Browsing by Author "Ahsanullah, Tarik"

Suomessa pääsääntöisesti riita-asian oikeudenkäynnin hävinnyt osapuoli joutuu korvaamaan voittaneen osapuolen kohtuulliset ja tarpeelliset oikeudenkäyntikulut kokonaan. Toisaalta tästä ns. täyden korvauksen periaatteesta on olemassa useita poikkeuksia. Mikäli asianosainen on esittänyt useita vaatimuksia, joista osa on ratkaistu hänen ja osa vastapuolen hyväksi, tai mikäli asianosaisen yksittäinen vaatimus on hyväksytty ainoastaan osaksi, osapuolet joutuvat lähtökohtaisesti pitämään omat oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Edellä mainittua lopputulosta kutsutaan vakiintuneesti ”kulut kuittiin” -ratkaisuksi. Tässä tutkielmassa syvennytään osavoittoja koskevan OK 21:3:n monimutkaiseen sisältöön ja erityisesti sitä koskevaan oikeuskäytäntöön. Oikeudenkäyntikulut ovat riita-asian osapuolille merkittävä osa asian kokonaisuutta. Pahimmillaan oikeudenkäyntikulut nousevat nykyään niin suuriksi, että ne voivat ylittää huomattavasti itse pääasian intressin. Merkitykseensä nähden oikeudenkäyntikuluista on kirjoitettu prosessioikeudellisessa tutkimuksessa verrattain vähän. On perusteltua väittää, että oikeudenkäyntikulujen lopullista jakautumista koskeviin säännöksiin tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Oikeudenkäyntikuluilla on suuri merkitys oikeuden saavutettavuuden periaatteen toteutumisen kannalta. Tämä tutkielma perustuu käräjäoikeuksien oikeuskäytäntöön vahingonkorvausjutuissa, joissa kantajan vaatimukset menestyvät osittain. Tutkielman näkökulmana on erityisesti kantajan eli vahingonkärsijän oikeussuojan toteutuminen. Tutkielmassa kysytään, miten oikeudenkäyntikulut tosiasiassa jakautuvat nykyisen oikeuskäytännön mukaan tilanteissa, joissa kantaja voittaa vain osan vaatimuksestaan. Kysymykseen vastataan empiirisen oikeustutkimuksen sekä oikeusdogmatiikan metodein. Tutkielmassa on kuusi lukua, joista ensimmäisessä esitellään tutkimuskysymys sekä –metodi. Toisessa ja kolmannessa luvussa syvennytään oikeudenkäyntikulusääntelyyn yleisesti sekä osavoittotilanteita koskeviin säännöksiin. Neljännessä luvussa käydään läpi empiirisen aineiston havainnot. Viidennessä luvussa käsitellään oikeudenkäyntikuluja vahingonkorvausoikeudellisesta näkökulmasta, ja kuudennessa luvussa esitetään tutkielman johtopäätökset. Tutkimuksen myötä havaitaan nykyisen oikeuskäytännön olevan epäyhtenäistä ja siten ongelmallista. Käräjäoikeuksien pitäisi pystyä tekemään johdonmukaisempia oikeudenkäyntikuluratkaisuja osavoittotilanteissa. Tutkimuksen kohteena olevasta oikeuskäytännöstä havaitaan väärän lainkohdan soveltamista, perusteluiden puuttumista jopa kokonaan sekä epäloogisia johtopäätöksiä. Erityiseksi ongelmaksi nousee kuluratkaisujen huomattavan puutteellinen perustelukäytäntö. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin yksi tärkeimmistä vaatimuksista on tuomion perusteluvelvollisuus. Kun oikeudenkäyntikuluratkaisulla on huomattava tosiasiallinen merkitys osapuolille, tulisi kuluratkaisu perustella yksityiskohtaisesti. Viimeiseksi tutkielman johtopäätöksissä esitetään, että nykyistä oikeudenkäyntikuluja koskevaa lainsäädäntöä tulisi erityisesti osavoittotilanteiden osalta päivittää. Vahinkoa aiheuttaneen osapuolen tulisi lähtökohtaisesti joutua korvaamaan ainakin osa kanteeseen pakotetun vahingonkärsijän oikeudenkäyntikuluista. Tuomioistuimille tulee luonnollisesti jättää riittävästi harkintavaltaa kuluratkaisujen tekemiseksi, mutta nykyinen harkintavalta on ongelmallisen laajaa. Oikeuskäytäntö on niin epäyhteneväistä, että osapuolilla ei ole tosiasiallista mahdollisuutta ennakoida kuluratkaisua monimutkaisissa tapauksissa, joissa osavoittotilanteet ovat nykyään todennäköisiä.