Browsing by Author "Andersson, Hannakaisa"

Tämä tutkielma tarkastelee, miten kansainvälinen oikeus sääntelee ulkomaisia sijoituksia, ja millainen rooli kansainvälisellä välimiesmenettelyllä on yksityisten sijoittajien ja valtioiden välisissä investointiriidoissa. Tutkielman tarkempana tavoitteena on ensinnäkin selvittää, mitä eri vaihtoehtoja yksityisellä sijoittajalla on, jos tämä haluaa nostaa kanteen Kiinan ja Afrikan maiden kahdenvälisten investointisopimusten nojalla. Toisekseen tutkielmassa selvitetään Kiinan solmimien kahdenvälisten investointisopimusten funktiota eri aikoina. Aihe on tärkeä, sillä Kiina on tänä päivänä maailman toiseksi suurin ulkomaisten suorien sijoitusten vastaanottajamaa ja jo kolmanneksi suurin lähettäjävaltio. Kiinan investoinnit ovat kasvaneet voimakkaasti nimenomaan Afrikassa. Lisäksi Kiina on omaksunut liberaalimman asenteen kansainväliseen välimiesmenettelyyn, mistä johtuen investointiriitojen odotetaan yleistyvän jatkossa. Kansainvälinen välimiesmenettely ja investointisuoja ovat myös erittäin ajankohtaisia aiheita kansainvälisessä investointioikeudessa yleisemmin. Tutkimuskysymyksiin on pyritty vastaamaan analysoimalla ja ryhmittelemällä tällä hetkellä voimassa olevat Kiinan ja Afrikan maiden kahdenväliset investointisopimukset niiden riidanratkaisulausekkeiden perusteella. Sopimustekstien analyysin lisäksi tutkimuskysymyksiä lähestytään jäsentelemällä oikeuskäytäntöä ja -kirjallisuutta. Tutkimuksessa on löydetty kolme kiinalaista sopimussukupolvea, joiden riidanratkaisuvaihtoehdot riippuvat kunkin yksittäisen kahdenvälisen investointisopimuksen sopimusehdoista. Ensimmäisen sopimussukupolven muodostavat investointisopimukset, joiden mukaan vain pakkolunastuksesta myönnettävän korvauksen määrästä voidaan nostaa kanne ad hoc -välimiesmenettelyssä̈. Toinen sopimussukupolvi puolestaan mahdollistaa kansainvälisen välimiesmenettelyn tietyin ehdoin joko ad hoc tai ICSID-menettelyssä. Kolmas ja toistaiseksi viimeisin sopimussukupolvi mahdollistaa sijoittajan harkinnan mukaan vapaan pääsyn kansainväliseen välimiesmenettelyyn riitatyypistä riippumatta. Tutkielmassa havaitaan Kiinan solmivan kahdenvälisiä investointisopimuksia suojaamaan erilaisia oikeudellisia intressejä eri aikoina. Kun Kiina on sijoitusten vastaanottajavaltio, sillä on yhtäältä tarve houkutella ulkomaisia suoria sijoituksia Kiinaan ja toisaalta tarve suojata valtion suvereniteettia. Kun Kiina puolestaan solmii investointisopimuksia Afrikan kanssa, rooli on toinen. Tällöin Kiinalla on tarve suojata kiinalaisten yksityisten sijoittajien investointeja Afrikassa, jolloin vapaa pääsy kansainväliseen välimiesmenettelyyn on kiinalaisten intressissä, eikä se (ainakaan tällä hetkellä) aiheuta uhkaa Kiinan suvereniteetille. Sanotusta huolimatta Kiinan sopimukset eivät ole noudattaneet säännönmukaisesti tällaista intressijaottelua, vaan pikemminkin sopimusehtojen katsotaan heijastelevan sopijavaltioiden neuvotteluvoimaa.