Browsing by Author "Airaksinen, Henna"

Suomessa näytön arviointi perustuu tuomarin vapaaseen harkintaan. Tämä pätee myös yksittäisen todistajanlausunnon luotettavuuden arviointiin. Vaikka arviointi on vapaata, sen tulisi silti olla perusteltua ja kontrolloitavaa. Tällä hetkellä todistajanlausunnon luotettavuuden arviointiin ei kuitenkaan ole tuomioistuimissa kehitetty selkeää, yhdenmukaista ja kontrolloitua käytäntöä. Tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka todistajanlausunnon luotettavuutta voitaisiin perustellusti arvioida tuomioistuimessa. Luotettavuuden arviointi on yksi tuomarin keskeisimpiä tehtäviä, sillä arvioinnilla on usein huomattava merkitys jopa koko tapauksen ratkaisun kannalta. Samalla tehtävä on myös yksi haastavimmista – tuomarin tulisi kyetä arvioimaan ja tunnistamaan erilaisia todistajasta itsestään sekä ulkopuolisista seikoista johtuvia tekijöitä, jotka ovat voineet vaikuttaa todistajanlausuntoon. Näiden kysymysten ratkaisemiseksi edellytetään perehtymistä erityisesti todistajanpsykologian perusoppeihin. Tutkimuksessa on pyritty vastaamaan oikeudelliseen kysymykseen hakemalla tietoa toisesta tieteenalasta. Työssä verrataan todistajanpsykologisia tutkimuksia ja oppeja vallitsevaan tuomioistuinkäytäntöömme ja luotettavuuden arviointiprosessiin. Tutkimusten perusteella huomataan, että todistajanlausunnon luotettavuuden arvioinnissa keskitytään toisinaan epäoleellisiin seikkoihin ja jätetään huomioimatta keskeisiä virhelähteitä, joiden johdosta kertomus ei täysin vastaa todellisuutta. Toisaalta tutkimuksessa kuvataan erilaisia arviointimenetelmiä, joiden avulla todistajanlausunnon luotettavuutta kyettäisiin tosiasiassa arvioimaan huomattavasti varmemmin. Erityisen merkittäväksi huomataan vertailu muuhun aineistoon ja asiasta tiedettyihin faktoihin, sillä ne voivat paljastaa sellaisiakin virhelähteitä, jotka ovat vaikuttaneet todistajanlausuntoon täysin tiedostamattomalla tavalla. On keskeistä tiedostaa, ettei psykologia itsessään anna varmoja vastauksia yksittäistapaukseen, sillä yksittäistapaus voi olla aina poikkeus pääsäännöstä. Tästä huolimatta todistajanpsykologisen tiedon avulla kyetään identifioimaan erilaisia todistajanlausuntoon mahdollisesti vaikuttaneita virhelähteitä, selittämään lausunnossa esiintyviä ristiriitoja sekä eliminoimaan tuomarin arviointiprosessista sellaisia virheellisiä kokemussääntöjä, joiden uskotaan kertovan lausunnon luotettavuudesta, vaikka näin ei tosiasiassa olisi. Tutkimuksen perusteella voidaan päätellä, että todistajanlausunnon luotettavuuden arviointi olisi mahdollista toteuttaa noudattaen systemaattista mallia, joka parantaisi arvioinnin laatua. Malli on suunnattu nimenomaisesti tuomareiden päätöksentekoon. Korkein oikeus on jo yksittäisissä tapauksissaan ottanut kantaa todistajanpsykologisiin kysymyksiin, mikä osoittaa, että näiden oppien käyttö tuomioistuimen ratkaisukäytännössä on mahdollista ja suositeltavaa.