaan vaaraan tai c. kaappaamisesta on kulunut yli vuosi ja lapsi on sopeutunut uuteen ympäristöönsä. Varsinaisten kieltäytymisperusteiden lisäksi sopimuksen määritelmiin liittyy käsitteitä, joiden tulkinnan kautta lapsi voidaan jättää palauttamatta. Näiden osalta ei ole kyse poikkeuksesta sinänsä, koska palauttamatta jättäminen liittyy lapsikaappauksen keskeisiin määritelmiin. Tällaisia ovat asuinpaikan ja huolto-oikeuksien käsitteet. Tutkimuksessa käytetään kieltäytymisperusteista ja sopimukseen liittyvistä käsitteistä yhteisnimitystä palauttamattajättämisperusteet. Oikeustieteilijät eri maissa ovat huolissaan lapsikaappaussopimuksen ns. palauttamattajättämisperusteiden tulkinnan nakertavan perustaa sopimuksen tarkoitukselta. Suomelle oli erityisen merkittävää, että Venäjä liittyi sopimukseen vuonna 2011. Sopimusta aletaan soveltaa Suomen ja Venäjän välisissä suhteissa vuoden 2013 alusta. Tutkimuksessa tarkastellaan Venäjän kautta esimerkinomaisesti, miten oikeuskulttuurilla ja sen erityispiirteillä voi olla vaikutusta sopimuksen soveltamiseen kansallisissa tuomio-istuimissa. Vaikka lapsikaappausten kannalta relevantteja oikeudellista sääntelyä on paljon, on lapsikaappaussopimus merkittävin sääntelyinstrumentti. Samalla on selvää, että vaikka lapsikaappaussopimus on toimiva ja tehokas sääntelyinstrumentti, jota ilman lapsikaappaustapausten selvittäminen ja hoitaminen olisi huomattavasti hankalampaa, on silläkin heikkoutensa. Sopimuksen laajallelevinneisyys on sopimuksen keskeisimpiä vahvuuksia, mutta samalla se vaikeuttaa sopimuksen soveltamiskäytännön yhtenäisyyttä. Konvention piirissä tehdään työtä yhdenmukaisuuden saavuttamiseksi, mutta koska sopimuksen sisällön yksinkertaisuus on myös sen valtteja, paljon jää kansallisesti hallittavaksi. Tämä mahdollistaa tietyn jouston palauttamattajättämisperusteiden ehdottoman suppeaksi tarkoitetussa tulkinnassa. On kuitenkin katsottavissa, että käsitteiden joustavuus sekä palautta-misperusteiden tulkinta eivät mahdollista pelkästään laajentavaa tulkintaa, vaan myös tapauskohtaisen harkinnan. Lapsikaap-paustapauksille on tunnuksenomaista se, että ne lapsioikeudellisina asioina ovat vahvasti omanlaisiaan kukin. Jokainen näistä tapauksista tulee ratkaista kyseessä olevan lapsen edun mukaan.