Browsing by Author "Aittoniemi, Eeva"

Euroopan unionin perusoikeuskirjan 8 artiklassa vahvistetaan jokaisen oikeus henkilötietojensa suojaan. Artiklalle ei löydy suoraa vastinparia Euroopan ihmisoikeussopimuksesta eikä myöskään Suomen perustuslaista. Perusoikeuskirjan laatijat eivät kuitenkaan kovin selkeästi ilmaisseet, oliko artiklalla tarkoitus luoda uusi ja itsenäinen EU-perusoikeus, vai oliko tarkoituksena vain kodifioida olemassa oleva henkilötietojen suojaan liittyvä EU-tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö. Tutkielmassa etsitään vastausta tähän kysymykseen tarkastelemalla unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä perusoikeuskirjan tulkinnasta. Unionin tuomioistuin on viime vuosina kehittänyt voimakkaasti henkilötietojen perusoikeussuojaa EU-oikeudessa. Se sovelsi perusoikeuskirjan 8 artiklaa ensimmäisen kerran vuonna 2010. Tuomioistuin on tulkinnut henkilötietoja suojaavaa perusoikeutta useimmiten yhdessä perusoikeuskirjan 7 artiklan suojaaman yksityiselämän kunnioittamisen kanssa ja nojautuu vahvasti myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Samalla unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä annetaan POK 8 artiklalle myös itsenäistä merkitystä, jonka suojan nähdään ulottuvan Euroopan ihmisoikeussopimusta laajemmalle. Unionin tuomioistuin on tulkinnut henkilötietojen suojaa koskevaa sääntelyä, siihen sisältyviä keskeisiä käsitteitä ja sääntelyn soveltamisalaa hyvin laajasti. Tästä seuraa, että kynnys henkilötietojen suojaa koskevaan perusoikeusloukkaukseen ei ole kovin korkealla. Oikeuskäytännössä keskeiseksi kysymykseksi on noussut se, voidaanko tapahtunut loukkaus oikeuttaa niillä perusoikeuskirjan sallimilla perusteilla, jotka mahdollistavat perusoikeuksien rajoittamisen. Unionin tuomioistuimen vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön kuuluu ensinnäkin se, että henkilötietojen suojaan puuttuvassa unionin lainsäädännössä on säädettävä selvistä ja täsmällisistä toimenpiteen laajuutta ja soveltamista koskevista säännöistä. Toiseksi unionin tuomioistuimen vakiintunut oikeuskäytäntö edellyttää, että unionisäädös ei ylitä niitä rajoja, jotka johtuvat siitä, mikä on tarpeellista säädöksen tavoitteiden toteuttamiseksi ja tähän soveltuvaa. Henkilötietojen suojaa koskevat poikkeukset ja rajoitukset on toteutettava niissä rajoissa, mikä on ehdottomasti tarpeen. Suhteellisuusperiaatteen noudattamiseen kuuluu lainsäätäjän velvollisuus tarkastaa, onko sen mahdollista toteuttaa henkilötietojen suojaa vähemmän loukkaavia toimenpiteitä ja varmistua suojatoimenpiteistä, joilla kerättyjä henkilötietoja pyritään tehokkaasti suojaamaan sopimattomalta käsittelyltä ja väärinkäytöltä. Lainsäätäjän harkintamarginaaliin voi kutistavasti vaikuttaa perusoikeuskirjassa suojatun oikeuden luonne, perusoikeuteen puuttumisen luonne ja vakavuus sekä puuttumisen päämäärä. Unionin tuomioistuin on jo joutunut toteamaan, että unionin lainsäätäjä on hyväksynyt toimenpiteitä, joissa on puututtu yksityiselämän ja henkilötietojen suojaan ”erityisen vakavasti ja laajasti”. Perusoikeuskirjan 8 artiklan loukkaus johtaa annetun säädöksen pätemättömyyteen, elleivät perusoikeuden rajoittamiseen oikeuttavat kriteerit täyty. Unionin lainsäätäjä on saanut tuomioistuimelta runsaasti yksityiskohtaisia ohjeita siitä, miten EU-lainsäädännössä on huolehdittava perusoikeuskirjan 8 artiklan noudattamisesta. Joulukuussa 2016 unionin tuomioistuin vahvisti, että perusoikeuskirjan 8 artikla koskee eri perusoikeutta kuin yksityisyyttä suojaava 7 artikla eikä sille ole vastinetta Euroopan ihmisoikeussopimuksessa