Browsing by Author "Ala-Seppälä, Eveliina"

Keskustelu eutanasiasta ja sen laillistamisesta on ollut kasvussa jo kauan. Keskustelua on vauhdittanut mm. Hollannin sekä Belgian eutanasialakien voimaantulo vuonna 2002. Vuonna 2017 suomalaiset tekivät kansalaisaloitteen eutanasian laillistamisen puolesta. Aloite eteni eduskuntaan, joka hylkäsi aloitteen, mutta asetti kuitenkin asiantuntijatyöryhmän selvittämään elämän loppuvaiheen hyvää hoitoa ja mahdollisia sääntelytarpeita siihen liittyen. Kysymys eutanasian laillistamisesta on siten kovin ajankohtainen meillä Suomessa, ja eettisesti herkkään kysymykseen liittyy paljon erilaisia näkökantoja. Eutanasian laillistamisen puolesta sekä sitä vastaan voidaan esittää paljonkin erilaisia argumentteja vedoten ihmisoikeuksiin. Eutanasian laillistamisen puolestapuhujat painottavat itsemääräämisoikeuden toteutumista ja ihmisarvoista kuolemaa. Vastapuolella taas vahvana argumenttina voidaan vedota elämän suojeluun valtion velvollisuutena. EIT on ottanut ratkaisuissaan kantaa eutanasiakysymykseen liittyvien ihmisoikeuksien sisältöön. Tuomioistuin ei ole ratkaisuissaan katsonut eutanasian laillistamisen loukkaavan Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvattuja oikeuksia, mutta toisaalta se ei katso valtion velvollisuudeksi myöskään taata ihmisille oikeutta päättää omasta kuolemastaan. Kyseessä on EIT:n mukaan valtion harkintamarginaalin piiriin kuuluva asia. Jos eutanasia kuitenkin laillistetaan, tulee eutanasian suorittamisen reunaehdoista määrätä selkeästi. Mitä kaikkea eutanasian käsitteenä pitää sisällään, ei ole oikeustilassamme selvää. Käsitteiden määrittely onkin ensimmäinen haaste Suomalaisessa eutanasiakeskustelussa. Suomessa eutanasia, tai ainakin sen aktiivinen tekomuoto on oikeusjärjestyksemme vastainen teko. Avustettu itsemurha taas on ainakin lain tasolla hyväksyttävä teko. Kuitenkaan sen hyväksyttävyyttä ei ole lain tasolla perusteltu, eikä voimassaolevia tuomioistuinratkaisuita ole. Todellisuudessa itsemurhassa avustaminen voisi tulla tuomioistuimessa rangaistavaksi, varsinkin jos avustava taho olisi lääkäri, sillä vastuuasemansa perusteella lääkärit ovat laajemmassa vastuussa potilaan terveydentilasta, kuin sivulliset. Epäselvä tilanne ei ole ihanteellinen oikeusvarmuuden periaatetta ajatellen. Tilanne on kuitenkin hankala, sillä eutanasian hyväksyttävyyttä harkitessa ihmisoikeudet tunkeutuvat niille vieraalle oikeudenalalle, rikosoikeuteen, jonka yleiset opit eivät ole aiemmin joutuneet ottamaan tällaista näkökulmaa huomioon. Sen lisäksi, että oikeustilamme ei ole täysin selvä, on elämän loppuvaiheen hoitoa koskeva lainsäädäntö muutenkin puutteellista. Esimerkiksi saattohoitoa koskevaa lainsäädäntöä meillä Suomessa ei edes ole, vaan hoidon järjestäminen perustuu suosituksille. Suositukset eivät kuitenkaan ole käytännössä riittäneet siihen, että hoito olisi laadukasta ja sitä olisi yhdenvertaisesti saatavilla kaikkialla Suomessa. Kun eutanasian laillistamisesta nyt aktiivisesti keskustellaan, olisi tärkeää ottaa huomioon myös sen vaihtoehto, muu elämän loppuvaiheen hoito. Eutanasian sallimisella ei saada päätyä tilanteeseen, jossa eutanasia korvaa laadukkaan saattohoidon.